Jäämeren rata, koillisväylä ja Suomi.

H.A

Kersantti
Luulen että täältä löytyy asiantuntemusta niin paljon että, saamme viikonlopun aikana käsiteltyä asian loppuun ja päättäjät voivat alkaa toimimaan antamiemme ohjeiden mukaan heti maanantaina. Tunneli Suomenlahden alitse tai hyperloop ovat näin maallikon näkökulmasta melkoista haihattelua mutta, jäämeren rata olisi mielestäni huomattavasti realistisempi ja ehkä taloidellisestikin kannattavampi sijoituskohde. Teknologiakin olisi jo olemassa?

Mitä raati on mieltä?
Vedetään vain viiva Vuosaaresta Kirkkoniemen laiturille. Lanataan mäet matkalta järviin, ja karkoitetaan kaikki heinäkengät, metsänomistajat ja muu roskaväki radan varrelta vaikka Kainuun soille.

Ohessa pari linkkiä jos aihe ei ole aivan tuttu.

Jäämeren ratahanke etenee. Suomen ja norjan viranomaiset selvittävät taloudellista kannattavuutta.

Koillisväylä.

 
Muuten hyvä mutta miksi Kirkenes?. Miksei Narvik kelpaa? Narvik-Luulajarata on jo olemassa joten riittäisi rakentaa rata Torniosta Luulajaan, esimekriksi. Tai sitten hoitaa Luulaja-Tornio väli konttirekoilla, se välimatka lienee alle 100km.
 
Viimeksi muokattu:
Muuten hyvä mutta miksi Kirkenes?. Miksei Narvik kelpaa? Narvik-Luulajarata on jo olemassa joten riittäisi rakentaa rata Torniosta Luulajaan, esimekriksi. Tai sitten hoitaa Luulaja-Tornio väli konttirekoilla, se välimatka lienee alle 100km.

Torniostahan menee rata Luulajaan, Luulaja-Haaparanta-välillä ei nykyään taida olla mitään liikennettä ja Tornio-Haaparanta-välillähän on ilmeisesti ratapihajärjestelyt vaunujen tai niiden telien vaihtoon. Jos Narvikista tehdään koillisväylälle päätesatama, niin sama unohtaa Tornio ja ajaa suoraan Tukholmasta Narvikiin.

Ylen toimittaja Jäämeren radan reitillä Yllättäen tämä sekoittaisi porojen elämän ja helpottaisi näiden niin kovin pahojen kaivosten toimintaa. Venäläistankkeri ajoi väylän ilman murtajaa. Lähivuosina tuon väylän käyttö tulee varmasti kasvamaan, kiire tulee latomaan kiskoja Kemijärveltä ylöspäin.
 
Meillähän on Jäämeren rannassa satama, joka pysyy auki ympäri vuoden. Tosin sillä alueella on nykyään vieraat miehitysjoukot.

Tähän aioin itsekin viitata. Rata Kalastajasaarentoon asti.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Meillähän on Jäämeren rannassa satama, joka pysyy auki ympäri vuoden. Tosin sillä alueella on nykyään vieraat miehitysjoukot.
Mistähän me äkkiä polkaistas 500000 miehen armeija? Hmmm.... Luvataan vapaaehtoisille Suomen kansalaisuus. ;)
 
Tämä koko ratahanke on lähinnä keskustapuolueen vaalipropagandaa. Se nyt vaan on niin että Suomella ei ole edes rahaa ylläpitää liikenneinfraa jostain uuden rakentamista puhumattakaan. Onhan sitä rataa toki jo muutama vuosi suunniteltu. Rautatie Rovaniemelle saatiin 1909. Siitä pidemmälle junalla ei ole kannattavaa Lapissa liikennöidä koska ihmisiä ei vain ole tarpeeksi säännöllisen matkustajaliikenteen tarpeisiin. Sitä paitsi matkustajaliikenne Suomesta Jäämerelle vaatisi myös olemssaolevan rataverkon parantamista jotta matka-aika saataisiin jotenkin järkeväksi.

Sen sijaan teollisuuden tarpeisiin ehdotettiin jo 1918 rataa Rovaniemeltä ensin Sodankylään ja siitä joko Petsamoon tai Näätämöön. Rahaa ei kuitenkaan löytynyt. Sodan aikana saksalaiset suunnittelivat omaa rataansa Petsamoon. Vaikean maaston vuoksi rata todettiin hintavaksi ja 1941 Hitler lykkäsi ratahankkeen valmistelua. Sodan jälkeen Neuvostoliitto rakensi oman ratansa Petsamoon. Talvisodan jälkeen Neuvostoliitto velvoitti Suomen rakentamaan radan Kemijärveltä Sallaan. Samaan aikaan GULAG rakensi rataa Muurmannin radalta Alakurtin kautta rajan toisella puolella. Sodan aikana huonosti rakennettu rata kärsi vaurioita ja se purettiin myöhemmin. Kommunistit ovat aika ajoin ehdotelleet ratayhteyttä Sallan kautta Venäjän rataverkkoon ja sitä kautta Venäjän jäämeren satamiin. Lapissa on kaivos- ja matkailuteollisuuden tarpeisiin ollut vuosikymmeniä myös visioita poikittaisradoista. Niihinkään ei ole rahaa. Kolarin kautta on myös ehdotettu rataa joko Norjaan tai Kiirunan kautta Narvikiin. Tässä on taustalla lähinnä paikallista kateutta 1918 ehdotetun ratalinjauksen johdosta. Mitkään logistiset syyt eivät kyseisiä ratoja juuri tue.

Tiivistettynä uusia ratoja Suomen kautta Jäämerelle ei ole tulossa jolleivat sitten norjalaiset ja kiinalaiset sekoa ja kaiva jostain ratahankkeeseen vaadittavat miljardit. Suomesta sitä rahaa ei löydy ja venäläiset taas ovat sössineet koillisväylän hyödyntämisen, mikä taas olisi välttämätöntä jotta Jäämeren rata olisi edes jollakin tavalla järkevä investointi. Turistit kyllä saadaan Lappiin jatkossakin lentokoneella, ei siihen mitään junia tarvita. Jäämeren radan puuttumisen haittapuolena tosin on että metsäteollisuuden ja kaivosten raskaat kuljetukset sompailevat jatkossakin Lapin teille yhdessä turistien ja porojen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Valokaapelin veto koillisväylään tulee halvemmaksi. Data kulkee sitten nopeasti kaapelissa. Ihmiset liikkuvat lentokoneilla ja rahti laivoissa.

Jäämeren rata maksaisi satoja miljardeja euroja
Koillisväylän rahti-liikenteeseen yhdistyvä junarata vaatisi mittavan kansainvälisen rahoituksen. Jäämeren rata kulkisi Lapista Jäämeren rannalle. Rata olisi 500–700 kilometriä pitkä. Yhteyden valmistuminen kestäisi 5–10 vuotta. Taloudellisia kokonaisvaikutuksia Suomelle ei ole toistaiseksi arvioitu. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/jaameren-rata-maksaisi-satoja-miljardeja-euroja/YPFbqWSV

Tähdellisempiäkin rahareikiä toistaiseksi löytyy. Mutta jos intoa riittää ja VR pilkotaan palasiksi, ainahan voi ostaa raiteita hallinnoivan yrityken osakkeita ja ehdottaa kiskojen vetämistä Hangosta Petsamoon.
 
^
Satoja miljardeja euroja? Metronako ne meinaavat sen rakentaa?

Tähdellisempiäkin rahareikiä toistaiseksi löytyy. Mutta jos intoa riittää ja VR pilkotaan palasiksi, ainahan voi ostaa raiteita hallinnoivan yrityken osakkeita ja ehdottaa kiskojen vetämistä Hangosta Petsamoon.

Ratoja hallinnoiva taho on nimeltään Liikennevirasto eikä se ole sidoksissa VR:ään.
 
^
Satoja miljardeja euroja?

Miljardit ja biljardit sekaisin.

Vauraste täsmentää: Jäämeren radan satojen miljardien hinnassa muutakin kuin ratahanke

Summassa on mukana koko arktisen alueen infraa koskeva kokonaisuus, sanoo Tero Vauraste.

Arktisen talousneuvoston puheenjohtaja, Arctian toimitusjohtaja Tero Vauraste täsmentää arviotaan Jäämeren radan hinnasta.

"Satojen miljardien investointipotentiaali on koko arktisen alueen infraa koskeva kokonaisuus. Kokonaisarvio erilaisten kaivos-, infrastruktuuri-, väylä ja muiden hankkeiden potentiaalista on tässä suuruusluokassa", sanoo Vauraste.

Aiemmin julkaistussa haastattelussa Vauraste toi esiin, että Jäämeren rata ja kaikki sitä varten tarvittava satama- ja väyläinfrastruktuuri vaatisivat satojen miljardien investoinnit.

"Itse ratahankkeen kustannukset ovat enintään miljardien luokkaa", sanoo Vauraste maanantaina Kauppalehdelle.

Tämä luku on tullut esiin aiemmissa selvityksissä.

Hanke ei itsessään edellytä Vaurasteen mukaan kaikkia satojen miljardien pottiin kuuluvia investointeja, mutta toisaalta investointeja voidaan tarvita väylän toteutumiseksi.

"Palataan muna-kana-kysymykseen: luoko liikenneväylä investointimahdollisuuksia vai tarvitaanko investointeja varten liikenneväyliä?" Vauraste sanoo.

Liikennevirasto tekee parhaillaan selvitystä Jäämeren radan kustannuksista. Selvitystyö on alkuvaiheessa ja selvityksen on määrä valmistua helmikuun lopussa.

Suomi ajaa Jäämeren ratahanketta eteenpäin Arktisen talousneuvostossa, jonka puheenjohtajamaa Suomi on seuraavat kaksi vuotta.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/vauraste-tasmentaa-jaameren-radan-satojen-miljardien-hinnassa-muutakin-kuin-ratahanke/HEf4BgEd

Ostaisitko tältä mieheltä käytetyn auton? Entä uuden radan Jäämerelle? Veronmaksajalta ei kysytä.
 
Norjalaiset taitavat olla eniten Tromssa-Skibotn-Kilpisjärvi-Kolari linjan puolesta.
Huoltovarmuuden kannalta olisi myös helpoin puolustaa.
 
Taas porukka unohtaa sellaisen "pikkujutun" kuin että Ruotsin ja Norjan raideleveys on eri kuin Suomessa.
 
Toisaalta linjaus Rovaniemi-Sodankylä-Ivalo-Inari-Kirkkoniemi palvelisi varmaan parhaiten Suomen sisäistä liikennettä.
Pidempi ja tykistön kantaman sisällä...

Taas porukka unohtaa sellaisen "pikkujutun" kuin että Ruotsin ja Norjan raideleveys on eri kuin Suomessa.
Ei ole välttämättä kummoinen ongelma kun Tromssa ei ole muutenkaan vielä rautatieverkossa ja Torniossa on jo raideleveyden vaihtolaite.
 
Norjalaiset taitavat olla eniten Tromssa-Skibotn-Kilpisjärvi-Kolari linjan puolesta.
Huoltovarmuuden kannalta olisi myös helpoin puolustaa.
Kilpisjärven ongelmana on ympäristöseikat. Se on luonnoltaan niin poikkeuksellista Suomessa, että rata olisi käytännössä laitettava tunneliin Norjan rajalta Kilpisjärven eteläpuolelle, tai sitten kylää olisi pistettävä matalaksi ratalinjauksen tieltä.

Katso liite: 16247

Nelikiskorata 1435 / 1524 mm.
Kolmikiskorata olisi halvempi.
 
Back
Top