Itsenäisyyspäivä tamperelaisittain

Ovatkohan ihan katupoikia kaikki?

Yksi Helsingin pään takavuosien hulinaorganisaattoreista toimii nykyisin Greenpeacen energiavastaavana. Hän oli ainakin joskus myös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden pääsihteeri. Hän tuli tutuksi myös liimatessaan aseistakieltäytymiseen kehottavia julisteita pääesikunnan ulkoseiniin mutta eniten nyt jo palaneen Kulttuurikeskus Siperian mellakkahautomon jäsenenä.
 
Jos ratsastetaan väkijoukkoon, joku jää todennäköisesti alle ja tällaisissa tapauksissa tietenkin pyritään välttää vammojen aiheuttaminen. Nyt haluttiin puhdistaa aidan edusta mielenosoittajista, johon tuo oli sinänsä ihan toimiva tapa. Joukkojen hallinnassa hevosta voidaan muutenkin esimerkiksi käyttää kylki edellä työntämään ihmisiä haluttuun suuntaan, joten ei siinäkään ole mitään ihmeellistä. Nyt taisi vaan tulla yllätyksenä se, että mielenosoittajat olivat valmiita vahingoittamaan hevosia.
 
Hevosella on helppo myös siirtää. Kaksi hevosta, kaksi ratsastajaa, kuljetettava välissä. Ranteista kiinni ja menoksi. Kyllä tulee. Tai ainakin kädet tulevat ja varmaan se kuljetettavakin, jos on kiinnostunut niitä seuraamaan.
 
Poliisin vastatoimia 'heikentää' laki, jossa määritellään mitä poliisi saa missäkin tilanteessa tehdä. Ainakin itse toivoisin kovasti tässä maassa poliisin noudattavan omassa toiminnassaan lakia korkean moraalinsa vuoksi eikä ainoastaan uran tarkkailun ja rangaistusten pelossa. :)

Ei taideta nähdä. Täydennyspoliisiajatus on käsittääkseni jo pääpiirteissään kuopattu eikä nykyinen lainsäädäntö käytännössä anna mahdollisuuksia käyttää maakkeja jouhahommiin eilisen Tampereen hässäkän kaltaisissa oloissa.

Annoin kertoa itselleni jo vuosia sitten, että minkäänlaista poliittista tahtoa tällaiseen siviilipoliisicaseen ei ole ja tämä asenne lyö läpi käytännössä koko poliittisen kentän. Aikamoisia juttuja pitää tapahtua, että tässä tulisi

(KUVAKAAPPAUS TAKKU.NET)

Huomatkaa anarkomarkojen kehittynyt pallomeritaktiikka! ;)

Juu, yritin hahmottaa, missä kohtaa hyökkäysjoukot olisivat jo motittaneet sinisen joukon`? Tällä kertaa sinisen linjapuolustus kesti, tosin harjoittihan sininen aktiivisia toimia mm. käyttäen ratsujoukkoja.
 
Hevonen on kyllä aika tehokas noissa "mellakoissa"... Muutoin oli anarkisteilta aika mitään sanomatonta räpellystä... Ei tuon tilanteen hallitseminen (ainakaan kuvameteriaalin perusteella) ollut poliisille mitenkään vaikeaa... Tiedä sitten oliko tuossa kaikki poliisit mitä saatavilla oli vai oliskos lähellä ollut vielä reserviä. Hankalia tuollaiset "mielenosoitukset" mielestäni ovat siksi että osallistujien määrää on vaikea arvioida... Jos tuolla olisi ollut vaikka tuhat vastaavaa anarkistia niin homma olisi voinut ns. Revetä käsistä ja jälki olla sen mukaista.. Fakta kuitenkin on että missään vaiheessa tuollaista porukkaa ei olisi päästetty valtion johdon lähelle.

Joo, eiköhän tuossakin kohteensuojauksessa saattanut olla useampi kehä kuin vain videoilla nähty jouha-kehä. Ja edelleen veikkaan, että seuraavalla kehällä ei olisi enää kutiteltu kiakkoviarasta.
 
Outolempi: No viranomainen Suomessa ei noudata lakia ellei heitä tarkkailla, onhan se nähty. Käytännössä virkamiestä ei saa vastuuseen teoista ellei kyseessä ole fyysinen väkivalta nauhalla. Esim. poliisin perätön lausunto oikeudessa ei johda jatkotoimiin 99,99%:sti. Ei meillä ole mitään erillistä sisäistä tutkintaa vaan Suomessa poliisi tutkii poliisin, yleensä naapuripitäjän poliisi. Tämä on yksi Suomen järjestelmän heikkouksista. Näkyy kaikessa yhteiskunnassamme, ei meillä ole mitään perustuslakituomioistuintakaan vaan eduskunta minikoossa päättää perustuslain tulkinnasta perustuslakivaliokunnassa. Se mitä Suomeen tarvitaan yleisesti on viranomaisten valvontaa, tutkintaa ja hyväveliverkostojen tutkimista. Mutta palataksemme aikaisempaan on ihan hyvä että tunnistenumerot ovat käytössä, viranomaisen täytyy työssään noudattaa lakia ja muuten anonymiteetin varjossa voidaan käyttää liiallista voimaa kuten maailmalla on nähty. Kuitenkin viranomaiselle on paljon suurempi vastuu tästä kuin tavallisella kansalaiselle ollessaan väkivallan ammattilainen.

Okei.. Siis maksaessasi veroja olet vain omavaltaisen ja kusettavan viranomaisen uhri? Kun hankit rakennuslupaa, perustuu päätös puhtaasti sun pärstäkertoimeen ja siihen, sattuiko virkamiehellä olemaan hyvä vai huono päivä? Poliisin antama ylinopeussakkokin heitetään nopalla ja sakotettava valitaan puhtaasti fiiliksen mukaan? Täytyy sanoa, että ainakin itse kokisin elämisen ankeaksi noin kyynisessä valtakunnassa. Onneksi Suomi kaikessa harmaudessaankin on sittenkin vähän valoisampi paikka.
 
"Olemme sotaveteraanien puolella. Me puolustamme tasa-arvoista yhteiskuntaa, oikeutta ja vapautta. Sotaveteraanit ovat uhreja kansallismielisyyden alttarilla. Meille uskotellaan, että erinäköiset ihmiset ovat vihollisia ja uhkia. Meidät erotellaan passien perusteella hyviin ja huonoihin. Meidät asetetaan toisiamme vastaan, vaikka suurin vihollinen on taloudellista ja poliittista valtaa kynsin hampain puolustava kerho."
(Kiitos kiakkovieraat 6.12.2013! http://kiakkovierasjuhlat.noblogs.org/)

Että silleen. Vaarivainaat kääntyisivät kirstussaan, jos lukisivat tuollaista. Harmi, etteivät -39 ymmärtäneet, kuka se vihollinen oikeasti onkaan......
 
Lipun palvomisesta voisi kyllä pikku hiljaa luopua. Jos joku haluaa sellaisen polttaa, niin polttakoon. Tai pukeutua lippuun tai mitä ikinä nyt saakaan päähänsä. Lienee ainoa esine jonka häpäisy on enää erikseen lailla kielletty.

Öööh joo? Kokeiles polttaa koraaneja kirjaroviolla tai Israelin lippua lähetystön luona. Samat miekkahihat lopettavat (jos eivät jäädy) touhun aika äkkiä. Oletko oikeasti sitä mieltä, että Suomen tai jonkun muun ei-vihollismaan lipun häpäiseminen on ok ja siitä ei tule rangaista?

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että em. tapahtumassa sattunut lipunryöstöyrityskin olisi pitänyt lippuvartion toimesta estää käyttämällä tappavaa voimaa. Lipunkantajan tulee ennemmin kaatua, kuin menettää kantamansa lippu ja valtakunnanlippua häpäiseviä anarkisteja tulee ampua fataaliin paikkaan, jotta lippua saadaan suojeltua. Nyt tulee varmaan jotain vitun ininää siitä, että onhan tuollaiset ganja-anarkistitkin ihmisiä ja ihmishenki on tässä perslävessä mukamas jotenkin ainutlaatuinen ja pyhä. No ei ole! Tuollaiset punafasistit ovat täysin arvotonta ja ainoastaan haitaksi olevaa ihmismateriaa ja niille tulee näyttää kaapinpaikka aina kun ne lähtevät kokeilemaan rajoja. Jos rivien harventaminen onnistuu samalla kertaa, niin sitä parempi.

Eikös pyhät kirjat nauti lain suojaa eli vaikkapa Raamanatun julkisesta poltosta voisi saada rapsuja? Oon kyl samaa mieltä, että jonkun paha mieli ei voi olla 2013 syy rikosoikeudelliselle sanktiolle, toisin sanoen uskonto ja valtiolliset symbolit lain mukaan vapaiksi rienaukselle.

Joo. Ihan vitun hieno idea hei. Mun mielestä myös omasta mielestäni poliittisesti epäluotettavat kansalaiset tulisi alentaa sellaiselle tasolle, että he eivät nauti minkäänlaista oikeudellista suojaa ja voisin esimerkiski pyöritellä niitä kiehuvassa tervassa. Ai miksi? N o vittu siksi, että se ei loukkaa minua tai suurta osaa yhteisöstä. Miten se meni? Enemmistön etu voittaa vähemmistön edun?

Pitäisikö ihan oikeasti tehdä erilaisista uskonnollisista tai valtiollisista ja siten ehkä jopa joillekin pyhistä symboleista vapaita rienaukselle vain siksi, että niihin ei perskohtaisesti usko? Eli jos ei itse usko johonkin, niin sitä pitää saada loukata vapaasti? Vittu te jätkät ootte kujalla...

Hevonen on kyllä aika tehokas noissa "mellakoissa"... Muutoin oli anarkisteilta aika mitään sanomatonta räpellystä... Ei tuon tilanteen hallitseminen (ainakaan kuvameteriaalin perusteella) ollut poliisille mitenkään vaikeaa... Tiedä sitten oliko tuossa kaikki poliisit mitä saatavilla oli vai oliskos lähellä ollut vielä reserviä. Hankalia tuollaiset "mielenosoitukset" mielestäni ovat siksi että osallistujien määrää on vaikea arvioida... Jos tuolla olisi ollut vaikka tuhat vastaavaa anarkistia niin homma olisi voinut ns. Revetä käsistä ja jälki olla sen mukaista.. Fakta kuitenkin on että missään vaiheessa tuollaista porukkaa ei olisi päästetty valtion johdon lähelle.

Konekivääri olisi tehokkaampi. Mistä vitun hallinnasta voidaan edes puhua? Poliisi melko passiivisesti odotti ja reagoi MELLAKOITSIJOIDEN tekoihin eikä tehokkaasti edes pyrkinyt hajottamaan mellakkaa ja ottamaan huligaaneja kiinni. Suomalainen poliisi oli taas aivan äärettömän pitkämielinen ja helläkätinen verrattuna esim. ruotsalaisiin tai saksalaisiin poliiseihin. Homma meni ihan ok, mutta se olisi voitu tehdä myös paljon kovaotteisemmin ja olisi silti ollut ”puhdasta”.
 
Olisi varmasti ollut sitä en kiistä, toisaalta tuossa selvittiin ruhjeilla eikä mitään vakavaa sattunut... Voimalla on tapana lisätä voimaa ja jos ei muuta niin jäädä kytemään mikä voi tulevaisuudessa kostautua niin että tuollaisista tulee varustautumiskilpailu... Poliisilta pitkämielistä toimintaa mutta eipähän tarvitse lukea uutisista poliisin ylilyönneistä ja vakavasti loukkaantuneista mellakoitsijoista. Kyseessä oli kuitenkin suhteellisen pieni iditoottien ja humalaisten joukko jotka halusivat "näyttää" kuinka kovia ovat. Otteet olisivat varmasti olleet kovemmat mikäli sille olisi ollut tarvetta.. Ruotsissa otteet olivat taannoin sen verran kovat että poliisi käytti virka asettaan ja mielenosoittaja/huligoitsija kuoli. Vaikea sanoa että oliko ansainnut kohtalonsa vai ei..
 
Olisi varmasti ollut sitä en kiistä, toisaalta tuossa selvittiin ruhjeilla eikä mitään vakavaa sattunut... Voimalla on tapana lisätä voimaa ja jos ei muuta niin jäädä kytemään mikä voi tulevaisuudessa kostautua niin että tuollaisista tulee varustautumiskilpailu...

Sitten siihen vastataan koventamalla otteita entisestään eikä alistumalla.

Anarkia on kuin rakkikoira, se puree pelkuria mutta ryömii nurkkaan pelottoman ankaruuden edessä. Yhteiskunnan johtajien kannattaisi muistaa tämä tosiasia.
- Wolf H. Halsti.

Poliisilta pitkämielistä toimintaa mutta eipähän tarvitse lukea uutisista poliisin ylilyönneistä ja vakavasti loukkaantuneista mellakoitsijoista. Kyseessä oli kuitenkin suhteellisen pieni iditoottien ja humalaisten joukko jotka halusivat "näyttää" kuinka kovia ovat. Otteet olisivat varmasti olleet kovemmat mikäli sille olisi ollut tarvetta.. Ruotsissa otteet olivat taannoin sen verran kovat että poliisi käytti virka asettaan ja mielenosoittaja/huligoitsija kuoli. Vaikea sanoa että oliko ansainnut kohtalonsa vai ei..

Mistä ylilyönneistä? Voimankäyttöön sisältyy aina riski kohdehenkilön vahingoittumisesta tai jopa kuolemasta. Kansalainen tekee itse ratkaisunsa ja hänen tulee hyväksyä se, että hän mahdollisesti vahingoittuu sen seurauksena, että kivittää poliisia tai hakkaa poliisihevosta kinnerjänteisiin mailalla.

Jos käytetään tilanteeseen parhaiten sopivaa ja tarpeeksi tehokasta, mutta olosuhteet huomioiden vähiten suhteellista vahinkoa aiheuttavaa tekniikkaa/välinettä/taktiikka, niin kyse ei ole ylilyönnistä silloinkaan kun kohdehenkilö omalla toiminnallaan ja varustautumisellaan nostaa omaa vaarallisuusastettaan jopa sille tasolle, että on perusteltua käyttää ampuma-asetta vastarinnan murtamiseksi tai jo alkaneen tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi.

Anarkisteja sympatisoivat toimittajat toki riepottelisivat tuollaisia kovin ottein lopetettuja mellakoita ja syyllistäisivät poliisia siitä, että poliisi suojelee kansalaisia, heidän omaisuuttaan ja turvaa yleistä järjestystä sekä mehustelisivat sillä vähintäänkin seuraavan viikon kun ”reemees Pete 21 v” on patukoitu seepraksi ja pidetty kolme päivää kopissa rauhoittumassa "agitataattori-Samin" kanssa, jota on ammuttu pienoiskiväärillä polveen sen jälkeen, kun hän on johtanut tuloksetta läpimenoyrityksiä kilpirintamaa vastaan ja yrittänyt saada ratsastajan pois satulasta väkivaltaisesti käyttäytyvien mellakoitsijoiden hakattavaksi ja lopulta riistänyt tältä virka-aseen ja kivekset trofeeksi.

Ennenkaikkea tuollaiset joukkorähinät ovat vastakkainasettelun näyttämöitä, joissa järjestysviranomaisen tulee tarpeen vaatiessa kovinkin ottein säilyttää järjestys ja näyttää kuka lopulta asettaa rajat. Halsti on tässä asiassa kiistatta oikeassa.
 
Kun katselen netistä ja lehdestä kuvaa jossa joku saatanan naamioitu pelle retuuttaa liekehtivää Suomen lippua ja roskajoukko näyttää yllyttävän ympärillä, niin enpä tiedä... Jos olisin ollut paikalla niin voi olla että olisin "naksahtanut" ja käynyt silpaisemassa muutaman kerran oikein kunnolla päin naamiota. Sen verran keittää kun ajattelenkin asiaa. Kun kerran tuollaiset pellet katsovat että heillä on oikeus loukata sellaista asiaa joka minulle henkilökohtaisesti on kaikkein pyhimpiä, niin kai nyt sentään minullakin on oikeus vastavuoroisesti loukata jotain sellaista asiaa joka näille peeloille on varmastikin pyhä. Eli siis tässä tapauksessa henkilökohtainen koskemattomuus.
 
Ilman muuta tulee olla laissa sanktioimatonta toisen "pyhän" loukkaaminen. Koska ketään ei loukata. Jos joku kuitenkin loukkaantuu se on ihan omaa tyhmyyttä, kuten Mohammed-pilakuvissa. Onko kovin tervettä pitää jotain "pyhänä", oli se sit mikä vaan. Jumala ja valtio ovat asioita jotka eivät voi nostaa oikeudessa kannetta kunnianloukkauksesta. Lippu tai vaakuna ei voi istua oikeudessa vaatimassa oikeuksiaan, kuten ei Jumalakaan. Ihminen voi, samoin vainajan tulee nauttia kunnioitusta.

Hyvät tavat jne. on mulle todella tärkeitä (vaikka ette usko), mut laki ja kairjoittamattomat yhteiskunnan normit (kuten käytös ja kunnioitus) ovat kaksi täysin eri asiaa. Ketään ei voi lailla vaatia kunniottamaan mitään.
 
Hmmm. Keskustelusta pursuaa eräs vähän pirullinen pointti. Jos hurmoskörmy amerikoissa polttaa roviollisen koraaneja ja se televisioidaan oikein ja muslimit vetää herneet nenään, niin meilläkö on varaa sättiä muslimeja tuosta herkkänahkaisuudesta? Kun kuitenkin itse vedämme palkoa nekkuun niin että korina käy, kun joku hipaisee meidän lippuamme? Aika jännää, eikös vain? Tai liukas juuttitoimittaja piirtää rumia kuvia islamista, siitä ei saisi islam-maailma tuohtua, suhtaudumme siihen alentuvasti ja ivallisesti: "mitä ne nyt noin riehaantuvat".....mitä sanoisimme, jos tuo mainio tanskalaistoimittaja polttaisi Köpiksen torilla Suomen lipun ja piirtäisi räävittömiä kuvia suomalaisista tai asioista, jotka ovat meille tärkeitä? Aika ärhäkästi saattaisimme tuollaiseen suhtautua, vai mitä?
 
Otetaanpa sitten hetki iisisti noiden hippiä pataan kommenttien kanssa. Kyllähän maailmalla on esimerkkejä siitä mitä on käynyt kun "sivustaseuraajat" ottavat oikeuden omiin pieniin kätösiinsä. Riittävän paljon kun mellakoiva osapuoli on kokeillut missä rajat menevät, on pataan tullutkin poliisin sijasta arskalta, reiskalta ja urpolta. Useimmiten edellämainitut edustavat täysin vastakkaista näkökulmaa joten mitään pidäkkeitä esimerkiksi tuollaiseen vakavaan vammauttamiseen ei ole ollut, esimerkiksi laudanpätkällä huitoen otsalohkoon. Useimmiten mellakoitsijoita ei juurikaan erotella, joten pataan pistetään kaikkia jotka edes vähän näyttävät siltä että turpaan voisi antaa. En nyt tiedä onko tuokaan haluttu suunta. Ilmeisesti anarkistit kuitenkin hakevat nimenomaan tuota. Ainakaan muuta sanomaa en heidän perseilystään löytänyt.

Hmmm. Keskustelusta pursuaa eräs vähän pirullinen pointti. Jos hurmoskörmy amerikoissa polttaa roviollisen koraaneja ja se televisioidaan oikein ja muslimit vetää herneet nenään, niin meilläkö on varaa sättiä muslimeja tuosta herkkänahkaisuudesta? Kun kuitenkin itse vedämme palkoa nekkuun niin että korina käy, kun joku hipaisee meidän lippuamme? Aika jännää, eikös vain? Tai liukas juuttitoimittaja piirtää rumia kuvia islamista, siitä ei saisi islam-maailma tuohtua, suhtaudumme siihen alentuvasti ja ivallisesti: "mitä ne nyt noin riehaantuvat".....mitä sanoisimme, jos tuo mainio tanskalaistoimittaja polttaisi Köpiksen torilla Suomen lipun ja piirtäisi räävittömiä kuvia suomalaisista tai asioista, jotka ovat meille tärkeitä? Aika ärhäkästi saattaisimme tuollaiseen suhtautua, vai mitä?
Järjen sanoja. Tosin ottaen huomioon että tämä foorumi jo kerran valloittanut Ruotsin ja jyrännyt Tampereen, joku Tanskan alistus olisi lähinnä kevyttä iltapäivän viihdettä.
 
Kansanedustaja osoitti ymmärrystä mellakoitsijoille: "Tunnen ihmisiä, jotka siellä pyörivät"

Anna Kontula
Jussi Partanen
Julkaistu: 8.12.2013 10:38
Kansanedustaja Anna Kontula (vas) kertoo ymmärtävänsä Kiakkovierasjuhlien mellakoitsijoita.

"Sä ihmettelet miks mä rikon jonku vitun ikkunan? Mitä vittua muuta mä voin tehä?" Kontula siteeraa tämänaamuisessa Facebook-päivityksessään rap-muusikko Julma-Henriä.

Päivityksessä oli myös linkki mellakan syitä pohtivaan blogikirjoitukseen, josta kyseinen sitaatti löytyy.

Onko väkivallan käyttäminen mielenosoituksessa siis mielestänne hyväksyttävää, Anna Kontula?

- Tässä nimenomaisessa tilanteessa en pidä tätä (mellakointia) järkevänä, enkä kyllä ehkä hyväksyttävänäkään, mutta pidän sitä aika odotettuna ja ymmärrettävänä, Kontula kertoo Ilta-Sanomille.

Koko kansa on päiväkausia kuohuksissa muutamasta kaadetusta aidasta ja rikotusta ikkunasta.

"Totta kai tunnen ihmisiä"
Facebook-päivityksensä kommenteissa tamperelainen Kontula kertoo tuntevansa useita henkilöitä, jotka olivat mielenosoituksen aikaan paikalla.

- Ne, joiden itse tiedän olleen paikalla, taisivat olla muurari, pienyrittäjä, kahvilatyöntekijä ja sivutöillä opintojaan rahoittava opiskelija, kansanedustaja vastasi mielenosoitukseen osallistuneita koskevaan kommenttiin.

Kontula kertoo ”tietävänsä” sosiaalisen median kautta myös yksittäisiä henkilöitä, jotka olivat mukana järjestämässä mielenosoitusta.

- En tiedä, että takana olisi ollut mitään organisaatiota. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö sellaista olisi ollut.

Kontula ei kerro, mistä yhteyksistä tuntee kyseiset henkilöt. Vasemmistoliiton näkyviä aktiiveja mielenosoituksessa ei hänen mukaansa ollut. Kontula ei ollut myöskään itse paikalla.

- Olen tamperelainen ja asun tässä lähellä. Totta kai tunnen ihmisiä, jotka siellä pyörivät, Kontula sanoo ja huomauttaa, että suurin osa mielenosoittajista ei syyllistynyt laittomuuksiin.

- Suomi on niin pieni paikka, että todennäköisesti sinäkin tunnet useita (järjestäjiä). Ei tässä perhepiirissä kukaan ole järjestänyt kiekkovierasjuhlia, niin hyvin en heitä tunne, Kontula jatkaa.

Liian suuri kohu
Mellakoiden takana on Kontulan mukaan kasvanut eriarvoisuus ja se, että monilla ei mielestään ole keinoa saada mielipidettään kuuluville rauhanomaisesti.

- Suomesta löytyy hyvin suuri ryhmä ihmisiä, jotka kokevat, että media ei tarjoa heille muuta kuin uhrin tai juntin aseman, Kontula kritisoi.

Kontulan mielestä asiasta on nostettu liian suuri kohu.

- Koko kansa on päiväkausia kuohuksissa muutamasta kaadetusta aidasta ja rikotusta ikkunasta. Sehän kertoo siitä, että me elämme kuitenkin aika turvallisessa maassa.
 
Huomioikaas muuten miten lämpimällä otteella media kohtelee näitä riekkujia. Onneksi he jo "hakuvaiheessa" ilmoittivat etteivät huoli joukkoonsa "fasisteja ja rasisteja".

Minkämoinen mediahelvetti olisi syntynyt jos: joukko asiallisesti käyttäytyviä ja ennakkoon ilmoituksen mielenosoituksestaan tehneitä kokoontui tuolla ja piti rauhanomaisen mielenosoituksen?

Aivan: media vaikenee.

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=9284
 
No otetaan sitten sen verran takaisin, että ehkä en olisikaan mennyt vetämään sitä lipunpolttajaa naamariin, koska oma itsesuojeluvaisto olisi sanonut että sen jälkeen tuo roskajoukko olisi joukolla hakannut minut työkyvyttömyyseläkkeelle.

Eipä siinä sitten mitään. Ei kunnioiteta mitään, ei välitetä mistään, ja velvollisuuksia nyt ei ainakaan pidä olla. Minä haluan ihan kaiken, ja joku saa sen saatana minulle antaa, vaikka väkisin...
 
Öööh joo? Kokeiles polttaa koraaneja kirjaroviolla tai Israelin lippua lähetystön luona. Samat miekkahihat lopettavat (jos eivät jäädy) touhun aika äkkiä. Oletko oikeasti sitä mieltä, että Suomen tai jonkun muun ei-vihollismaan lipun häpäiseminen on ok ja siitä ei tule rangaista?

Olen.
 
Mielestäni ratsuväkeä ratsupoliiseja olisi pitänyt olla enemmänkin. Voisin tässä krapulaa viettäessä luonnostella esityksen sapelin ottamisesta poliisin voimankäyttövälineeksi ja siitä, että ratsupoliisi aseistettaisiin miekoin.

Haastateltava anarkisti on varsin koominen olento kaikessa surkeudessaan.
 
Kansanedustaja osoitti ymmärrystä mellakoitsijoille: "Tunnen ihmisiä, jotka siellä pyörivät"

Anna Kontula
Jussi Partanen
Julkaistu: 8.12.2013 10:38
Kansanedustaja Anna Kontula (vas) kertoo ymmärtävänsä Kiakkovierasjuhlien mellakoitsijoita.

"Sä ihmettelet miks mä rikon jonku vitun ikkunan? Mitä vittua muuta mä voin tehä?" Kontula siteeraa tämänaamuisessa Facebook-päivityksessään rap-muusikko Julma-Henriä.

Päivityksessä oli myös linkki mellakan syitä pohtivaan blogikirjoitukseen, josta kyseinen sitaatti löytyy.

Onko väkivallan käyttäminen mielenosoituksessa siis mielestänne hyväksyttävää, Anna Kontula?

- Tässä nimenomaisessa tilanteessa en pidä tätä (mellakointia) järkevänä, enkä kyllä ehkä hyväksyttävänäkään, mutta pidän sitä aika odotettuna ja ymmärrettävänä, Kontula kertoo Ilta-Sanomille.

Koko kansa on päiväkausia kuohuksissa muutamasta kaadetusta aidasta ja rikotusta ikkunasta.

"Totta kai tunnen ihmisiä"
Facebook-päivityksensä kommenteissa tamperelainen Kontula kertoo tuntevansa useita henkilöitä, jotka olivat mielenosoituksen aikaan paikalla.

- Ne, joiden itse tiedän olleen paikalla, taisivat olla muurari, pienyrittäjä, kahvilatyöntekijä ja sivutöillä opintojaan rahoittava opiskelija, kansanedustaja vastasi mielenosoitukseen osallistuneita koskevaan kommenttiin.

Kontula kertoo ”tietävänsä” sosiaalisen median kautta myös yksittäisiä henkilöitä, jotka olivat mukana järjestämässä mielenosoitusta.

- En tiedä, että takana olisi ollut mitään organisaatiota. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö sellaista olisi ollut.

Kontula ei kerro, mistä yhteyksistä tuntee kyseiset henkilöt. Vasemmistoliiton näkyviä aktiiveja mielenosoituksessa ei hänen mukaansa ollut. Kontula ei ollut myöskään itse paikalla.

- Olen tamperelainen ja asun tässä lähellä. Totta kai tunnen ihmisiä, jotka siellä pyörivät, Kontula sanoo ja huomauttaa, että suurin osa mielenosoittajista ei syyllistynyt laittomuuksiin.

- Suomi on niin pieni paikka, että todennäköisesti sinäkin tunnet useita (järjestäjiä). Ei tässä perhepiirissä kukaan ole järjestänyt kiekkovierasjuhlia, niin hyvin en heitä tunne, Kontula jatkaa.

Liian suuri kohu
Mellakoiden takana on Kontulan mukaan kasvanut eriarvoisuus ja se, että monilla ei mielestään ole keinoa saada mielipidettään kuuluville rauhanomaisesti.

- Suomesta löytyy hyvin suuri ryhmä ihmisiä, jotka kokevat, että media ei tarjoa heille muuta kuin uhrin tai juntin aseman, Kontula kritisoi.

Kontulan mielestä asiasta on nostettu liian suuri kohu.

- Koko kansa on päiväkausia kuohuksissa muutamasta kaadetusta aidasta ja rikotusta ikkunasta. Sehän kertoo siitä, että me elämme kuitenkin aika turvallisessa maassa.

Viisainta olisi ollut jättää tänä vuonna järjestämättä mitään juhlia ja lahjoittaa juhlabudjetin rahat vaikka lasten sairaalaan tai kertausharjoituksiin. Monet yritykset ja yhteisöt tomivat tässä talouden kurjuudessa juuri näin, olisi ollut hyvä esimerkki valtiojohdolta kaikille kansalaisille, meitä köyhiä tällainen vaihtoehto olisi lämmittänyt kovasti. Kyselyjen mukaan 40%:lle ko kutsuvieraista osallistuminen on ns, pakkopullaa. Ja väkivaltainen mielenosoitushan ei ole mitenkään Tampareeseen liittyvä ilmiö, olisi tapahtunut Helsingissäkin. Peruuttamisella olisi vältytty tältä nololta mielenosoitukselta ja ehkäpä seuraavana vuonna olisi taas perusteltua järjestää juhlat vanhaan malliin vaikka todennäköisesti tasavallan asiat ovat vieläkin huonommin.
 
Back
Top