Itsenäisyyspäivä tamperelaisittain

Kiakkovierailla hyytävät ohjeet rähinää varten
Lauantai 7.12.2013 klo 10.19

Kiakkovieraat valmistautuivat itsenäisyyspäivän rähinäänsä huolella.


(KUVAKAAPPAUS TAKKU.NET)

Esimerkiksi Kiakkovieraiden internetsivuilla on hyytävät ohjeet siitä, mitä laittomuuksiin äityneesssä itsenäisyyspäivän varjotapahtumassa pitää tehdä.

Ohjeet on kirjoitettu sivuille, ja niitä on tehostettu piirtämällä kuvioita jääkiekosta tutulle fläppitaululle. Tauluun on tehty jopa tarkkoja kuvia siitä, mitä erilaisissa yksittäistilanteissa pitää tehdä.

- Jääkiakko on joukkuepeli. Kukaan ei voi yksin kynätä ohranan joukkoja. Tätä varten meirän tulisi muodostaa hyökkäysketjuja, jotka muodostuvat 2-6 pelaajasta, sivuilla ohjeistettiin.

Kutsuvieraatkin maalitauluna

Ohjeissa on viittauksia hyökkäyksestä poliisia ja jopa juhlavieraita kohti. Molemmat myös toteutettiin Tampereella itsenäisyyspäivänä.

- Oikein ajoitetuilla pistohyökkäyksillä, harhautuksilla ja yhteistyöllä voimme iskeä presidentin joukkojen heikkoon kohtaan, ja edetä kohti Helsingin herrojen summuiden helppoheikkien kekkereitä ja katulätkäareenaa.

Ohrana viittaa mitä ilmeisimmin poliisiin, sillä ohranan sanotaan muun muassa käyttävän aseinaan pippurisumutetta.

Joulukuun ensimmäiseksi päivätyssä ohjeistuksessa Kiakkovieraita ohjeistetaan lisäksi olemaan kommentoimatta, mikäli poliisi ottaa heitä kiinni rähinöinnin vuoksi.

- Älä koita valehdella, kierrellä, selitellä, totea vain ”en kommentoi”. Jos syyttäjä lopulta nostaa sinua vastaan syytteen, ehdit kyllä oikeudessa antaa tapahtumista oman kertomuksesi.


Ryhmä suunnitteli tapahtumaa etukäteen internetissä. (KUVAKAAPPAUS TAKKU.NET)

Kiakkovieraiden kulkuereitti. (KUVAKAAPPAUS TAKKU.NET)
 
Kieltämättä tuosta tulee hieman hyytävä tunne. Hieman samanlainen tuntuma kuin tämän breivikin touhuissa, jotenkin sairaalloinen asenne.
 
Kieltämättä tuosta tulee hieman hyytävä tunne. Hieman samanlainen tuntuma kuin tämän breivikin touhuissa, jotenkin sairaalloinen asenne.

Kyllähän sitä jo vähän etukäteen mietti, että aika näppärän teeman keksivät juhlilleen

Mukaan saa

- Kypärät
-Olkapääsuojat
-Jääkiekkohanskat
- Hyvän lyömäaseen
 
Tuo ennalta suunnittelu kannattaa hyödyntää myös vastatoimien osalta. Tosin ennakoiva toiminta yleensä hyödynnetään propagandassa ja sillä olisivat perustelleet oman toimintansa "puolustautumisena". Jatkossa voitanee nähdä "mainilan laukauksia" myös tämän tyyppisissä yhteyksissä. Tämä kyllä antoi perustaa viranomaisten "kenttätiedustelulle" ja verkkokeskustelujen seurannalle, kuten anonyymiteetin poistamisille antamalla oikeuksia viranomaisille henkilöllisyyksien paljastamiseen.

Varautumissuunnitteluun voisi ottaa pesäpallotermit käyttöön :D (noh.. huono vitsi)
 
Viimeksi muokattu:
Onneksi nuo anarkomarkot ovat organisoituinakin onnettomia.

Sotilaskoulutettu ja motivoitunut porukka tekee tahtoessaan aivan eri luokan jälkeä ja asetettu tavoite saavutetaan.

Vaan punamustat (prkleet omineet meidän karjalaisten värit!) eivät käy armeijaa, eivät pidä huolta kunnostaan (liian kurinalaista, ei hauskaa), eivät osaa käsitellä ampuma-aseita tai räjähteitä (eivät saa lupia), yms.

Poliisin sanoma: rosvojoukko = ROSKAjoukkoa, sanon ma.
 
Onneksi nuo anarkomarkot ovat organisoituinakin onnettomia.

Sotilaskoulutettu ja motivoitunut porukka tekee tahtoessaan aivan eri luokan jälkeä ja asetettu tavoite saavutetaan.

Vaan punamustat (prkleet omineet meidän karjalaisten värit!) eivät käy armeijaa, eivät pidä huolta kunnostaan (liian kurinalaista, ei hauskaa), eivät osaa käsitellä ampuma-aseita tai räjähteitä (eivät saa lupia), yms.

Poliisin sanoma: rosvojoukko = ROSKAjoukkoa, sanon ma.

Niin olisihan tuo ajatuksen tasolla hauska miettiä -ilman aseita- että kuinka kyllästyneet kansalaiset kankaanpäästä olisivat saaneet murrettua poliisien linjat

Mietittyttää vain että onko tuo halpa raksa-aita tuotu tarkotuksella paikalle, vai onko niin että rahat eivät ole riittäneet parempaan aitaan.

Helsingissähän ne aikoinaan käyttivät joissain kohdissa merikontteja kulkusuuntien ohjaamiseen.
 
Mietittyttää vain että onko tuo halpa raksa-aita tuotu tarkotuksella paikalle, vai onko niin että rahat eivät ole riittäneet parempaan aitaan.
Veikkaan, että tuon raksa-aidan on arvioitu riittävän. Olihan esim. mediassa asiantuntija-arvioita, joiden mukaan väkivaltaa tuskin on odotettavissa uhosta huolimatta. Mihin tietoihin ja laskelmiin poliisi sitten lienee varautumisensa perustanut, niin: http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/119...si+vakivaltainen+kaytos+tuli+yllatyksena.html
 
Poliisien vastatoimia heikentävät lukuisat videoinnit ja tunnistenumerot, joten omaa uraa tarkkaillaan koko ajan.
Poliisin vastatoimia 'heikentää' laki, jossa määritellään mitä poliisi saa missäkin tilanteessa tehdä. Ainakin itse toivoisin kovasti tässä maassa poliisin noudattavan omassa toiminnassaan lakia korkean moraalinsa vuoksi eikä ainoastaan uran tarkkailun ja rangaistusten pelossa. :)

Nähdäänkö tulevaisuudessa täydennyspoliisit ja maakuntakomppaniat jouharivissä?
Ei taideta nähdä. Täydennyspoliisiajatus on käsittääkseni jo pääpiirteissään kuopattu eikä nykyinen lainsäädäntö käytännössä anna mahdollisuuksia käyttää maakkeja jouhahommiin eilisen Tampereen hässäkän kaltaisissa oloissa.
 
Viimeksi muokattu:
Merikontit ovat on vähän huonoja esteitä, niiden päälle pääsee helposti, niiden liikuttelu ei ole niin helppoa kuin noiden aitojen. Lisäksi ne rumentavat maisemaa. :) On ihan perusteltua varmasti ohjata joistakin kohdista merikonteilla aluetta mutta silloin niitä pitää olla ainakin kaksi päällekkäin. Aidat riittävät niin kauan kuin ei ammuta ja ajeta kuorma-autoilla kilpirintamaan tai aidan lävitse.

Outolempi: No viranomainen Suomessa ei noudata lakia ellei heitä tarkkailla, onhan se nähty. Käytännössä virkamiestä ei saa vastuuseen teoista ellei kyseessä ole fyysinen väkivalta nauhalla. Esim. poliisin perätön lausunto oikeudessa ei johda jatkotoimiin 99,99%:sti. Ei meillä ole mitään erillistä sisäistä tutkintaa vaan Suomessa poliisi tutkii poliisin, yleensä naapuripitäjän poliisi. Tämä on yksi Suomen järjestelmän heikkouksista. Näkyy kaikessa yhteiskunnassamme, ei meillä ole mitään perustuslakituomioistuintakaan vaan eduskunta minikoossa päättää perustuslain tulkinnasta perustuslakivaliokunnassa. Se mitä Suomeen tarvitaan yleisesti on viranomaisten valvontaa, tutkintaa ja hyväveliverkostojen tutkimista. Mutta palataksemme aikaisempaan on ihan hyvä että tunnistenumerot ovat käytössä, viranomaisen täytyy työssään noudattaa lakia ja muuten anonymiteetin varjossa voidaan käyttää liiallista voimaa kuten maailmalla on nähty. Kuitenkin viranomaiselle on paljon suurempi vastuu tästä kuin tavallisella kansalaiselle ollessaan väkivallan ammattilainen.
 
Soisi näiden itsenäisyyden vastustajien luopuvan vapaaehtoisesti kansalaisuudestaan ja kansalaisoikeuksistaan (miksi oikeuksia, jos ei velvollisuuksia?).
Menisivät sitten turvapaikanhakijoina vaikkapa Venäj.. tai RUOTSIIN :rolleyes: Muilutuskin voi tulla uudelleen tavaksi, kun ääritoimet ruokkii ääritoimia.

LINKKI >> http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288629670377.html

Poltettu Suomen lippu Sorsapuistossa Tampere-talon vieressä.

1288629668778.jpg

IS. Julkaistu: 7.12.2013 9:33, päivitetty: 7.12.2013 11:05

Itsenäisyyttähän he eivät kaipaa mutta kuka ottaisi huostaansa?
Vaikkapa ensin nämä n.100 "Lippujen riistäjää", heistä voisi aloittaa.
:rolleyes:
 
Merikontit ovat on vähän huonoja esteitä, niiden päälle pääsee helposti, niiden liikuttelu ei ole niin helppoa kuin noiden aitojen. Lisäksi ne rumentavat maisemaa. :) On ihan perusteltua varmasti ohjata joistakin kohdista merikonteilla aluetta mutta silloin niitä pitää olla ainakin kaksi päällekkäin. Aidat riittävät niin kauan kuin ei ammuta ja ajeta kuorma-autoilla kilpirintamaan tai aidan lävitse.

Kyllä se merikontti on hankalampi ylittää kuin tuollainen kevyt raksa-aita. Kun tuollaisen raksa-aidan saa jyrättyä varsin helposti.

Tosin kerkiää siinä tilannejohtaja katella rauhassa kun joku alkaa tollastakin aitaa runnomaan kasaan. Leatherman*2 ja olisi aika äkkiä irti pala pois aidasta.
 
No se merikontti muodostaa näköesteen jouhamiehille ja kontin päällä seisominen altistaa kivi- ja kaljapullosateelle, ei ole kiva paikka. Lisäksi kun tuolla päällä ei oikein voi olla tarkoittaa se sitä, että mellakoitsijat nostavat toinen toisensa tuon kontin päälle ja sieltä ei voida sitten anarkisteja pudottaa kuin kumiluodeilla aataminomenaan ja .22 lr:llä polviin. :)
 
Lipun palvomisesta voisi kyllä pikku hiljaa luopua. Jos joku haluaa sellaisen polttaa, niin polttakoon. Tai pukeutua lippuun tai mitä ikinä nyt saakaan päähänsä. Lienee ainoa esine jonka häpäisy on enää erikseen lailla kielletty.
 
No se merikontti muodostaa näköesteen jouhamiehille ja kontin päällä seisominen altistaa kivi- ja kaljapullosateelle, ei ole kiva paikka. Lisäksi kun tuolla päällä ei oikein voi olla tarkoittaa se sitä, että mellakoitsijat nostavat toinen toisensa tuon kontin päälle ja sieltä ei voida sitten anarkisteja pudottaa kuin kumiluodeilla aataminomenaan ja .22 lr:llä polviin. :)

En minä minään ihme aseena sitä merikonttia pidä.

Kyllähän sieltä saisi paloletkuilla porukkaa alas ja syytteet ainakin lehdistössä
 
LOL!


Lipun palvomisesta voisi kyllä pikku hiljaa luopua. Jos joku haluaa sellaisen polttaa, niin polttakoon. Tai pukeutua lippuun tai mitä ikinä nyt saakaan päähänsä. Lienee ainoa esine jonka häpäisy on enää erikseen lailla kielletty.

Eikös pyhät kirjat nauti lain suojaa eli vaikkapa Raamanatun julkisesta poltosta voisi saada rapsuja? Oon kyl samaa mieltä, että jonkun paha mieli ei voi olla 2013 syy rikosoikeudelliselle sanktiolle, toisin sanoen uskonto ja valtiolliset symbolit lain mukaan vapaiksi rienaukselle.
 
Hevonen on kyllä aika tehokas noissa "mellakoissa"... Muutoin oli anarkisteilta aika mitään sanomatonta räpellystä... Ei tuon tilanteen hallitseminen (ainakaan kuvameteriaalin perusteella) ollut poliisille mitenkään vaikeaa... Tiedä sitten oliko tuossa kaikki poliisit mitä saatavilla oli vai oliskos lähellä ollut vielä reserviä. Hankalia tuollaiset "mielenosoitukset" mielestäni ovat siksi että osallistujien määrää on vaikea arvioida... Jos tuolla olisi ollut vaikka tuhat vastaavaa anarkistia niin homma olisi voinut ns. Revetä käsistä ja jälki olla sen mukaista.. Fakta kuitenkin on että missään vaiheessa tuollaista porukkaa ei olisi päästetty valtion johdon lähelle.
 

(KUVAKAAPPAUS TAKKU.NET)


Huomatkaa anarkomarkojen kehittynyt pallomeritaktiikka! ;)
 
No en ole koskaan harjoitellut jouhaamista hevosten kanssa enkä ole ratsuväenkäytön asiantuntija mutta ei tuo peräkkäin ratsastaminen näytä tuottavan tulosta vaan hevosia pitäisi käyttää rinnakkain rintamassa ja tehdä pistomaisia työntöjä ja nopeita hyökkäyksiä hajottaen väkijoukkoa eikä todellakaan jäädä ottamaan mailasta ja lentävistä esineistä paikalleen. Lisäksi hevosten etujalat sekä kyljet pitäisi suojata! Kun hevoset tulevat rintamana kohti joukkoa eikä hevosten kylkiä paljasteta niin sillä minimoimaan jalkoihin ja kylkeen lyönnit sivusta. Nythän nuo ratsastivat tuossa maalina? Periaatteessahan jouhassa kaiketi pätee samat säännöt kuin joukkueen taistelussa, yksi pitää, toinen koukkaa ja kolmas on reservissä. Valitettavasti jouhaajia on aina niin vähän verrattuna vastustajiin että ei oikein toimi ja kilpirintamaan jää aukkoja. Myöskin ne aseet joilla voidaan vaikuttaa eniten puuttuvat suomalaisilta. Agitaattorit täytyy poistaa joukosta, sellaiseen voidaan hankkia esim. paintball-aseita, jotka ampuvat kumikuulia, OC-täytteisiä kuulia jne. Lisäksi joukko hajotetaan tehokkaasti kyynelkaasulla, joka ei vaikuta poliisin elukoihin ja suurimmalla osalla anarkisteja ei ole naamareita kuten poliiseilla. Lisäksi noista muovipatukoista pitäisi päästä eroon, niillä ei ole toivottua iskuenergiaa.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top