Omalta varusmiesajalta 90-luvulta tunnistan alla olevasta jutusta ainakin sen, että varusmiehet eivät aina oikein uskaltaneet kysyä kouluttajalta vaikka jokin asia pyörikin mielessä.
Joidenkin kouluttajien kohdalla ei viitsinyt kysyä kun homma oli niin kankeeta.
Kysymys olisi pitänyt aloittaa: Herra luutnantti. Upseerioppilas xxxxxxx, saako kysyä? Ja jos lupa tuli, niin sitten sai kysyä.
Ihan liian kankeeta. Ei viitsinyt kysyä kun ei huvittanut tuota aloitusjargonia sanoa.
Jos asia pyöri vielä koulutuksen jälkeen mielessä, niin kyseltiin sitten inttikavereilta. Välillä keksittiin ratkaisu ja välillä ei.
Toivottavasti nykyään on jo eri meininki. Kynnys kysyä kouluttajalta mieltä askarruttavista asioista pitäisi olla matala. Oppiminenhan se koulutuksessa tärkeää on.
Tuo oman joukkuehengen ja ylpeyden nostatus voisi sopia Suomeenkin, mutta ehken jollakin muulla tavalla kuin mitä jutussa kerrotaan.
Onhan se vain hyvä jos porukkaan saadaan sellainen fiilis, että halutaan olla armeijassa ja omassa yksikössä, eikä niin, että täällä on pakko olla kun laki määrää ja tänne on komennettu.
Mutta eihän tämäkään tietysti voi täysin toteutua kun meillä on kyseessä asevelvollisuusarmeija, mutta jos saadaan fiilistä edes jonkin verran ylöspäin niin hyvä sekin.
ruotuvaki.fi
Yhdysvaltain armeija tarjosi antoisan johtajakurssin
Yhdysvaltain armeija tarjoaa myös kansainvälisille opiskelijoille mahdollisuuden osallistua johtajien peruskurssille BLC:lle (Basic Leader Course).
Kurssilla menestyneet ja palkitut ylikersantit Timi Wuorinen ja Tiina Laaksonen kertovat kurssikokemuksistaan Yhdysvaltain armeijan eurooppalaisessa aliupseeriakatemiassa Grafenwöhrissä Saksassa.
Johtajuuden peruskurssi BLC on ensimmäinen johtajakurssi, joka Yhdysvaltain armeijan sotilaiden on käytävä ennen aliupseerin uran aloittamista.
Kuukauden mittaisen kurssin aikana harjoitellaan johtamistaitoja hyvinkin akateemisesti ja oppituntikeskeisesti.
Kurssilla harjoitellaan muun muassa kirjoittamista, esiintymistä, puhumista, ongelmanratkaisutaitoja ja koulutuksen pitämistä.
– Erittäin, erittäin hyvät fiilikset jäi siitä, kehuu Maavoimien esikunnan tilannevalvonta-aliupseeri, ylikersantti
Timi Wuorinen.
Alkuvuodesta kurssin suorittanut Wuorinen palkittiin parhaasta johtajuudesta ulkomaalaisten opiskelijoiden joukosta.
Syksyllä 2018 samalla kurssilla menestyi Maasotakoulun opetusaliupseeri, ylikersantti
Tiina Laaksonen, joka palkittiin sekä erinomaisesta koko kurssin opintomenestyksestä että parhaasta johtajuudesta ja parhaasta opintomenestyksestä ulkomaalaisten opiskelijoiden joukosta.
– Opetus kurssilla oli todella laadukasta. Opettajat valitaan tarkoin, jolloin he myös ovat erittäin hyviä, Laaksonen kehuu.
Opetustyyliä kurssilla on Wuorisen mukaan juuri uudistettu.
– Opettaja tulee luokan keskelle ja heittää aiheen. Sitten opiskelijat keskenään neuvottelevat ja keskustelevat aiheesta.
Esimerkiksi konfliktinhallintaa harjoitellessa kuvitellaan, että ryhmän jäsenet riitelevät keskenään.
Pienryhmässä kirjoitetaan taululle, miten tilanne hoidetaan, ja sitten opettajalle esitellään ryhmien eri ratkaisutavat.
Wuorisen mukaan Suomessa varusmiehet eivät välttämättä uskalla kysyä kysymyksiä kouluttajilta.
Sen sijaan kurssilla kouluttaja puhui opiskelijoille kuin kavereille, ja komentelua oli hyvin vähän.
Hyvässä ilmapiirissä opiskelijat uskalsivat kysyä kysymyksiä, ja tiedonsaanti parani.
Suomalaisena täytyi sopeutua yhdysvaltalaisten joukkoon.
– Minulla sattui hyvä tuuri. Sain kurssitovereikseni tosi mukavia tyyppejä, jotka ottivat minut todella hyvin vastaan, Laaksonen iloitsee.
Kurssilla pääsi vertailemaan Yhdysvaltojen ja Suomen armeijaa keskenään.
– Suomalaisena oli mielenkiintoista nähdä ison valtion armeija, kuinka erilainen se oli ja kuinka paljon siellä oli toisaalta yhdyskohtia meidän puolustusvoimiin.
Heidän armeijansa oli muodollisempi, Laaksonen vertailee.
Wuorisen mukaan yhdysvaltalaisten keskuudessa taistelumoraali ja yhteishenki olivat todella korkealla.
Oman itsen, armeijan ja aselajin arvostus oli suuri ylpeydenaihe.
Joukkuehenkeä nostatettiin esimerkiksi juoksemalla joka perjantai kuudelta aamulla muodostelmassa tukikohtaa ympäri, komppanioiden liput kärjessä, laulaen ja tahdintoistoja huutaen.
Tämän tavan Wuorinen toisi myös Suomeen.
– Kurssilla lupasin itselleni, että jos jossain kohti löydän itseni joukkueen kouluttajana, niin vähintään kerran viikossa lähdetään aamulenkille niin, että porukka on kolmijonossa,
juostaan tahdissa ja kärjessä on komppanian lippu.
Se yhteishenki, se honori pitäisi saada yksiköihimme. Täällä yksiköissä on osittain sitä ajattelua, että täällä on pakko olla.
Jenkit haluavat olla armeijassa, he tykkäävät olla siellä, Wuorinen sanoo.
Molemmat suosittelevat kurssia:
– Itse suosittelen ehdottomasti, jos haluaa kasvattaa omaa ammattitaitoaan ja saada kansainvälistä kokemusta ja näkemystä, Laaksonen rohkaisee.
– Suosittelen, mutta en kaikille, koska tiedän ihmisiä, jotka eivät tykkää akateemisesta tyylistä, Wuorinen perustelee.
– Mielestäni meidän pitäisi kansainvälistyä, koska olemme koko ajan menossa sinne päin, että teemme paljon töitä Norjan, Ruotsin ja Viron kanssa.
Eri maiden koulutuksista saa näkökulmia, kokemuksia ja kielitaitoa, Wuorinen toteaa.
Nimittäin esimiehen/johtajan on hallittava myös varsin hyvin ns. alaistaidot. Itselleni tuo alaistaitojen opettelu on ollut tähän saakka elämänikäinen työsarka.
Tietty kiinnostus ihmisiin lienee myös suotavaa. Pitää oppia miettimään ja arvioimaan: mitähän tuonkin päässä oikein liikkuu? Vai liikkuuko siellä mikään?
.
Me taivaalliset ohiampujat kun ollaan niitä taistelukenttien herrasmiehiä, vai mitä veli 
