Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Tappouhkaukset ovat dorkia, mutta olenko ainoa jolle silti tulee mieleen että tuo Emma Kari on vähän huomiohakuinen kun "itkee" näistä idiooteista joka paikassa kun vähänkin ääneen pääsee. Eiköhän kymmenet eri kansanedustajat saa säännöllisesti uhkauksia, tietysti asiaa voi jatkuvasti korostaa sankaruuttaan alleviivatakseen.

Vai syyllistyinkö nyt vihapuheeseen ja ehkä jopa rasismiin?

Eräs pieni yksityiskohta tässä häiritsee, on nimittäin niin että tappouhkaus on ihan selvästi rikos ja poliisi suhtautuu niihin vakavasti ja kun joku lähettää kansanedustajalle omalla nimllään uhkauksen sen tutkinta on helppo eikä sido pahemmin resusseja, asioiden olessa näin miksi näitä juttuja ei tule oikeuslaitoksen käsittelyyn?
Onkohan kuitenkin niin että näissä niin paljon esillä olevissa uhkauksissa ei olekkaan mitään perää vaan jutut on sepitetty ihan vain julkisuuskuvan vuoksi, julkisuudessa voidaan paistatella kun on niin merkittävä henkilö jota jopa uhataan ja todellisuudessa uhkaukset ovat ihan jotain muuta jota liiotellaan tai kyseessä on mieletään häiriintynyt henkilö ei mikään todellinen uhka.
 
Varmasti kaikki kansanedustajat saavat osansa, mutta uskon Emma Karille tulevan postin olevan aivan eri sarjassa niin määrän kuin sisällönkin suhteen. Ei ole Emmakaan mikään takahikiän rivipoliitikko vaan osaa tarttua mielipiteitä herättäviin asioihin. Vihreys nyt ei sinällään Helsingissä ole enää mikään juttu, koska vihreät ovat kaupungin toiseksi suurin puolue lähes kokoomuksen kannoilla.

Emmassa tietysti ihmisiä ärsyttää sekin, että Emmalle on tulossa kymmenien miljoonien perintö kiinteistökeisarina tunnetulta isältään. Hyvähän se noilla lähtökohdilla on halailla puita ja jakaa lämpöä kaikenkarvaisille maahantulijoille.
 
Näin on. Mutta syön hattuni jos esim. Halla-Aho ei saa aika paljon uhkauksia.

Edit: Enpä tiennytkään perijättären asemasta, kieltämättä loogista ettei Emmalla ole huolta huomisesta. Nythän hänellä tulee olemaan loistava tilaisuus omilla rahoillaan kustantaa paperittomille terveydenhoitoa. Ai niin, saanko arvata, se onkin ihan eri asia kuin vaatia yhteiskuntaa eli kaikkia muita kollektiivisesti hoitamaan sitä sun tätä. Onpas kaunis kuvio tässä.
 
Eräs pieni yksityiskohta tässä häiritsee, on nimittäin niin että tappouhkaus on ihan selvästi rikos ja poliisi suhtautuu niihin vakavasti ja kun joku lähettää kansanedustajalle omalla nimllään uhkauksen sen tutkinta on helppo eikä sido pahemmin resusseja, asioiden olessa näin miksi näitä juttuja ei tule oikeuslaitoksen käsittelyyn?
Onkohan kuitenkin niin että näissä niin paljon esillä olevissa uhkauksissa ei olekkaan mitään perää vaan jutut on sepitetty ihan vain julkisuuskuvan vuoksi, julkisuudessa voidaan paistatella kun on niin merkittävä henkilö jota jopa uhataan ja todellisuudessa uhkaukset ovat ihan jotain muuta jota liiotellaan tai kyseessä on mieletään häiriintynyt henkilö ei mikään todellinen uhka.

Aivan totta. Miksei tee rikosilmoituksia?

Tietysti Kari on syyttänyt poliiseja siitä, miten ne katsovat kuulemma rasistien (eli Emma Karin kielellä ilmaistuna mielenosoittajien) jotain tarkemmin määrittelemättömiä kolttosia läpi sormien ja keskittyvät "vastamielenosoittajien" (eli yleiskielellä vasemmistoradikaalien ja anarkististen häiriköiden) hätyyttämiseen kun puuttuvat näiden rikoksiin ja sellaisten yrityksiin. Kari voisi kylläkin esittää myös näistä väittämistään rikoksista edes jonkun lähteen.

Ehkäpä poliisi on siis rasistisena organisaationa jäävi ja luottokelvoton käsittelemään Emma Kariin kohdistuneita uhkauksia.
 
Näin on. Mutta syön hattuni jos esim. Halla-Aho ei saa aika paljon uhkauksia.

Edit: Enpä tiennytkään perijättären asemasta, kieltämättä loogista ettei Emmalla ole huolta huomisesta. Nythän hänellä tulee olemaan loistava tilaisuus omilla rahoillaan kustantaa paperittomille terveydenhoitoa. Ai niin, saanko arvata, se onkin ihan eri asia kuin vaatia yhteiskuntaa eli kaikkia muita kollektiivisesti hoitamaan sitä sun tätä. Onpas kaunis kuvio tässä.

Tässäkin on sama kuvio kuin vihervassareilla yleensä. Parku ja itku kun heitä muka ahdistellaan, uhkaillaan, haukutaan (jopa poliisi kiusaa heitä) mutta muilta ei vastaavaa älämölöä kuuluu...

Edit

@Honcho ehti kanssa poliisiin :D
 
Edit: Enpä tiennytkään perijättären asemasta, kieltämättä loogista ettei Emmalla ole huolta huomisesta. Nythän hänellä tulee olemaan loistava tilaisuus omilla rahoillaan kustantaa paperittomille terveydenhoitoa. Ai niin, saanko arvata, se onkin ihan eri asia kuin vaatia yhteiskuntaa eli kaikkia muita kollektiivisesti hoitamaan sitä sun tätä. Onpas kaunis kuvio tässä.

Ongelmana taitaa olla se, että rahat ovat isäpapan eli Ilkka J. Karin näpeissä. Ilkka J. on tunnettu kokoomuslainen ja mielipiteiltään vähintäänkin nuiva, ellei jopa fascisti. Muutoinkin toiminta on kuin B-luokan mafiafilmistä eli ainakin tutkintavankilan sellit ovat tulleet tutuiksi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilkka_J._Kari

disclaimeri: En tiedä todellakaan mitään Karien perhe-elämästä tai siitä, kuka heillä rahamassien päällä istuu. En usko, että pappa-Kari olisi kiinnostunut jakamaan rahojaan vähäosaisille. Pikemminkin päinvastoin.
 
Tappouhkaukset ovat dorkia, mutta olenko ainoa jolle silti tulee mieleen että tuo Emma Kari on vähän huomiohakuinen kun "itkee" näistä idiooteista joka paikassa kun vähänkin ääneen pääsee. Eiköhän kymmenet eri kansanedustajat saa säännöllisesti uhkauksia, tietysti asiaa voi jatkuvasti korostaa sankaruuttaan alleviivatakseen.

Vai syyllistyinkö nyt vihapuheeseen ja ehkä jopa rasismiin?

En ole huomannut :)

Kaikki tappouhkaukset ovat potentiaalisesti vakavia ja tulee selvittää. Mutta, todennäköisesti siellä on vain joku vähän pimahtanut tapaus, joka ei ole varsinaisesti vaarallinen. Mutta mistäs sen tietää sähköpostista tai vastaavasta.

Asiassa ei ole sinänsä mitään uutta, jo aika pitkään on tässä yhteydessä käytetty vertauskuvaa kansakunnan kusitolpasta. Sähköinen viestintä tietysti tekee kaikesta helpompaa verrattuna etanapostiin.
 
Ongelmana taitaa olla se, että rahat ovat isäpapan eli Ilkka J. Karin näpeissä. Ilkka J. on tunnettu kokoomuslainen ja mielipiteiltään vähintäänkin nuiva, ellei jopa fascisti. Muutoinkin toiminta on kuin B-luokan mafiafilmistä eli ainakin tutkintavankilan sellit ovat tulleet tutuiksi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilkka_J._Kari

disclaimeri: En tiedä todellakaan mitään Karien perhe-elämästä tai siitä, kuka heillä rahamassien päällä istuu. En usko, että pappa-Kari olisi kiinnostunut jakamaan rahojaan vähäosaisille. Pikemminkin päinvastoin.

Haistan pientä faijakapinan käryä. Vaikka yleensä ne taitavatkin olla poikien juttu.
 
En ole huomannut :)

Kaikki tappouhkaukset ovat potentiaalisesti vakavia ja tulee selvittää. Mutta, todennäköisesti siellä on vain joku vähän pimahtanut tapaus, joka ei ole varsinaisesti vaarallinen. Mutta mistäs sen tietää sähköpostista tai vastaavasta.

Asiassa ei ole sinänsä mitään uutta, jo aika pitkään on tässä yhteydessä käytetty vertauskuvaa kansakunnan kusitolpasta. Sähköinen viestintä tietysti tekee kaikesta helpompaa verrattuna etanapostiin.

Näin on, sekä hyvässä että pahassa. Välillä yllättää minkälaista öyhötystä jengi on valmis netissä tekemään omalla nimellään, sellaista mikä nolottaisi jopa nimimerkin takaa.
 
Aivan totta. Miksei tee rikosilmoituksia?

Tietysti Kari on syyttänyt poliiseja siitä, miten ne katsovat kuulemma rasistien (eli Emma Karin kielellä ilmaistuna mielenosoittajien) jotain tarkemmin määrittelemättömiä kolttosia läpi sormien ja keskittyvät "vastamielenosoittajien" (eli yleiskielellä vasemmistoradikaalien ja anarkististen häiriköiden) hätyyttämiseen kun puuttuvat näiden rikoksiin ja sellaisten yrityksiin. Kari voisi kylläkin esittää myös näistä väittämistään rikoksista edes jonkun lähteen.

Ehkäpä poliisi on siis rasistisena organisaationa jäävi ja luottokelvoton käsittelemään Emma Kariin kohdistuneita uhkauksia.

Eiköhän tuo ole helppo selvittää onko poliisi jättänyt rikoksen selvittämättä, Kansanedustajien turvallisuudesta pidetään ihan varmasti huolta joten jos on uhattu eikä ole tutkittu silloin pitää tedä rikosilmoitus poliisista jolloin selvittäminen varmasti aloitetaan.
On tietenkin eriasia jos juttu onkin alusta alkaen sepitelmää niin harva lähtee niistä juttuja tekemään ja vielävähemmän rikosilmoituksia tekemään.
 
Asiassa ei ole sinänsä mitään uutta, jo aika pitkään on tässä yhteydessä käytetty vertauskuvaa kansakunnan kusitolpasta.
Tuo kusitolppana esiintyminen on melkoista uhriutumista jolla on totuuden kanssa hyvinvähän tekemistä ja sillä hiljennetään tehokasti arvostelua kuten myös näillä väitetyillä tappouhkauksilla tehdään.
Jos politiikkona toimiminen olisi Suomessa niin vaarallista niin miksi Ministeritkin kulkevat täällä ilman henkivartioita suurimmanosan päivästä,eikä pääministerilläkään ole vahti perässä 24/7?
 
SKP ja SKDL olivat kavereita. Kepu ja Väyde olisivat enemmän niin kuin SKP ja Deva?
Kyllä toki. Eiikä SKP koskaan osallistunut vaaleihin, vaan toimi niissä SKDL:n kautta (jonka tarkoituksena oli myös valjastaa nk. hyödylliset idiootit vetämään SKP:n vankkureita). Mutta sitä koetin sanoa, että teoriassa Väyrys-Paffen idea puolueiden kaksoisjäsenyydestä olisi siis mahdollinen.
 
Kommarien oli aikanaan pakko sietää vielä kommarimpaa porukkaa. Ehkä kepukin joutuu nyt sietämään samasta syystä Paten puuhasteluja. Pidetään homma muodon vuoksi kasassa jotta koko korttitalo ei luhistu. Eihän siinä taistolaisten SKP/SKDL-jäsenyydessäkään aikanaan mitään järkeä ollut.c
 
Puolustusministeri Niinistö: Yhdysvaltojen panssarivaunuja Suomen maaperälle
 
Kepussa vahva tarve painaa Suomi syväkyykkyyn Venäjän edessä paavostoliitoksi: (Mistä v*tusta näidä dinosauruksia oikein riittää?)

Ex-valtiosihteeri kauhistelee USA:n joukkojen tuomista Suomeen

Ex-valtiosihteeri Risto Volanen (kesk) kyselee, puuttuuko Suomen johdolta tahtoa vai osaamista, kun Venäjän vihollinen tuodaan harjoittelemaan Suomeen.

Volanen kirjoittaa blogissaan, että harjoitukset horjuttavat pohjoisen Euroopan vakautta ja vaarantavat suomalaisten rauhaa ja hyvinvointia.

- Ne tuovat naapurimaamme ulkoisen kriisin ajan sotilaallisen vihollisen harjoittelemaan operointia Suomen alueelta käsin muutaman minuutin päähän sen toisesta pääkaupungista ja elintärkeistä liikenneyhteyksistä.

Volanen tarkoittaa Venäjän Pietaria, jonne lentää Suomesta hävittäjällä nopeasti.

Volanen muistuttaa, että presidentti ja pääministeri vastaavat sotaharjoituksia koskevista päätöksistä.

- Kun presidentti, pääministeri tai muut UTVA:n (ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta) jäsenet eivät puuttuneet näitä harjoituksia koskeviin puolustusministerin esityslistan kohtiin, syynä on ollut puuttuva tahto tai osaaminen.

Volasen mielestä harjoitukset ovat ristiriidassa presidentti Sauli Niinistön ulkopoliittisen linjan kanssa. Hän vaatii pääministeri Juha Sipilältä (kesk) ja presidentti Niinistöltä selvitystä.

Volanen toimi pääministeri Matti Vanhasen (kesk) valtiosihteerinä.

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Joo, puoluetoimiston Vanhaselle kirjoittaman vaalikirjaläpyskän perusteella näyttää että kepun pressaehdokas seuraavissa vaaleissa on Vanhanen ja vaaleihin mennään omalaatuisella tulkinnalla Paasikiven-Kekkosen linjasta jossa ytimenä on Venäjän mielistely seremoniamestarina kepulainen pressa joka jakaa kansan vuohiin ja lampaisiin.

Hyvää tässä kuviossa on ainoastaan se, että rollaattorijengin sekä itsenäisyyshörhöjen äänet jakautuvat väykän ja Vanhasen kesken joten toivoa vielä on.
 
Hyvää tässä kuviossa on ainoastaan se, että rollaattorijengin sekä itsenäisyyshörhöjen äänet jakautuvat väykän ja Vanhasen kesken joten toivoa vielä on.

Olet vastenmielinen ihminen kun niputat isänmaalliset ihmiset näihin lausuntoihin, "itsenäisyyshörhöt" ovat tämän maan vapauttaneet huolimatta kaltaisistasi Suomen syöjistä ja myyjistä.
 
Emmassa tietysti ihmisiä ärsyttää sekin, että Emmalle on tulossa kymmenien miljoonien perintö kiinteistökeisarina tunnetulta isältään. Hyvähän se noilla lähtökohdilla on halailla puita ja jakaa lämpöä kaikenkarvaisille maahantulijoille.

Emma Karin isä Ilkka J Kari on ollut kovassa pyörityksessä parin viime vuoden aikana ja syyttäjä vaatinut kovia tuomioita herran tekemisiin liittyen. Kieltämättä käy mielessä että kun olet tarpeeksi korkealla yhteiskunnan huipulla, niin rangaistusvaatimukset eivät lankea, vaan oikeus "tulkitsee" tapaukset vapauttaviksi. Alla olevasta koosteesta voi kuitenkin päätellä, että rakennushankkeesta puhalletut rahat ovat edelleen karkuteillä ja kuka tietää kenen hallussa viime kädessä. Hyvää lukemista!

11/ 2014
Helsingin käräjäoikeus pääsi lopultakin käsittelemään ns. Kultalampi-juttua. Siinä on kyse Espoon Leppävaaraan viime vuosikymmenen lopussa rakennetun kerrostalon miljoonaepäselvyyksistä.
Syytteessä on mm. entinen Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka J. Kari ja neljä muuta. Talousrikosvyyhtiin nivoutuu muitakin haaroja, joissa syytettyjä on yhteensä toistakymmentä.
Leppävaaraan oli määrä rakentaa korkeatasoinen, eläkeläisten palvelutalo. Rakennustyöt aloitettiin 2007, mutta ne keskeytyivät taloyhtiön konkurssiin 2009. Talo valmistui 2010, kun Sampo pankki eli nykyinen Danske Bank osti sen ja rakensi sen tavalliseksi kerrostaloksi.
Oikeudessa puidaan sitä mitä taloyhtiön ja sen takana olleen IdeaPro Oy:n rahoille tapahtui 2006-2008. Syyttäjä Haikosen mukaan IdeaProsta luovutettiin yhteensä 5 549 116 euroa ilman hyväksyttävää syytä. Tältä osin Karia ja kolmea muuta syytetään törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Syyttäjän mukaan raha liikkui virolaisille yrityksille ja amerikkalaiselle pankkitilille ilman mitään liiketaloudellista hyväksyttävää syytä. Varojen siirron takia yhtiö ei kyennyt rakentamaan taloa valmiiksi, toteaa syyttäjä. He ovat siirtäneet huomattavan suuren varallisuusmäärän pois yhtiön varallisuuspiiristä jo ennen rakentamisen aloittamista tietoisina siitä, kuinka suuret rakentamiskustannukset ovat ja kuinka riskialtis rakentamiskohde on ollut, syyttäjä Haikonen toteaa syytteessä. Rahaa siirrettiin syyttäjän mukaan ulos myös Kultalampi-yhtiöstä. Syytteen mukaan summa oli 3,1 miljoonaa euroa, mutta 2 miljoonaa oli samaa rahaa kuin IdeaProssa. Näin ollen kokonaissumma näissä talousrikoksissa oli noin 6,6 miljoonaa euroa. Rahaa kierrätettiin eri yhtiöillä ja tehtiin valeoikeustoimia, syyttäjä väittää. Rahat olivat peräisin pankkien luotoista ja asunto-osakkeiden myynnistä. Syytteen mukaan noin 1,8 miljoonaa euroa Kultalammen rakennushankkeeseen tarkoitettuja rahoja käytettiin epäonnistuneisiin sijoituksiin Yhdysvalloissa. Virolaisille yrityksille päätyi vajaa viisi miljoonaa.

Ilkka J. Karia ja kahta muuta päätekijänä pidettyä syytetään Kultalampi-jutussa kahdesta törkeästä kirjapitorikoksesta, kahdesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja törkeästä velallisen petoksesta vuosina 2006-2008. Syyttäjä Haikonen vaatii haastehakemuksessa pääepäillyille ”ankaria ehdottomia vankeusrangaistuksia” ja seitsemän vuoden liiketoimintakieltoa. Vyyhtiin nivoutuumyös muita mm. Helsingissä tapahtuneita talousrikoksia, minkä takia juttua puidaan Helsingin käräjäoikeudessa.

10/ 2015
Helsingin käräjäoikeus on hylännyt kaikki syytteet niin sanotussa Kultalampi-jutussa. Samalla hylättiin miljoonien eurojen korvausvaatimukset. Espoon Leppävaarassa sijaitsevan kerrostalon rakentajayhtiön ja asunto-osakeyhtiö Kultalammen epäiltiin siirtäneen varoja rakennushankkeen ulkopuolelle. Syyttäjän mukaan tämän takia yhtiöt myös ajautuivat konkurssiin. Helsingin käräjäoikeus katsoi kuitenkin kaikki vastaajat syyttömiksi.

.
 
Viimeksi muokattu:
Ei hyvää päivää, tässä jo väännetään harjoitusta USAn tarkoitukselliseksi provokaatioksi ja mietitään signaaleita:
"Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi sanoo tiedotteessaan, että kansanedustajia yllättäneet Nato-harjoitukset ovat ”tarkoituksellinen provokaatio”.
Mustajärvi, puolustusvaliokunnan jäsen, älähtää tiedotteessaan Oregonin kansalliskaartin laivuevierailusta ja ”ennennäkemättömällä yhdysvaltalaiskalustolla toteutettavasta maihinnousuharjoituksesta” Suomessa.
Ihmetystä on herättänyt muun muassa se, että harjoitusten järjestämistä on pyytänyt Yhdysvallat itse.
– Yhdysvaltojen aloitteellisuus tähtää Suomen ulkopoliittisen linjan muuttamiseen, Mustajärvi väittää.
Hänen mielestään ”nykyisessä kiristyneessä kansainvälisessä ilmapiirissä on erityistä syytä pohtia harjoitusten ulkopoliittisia signaaleita ja merkitystä”.
– Kaikki se, mikä on mahdollista, ei välttämättä ole viisasta. Nyt kaivataan isännän ääntä sen selventämiseksi, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei tällä tavalla muuteta ja eduskuntaa sivuuteta, kansanedustaja vaatii.
Mustajärvi on myös ulko- ja turvallisuuspoliittisen sekä puolustuspoliittisen selonteon seurantaryhmän jäsen."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/173...provokaatio-usa-tahtaa-suomen-ulkopoliittisen
EDIT: Obama kyllä sitten provosoi niin mahdottomasti kun meni sitä Timostakin niin kovasti kehumaan, se kun vielä pelaa jääkiekkoakin...
EDIT2: Karikin asialla: "SDP:n kansanedustaja Mika Kari arvostelee puolustusministeriötä ryhtymisestä tekemään omaa ulkopolitiikkaa.
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) sanoi eilen Yle:n haastattelussa, että ”ei ymmärrä mikä melu siitä nousee kun Suomeen tulee komppanian verran amerikkalaista jalkaväkeä”." http://demokraatti.fi/niiniston-vah...a-sdpn-mika-kari-hammastelee-outoa-lausuntoa/
 
Back
Top