Jalkaväkiryhmä kokoonpanoja muailmalla.

Fiiirrepoweria.
1277212431602.jpg
 
Kapiainen kirjoitti:
Joukkueen peruskokoonpanoa muokataan aina kunkin tehtävän vaatimalla tavalla

Ja tappioiden vaatimalla tavalla. Ja muuttuneen tilannekuvan.
Aika usein sai loppusodassa ominpäin jatkaa siinä vaiheessa, kun joukkueenjohtajan antama käsky ”Kierrä kakkosen vasemmalle puolelle ja tuhoa harjanteella olevat vaunut” oli täytetty, joukkueenjohtaja kaatunut, partiosta oli 1/3 jäljellä sekä elso sekoitti viestiverkon siten, että koko komppaniassa tai peräti pataljoonassa ainoa tapa saada käsky eteenpäin oli taistelulähettien käyttö tai huutaminen. Homma vaihtui hyvin nopeasti kivääriryhmän (+) johtajaksi ja kivääriryhmässä oli aseina mm. 3 konekivääriä, joiden varsinaiset ampujat olivat poissa pelistä.
Myös siinä kohtaa, kun tappiot ovat +50 % ja singot loppuneet sai soveltaa hyvin runsaasti ja tehdä oma-aloitteiset päätökset toiminnan jatkamista, jotta päästään tavoitteeseen.

Joukkue tai ryhmä sulaa käsiin jo simulaattorisodassakin. Saati oikeassa. Siinä kohtaa tehtävät muuttuvat ja oman postin lisäksi tulee vielä pari oto-hommaa.

Esim.
Radisti+kes-ampuja+kk:n apulainen.
RJ+KK-ampuja+kes-ampuja.
Lääkintämies+kes-ampuja+patruunankantaja.
Tarkka-ampuja+rskes-ampuja+ryhmän varajohtaja.
 
Iivo kirjoitti:
Fiiirrepoweria.
1277212431602.jpg

2x PKM konekivääriä.
1x RPK-74 pikakivääri.
1x GP25 kranaatinampumalaite.
1x VSS.
4x AK-74, joista ainakin yksi taittoperällä olevaa mallia.
2x RPG-? putkea. En tunne tarkkaa mallia.

Pikakiväärimiehellä RPK-74:n lisäksi pst-ase.
Vasemmanpuolimaisen KK-miehen oikealla puolella olevalla ukolla on myös ”RPG-tarkka-malli-tunnistamaton” sekä ilmeisesti AK-74?
Kaksi rk-miestä, joista toisella GP25 kiinnitettynä piipun alle.
Tulituki-ta:lla repun sivuun kiinnitetty taittoperä-AK ja käsissä VSS.
Ja kk:t.

Miten tuo ryhmä jakaantuu toiminnallisesti? Mikä porukka on kyseessä? Siniraitapaitaiset ovat joko merijalkaväkeä tai maahanlaskujoukkoja.

Muita havaintoja.

- Optiikkaa ei ole muissa kuin VSS-kiväärissä, vaikka naapuri tuottaa halpoja ja laadukkaita tähtäimiä. Miksi? Eikö niitä ole jakaa vai ovatko nuo niin kovia jätkiä, etteivät halua käyttää sellaisia.

- Pistooleita ei ole kenelläkään. Pistimiä (tai yksikkömuoto) kylläkin näyttää olevan. Sama kuin edelliseen. Miksi?

- Päähineinä pääosin huivit? Miksi?

- Rynkkyjen ja pikakiväärin hihnat on vedetty minimipituuteen ja siten, etteivät ne olisi tiellä. Ase ei siis ole huolettomasti roikkumassa ja riippumassa vaan jatkuvasti käsissä. Tästä tykkään.

- Mieskohtainen varustus sekalaista, mutta ilmeisen toimivaa ja tehtävään sidottua. Vrt. kk-ampujien taisteluvyöt vs. rk-miesten taisteluliivit. Ei ole mollea, mutta toimivan näköistä silti. Vain ampumatarvikkeet ja sotakama liivissä ja selkä tyhjänä, koska reput ovat kannossa.

- Reppujen sisältö on arvoitus. Makuupusseja ei taida ainakaan olla. Olisiko sisältö pelkistetty eli sapuskat, lisää kuulaa, sadevarusteet, ruokailuvälineet. Low drag – high speed hengessä. Kertooko tuo jollekin enemmän? Toiminta-aika tehtävässä niin lyhyt (max. pari kolme vrk), että pärjää torkuilla eikä ole tarpeen kantaa majoitusvälineitä ja lisätä kuormaa tavallaan ”turhaan”.

- Suojaliivit ja kypärät puuttuvat kaikilta. Eikö Naapuri varustakaan kaikkia IIIA-tason suojaimilla? ;) Tuo porukka näyttää siltä, että se sotii tosissaan eikä ole hys-hys.

- Konekiväärimiehillä ei ole kovinkaan paljoa kuulaa mukana. Vain satasen kannuja ilmeisesti eikä niitäkään kovin montaa. Varför?

Ihan sotilaan (ja myös tyypillisen ryssän) näköisiä ukkoja. En kuitenkaan kussut housuuni noita katsoessa. Samoja puutteita kuin meillä eikä nuo ihmistä kummempia kuitenkaan ole.
Porukan ulkoinen habitus tosin kertoo jonkinlaisesta (ilmeisestikin aika kovasta) itseluottamuksesta.
 
pstsika kirjoitti:
- Päähineinä pääosin huivit? Miksi?

Ihan sotilaan (ja myös tyypillisen ryssän) näköisiä ukkoja. En kuitenkaan kussut housuuni noita katsoessa. Samoja puutteita kuin meillä eikä nuo ihmistä kummempia kuitenkaan ole.
Porukan ulkoinen habitus tosin kertoo jonkinlaisesta (ilmeisestikin aika kovasta) itseluottamuksesta.

Eikös nuo huivit ole jotenkin itäistä sotilasmuotia. Ja suhteellisen mukavia. Keveitä, hengittävät ja ovat kuitenkin lämpimiä.

Kai nuokin Rk-62 tottelisi vaikka joidenkin mielestä sitä vehjettä ei olekkaan sotahommiin tehtykkään.
 
20120913082503.jpg

Miten ihmeessä ne on saanut nuo narut tuonne sisään noin kummallisesti?

http://www.militaryphotos.net/forums/showthread.php?217558-Today-s-Photos-Friday-September-14th-2012&p=6363836&viewfull=1#post6363836

Kun ne tässä on menossa sisäänpäin.

20120912092327.jpg
 
ctg kirjoitti:
Miten ihmeessä ne on saanut nuo narut tuonne sisään noin kummallisesti?

....

Kun ne tässä on menossa sisäänpäin.

Onko nyt ihan samasta harjoituksesta, kun tuo jääkärikomppania bannerikin on ilmestynyt ikkunan yläpuolelle?
 
Jos katsoo alkuperäistä sorsaa, niin näkee kuvien järjestyksen ja jos katsoo toista kuvaa, niin kovin kummalliselta tuntuisi että he ovat heittäneet savun taakse, ja sitten pakittavat peräkanaa natolankoista läpi. Mutta mikä tuossa ensimmäisessä pistää silmään, on että oikeammanpuoleinen köysi tulee katon rajasta, eikä porrastasanteelta, kuten tuossa vasemmalla. Ja mitä en ymmärrä on että miksi köysi kun tikkaat on keksitty ja miksi ekan kerroksen ikkuna, kun sen alla on yksi vallan hyvin käytettävä?
 
Mitä ylempää aloitat vyörytyksen, sen vahvemmilla pääsääntoisesti olet. 1. kerros on parempi kuin maantaso ja tuo joka tapauksessa yllätysmomentin, koska tässä tapauksessa jokainen ikkuna pitää olla silmänalla. Tikkaat ovat vain yksi tunkeutumismenetelmä muiden joukossa.

Ilmeisesti tässä tapauksessa herroilla kulki köysi paremmin mukana kuin tikkaat. Pystyt itsekkin kokeilemaan rakennuksesta toiseen vyöryttämistä mukanasi viiden metrin alumiiniset teleskooppitikkaat. Voin kertoa, että jo seinästä irti repäistyt palotikkaat (1,5m) ovat aika kolhot mukanakuljetettavat kun toiminnan pitäisi olla kitkatonta.

Tuosta köysien kiinnittämisestä en osaa sanoa mitään kun en sitä näe, mutta kyllähän tuo on helpompi ikkunasta kiivetä sisään kun se roikkuu ikkunan yläkarmin tasolla. Sitäpaitsi kunhan tunkeutumisaukkoon saadaan pari miestä ylös, alkaa köysi olemaan aika pätevä laite. Sen ei tarvi olla ns. staattisesti paikallaan, vaan myös ylhäälläolevat taistelijat pystyvät nopeuttamaan sisäänmenoa. Esimerkiksi kaksi miestä pystyy auttamaan sisään nostettavaa miestä köysilenkillä ilman että pitää kaikkia voimia kuluttaa kiipeämiseen.

EDIT: Ylemmän kuvan laajemmasta näkökulmasta päätellen sankarit kiipeävät portaikkoon. Katsokaapa miten nuo ikkunat on ryhmitelty. Väittäisin porrastasanteeksi... :D
 
Ei tule uni silmään, mutta ei johdu tästä, joten yritetään vääntää.

Ymmärrän toki setämies että vanha laki: "Higher ground gives you an edge" toimii myös rakennetulla alueella. Se on selvä ihan periaatteen, käytännön ja historian takia mutta tuo jääkäriryhmä ei sitä kuitenkaan toimita. Äijä joka on menossa oikeammanpuoleisesta akkunasta sisään käyttää köyttä, joka on sidottu korkemmalle tasanteella, kun taas vasemmalla puolen sisällä oleva äijä auttaa ulkona roikkuvaa roipeloa olemaan tippumatta.

Jos kyse olisi nyt tuollaisen talon vyöryttämisestä tositilanteessa, niin eikö se olisi ollut helpompi pistää porraskäytävän alin ikkuna säpäläiksi kiväärin perällä, taikka roudata tuo kuvassa näkyvä roskis siihen ikkunan alle, ja hops äijä punnertaa ikkunasta sisään. Mutta ei, ensin on pitänyt vähintään saada kaksi äijää passiin ylä- ja alatasanteelle, ja sitten vähintään yksi sisään noita köysiä sitomaan ennenkuin muut voi ähistä perässä.

Onko tässä ollut joku vääpeli aivopieru kun ei olla annettu pojille vapaita käsiä toimittaa homma kotiin?
 
Olet ctg ihan oikeassa. Perinteinen show menossa lehdistölle ja yleisölle. Sillä ei taida olla mitään tekemistä taktiikan kanssa vaan enemmän merkkaa toiminnan näyttävyys ja nopeus. Esitellään kuinka jälleen kerran uusi saapumiserä on paras koskaan ja ylittänyt kaikki edelliset ennätykset ja silleen. Kyvykkäitäkin ovat: Katsokaas kuinka mennään ihan "toiseen kerrokseen" ilman tikkaita! Roskista ei käytetty sen takia että sillä ei ole NATO yhteensopivuutta eikä paikallisen puhtaanpitolaitoksen käyttölupaa.
 
setämies kirjoitti:

Seinäkiipeily ylös ja alas on muutenkin muodikasta ja kas, tuo seinillä roikkuminen on "joku osoitus" tosikorkeesta osaamisesta hei. Minun puolestani voidaan leikkiä seinähyppyjä vaikka aamusta iltaan, jos sillä autuus lohkee. Tai immelmanneja luotikujalla. Maailman varmaan jokainen armeija pyrkii rekrytoimaan nuorisoa suunnilleen samoilla keinoilla.
 
62a925a0.jpg

Ei kaikilla ole optiikkaa, suojaliivejä, pistooleja ja muita rensseleitä kannossa vaikka käyvätkin leikkimässä maailmalla. http://www.militaryphotos.net/forums/showthread.php?217642-Todays-Photos-Sunday-16th-September-2012&p=6366423&viewfull=1#post6366423
 
Eikä mm. suojalaseja tai kypäriä, vaikka ovatkin rakennuksessa sisällä. Polvisuojatkin hyödyttävät eniten nilkoissa, vaikka ympärillä ei muuta olekaan kuin kovia ja kulmikkaita pintoja.
Lisäksi taisteluliivin varustetaskut on sijoitettu siten, että ne todennäköisesti ovat tiellä asetta käsiteltäessä eikä aseenkäsittelykään kuvan perusteella ole kovinkaan korkealla taitotasolla.
Lisäksi tuo vasemmalla olevan miehen kurkkaustekniikka on ihan päin persettä. Katsokaapa missä jalkaterä ja pää ovat! Jos kuvassa pyritään siivuttamaan kulmaa, niin silloinkin toiminta on ihan perseestä.
Nainen lisäksi osoittaa oikealla puolella olevaa taistelijaa omalla rynkyllään. PIIPPUKONTROLLI!

En ottaisi noiden varusteista tai taistelutekniikasta ihan hirveän paljon mallia.
 
LOL :a-grin: :a-grin: :a-grin:

Et varmaan kun ne on Liettuan kavereita opettelemassa Saksassa Rammsteinin tukikohdassa Forward Observerin toimia. Mutta ei ole kaikkia NATO yhteensopivia härpäkkeitä ja killuttimia.
 
Tsekin lippu hihassa tuolla vasemmanpuoleisella ukolla. Ei Liettuan.

Tulenjohtohommat on kieltämättä aika vieraita, mutta ketjun nimi huomioiden ajattelin noiden olevan mosureita (joskin heikosti koulutettuja) enkä tulenjohtajia. Se ei kuitenkaan tee kuvassa olevia virheitä enempää sallituksi, varsinkin jos ovat ammattisotilaita.
 
pstsika kirjoitti:
Eikä mm. suojalaseja tai kypäriä, vaikka ovatkin rakennuksessa sisällä. Polvisuojatkin hyödyttävät eniten nilkoissa, vaikka ympärillä ei muuta olekaan kuin kovia ja kulmikkaita pintoja.
Lisäksi taisteluliivin varustetaskut on sijoitettu siten, että ne todennäköisesti ovat tiellä asetta käsiteltäessä eikä aseenkäsittelykään kuvan perusteella ole kovinkaan korkealla taitotasolla.
Lisäksi tuo vasemmalla olevan miehen kurkkaustekniikka on ihan päin persettä. Katsokaapa missä jalkaterä ja pää ovat! Jos kuvassa pyritään siivuttamaan kulmaa, niin silloinkin toiminta on ihan perseestä.
Nainen lisäksi osoittaa oikealla puolella olevaa taistelijaa omalla rynkyllään. PIIPPUKONTROLLI!

En ottaisi noiden varusteista tai taistelutekniikasta ihan hirveän paljon mallia.

8KibY.jpg

Piippukontrolli, yksi osoittaa kuvaajaa, toinen etumiehen persettä. Liivit taas täynnä kaiken maailman taskuja ja kaverit vielä unohtaneet osan polvisuojista. AIVAN SIELTÄ SYVÄLTÄ. Puhumattakaan että on vielä sormia liipasimella.
 
Syvyysnäkö, ei taida osoittaa persettä. Myöskään kuvaajaa ei kukaan osoita. Piippukontrolli on täysin riittävä, sitäpaitsi piippukontrolli on täysin sidoksissa tilanteeseen. Jotkut käyttävät vain yhtä polvisuojaa ja vahvemmalla puolella koska he polviasentoon mennessään automaattisesti laskeutuvat se edellä maahan. Molemmat polvet maassa tai heikommalla puolella harvemmin ollaan.
 
Tuossa kuvassa varusteet on puettu oikein eli ei liian ylös eikä liikaa käsien tielle. Noiden ukkojen on mahdollista painaa kyynärpäät vartaloon kiinni, ilman, että varustetaskut estävät sen.
Polvisuojiin commando jo vastasi. Minäkin käytän polvisuojaa samalla tavoin eli vain oikeassa polvessa, koska ne ovat niin vittumaisia pidemmänpäälle, että yksikin ylimääräinen puristava juttu jalassa riittää. Oikealla polvelle myös tiputan itseni kun otan ampuma-asennon polvelta.

Ainoa mikä tuossa kiinnittää negatiivista huomiota on tosi lyhyet välit miesten välillä. Ja ehkä vikana tulevan miehen tähystyssuunta ellei kyseessä ole joku pikainen tien ylitys tms. tai katkaistu kuva.
Noilla tosin on optiikkaa aseissa eli ovat ihan selkeästi jotain paskasakkia, joka ei osaa ampua raudoilla… :)
Ihan eritasolle menee kuin nuo aiemmat tshekit. Paaaaljon paljon parempia solttuja ensivaikutelman perusteella. Noista voisi jo ottaakin mallia.
Mikäs porukka on kyseessä? En tunnista muuta kuin sen, että iippoja.
 
Back
Top