Kännitopiikki

Ei lainkaan, kiitos vain kysymästä.
Mieli vain yöllä liikahti Suomen valtiollisista kysymyksistä italialaiseen runouteen. Selityksenä aikaisempaan siis.
 
Liika on liikaa, mutta kohtuus on liian vähän.

Alkoholijuomien kokonaiskulutus Suomessa 3,5-kertaistui 1960-luvun alusta vuoteen 2007. Tuolloin alkoholinkulutus oli suurimmillaan eli 12,7 litraa jokaista 15 vuotta täyttänyttä kohti. Tämän jälkeen alkoholinkulutus on vähentynyt lähes viidenneksellä.

Alkoholin riskikäyttö on kuitenkin edelleen yleistä: Juomatapatutkimuksen mukaan vähintään 13 prosenttia väestöstä käyttää alkoholia siinä määrin, että heillä on kohonnut pitkäaikaisten terveyshaittojen riski. Tämä vastaa yli 560 000:ta suomalaista. Riskirajaksi on määritelty naisilla 7 annosta tai enemmän, miehillä 14 annosta tai enemmän viikossa.

https://thl.fi/fi/-/suomalaisten-alkoholinkulutus-on-vahentynyt-mutta-edelleen-yli-puoli-miljoonaa-juo-yli-riskirajojen?redirect=https%3A%2F%2Fthl.fi%2Ffi%2Fajankohtaista%3Fp_p_id%3D101_INSTANCE_m8s4MMkgtyYg%26p_p_lifecycle%3D0%26p_p_state%3Dnormal%26p_p_mode%3Dview%26p_p_col_id%3Dcolumn-2-1-2-1%26p_p_col_count%3D1
 
Ei ole tullut vuosiin harrastettua tällaista, syystä tai toisesta. Mutta nyt se tapahtui, emäntä toisella paikkakunnalla ja kaikki kaverit kiinni jossain. Se tarkoittaa legendaarisia kalsarikännejä. Ei huono.
 
Ei se huono ole. Mä ostin konjamiinin, brandin, bailaysin ja laatikon kaljaa... noi plus mitä laatikosta löytyy, niin sopimus oli että vaimoke tulee sitten sunnuntai iltana... mäkin haluun lomaa...
 
Pieni tykyhomma menossa. Tulimme mukavaan pikkukuntaan, suomenruotsalaista ja siistiä. Jumpattiin ja sykoloogi luennoi. Firma maksaa. Päivällisen jälkeen aukesivat sihijuomat. Nesteytys kuntoon hehee, kuuluivat vanhat vitsit. Sitten sotkettiin hotellin valottomilla polkupyörillä paikalliseen krouvin. Oli muuten mutkia ja alamäkeä. Paluu epävarma.

Minä otan vissyä. Tapasin vanhan takavuosien bokraajan ja meillä on nyrkkeilytunti kello kuusi aamulla.
 
Viimeksi muokattu:
Pientä päiväkaljoittelua kotona, enpä ole aikoihin harrastanutkaan. Auraa näin aluksi neljä tölkki ja takavaraksi kaksi Keisari-IPA;a.
 
Töissä alkoi vituttaa. Kotimatkalla poikkesin kauppaan ja ostin mukaan neljä tölkkiä Lahden Erikos-A. Toinen jo menossa, tuntuu että vielä tässä iltapäivän ollessa nuori pitää hakea täydennystä. Katotaan ny´!
 
Toinen jo menossa, tuntuu että vielä tässä iltapäivän ollessa nuori pitää hakea täydennystä.
'Pekka Puska tässä terve'...

Ovatko kossumiehet (toivottavasti ei -naiset?) huomanneet, että 013 -putelin takaetiketin erinomainen 'eilen, tänään, huomenna' -teksti on korvattu naurettavalla tasa-arvoripaleella? Hyvää työtä Altia! Nyt vielä kun toiseen kertaan poistatte latomaiseman, niin sehr gut.

Vitutuksen takia ymmärrän miksi kirjoitit kännitopiikkiin, mutta silloinhan ymmärrettävästi laatujuoman maku siirtyy toissijaiseksi.
Vai juoko joku lähteenraikasta hanavettä tai maistuvaa kevytmaitoa vitutukseen?
 
Huh, olipas melkosen tiukka työviikko. Laitoin telkkuun pyörimään Louhimiehen Tuntemattoman Sotilaan ja juuri kaadoin itselleni tuhdin viskipaukun. Viikonlopun vietto ja rentoutuminen alkoi nyt.
 
Meikäläinen lennähtää mukuloiden syysloman tiimoilta huomenna to buy-maahan emiirikuntaan. Kiinnostaisi tavallaan pätkääkään, sikäläinen touhu on jo nähty. Mutta jostain ne juustot ja makkarat täytyy hakea. Hotellin klubihuoneistoon kuuluu parin tunnin all inclusive happy hour loungessa joka ehtoo joten harjoitellaan nyt sitten muutamalla...
 
Olen ollut The Bahrainissa samanlaisella litteralla, jumankauta mitä meininkiä... saudit tulee maasiltaa pitkin maastureilla sinne, hetken aikaa tultiin jopa toimeen.
ps. suomalainen viinapää ei ole kv. mittelöissä yhtään huonompi varustus, kun en ole rähisevää sorttia vaan enemmän siivuttelen ja tarkkailen tilannekuvan kehittymistä. Kaikenlaista siellä näki...
 
Onpa täällä hiljaista. Voisin lausua syvämietteisen totuuden, millaista on, kun perhe on vaikka maalla. Minulle tietenkään näin ei ole käynyt koskaan, mutta avaudun kaverin puolesta.

Jos kapakka on viiden minuutin päässä kodista, koti on minimissään puolen tunnin päässä kapakasta.

Päättäväinen taktiikka on hyvä. Jos askel hidastuu ja energiaa menee horisontaaliseen (sivusuunta) tarkasteluun, se vielä menee. Jos kulku pysähtyy ja tuntuu siltä kuin joku näkymätön käsi vetäsi henkseleistä taakse, kannattaa levittää jalkoja vähän ja laittaa rintakehää eteen. Silloin painopiste palaa eteen ja massa alkaa vyöryä jälleen kulkusuuntaan. Kannattaa olla tarkkana. Joskus askeleista tulee hetkeksi juoksuaskeleita ja jos heiluriliike on äkillinen, siitä kiepsahtaa helposti ojaan. Voi lyödä poskensa kiveen.

Aamulla on muutenkin tylsää nähdä se närhi siitä peilistä ja jos on vielä naama ruvella, se saattaa masentaa.

Avaimen laittaminen lukkoon ei välttämättä ole tylsää. Aika kuluu rattoisasti ja usein se onnistuukin muutaman pudotuksen jälkeen. Siinä voi kuitenkin nojata otsalla oveen ja saada siitä tukea. Sama keino sopii loppuillasta kapakan vessassa käytettäväksi. Voi muuten kustessa jo vähän lepuuttaa silmiään. Miettiä, että mitä hittoa täällä oikein tekee. Samat naamat ja samat jutut. Levon jälkeen voi mennä tiskille hakemaan vielä yhden.

Nukkumaan voi jäädä myös eteisen lattialle.

Seuraavana päivänä kannattaa tulla pintoihin vasta, kun krouvi on varmasti avannut ovensa. Mikään ei ole liikuttavampaa, kuin se, että raadot alkavat valua hissukseen leiriin. Jonkin aikaa kaikki ovat omissaan. Joku lukee iltapäivälehteä, toinen pelaa pokerikonetta ja kolmas istuu ja tuijottaa harmain silmin seinää. Mutta ei aikaakaan, kun ollaan jo samassa pöydässä ja kaikki alkavat päästä uuteen nousuun. Muistellaan menneitä työmaita, kerrotaan tarinoita, joku päättää jo lähteä kotiin, mutta hakeekin vain automaatilta lisää rahaa.

Jos kaljapieru tulee housuun, silloin mennään vessaan ja otetaan kopissa kalsarit pois ja pyyhitään perse. Sitten napitetaan housu tiukasti kiinni ja tehdään vielä vesikampaus. Välillä istutaan tupakkakopissa.

Kun kapakkaan menee nuorena, siellä istuu kossuvissyllä Rane, läänin älykkäin mutta lannistunein mies. Eräänä päivänä hän kuolee viinaan mutta hänen tuolillaan on jo Mara, joka kerran oli nuori.

Kapakoitsija laittaa viitoset ja kympit kassaan, tasaiseen tahtiin. Korttipääte naksahtelee.
 
Nyt vois vaikka irrotella kalsaroinnin merkeissä, mutta huomenna pitäisi kuulema teurastaa 2-3 lammasta. Se taas ei oikein ole krapulapäivän hommia.

Siinä vaiheessa, kun kolmannen kerran tulee samalla viikolla "Minun lapseni ei tarvitse noudattaa koulun sääntöjä, joten häntä ei saa rankaista niiden rikkomisesta!" -viesti ja oma lapsi kertoo kolmannen kerran samalla viikolla tulleensa kiusatuksi omassa koulussaan, alkaa ohimolohkossa paine kasvaa.
 
Tätä ei kannata kirjoittaa ihan tällaisena luonnoksiin, koska pienen konjakin jälkeen se lähtee, mutta ehkä kappaleet 1 ja 3 poistettuina tästä voisi olla hyötyä taistelijaveljelleni.

Hyvä Pässi.

Narsistinen nykyvanhemmuus nostaa päätään. Mielelläni antaisin anarkian vallata, mutta meille on vielä toistaiseksi lainsäätäjä ja opetuksen järjestäjä sälyttänyt vastuun toimista koulussa, jossa XXX määrä ihmisiä, ei siis vain kupeittenne hedelmä ja ainutlaatuinen projektionne kohde, päivittäin työskentelee.

Järjestyssääntöjen tehtävänä on luoda perusta koulutyön kasvatuksellisen ja opetuksellisten tavoitteiden saavuttamiselle, kouluyhteisön turvallisuudelle ja viihtyisyydelle. Järjestyssäännöt ohjaavat jokaista kouluyhteisön jäsentä vastuuseen päivittäisestä työskentelystä ja kasvattavat osaltaan oppilasta tulevaa elämää varten.
Meillä on myös työrauhavelvoite. Lisäksi toimintaa sitovat lakiin perustuvat tasa-arvo ja yhdenvertaisuusohjeet.

Suuri Neronne, joka mielestänne lienee sääntöjä tuoreella ja raikkaalla tavalla kyseenalaistava Linus Torvalds ja tuleva Einstein, eikä suinkaan huonosti kasvatettu tai moraalisesti heitteille jätetty, joutuu toimimaan joukossa lakiperusteisesti. Toinen mahdollisuus on se, että hän ei toimi tässä joukossa, vaan käy kotiperuskoulua ja sairaalakoulua tms. Tästä voinette sopia opetusviranomaisten kanssa erikseen.

Opetuksen järjestäjä ei pelkästään hyväksy järjestyssääntöjä koululle, vaan on velvollinen jo turvallisuussyistä huolehtimaan siitä, että siellä sellaiset on. Kurinpitokeinoja, turvaamistoimenpiteitä ja muita seuraamuksia koskevat säännökset löytyvät perusopetuslain 35 - 36i §:stä, lukiolain 26 - 26g §:stä ja ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 34a - 35g §:stä.

Järjestyssäännöissä siis annetaan lakiin perustuen kouluyhteisön turvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta tarpeellisia määräyksiä käytännön järjestelyistä ja asianmukaisesta käyttäytymisestä sekä tarkempia määräyksiä kielletyistä esineistä tai aineista sekä niiden käytöstä ja säilytyksestä. Lisäksi määräyksiä voidaan antaa koulun omaisuuden käsittelystä, koulun tilojen siisteydestä huolehtimisesta sekä oleskelusta ja liikkumisesta koulurakennuksissa ja koulun alueella.

Perusopetuslaissa kirjattuja oppilaan oikeuksia ovat esimerkiksi 30 § oikeus saada opetusta, 31 § opetuksen maksuttomuus, 29 § oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön, 32 § koulumatkaetu, 33 § majoitusetu, 34 § tapaturman hoito ja terveydenhuolto, 31 § ruokailuetu, koulunkäynnin ja oppimisen tuki (16 § tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus, 16 a § tehostettu tuki, 17 § erityinen tuki ja 17a § henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma) sekä 31a § oppilashuolto.

Perusopetuslain 7 luvusta löytyvät säännökset oppivelvollisuudesta sekä oppilaan oikeuksista ja velvollisuuksista http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628. Lukiolain 5 luvusta löytyvät säännökset opiskelijan oikeuksista ja velvollisuuksista http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980629.

Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 5 luvusta löytyvät säännökset opiskelijan oikeuksista ja velvollisuuksista https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980630.

Tupakkalain (693/1976) 12 §:n mukaan tupakointi on kielletty perusopetusta, ammatillista koulutusta ja lukio-opetusta antavien oppilaitosten sisätiloissa ja oppilasasuntoloissa sekä niiden käytössä olevilla ulkoalueilla. Ks. apulaisoikeuskanslerin ratkaisu (OKV/427/1/2011).

Ojentamis- ja rangaistusrangaistuskäytänteistä ja opettajan velvollisuuksista tavallisimmat lakiperusteiset ovat seuraavia:

Yleisimmät ojentamiskeinot (Opetushallitus, OAJ)
• Kotitehtävien suorittaminen koulun jälkeen (PO)
• Kasvatuskeskustelu (PO puuttumiskeino)
• Liatun tai epäjärjestykseen saatetun koulun omaisuuden tai tilan puhdistaminen tai uudelleen järjestäminen (kasvatuksellinen toimi, PO)
• Jälki-istunto (hiljaa istuminen/kasvatusta, opetusta ja kehitystä tukevat kirjalliset, suulliset tai muut tehtävät, PO)
• Luokasta/opetustilasta poistumaan määrääminen
• Esineiden ja aineiden poisotto-oikeus
• Tavaroiden, säilytystilojen tai vaatteiden (päällisin puolin) tarkastaminen (turvaamistoimi)
• Opiskeluoikeuden epääminen (turvaamistoimi)
• Kirjallinen varoitus (kurinpitorangaistus–valitusoikeus)
• Määräaikainen erottaminen (kurinpitorangaistus–valitusoikeus)

Vahingonkorvaus ja sotkujen siivoaminen
• Vahinkoon sovelletaan vahingonkorvauslakia.
PERUSOPETUKSESSA
• vahingoista ja siivoamisesta ilmoitettava huoltajalle
• koulun opettaja tai rehtori voi kasvatuksellisista syistä määrätä
oppilaan siivoamaan sotkun, jonka hän on tahallaan tai
huolimattomuuttaan liannut tai saattanut epäjärjestykseen
• Valvottava, kesto enintään 2 tuntia.
• Tehtävä ei saa olla iän ja kehitystason huomioon ottaen oppilaalle
vaarallinen tai raskas.
• Ei saa jäädä pois opetuksesta.
• Otettava huomioon jos määrätään rangaistus tai vahingonkorvaus.

Vaaralliset esineet ja aineet
Kielletään tuomasta tai hallussa pitämästä
1. Laissa kiellettyjä esineitä tai aineita: ‒ alaikäiseltä kielletty alkoholilain sekä tupakkalain mukaiset tuotteet ‒ kaikilta kielletty vahingoittamiseen tai lyömiseen soveltuvat esineet tai aineet, syövyttävät sekä lamauttamiseen soveltuvat aineet, ampumiseen soveltuvat esineet.
2. Omaa tai toisen turvallisuutta vaarantavia tai erityisesti omaisuuden vahingoittamiseen soveltuvia esineitä tai aineita, ellei hallussapidolle ole hyväksyttävää syytä. Näistä sekä niiden säilytyksestä koulupäivän aikana voidaan määrätä koulun järjestyssäännöissä.
Lisäksi em. tapauksissa on poisotto-, voimankäyttö- ja tarkastusoikeus.
Kännykän käytöstä Avi toteaa, että perusopetuksessa voidaan esine tai aine ottaa haltuun yksittäiseltä oppilaalta silloin kun tämä määrätyssä yksittäisessä tapauksessa käyttää hallussaan olevaa esinettä tai ainetta häiriön tuottamiseen ja haltuunottoa voidaan lisäksi pitää välttämättömänä toimenpiteenä.

http://oajvs.fi/sites/default/files/materiaalit/opettajan_oikeudet_ja_velvollisuudet.pdf
 
Meikä vetää yleensä peruskaavalla:
"Oppilas X on Y-tavalla rikkonut koulun järjestyssääntöä. Rankaisen häntä yhden tunnin jälki-istunnolla, joka suoritetaan koulun yleisessä jälki-istunnossa ensi viikolla. Oppilasta on kuultu ja hän myöntää/kiistää teon.

EK"

Sitten jos tulee mussutuksia huoltajilta (kuten nyt lyhyelle aikaa yllättävän monta kertaa tuli vastaan:
"Rangaistus perustuu koulun yleiseen käytäntöön. Oppilas on tavattu itse teosta ja (sikäli mikäli) myöntää teon. Jokaisen oppilaan on noudatettava yhteisiä sääntöjä ja rangaistus on annettu säännön rikkomisesta. Tavoitteena on, että oppilas ei enää riko sääntöjä. Toivon, että kotona keskustellaan aiheesta.

Mikäli koette lapsenne kokeneen vääryyttä, voitte valittaa rangaistuksesta esimiehelleni, eli koulumme rehtorille.

EK"

Jatkossa viestejä ei yleensä tule. Jos tulee, en reagoi niihin.

Mitähän kaikkea olisi tullut vastaan:
- Oppilas repii oppikirjan. Oppilaan (huoltajan) on korvattava kirja. Huoltaja kieltäytyy, koska kuka tahansa on voinut repiä kirjan. Kun kerron, että repiminen tapahtui luokassa, täysin tahallaan ja tarkoituksella, vastaus on "Käytetty kirja, ei tarvitse maksaa." No, se lasku lähtee silti ja on ulosottokelpoinen.
- Oppilas potkaisee oven lasin rikki. "Ei ole ollut meidän poika." Oppilas on tunnustanut. "Alaikäisen tunnustus ei ole pätevä." Valvontakameran kuvakin löytyy. "Ei saa kuvata, ei kelpaa todisteeksi." Kerrotaan, että kelpaa. "Ei tartte maksaa." No taas se ulosottokelpoinen lasku lähtee.
- Oppilas on tupakalla välitunnilla. Saa jälki-istunnon. "Ei polttanut." Nähtiin ja tunnusti. "Ei ollut koulualueella, joten koululla ei ole rankaisuvaltaa." No siitä koulualueelta poistumisestakin saa sen jälki-istunnon. "No minä annan sille luvan olla pois koulualueelta!" Huoltajalla ei ole mahdollisuutta antaa kyseistä oikeutta oppilaalle.
- Oppilas on luvatta pois. Saa jälki-istunnon. "Oli pätevä syy." No ei ollut, koska kertoi jo itse nukkuneensa pommiin. Annan oman valvontaluokkani oppilaille jälki-istunnon luvattomista poissaoloista, nuhteiden kera ja minun luokillani ei ole ongelmia luvattomien poissaolojen kanssa - monella muulla on. "On kohtuutonta rankaista poissaolosta." Opiskelu- tai työpaikkahakemuksissa on viimeinen jättöpäivä, josta on pidettävä kiinni. Joissakin työpaikoissa riittää pari myöhästymistä kenkimiseen jne.

Mutta nämä on onneksi harvinaisia ja poikkeustapauksia.
 
Back
Top