Jatkosotaan liittyvää

[inscout]

Joskus aiemmin viittasin siihen, miten Suomen "tiedottamislinja" ja esim. sotavankien kohtelu muuttuivat maailmansodan kestäessä. Aivan selvästi varottiin loukkaamasta mm. generalissimusta suoraan henkilönä, siitä saattoi olla ihan M:n vaatimuskin taustalla.

Kun hist. harrastajaryhmän puitteissa selasimme aikakauden sanomalehtiä, niin linja muuttui jonkin verran maaliskuussa -43, siinä on jonkinlainen taitekohta, syy lienee Stalingradin tappiot. Sitä ennen saattoi huomata jotain jo -42 kestäessä. Olikohan meillä neljä sanomalehteä silloin saatavilla, ei kaikkia numeroita suinkaan vaan otteita.

Sota-aikana oli sensuuri käytössä ja valtion ylin johto pystyi määräämään mitä kirjoitetaan ja mitä ei, se kannattaa muistaa. Ainoan poikkeuksen muodostaa otannassamme IKL:n lehdistö. Vielä elok. -44 pari kolme ahkeraa iikooällää runttasi kehiin tekstiä, joka jo muilta puuttui. Mutta se oli jo tuolloin marginaalia, käsittääkseni.

Jos tuollaista metiavertailua haluaisi tehdä oikein kunnon otteella pitäisi ehdottomasti roikottaa mukana rinnalla myös ruotsalaisten lehtiä. Sitä emme tehneet, olisi pitänyt. Minun hlökoht. ruotsin luenta on niin heikkoa, ettei se tule kyseeseen.

Suosittelen jokaiselle asiasta kiinnostuneelle sukeltamista aikakauteen silloisen metiatuotannon avulla. Ja kannattaa lukea rinnan muutamaa lehteä. Kyllä siitä opiksi on.

Eli kyllä tiedotustoiminta ja sen sävyt ja tavat kertoa olivat riippuvaisia suursotilaallisesta ja -poliittisesta tilanteesta. Jälkipolville ajan peili?

Varmasti alan oikeille osaajille minkä tahansa valtion metioiten päivittäinen tuotanto kertoo paljon. Ei se varmaan valetta ole, että tiedustelu hankkii rauhanaikana pääosan tiedosta avoimista lähteistä????+ Pitää olla hervottoman suljettu valtio, jotta tuo ei onnistuisi? Ja kun se sulkeutuneisuuskin kertonee alan ihmisille jo paljon?

Räkätappi on se ilmiö, kun talvella erityisesti valuu erite pitkin ylähuulen ränniä ja sitä joutuu nenäliinan puuttuessa kirnuamaan aina välillä takaisinpäin. Kun yleisölle luvattiin, että sodasta tullaan kotiin viimeistään elonleikkuuseen, niin aika monta kertaa piti kirnuta tappia takaisin kunnes oltiin kotiuttamisissa -44. Ja monta kertaa piti välipuheiden muuttua sodan kestäessä. Kun aloitus oli, että nyt rysander ajetaan aasiaan ja vähä äkkiä ja lopulta voitokkaan sodan jälkeen kuin ihmeen kautta rauhantekoon piti ryhtyä tuon aasiaan ajetun ehdoilla. Kyllä siinä piti propagandankin taipua melkoisiin immelvinkkeleihin.

Jos luet tai kuuntelet radiopuheen Jatkosodan alkaessa ja heti perään radiopuheen aselevon syntyessä, niin ero on jonniinlainen. Kuuntelehan joskus peräkkäin. Ne kaksi puhetta ovat oikeasti historiankuvaa ja esitys todellisuudesta vuonna -41 ja toisaalta -44. Jos joku haluaa kyseenalaistaa tämän väitteen, niin todistustaakka on kyllä kyseenalaistajalla.

Median lukeminen avaa tosiaan paljon asioita jotka herrojen muistelmissa ovat kummasti muuttaneet muotoaan. Sama pätee nykyäänkin toki.

Esimerkiksi suomalaisen lehdistön kirjoitukset suomen politiikasta ja suunnasta 1930-luvulla eivät ehkä ihan anna samaa kuvaa kuin poliitikkojen muistelmissa ja virallisissa aikalaisteksteissä antamat arviot silloisesta puolueettomuuspolitiikasta.

Tuo tiedustelupuoli pitää myös paikkansa. Pelkästään VENONA-aineiston lukaiseminen kertoo hyvin, miten ihan normaaleja lehtiuutisia ja analyysejä niistä lähetettiin tiedustelutietona Jenkeistä asti Moskovaan ihmeteltäväksi. Median seuraaminen on tiedustelun perusleipää.

Olisi hauska tietää, paljonko tällä julkisen sanan ja virallisen sanan erolla oli vaikutusta 30-luvun lopun tapahtumiin. Varsinkin kun Erkosta tuli päättävä ministeri juuri kriittiseen ajankohtaan. No. Tämä jäänee ikuiseksi mysteeriksi.

 

[baikal]

tuo Ruotsin lehdistön huomioiminen

Olisi mielenkiintoista perehtyä millä tavoin Ruotsin lehdet kommentoivat Suomen tilannetta esim. -44 keväällä ja erityisesti sitten kesällä. Ja eipä Ruotsikaan voinut sivuuttaa sitä tosiasiaa, että Saksa vaaniskeli ihan siinä kulmilla. Rautamalmi sinne ja tänne, toimitusten sujuvuus takasi jotain Ruotsille, mutta ei varmasti kaikkea, kun Aatu oli kuitenkin pesunkestävä diktaattori.

En ole aiheeseen perehtynyt, mutta otaksun Ruotsin silleen sievästi painostaneen Suomea rauhantekoon lehdistössäkin, varmaan sopivin sanamuodoin välttäen visusti Saksan suuttumista?

 

[baikal]

Median lukeminen avaa tosiaan paljon asioita jotka herrojen muistelmissa ovat kummasti muuttaneet muotoaan. Sama pätee nykyäänkin toki

Jokaisen kiinnostuneen pitäisi ehdottomasti kuunnella aiemmin mainitsemani radiopuheet. Jo se avaa vaikkuisimmatkin korvat kuulemaan ja kenties karistaa enimmät rähmät silmistä pelkällä kuuntelukokemuksella. Nuo puheet ovat de factoja, niitä ei tarvitse tulkita eikä arvailla, ne ovat sisältöjä, jotka oikeasti on tuotettu yleisön kuultaviksi, ei mitään epäselvyyksiä ja ihmettelyjä.

Kaikki valtiot harjoittavat eritoten sodan oloissa propagandan tuottamista. Miten sodan loputtua purkaa propagandan vaikutukset ja muuttaa sisällöt? Voittajille se on helppoa: ei tarvi tehdä mitään. Se, jolle jää luu käpälään....ei olekaan niin helppoa.

Osa voittajien sodanaikaisesta propagandasta jää elämään sodan päätyttyä: demonisoinnista puretaan vain osa. Demonisaatiosta melkoinen osa jää eloon, kaikkea ei pureta. Se on voittajien omaisuutta.

Sitten vähitellen alkaa tulla kiillotuskirjallisuutta malliin: "näin sen koin", "totuuteni", "muut tyrivät, minä en", "vahingosta viisastuu", "kokemukseni vainovuosilta", "olen tosi pätevä". Hiljaa ja varoen ilmestyvät sankarikertomukset, joissa tosiaan on 218-senttisiä jättiläisiä, joiden jalkaterä on 67 senttiä pitkä ja jotka niittävät vainolaista tonttiin sitä tahtia, että ihmetellä pitää, tuloksena sotilasansiomitali, kamreeritittelit ja taiteilijaeläkkeet. Tarkoitus on selvästi jonkinlainen hengenkohotus ja se on puettu viihteeseen, lähes holtittoman hulvattomaan kerrontaan. Ja puree.

Ei siinä mitään pahaa ole, hyvä on kenties oppia tunnistamaan näitä kaavamaisuuksia. Koska ne toistuvat ajast ikään.

 

[inscout]

Jokaisen kiinnostuneen pitäisi ehdottomasti kuunnella aiemmin mainitsemani radiopuheet. Jo se avaa vaikkuisimmatkin korvat kuulemaan ja kenties karistaa enimmät rähmät silmistä pelkällä kuuntelukokemuksella. Nuo puheet ovat de factoja, niitä ei tarvitse tulkita eikä arvailla, ne ovat sisältöjä, jotka oikeasti on tuotettu yleisön kuultaviksi, ei mitään epäselvyyksiä ja ihmettelyjä.

Kaikki valtiot harjoittavat eritoten sodan oloissa propagandan tuottamista. Miten sodan loputtua purkaa propagandan vaikutukset ja muuttaa sisällöt? Voittajille se on helppoa: ei tarvi tehdä mitään. Se, jolle jää luu käpälään....ei olekaan niin helppoa.

Osa voittajien sodanaikaisesta propagandasta jää elämään sodan päätyttyä: demonisoinnista puretaan vain osa. Demonisaatiosta melkoinen osa jää eloon, kaikkea ei pureta. Se on voittajien omaisuutta.

Sitten vähitellen alkaa tulla kiillotuskirjallisuutta malliin: "näin sen koin", "totuuteni", "muut tyrivät, minä en", "vahingosta viisastuu", "kokemukseni vainovuosilta", "olen tosi pätevä". Hiljaa ja varoen ilmestyvät sankarikertomukset, joissa tosiaan on 218-senttisiä jättiläisiä, joiden jalkaterä on 67 senttiä pitkä ja jotka niittävät vainolaista tonttiin sitä tahtia, että ihmetellä pitää, tuloksena sotilasansiomitali, kamreeritittelit ja taiteilijaeläkkeet. Tarkoitus on selvästi jonkinlainen hengenkohotus ja se on puettu viihteeseen, lähes holtittoman hulvattomaan kerrontaan. Ja puree.

Ei siinä mitään pahaa ole, hyvä on kenties oppia tunnistamaan näitä kaavamaisuuksia. Koska ne toistuvat ajast ikään.

Tosiaan jo muinaiset kivitaulut todistavat kahdesta asiasta: verottajan kaikkivoipaisuudesta ja johtajien erehtymättömyydestä. Parhaimmillaan niin, että vastapuolet ovat omissa kivitauluissaan voittaneet molemmat saman sodan. Sitten toki on näitä piikattuja kohtia. Joku jälkeenpäin valtaan noussut ei olekkaan pitänyt edeltäjäänsä niin nerokkaana niin on kilkutettu tarina pois kallionseinästä tai muurista.

Voittajat ja häviäjät tekevät toki tuota molemmat. Häviäjillä täytyy vain olla vielä huonompi muisti.

Vaaralliseksi tuo muuttuu silloin, kun unohdetaan, että historia on jatkumo eikä joukko yksittäisiä, erillisiä tapahtumia. Silloin syntyy todellinen vaara historian toistamiselle. Kun otetaan vain omaan pirtaan sopivat palaset ja unohdetaan ne ikävät kohdat joissa se oma erinomaisuus/hyvyys ja vastapuolen huonous/pahuus ei välttämättä olekkaan niin ilmiselvää.

 

[baikal]

Silloin syntyy todellinen vaara historian toistamiselle

Ihmiset tekevät asioita, joita on tehty aina. Mikä opetus muuttaisi asioiden tekemistä? Ei mikään. Mitä on tehty ennen, tehdään edelleen ja tullaan tekemään. Toivoa voi mitä tahansa, mutta turhaa se on.

 

[Fencer]

Ihmiset tekevät asioita, joita on tehty aina. Mikä opetus muuttaisi asioiden tekemistä? Ei mikään. Mitä on tehty ennen, tehdään edelleen ja tullaan tekemään. Toivoa voi mitä tahansa, mutta turhaa se on.

Nyt kyllä ryvet kyynisyyden kuralammikossa kaulaa myöten. Eikö historian opetus pyri yhtenä tavoitteena tuomaan tietoon esim. joukkomurhat, diktaattorit, nälänhädät, epidemiat yms., jotta tulevat polvet tietävät, että näin voi käydä, jos kuljetaan polkua A - B - C? Ei kai meillä automaattisesti ja vääjäämättä ole edessä ihmiskunnan kaikkein pahimmat tapahtumat uusintana?

 

[Kyrätulli]

Kyllähän se on tainnut aikanaan Kim Jong Un:kin opiskella historiaa Putinin, Greta Thurnbergin ja Ohisalon lailla, vain joitain esimerkkejä mainitakseni. Se minkälaista historiaa ja missä valossa saattaa hieman poiketa esimerkkien välillä. Historian opit saattavat jäädä omien ambitioiden, kuten vallan tai maailman pelastamisen, varjoon eikä haluttua oppimistulosta näin ollen ole syntynyt. Lisäksi todennetun historian tulkitseminen tai henkilökohtainen merkitys saattaa vaihdella, siinä missä minä näen teollistumisen yhtenä maailmanhistorian merkkipaaluna positiivisesti näkee sen Greta todennäköisesti negana.

Ronkelit runkkaa ja kyynikot ei pety, tämä totuus ei pala tulessakaan.

 

[Fencer]

Kyllähän se on tainnut aikanaan Kim Jong Un:kin opiskella historiaa Putinin, Greta Thurnbergin ja Ohisalon lailla, vain joitain esimerkkejä mainitakseni. Se minkälaista historiaa ja missä valossa saattaa hieman poiketa esimerkkien välillä. Historian opit saattavat jäädä omien ambitioiden, kuten vallan tai maailman pelastamisen, varjoon eikä haluttua oppimistulosta näin ollen ole syntynyt. Lisäksi todennetun historian tulkitseminen tai henkilökohtainen merkitys saattaa vaihdella, siinä missä minä näen teollistumisen yhtenä maailmanhistorian merkkipaaluna positiivisesti näkee sen Greta todennäköisesti negana.

Ronkelit runkkaa ja kyynikot ei pety, tämä totuus ei pala tulessakaan.

Totta tuokin, mutta olisiko juuri tietynlaisen historian opetuksen ansiota, että länsimaissa ei yleisesti katsota hyvällä Kim Jong Unin, Stalinin, Hitlerin, al-Assadin, Putinin tai Lukashenkan touhuja, ja että niitä ei tänne haluta? Ja totta ihmeessä se ymmärrys ja merkitys on yksilökohtainen. Aina löytyy joku vatipää, jonka mielestä kannattaisi kulkea edellä mainittujen henkilöiden viitoittamaa tietä.

Nämä tietysti ääriesimerkkejä, muunlainen "kevyempi" historia on altis tulkinnoille, joissa on poliittista väriä. Toivottavasti kouluissa on jonkinlaista kriittiseen ajatteluun tähtävää meininkiä. Ja faktan määritelmä tulisi kirjata jo alakoulussa liitutaululle.

 

[YliKoo]

Toivoisin enemmän julkista keskustelua naapurimme uudelleen tapahtuvasta historiankirjoituksesta.

Suuri Isänmaallinen Sota on tietenkin yksi esimerkki, mutta jostakin olen ollut ymmärtävinäni että Stalin on taas noustettu taas asemaan, joka ei ehkä todellisuuden kanssa natsaa. Voittaja ei myöskään ole unohtanut meidän aikanaan tekemiämme raakuuksia, ja niitä on muistettu olevan jopa enemmän, kuin mitä silloin oikeastaan tapahtuikaan.

Johonkin näilläkin pyritään.

Vaikka EU:lle on lähetetty lunnaat ja EU:lla on artikla x joka meidät turvaa, olisi ehkä huolestuttavia merkkejä seurattava tarkemmin. Joku epäilemättä niin tekee, ja joku saisi myös keskustella niistä meidän pääministerimme kanssa. Mielikuva on, että häntä ei juuri realiteetit nappaa ja se saattaa jossakin tilanteessa olla jopa huono juttu.

 

[inscout]

Nyt kyllä ryvet kyynisyyden kuralammikossa kaulaa myöten. Eikö historian opetus pyri yhtenä tavoitteena tuomaan tietoon esim. joukkomurhat, diktaattorit, nälänhädät, epidemiat yms., jotta tulevat polvet tietävät, että näin voi käydä, jos kuljetaan polkua A - B - C? Ei kai meillä automaattisesti ja vääjäämättä ole edessä ihmiskunnan kaikkein pahimmat tapahtumat uusintana?

Valitettavasti @baikal on oikeassa. Historia itse todistaa, että näin on asia. Waltarin sanoin "näin on, on ollut ja tulee aina olemaan".

Miksi asia on näin johtuu täysin loogisesta syystä. Yksilö voi muuttua, mutta ihminen ei muutu. Aivot toimivat tietyllä tavalla ja tämä prosessi ei ole muuttunut mihinkään kirjoitetun historian aikana. Tietokonekielellä sanottuna jos ohjelmointi ei muutu ja prosessori pysyy samana, on lopputulos sama.

Jos katsoo esimerkiksi keskustelua tänä päivänä suomessa, se on pohjimmiltaan samanlaista kuin 1920 ja 1930-luvun lopulla. Osa haluaa liittoutua, osa ei. Osa pitää Venäjän hyökkäystä väistämättömänä, osa ei siihen usko. Osa vaatii ehdotonta tiukkuutta Venäjän suhteen jokaisessa asiassa (koska venäläiset uskovat vain voimaa), osa haluaisi neuvotella ja joustaa (koska venäjä on iso ja pienen kannattaa joustaa). Ajattelu on aivan samaa kuin ennenkin.

Me olemme tapelleet venäjän kanssa 4-5 kertaa viimeisen 100 vuoden aikana. Maata on haettu ja sitä on menetetty. Saksan kanssa on liittouduttu nyt kolmatta kertaa. Onko tästä kaikesta nyt sitten opittu jotain? En tiedä. Me olemme aina valinneet loppujen lopuksi tiukan linjan ja niin näyttää olevan asia nytkin.

Historian opetus on tosiaan tärkeää. Mutta ongelma on siinä, mitä historiaa opetetaan. Jos opetus kohdistuu joidenkin yksittäisten nyanssien läpikäymiseen, siitä ei ole valtavasti hyötyä vaan jopa haittaa. Ihan esimerkkinä. Ei ole olemassa mitään yhteistä, yleismaailmallista näkemystä siitä, mikä suomen rooli ja asema oli toisen maailmansodan aikana ja ennen sitä. Asiasta väännetään tänäkin päivänä eikä siitä ole edes mahdollista päästä yhteisymmärrykseen, koska me emme tiedä miten olisi tapahtunut jos olisi toimittu jotenkin toisin. Keskittymällä johonkin nyansseihin historiasta tulee ennemminkin ase kuin yhteistä ymmärrystä lisäävä työkalu.

Siksi mielestäni olisi hyvä opettaa historiaa tapahtumien virtana enemmän kuin yksittäisten tapahtumien ja ihmisten helminauhana.

 

[mienkoiv]

Meillä oli AUK:ssa vanginsieppaus -harjoitus. Minut valittiin maalimieheksi ja koska olin siihen aikaan tupakkaukko niin Lt. Kalenius antoi mahorkka -tupakin mulle tuomaan autenttisuutta harjoitukseen.

Minä herran vuonna? Itselle JyrkiKalle ei pitänyt tuota harjoitusta vaan eräs nuori kadetti, joka sanoi, että mitään hienouksia ei tarvita: saatananmoisella oksalla vaan ukkoa päähän ja virottua kuulustelemaan

 

[baikal]

Ei kai meillä automaattisesti ja vääjäämättä ole edessä ihmiskunnan kaikkein pahimmat tapahtumat uusintana?

No ei tietenkään. Todennäköisesti jossain vaiheessa pannaan ihmiskuntana vielä paremmaksi. Jokaisen kauhutapahtumasarjan jälkeen on todettu: ei enää koskaan. Ja eipä mene kuin sukupolvi pari ja pannaan koreasti uusiksi. Euroopan valtiot ovat nauttineet kysta kyllin pitkästä rauhanajasta. Mutta mitäpä tuumivat asiasta mm. Vietnam, Afganistan, Irak, Iran, Israel, Jugoslavian ent. osatasavallat, Ukraina nyt, Azer-kar - alue, Tsetsenia, Syyria, Kurdit.......lista ei tullut valmiiksi. Ja takuulla on riittänyt niin kauhua kuin surkeutta. On isketty niin kaasuilla kuin myrkyilläkin, on ajettu rikkaruohomyrkkyä laivakuormin levitettäviksi viidakkoon, on tapettu ihmisiä kuin sikaa teurastamossa, murrettu jäseniä ja naiset ovat olleet silkkaa lihaa......

Ei, ei ole tapahtumat edessä, ne ovat alati luonamme. Pieni kuikistus todellisuuteen riittää.

 

[Juna112Porojetsiin]

Joskus aiemmin viittasin siihen, miten Suomen "tiedottamislinja" ja esim. sotavankien kohtelu muuttuivat maailmansodan kestäessä. Aivan selvästi varottiin loukkaamasta mm. generalissimusta suoraan henkilönä, siitä saattoi olla ihan M:n vaatimuskin taustalla.

Kun hist. harrastajaryhmän puitteissa selasimme aikakauden sanomalehtiä, niin linja muuttui jonkin verran maaliskuussa -43, siinä on jonkinlainen taitekohta, syy lienee Stalingradin tappiot. Sitä ennen saattoi huomata jotain jo -42 kestäessä. Olikohan meillä neljä sanomalehteä silloin saatavilla, ei kaikkia numeroita suinkaan vaan otteita.

Sota-aikana oli sensuuri käytössä ja valtion ylin johto pystyi määräämään mitä kirjoitetaan ja mitä ei, se kannattaa muistaa. Ainoan poikkeuksen muodostaa otannassamme IKL:n lehdistö. Vielä elok. -44 pari kolme ahkeraa iikooällää runttasi kehiin tekstiä, joka jo muilta puuttui. Mutta se oli jo tuolloin marginaalia, käsittääkseni.

Jos tuollaista metiavertailua haluaisi tehdä oikein kunnon otteella pitäisi ehdottomasti roikottaa mukana rinnalla myös ruotsalaisten lehtiä. Sitä emme tehneet, olisi pitänyt. Minun hlökoht. ruotsin luenta on niin heikkoa, ettei se tule kyseeseen.

Suosittelen jokaiselle asiasta kiinnostuneelle sukeltamista aikakauteen silloisen metiatuotannon avulla. Ja kannattaa lukea rinnan muutamaa lehteä. Kyllä siitä opiksi on.

Eli kyllä tiedotustoiminta ja sen sävyt ja tavat kertoa olivat riippuvaisia suursotilaallisesta ja -poliittisesta tilanteesta. Jälkipolville ajan peili?

Varmasti alan oikeille osaajille minkä tahansa valtion metioiten päivittäinen tuotanto kertoo paljon. Ei se varmaan valetta ole, että tiedustelu hankkii rauhanaikana pääosan tiedosta avoimista lähteistä????+ Pitää olla hervottoman suljettu valtio, jotta tuo ei onnistuisi? Ja kun se sulkeutuneisuuskin kertonee alan ihmisille jo paljon?

Räkätappi on se ilmiö, kun talvella erityisesti valuu erite pitkin ylähuulen ränniä ja sitä joutuu nenäliinan puuttuessa kirnuamaan aina välillä takaisinpäin. Kun yleisölle luvattiin, että sodasta tullaan kotiin viimeistään elonleikkuuseen, niin aika monta kertaa piti kirnuta tappia takaisin kunnes oltiin kotiuttamisissa -44. Ja monta kertaa piti välipuheiden muuttua sodan kestäessä. Kun aloitus oli, että nyt rysander ajetaan aasiaan ja vähä äkkiä ja lopulta voitokkaan sodan jälkeen kuin ihmeen kautta rauhantekoon piti ryhtyä tuon aasiaan ajetun ehdoilla. Kyllä siinä piti propagandankin taipua melkoisiin immelvinkkeleihin.

Jos luet tai kuuntelet radiopuheen Jatkosodan alkaessa ja heti perään radiopuheen aselevon syntyessä, niin ero on jonniinlainen. Kuuntelehan joskus peräkkäin. Ne kaksi puhetta ovat oikeasti historiankuvaa ja esitys todellisuudesta vuonna -41 ja toisaalta -44. Jos joku haluaa kyseenalaistaa tämän väitteen, niin todistustaakka on kyllä kyseenalaistajalla.

Kiitos selvennyksestä.

Tuohon itse aiheeseen; eikös tuo ole melko lailla itsestään selvää ja luonnollista.
Ihan kuka tahansa voi omakohtaisessa elämässäänkin huomata, että aika ja tapahtumat kulkevat samaan suuntaan ja menneisyyden asiat pitää sijoittaa omaan aikaansa ja siihen tilaan (tekniseen, informaatioon, tarpeisiin, ...) jotka tuolloin ovat olleet olemassa. (tämän huomaamiseen riittää töistä kotiin palaaminen, kohtaaminen sen naisen kanssa, joka asuu meillä)

Sodan ja sotimisen luonteeseen kuuluu se, että jokainen osapuoli tupeksii&hölmöilee, toimii väärin, muuntaa totuutta (jo pelkästään siksi että se on välttämätöntä), epäonnistuu, tekee käsittämättömiä virheitä. Menestyjiä ovat ne jotka joko tuurilla tai ehkä kyvykkyysillään, esim. osaamisella tai resursseillaan, kestävät paremmin töppöjään, tai onnistuvat tekemään niitä hieman vähemmän kuin vastapuoli.

Tottakai jokainen osapuoli pyrkii vaikuttamaan informaatioon, osa tästä jää jopa "päälle" ... vaikkapa Me Naiset ja Kotiliesi.

Minun mielestäni juuri tämä on historiassa, erityisesti sotahistoriassa, kaikkein kiehtovinta. Suorastaan hurmaavaa.
Erityinen iso ideasta lukea noita ruotsalaislehtiä ... olenkin juuri hairahtunut innostumaan 39-40 norjalaistanskalaisesta ... hmm. sanotaan tilanteen kehittymisestä. Sillä kun aika huomattava merkitys myös Suomen tilanteeseen.

 

[baikal]

Minun mielestäni juuri tämä on historiassa, erityisesti sotahistoriassa, kaikkein kiehtovinta. Suorastaan hurmaavaa.

Juu juu. Ja kapeiden hartioideni voimin olen yrittänytkin kehittää tätä teemaa siten, että voiko omassa ajassaan tunnistaa silkan propagandan? Ihan näin rauhan inhoittavissa oloissa? Koska takuulla informaatiovaikuttaminen, kuten sitä sievistellen nykyään kutsutaan, on jokapäiväistä. Miten voin tunnistaa tänään sen, joka on tarkoitettu lähinnä informaatiovaikuttamiseksi? Ja jos tunnistan, niin voin pohtia, että kuka, mikä ja miksi?

Sotaoloissa kun Aatun armeija perääntyi, se tapahtui hallitusti ja tarkoituksena oli rintamanoikaisu ja voimien säästäminen. Eli häivennettiin se, että ajettiin pakoon 300 kilsaa, kuten viime kuussakin.....oli suunniteltu, hallittu rintamanoikaisu. Ja meillä toistettiin sitä laulua lehdistössä. Jossain vaiheessa sitten jo pidättyväisemmin. Kun ei uskottu skeidan uppoavan tylyihin suomalaisiin. Valehteluakin piti säännöstellä, kuten leipää ja tupakkaakin.

Eli minun tulokulmani ei ole sinällään kritiikkiin pyrkivä vaan toivoton yritys oppia tunnistamaan tämän päivän propagandaa, keinona tutustuminen ääritilanteen tiedottamiseen. Ei ole tarkoitus osoittaa, että homma oli per c stä tai että M oli höppänä tms.tms. ei, tavoite on oppia ymmärtämään.

Jos täällä on osallistujia, jotka osaavat erottaa arjessaan vaikuttavan informaatiovaikuttamisen, niin käsi ylös reippaasti. Ja en tarkoita mitään Putinin taikakäsipulkovolaistoimintaa vaan ihan sitä hallittua omintakeista tuotantoa. Se on nimittäin sitä vaikuttavinta loppujen lopuksi.

 

[kaislajääkäri]

Jokaisen kiinnostuneen pitäisi ehdottomasti kuunnella aiemmin mainitsemani radiopuheet. Jo se avaa vaikkuisimmatkin korvat kuulemaan ja kenties karistaa enimmät rähmät silmistä pelkällä kuuntelukokemuksella. Nuo puheet ovat de factoja, niitä ei tarvitse tulkita eikä arvailla, ne ovat sisältöjä, jotka oikeasti on tuotettu yleisön kuultaviksi, ei mitään epäselvyyksiä ja ihmettelyjä.

Joo, varsinkin von Bornin puhe (jos siihen viittasit) on aika karua kuultavaa... Suosikkikohtani on tuo:

Koko puhe: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/...nin-puhe-moskovan-valirauhansopimuksesta-1944

 

[baikal]

Toivoisin enemmän julkista keskustelua naapurimme uudelleen tapahtuvasta historiankirjoituksesta

Eläpä jo muuta virka. Ja ajatteleppas, jos suomalaiset innostuisivat toden teolla tutkimaan Venäjää ja venäläisiä. Monen eri alan tiedeihmiset ja tutkijat koostaisivat ajantasaisen ja kritiikkiä kestävän eepoksen. Vailla poliittista painolastia suuntaan tai toiseen. Olisi mielenkiintoista ja maksaisin siitä opuksesta varmasti satasen.

Julkinen keskustelu on jees, mutta se ei johda mihinkään. Valitettavasti.

 

[baikal]

o, varsinkin von Bornin puhe (jos siihen viittasit) on aika karua kuultavaa... Suosikkikohtani on tuo

Tuossa on huomioitava se, että me ruikutamme nykyajassa ihan joutavista asioista. Tuolloin oli oikeasti aihetta itkuun ja vininään. No, kullakin ajalla on omat juttunsa.

 

[kaislajääkäri]

Tuossa on huomioitava se, että me ruikutamme nykyajassa ihan joutavista asioista. Tuolloin oli oikeasti aihetta itkuun ja vininään.

Totta, ja se varsinkin tekee tuosta karua. Silloin oli tosi kyseessä. Oispa mielenkiintoista nähdä, kuinka nykypäivän ruikuttajien, egoistien ja omien oikeuksien huutajien naamat vääntyisivät kuullessaan vastaavaa valtion johtajilta.

 

[miheikki]

Minä herran vuonna? Itselle JyrkiKalle ei pitänyt tuota harjoitusta vaan eräs nuori kadetti, joka sanoi, että mitään hienouksia ei tarvita: saatananmoisella oksalla vaan ukkoa päähän ja virottua kuulustelemaan

Kesällä 1994.

 

[Panssari Salama]

Olisi mielenkiintoista perehtyä millä tavoin Ruotsin lehdet kommentoivat Suomen tilannetta esim. -44 keväällä ja erityisesti sitten kesällä. Ja eipä Ruotsikaan voinut sivuuttaa sitä tosiasiaa, että Saksa vaaniskeli ihan siinä kulmilla. Rautamalmi sinne ja tänne, toimitusten sujuvuus takasi jotain Ruotsille, mutta ei varmasti kaikkea, kun Aatu oli kuitenkin pesunkestävä diktaattori.

En ole aiheeseen perehtynyt, mutta otaksun Ruotsin silleen sievästi painostaneen Suomea rauhantekoon lehdistössäkin, varmaan sopivin sanamuodoin välttäen visusti Saksan suuttumista?

Aihetta on sivuttu ainakin kirjallisuudessa, Henrik Meinanderin "Suomi 1944" pyhittää yhden luvun aiheelle, ja vaikka aiheena vuosi 1944 niin kertaa ja menee 1943 puolelle tämän osalta. Toinen mielenkiintoinen kirja on edesmennen pitkän linjan ruotsalaisen diplomaatin Krister Wahlbäckin "Jättiläisen henkäys" joka kertoo Ruotsin "Suomen kysymyksestä" läpi vuosisatojen.

Näitä kun vertaa rinnan, niin ensin pitää kehua Wahlbäckin kirjaa, ja miten sen ruotsalainen näkökulma onkin niin erilainen, kuin mitä kuvittelee tietävänsä naapurimaan historiasta. Eli kun pohditaan, miten Ruotsin lehdistö kirjoitti Suomesta, niin mitä itse en ollut ainakaan ymmärtänyt oli se miten valtavasti ruotsalaiset pellkäsivät Natsi-Saksan hyökkäävän maahansa. He tiesivät maansa luonnonvarantojen merkityksen Hitlerille, ja kun olivat mennet silloinkin 1. maailmansodan jälkeen ajamaan armeijansa alas, niin liemessä olivat.

Suomen talvisota vaikutti Ruotsiin suuresti, ja yksi sen ilmentymä oli syntynyt konsensus, että jos Natsi-Saksa hyökkää Ruotsiin, niin hekin taistelevat vaikka katkeraan loppuun saakka, kuten Suomi teki Neuvostoliittoa vastaan.

Kun taas hypätään talvisodasta jatkosodan alkuvaiheisiin, niin Ruotsin kannalta Suomi oli puolestaan hypännyt vihollisensa kyytiin. Lisäksi oli syvä huoli, nielaiseeko kansallissosialismi Suomenkin mennessään, kuten Norjassa Quislingin kanssa oli käynyt. Lisäksi suhteet ihan henkilötasollakin kärsivät, suomalaiset kokivat (siis ruotsalaisesta näkökulmasta) toisaalta että Ruotsi oli pettänyt heidät talvisodassa kun eivät tulleet apuun, samaan aikaan kansallismielinen henki Suomessa oli, että nyt Neuvostoliitto kaatuu ja otetaan korkojen kanssa kaikki takaisin. Käytös (siis ruotsalaisten näkökulmasta) ruotsalaisia vastaan sai usein ylimielisyyden piirteitä. Pieni Ruotsi ei suomalaisia kiinnostunut, nyt oltiin Saksan kyljessä tekemässä historiaa.

Aika meni, toisaalta Ruotsin olo helpottui Saksan aseman heikentyessä, toisaalta Ruotsissa oli aito huoli että Suomi ei vajoaisi lopullisesti Saksan rinnalle katkereaan loppuun saakka. Ruotsalaiast poliitikot, yksityshenkilöt., lehdistö katsoivat siis jopa velvollisuudekseen neuvoa Suomea, että eikös nyt kannattaisi irtautua siitä Saksasta, mitä odotatte. Suomen "rauhanoppositio" lisäksi vuoti tietoja Suomen politiikan ytimestä Ruotsiin, ja toi omia näkökulmiaan esille Ruotsin lehdistön kautta.

Meinanderin kirja tuo tämän (ja varmaan moni muukin kirja) hyvin esiin, miten Suomen poliittinen ydin tuskastui tilanteeseen. Hitlerin epäluulo Suomea kohtaan kasvoi näiden uutisten(kin) takia, samanaikaisesti kuitenkin Suomen johto mietti kuumeisesti miten pääsisi sodasta irti, missä vaiheessa Hitler olisi tarpeeksi heikko että irtioton voisi tehdä, ja toisaalta missä vaiheessa Stalin ei vaadi ehdotonta antautumista.

Meinander moittii Mannerheimin sotilasjohtamista 1943-1944, mutta poliitikko ja presidentti Mannerheim saa täydet kiitokset täydellisestä pokasta ja hermojen pitämisestä ratkaisevina viikkoina, kun irtautuminen lopulta tehtiin. Ruotsin lehdistö ja Suomen rauhanoppositio huusi jo aika lailla suoraa huutoa, oikeassa olemisen pyhällä voimalla, tietämättä ja varmaankin miettimättäkään, miten vaikea tilanne oli.