Jatkosotaan liittyvää

[Mäksä]

Suomen Sotilas mainostaa, että nyt on uutta tietoa Viipurista ja kesästä 1944.

Viipurin katastrofista uutta käänteentekevää tietoa

Teksti: Arto Ojanen ja Kari Kuusela Viipurin menettäminen 80 vuotta sitten lähes ilman taistelua on luonut hyllymetreittäin kirjoja sekä salaliittoteorioitakin. Uudet arkistolöydöt kumoavat kirjasta ja tutkimuksesta toiseen periytyneet ”tiedot” taisteluja tukeneen kenttätykistön jäämisestä...

suomensotilas.fi

Museo Militariassa on 12.9. aihetta käsittelevä luento.

Ajankohtaista | Museo Militaria | Sotahistoriamuseo, nähtävää Hämeenlinnassa, retkikohde Hämeenlinna

www.museomilitaria.fi

Olin paikalla, tosi mielenkiintoinen luento. Suosittelen sen katsomista, kun Militaria tallenteen joskus julkaisee.

Koko kaupungin menetyksen historiakirjoituksen pielessä olo oli kyllä aika iso yllätys. Vielä tarvitaan uutta tutkimusta Viipurin menetyksestä, kyllä tämä tieto pitää saada kirjoihin ja kansiin.

150 H 37-40 tykkimallin täydellinen puuttuminen kirjallisuudesta on kyllä jännä juttu. Samoin asevarikon päällikön ura, ennen inttiä vapaaehtoisena Aunuksen retkellä, intin aikana tai välittlmästi sen jälkeen, tässä artikkeli ja luento ovat ristiriidassa, kanta-aliupseerikurssi. Alle 20 vuotiaana patterin vääpelinä. Talvisodassa vääpelistä vänrikiksi, jatkosodan aikana luutnantiksi ja kapteeniksi. Jossain välissä saanut pari vapaudenristiä. Sodan jälkeen kapteenin virkaan pienentyneeseen rauhanajan armeijaan. Kaikki tämä ilman upseerikoulutusta.

 

[Vonka]

Suomen Sotilas mainostaa, että nyt on uutta tietoa Viipurista ja kesästä 1944.

Viipurin katastrofista uutta käänteentekevää tietoa

Teksti: Arto Ojanen ja Kari Kuusela Viipurin menettäminen 80 vuotta sitten lähes ilman taistelua on luonut hyllymetreittäin kirjoja sekä salaliittoteorioitakin. Uudet arkistolöydöt kumoavat kirjasta ja tutkimuksesta toiseen periytyneet ”tiedot” taisteluja tukeneen kenttätykistön jäämisestä...

suomensotilas.fi

Museo Militariassa on 12.9. aihetta käsittelevä luento.

Ajankohtaista | Museo Militaria | Sotahistoriamuseo, nähtävää Hämeenlinnassa, retkikohde Hämeenlinna

www.museomilitaria.fi

Olisi hauska saada @Old Boy kommentoimaan tuota Suomen Sotilaan juttua.

 

[tulikomento]

Olin paikalla, tosi mielenkiintoinen luento. Suosittelen sen katsomista, kun Militaria tallenteen joskus julkaisee.

Julkaiseeko missään ? Tähän mennessä en ole ainakaan sinätuubista enkä muualtakaan löytänyt Militarian luentoja. Sama homma Panssarimuseon historialuentojen suhteen. Mainostavat että taltioidaan ja julkaistaan, mutta tähän mennessä yhtäkään en ole netistä löytänyt.

 

[Mäksä]

Julkaiseeko missään ? Tähän mennessä en ole ainakaan sinätuubista enkä muualtakaan löytänyt. Sama homma Panssarimuseon historialuentojen suhteen. Mainostavat että taltioidaan ja julkaistaan, mutta tähän mennessä yhtäkään en ole netistä löytänyt.

En tiedä, aika näyttänee. Tämä on siis ensimmäinen luento Militariassa, joka taltioitiin. Postaan kyllä tänne, jos sen joskus löydän.

 

[StepanRudanskij]

Suomen Sotilas mainostaa, että nyt on uutta tietoa Viipurista ja kesästä 1944.

Viipurin katastrofista uutta käänteentekevää tietoa

Teksti: Arto Ojanen ja Kari Kuusela Viipurin menettäminen 80 vuotta sitten lähes ilman taistelua on luonut hyllymetreittäin kirjoja sekä salaliittoteorioitakin. Uudet arkistolöydöt kumoavat kirjasta ja tutkimuksesta toiseen periytyneet ”tiedot” taisteluja tukeneen kenttätykistön jäämisestä...

suomensotilas.fi

Museo Militariassa on 12.9. aihetta käsittelevä luento.

Ajankohtaista | Museo Militaria | Sotahistoriamuseo, nähtävää Hämeenlinnassa, retkikohde Hämeenlinna

www.museomilitaria.fi

Olipa mainio teksti.

 

[Kortexx]

Oikein mielenkiintoista.

 

[Mikser]

Tuossa artikkelissa mainittiin, että saksalaisten toimittamat 152 H/37:n ampumatarvikkeet käyttivät 260mm pitkää kartussia. Ilmeisesti myös ainakin 15 cm sFH 18 (suomalainen nimi: 150 H/40) käytti 260mm pitkää kartussia, eli saksalaiset varmaankin halusivat yhtenäistää ja yksinkertaistaa tuotantoa tällä tavalla.

 

[Rakettimies]

Täytyy sanoa että olen samoilla linjoilla. Liikasen pst-kirjat ovat Kansa taisteli -miehet kertovat -tyyliä. Käkelän puolestaan enempi organisaatiohistorioita. Palokankaan kirjassa muistaakseni Apilas esiteltiin kevyenä sinkona.

Muistan sotahistoriallisesta aikakauskirjasta lukeneeni, että Vesa Tynkkysellä on työn alla panssarintorjunnan taktiikkaa ja sen kehittymistä käsittelevä teos. Korjannee jotain aukkoja.

 

[SatSotHist]

Olin paikalla, tosi mielenkiintoinen luento. Suosittelen sen katsomista, kun Militaria tallenteen joskus julkaisee.

Koko kaupungin menetyksen historiakirjoituksen pielessä olo oli kyllä aika iso yllätys. Vielä tarvitaan uutta tutkimusta Viipurin menetyksestä, kyllä tämä tieto pitää saada kirjoihin ja kansiin.

Olin kanssa luentoa kuuntelemassa, erittäin kiinnostava esitys. Herätti omassa päässä kaikenlaisia ajatuksia:

- Tässä paljastui oma historiatietämyksen taso: Olin vain hyvin yleisellä tasolla tietoinen legendasta että Viipurin menetyksessä varikot pihtasivat joukoilta ammuksia. Mutta en muistanut että legenda liittyy tiettyyn prikaatiin, tiettyyn patteriin, tiettyyn ammusvarikkoon ja yhteen tiettyyn kapteeniin (oikeasti luutnantti). Muu yleisö vaikutti tietävän taustatarinan hyvin täsmällisesti.

- Kun illalla selasin aihetta, niin tosiaan tuo syytös on laajalle levinnyt Viipurin menetystä käsittelevissä historiateoksossa.

- Olen varsin utelias miten tämä tieto otetaan julkisuudessa/sotahistorian tekijöiden parissa vastaan. Joko revitään vanhoja vakiintuneita historiankirjoituksia auki, tai sitten tämä uusi tieto yritetään vaientaa ja painaa villaisella.

- Pääaiheen lisäksi luennnoitsija kuvasi aika hyvin miten ammushuollon varastonhallinta on aikanaan toiminut. Olen itse digi-ajan ihminen, minun on vaikea hahmottaa miten logistiikka ja varastokirjanpito on ylipäätään voinut toimia ennen exeleitä, tietokantoja ja tietokoneita. Ja ettei se varastonhallinta olisi liian helppoa niin Suomella oli yli 60 erilaista tykkimallia, ja jokaiseen erilaisia ammuksia. Jututin esiintyjiä aiheesta tapahtuman jälkeen, erittäin kiinnostava keskustelu.

- Tykistön(kin) huoltoa on pulattu lihasvoimin. Kuljetusvälineinä hevoset ja sota-ajan loppuunajetut kuorma-autot. Tämän syytetyn ammusvarikon henkilökunnan käsien läpi kulki käsittämätön määrä materiaalia kesäkuussa 1944.

- Luento laittoi ajattelemaan omia historia-videoiden tietosisältöä. Minun videot perustuu aika köykäisiin ja helposti saatavilla oleviin lähteisiin, tulee hyvin helposti toistettua historiankirjoitukseen tarttuneita hokemia. Mutta nähtävästi samaan lankaan voivat langeta ihan vakavatkin historiantuntutkijat.

 

[Sigma957]

Muistan sotahistoriallisesta aikakauskirjasta lukeneeni, että Vesa Tynkkysellä on työn alla panssarintorjunnan taktiikkaa ja sen kehittymistä käsittelevä teos. Korjannee jotain aukkoja.

Tynkkynen taitaa olla enemmän "taktiikkamies" kuin tekniikkamies. Ja en koskaan anna Tynkkyselle anteeksi sitä, että hän useassa kirjassaan referoi Nobisin luentoa, muttei koskaan ole sitä kokonaisuudessaan julkaissut.

 

[Rakettimies]

Tynkkynen taitaa olla enemmän "taktiikkamies" kuin tekniikkamies. Ja en koskaan anna Tynkkyselle anteeksi sitä, että hän useassa kirjassaan referoi Nobisin luentoa, muttei koskaan ole sitä kokonaisuudessaan julkaissut.

Historiaa kirjoitetaan monille. Itseäni ei kiinnosta tekniikka kuin niiltä osin kuin se on taktillisen käytön tai kontekstin kannalta oleellista. Tekniikkaa saa lukea tarpeeksi ihan alkuperäisistä oppaista.

Alkuperäisaineistojen julkaiseminen ei ole lisäksi väitöskirjojen funktio.

 

[Sigma957]

Historiaa kirjoitetaan monille. Itseäni ei kiinnosta tekniikka kuin niiltä osin kuin se on taktillisen käytön tai kontekstin kannalta oleellista. Tekniikkaa saa lukea tarpeeksi ihan alkuperäisistä oppaista.

Alkuperäisaineistojen julkaiseminen ei ole lisäksi väitöskirjojen funktio.

Väitöskirjojen funktio on epärelevanttia tässä asiassa, sillä V. T. on referoinut Nobisia muuallakin. Ylipäätään väitöskirjojen ensisijaisen funktion tulisi olla lukijoiden palveleminen, ei akateemisen peniksen kiillotus.

Nobisin luento on niitä asiakirjoja, joihin lukijoilla asuinpaikasta riippumatta pitäisi olla mahdollista tutustua kokonaisuudessaan. On puhdasta piruilua jättää se vain KA:n lähellä asuvien mahdollisuudeksi. Onhan myös monessa kirjassa julkaistu esimerkiksi Barbarossan operaatiokäsky kokonaisuudessaan.

 

[Rakettimies]

Väitöskirjojen funktio on epärelevanttia tässä asiassa, sillä V. T. on referoinut Nobisia muuallakin. Ylipäätään väitöskirjojen ensisijaisen funktion tulisi olla lukijoiden palveleminen, ei akateemisen peniksen kiillotus.

Ei ole mitenkään epärelevanttia. On akateemista tutkimuskysymykseen vastaavaa tutkimusta, on teknistä kirjallisuutta ja laajemmalle lukijayleisölle kohdennettua historiantutkimusta. Metodit, yleisöt ja toimintatavat ovat erit. Myös näkökulmat. Alkuperäisaineistoja ei referoida/plagioida sellaisenaan, vaan keskusteluun osallistuvat ovat luultavasti käyneet ne läpi itse.

Toki voi tehdä lähdekokoelman, tai julkaista osan aineistosta (huomioiden mahd. julkaisutekniset seikat), mutta sanoisin että arkistosta löytyy Saksan osalta Nobisinkin luentoa mielenkiintoisimpia papereita. Rohkenisin väittää, että tämä on vain ajan kysymys.

Tiedän antipatiasi (suurta osaa) historioitsijoita kohtaan enkä usko että tästä tulee rakentava keskustelua joten jätän tämän tähän. Nobisiin toki voisin itse tutustua.

t. pakkomatkustelija toiselle puolelle maata aineiston perässä


---

Viipurin suhteen todella mielenkiintoinen avaus joka herättää kysymyksiä taas kerran muistitiedosta ja sen käyttämisestä lähteenä. Sen annan tekniselle tietämykselle ja käsittelylle, että sillä on hyvä paikkansa analysoitaessa ja asiakirjojen julkaisemisessa.

 

[Mäksä]

Olin kanssa luentoa kuuntelemassa, erittäin kiinnostava esitys. Herätti omassa päässä kaikenlaisia ajatuksia:

- Tässä paljastui oma historiatietämyksen taso: Olin vain hyvin yleisellä tasolla tietoinen legendasta että Viipurin menetyksessä varikot pihtasivat joukoilta ammuksia. Mutta en muistanut että legenda liittyy tiettyyn prikaatiin, tiettyyn patteriin, tiettyyn ammusvarikkoon ja yhteen tiettyyn kapteeniin (oikeasti luutnantti). Muu yleisö vaikutti tietävän taustatarinan hyvin täsmällisesti.

- Kun illalla selasin aihetta, niin tosiaan tuo syytös on laajalle levinnyt Viipurin menetystä käsittelevissä historiateoksossa.

- Olen varsin utelias miten tämä tieto otetaan julkisuudessa/sotahistorian tekijöiden parissa vastaan. Joko revitään vanhoja vakiintuneita historiankirjoituksia auki, tai sitten tämä uusi tieto yritetään vaientaa ja painaa villaisella.

- Pääaiheen lisäksi luennnoitsija kuvasi aika hyvin miten ammushuollon varastonhallinta on aikanaan toiminut. Olen itse digi-ajan ihminen, minun on vaikea hahmottaa miten logistiikka ja varastokirjanpito on ylipäätään voinut toimia ennen exeleitä, tietokantoja ja tietokoneita. Ja ettei se varastonhallinta olisi liian helppoa niin Suomella oli yli 60 erilaista tykkimallia, ja jokaiseen erilaisia ammuksia. Jututin esiintyjiä aiheesta tapahtuman jälkeen, erittäin kiinnostava keskustelu.

- Tykistön(kin) huoltoa on pulattu lihasvoimin. Kuljetusvälineinä hevoset ja sota-ajan loppuunajetut kuorma-autot. Tämän syytetyn ammusvarikon henkilökunnan käsien läpi kulki käsittämätön määrä materiaalia kesäkuussa 1944.

- Luento laittoi ajattelemaan omia historia-videoiden tietosisältöä. Minun videot perustuu aika köykäisiin ja helposti saatavilla oleviin lähteisiin, tulee hyvin helposti toistettua historiankirjoitukseen tarttuneita hokemia. Mutta nähtävästi samaan lankaan voivat langeta ihan vakavatkin historiantuntutkijat.

Oma tuntemukseni itse Viipurin menetykseen johtaneista tapahtumista oli aika pinnallinen myös, en ole lukenut kokonaan yhtään kirjaa aiheesta. Päämaja leffa on tuonut tuon ammusbyrokratia alibin parhaiten suuren yleisön tietoon.

Artikkelin julkaisulehti saattaapi olla haitaksi tiedon hyväksymiselle alalla. Sotahistoriallinen aikakauskirja, Tykkimies tai Historiallinen Aikakauskirja toisi sen paremmin alan tietoisuuteen. Kirjan julkaiseminen aiheesta olisi vielä parempi.

Luin viimeviikolla Kansallisarkistossa Punakaartin Tampereen Piiriesikunnan asekirjaa (Vapaussodan Arkisto 37). Niillä oli erilainen kirjanpito, jokainen ase- ja ammusluovutus kirjattiin samaan kirjaan ja jäljellä olevat ammukset laskettiin päivän päätteeksi ja kirjattiin ylös joka päivä. Jos ymmärsin oikein, jatkosodassa tehtiin erilliset lomakkeet joka lähetyksestä, jotka koottiin yhteen vain kuukausittaiseen raporttiin. No Punakaartien ammushuolto oli hieman yksinkertaisempaa, vähemmän kaliipereita. Asekirjassa oli vain 76mm ja 37mm, kaksi ammustyyppiä molemmille. Näiden lisäksi yleisessä käytössä kaartilla oli 87mm, lyhyt 76mm, japanilainen 75mm ja panssarijunissa 47mm. Muita kaliipereita käytettiin lähinnä yksittäistapauksissa.

Muistaakseni Suomen Kenttätykistön Historiassa tai jossain muussa Paulaharjun kirjassa mainittiin Suomen tykkimallien määräksi jatkosodan loppuun mennessä yli sata eri mallia, eli vielä huonompi tilanne, kuin mitä luennolla kerrottiin.

Liitteenä aukeama Piiriesikunnan Asekirjasta.

 

[Sigma957]

Ei ole mitenkään epärelevanttia. On akateemista tutkimuskysymykseen vastaavaa tutkimusta, on teknistä kirjallisuutta ja laajemmalle lukijayleisölle kohdennettua historiantutkimusta. Metodit, yleisöt ja toimintatavat ovat erit. Myös näkökulmat. Alkuperäisaineistoja ei referoida/plagioida sellaisenaan, vaan keskusteluun osallistuvat ovat luultavasti käyneet ne läpi itse.

Toki voi tehdä lähdekokoelman, tai julkaista osan aineistosta (huomioiden mahd. julkaisutekniset seikat), mutta sanoisin että arkistosta löytyy Saksan osalta Nobisinkin luentoa mielenkiintoisimpia papereita. Rohkenisin väittää, että tämä on vain ajan kysymys.

Tiedän antipatiasi (suurta osaa) historioitsijoita kohtaan enkä usko että tästä tulee rakentava keskustelua joten jätän tämän tähän. Nobisiin toki voisin itse tutustua.

t. pakkomatkustelija toiselle puolelle maata aineiston perässä


---

Viipurin suhteen todella mielenkiintoinen avaus joka herättää kysymyksiä taas kerran muistitiedosta ja sen käyttämisestä lähteenä. Sen annan tekniselle tietämykselle ja käsittelylle, että sillä on hyvä paikkansa analysoitaessa ja asiakirjojen julkaisemisessa.

Esimerkiksi Jussi Niinistön väitöskirjassa oli paljon otteita tutkimuksen kohteen kirjoituksista suorina. Tuomo Polvisen 5-osaisessa Paasikivi-elämäkerrassa on myös todella paljon suoria otteita Paasikiven kirjoituksista.

Sotahistorian puolelta tulee heti mieleen mm. Igor Nebolsinin 2-osainen 2. KaPs.AK:n historia, jossa on runsaasti otteita käskyistä, taistelukertomuksista jne.

 

[tulikomento]

Viipurista kun nyt tarinoidaan, niin sinätuubista löytyi tämä 20 vuotta sitten esitetty dokkari. Tässäkin kerrotaan tietysti se asevarikkoepisodi.

 

[tulikomento]

Äänessä Mannerheim-ristin ritari, kapteeni Lauri Kokko.

 

[Vonka]

Viipurin suhteen todella mielenkiintoinen avaus joka herättää kysymyksiä taas kerran muistitiedosta ja sen käyttämisestä lähteenä.

Totta kai näin perukseltaan on, vaikka myös esim. kahden joukko-osaston sotapäiväkirjat voivat olla ristiriidassa ja silloin etenkin melko tuoreeltaan kerätyt muut kertomukset ovat voineet vahvistaa toista kirjallista lähdettä.

Tuossa Suomen Sotilaan jutussa on kunnianhimoinen yritys keksiä jotain uutta, mutta kun tarkkaan katsoo... eihän tuossa lopulta ole muuta uutta kuin varikonpitäjän sotilasarvo on korjattuna ja se että tykistöammuksia eivät olisi saaneetkaan, koska ei ollut sopivia.

Tietenkin lomakkeiden täyttäminen tarvitaan, kuka sen sitten tekeekin. Yksi asia jää edelleen vajaaksi tai ei vielä ratkea. Nimittäin se, oliko luutnantti Rautamaa sitä tyyppiä, joka osasi junailla vai oliko hän tuossa tilanteessa hyvä byrokraatti.

Vanha tarinahan, siis se, mikä on kerrottu, meni niin, että Rautakorven varikko oli Viipurin takana noin 13 kilometrin päässä. Göran Lindgrenin koosteessa eräs kirjoittaja kertoo, että "luutnantti Heikel lähti sinne 40 kuorma-auton kanssa". No ei hänellä sellaista määrää kuorma-autoja ollut, mutta niin vain tuokin juttu pyörii siellä täällä. Itse löysin reilut kymmenen vuotta sitten aika luotettavan oloisen viitteen, että luutnantti Heikel kokosi kuusi hevosta ja ajomiestä, joiden kanssa hän lähti noutamaan kivääri- ja konepistoolitäydennystä, ja silloin oli jo iltapäivän alku ainakin lähellä. Ilmeisesti tunnelmatkin varikolla ovat olleet kireät eikä se ole ihme. Mutta kyllä hän niitä kuitenkin samalla reissulla sai. Prikaatin pääosat vain ottivat hatkat sillä välin. Ei riipu kummastakaan luutnantista, ei Rautamaasta eikä Heikelistä. Eikä hevosesta.

Suomen Sotilaan juttu ei tykistöammuksiin keskittyessään kumoa tätä, mutta muiden (käsiaseiden) a-tarvikkeiden osalta lähtee vain kovasti polveilemaan ja selittelemään "Kempin suurta tilausta", joka on ollut poikkeuksellisen suuri. Ja kuitenkin juttu toisaalta korostaa, että "ei käsittele" kiväärinpatruunoita. Punainen lanka on aivan hukassa. Ei tuossa tule edelleenkään vastausta siihen, miksi konepistoolin ja kiväärin patruunoista väännettiin. Paitsi se, että lomakkeet ovat normaalia toimintaa. Niin ovatkin.

Tuo Rautakorven episodi jäi vain anekdootiksi muutenkin. Viipurin menetyksen syitä on lukuisia, ja a-tarvikkeiden puute on mainittu yhtenä niistä. Eikä kyse siinäkään ole tästä varikosta. Huolto kokonaisuudessaan epäonnistui. Aivan totaalisesti. Tätähän ovat seikkaperäisesti käsitelleet monet muutkin ja nimenomaan lähteisiin nojautuen. Olisiko tuo anekdootti sitten joku pieleen menneiden asioiden symboli enemmän kuin syntipukki?

Varmasti on myyttejä. Yksi myytti voi olla jopa sekin, kun joskus sanotaan, ettei Viipurissa lainkaan tapeltu. 20. Prikaatilta yhden päivän aikana Viipurissa 90 miestä kaatui taistelussa tai kuoli haavoittuneena. Näin Nieminen laski vuonna 2009 joskus Jaakkosen vanavedessä. Eivätkö kaikki juosseet? Verrokkina voi miettiä, että talvisodan Taipaleen pahimpana päivänä (18.3.1940) Taipaleenjoella kaatui 260 suomalaista, ja se oli aivan karmea päivä.

Joku ehkä yritti jotain ja johonkin ne tuliannokset hupenivat aamupäivän aikana. Mutta kun ne miehet eivät tarinaansa koskaan kertoneet eivätkä kerro, ovat muut tainneet enemmän partaa päristää.

 

[Rakettimies]

Vanha tarinahan, siis se, mikä on kerrottu, meni niin, että Rautakorven varikko oli Viipurin takana noin 13 kilometrin päässä. Göran Lindgrenin koosteessa eräs kirjoittaja kertoo, että "luutnantti Heikel lähti sinne 40 kuorma-auton kanssa". No ei hänellä sellaista määrää kuorma-autoja ollut, mutta niin vain tuokin juttu pyörii siellä täällä. Itse löysin reilut kymmenen vuotta sitten aika luotettavan oloisen viitteen, että luutnantti Heikel kokosi kuusi hevosta ja ajomiestä, joiden kanssa hän lähti noutamaan kivääri- ja konepistoolitäydennystä, ja silloin oli jo iltapäivän alku ainakin lähellä. Ilmeisesti tunnelmatkin varikolla ovat olleet kireät eikä se ole ihme. Mutta kyllä hän niitä kuitenkin samalla reissulla sai. Prikaatin pääosat vain ottivat hatkat sillä välin. Ei riipu kummastakaan luutnantista, ei Rautamaasta eikä Heikelistä. Eikä hevosesta.

Tarinahan on muuntunut usein sellaiseksi, että Rautakorven varikolla on pyydetty myös tykistöammuksia, mutta byrokratian vuoksi niitä ei ole annettu. Tähän viittasi mm. eversti Kuussaaren lausunto, joka on samassa koosteessa. Siinä todetaan mm; että "tykistön ampumatarviketäydennyksen perusongelma oli byrokratia." viitaten Rautamaahan.

Tähän viittasin omassa heitossani. Usein saatetaan yleistää ja myytit elävät omaa elämäänsä (yhtenä pahimpana mm. Niemisen vääräksi todistama "Kannaksen halkijuoksu") tai siitä, että puolustuksen suhteen haasteena oli byrokratia. Tässä tapauksessa tämä pohjautuu lähdeaineistoon, johon on kumulatiiviisesti viitattu myöhemmässä kirjallisuudessa. Nyt ainakin tykistön suhteen voidaan todeta, että tarjolla oli vain ei-oota, joka tullaan luultavasti ottamaan jatkotutkimuksissa huomioon alkuperäisaineistojen lähdekritiikissä.

Mielestäni tämän jutun arvo on siinä, että osoittaa yhä laajemmin sitä, miten puolustuksessa ei ollut, useasta asiasta johtuen; onnistumisen edellytyksiä. En haluaisi olla Rautamaan, Kempin tai Heikelin saappaissa tuona päivänä.

Relevanttiudesta ja tarkastelutavasta nostan sen, että tykistöammukset kuitenkin olivat silloisessa taistelutavassa (ja nykyäänkin) puolustuksen onnistumisen yksi edellytys. Toki kyseinen seikka on mainittu mm. Lindgrenin mainitsemassa Laatikaisen lausunnossa, mutta sen taustaseikkoja ei ole täydellä pieteetillä kuitenkaan avattu myöhemmässä tutkimuksessa. Näiltä osin näitä eri kertomuksia voi nyt nähdä eri valossa ja tulkita lähdekriittisesti uudella tavalla. Itselleni oli aivan täysin uusi juttu tuo 152 H 37:n kartussi ja hyvä, että tästä saatiin lisätietoa.

 

[EK]

Totta kai näin perukseltaan on, vaikka myös esim. kahden joukko-osaston sotapäiväkirjat voivat olla ristiriidassa ja silloin etenkin melko tuoreeltaan kerätyt muut kertomukset ovat voineet vahvistaa toista kirjallista lähdettä.

Tuossa Suomen Sotilaan jutussa on kunnianhimoinen yritys keksiä jotain uutta, mutta kun tarkkaan katsoo... eihän tuossa lopulta ole muuta uutta kuin varikonpitäjän sotilasarvo on korjattuna ja se että tykistöammuksia eivät olisi saaneetkaan, koska ei ollut sopivia.

Tietenkin lomakkeiden täyttäminen tarvitaan, kuka sen sitten tekeekin. Yksi asia jää edelleen vajaaksi tai ei vielä ratkea. Nimittäin se, oliko luutnantti Rautamaa sitä tyyppiä, joka osasi junailla vai oliko hän tuossa tilanteessa hyvä byrokraatti.

Vanha tarinahan, siis se, mikä on kerrottu, meni niin, että Rautakorven varikko oli Viipurin takana noin 13 kilometrin päässä. Göran Lindgrenin koosteessa eräs kirjoittaja kertoo, että "luutnantti Heikel lähti sinne 40 kuorma-auton kanssa". No ei hänellä sellaista määrää kuorma-autoja ollut, mutta niin vain tuokin juttu pyörii siellä täällä. Itse löysin reilut kymmenen vuotta sitten aika luotettavan oloisen viitteen, että luutnantti Heikel kokosi kuusi hevosta ja ajomiestä, joiden kanssa hän lähti noutamaan kivääri- ja konepistoolitäydennystä, ja silloin oli jo iltapäivän alku ainakin lähellä. Ilmeisesti tunnelmatkin varikolla ovat olleet kireät eikä se ole ihme. Mutta kyllä hän niitä kuitenkin samalla reissulla sai. Prikaatin pääosat vain ottivat hatkat sillä välin. Ei riipu kummastakaan luutnantista, ei Rautamaasta eikä Heikelistä. Eikä hevosesta.

Suomen Sotilaan juttu ei tykistöammuksiin keskittyessään kumoa tätä, mutta muiden (käsiaseiden) a-tarvikkeiden osalta lähtee vain kovasti polveilemaan ja selittelemään "Kempin suurta tilausta", joka on ollut poikkeuksellisen suuri. Ja kuitenkin juttu toisaalta korostaa, että "ei käsittele" kiväärinpatruunoita. Punainen lanka on aivan hukassa. Ei tuossa tule edelleenkään vastausta siihen, miksi konepistoolin ja kiväärin patruunoista väännettiin. Paitsi se, että lomakkeet ovat normaalia toimintaa. Niin ovatkin.

Tuo Rautakorven episodi jäi vain anekdootiksi muutenkin. Viipurin menetyksen syitä on lukuisia, ja a-tarvikkeiden puute on mainittu yhtenä niistä. Eikä kyse siinäkään ole tästä varikosta. Huolto kokonaisuudessaan epäonnistui. Aivan totaalisesti. Tätähän ovat seikkaperäisesti käsitelleet monet muutkin ja nimenomaan lähteisiin nojautuen. Olisiko tuo anekdootti sitten joku pieleen menneiden asioiden symboli enemmän kuin syntipukki?

Varmasti on myyttejä. Yksi myytti voi olla jopa sekin, kun joskus sanotaan, ettei Viipurissa lainkaan tapeltu. 20. Prikaatilta yhden päivän aikana Viipurissa 90 miestä kaatui taistelussa tai kuoli haavoittuneena. Näin Nieminen laski vuonna 2009 joskus Jaakkosen vanavedessä. Eivätkö kaikki juosseet? Verrokkina voi miettiä, että talvisodan Taipaleen pahimpana päivänä (18.3.1940) Taipaleenjoella kaatui 260 suomalaista, ja se oli aivan karmea päivä.

Joku ehkä yritti jotain ja johonkin ne tuliannokset hupenivat aamupäivän aikana. Mutta kun ne miehet eivät tarinaansa koskaan kertoneet eivätkä kerro, ovat muut tainneet enemmän partaa päristää.

Minua nauratti eniten tuo todistelu, että Rautamaan ja Sippolan sodanjälkeinen ura todistaa jotain heidän toiminnastaan Viipurin menetyksessä. "Pappa" Laatikainenkinhan toimi mm. Armeijakunnan komentajana sodan jälkeen, mutta aika harva pitää hänen toimintaansa kesällä 1944 (tai monesti muulloinkaan jatkosodassa) kovin ansiokkaana.