Professori äimänä: Suomi teki taas ”digitat” – Miksi poliitikot myivät varman rahakoneen?
- Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Taloushistorian tutkija Markku Kuisma ei usko, että kansainvälisiä yrityksiä kyetään valvomaan viranomaissääntelyllä, koska näillä ei ole tähän omaa, kansallista intressiä. Sen vuoksi ulkomaisia sijoittajia ei tulisi päästää monopolimaisiin asemiin esimerkiksi infratoiminnoissa. Arkistokuva.
Tämä on tulos, kun poliitikot ryhtyvät leikkimään markkinatalouden edistäjiä luonnollisilla tai alueellisilla monopoleilla, joihin markkinatalous ei sovi. Näin summaa sähkönsiirtoyhtiö Carunaan liittyvän keskustelun yrityshistorian tutkija, professori Markku Kuisma.
Muun muassa ”Suomen pahimpia bisnesmokia”
kartoittanut sekä valtiovallan ja liike-elämän suhteita tutkinut Kuisma sanoo, että sähkön jakeluverkon myyminen ulkomaiseen omistukseen on typeryyden huippu, jolle on mahdoton keksiä järkiselitystä. Jakeluverkon haltijalla on käytössään paikallisesti niin sanottu luonnollinen monopoli, josta kertyy tasaista tuottoa ilman suuria riskejä tai kilpailijoita.
Kuisman mielestä valtio-omisteisen energiayhtiö Fortumin päätös myydä verkkonsa oli ymmärrettävä jo siksi, että sähköverkko ja sähköntuottaja näin eriytettiin toisistaan. Sen sijaan sille, että Jyrki Kataisen hallitus salli keskeisen infra-rakenteen myymisen kansainvälisten pääomasijoittajien käsiin, on Kuisman mielestä mahdoton keksiä motiivia.
– Myydään tällaisia rahanpainokoneita ulkomaisille sijoittajille. Mitä järkeä siinä on? Kuisma sanoo Uudelle Suomelle.
Historioitsijan puheessa toistuvat sellaiset sanat kuin absurdia ja käsittämätöntä. Kuisman mielestä tapaus Caruna on identtinen toisen kiistellyn infrakaupan eli Digitan kanssa. Myös
television lähetysverkosta tuli rahasampo Digitan ulkomaisille omistajille, ja Carunan tavoin myös Digitaa on syytelty kohtuuttomasta hinnoittelusta, joskaan viranomaiset eivät ole löytäneet hinnoista vikaa.
Kuisman mielestä myynnin sallineiden poliitikkojen motiiviksi on vain kaksi vaihtoehtoista selitystä. Toinen on ”ideologinen fantasia” kapitalismin edistämisestä sekä ”täydellinen ymmärtämättömyys siitä, miten talous ja markkinatalousyritykset toimivat”. Toinen vaihtoehto on synkempi.
– En usko korruptioon, mutta tämä on todella ymmärtämätöntä ja huonoa [politiikkaa]. En viitsisi käyttää sellaista vanhahtavaa sanontaa kuin epäisänmaallista, mutta sitä se on myös, Kuisma puuskahtaa.
– Nämä tunarit puhuvat suureen ääneen markkinataloudesta ja kilpailusta, mutta eivät ymmärrä siitä yhtään mitään. Mitä hollantilaisella pääomasijoittajalla on intressinä muuta kuin ottaa rahaa pois niin paljon kuin saa? Ja se on ihan loogista, ei siinä ole mitään pahaa, vaan se kuuluu kapitalismiin ja markkinatalouteen. Mutta poliitikkojen pitäisi ymmärtää, mitä se markkinatalous on.
Kuisman kriittinen katse kohdistuu etenkin kokoomuksen Jyrki Kataiseen ja Jan Vapaavuoreen, joiden on
väitetty ajaneen vahvasti sähköverkon myyntiä. Myös kaksikon siirtyminen sittemmin eurooppalaisille johtopaikoille on
nostettu esiin julkisuudessa.
”Nämä tunarit puhuvat suureen ääneen markkinataloudesta, mutta eivät ymmärrä siitä yhtään mitään. Mitä hollantilaisella pääomasijoittajalla on intressinä muuta kuin ottaa rahat pois? Se on ihan loogista, ei siinä ole mitään pahaa, mutta poliitikkojen pitäisi ymmärtää se”
Vuoden 2013 myyntipäätösten aikaan pääministerinä toiminut
Katainen puolustautui keskiviikkona syytöksiltä kiistäen muun muassa sen, että olisi väittänyt, että sähkönsiirron hinnat eivät tule nousemaan kaupan myötä. Hän myös kertoi, että Fortumin 2,5 miljardin euron verkolle ei ”etsinnästä huolimatta” löytynyt kokonaan suomalaista ostajatahoa. Näin kertoo myös vuonna 2013 omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä toiminut Heidi Hautala (vihr.)
Ilta-Sanomille. Hautala viittaa pääoman puutteeseen kotimaassa.
Tämän vuoksi verkko myytiin kansainväliselle konsortiolle, sittemmin Carunalle, josta viidenneksen omistavat suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt. Kataisen hallitus mahdollisti asian luopumalla valtion ”strategisen intressin” kirjauksesta jakeluverkkojen, esimerkiksi Fortumin omistaman verkon, suhteen. Fortum omisti vain osan jakeluverkosta, mutta Caruna on kuitenkin sähkönsiirtoyhtiöistä suurin.
Kuisma uskoo, että kotimainen ostaja- ja omistajapohja olisi voinut löytyä, jos sitä olisi todella etsitty. Eläkeyhtiöt, mutta myös jopa kansalaisten tileillä makaavat varat olisivat voineet olla vaihtoehto, Kuisma esittää.
– Meillä on pankkitileillä 80 miljardia euroa, jotka kaipaisivat nollakoron sijaan 2–3 prosentin tuottoa, hän sanoo.
– Mikä olisi parempi areena niin sanotulle kansankapitalismille? Kansa saisi sijoittaa ja saisi pientä tasaista tuottoa, kyseessä ei olisi riskisijoitus, ja se raha pyörisi tässä kansantaloudessa. Miksi me ruokitaan tällaisella setelikoneella muita?
Kotimaisessakin omistuksessa siirtohinnat olisivat nousseet, koska uusi sähkömarkkinalaki vaatii kehittämään verkkojen toimintavarmuutta. Mutta kotimaisen omistajan korotukset saattaisivat olla kohtuullisempia ja muutenkin helpommin nieltävissä – ja ennen kaikkea verotulot eivät katoaisi maailmalle. Sen sijaan Caruna Oy:n 50 miljoonan euron liikevoitto muuttui
Ylen selvityksen mukaan yhtiön sisäisten, kansainvälisten lainajärjestelyiden myötä tappiolliseksi tulokseksi vuodelta 2014. Yhteisöveroja yhtiö maksoi Suomeen vain 1,6 prosenttia liikevoitosta.
Kun kansalaisten sähkölasku kasvaa, kenties kohtuuttomasti kertarysäyksellä, muun muassa ostovoima ja siten kansantalous kärsivät. Samaan aikaan on luovuttu toiminnasta, joka olisi voinut tuottaa kansalaisille ja kansantalouteen rahaa.
– On absurdia myydä idioottivarma rahantekokone, mutta valittaa verotulojen vähäisyyttä – tämähän olisi välillisesti tapa verottaa, Kuisma sanoo.
– Paljon maailmassa tapahtuu sellaista, mille ei voida mitään, mutta tämä sössittiin ihan onnistuneesti itse.
Professori Kuisma on aiemminkin arvostellut poliittisen johdon taipumusta markkinauskoon ja
nostanut esiin ”valtiokapitalismia” vaihtoehtona pörssiyhtiöille ja -taloudelle. Kuisma työskentelee Suomen ja Pohjoismaiden historian professorina Helsingin yliopistossa, mutta on kenties tunnetuin taloushistoriaa käsittelevistä kirjoistaan.