Itsenäisyyspäivä tamperelaisittain

Öööh joo? Kokeiles polttaa koraaneja kirjaroviolla tai Israelin lippua lähetystön luona. Samat miekkahihat lopettavat (jos eivät jäädy) touhun aika äkkiä. Oletko oikeasti sitä mieltä, että Suomen tai jonkun muun ei-vihollismaan lipun häpäiseminen on ok ja siitä ei tule rangaista?

Joo. Ihan vitun hieno idea hei. Mun mielestä myös omasta mielestäni poliittisesti epäluotettavat kansalaiset tulisi alentaa sellaiselle tasolle, että he eivät nauti minkäänlaista oikeudellista suojaa ja voisin esimerkiski pyöritellä niitä kiehuvassa tervassa. Ai miksi? N o vittu siksi, että se ei loukkaa minua tai suurta osaa yhteisöstä. Miten se meni? Enemmistön etu voittaa vähemmistön edun?

Pitäisikö ihan oikeasti tehdä erilaisista uskonnollisista tai valtiollisista ja siten ehkä jopa joillekin pyhistä symboleista vapaita rienaukselle vain siksi, että niihin ei perskohtaisesti usko? Eli jos ei itse usko johonkin, niin sitä pitää saada loukata vapaasti? Vittu te jätkät ootte kujalla...

Lipun polttaminen tai jollekkin tärkeän symbolin häpäisy ei tosiaan ole OK. Silti siitä ei kuuluisi lain mukaan rangaista. Enemmistön diktatuurin ei tule kävellä vähemmistöjen yli, mut sillä ei ole tän kanssa juuri mitään tekemistä. Ihmistä taas suojaa fyysinen koskemattomuus, siksi et voi pyöritellä kansalaisia tervassa. Enemmistöllä tai vähemmistöllä ei ol emitää tekemstä ihmisen koskemattomuuden kanssa. Enemmistön etu on, että tyhmyydestä tai huonosta käytöksestä ei rangaista lain nojalla. Lailla ei saa ketään kunnioittamaan mitään ja sanktion pelko voi ehkä estää teon, mutta ei tuo kunnioitusta. Lain tarkoitus ei ole suojella kansalaisia pahalta mieleltä. Sillä mihin perkohtaisesti kukakin uskoo ei ole asian kanssa tekemistä. Se että tollanen laki on jo, on historiallisista syistä ja tietty perseestä. Ennen homouskin oli rangaistavaa ja sadomasokismi sairaus. Kuvien rienauksista rankaiseva yhteiskuntia ovat just jotkut ählymaat ja muut mestat missä jengi uskoo Jumalaan, johtajaan ja valtioon. Ja se on paskaa ja sä tässä kujalla oot.

Häiriköivään käytökseen puuttuminen on OK, poliisi voi puuttua tilanteeseen jos sen jatkamisen salliminen johtaa tilanteen eskaloitumiseen ja avotulen teko kai on kielletty julkisilla paikoilla eli lipun tai koraanirovion polttamisen estämiseen on kyl muutkin eväät puuttua. Siks niitä lippuja poltetaan et ärsytetään just niitä jotka helposti ärsyynytyy.
 
Hmmm. Keskustelusta pursuaa eräs vähän pirullinen pointti. Jos hurmoskörmy amerikoissa polttaa roviollisen koraaneja ja se televisioidaan oikein ja muslimit vetää herneet nenään, niin meilläkö on varaa sättiä muslimeja tuosta herkkänahkaisuudesta? Kun kuitenkin itse vedämme palkoa nekkuun niin että korina käy, kun joku hipaisee meidän lippuamme? Aika jännää, eikös vain? Tai liukas juuttitoimittaja piirtää rumia kuvia islamista, siitä ei saisi islam-maailma tuohtua, suhtaudumme siihen alentuvasti ja ivallisesti: "mitä ne nyt noin riehaantuvat".....mitä sanoisimme, jos tuo mainio tanskalaistoimittaja polttaisi Köpiksen torilla Suomen lipun ja piirtäisi räävittömiä kuvia suomalaisista tai asioista, jotka ovat meille tärkeitä? Aika ärhäkästi saattaisimme tuollaiseen suhtautua, vai mitä?

Näinhän se on, sekä lipun että koraanin polttamisen pitäisi olla sananvapauteen kuuluva oikeus, niinkuin se mm. USA:ssa on. Tosin lipun täytyy silloin olla polttajan omaisuutta, tässä tapauksessa epäilen kuitenkin että poltettu lippu oli anastettu jostain läheisestä lipputangosta.

Penn ja Teller aiheesta:
 
Kansanedustaja osoitti ymmärrystä mellakoitsijoille: "Tunnen ihmisiä, jotka siellä pyörivät"

Anna Kontula
Jussi Partanen
Julkaistu: 8.12.2013 10:38
Kansanedustaja Anna Kontula (vas) kertoo ymmärtävänsä Kiakkovierasjuhlien mellakoitsijoita.

"Sä ihmettelet miks mä rikon jonku vitun ikkunan? Mitä vittua muuta mä voin tehä?" Kontula siteeraa tämänaamuisessa Facebook-päivityksessään rap-muusikko Julma-Henriä.

Päivityksessä oli myös linkki mellakan syitä pohtivaan blogikirjoitukseen, josta kyseinen sitaatti löytyy.

Onko väkivallan käyttäminen mielenosoituksessa siis mielestänne hyväksyttävää, Anna Kontula?

- Tässä nimenomaisessa tilanteessa en pidä tätä (mellakointia) järkevänä, enkä kyllä ehkä hyväksyttävänäkään, mutta pidän sitä aika odotettuna ja ymmärrettävänä, Kontula kertoo Ilta-Sanomille.

Koko kansa on päiväkausia kuohuksissa muutamasta kaadetusta aidasta ja rikotusta ikkunasta.


"Totta kai tunnen ihmisiä"
Facebook-päivityksensä kommenteissa tamperelainen Kontula kertoo tuntevansa useita henkilöitä, jotka olivat mielenosoituksen aikaan paikalla.

- Ne, joiden itse tiedän olleen paikalla, taisivat olla muurari, pienyrittäjä, kahvilatyöntekijä ja sivutöillä opintojaan rahoittava opiskelija, kansanedustaja vastasi mielenosoitukseen osallistuneita koskevaan kommenttiin.

Kontula kertoo ”tietävänsä” sosiaalisen median kautta myös yksittäisiä henkilöitä, jotka olivat mukana järjestämässä mielenosoitusta.

- En tiedä, että takana olisi ollut mitään organisaatiota. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö sellaista olisi ollut.

Kontula ei kerro, mistä yhteyksistä tuntee kyseiset henkilöt. Vasemmistoliiton näkyviä aktiiveja mielenosoituksessa ei hänen mukaansa ollut. Kontula ei ollut myöskään itse paikalla.

- Olen tamperelainen ja asun tässä lähellä. Totta kai tunnen ihmisiä, jotka siellä pyörivät, Kontula sanoo ja huomauttaa, että suurin osa mielenosoittajista ei syyllistynyt laittomuuksiin.

- Suomi on niin pieni paikka, että todennäköisesti sinäkin tunnet useita (järjestäjiä). Ei tässä perhepiirissä kukaan ole järjestänyt kiekkovierasjuhlia, niin hyvin en heitä tunne, Kontula jatkaa.

Liian suuri kohu
Mellakoiden takana on Kontulan mukaan kasvanut eriarvoisuus ja se, että monilla ei mielestään ole keinoa saada mielipidettään kuuluville rauhanomaisesti.

- Suomesta löytyy hyvin suuri ryhmä ihmisiä, jotka kokevat, että media ei tarjoa heille muuta kuin uhrin tai juntin aseman, Kontula kritisoi.

Kontulan mielestä asiasta on nostettu liian suuri kohu.

- Koko kansa on päiväkausia kuohuksissa muutamasta kaadetusta aidasta ja rikotusta ikkunasta. Sehän kertoo siitä, että me elämme kuitenkin aika turvallisessa maassa.

Kukkahattujen eliittiä?
 

Mielestäni ratsuväkeä ratsupoliiseja olisi pitänyt olla enemmänkin. Voisin tässä krapulaa viettäessä luonnostella esityksen sapelin ottamisesta poliisin voimankäyttövälineeksi ja siitä, että ratsupoliisi aseistettaisiin miekoin.

Haastateltava anarkisti on varsin koominen olento kaikessa surkeudessaan.

Olen nauraa hekotellut tälle pätkälle, tässä on komiikkaa ja kaikkea, vain elävästä elämästä voi saada näin pätevän naurupätkän. Noh, ihan "reiluhan" tuo Uhri tuossa on, kun ei edes poliisia syytäkään, kun nilkka vähän naksahtaa. Kiroilee vaan hevosia. Paras kohta on se: "täällä vaan rauhaa ja solidaarisuutta ja sitten ajetaan yli", voi jessus mikä tragedia.:p
 
Yle ja HS menivät halpaan
M&M 8.12.2013 22:40päivitetty 56 min. sitten


Tampereen mellakoita analysoinut tutkija kuuluu mellakan järjestäjiin.

"Taustalla on yhteiskunnallista kärjistymistä. Koko syksy on puhuttu hallituksen rakennepaketista ja siitä, mistä leikataan ja miten paljon. Ei ole yllättävää, että nyt tapahtui tällainen aika klassinen, luokkataisteluun viittaava välikohtaus."

Näin kommentoi Helsingin Sanomille Helsingin yliopiston tutkija Veikko Eranti Tampereen mielenosoitusta ja mellakkaa, joka kantoi nimeä kiakkovierasjuhla.

HS:lle Eranti tuomitsi väkivaltaisuudet. Silti hän kavahti ajatusta, että tapahtumia käsiteltäisiin pelkkänä mellakkana.

"Olisi hyvä keskustella teemoista, joita he nostivat esiin."

Yleisradiolle Eranti totesi, että poliisi käytti yllättävän kovia otteita ja kiakkovieraat vastasivat sen mukaisesti.

Sekä Yle että HS jättivät mainitsematta, että Eranti on Helsingin yliopiston Sitoutumattoman vasemmiston, Sitvasin jäsen. Eranti valittiin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan HYY:n edustajistoon 2011 Sitvasin riveistä. Eranti ei itsekään tuonut taustaansa esiin haastatteluissa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Perussuomalaiset.fi.

Olisiko Erantin pitänyt tuoda taustansa esiin? Ehkäpä olisi. Sitvas oli yksi kiakkovierasjuhlan järjestäjistä.

Järjestö houkutteli jäseniään ja muitakin kiinnostuneita juhliin mukaan verkkosivullaan näin:

Manselaiset on kutsunu meiät “Hesast pelaa kiakkoo”. Me tullaa Stadist skulaa lätkää. Pistetään pystyyn luokkaflaidis, lämäreitä päin eliitin klyyvareita.
Stagat beesiin ja tsiigataan kel on stydein laaki.

Ollaa järkätty dösäkyyti mestoille. Sun tarvii vaan ilmottautuu, nii pääset suoraa mestoille ja saman iltan bäkkii. Bungaa 8 egee tsibale edestakas.
Ilmottaudu osotteeseen: stadinkiakkovieraat @ riseup.net
 
Olen nauraa hekotellut tälle pätkälle, tässä on komiikkaa ja kaikkea, vain elävästä elämästä voi saada näin pätevän naurupätkän. Noh, ihan "reiluhan" tuo Uhri tuossa on, kun ei edes poliisia syytäkään, kun nilkka vähän naksahtaa. Kiroilee vaan hevosia. Paras kohta on se: "täällä vaan rauhaa ja solidaarisuutta ja sitten ajetaan yli", voi jessus mikä tragedia.:p

Joo, kyllä on vallankumous heikoissa kantimissa jos sitä pitää tuollaisila miehillä lähteä tekemään...

1466286_624810827561212_731683199_n.jpg


"Saatiin pippurisumutetta mutta ehdin kääntää sumuttimelle selkäni, Aleksi kertoi kaljatölkit vielä kassissaan."
 
LOL Eranti! Läpimätä meininki, ei voi muuta sanoa. Alan pikkuhiljaa uskoa YLEä ja erkkomediaa vuosia parjanneisiin foliohattuihin. Tää on jo aikas paksua.
 
9.12.2013 – 8:57

Tämä blogimerkintä käsittelee osallisuuttani 6.12. tapahtuneisiin Kiakkovierasjuhliin Tampereella, joka kiitos Perussuomalaisten, on ilmeisesti kiinnostavaa.

Minulla ei ollut mitään tekemistä tapahtuman tai sen varsinaisten järjestäjien kanssa enkä tunne heitä tai tiedä keitä he ovat. Olen saanut tietoni tapahtuman tarkoituksesta, järjestelyistä ja kulusta median ja tapahtuman verkkosivujen kautta. Poliittisen sosiologian tutkimusryhmämme verkkosivut löytyvät täältä.

Olen ollut aikaisemmin aktiivinen järjestössä, joka järjesti paikalle bussikyydin Helsingistä, muttei oman ilmoituksensa mukaan osallistunut muuten tapahtuman järjestelyihin. Tiedon paikkansapitävyydestä minulla ei ole harmainta aavistusta, sillä en enää ole ollut mukana järjestön toiminnassa. Sitoutumattoman vasemmiston edustajistoryhmä on muusta yhdistyksestä erillinen toimija, eikä ollut missään tekemisissä bussikyydin tai tapahtuman kanssa.

Sitoutumattoman vasemmiston lisäksi olen toiminnut aktiivisesti HYYssä, partiolippukunnassa, Protussa, oppilaskunnan hallituksessa, Teatteriyhdistys Mysteerissä ja ollut töissä Greenpeacella ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalla. Ainakin.

Itsenäisyyspäiväni vietin kuten se kuuluukin: söin hyvin ja katsoin televisiota. Tuntematon sotilas lähetettiin niin myöhään, etten jaksanut sitä loppuun asti.

(kommentoin lauantaina 7.12. tapahtumia Helsingin sanomille ja Ylelle.)

Löytyy herran blogista. En linkitä.
 
Täytyy todeta, että minun tapani viettää tuota päivää erosi melkoisesti herra Erantin tai muiden vasemmistolaisanarkistien ohjelmistosta noudatellen vanhoja aktivistiperinteitä sisältäen mm. kunniakäynnit ja kynttilöiden laskemiset eräille tärkeille paikoille, kunniakäyntejä seuraavan Itsenäisyyspäivän lounaan perinteikkäässä suomalaisravintolassa sekä varsinaisen vastaanoton ja yhdistetyt jatkot eräässä etappitalossa, jossa paloivat sinivalkoiset kynttilät ja sikarit ja jossa Kaartin soittokunta esitti ensimmäisenä kappaleena Jääkärimarssin, jonka jälkeen seurasi vapaata seurustelua vapaan anniskelun kanssa. Pukukoodi oli yksinkertainen ja siisti, vaikka mitalimiehiä ei paikalla ollutkaan... Ovatten nimittäin vähän eri kerroksesta.

AKS:n marttyyri Bobi Siven ei ollut ainoa, jota käytiin muistelemassa ja häntä oli käynyt joku muukin henkilö/seurue muistamassa:

00.jpg
 
Mikä ruokkii riehuntaa?
Julkaistu: 9.12.2013 13:24
Entä jos laittomuuksien ylistäminen houkuttelee uusia tekijöitä, kysyy Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.

Poltettu Suomen lippu hangella. Hakattuja ja maalilla tahrittuja hevosia. Rikottuja ikkunoita. Tampereen mellakoiden jälkeen Suomi on joutunut katselemaan kuvia, jotka pakottavat pohtimaan, mitä oikein tapahtui ja miksi.

"Kiakkovieraiden" omasta sanomasta ei oikein ole saanut tolkkua, vaikka heidän nimissään esitetty viesti onkin levinnyt netissä. Sen mukaan mellakoijat ovat tyytyväisiä, koska he näyttivät nyt "pienelle sikailevalle porhokerholle".

Se on sangen mielenkiintoinen määritelmä itsenäisyysjuhlien vieraista, kun mukana oli pienituloisia vapaaehtoistyöntekijöitä, veteraaneja, sotaleskiä, lottia, tavallisia työläisiä.

Vieraiden joukossa oli esimerkiksi eläkeläispari, joka vapaaehtoisesti kerää Tampereen kaduilta roskia. Millä perusteilla he mahtavat olla"sikailijoita" - ottaen vielä huomioon, että eläkeläispari nimenomaan siivoaa kiltisti erilaisten sikailijoiden jälkiä?

***

Kun riehujien oma viesti ei ole oikein auennut, jotkut ovat rientäneet selittämään toimintaa heidän puolestaan. Esimerkiksi kansanedustaja Anna Kontula ilmoitti, ettei pidä mellakoijien toimintaa järkevänä, mutta kylläkin "odotettuna ja ymmärrettävänä". Kontula vähätteli tuhoja ja arvioi mellakoijien protestoineen eriarvoisuutta vastaan.

HS:ssä ja Ylessä puolestaan esiintyi tutkija, joka muunsi riehunnan fiiniksi yhteiskunnalliseksi viestiksi. Sosiologi Veikko Eranti muun muassa arvioi, että ärsykkeenä olisi toiminut Sauli Niinistön vaalilause "vastakkainasettelun aika on ohi". Se oli tutkijatasolta sikäli mielenkiintoinen näkemys, että se oli vedetty hatusta. Mellakoijilta ei ole tällaista kommenttia tullut.

Se oli myös siltä osin mielenkiintoinen näkemys, että Eranti paljastui Helsingin yliopiston sitoutumattoman vasemmiston (Sitvas) jäseneksi. Sitvas - vaikka ei ilmeisesti Eranti itse - puolestaan on ollut järjestämässä kyytejä Tampereen mielenosoitukseen. Eranti julisti arvelevansa (toivovansa?), että vastaavia tapahtumia tulee vielä lisää. "Isompaa liikehdintää on syntymässä."

Niin. Se ei olisi kyllä ihme. Laiton aktivismi on ollut viime kuukausina hyvin pinnalla julkisessa keskustelussa. Useampikin yhteiskunnallinen vaikuttaja on yhtynyt viime aikoina kuoroon, jonka mukaan laittomuudet ovat ihan hyväksyttäviä, kunhan vain tavoite on hyvä. On hämmentävää, kuinka moni on kuvannut esimerkiksi Greenpeacen laitonta aktivistitoimintaa jopa "sankarilliseksi".

Tampereen jälkeen on pakko kysyä: entäpä jos ns. sankarillinen, laiton toiminta alkaakin nyt kiinnostaa yhä useampia? Entä jos laittomuuksien ylistäminen houkuttelee yhä uusia tekijöitä? Sankarinviitta on houkutteleva viitta, kun sitä nenän edessä jatkuvasti heilutetaan.

Laittomuuksia on puolustettu kahdella argumentilla: kun muuten ei saa muutoksia aikaan ja ääntä kuuluviin ja kun maailmallakin on ollut laittomuuksia. Molemmat argumentit ovat kestämättömiä. Lukemattomat suomalaisen yhteiskunnan isot muutokset - vuosilomat, lapsilisät, viikkotyöajat, pitkät äitiyslomat jne - ovat syntyneet neuvottelemalla. Eivät rikkomalla ikkunoita, kiipeilemällä torneihin tai hakkaamalla eläimiä ja poliiseja. Toki se neuvottelutyö on usein ollut pitkää, tylsää ja uuvuttavaa - ei tule adrenaliinipiikkejä kuten mailojen kanssa riehumisesta tai tunkeutumisesta jonkun yrityksen alueelle.

Laitonta toimintaa on perusteltu myös kansainvälisillä esimerkeillä. Totta onkin, että maailmalla on ollut ihmisoikeusaktivisteja, jotka ovat joutuneet elämänsä aikana rikkomaan lakia. Rinnastukset kuitenkin osoittavat, ettei historiaa joko tunneta tai ymmärretä.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa Rosa Parks, johon suomalaisia aktivisteja on verrattu. Parks on mustien kansalaisoikeusliikkeen ikoninen hahmo. Hän syyllistyi kyllä aikoinaan paikallisen oikeuden mielestä laittomuuksiin, mutta sillä ei ole minkään valtakunnan tekemistä suomalaisen nyky-yhteiskunnan kanssa.

Kun mustaihoinen Parks kieltäytyi bussissa luovuttamasta paikkaansa valkoiselle miehelle, hän protestoi omaa itseään koskevaa vääryyttä vastaan maassa, joka ei tuolloin ollut oikeusvaltio, ainakaan etelävaltioiden osalta. Parks ei tunkeutunut mihinkään väkisin, ei riehunut, ei varustanut iskujoukkoja, ei häirinnyt tarkoituksellisesti kenenkään työtä. Hän vain varasi itselleen oikeuden toimia samoin kuin muut kansalaiset, koska kansalaiset eivät olleet tasa-arvoisia.

Suomi ei ole 1950-luvun Alabama. Suomi on demokratia, jossa kansalaiset ovat lain edessä samanarvoisia ja jossa saa täysin vapaasti osoittaa mieltä.

Se on sitten kokonaan toinen juttu, jos oma viesti on niin päätön, ettei enemmistö siihen yhdy. Ei mielipiteenvapaus tarkoita sitä, että jokaisesta mielipiteestä pitäisi kaikkien innostua.

***

Tampereen jälkeen olisi syytä pysähtyä miettimään, millaisen yhteiskunnan me oikeasti haluamme. Tutkija Eranti julisti Twitterissä, että itsenäisyys on oikeutta rajojen kokeiluun. "Aina roiskuu kun rapataan."

Jos älymystö alkaa avoimesti ääneen väheksyä demokratian keinoja ja kannattaa laittomuuksia, saatetaan lähteä demokratian murentamisen tielle. Ja se taas sitten on aidosti vakava ja iso asia. Silloin on pelissä paljon enemmän kuin yhdet itsenäisyysjuhlat kerran vuodessa.
 
Kukkahattujen eliittiä?

Jos oikeustolaiset, fasistit, rasistit tai muut taantumukselliset voimat tekisivät vastaavan iskun Kontulan intressiryhmän tilaisuuteen, ei löytyisi ymmärrystä tippaakaan.
Tuli mieleeni, jostain syystä en ole kuullut yhtään hätähuutoa hakattujen poliisihevosten puolesta, eikö luontokappaleen pahoinpitely olekkaan ituhippien sydämen asia?
 
9.12.2013 klo 19:06
Politiikan tutkija: Kiakkovieraiden protesti eliittiä vastaan osui väärään maaliin
Tutkija Tapio Kuuren mielestä myös poliisilla menivät käsitteet sekaisin. Tampereella oli itsenäisyyspäivänä liikkeellä muun muassa anarkisteja, mutta rosvojoukosta ei ollut kysymys.

Tapio Kuure kannattaa Athletic Bilbao-jalkapallojoukkuetta. Kuva: Ulla Meriläinen / Yle
Väkivaltaisiksi muuttuneiden kiakkovierasjuhlien järjestäjät kertoivat protestoivansa eliittiä vastaan. Politiikan tutkija Tapio Kuure sanoo ymmärtävänsä kritiikin.

– Tänä syksynä on keskusteltu paljon kohtuuttomuudesta. Sekä presidentti Sauli Niinistö että monet poliitikot ovat puhuneet siitä, kuinka jotkut hyvään asemaan päässeet ihmiset hankkivat itselleen kohtuuttomia etuja. Jos ihmiset pitävät eliitin etuja kohtuuttomina, se aiheuttaa vastareaktioita.

Kiakkovierasjuhlijoiden mielestä tasavallan presidentin vastaanotolla Tampere-talossa rellesti eliitti. Tutkija Kuuren mukaan kritiikki meni väärään osoitteeseen.

– Niinistön vieraslista ei ollut elitistinen. Juhliin oli kutsuttu poikkeuksellisen paljon muun muassa pienyrittäjiä ja sosiaalialan työntekijöitä, jotka tekevät työtä Suomen hyväksi.

Rosvojoukoksi nimittely kohtuutonta
Poliisi on kutsunut Tampereella rähinöinyttä väkeä anarkistihenkiseksi, organisoiduksi rosvojoukoksi. Kuure on eri mieltä.

– Rosvojoukoksi nimittely osoittaa, että poliisilla ovat menneet käsitteet sekaisin. Rosvoaminen tarkoittaa toisen omaisuuden varastamista eikä kuvaa Tampereen tilannetta.

Anarkismi on poliittinen aatesuunta, jota tunnetaan Suomessa heikosti.

– Anarkismilla on Euroopassa pitkät perinteet. Keskeisenä ajatuksena on valtion vastustaminen ja yksilön vastuun korostaminen.

– Suomessa anarkismi ei koskaan ole ollut mikään iso liike, kuittaa Kuure.

Tampereella oli itsenäisyyspäivänä liikkeellä kirjava joukko protestoijia. Mukana oli niin anarkisteja, vasemmistohenkisiä ihmisiä kuin niitäkin, jotka vain haluavat rettelöidä poliisin kanssa.

Hauskanpidosta on tullut tärkeä osa mielenosoituksia
– Viime vuosina mielenosoituksissa on yhdistynyt protestointi, hauskanpito ja musiikki.

– Tampereellakin toiminta oli varmaan osin organisoitua, mutta tapahtuma keräsi paikalle paljon muitakin.

Anarkistien nettikeskustelusta voi päätellä, että hauskanpidon sisällöstä ei olla yksimielisiä. Esimerkiksi yksi nettikeskustelijoista kirjoittaa:" Ei soseessa hoipertelu keskellä mellakkapoliiseja voi olla hauskaa" .

Tapio Kuure sanoo, että anarkistien toimintaan sisältyy ristiriita.

– Toisaalta korostetaan yksilökeskeisyyttä ja ollaan organisaatioita vastaan. Toisaalta kuitenkin pitäisi jotenkin organisoitua.

"Sekä poliisi että kiakkovieraat voittivat"
Politiikan tutkijan näkökulmasta molemmat osa puolet voittivat.

– Se oli selvästi win-win-tilanne. Anarkistit saivat näyttävää mediajulkisuutta ja poliisi pääsi testaamaan joukkojenhallintaa.

- Tapio Kuure

Kiakkovierasjuhlat jatkoivat Helsingissä aikoinaan järjestettyjen kuokkavierasjuhlien perinnettä. Yksi silloisista juhlijoista - Paavo Arhinmäki - on nykyään ministeri.
Tapio Kuure arvioi, että kiakkovieraidenkin joukosta saattaa nousta tulevaisuuden poliittisia päättäjiä.

– Joukossa on varmasti sellaisia aktiivisia ihmisiä, joilla on poliittinen ohjelma ja jotka tulevat näkymään suomalaisessa poliittisessa keskustelussa.

– He ovat huolissaan kasvavista luokkaeroista - ja hyvä niin.​
 
Mikä ruokkii riehuntaa....tai milloin mitäkin?

Ulla taitavasti ennakoi tilanteen ja käynnisti hyökkäyksen, joskin aivan asiasta, ei sillä, taitava ihminen tekee taitavia vetoja. Mikä ruokkii...milloin mitäkin? Suuri tai jopa suurin tekijä on paskalehdistö, jonka lööppeihin pääseminen on suht helppoa, takaa huomioarvon vailla vertaa eikä maksa latiakaan. Ullankin palkan maksaa Pertti Kirskuluoto, joka ostaa lööppijulkaisuja päivittäin, klikkaa illat nettijulkaisua jne.

Ulla A. on oikeassa, mutta jättää kyllä koivuhalon kokoisen malkasen omaan silmäänsä.
 
9.12.2013 klo 15:56
Kopra: Vasemmistoliiton otettava vastuu Tampereen mellakoista
Kokoomuksen kansanedustajan Jukka Kopran mukaan Paavo Arhinmäen on erottava ministerin paikalta, mikäli vaikutelma Vasemmistoliiton osallisuudesta itsenäisyyspäivän mellakointiin osoittautuu todeksi.


Kokoomuksen kansanedustajan syyttävä sormi osoittaa vasemmiston suuntaan, kun puhutaan itsenäisyyspäivän mellakoista.
Itsenäisyyspäivän mellakoinnin jälkipyykkiä pestään Tampereella. Poliisi on vapauttanut kaikki tapahtumista pidätetyt henkilöt.

Puhuttaessa itsenäisyyspäivän illan tapahtumista lappeenrantalaisen kokoomuksen kansanedustajan Jukka Kopran syyttävä sormi osoittaa vasemmiston suuntaan.

- Näyttää siltä, että tämä on ollut vasemmistojohtoinen mielenosoitus. Aika hurjalta kuulostaa, että jos vaikka Vasemmistoliitto on tällaisen toiminnan kanssa tekemisissä, Kopra totesi Yle Etelä-Karjalan haastattelussa.

Kopra kertoo saaneensa vaikutelman viikonlopun lehdistä.

- Jos se pitää paikkaansa niin mielestäni Vasemmistoliiton johdon pitää vetää johtopäätöksensä ja Paavo Arhinmäen pitää ehdottomasti erota ministerin paikalta, Kopra jyrähtää.

Yllä olevassa haastattelussa Kopra kertaa viikontakaista onnettomuutta, jonka seurauksena lääkäri määräsi hänelle urheilukieltoa ja lepoa. Kopran mukaan poliisi on käsitellyt kyseisen onnettomuuden ja hänelle määrättiin siitä sakkoja.

Lisäksi Kopra perustelee haastattelussa, miksi Lappeenrannan lukiot kannattaa sijoittaa nimenomaan kaupungin keskustaan. Lukioiden määrä on Lappeenrannassa vähenemässä kahteen. Tätä perustellaan muun muassa sillä, että lukio-oppilaiden määrä vähenee.

Lappeenrannan kaupunginvaltuusto päättää kouluverkon muutoksista maanantaina.
 
KOMMENTTI Tie Tampereelle
Maanantai 9.12.2013 klo 19.09

Voisiko Kiakkovieras-tapahtumaa väkivaltaisella retoriikalla mainostaneella Sitvasilla olla edes osavastuu Tampereen rähinästä?


Lätkämailat heiluivat päin pankin ikkunaa. (LUKIJAN KUVA)

Tampereen mellakoista pidätetyt vapautettiin - Poliisi: "Organisoinnista ei tietoa"

Anarkisti Tampereen tapahtumista: "Hauskanpitoa ja päihteitä"

Kommunistijärjestö puolustelee mellakkaa: "Ilkivalta kumpuaa pahasta olosta"

- Käsitykseni mukaan aivan kaikki tapahtumaan osallistuneet ovat edustaneet vain itseään, Sitoutumattoman vasemmiston hallituksen puheenjohtaja Iiris Annala kommentoi Tampereen tapahtumia tänään - kirjallisesti - Iltalehdelle.

Saman järjestön varapuheenjohtaja Tiina Parkkinen sanoi aiemmin päivällä, ettei hän tiedä, miten "yksittäiset ihmiset ovat toimineet" Tampereella.

Kummankin viesti on sama: Sitoutumattomalla vasemmistolla ei ole järjestönä vastuuta ylilyönneistä, sillä järjestö vastasi vain bussikyydistä.

- En ollut itse perjantaina Tampereella, mutta minun on hyvin, hyvin vaikea uskoa, että meidän toimijamme olisivat käyttäytyneet väkivaltaisesti, Annala kirjoittaa.

Sitoutumaton vasemmisto julkaisi verkkosivuillaan jo 11. marraskuuta tiedotteen, jossa todettiin: "Me tullaa Stadist skulaa lätkää. Pistetään pystyyn luokkaflaidis, lämäreitä päin eliitin klyyvareita".

Vielä vuorokautta ennen itsenäisyyspäivää Sitvas mainosti spektaakkelia "lätkää ja luokkasotaa!" -sloganilla. Jääkiekkoteema jatkui perillä Tampereella, jossa mielenosoittajille jaettiin lätkäkamoja, kuten säärisuojia, jotta on "kivempi ottaa taklauksia vastaan".

Varsinaisella marssilla luokkasotahuudot kaikuivat, rumpu pärisi ja raketit räjähtelivät.

Onko ihme, että tämän nostatuksen jälkeen idiotismi leimahti jutiporukassa valloilleen?

Voisiko tapahtumaa väkivaltaisella retoriikalla mainostaneella, ilmoituksensa mukaan "käytännöllistä sivilisaatiokritiikkiä" harjoittavalla Sitvasilla olla edes osavastuu siitä, että Suomen 96-vuotispäivä jää historiankirjoihin lähinnä uutiskuvista, joissa on poikittaista mailaa saaneita hevosia?
 
Back
Top