Koulukaveri soitti ja kutsui wanhan jengin tapaamiseen paikkaan X tuonne Tampereen ja Seinäjoen välimaastoon. En lupautunut.
Viimeksi kävin nuoruuden porukkamme kokouksessa 25 vuotta sitten. Säännöt ovat alkuun hyvin tarkat. Saunallinen maja järven rannalla on varattuna heinäkuussa kesäloma-aikaan. Sinne tullaan aina vesiselvänä, ja ensimmäinen ryyppy nautitaan, kun kaikki ovat paikalla. Tämä sääntö on pyhä.
Kun kaikki ovat koolla, kaadetaan piripintaiset ja ensimmäinen ryyppy otetaan Mannerheimille. En lainkaan tajua, miksi pirkanmaalaiset duunaripojat sen aikanaan halusivat noin, mutta ehkä siinä on ollut Tuntemattoman sotilaan kiljukohtauksen kanssa jotain tekemistä. Joka tapauksessa sama perinne on ollut voimassa 36 vuotta.
Sitten alkaa vapaa saunominen, joka kestää kenellä lauantaihin, kenellä sunnuntaihin.
Muistan, että viimeksi minun piti lähteä lauantaina, ja olin soittanut kuljettajan hakemaan minua. Pojat olivat eri mieltä asiasta ja päättivät, että kuljettaja jää saunomaan, ei sillä niin kiire ole. Pakko hänen lopulta olikin, koska kun menimme autoon, avaimia ei löytynyt mistään, vaikka kuski sanoi jättäneensä ne virtalukkoon.
Avaimia ei löytynyt koskaan, mikä oli tietysti hieman ikävää sitten sunnuntaikrapulassa, koska auton pois saamisesta sieltä korvesta tuli vähän järjestelyä ja kustannuksia, jotka tietenkin hoidettiin. Joku oli heittänyt ne avaimet järveen.