Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Ministeri Lindströmin erityisavustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet – TEM:n johto piti tekoa pöyristyttävänä
Työministeri Jari Lindströmin entinen erityisavustaja Sakari Puisto halusi pyyhkiä yli kahden somalitaustaisen kansalaisjärjestöjen avustukset. ”Puisto ylitti toiminnallaan sen rajan, mitä olemme pelänneet Halla-ahon porukoiden tekevän”, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson.

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN virkakunta on kokenut joutuneensa kovan poliittisen ohjauksen kohteeksi.

Virkamiehet yllättyivät, kun työministeri Jari Lindströmin erityisavustaja puuttui heidän työhönsä ilman perusteita esimerkiksi yhdenvertaisuudesta välittämättä.

TAPAUS SATTUI jo tammikuussa, mutta virkamiehet kertovat siitä julkisesti vasta nyt.

Kyseessä on tapaus, jossa työministeri Lindströmin silloinen erityisavustaja Sakari Puisto (ps) yritti vaikuttaa poliittisella ohjauksella kansalaisjärjestöjen saamiin avustuksiin.

Maahanmuuttoon vastahankaan suhtautuva Puisto yritti tammikuussa pyyhkiyttää virkamiesten valmistelemalta listalta muun muassa somalijärjestöjen avustukset kotouttamistoiminnasta pois.

Avustuksilla järjestöt auttavat maahanmuuttajalapsia, -nuoria ja -äitejä selviytymään arjestaan.

Avustuksia esitettiin TEM:n maahanmuuttojohtajan Sonja Hämäläisen mukaan yhteensä 12 järjestölle.

”Erityisavustajat saavat virkamiesten esitykset tiedoksi. Puisto kävi listat tarkoin läpi ja halusi poistaa avustukset kuudelta järjestöltä. Kaksi näistä oli somalitaustaisia, Hämäläinen kertoo.

HÄMÄLÄINEN hämmästyi ja soitti asiasta Puistolle.

”Sanoin, että avustusten poisto ilman selkeää objektiivista perustetta on kotouttamisen tavoitteiden ja hakijoiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta arveluttavaa. Koska Puiston perustelut eivät minulle auenneet, vein asian eteenpäin osasto- ja kansliapäällikölle.”

Yleensä erityisavustajat toimivat oman ministerinsä mandaatilla ja ohjauksessa. Onko Puisto siis toiminut vain kuten ministeri Jari Lindström on toivonut?

Lindström ei halua tarkemmin kommentoida asiaa HS:lle.

Myöskään avustaja Puisto ei halua kommentoida asiaa. Etenkään kun perussuomalaisten jakautumisen yhteydessä Puisto muuttui entiseksi erityisavustajaksi. Puisto edustaa perussuomalaisia, mutta Lindström erosi perussuomalaisista ja liittyi Uuteen vaihtoehtoon eli Siniseen tulevaisuuteen.

Lopputulos alkuvuoden tapauksessa oli, yksi somalijärjestö pudotettiin pois listalta virkamiesten uuden ”kokonaisharkinnan” jälkeen. Virkamiesten mukaan Puisto kuitenkin hermostui, koska virkamiehet eivät muuttaneet avustuksia niin kuin hän ohjeisti vaan loput järjestöt pysyivät listalla.

TEM:N YLIN virkamies eli kansliapäällikkö Jari Gustafsson piti Puiston toimintaa pöyristyttävänä.

Gustafsson ja työministeri Lindström joutuivat käymään tapauksen jäljiltä keskustelun poliittisen ohjauksen rajoista ja raameista.

”Lindström totesi minulle, että virkamiehet eivät tee niin kuin ministeri käskee. Hän myös sanoi, että poliittinen ohjaus pitää ministeriössä saada kuntoon: eli jos he sanovat jotain, niin näin täytyy tehdä.”

”Kerroin Lindströmille, että virkamiesten ohjaus kulkee aina kauttani. Kerroin, että poliittiset avustajat eivät voi, eikä heillä ole edes oikeutta mennä kertomaan yksittäiselle virkamiehelle, mitä pitäisi muuttaa. Käskyn täytyy tulla aina minulta”, Gustafsson sanoo.

Tieto tapahtumien kulusta on Gustafssonin ja Hämäläisen antamien lausuntojen varassa, koska Lindström ei asiaa kommentoi. Lindström viestitti vain sihteerinsä välityksellä, että ”asiasta käytiin ihan rakentava keskustelu, jonka jälkeen päädyttiin ratkaisuun”.

GUSTAFSSONIN mukaan Lindström kuitenkin ymmärsi asian alaistaan paremmin.

”Kyllä vaikutusyritykset tämän keskustelun jälkeen loppuivat. Lindströmin kanssa ministeriössä on ylipäänsä pärjätty aina hyvin, jopa hankalissa maahanmuuttajien kotoutusasioissa.”

Gustafsson korostaa, että avustuspäätökset ovat harkinnanvaraisia, eikä Puisto toimillaan rikkonut lakia.

”Puistolla oli agenda, jota hän halusi toteuttaa. Puiston takia jouduimme ministeriössä kuitenkin miettimään, mihin asti virkamiehet hyväksyvät poliittista ohjausta. Se on meille paljon suurempi periaatteellinen asia kuin työjärjestyksen ohitus.”

Puisto itse ei halua kommentoida asiaa millään tavalla.

”En halua sanoa tästä yhtään mitään. Minulla on työsuhde juuri päättymässä. En varmuuden vuoksi sano nyt mistään mitään. ”

Puisto menetti työnsä juhannuksen alla perussuomalaisten kahtiajaon yhteydessä.

Kansliapäällikkö Gustafssonin mukaan ministeriössä pitää toki aina ottaa poliittista ohjausta vastaan. ”Mutta jos poliittinen ohjaus alkaa sotia virkamiesten etiikkaa ja oikeudentuntoa vastaan, moni voi joutua tilanteeseen, että ei halua niin sanotusti tehdä enää kruunulle töitä.”

PUISTON tapaus on Gustafssonin mukaan toistaiseksi ainoa vaikuttamisyritys, josta hän itse on ministeriössään kuullut.

”Yksikin tällainen tapaus on tietysti jo liikaa. Suomessa on maailman lahjomattomin virkamieskunta ja se perustuu virkamiesten syvään oikeudentuntoon. Eivät virkamiehet toimi vain niin, että käsky on käsky ja se toteutetaan. Meillä on vahva oma etiikka.”

”Puisto ylitti toiminnallaan sen rajan, mitä me olemme pelänneet Halla-ahon porukoiden tekevän. Virkamiehet ovat toiminnassaan sitoutuneet puolustamaan länsimaisia arvoja, eritoten ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa, eikä niitä voi sivuuttaa poliittisen johdon käskyillä”, Gustafsson painottaa.

Hän myöntää ministerin aseman ylimpänä päällikkönä, mutta muistuttaa rajoista.

”Ministeriö on päällikkövirasto ja ministerillä päällikkönä on tietysti oikeus puuttua päätöksiin, jotka on delegoitu työjärjestyksen mukaan virkamiehille. Mutta pitää ymmärtää, kuinka pitkälle voi poliittista ohjausta viedä. Ei se voi ulottua enää yksittäisiin avustuspäätöksiin ja väestöryhmiin asti.”

Halla-aholaisten tulo ministereiksi olisi Gustafssonin mukaan johtanut virkakunnassa vähintään syvään itsetutkiskeluun, jopa joukkoeroon.


”Se olisi voinut johtaa jopa samanlaiseen irtisanomisilmiöön johtavien virkamiesten keskuudessa kuin on nähty nyt Donald Trumpin aikana Yhdysvaltojen hallinnossa.”

HS yritti kysyä Lindströmiltä toistuvasti sekä ennen juhannusta että vielä juhannuksen jälkeen maanantaina, toimiko Puisto oma-aloitteisesti, kun hän halusi pyyhkiä avustuksia muun muassa somalijärjestöiltä pois vai kehottiko ministeri.

”Ei siis mitään oma-aloitteista, vaan yhdessä pohtien”, oli Lindströmin sihteerin välittämä viesti.
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005268241.html?
 
Suomen suurin populisti on Ville Niinistö. Ylivoimaisesti.

Ville on oppinut sedältään tärkeitä kikkoja...

image_4343_2.jpg


Se on tähän väliin todettava, että Ville voisi olla jopa seuraava pääministeri mutta loppui aika ihan hintsusti kesken.

Uusi puheenjohtaja vaikuttaa vähän tönköltä jätkältä ja haiskahtaa Koijärvelle :D Vaikka enhän minä siitä jätkästä oikeastaan mitään tiedä...muutama viikko takaperin en edes nimeä.
 
Viimeksi muokattu:
Kansliapäällikön tehtävä ei ole arvostella kansanedustajia:

”Puisto ylitti toiminnallaan sen rajan, mitä olemme pelänneet Halla-ahon porukoiden tekevän”, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson.

Minusta tuo on potkujen paikka

Kaksi lainausta Gustaffsonilta:
Gustafsson korostaa, että avustuspäätökset ovat harkinnanvaraisia, eikä Puisto toimillaan rikkonut lakia.

Kansliapäällikkö Gustafssonin mukaan ministeriössä pitää toki aina ottaa poliittista ohjausta vastaan. ”Mutta jos poliittinen ohjaus alkaa sotia virkamiesten etiikkaa ja oikeudentuntoa vastaan, moni voi joutua tilanteeseen, että ei halua niin sanotusti tehdä enää kruunulle töitä.”

Eli Puisto ei rikkonut lakia ja Gustaffsonin mielestä poliittista ohjausta pitää ottaa vastaan. Gustaffson ei vain halunnut ottaa poliittista ohjausta vastaan, ilmeisesti väärien poliittisten näkemysten vuoksi.
 
Jopa Yleisradio sai kerran vinkin somaliyhteisön sisältä. Vinkin mukaan julkista tukea nauttivan Somaliliiton rahankäyttöä kannattaisi tarkastella lähemmin. Monet sisäpiiriläiset ovat myös huolissaan Somaliliiton radikalisoitumisesta. Väitetään jopa, että jäljet johtavat terroristiorganisaatioon al Shabaabin.

Tuossa on vanha MOT-käsikirjoitus:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/11/19/somaliliiton-likapyykki-kasikirjoitus

Tue näitä nyt oikein avokätisesti sitten.
 
”Ihmettelen vähän meidän kansliapäällikön ulostuloa” – Ministeri Lindström pitää somalijärjestöjen avustuspäätöksiä normaalina poliittisena ohjauksena
https://demokraatti.fi/ihmettelen-v...paatoksia-normaalina-poliittisena-ohjauksena/
– Tässä on koitettu antaa ihmeellinen kuva. Ihmettelen vähän meidän kansliapäällikön ulostuloa, joka hän puhui pöyristymisestä ja poliittisesta painostuksesta. Minä en kai ainakaan koe niin toimineeni. Tässä oli ihan normaalia kanssakäymistä siitä mikä on mahdollista ja mikä heidän mielestään hankalaa. Puisto on tehnyt hommaansa niin kuin pitääkin. Hän on valmistellut esityksen ja esittänyt sen virkamiehille, Lindström sanoo.

Sakari Puisto teki Lindströmin mukaan esityksen somalijärjestöjen avustusten poistamisesta virkamiehistölle ja virkamiehet katsoivat, ettei perusteluja ole tarpeeksi.

– Sakari viestitti asiasta minulle, jolloin kutsuin kaikki huoneeseeni koolle ja asia käytiin läpi. Sitten tehtiin linjaus miten toimitaan. Siinä kaikki koko karmeudessaan. Nämä ovat tarveharkintaisia avustuksia, halusimme tietää mikä tarve on ja mitä järjestöt tekevät ja millaisiin tuloksia ne ovat saavuttaneet. Somalijärjestöjä ei erityisesti otettu luupin alle vaan katsottiin kaikki avustuksia saavat järjestöt.

Siinäpä ministerin näkemys "kohusta".
 
”Ihmettelen vähän meidän kansliapäällikön ulostuloa” – Ministeri Lindström pitää somalijärjestöjen avustuspäätöksiä normaalina poliittisena ohjauksena
https://demokraatti.fi/ihmettelen-v...paatoksia-normaalina-poliittisena-ohjauksena/


Siinäpä ministerin näkemys "kohusta".

Päästiinpä pöyristymään, saatiin Trump sekä Halla-ahokin vedettyä mukaan..ja melkein joukkoerokin iski :D
Halla-aholaisten tulo ministereiksi olisi Gustafssonin mukaan johtanut virkakunnassa vähintään syvään itsetutkiskeluun, jopa joukkoeroon.

”Se olisi voinut johtaa jopa samanlaiseen irtisanomisilmiöön johtavien virkamiesten keskuudessa kuin on nähty nyt Donald Trumpin aikana Yhdysvaltojen hallinnossa.”
 
Ehkä olisi aikakin että virkamiehistössä kävisi vaihdos. Jos virkamiehet eivät kykene toimimaan jonkun ministerin kanssa, niin virkamiehen on lähdettävä.


Höpö höpö, virkamiesten joukkoeroon... Salli mun nauraa, tuskin se pitkäaikaistyöttömyys virkamiehiäkään suuremmin kiinnostaa... Toki on mahdollista että porukan egot ovat sen verran suuret, että kuvittelevat löytävänsä, usein ilman rahtuakaan substanssiosaamista, duunia yrityspuolelta.
 
Suomen somalilaisten liitto Lindströmin avustajakohusta – "Käsillä erittäin vakava asia"

Suomen somalilaisten liitto on esittänyt kannanottonsa ministeri Jari Lindströmin entisen erityisavustajan yritykseen pyyhkiä yli kahden somalitaustaisen kansalaisjärjestöjen avustukset.

Kannanotossaan liitto tuomitsee laajamittaisen poliittisen ohjauksen ja katsoo sen olevan syrjintää ja yhdenvertaisuuden rikkomista.

Liiton mukaan poliittinen ohjaus ei voi ulottua yksittäisiin avustuspäätöksiin ja väestöryhmiin. Kannanotossaan liitto toteaa myös, että Suomen hallinnon tulisi olla lahjomatonta.

Lisäksi liitto vetoaa hallitukseen, jotta se ryhtyisi tarvittaviin toimiin, jotta liiton mukaan tapauksen kaltainen rasistinen toiminta saataisiin kitkettyä.

Avustuksilla järjestöt auttavat maahanmuuttajalapsia, -nuoria ja -äitejä selviytymään arjestaan.

Helsingin Sanomat kertoi aiemmin tänään, että työministeri Jari Lindströmin (uv.) entinen erityisavustaja Sakari Puisto (ps) halusi pyyhkiä yli kahden somalitaustaisen kansalaisjärjestön avustukset perusteetta.

Työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet kokivat HS:n mukaan joutuneensa kovan poliittisen ohjauksen kohteeksi, kun Puisto sai virkamiesten esitykset tiedoksi ja halusi poistaa avustukset yhteensä kuudelta järjestöltä. Virkamiesten mukaan poistoille ei kuitenkaan ollut perusteita ja ne olisivat olleet arveluttavia yhdenvertaisuuden kannalta.

Lehden mukaan lopputuloksena yksi somalijärjestö pudotettiin pois listalta kokonaisharkinnan jälkeen, mutta Puisto hermostui, koska virkamiehet eivät toimineet ohjeistuksen mukaan.


MTV Uutisille Puisto kommentoi "noudattaneensa käskyjä". Helsingin Sanomille asiaa kommentoineen Lindströmin mukaan erityisavustaja ei toiminut omavaltaisesti vaatiessaan avustusten lopettamista.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/...akohusta-kasilla-erittain-vakava-asia/6484616
 
Halla-ahon mielestä Lindströmin erityisavustaja toimi oikein yrittäessään leikata somalijärjestöjen tuet – ”Kotoutumiselle pitäisi asettaa selkeät mittarit”
Työministeri Jari Lindströmin (uv) erityisavustaja Sakari Puisto (ps) yritti poistaa virkamiesten valmistelemalta listalta muun muassa somalijärjestöjen avustukset kotouttamistoiminnasta.

PERUSSUOMALAISTEN puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mukaan työministeri Jari Lindströmin (uv) entinen erityisavustaja Sakari Puisto (ps) toimi oikein yrittäessään leikata somalijärjestöjen tuet.

HS kertoi tänään, että Puisto yritti tammikuussa pyyhkiyttää työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) virkamiesten valmistelemalta listalta muun muassa somalijärjestöjen avustukset kotouttamistoiminnasta pois.

Lopputulos alkuvuoden tapauksessa oli, yksi somalijärjestö pudotettiin pois listalta virkamiesten uuden ”kokonaisharkinnan” jälkeen.

Virkamiesten mukaan Puisto kuitenkin hermostui, koska virkamiehet eivät muuttaneet avustuksia niin kuin hän ohjeisti vaan loput järjestöt pysyivät listalla. TEM:n kansliapäällikkö Jari Gustafsson piti Puiston toimintaa pöyristyttävänä.

HS:n maanantaina haastattelema ministeri Lindström tiesi Puiston toiminnasta.

HALLA-AHO perustelee kantansa julkisen rahankäytön tarkkailulla.

”Näitä avustuksia perustellaan kotouttamisella, kuten Gustafssonkin teki HS:n jutussa. Kotoutumiselle pitäisi asettaa selkeät ja objektiiviset mittarit, joilla sitä seurataan.”

”Kriteeriksi pitäisi ottaa vertailukelpoisia ja relevantteja lukuja, kuten työllisyysluvut ja edustus rikostilastoissa.”

Nykytilanne on Halla-ahon mukaan se, että kotoutumista mitataan sillä, kuinka paljon rahaa siihen laitetaan.

”Tavallaan lakaistaan kotoutumisen epäonnistuminen maton alle toteamalla, että meillä kotoutuminen on onnistunut hyvin, koska meillä on virkamies hoitamassa asiaa. Tämä on Helsingin entisen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljasen kohtuullisen sanatarkka sitaatti”, Halla-aho sanoo.

Maahanmuuton ja siihen käytettävien rahojen tapauksessa kyse on Halla-ahon mukaan ”tuottamuksellisesti hankitusta ongelmasta”.

”Tietenkin meillä on kotimaassakin huijareita ja kaikenlaisia ihmisiä. Mutta se on sellainen ilmiö, jonka kanssa jokainen kansakunta joutuu ja pystyykin elämään.”

PUISTON tapaus on Gustafssonin mukaan toistaiseksi ainoa vaikuttamisyritys, josta hän itse on ministeriössään kuullut.

”Puisto ylitti toiminnallaan sen rajan, mitä me olemme pelänneet Halla-ahon porukoiden tekevän”, Gustafsson sanoi HS:n haastattelussa.

”Virkamiehet ovat toiminnassaan sitoutuneet puolustamaan länsimaisia arvoja, eritoten ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa, eikä niitä voi sivuuttaa poliittisen johdon käskyillä.”
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005268905.html
 
Ei yllätä, että Gustafsson on kokoomuksen miehiä.

Minä kyllä veikkasin, että Gustafsson olisi joku työministeri Liisa Jaakonsaaren, Tarja Filatovin tai Anni Sinnemäen nimittämä vanha stallari, mutta näyttää olevan elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren "jonon ohi" nimittämä kokkare.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015031719376619_uu.shtml

”Virkamiehet ovat toiminnassaan sitoutuneet puolustamaan länsimaisia arvoja, eritoten ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa, eikä niitä voi sivuuttaa poliittisen johdon käskyillä.”

Gustafsson on ollut suurlähettiläänä Tokiossa ja Pekingissä. Vähän erikoista, ettei ole noissa pesteissa törmännyt virkamieheen, joka ei pidä länsimaisten arvojen puolustamista varsinaisena sydämenasianaan.
 
Minä kyllä veikkasin, että Gustafsson olisi joku työministeri Liisa Jaakonsaaren, Tarja Filatovin tai Anni Sinnemäen nimittämä vanha stallari, mutta näyttää olevan elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren "jonon ohi" nimittämä kokkare.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015031719376619_uu.shtml

”Virkamiehet ovat toiminnassaan sitoutuneet puolustamaan länsimaisia arvoja, eritoten ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa, eikä niitä voi sivuuttaa poliittisen johdon käskyillä.”

Gustafsson on ollut suurlähettiläänä Tokiossa ja Pekingissä. Vähän erikoista, ettei ole noissa pesteissa törmännyt virkamieheen, joka ei pidä länsimaisten arvojen puolustamista varsinaisena sydämenasianaan.

Valtion virkamieslaki ei sisällä Gustafssonin mainitsemaa tehtävää.
 
Monikulttuurisuus on pyllystä, kuten olemme monesti todenneet. Sen vahvistaa tämä nätti tyttö. Kannattaa lukea koko juttu.

http://www.hs.fi/nyt/art-2000005268266.html

Mutta nämä Gustafssonien lahjukset somaliliitolle menevät joko liiton hallituksen taksilaskuihin tai terroristeille.

Se on jännä, että tämän asian neutraalisti julkisuuteen tuovan pitää olla ulkolainen..
 
Viimeksi muokattu:
Muutama saa vielä avustusta, YTJ hakusanalla "somali":

2073459-7 Aatteellinen yhdistys
1958625-9 Aatteellinen yhdistys
1926445-2 Aikuisten Somaliland-Seura Helsinki ry Aatteellinen yhdistys
1900111-8 Amal Express Osuuskunta Osuuskunta
1849012-4 BadBaaDo ry Aatteellinen yhdistys
1603516-0 BERRI-SOMAL KEHITYS RY Aatteellinen yhdistys
2651314-6 East Helsinki Somali Association ESA ry Aatteellinen yhdistys
2018693-0 Espoon Somali Monitoimintakeskus ry Aatteellinen yhdistys
2296768-5 Espoon Somali Yhdistys ry Aatteellinen yhdistys
1909833-5 Espoon Somaliland Seura ry Aatteellinen yhdistys
2546001-1 Etiopian Somalialainen yhteisö Suomessa ry Aatteellinen yhdistys
1850769-4 Farmajo - yhdistys ry Aatteellinen yhdistys
1988369-1 Finnish Somali Women Association Fiswa-seura ry Aatteellinen yhdistys
1812633-0 Helsingin Maahanmuuttajien Seura ry Aatteellinen yhdistys
2254365-5 Hämeen tulkkipalvelu Yksityinen elinkeinonharjoittaja
2387665-4 Itä-Afrikan rauha ja kehitys ry Aatteellinen yhdistys
2314645-9 Itä-Helsingin somalialaisten yhdistys ry Aatteellinen yhdistys
1906712-5 Itä-Vantaan Somalikulttuuri yhdistys ry Aatteellinen yhdistys
1573254-6 Juba somali band ry Aatteellinen yhdistys
2758754-2 Kajaanin Somalialainen Seura ry Aatteellinen yhdistys
1891394-0 Kehitysapuyhdistys Terveys- ja Koulutusapua Somalilandiin Sa... Aatteellinen yhdistys 2605217-5 Keski-Suomen Somalian ry Aatteellinen yhdistys 2017115-7 Kivenlahden Nuorten ja Naisten Somaliyhdistys ry Aatteellinen yhdistys 2504300-7 Konsom-nuoret ry Aatteellinen yhdistys 2760875-3 Kouvolan Somalia-yhdistys ry Aatteellinen yhdistys 2602826-3 Lieksan Somali perheyhdistys ry Aatteellinen yhdistys 1627223-8 Lohjan Somali-Suomi-Seura ry Aatteellinen yhdistys 2356106-2 Länsi-Helsinki somaliyhteisö ry Aatteellinen yhdistys 2057969-7 Länsi-Suomen Somaliseura ry Aatteellinen yhdistys 2645252-3 Naisten ja nuorten 'Xuriyo' ry Aatteellinen yhdistys 2669302-8 Nordic Somali ry, Nordiska Somaliska föreningen rf Aatteellinen yhdistys 2615343-5 Pietarsaaren Somaliyhdistys ry Aatteellinen yhdistys 2308972-2 Pirkanmaan Somali yhdistys ry Aatteellinen yhdistys 2747770-6 Pohjois-Helsingin Somali yhdistys ry Aatteellinen yhdistys 2560874-1 Pohjois-Suomen somalialainen tykiyhdistys ry Aatteellinen yhdistys 2664139-1 Pohjois-Suomen Somalinuoret ry Aatteellinen yhdistys 2528964-8 Raision somaliyhdistys ry Aatteellinen yhdistys 2273540-3 Sateenvarjo ry Aatteellinen yhdistys 1840337-7 SOCUS ry Aatteellinen yhdistys 1839443-1 SOMALI BENADIRI YHDISTYS RY Aatteellinen yhdistys
1756604-3 Somali Care Seura ry Aatteellinen yhdistys
2309276-1 Somali Finnish Media Association ry Aatteellinen yhdistys
2159402-0 Somali Finnish Student Association ry Aatteellinen yhdistys
2345763-6 Somali Forum for Progress Finland ry Aatteellinen yhdistys
2248390-4 Somali Health Professionals in Nordic Countries SOMHELP ry Aatteellinen yhdistys
1978127-3 Somali Helsinki yhdistys ry Aatteellinen yhdistys
2128617-5 Somali Nuorten Tukiyhdistys Sompeli ry Aatteellinen yhdistys
2116998-0 Somali Orphans charity Organization ry Aatteellinen yhdistys
2520748-9 Somali Peace and Development Organization (Finland Sopdo) ry Aatteellinen yhdistys
1831895-7 Somali Reconstructio And social Development ry Aatteellinen yhdistys
1794713-7 Somali Social Development Association, SSDA - Somali Sosiaal... Aatteellinen yhdistys
1634233-9 SOMALI TAAKULO-YHDISTYS RY Aatteellinen yhdistys
1762169-8 Somali Tabantaabo Association ry Aatteellinen yhdistys
2064485-8 Somali Youth League ry Aatteellinen yhdistys
1902006-0 SOMALIA DEVELOPMENT ASSOCIATON OF FINLAND, SOMDA-SEURA RY Aatteellinen yhdistys
2034835-4 Somalialaisten apu ry Aatteellinen yhdistys
1976216-0 Somalialaisten kasvatus- ja terveysyhdistys Aatteellinen yhdistys
2594525-4 Somalialaisten naisten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämi... Aatteellinen yhdistys
2020353-4 Somalialaisten päihde- ja mielenterveysyhdistys ry Aatteellinen yhdistys
1471919-8 SOMALIAN COMMUNITY FINLAND RY Aatteellinen yhdistys
1965017-7 Somalien kulttuuri- ja perheyhdistys ry Aatteellinen yhdistys
2654101-6 Somalikielen lastenhoitaja (ISACK) Yksityinen elinkeinonharjoittaja
1846852-5 Somaliland Development organisation ry Aatteellinen yhdistys
1498111-0 Somaliland Seura ry Aatteellinen yhdistys
1642840-7 SOMALIN KIELEN JA KULTTUURIN YHDISTYS RY Aatteellinen yhdistys
1815935-1 Somalinaisten Tuki WADAJIR ry Aatteellinen yhdistys
1908425-9 SOMALINKIELEN JA -KULTTUURIN INFOYHDISTYS RY Aatteellinen yhdistys
1851147-4 Somaliopettajien yhdistys Suomessa Ry, Somalilärarens föreni... Aatteellinen yhdistys
1907524-8 SOMALISKA HJÄLPFÖRENINGEN YHDISTYS RY Aatteellinen yhdistys
2088280-5 Somaliska Svenska Kulturföreningen i Finland rf Aatteellinen yhdistys
1979514-9 Somaliväen yhdistys Midnimo Aatteellinen yhdistys
1849912-9 SONPET ry Aatteellinen yhdistys
1991033-8 Suomen Nuorten somali Lääkärien yhdistys - Finnish junior so... Aatteellinen yhdistys
2690843-9 Suomen Somali Films Yksityinen elinkeinonharjoittaja
2079112-9 Suomen somali nuorisoyhdistys SSN ry Aatteellinen yhdistys
2618507-4 Suomen Somali Yrityksien Osuuskunta Osuuskunta
2393785-9 Suomen Somalia-verkosto ry Aatteellinen yhdistys
1890875-4 SUOMEN SOMALILAND KEHITYS JA INTEGRAATIO RY Aatteellinen yhdistys
1581508-5 Suomen Somaliliitto ry Aatteellinen yhdistys
1745297-8 Suomi-Somalia Seura ry Aatteellinen yhdistys
1901591-5 SUOMI-SOMALIMAA SEURA RY Aatteellinen yhdistys
2042946-1 Turun Nuorten Somalien yhdistys Aatteellinen yhdistys
2022839-5 Turun somalien naiset sihundiid rekisteröity yhdistys Aatteellinen yhdistys
2704870-9 Vaasan somalinaisten kehitys ry Aatteellinen yhdistys
1738760-0 Warsan Somali Media Association ry Aatteellinen yhdistys

https://tietopalvelu.ytj.fi/yrityshaku.aspx?kielikoodi=1
 
Back
Top