Johtaminen

polkovnik

Korpraali
Tästä vastauksesta tuntee sotaväen työihmisen. :rolleyes: Nimittäin esimiehen/johtajan on hallittava myös varsin hyvin ns. alaistaidot. Itselleni tuo alaistaitojen opettelu on ollut tähän saakka elämänikäinen työsarka.

Suomalaiseen johtamiskeskusteluun on tullut ikävä lommo kaikkien tuntemasta Koskela-hahmosta. Torpparinpoika tulee vaan "synnynnäisenä johtajana" sotimaan ja kunnostautuu joka käänteessä ja saavuttaa vieläpä rajattoman ihailun ja luottamuksen suunnilleen kaikissa muissa sotilaissa. Ihan näin simppeliä se ei ainakaan kaikille ole.....o_O

Synnynnäiset tekijät, tietty myötäsyntyinen karisma, alan ammattitaito ja hankittu tietotaito johtamisesta. Ja siitä vaan sitten lopuksi ikää opettelemaan asiaa, jossa ei tule koskaan valmiiksi. Hyväksi voi tulla, mutta valmista ei vaan synny. :cool: Tietty kiinnostus ihmisiin lienee myös suotavaa. Pitää oppia miettimään ja arvioimaan: mitähän tuonkin päässä oikein liikkuu? Vai liikkuuko siellä mikään?

Sarvikuononnahka kasvaa kyselemättä ja eipä siinä mitään, kunhan ei kyynisty liikaa.

Sotaväki antaa organisaatiossa kuuluvan aseman merkkeineen, se auttaa tiettyyn rajaan asti. Mutta time crisis viimeistään vastuukin on aivan hirmuinen. Ja eipä harjoituksissakaan aina välttämättä ihan helppoa ole.

Ei paisutella viestiä pohtimalla alaistaitoja. :cool:
Kaikkikan Koskelaa ihailivat, vai? Joukkueessa Lehtoa ei saatu järjestykseen eikä Koskela pannut itseään alttiiksi mitenkään. Lehto ampui vangin ja rääkkäsi Käräjäojaa, poistui rivistä ja varasti muonaa. Mitä Koskela teki? Ei mitään. Rokkakin sai olla "vanha yksittäistaistelija".
Lammiosta tuli komppaukko kun edeltäjä tapatti itsensä. Hän joutui manageeraamaan ja vihapuheen kohteeksi. Ikävä toimintatapa mutta niin olivat asiatkin. Vihdoin puna-armeija opetti Lehdon ja Sarastie asemaenergiallaan Rokan. Koskela ei tehnyt mitään.
Linna antoi ylimmälle johdolle huutia. Aivan oikein, portaat pitääkin lakaista ylhäältä ensin. Vaikkapa Marskille luutaa.

Kommentoinnin kohteena voisi olla myös: Mitäpä jos sotaa olisi johtanut sotakabinetti ja ylipäällikkö olisi vain yksi sen jäsemistä. Sotatoimia olisikin johtanut pääesikunta, vaikkapa fiksun Oeschin johdolla? Vaiko kiltin Heinrichsin? Entäpä äksy Öhquist? Mannerheimin tyylisestä mikromanageroinnista olisi ehkä säästytty. Ehkäpä talvisodan kokemuksetkin olisi analysoitu sähäkästi ja korjaukset taktiikkaan tehty heti. Olisi ehditty harjoitellakin ja hankkia materiaalia "uuteen taistelutapaan", joka oli pakko improvisoida Aunuksessa ensimmäisellä viikolla. Ruumita tuli paljon kun kovilla harjoiteltiin.
 

Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Kaikkikan Koskelaa ihailivat, vai? Joukkueessa Lehtoa ei saatu järjestykseen eikä Koskela pannut itseään alttiiksi mitenkään. Lehto ampui vangin ja rääkkäsi Käräjäojaa, poistui rivistä ja varasti muonaa. Mitä Koskela teki? Ei mitään. Rokkakin sai olla "vanha yksittäistaistelija".
Lammiosta tuli komppaukko kun edeltäjä tapatti itsensä. Hän joutui manageeraamaan ja vihapuheen kohteeksi. Ikävä toimintatapa mutta niin olivat asiatkin. Vihdoin puna-armeija opetti Lehdon ja Sarastie asemaenergiallaan Rokan. Koskela ei tehnyt mitään.
Linna antoi ylimmälle johdolle huutia. Aivan oikein, portaat pitääkin lakaista ylhäältä ensin. Vaikkapa Marskille luutaa.

Kommentoinnin kohteena voisi olla myös: Mitäpä jos sotaa olisi johtanut sotakabinetti ja ylipäällikkö olisi vain yksi sen jäsemistä. Sotatoimia olisikin johtanut pääesikunta, vaikkapa fiksun Oeschin johdolla? Vaiko kiltin Heinrichsin? Entäpä äksy Öhquist? Mannerheimin tyylisestä mikromanageroinnista olisi ehkä säästytty. Ehkäpä talvisodan kokemuksetkin olisi analysoitu sähäkästi ja korjaukset taktiikkaan tehty heti. Olisi ehditty harjoitellakin ja hankkia materiaalia "uuteen taistelutapaan", joka oli pakko improvisoida Aunuksessa ensimmäisellä viikolla. Ruumita tuli paljon kun kovilla harjoiteltiin.
Eiköhän se Koskela tehnyt koviakin päätöksiä. Aika hassua Puna-armeijan everstin nimimerkillä fiktiivistä hahmoa (vaikka esikuva tunnetaan) syyttää siitä ettei tehnyt mitään.

Esim. oli yleensä aina rauhallinen, tuhosi kk-korsun, ei kinastellut alaisten kanssa vaan antoi rauhallisia käskyjä, rauhoitti alkavan kapinoinnin Äänislinnassa rauhallisuudellaan, käskytti omalta puoleltaan vastahyökkäyksen pataljoonan komentopaikalle (jossa iskussa Kariluoto kaatui), toi koko pataljoonan pois saarrostuksesta, upotti kk-komppanian konekiväärit lampeen että oli miehiä kantamaan haavoittuneita ja sitten tuhosi vielä tankin...siinä menikin sitten henki.

Eli ei tehnyt mitään :p

Kummallinen mielipide. Kannattaa lukea se kirja ja etenkin katsoa Yle Areenasta tv-versio.
 

Kapiainen

Ylipäällikkö
Olen aika kaksijakoisin fiiliksin "Koskelan" kohdalla siitä, onko hän esimerkki hyvästä vai huonosta johtajasta.
Tarkoitan tällä sitä, että Louhimiehen "Koskela" on aikalailla eri "Koskela" kuin Laineen tai Molbergin "Koskela". Linnan "Koskelaa" taas on kahden ensimmäisen elokuvan "Koskelat" muokanneet mielikuvissa aika voimakkaasti - myös minun mielikuvissani.

Louhimiehen "Koskelasta" on huomattavasti vaikeampi löytää samaa määrää johtajalle kielteisiä piirteitä kuin kahden ensimmäisen elokuvan "Koskelasta". Olenkin pakotettu pyörtämään siinä mielessä näkemyksiä "Koskelasta", että minusta Louhimiehen "Koskelassa" on aineksia jopa aika hyvänkin johtajan esikuvaksi.
 
Luin tässä hetki sitten Vesa Määtän kirjan: K.L.Oesch Ylivoimaa vastassa
Kirjassa käytiin kattavasti Oeschin elämä läpi syntymästä kuolemaan.
Mieleen jäi sellainen kohta josta hämmästyin. Oesch piti Tuntemattoman sotilaan Koskelaa hyvänä johtajatyyppinä suomalaisille rivisotilaille ja ymmärsi jopa kiljun teon vaikka se olikin kiellettyä. Piti sitä loppupeleissä suht pienenä asiana kokonaisuuden kannalta.
1549974869330.png
 

Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Olen aika kaksijakoisin fiiliksin "Koskelan" kohdalla siitä, onko hän esimerkki hyvästä vai huonosta johtajasta.
Tarkoitan tällä sitä, että Louhimiehen "Koskela" on aikalailla eri "Koskela" kuin Laineen tai Molbergin "Koskela". Linnan "Koskelaa" taas on kahden ensimmäisen elokuvan "Koskelat" muokanneet mielikuvissa aika voimakkaasti - myös minun mielikuvissani.

Louhimiehen "Koskelasta" on huomattavasti vaikeampi löytää samaa määrää johtajalle kielteisiä piirteitä kuin kahden ensimmäisen elokuvan "Koskelasta". Olenkin pakotettu pyörtämään siinä mielessä näkemyksiä "Koskelasta", että minusta Louhimiehen "Koskelassa" on aineksia jopa aika hyvänkin johtajan esikuvaksi.
Louhimiehen Lammiostakin on tehty ihan inhimillinen. Etenkin TV-versiossa kun tarjoaa loppupelissä tupakkaa Rokalle. Ja Rokka hymyilee ja sanoo et "otan sit kaks". Ja aikasemmin oli vastaavassa tilanteessa sanonut ettei polta, muistaakseni. Yle Areenan TV-versio on tosi ylivoimainen.

Elokuvaversiossakin Lammio sanoo Rokalle, että "Kuka muu komppanianpäällikkö sietäisi teiltä niin paljon, ehdottaisin teille Mannerheim-ristiä, ellette olisi tuollainen." Jotenkin noin se meni.
 
Viimeksi muokattu:
Omalta varusmiesajalta 90-luvulta tunnistan alla olevasta jutusta ainakin sen, että varusmiehet eivät aina oikein uskaltaneet kysyä kouluttajalta vaikka jokin asia pyörikin mielessä.
Joidenkin kouluttajien kohdalla ei viitsinyt kysyä kun homma oli niin kankeeta.
Kysymys olisi pitänyt aloittaa: Herra luutnantti. Upseerioppilas xxxxxxx, saako kysyä? Ja jos lupa tuli, niin sitten sai kysyä.
Ihan liian kankeeta. Ei viitsinyt kysyä kun ei huvittanut tuota aloitusjargonia sanoa.
Jos asia pyöri vielä koulutuksen jälkeen mielessä, niin kyseltiin sitten inttikavereilta. Välillä keksittiin ratkaisu ja välillä ei.
Toivottavasti nykyään on jo eri meininki. Kynnys kysyä kouluttajalta mieltä askarruttavista asioista pitäisi olla matala. Oppiminenhan se koulutuksessa tärkeää on.

Tuo oman joukkuehengen ja ylpeyden nostatus voisi sopia Suomeenkin, mutta ehken jollakin muulla tavalla kuin mitä jutussa kerrotaan.
Onhan se vain hyvä jos porukkaan saadaan sellainen fiilis, että halutaan olla armeijassa ja omassa yksikössä, eikä niin, että täällä on pakko olla kun laki määrää ja tänne on komennettu.
Mutta eihän tämäkään tietysti voi täysin toteutua kun meillä on kyseessä asevelvollisuusarmeija, mutta jos saadaan fiilistä edes jonkin verran ylöspäin niin hyvä sekin.



Yhdysvaltain armeija tarjosi antoisan johtajakurssin

Yhdysvaltain armeija tarjoaa myös kansainvälisille opiskelijoille mahdollisuuden osallistua johtajien peruskurssille BLC:lle (Basic Leader Course).
Kurssilla menestyneet ja palkitut ylikersantit Timi Wuorinen ja Tiina Laaksonen kertovat kurssikokemuksistaan Yhdysvaltain armeijan eurooppalaisessa aliupseeriakatemiassa Grafenwöhrissä Saksassa.

Johtajuuden
peruskurssi BLC on ensimmäinen johtajakurssi, joka Yhdysvaltain armeijan sotilaiden on käytävä ennen aliupseerin uran aloittamista.
Kuukauden mittaisen kurssin aikana harjoitellaan johtamistaitoja hyvinkin akateemisesti ja oppituntikeskeisesti.
Kurssilla harjoitellaan muun muassa kirjoittamista, esiintymistä, puhumista, ongelmanratkaisutaitoja ja koulutuksen pitämistä.

– Erittäin, erittäin hyvät fiilikset jäi siitä, kehuu Maavoimien esikunnan tilannevalvonta-aliupseeri, ylikersantti Timi Wuorinen.

Alkuvuodesta kurssin suorittanut Wuorinen palkittiin parhaasta johtajuudesta ulkomaalaisten opiskelijoiden joukosta.
Syksyllä 2018 samalla kurssilla menestyi Maasotakoulun opetusaliupseeri, ylikersantti Tiina Laaksonen, joka palkittiin sekä erinomaisesta koko kurssin opintomenestyksestä että parhaasta johtajuudesta ja parhaasta opintomenestyksestä ulkomaalaisten opiskelijoiden joukosta.

– Opetus kurssilla oli todella laadukasta. Opettajat valitaan tarkoin, jolloin he myös ovat erittäin hyviä, Laaksonen kehuu.


Opetustyyliä kurssilla on Wuorisen mukaan juuri uudistettu.

– Opettaja tulee luokan keskelle ja heittää aiheen. Sitten opiskelijat keskenään neuvottelevat ja keskustelevat aiheesta.
Esimerkiksi konfliktinhallintaa harjoitellessa kuvitellaan, että ryhmän jäsenet riitelevät keskenään.
Pienryhmässä kirjoitetaan taululle, miten tilanne hoidetaan, ja sitten opettajalle esitellään ryhmien eri ratkaisutavat.

Wuorisen mukaan Suomessa varusmiehet eivät välttämättä uskalla kysyä kysymyksiä kouluttajilta.
Sen sijaan kurssilla kouluttaja puhui opiskelijoille kuin kavereille, ja komentelua oli hyvin vähän.
Hyvässä ilmapiirissä opiskelijat uskalsivat kysyä kysymyksiä, ja tiedonsaanti parani.

Suomalaisena täytyi sopeutua yhdysvaltalaisten joukkoon.

– Minulla sattui hyvä tuuri. Sain kurssitovereikseni tosi mukavia tyyppejä, jotka ottivat minut todella hyvin vastaan, Laaksonen iloitsee.


Kurssilla pääsi vertailemaan Yhdysvaltojen ja Suomen armeijaa keskenään.

– Suomalaisena oli mielenkiintoista nähdä ison valtion armeija, kuinka erilainen se oli ja kuinka paljon siellä oli toisaalta yhdyskohtia meidän puolustusvoimiin.
Heidän armeijansa oli muodollisempi, Laaksonen vertailee.

Wuorisen mukaan yhdysvaltalaisten keskuudessa taistelumoraali ja yhteishenki olivat todella korkealla.
Oman itsen, armeijan ja aselajin arvostus oli suuri ylpeydenaihe.
Joukkuehenkeä nostatettiin esimerkiksi juoksemalla joka perjantai kuudelta aamulla muodostelmassa tukikohtaa ympäri, komppanioiden liput kärjessä, laulaen ja tahdintoistoja huutaen.
Tämän tavan Wuorinen toisi myös Suomeen.

– Kurssilla lupasin itselleni, että jos jossain kohti löydän itseni joukkueen kouluttajana, niin vähintään kerran viikossa lähdetään aamulenkille niin, että porukka on kolmijonossa,
juostaan tahdissa ja kärjessä on komppanian lippu.
Se yhteishenki, se honori pitäisi saada yksiköihimme. Täällä yksiköissä on osittain sitä ajattelua, että täällä on pakko olla.
Jenkit haluavat olla armeijassa, he tykkäävät olla siellä, Wuorinen sanoo.


Molemmat suosittelevat kurssia:

– Itse suosittelen ehdottomasti, jos haluaa kasvattaa omaa ammattitaitoaan ja saada kansainvälistä kokemusta ja näkemystä, Laaksonen rohkaisee.

– Suosittelen, mutta en kaikille, koska tiedän ihmisiä, jotka eivät tykkää akateemisesta tyylistä, Wuorinen perustelee.

– Mielestäni meidän pitäisi kansainvälistyä, koska olemme koko ajan menossa sinne päin, että teemme paljon töitä Norjan, Ruotsin ja Viron kanssa.
Eri maiden koulutuksista saa näkökulmia, kokemuksia ja kielitaitoa, Wuorinen toteaa.
 

Abdullah Koo

Kersantti
Bongasin MPK:n sivuilta ”johtaminen ja sotilaspedagogiikka”-koulutuksen. 2kh tuosta kehittymisen lisäksi palkintons.

Onko jollain kokemuksia? Minkä verran vaatii panostamista?
Mites muilla suorittajilla tämä? Itselläni menossa ensimmäinen kirja ja vaikuttaa hyvältä. Vaikka esimiestyötä siviilissä on vyöllä vuosia, niin teoria taustoittamaan toimii aina.

Noi verkkotentit hiukan jännittää, suoritus mahdollista vain kerran..
 

skärdis

Ylipäällikkö
Joukkuehenkeä nostatettiin esimerkiksi juoksemalla joka perjantai kuudelta aamulla muodostelmassa tukikohtaa ympäri, komppanioiden liput kärjessä, laulaen ja tahdintoistoja huutaen.
Tämän tavan Wuorinen toisi myös Suomeen.

– Kurssilla lupasin itselleni, että jos jossain kohti löydän itseni joukkueen kouluttajana, niin vähintään kerran viikossa lähdetään aamulenkille niin, että porukka on kolmijonossa,
juostaan tahdissa ja kärjessä on komppanian lippu.
Se yhteishenki, se honori pitäisi saada yksiköihimme. Täällä yksiköissä on osittain sitä ajattelua, että täällä on pakko olla.
Jenkit haluavat olla armeijassa, he tykkäävät olla siellä, Wuorinen sanoo.
VMP!

Keskiverto jenkki ei todellakaan halua olla armeijassa, eikä siellä ole.

Aivan yhtä varma olen siitä, ettei keskiverto suomalaisasevelvollinen innostu heräämään ennen kuutta vain juostakseen muodostelmassa kasarmia ympäri tahdintoistoja huutaen. Ihan sama onko honouria vaiko ei, asevelvollisarmeija on asevelvollisarmeija.

Ammattisotilaat voivat toki tuota keskenään harrastaa ja näyttää mallia varushenkilöille, mutta sitäkin odotellessa voi vierähtää saapumiserä jos toinenkin.
 

inscout

Kenraali
VMP!

Keskiverto jenkki ei todellakaan halua olla armeijassa, eikä siellä ole.

Aivan yhtä varma olen siitä, ettei keskiverto suomalaisasevelvollinen innostu heräämään ennen kuutta vain juostakseen muodostelmassa kasarmia ympäri tahdintoistoja huutaen. Ihan sama onko honouria vaiko ei, asevelvollisarmeija on asevelvollisarmeija.

Ammattisotilaat voivat toki tuota keskenään harrastaa ja näyttää mallia varushenkilöille, mutta sitäkin odotellessa voi vierähtää saapumiserä jos toinenkin.
Ehkäpä tuo ulkomaisille avattu kurssi ei anna osallistujalleen ihan täydellistä kuvaa USA:n armeijan miehistöstä, sen motivaatiotasosta ja toiminnasta:).
 

Woodsman

Kenraali
Lahjoittaja
VMP!

Keskiverto jenkki ei todellakaan halua olla armeijassa, eikä siellä ole.

Aivan yhtä varma olen siitä, ettei keskiverto suomalaisasevelvollinen innostu heräämään ennen kuutta vain juostakseen muodostelmassa kasarmia ympäri tahdintoistoja huutaen. Ihan sama onko honouria vaiko ei, asevelvollisarmeija on asevelvollisarmeija.

Ammattisotilaat voivat toki tuota keskenään harrastaa ja näyttää mallia varushenkilöille, mutta sitäkin odotellessa voi vierähtää saapumiserä jos toinenkin.
Jos tuollaista olisi ollut aikoinaan tyrkyllä, niin olisi jäänyt intti käymättä. ”Honoria” ja kilinpaskat :D
 

JR49

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Omalta varusmiesajalta 90-luvulta tunnistan alla olevasta jutusta ainakin sen, että varusmiehet eivät aina oikein uskaltaneet kysyä kouluttajalta vaikka jokin asia pyörikin mielessä.
Joidenkin kouluttajien kohdalla ei viitsinyt kysyä kun homma oli niin kankeeta.
Kysymys olisi pitänyt aloittaa: Herra luutnantti. Upseerioppilas xxxxxxx, saako kysyä? Ja jos lupa tuli, niin sitten sai kysyä.
Ihan liian kankeeta. Ei viitsinyt kysyä kun ei huvittanut tuota aloitusjargonia sanoa.
Hah. Entäs kun kyseenalaistit jotain? Voisko tämän tehdä näin, kun minun näkemykseni mukaan tää vois olla toimivin tähän tilanteeseen..
Meistä vain vänrikkejä leivottiin, joilla oli vain ihan vähän miehiä vastuussa, ja joku pikku tehtävä.
Sehän meni siihen, että ylivääpeli jo tehtävää antaessaan sanoi lopuksi:
- Kokelas X:llä on varmaan jotain kysyttävää, tiukasti minuun tuijottaen.
Mihin mulkoilin takaisin ja kerroin, että herra ylivääpeli, ei kysyttävää. Yhteiskäsky siis, puoli tusiaan kokelasta siinä ympärillä muitakin, vaan muut eivät uskaltaneet sanoa mitään, ja se yksikin sai ao. asennetta kohtaansa.
Samaan aikaan meitä oli RUK:ssa Risto Muurmannin taholta oikein erikseen käsketty ajattelemaan itse, kun meillä oli kuulemma tuorein osaaminen asiassa. No, se karsittiin nopeasti, kun komppaniaan tultiin.

Suomalaisessa järjestelmässä nuorelle (tai vanhalle) sotilasjohtajalle ollaan valmiita antamaan vastuuta. Se tarkoittaa käytännössä sitä aivojen kipinöintiä, teen näin tai teen noin, vaan eipä sitä keskustelua juuri sallittu oli ajatukset oikein tain väärin, vaan ainakin rottakouluporukka katsoi sen varpailleen astumiseksi ja hiljensi.
Minusta 90-luvun alussa vaadittiin aivan poikkeusyksilö, joka saattoi kertoa poikkeavan mielipiteensä. Kysyminen ei sisänsä ollut minulle ongelma.
Nykyään on mainittu, että nykyisessä taistelutavassa vaaditaan oveluutta, ja se on kyllä hyvä kehityssuunta. Nuorista varusmiehistä kun kasvaa rohkeita reservinjohtajia.
 
Viimeksi muokattu:

Woodsman

Kenraali
Lahjoittaja
Hah. Entäs kun kyseenalaistit jotain? Voisko tämän tehdä näin, kun minun näkemykseni mukaan tää vois olla toimivin tähän tilanteeseen..
Meistä vain vänrikkejä leivottiin, joilla oli vain ihan vähän miehiä vastuussa, ja joku pikku tehtävä.
Sehän meni siihen, että ylivääpeli jo tehtävää antaessaan sanoi lopuksi:
- Kokelas X:llä on varmaan jotain kysyttävää, tiukasti minuun tuijottaen.
Mihin mulkoilin takaisin ja kerroin, että herra ylivääpeli, ei kysyttävää. Yhteiskäsky siis, puoli tusiaan kokelasta siinä ympärillä muitakin, vaan muut eivät uskaltaneet sanoa mitään, ja se yksikin sai ao. asennetta kohtaansa.
Samaan aikaan meitä oli RUK:ssa Risto Muurmannin taholta oikein erikseen käsketty ajattelemaan itse, kun meillä oli kuulemma tuorein osaaminen asiassa. No, se karsittiin nopeasti, kun komppaniaan tultiin.

Suomalaisessa järjestelmässä nuorelle (tai vanhalle) sotilasjohtajalle ollaan valmiita antamaan vastuuta. Se tarkoittaa käytännössä sitä aivojen kipinöintiä, teen näin tai teen noin, vaan eipä sitä keskustelua juuri sallittu oli ajatukset oikein tain väärin, vaan ainakin rottakouluporukka katsoi sen varpailleen astumiseksi ja hiljensi.
Minusta 90-luvun alussa vaadittiin aivan poikkeusyksilö, joka saattoi kertoa poikkeavan mielipiteensä. Kysyminen ei sisänsä ollut minulle ongelma.
Nykyään on mainittu, että nykyisessä taistelutavassa vaaditaan oveluutta, ja se on kyllä hyvä kehityssuunta. Nuorista varusmiehistä kun kasvaa rohkeita reservinjohtajia.
Luulen/epäilen, että tässäkin oli joukko-osasto välisiä eroja. Omat kokemukset olivat ainakin sellaisia, että aina uskalsi ja pystyi aukaisemaan suunsa ja kysymään/kyseenalaistamaan, niin maastossa kuin kasarmillakin kun kyseessä oli aselajikoulutus. Ehkä syynä oli se, että touhuttiin enemmän tekniikan kanssa ja siitä ei nyt olisi tullut mitään jos kouluttajien asenne olisi ollut kovin torjuva. Itse taisin asetella kysymyksiä/kyseenalaistamisia ihan riittämiin, ehkä johtui siitä, että ikää oli muutama vuosi enemmän kuin muilla, oli sitä rohkeutta avata suunsa kun tiesi, että ei ne kapiaiset ole ihmisiä kummempia. Ja saattoihan tässä olla jotain eroja aselajien välilläkin ;) Me taivaalliset ohiampujat kun ollaan niitä taistelukenttien herrasmiehiä, vai mitä veli @Umkhonto
 

Umkhonto

Kenraali
Luulen/epäilen, että tässäkin oli joukko-osasto välisiä eroja. Omat kokemukset olivat ainakin sellaisia, että aina uskalsi ja pystyi aukaisemaan suunsa ja kysymään/kyseenalaistamaan, niin maastossa kuin kasarmillakin kun kyseessä oli aselajikoulutus. Ehkä syynä oli se, että touhuttiin enemmän tekniikan kanssa ja siitä ei nyt olisi tullut mitään jos kouluttajien asenne olisi ollut kovin torjuva. Itse taisin asetella kysymyksiä/kyseenalaistamisia ihan riittämiin, ehkä johtui siitä, että ikää oli muutama vuosi enemmän kuin muilla, oli sitä rohkeutta avata suunsa kun tiesi, että ei ne kapiaiset ole ihmisiä kummempia. Ja saattoihan tässä olla jotain eroja aselajien välilläkin ;) Me taivaalliset ohiampujat kun ollaan niitä taistelukenttien herrasmiehiä, vai mitä veli @Umkhonto
Kyllä HelItR:ssä ainakin oli asiallisia skappareita, joiden puheille mentiin jos tarvis. Alokkaana tietysti kynnys oli isompi kuin kokelaana. Joskus piti ohjesääntö kädessä käydä antamassa vastapalautetta nuorelle luutnantille, joka antoi virheellisesti palautetta pitämästäni koulutuksesta.
 

Kyrätulli

Kersantti
AUK:ssa opetettiin tottelemaan käskyjä ja RUK:ssa käyttämään aivoja. Näin ainakin 90-luvulla. Oli melkonen järkytys kun th:ssa kouluttaja (luutnantti) ropsii risulla kintuille ja sanoo "että joukkueesi tapetaan ympäriltäsi, tee jotain". AUK:ssa kouluttaja kertoi mitä tehdä ja RUK:ssa piti itse tehdä päätökset ja panna ne toteutukseen. Tykkäsin Haminasta enämpi.
 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Pari haastattelupätkää uuden komentajan postilta olen nähnyt. Molemmissa pätkissä hän korosti -johtajan vastuuta-. Hän sanoi varsin selvästi, että hänen vastuullaan on saada tietyt asiat pv:ssa ns. kohdalleen. Noin selvästi en heti muista yhdenkään komentajan asiaa ilmaisseen. Mulla on sellainen kutina, että nyt tuli -vähästä aikaa- Isäntä Taloon, anteeksi vain, ja se on jees. Tulokulma julkisesti ilmaistuna on mieleiseni tuon tason ihmiselle. Näkyykö valinnassa kansallisen unilukkarin kädenjälki?

Siviilisektorin johtajilta olisi lupa odottaa samanlaisia kannanottoja.
 

Abdullah Koo

Kersantti
Mites muilla suorittajilla tämä? Itselläni menossa ensimmäinen kirja ja vaikuttaa hyvältä. Vaikka esimiestyötä siviilissä on vyöllä vuosia, niin teoria taustoittamaan toimii aina.

Noi verkkotentit hiukan jännittää, suoritus mahdollista vain kerran..
Itse itselleni vastaten: ensimmäinen tentti meni läpi. Niukasti, mutta kuitenkin
 

Old Boy

Ylipäällikkö
Kyllä HelItR:ssä ainakin oli asiallisia skappareita, joiden puheille mentiin jos tarvis. Alokkaana tietysti kynnys oli isompi kuin kokelaana. Joskus piti ohjesääntö kädessä käydä antamassa vastapalautetta nuorelle luutnantille, joka antoi virheellisesti palautetta pitämästäni koulutuksesta.
Teknisissä aselajeissa, kuten it- ja kt, ohjesäännöt ovat täynnä erilaista detalji- tai nippelitietoa. Sellaista muistihirviötä ei kouluttajissa ole, joka aina ne kaikki ulkoa muistaisi. Siten "Herra luutnantti, ei se niin ole..." tyyppisistä vastaväitteistä on kouluttajan syytä olla ainoastaan tyytyväinen. Sehän osoittaa että koulutettaviksi on valikoituinut fiksuja nuoria, joille oppi on mennyt niin hyvin perille, että kykenevät kouluttajankin haastamaan. Usein tällaista palautetta on edeltänyt tupakonklaavi, jossa asiaa on vapaa-aikana pohdittu. Näin ainakin RUK:ssa.
 

vastarannankiiski

Kenraali
Lahjoittaja
Omasta kokemuksesta,

On esimiehiä ja on ja johtajia. Hyvällä tuurilla, esimies on myös johtaja mutta näin ei välttämättä ole aina.

Ja aina ei välttämättä johtaja ole esimies. Paskan iskeytyessä tuulettimeen pahemman kerran, saattaa johtajaksi ilmoittautua joku ennalta-arvaamaton yksilö vastuuta kantamaan. Jos luoja suo.

”Ylipäällikkö on pvm:llä 21.12.44 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi korpraali Viljo Ilmari Vyyryläisen.

Korpraali Vyyryläinen otti osaa kaikkiin taisteluihin aina Inosta Teikariin. Teikarsaaren toisen taistelun alkuvaiheissa 4.7.44 otti korpraali Vyyryläinen kahden joukkueen johtajan haavoituttua oma-aloitteisesti johtoonsa molemmat joukkueet ryhtyen heti suorittamaan vastaiskua innostaen väsyneitä miehiään omalla esimerkillään. Tällä toiminnallaan hän erinomaisen tehokkaasti vaikutti vihollisen työntämiseen mereen ja lopulliseen tuhoamiseen. Teikarin taistelujen loppuvaiheissa, jolloin vihollinen uudella maihinnousulla oli tuonut saareen ylivoimaisen määrän tuoreita joukkoja, järjesti korpraali Vyyryläinen saaren pohjoiskärjen puolustuksen, kunnes upseereita ehti paikalle. Tämän jälkeen hän järjesti erittäin neuvokkaasti haavoittuneiden poiskuljetuksen mitä vaikeimmissa olosuhteissa. Vetäytymiskäskyn saavuttua korpraali Vyyryläinen poistui viimeisenä saarelta. Taistelujen aikana korpraali Vyyryläinen mm. valtasi henkilökohtaisesti neljä vihollisen konekivääriä.”

Alleviivaukset minun.

Taisteluiden aikana korpraali Vyyryläinen haavoittui kahdesti, käteen ja päähän. Mutta silti poistui viimeisenä saarelta.



 
Viimeksi muokattu:

Rannari

Ylipäällikkö
Omasta kokemuksesta,

On esimiehiä ja on ja johtajia. Hyvällä tuurilla, esimies on myös johtaja mutta näin ei välttämättä ole aina.

Ja aina ei välttämättä johtaja ole esimies. Paskan iskeytyessä tuulettimeen pahemman kerran, saattaa johtajaksi ilmoittautua joku ennalta-arvaamaton yksilö vastuuta kantamaan. Jos luoja suo.

”Ylipäällikkö on pvm:llä 21.12.44 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi korpraali Viljo Ilmari Vyyryläisen.

Korpraali Vyyryläinen otti osaa kaikkiin taisteluihin aina Inosta Teikariin. Teikarsaaren toisen taistelun alkuvaiheissa 4.7.44 otti korpraali Vyyryläinen kahden joukkueen johtajan haavoituttua oma-aloitteisesti johtoonsa molemmat joukkueet ryhtyen heti suorittamaan vastaiskua innostaen väsyneitä miehiään omalla esimerkillään. Tällä toiminnallaan hän erinomaisen tehokkaasti vaikutti vihollisen työntämiseen mereen ja lopulliseen tuhoamiseen. Teikarin taistelujen loppuvaiheissa, jolloin vihollinen uudella maihinnousulla oli tuonut saareen ylivoimaisen määrän tuoreita joukkoja, järjesti korpraali Vyyryläinen saaren pohjoiskärjen puolustuksen, kunnes upseereita ehti paikalle. Tämän jälkeen hän järjesti erittäin neuvokkaasti haavoittuneiden poiskuljetuksen mitä vaikeimmissa olosuhteissa. Vetäytymiskäskyn saavuttua korpraali Vyyryläinen poistui viimeisenä saarelta. Taistelujen aikana korpraali Vyyryläinen mm. valtasi henkilökohtaisesti neljä vihollisen konekivääriä.”

Alleviivaukset minun.

Taisteluiden aikana korpraali Vyyryläinen haavoittui kahdesti, käteen ja päähän. Mutta silti poistui viimeisenä saarelta.



Teikari taistelukertomuksineen on ehdottomasti tutustumisen arvoinen tapaus. Onneton pikku läntti jossa on ollut melkoiset kähinät. Ei voi kuin ihmetellä miten niissä olosuhteissa on kukaan jäänyt henkiin.

Ei ihme että rannikkojoukoissa edelleen vahvasti vaalitaan Teikarin taistelun perinteitä.
 

JR49

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Teikari taistelukertomuksineen on ehdottomasti tutustumisen arvoinen tapaus. Onneton pikku läntti jossa on ollut melkoiset kähinät. Ei voi kuin ihmetellä miten niissä olosuhteissa on kukaan jäänyt henkiin.

Ei ihme että rannikkojoukoissa edelleen vahvasti vaalitaan Teikarin taistelun perinteitä.
Samaa mieltä. Tämä kirja on lukemisen arvoinen, itse asiassa luen sitä säännöllisesti parin vuoden välein. Siinä tuo Vyyryläisenkin toiminta tulee paremmin selvitettyä. Hirmuisia lähitaisteluja.
https://www.antikka.net/naytatuote.asp?id=606419
Onpas muuten hinnoissaan, minullahan on arvotuote hyllyssäni :)
 
Top