Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Mikä lieriäinen. Luepa Suomen Kuvalehden haastattelusta 2005, mitä hän lirkutteli Abu-Hannalle:

- En ole konservatiivi. En ymmärrä lokeroinnin tarvetta. Olen liberaali. Kaikki mielipiteeni ovat liberaaleja. [--] Moni ajattelee, että kun on oikeistopuolueessa, niin arvomaailma on automaattisesti koti, uskonto ja isänmaa. Ei se niin ole.

- Alexander Stubb

repaisyt_vh_2712_kuv_503_uu.jpg
Juu, tiedän. Mutta olen ajatellut että Stubb on henkisen kypsymisen kautta löytänyt poliittisen kotinsa. ;)
 
Merkittävistä puolueista Kokoomuksesta pidän kokonaisuutena varmaan eniten, vaihtoehdot kun ovat mitä ovat. Voin kuitenkin antaa tunnustusta esimerkiksi Wille Rydmanille joka on tolkun mies. Valitettavasti 'rydmanit' ovat tällä hetkellä Kokoomuksessa vähemmistöä, tai eivät ainakaan kärkipoliitikkoja.

Kokoomus kaipaisikin nimenomaan vallanvaihdosta Rydmanin johdolla ja kyllä se siitä puolue ryhdistyy. Rydmanin pitää vaan muistaa, että valtaa ei anneta - se otetaan.
Kokkarit ovat tosin jo klikkiytyneet liian snobiksi porukaksi, että eipä tule lähivuosina selkeää suunnanmuutosta tapahtumaan.

Melkeinpä voisi väittää, että ennemin Rydman siirtyy persuihin muiden kok.-pettyneiden perässä kuin että kok. muuttaisi suuntaansa.

.
 
Juu, tiedän. Mutta olen ajatellut että Stubb on henkisen kypsymisen kautta löytänyt poliittisen kotinsa. ;)

Tilanne on tuttu. Sauli Niinistö vedettiin Varsinais-Suomesta pelastamaan Kokoomus vuonna 1994. Nyt tarvittaisiin jotain vastaavaa. Olen tavan takaa kuullut hiukan hukassa olevilta kavereilta kommentteja, että Kataisen ja Stubbin Kokoomus ei ole heidän Kokoomuksensa. Mutta jos Stubb ei itse ymmärrä jäädä pois, Vapaavuori ei lähde haastamaan, ja Orpon on pakkokin keskittyä sisäministerin hommiin juuri nyt.

Vaikka Orpo kommentoikin syksyllä hönösti, hän on kehityskelpoinen ja tullut koko ajan paremmaksi. Vapaavuori taas kärsi aikaisemmin siitä, ettei osannut olla nuorille youngstereille sellainen pinnallinen tsemppijätkä kuin Stubb oli. Vapaavuori on raskaan sarjan ammattilainen politiikassa, ja joskus vähän armotonkin.
 
Kokoomus kaipaisikin nimenomaan vallanvaihdosta Rydmanin johdolla ja kyllä se siitä puolue ryhdistyy. Rydmanin pitää vaan muistaa, että valtaa ei anneta - se otetaan.
Kokkarit ovat tosin jo klikkiytyneet liian snobiksi porukaksi, että eipä tule lähivuosina selkeää suunnanmuutosta tapahtumaan.

Melkeinpä voisi väittää, että ennemin Rydman siirtyy persuihin muiden kok.-pettyneiden perässä kuin että kok. muuttaisi suuntaansa.

.

Rydmanilla on ryhtiä yhtä paljon kuin selkärangattomalla kamasaksalla. 100% broileri.
 
Otan mieluummin broilerin joka kannattaa hyvää politiikkaa kuin kokeneen tyämiehen joka ajaa vääränlaista politiikkaa. Mitä vikaa Rydmanissa on?
 
Tunnen hänet henkilökohtaisesti enkä sano enempää tästä asiasta.
Okei. Toki sitäkin voi miettiä miten paljon esimerkiksi luonteenpiirteiden tulee vaikuttaa äänestyspäätökseen jne. Mutta ei tästä sen enempää.
 
Okei. Toki sitäkin voi miettiä miten paljon esimerkiksi luonteenpiirteiden tulee vaikuttaa äänestyspäätökseen jne. Mutta ei tästä sen enempää.

Totta. En tunne esimerkiksi Vapaavuorta ja ehkä juuri siksi on hyvä kuva.

Nuorista kannattaa tulevaisuudessa kiinnittää huomiota myös Daniel Sazonoviin.
 
Kyllä se on pidemmän päälle kaikkien yhteinen etu, että luottoluokitukset perustuvat tosiasioihin, eikä toiveajatteluun.

Tästä samaa mieltä. Huonompi luottoluokitus kyllä nostaa korkoja, mutta liian hyvällä on taipumus nostaa velan määrää...

Tästä syystä edes Soneran myymättä jättäminen tähtitieteellisellä kuplahinnalla Vodafonelle ei vituta ihan niin suunnattomasti (vituttaa kyllä...kiitos kauppa- ja teollisuusministeri Tuomioja), siinä olisi totuttu että RAHAA ON. Lopulta kaikki rahat olisivat menneet, mutta kaikki uusi hieno mitä keksittiin sen tuhlaamiseksi olisi jäljellä...
 
Shakista viehtynyt Venäjä tekee siirtoja koko ajan. Dollarisuomettaminen etenee kuin juna. Mutta seurataan nyt vaikka sitten Jaakko Laaksoa, että tulee hyvä mieli. :rolleyes:

Aho ja kumppanit venäläisen EKn palveluksessa. Vanhanen presidenttinä, Hjallis pääministerinä, Paula ulkoministerinä. Stubb ajamassa viisumivapautta vs. Venäjä. Pari sosdemiluukuttajaa siihen oheen. Liitytään Natoon. Sotilaallista selkäkeikkaa kolmannella. Kyykyn syvyyden määrittää enää mikä?


Olisiko äänestäjät suomessa... Eli demokratia!

Jos suomalaiset noin tahtois niin mitä sitte? Itse vastustan kaikkea mikä rajoittaa suomen oikeutta päättää itse asioista esim EU ja nato. Tällä hetkelläkin istun täällä EU kansalaisena ja se V****** mutta hyväksyn sen koska se on demokraattisesti "saavutettu"
 
Tunnen hänet henkilökohtaisesti enkä sano enempää tästä asiasta.
Yhtään ainutta poliitikkoa ei tarvitse tuntea henkilökohtaisesti. Kansa äänestää sen mukaan mikä mielikuva poliitikosta tulee julkisuudessa. ´
Rydman tulee saamaan valtavasti ääniä brändinsä mukaisesti ja näin mahdollistaa kokoomuksen muutoksen, jos siihen haluaa ryhtyä. Parempaakaan ei kokoomuksesta nouse.
 
Persujen.


Sinulle tuntuu olevan hyvin vaikea ymmärtää se, että hallituksen kanta on eri asia kuin persujen kanta. Et näytä ymmärtävän sellaista asiaa, että persut ovat ajaneet maahanmuuttopolitiikkaan kiristyksiä. Väistämättä mieleen tulee että olet sellaiseen blokkiajatteluun jumittunut, ettet voi hyväksyä että joku muu puolue ajaa parempaa maahanmuuttopolitiikkaa kuin kannattamasi puolueet (Kokoomus ja RKP).

Luuletko sinä, että PS aiheutti pakolaiskriisin? Oletko tietoinen, että nimenomaan se että meillä on mm. Kokoomus ja Keskusta tehnyt huonoa maahanmuuttopolitiikkaa (Somalia ja Irak muka turvattomia maita, ketään ei käännytetä, jne) on johtanut osittain tähän tilanteeseen?

Otetaanpa esimerkki. Kokoomus on hallituksessa jossa on myös demarit ja vasemmistoliitto. Hallitus tekee vasemmistolaista politiikkaa.
1) Tarkoittaako tämä, että Kokoomus ajaa vasemmistolaista politiikkaa
2) Olisiko talouspolitiikka oikeistolaisempaa jos Kokoomus ei olisi tuossa hallituksessa?

Nyt voitkin korvata Kokoomuksen Perussuomalaisilla, demarit ja vasemmistoliiton Kokoomuksella ja Keskustalla, ja vasemmistolaisuuden huonolla maahanmuuttopolitiikalla.
Pöh.

Zydeemit olisi tiukennettu riippumatta millä hallituskokoonpanolla oltaisiin liikenteessä Ruattissa (sic) Demarit ja vesimeloonit (vihreät) muuttivat politiikkaa sellaiseksi, jota molemmat aiemmin kutsuivat fasistiseksi.

Persujen "maahanmuuttokriittinen" siipihän on selvää ksenofobiaa. Vastustetaan kaikkea ja kaikkia jpotka eivät ole impivaarasta. Vastustetaan myös tämän maan rutsinkielisiä ja kaikkia hyttystä isompia. Samaa porukkaa jolla Trump elää..

Edit: korjattu Führerin nimi
 
Viimeksi muokattu:
Zydeemit olisi tiukennettu riippumatta millä hallituskokoonpanolla oltaisiin liikenteessä Ruattissa (sic) Demarit ja vesimeloonit (vihreät) muuttivat politiikkaa sellaiseksi, jota molemmat aiemmin kutsuivat fasistiseksi.
Varmasti... Olisiko tiukennettu tarpeeksi? Ei, eikä varmaan ole edes nyt. Kun jo nykyiset maahanmuuttopolitiikan kiristykset (jotka kesällä varmaan osottautuu riittämättömäksi) oli jo paljon monille kokoomuslaisille ja keskustalaisille, niin ihan kuin sitä olisi suvaitsevaisemmalla kokoonpanolla tehty jo tarpeellisia toimia.

Muutenkin kyseenalaista ettei edelliset hallitukset ole toimineet. Meillähän on näitä ongelmia jo ollut, nyt vain ne on suurempia. Halla-aho on kirjoittanut näistä 13 vuoden ajan.


Persujen "maahanmuuttokriittinen" siipihän on selvää ksenofobiaa.
Kumma kyllä nämä "ksenofobit" ovat olleet oikeassa. Tuo ksenofobia ei leimakirveenä juuri eroa esim. fasistista. Juuri tälläinen leimaaminen on ollut tavanomaista esimerkiksi Kokoomuksessa. Petteri Orpon toteamus siitä kuinka pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia oli erittäin kuvaava.

1454557650848
 
Kerrataanpa tilanne.
1) Maahanmuuttopolitiikka on ollut huonoa tällä vuosituhannella

Tavallinen yleistys.

Kerro mitä kritisoit.

1) Työperäinen maahanmuutto?

2) Humanitaarinen maahanmuutto?

3) Perhenjäsenten maahanmuutto?

Kaikki eri asioita ja eri perusteet.

[/QUOTE]Voin kuitenkin antaa tunnustusta esimerkiksi Wille Rydmanille joka on tolkun mies. Valitettavasti 'rydmanit' ovat tällä hetkellä Kokoomuksessa vähemmistöä, tai eivät ainakaan kärkipoliitikkoja.[/QUOTE]
Rydman veti muutama vuosi sitten lapsellista ksenofobilinjaa.

PS. En ole uomassa massoja Sumeen, mutta en myöskään hyväksy Tek nisointia
 
Kritisoin ns. humanitaarista maahanmuuttoa.

Tähän erään arvostamani kokoomuslaisten tekstiä:

"Sitä vastoin tilastoissa korostuvat irakilaiset (3 228) ja somalit (1 282), jotka yhdessä muodostavat 64,3 prosenttia kaikista tänä vuonna tulleista turvapaikanhakijoista. Tämänkin pitäisi soittaa hälytyskelloja, sillä Irak on valtaosaltaan rauhallista aluetta ja sotaa käydään vain maan pohjoisosissa. Somaliassakin kehitys on kulkenut jatkuvasti vakaampaan suuntaan. Näitä alueita pidetään laajasti sen verran turvallisina, että kaikilla Pohjoismailla Suomea lukuun ottamatta on Irakin kanssa palautussopimukset koskien kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita. Osalla Pohjoismaista vastaava sopimus on myös Somalimaan kanssa.

Mutta tässä päästäänkin asian ytimeen. Somalien ja irakilaisten osalta Suomi on Pohjoismaiden heikko lenkki, ja asiantuntevat ihmissalakuljettajat tietävät tämän.

Ensinnäkin Suomi antaa näille kansallisuuksille myönteisen turvapaikkapäätöksen muita Pohjoismaita löperömmin. Viime vuonna myönteisen turvapaikkapäätöksen sai somaleista Tanskassa 50 %, Norjassa 59 % ja Ruotsissa 69 %, mutta Suomessa jopa 89 % hakijoista. Irakilaisten kohdalla vastaavat luvut olivat Tanska 13 %, Norja 31 %, Ruotsi 50 % ja Suomi peräti 76 %. Toisekseen Suomessa on myös kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilla irakilaisilla ja somaleilla pienin todennäköisyys joutua palautetuiksi omiin maihinsa, kun muista Pohjoismaista poiketen asianmukaiset palautussopimukset Suomelta puuttuvat. Siksi ammattitaitoiset ja läksynsä lukeneet ihmissalakuljettajat myyvät turvapaikkapakettimatkansa somaleille ja irakilaisille juuri Suomeen. "

http://www.willerydman.fi/turvapaikka-holmolasta/

Rydman veti muutama vuosi sitten lapsellista ksenofobilinjaa.
Niin, jos joku puhuu maahanmuuton ongelmista niin se on "lapsellista ksenofobiaa".

PS. En ole uomassa massoja Sumeen, mutta en myöskään hyväksy Tek nisointia
En ymmärrä mitä tässä yritetään sanoa...
 
Varmasti... Olisiko tiukennettu tarpeeksi? Ei, eikä varmaan ole edes nyt. Kun jo nykyiset maahanmuuttopolitiikan kiristykset (jotka kesällä varmaan osottautuu riittämättömäksi) oli jo paljon monille kokoomuslaisille ja keskustalaisille, niin ihan kuin sitä olisi suvaitsevaisemmalla kokoonpanolla tehty jo tarpeellisia toimia.

Muutenkin kyseenalaista ettei edelliset hallitukset ole toimineet. Meillähän on näitä ongelmia jo ollut, nyt vain ne on suurempia. Halla-aho on kirjoittanut näistä 13 vuoden ajan.



Kumma kyllä nämä "ksenofobit" ovat olleet oikeassa. Tuo ksenofobia ei leimakirveenä juuri eroa esim. fasistista. Juuri tälläinen leimaaminen on ollut tavanomaista esimerkiksi Kokoomuksessa. Petteri Orpon toteamus siitä kuinka pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia oli erittäin kuvaava.

1454557650848
Lopeta puhuminen "maahanmuuttopolitiikasta". Jos haluat, voit puhua pakolaispolitiikasta,niin päästään jo asian äär3n.

Aiempien hallitusten hölmöily ei ole mikään hyvä argumentti. Vielä Sumessa tulee tehdä isoja markkinareformeja ja pienentää roimasti julkista sektoria. Siinä turvapaikanhakijat ovat vain pierun erityinen haju.

Monomaaneilla on vain taiåpumus selittää kaikki esim. euron tai turvapaikanhakijoiden syyksi.

Ja tehsdään selväksi, itse pidän enemmistöä turvapaikanhakijoista taloussiirtolaisina. Tästä en kuitenkaan demonisoi heitä Jokainem haluaa itselleen ja perheelleen parempia oloja. Tämä pyrkimys eikuitenkaan ole peruste oleskeluluvalle Suomeen.
 
Lopeta puhuminen "maahanmuuttopolitiikasta".
En näe mitään syytä lopettaa maahanmuuttopolitiikasta puhumista.


Aiempien hallitusten hölmöily ei ole mikään hyvä argumentti. Vielä Sumessa tulee tehdä isoja markkinareformeja ja pienentää roimasti julkista sektoria. Siinä turvapaikanhakijat ovat vain pierun erityinen haju.

Monomaaneilla on vain taiåpumus selittää kaikki esim. euron tai turvapaikanhakijoiden syyksi.
Se että on muita korjattavia asioita ei mitenkään tee paremmaksi jotain muuta asiaa joka on huonosti. Pikemminkin päinvastoin, nuohan heikentää turvapaikanhakijoiden kotoutumista joten sitä suurempi kiristää maahanmuuttopolitiikkaa.

Edellisten hallitusten hölmöily ei ollut sinänsä mikään argumentti mutta kyllähän se kertoo niissä hallituksissa toimineiden arvomaailmoista.

Tämä "jos puhut maahanmuuttopolitiikasta kriittisesti niin se tarkoittaa ettet puhu muusta politiikasta/näet että kaikki huonosti olevat asiat johtuu maahanmuuttopolitiikasta" on aika tylsä argumentti.
 
Tetra, post: 330040, member: 730"]Kritisoin ns. humanitaarista maahanmuuttoa.

PS. En ole uomassa massoja Sumeen, mutta en myöskään hyväksy Tek nisointia"

Tällaista se automaaginen korjaus tekee.

Eli "En ole tuomassa massoja Suomeen, mutta en myöskään hyväksy demonisointia".
Kun Suomi ei ole ykköskielenä lätyssä, näitä sattuu.
 
Back
Top