Johtaminen

[baikal]

Jos ryhmässä on pari taistelijoita mikroavaa korpraalia niin heillä olevat radiot helpottavat ryhmänjohtajan toimintaa oleellisesti

Jep, nykysysteemissämme sen trion pitäisi olla ehdottomasti radioyhteydessä eteenpäin jne. Turha tätä on poisselittää millään. Jos en väärässä ole, niin melko monet kehittyneet sotavaltiot ovat ko. käytäntöön siirtyneet jo aika päiviä.

Ryhmä nykyään voi olla: 3-3-3-3, tuossa on kolme partionjohtajaa ja ryhmänj. jossain kohtaa voi olla myös muoto 3-3 ja 3-3 ja molempiin rj. näitähän voidaan sorvata melkein miten vaan. Jos kenen mielestä tosiaan voidaan ilman muuta väittää, että radioyhteys on turhake, niin jep jep.

Jokainen karhu-hirviporukoissa mukana ollut tietää, mitä tarkoittaa sujumisen ja toimintojen kannalta mahdollisimman kattava radioyhteys, eikö niin. Ja sodassa on kyse vielä siitä, että kohde ampuu takaisin toisin kuin hirvilehmä tai kyrpiintynyt karhu.

Radiotoiminta on opeteltavaa hommaa, jossa perustoimet, viestikuri, protokollat käydään läpi kuin mikä tahansa aihe. Protokolla on se ykkönen mielestäni eli joku ehdoitta "johtaa puhetta" ja vänkyttämiselle jää harvinaisen vähän sijaa.

Miesluvultaan entistä pienemmillä joukoilla pitää pystyä hoitamaan todennäköisesti ponentiaalisesti kasvavaa tehtävämäärää ja informaation on oltava selkeää, napakkaa ja perustuttava työjärjestykseen lähtökohtaisesti. Koulutettava asia siinä kuin muutkin.

 

[vessaharjamies]

Jep, nykysysteemissämme sen trion pitäisi olla ehdottomasti radioyhteydessä eteenpäin jne. Turha tätä on poisselittää millään. Jos en väärässä ole, niin melko monet kehittyneet sotavaltiot ovat ko. käytäntöön siirtyneet jo aika päiviä.

Ryhmä nykyään voi olla: 3-3-3-3, tuossa on kolme partionjohtajaa ja ryhmänj. jossain kohtaa voi olla myös muoto 3-3 ja 3-3 ja molempiin rj. näitähän voidaan sorvata melkein miten vaan. Jos kenen mielestä tosiaan voidaan ilman muuta väittää, että radioyhteys on turhake, niin jep jep.

Juuri näin. Tietyissä NATO-maissa monesti se ryhmänjohtajan johtama ryhmä voi koostua kahdesta kolmen miehen partiosta, joita johtaa korpraali. Kyllä, korpraali komentaa niin maastossa ja kuin kasarmillakin ja korpraalin sanaa on toteltava samoin kuin ylempienkin. Eikä kyseessä ei ole palkinto siitä, että on hyvä jäbä kuten se oli ainakin oman varusmiespalvelukseni aikana vaan sitä varten pitää kouluttautua pari kuukautta ja olla jo alla ennen sitä yleensä vähintään pari vuotta sitä käytännön kokemustakin. Tällaista ryhmää on sitten ihan eri mukava johtaa ryhmänjohtajanakin...kaikenlainen manooverien tekeminen (puolet ryhmästä suojaa, toinen puolikas etenee jne) on helppoa, kun riittää että antaa lyhyet käskyt korpraaleille jotka kyllä sitten hoitavat käytännön toteutuksen. Itselle jää aikaa havainnoida tilannetta, ilmoittaa radiolla omista tekemisistään ja edetä sen liikkuvan puoliryhmän mukana. Tarvittaessa PST-ampujia ja KK:ta voi pitää itsensä lähettyvillä, että niitä saa mikrottua suoraan, mutta muuten se ei yleensä ole tarpeen.

Radiotoiminta on opeteltavaa hommaa, jossa perustoimet, viestikuri, protokollat käydään läpi kuin mikä tahansa aihe. Protokolla on se ykkönen mielestäni eli joku ehdoitta "johtaa puhetta" ja vänkyttämiselle jää harvinaisen vähän sijaa.

Miesluvultaan entistä pienemmillä joukoilla pitää pystyä hoitamaan todennäköisesti ponentiaalisesti kasvavaa tehtävämäärää ja informaation on oltava selkeää, napakkaa ja perustuttava työjärjestykseen lähtökohtaisesti. Koulutettava asia siinä kuin muutkin.

Operationaalisessa prosedyyrissä ammattilaisten kesken ei edes tarvitse tällaista jäykkää hierarkiaa. Kaikki tietävät kyllä, että jos ylemmältä tasolta leikataan kesken viestin niin se tapahtuu siksi, että se on tarpeen. Samoin jos se tapahtuu alhaalta ylös kesken jonkun muun viestin (taistelukosketus ym). Muuten kaikkia viestejä kuunnellaan aktiivisesti tilannekuvan saamiseksi ja omalle viestille odotetaan väliä. Mitään turhaa ei lähetetä. Nämä on myös sellaisia asioita ettei niitä oikein opi kuin käytännön kautta. Varsinaisia puheenvuoroja jakavia pääasemia tarvitsee lähinnä morsen kanssa pelatessa (aika vähäistä nykyisin).

 

[baikal]

puheenvuoroja jakavia pääasemia

En tosiaan tarkoittanut -puheenjohtajaa- sanan tunnetussa merkityksessä. Kuten yllä kirjoitit se ottaa aikansa ja vaatii kouluttamista ja kouluttautumista, jotta touhu pysyy hyvänä.

Sille on sitten oma ketjunsa, kun pohditaan mihin tasoon asti koulutetaan 5.5 kk palveleva taistelija. Kasvavat vaatimukset ja lyhyt palvelusaika ovat erinomaisen huono yhtälö.

 

[Fremen]

Toki joukkueenjohtajan on pysyteltävä jatkuvasti kartalla ja tarvittaessa ohjattava ryhmänjohtaja oikealle reitille.

Tuo kuulostaa jotenkin kovasti suunnistukselta!

Hyviä pointteja toit kyllä esille, ongelma meillä Kaartissa oli se että joukkueessa (saapumiserästä ja kavereiden ilmoitushalukkuudesta riippuen) saattoi olla yksi tai ei yhtäkään suunnistajaa... kokemusta ei oikein kartu kun Nuuksiota ja Sipoonkorpea lukuunottamatta pääkaupunkiseudulla ei missään oikein pääse suunnistuksen makuun joten partioliike tuottaa lähinnä ne osaavat kaverit. Partiolaiset taas hakeutuvat mieluummin metsähommiin, lähinnä Vekaralle, kuin menevät kaupunkijääkäreiksi kuuntelemaan lähiön kakebiittien ja liimanhaistelijoiden loputonta kuittailua partilaisuudestaan.
Näin ainakin meillä kävi, itse olin onneksi entinen Pitvalainen (Pitkäjärven Vaeltajat), mutta pari muuta joukkuetta haahuili kirjaimellisesti Kivikon iltarasteja pitkin mettää vaikka näkyi korven keskelläkin katuvaloja vähintään kahdella suunnalla ja Lahden moottoritie pauhasi lännessä 300 metrin päässä...

 

[vessaharjamies]

Tuo kuulostaa jotenkin kovasti suunnistukselta!

Mutta jjoht selviää tässä paljon helpommalla, koska useimmiten oman kartan vilkaisu tasaisin väliajoin maamerkin kohdalla riittää siihen, että pysyy kärryillä joukkueen olinpaikasta. Aktiivinen reitin etsiminen on paljon raskaampaa, kuten varmaan tiedätkin. Välillä joutuu ehkä polkemaan vähän risukkoa ja merkkailemaan tasaisin väliajoin kokoontumispisteitä jne. Yöllä voi sitten käydä juttelemassa rjoht:n kanssa siellä pressun tai sadeviitan alla, koska niitä tuumaustaukoja tulee vaikeammassa maastossa väkisin. Ryhmänjohtajillekin on parempi, ettei niitä marssita zombeina vaan antaa suunnistusvastuun vaikka jakamalla pidemmän reitin osiin. Ja jos joukkueenjohtaja on yösuunnistuksen päätteeksi joukkueen väsynein mies, koska tuo reitin etsiminen on kuluttaa fyysisesti ja henkisesti se ei yleensä ole hyvä mahdollisen tulevan toiminnan kannalta!

 

[vastarannankiiski]

Nuo radiothan ovat täysin välttämättämömiä nykyään kaikenlaiseen sodankäyntiin ellei halua olla pelkästään ottavana osapuolena. Edes ryhmä ei voi toimia "maneuveroida" eli toimia itsenäisesti taktisella tasolla, jos se ei voi vastaanottaa käskyjä ja samaten jos ryhmänjohtaja ei voi välittää havaintojaan ja tekemiään päätöksiä/ehdotuksia reaaliajassa ylöspäin.

Jep, nykysysteemissämme sen trion pitäisi olla ehdottomasti radioyhteydessä eteenpäin jne. Turha tätä on poisselittää millään. Jos en väärässä ole, niin melko monet kehittyneet sotavaltiot ovat ko. käytäntöön siirtyneet jo aika päiviä.

Nimenomaan ja omaan nimeen!

Jäykässä, torjuvassa puolustuksessa "ryhmä vitjassa ryytimaan laidassa" homma voi vielä toimia ilman radioita. Mutta hyvin haastavaksi homma menee jos pitää liikkua ja samalla synkata montaa eri liikkuvaa palikkaa eli partiota toisiinsa ilman radioiden käyttöä. Etenkin jos toimintaa hajautetaan vähänkin ja näköetäisyyden ulkopuolelle. Itse en oikein näe realistisesti mahdolliseksi toteuttaa hajautettua ja aktiivista taistelutapaa, ilman laajaa radioiden käyttöä.

Mutta jjoht selviää tässä paljon helpommalla, koska useimmiten oman kartan vilkaisu tasaisin väliajoin maamerkin kohdalla riittää siihen, että pysyy kärryillä joukkueen olinpaikasta.

Lukee karttaa "ennalta" jos mahdollista, sillä pysyy hyvin mukana. Reitinsuunnittelussa tsiigailee maamerkit valmiiksi ja seurailee niiden tavoittamista, vaikka askelparimittauksella jos mahdollista. "Kilometri siirtolohkareelta suuntaan 64-00 ja sitten tulee joenouma, siitä käännös suuntaan 20-00 ja 500m päästä alitetaan sähkölinja, siitä taas jatketaan samaan suuntaan..."

Suunnistaminen on kiva ja helposti opittava laji. Sitä kannattaa kaikkien harrastaa. Yksinkertaisimpia karttaharjoituksia voi tehdä vaikka kotona sisällä sadepäivänä.

 

[vastarannankiiski]

Mitä vielä tuohon johtamiseen tulee ryhmätasolla, niin vanha kunnon "keep it simple stupid" eli KISS on aika hemmetin hyvä ohjenuora. Valitettavan usein uusi ja innokas jojo tai rj yrittää todistaa itselleen tai muille osaamistaan suunnittelemalla aivan liian monimutkaisia manöövereita.

Monimutkaisten koreografioiden ja kellopelinmäisten suunnitelmien toteuttaminen käytännössä hajoaa usein omaan mahdottomuutensa. Joko ympäristö tai tilanne, vihollisen toiminta tai oma sössiminen pilaa tai vesittää suunnitelman. Yksinkertaisia sotajuonia on helpompi toteuttaa ja ne toimivat useammin, ne menevät kompuroimalla vituiksi harvemmin, ja ennen kaikkea niiden muuttaminen ja uusien juonien punominen on usein helpompaa niiden pohjalta.

 

[Kapiainen]

Nojoo, keskustelussa vilahtelee monenlaisia yksityiskohtia liittyen johtamiseen. On suunnistusta ja taistelutekniikkaa sivuavia ajatuksia aiheeseen.
On se johtaminen sitäkin tietysti, mutta kannattaa kuitenkin pyrkiä pintaa syvemmälle pohdinnoissa.
Mitä ryhmä- ja joukkuetason johtaminen oikeastaan on?
Se on sitä että saat alaisenasi olevat ihmiset tekemään mitä haluat heidän tekevän - myös silloin kun se on heidän henk.koht etujensa vastaista.
Siinä on homman ydin, taistelutekniset temput jne jne ovat pikkujuttu ja oikeastaan jopa osittain epäolennaista kun mietitään mitä (sotilas)johtaminen on.

 

[Sardaukar]

http://yle.fi/uutiset/3-9609269

Tehtävätaktiikka eli "Auftragstaktik" siviilielämässä.

– Mikromanagerointi eli ylitarkka ohjeistaminen syö työntekijän oma-aloitteisuutta. Se vie tekemisestä rentouden ja työn ilon. Jos työntekijää mikromanageroidaan, hän pyrkii toimimaan annettujen ohjeiden mukaisesti sanktioiden pelossa, sanoo kauppatieteiden maisteri Kirsti Malkamäki.

Uhkana on jäykkä ja byrokraattinen organisaatio, jossa ilmapiiriongelmat muhivat, eikä suorituskyky yllä välttämättä parhaaseen mahdolliseen.

....

Vaikka Malkamäki haluaisi johtajuudessa vältettävän mikromanageeraamista, ei hän aja villiä vapautta organisaatioihin.

– Jos vaikka yksi vahvaluonteisista alaisista saa luvan sooloilla ja rikkoa pelisääntöjä, ei se tee hyvää yhteishengelle.

 

[Torrakko]

Wolf H. Halstin Talvisodan päiväkirjasta:

"Olen monesti ajatellut millainen vahinko on, ettei komentokorsussamme näinä päivinä ollut pätevää psykologia merkitsemässä muistiin havaintojaan. Toverini tuntevat tarkoin jokaisen komentajan ja päällikön. Yhtä on rohkaistava, toista jarrutettava. Yhdelle on selitettävä asiat juurta jaksain, mieluimmin kahteen kertaan, toiselle annettava vain muutamia vihjeitä. Eräs taas on hirtehishuumorin ruumiillistuma, joka varmasti vasta kuollessaan leikkaa viimeisen vitsinsä. Yksi liioittelee tavattomasti, toisen alueella ovat asiat aina hyvin."

Ihmiset on erilaisia ja sama pätee johtajiin. Johtajan tulee oppia löytämään ihmisestä ne oikeat langat joista vedellä.

 

[Sardaukar]

Wolf H. Halstin Talvisodan päiväkirjasta:

"Olen monesti ajatellut millainen vahinko on, ettei komentokorsussamme näinä päivinä ollut pätevää psykologia merkitsemässä muistiin havaintojaan. Toverini tuntevat tarkoin jokaisen komentajan ja päällikön. Yhtä on rohkaistava, toista jarrutettava. Yhdelle on selitettävä asiat juurta jaksain, mieluimmin kahteen kertaan, toiselle annettava vain muutamia vihjeitä. Eräs taas on hirtehishuumorin ruumiillistuma, joka varmasti vasta kuollessaan leikkaa viimeisen vitsinsä. Yksi liioittelee tavattomasti, toisen alueella ovat asiat aina hyvin."

Ihmiset on erilaisia ja sama pätee johtajiin. Johtajan tulee oppia löytämään ihmisestä ne oikeat langat joista vedellä.

Taidan olla tuo lihavoimani tyypin reinkarnaatio...

 

[adam7]

Nyt ollaankin jo perimmäisten kysymysten äärellä.
Kukaan ei ole seppä syntyessään johtamisessakaan - vai onko sittenkin?
Siinä on kysymys johon ei ole kukaan tainnut löytää yksiselitteistä vastausta. Etsijöitä on ollut paljonkin.
Johtamista voi opiskella ja sitä voi oppia paljonkin, se on fakta. Mutta kuinka paljon taistelutilannejohtamista voi lopulta oppia/opetella ja kuinka paljon se on kunkin persoonassa syntymälahjana ja vaistoissa. Siinä on se ydinkysymys, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. Taisteluosaston taktista taistelujohtamista on helpompi opetella ja oppia kuin ryhmän tai joukkueen johtamista taistelussa. Kun johdetaan ihmisiä välittömässä taistelutilanteessa, eli kuolemanvaara on välitön jokaiselle, homma on paljolti persoonaan nojaavaa "vaistojohtamista". Taistelutilanne saa esiin monenlaisia vaistoja sekä johtajassa että johdettavissa. Aina kun pelataan vaistoilla, voi olla kyseenalaista paljonko opitusta johtamistoiminnasta säilyy ja kuinka paljon vaistotoiminnat nousevat opitun yli?
Voiko taistelujohtamista oppia? En tiedä, se on kuitenkin varma että karttunut kokemus auttaa - myös realistisesti rakennetuista harjoitustilanteista karttunut kokemus. Usein se onkin lopulta käyttökelpoisempaa kokemusta. Todellinen taistelutilanne kun tuppaa niinsanotusti "syömään miestä" - ja kun sitä alkaa kertymään, moninkertaistuu myös se paljonko se on psyykettä rassannut. Osalle taas syntyy päinvastainen psyykkinen reaktio - riippuvuus vaarasta/taistelusta. Sekin on helposti epäedullinen tila johtamisen kannalta.
Siinä muutamia ajatuksia.

Ennenkuin on kokenut taistelun ei tiedä miten siinä reagoi. Itse en sellaista ole kokenut enkä hingu sellaiseen.

Harjoitteita on jonkin verran ja arvostan zydeemin kykyä seuloa esiin henkilöitä jotka toimivat, ainakin kokemissani reservin harjoituksissa (ts. myös SA-kokoonpanossa)

----

Itse näen vittuilun, uhoamisen, brassaamisen ja vastaavanlaiset käyttäytymiset kaiken tuhoavana. Asiallinen käytös, alaisten, vertaisten ja esimiesten kuunteleminen, asiaosaaminen ja vakaa päätöksenteko kun päätöksiä on tehtävä, toiminee.

 

[adam7]

Sotaväki antaa organisaatiossa kuuluvan aseman merkkeineen, se auttaa tiettyyn rajaan asti. Mutta time crisis viimeistään vastuukin on aivan hirmuinen. Ja eipä harjoituksissakaan aina välttämättä ihan helppoa ole.

Ei paisutella viestiä pohtimalla alaistaitoja.

Nykyään reservin tehtävissä tuo tehtävä ja merkit eivät välttämättä korreloi. Tietyllä tavalla se on oikein, koska oikean henkilön tulee olla oikeassa tehtävässä. Toisaalta, on jännää että yliaktiivinen reserviläinen on majuri arvoltaan ja vänrikin/luutnantin hommissa. Been there, seen that..

 

[adam7]

Tietyissä NATO-maissa monesti se ryhmänjohtajan johtama ryhmä voi koostua kahdesta kolmen miehen partiosta, joita johtaa korpraali. Kyllä, korpraali komentaa niin maastossa ja kuin kasarmillakin ja korpraalin sanaa on toteltava samoin kuin ylempienkin.

Öh, jenkkilälässä ja briteissä Corporal on OR-4 arvo, eli other ranks taso neljä. Jenkkilälässä ja briteissä tuo on NCO, eli aliupseeriarvo. Se OR-4 vastaa alikessua. Suomalaisen korpraalin arvoa vastaa briteissä Lance Corporal. Suomessa ja Saksassa korpraali/Gefreiter on ylin miehistöarvo.

 

[Sardaukar]

Pahinta esim. Ranskan Muukalaislegioonassa (jos olisi kunnianhimoa) joutua arvoon "caporal-chef" eli "ikuinen puoli-alikersantti" Urakehitys loppui siihen.

 

[Kapiainen]

Ennenkuin on kokenut taistelun ei tiedä miten siinä reagoi. Itse en sellaista ole kokenut enkä hingu sellaiseen.

Tämä on niinikään varsin hyvä ja pohdintaa ansaitseva kysymys.
Pohdinkin sitä nyt hiukan..
Yleisesti ottaen voitaneen sanoa juuri noin ettei tiedä miten reagoi ennenkuin on kokenut taistelun.
Mitä sitten on "taistelu" joka pitää kokea ennenkuin tietää? Se onkin vaikeampi kysymys.
Ihmiskeho ja -mieli reagoi stressitilanteisiin. Reaktio on oikeastaan hyvin samankaltainen, vaikka itse stessitilan aiheuttaja olisi hyvinkin erilainen eri tilanteissa. Mm. "kuolemanpelon" liittyminen tilanteeseen ei sinänsä juuri muuta stressireaktiota, ainakaan niin pitkään kuin henkilö omaa harjaannusta (koulutusta) kyseisenkaltaiseen tilanteeseen. Vasta täysin outo tilanne täysin oudossa ympäristössä saa reaktiot muuttumaan - jolloin käytännössä jokainen meistä pakenee hinnalla millä hyvänsä. Se, mikä kellekin on outoa on koulutuksen, harjaantuneisuuden ja kokemuksen summa ja siihen voi vaikuttaa.
No, takaisin siihen "taisteluun". Nykyisellä kokemuspohjalla varustettuna väitän, ettei sotatilanteen kokeminen ole välttämätöntä tietääkseen/ sotatilannekokemus ei välttämättä anna varmuutta asiaan.
Mielestäni riittävän varmuuden saa kun kokee jonkun ääritilanteen joka aiheuttaa kovan stressin ja jossa on pystyttävä toimimaan. Sen ei tarvitse olla sotatilanne, ääritilanne siis riittää selvittämään omat reaktiot.
Ylipäätään tuo "taistelutilanne" on tässä yhteydessä hankala määritellä. Onko se 1940 talven loputtomien taisteluiden sarja tai kesän -44 tunteja jatkuvan tykistökeskityksen alla olemista - vai sekunneissa ohi oleva tulikosketus nykypäivän operaatiossa? Kaikki ovat taistelua ja - uskallan väittää - aivan erilainen kokemus kuin etukäteen voisi kuvitella.
Mutta joo, väitän siis että kokemus omasta itsestä ääritilanteessa riittää - ei tarvitse kokea WWII lihamyllyä tai edes kriha-operaation väijytystä saadakseen itsestään käyttökelpoista tietoa.
Kun olin lapsi, isoisäni sanoi "ei se niin ihmeellistä ollut" - nyt uskon ymmärtäväni mitä hän tarkoitti.

 

[JR49]

Mielestäni riittävän varmuuden saa kun kokee jonkun ääritilanteen joka aiheuttaa kovan stressin ja jossa on pystyttävä toimimaan. Sen ei tarvitse olla sotatilanne, ääritilanne siis riittää selvittämään omat reaktiot.

Se, että pystyy toimimaan mainituissa tilanteissa, on kuulemma sokkitilan yksi ilmenemismuoto sekin. Siis se että kymmenen prosenttia pystyy ottamaan tilanteen haltuunsa, toiset kymmenen käpertyvät nurkkaan ja loput ovat enemmän tai vähemmän apaattisia tai käskettäviä.
Lapseni, joka parhaillaan lukee tuossa kevään viimeiseen kokeeseen, sairastui äkillisesti ja kuolettavasti. "nips"
Käyttäytymiseni herätti ihmetystä lääkintähenkilöstössä. Organisoin puhelimitse nimittäin keskellä yötä perheelle tukea paikalle, ja käyttäydyin hyvin rauhallisesti. Lanssikuski kysyi minulta, että olenko aina tuollainen viilipytty. Perillä nostin käteni kasvojeni eteen tilanteessa, jossa lapsi vietiin epävarmaan, henkeä ehkä pelastavaan leikkaukseen. Kädet eivät vapisseet silloin yhtään. Nyt ne tätä kirjoittaessa vapisevat enemmän.

Uskon siis ymmärtäväni, mitä tarkoitat, ja kyllä, olen samaa mieltä. Selvittelin ammattihenkilöstöltä minusta erikoiselta tuntuvaa käytöstäni, ja kuulin sen olevan yksi sokkitilan ilmenemismuoto. Hyvä näin. Katson, että kuka tahansa vastaavissa ääritilanteissa olleet on punnittu reagoimisensa suhteen.

 

[Herman30]

.

 

[vessaharjamies]

Öh, jenkkilälässä ja briteissä Corporal on OR-4 arvo, eli other ranks taso neljä. Jenkkilälässä ja briteissä tuo on NCO, eli aliupseeriarvo. Se OR-4 vastaa alikessua. Suomalaisen korpraalin arvoa vastaa briteissä Lance Corporal. Suomessa ja Saksassa korpraali/Gefreiter on ylin miehistöarvo.

On niitä muitakin NATO-maita kuin jenkit ja britit! Kaikissa korpraali ei ole aliupseeri, vaikka natsoihin automaattinen ruohonjuuritason komentovastuu kuuluisikin. Näin esim. Ranskassa.

 

[vessaharjamies]

Pahinta esim. Ranskan Muukalaislegioonassa (jos olisi kunnianhimoa) joutua arvoon "caporal-chef" eli "ikuinen puoli-alikersantti" Urakehitys loppui siihen.

CCH voi kyllä olla tuossa em. organisaatiossa ryhmänjohtaja samalla tavalla kuin kersanttikin käytyään tarvittavat kurssit. Siitä ylös päin tosin ei sitten enää ole asiaa samoilla natsoilla. Tuo ikuisuus tosin alkaa olla menneen talven lumia (kuulin kaverilta) ja nuorempia cch:eita patistellaan usein velttoilemasta kersanttikurssille .