Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Eikös tämä ohjelma päättynyt jo viime kuun vaihteessa?
https://www.satakunnankansa.fi/koti...attyy-eussa-ristiriitaisin-tuntein-200419361/

Soini: Koheesiorahan jako harkintaan, jos EU-maat eivät ota osuuttaan turvapaikanhakijoista

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) sanoo, että EU:ssa on pistettävä koheesiorahaston varojen jako uudelleen harkintaan, jos jäsenmaat eivät suostu ottamaan osuuttaan turvapaikanhakijoista unionin sisäisissä siirtojärjestelyissä.

– Silloin on turvauduttava koheesiorahastoon. Suomen kanta asiassa on selvä, Soini kertoi STT:lle maanantaina.

RAHASTON olisi mahdollista leikata myöntämiään varoja niiltä mailta, jotka sulkevat rajansa unionin sisällä siirrettäviltä turvapaikanhakijoilta.

Siirtojärjestelyissä on ollut määrä sijoittaa Italiaan ja Kreikkaan saapuneista turvapaikanhakijoista 160 000 muihin EU-maihin. Siirrettyä on saatu vajaat 30 000. Suomi on ottanut liki lupaamansa määrän, noin 2 000 ihmistä.

EU:n koheesiorahastolla pyritään vähentämään taloudellista ja sosiaalista eriarvoisuutta ja edistämään kestävää kehitystä.

ULKOMINISTERI Soini kommentoi turvapaikanhakijoiden jakamista maanantaina tiedotustilaisuudessa, jonka hän piti Suomen-vierailulla olevan Liettuan ulkoministerin Linas Linkeviciuksen kanssa.

Koheesiorahasto ei ollut esillä kaksikon kesken. Ministerit sen sijaan pohtivat Itämeren alueen turvallisuudetta, Venäjän ja Ukrainan tilannetta ja transatlanttisia suhteista.

Linkevicius arvioi, että Venäjän läntinen erillisalue Kaliningrad ei ole aiheuttanut ongelmia rajanaapurinsa Liettuan turvallisuustilanteeseen. Sen sijaan Ukrainan tilanne on vaikuttanut molempien ulkoministerien mielestä kielteisesti lähialueeseen.

SOINItäydensi, että sotilasliitto Naton läsnäolo on vakautta lisäävä asia Itämeren piirissä.

– Esillä olivat myös hybridiuhat ja keinot vaikuttaa niihin. Kyberturvallisuudesta kävimme läpi myös ei-sotilaallista puolta, energiavarmuutta, ministerit kertoivat.
http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/299078/0f87a4262a
 
Pikemmin Väykkä edustaa perinteistä alkoilaista keskustaa ja Sipilä jotain uutta city/oikeistolaiskeskustaa.
Aina kun vedetään esiin alkiolaisuus, on syytä muistuttaa että eräs Alkion teemoista oli Euroopan yhdysvallat, jota hän kovasti kannatti.
 
vai oikein 10cm raja...o_O

EU-parlamentin valiokunta äänestää tänään, saako puuta polttaa

EU-valiokunta äänestää tänään, onko puun energiakäyttö kestävää ja saisiko se tukea. Seuraavan kerran uusiutuvan energian direktiivin (red II) kestävyyskriteereistä äänestetään marraskuussa.

EU-parlamentin ympäristövaliokunta äänestää tänään maanantaina siitä, onko pieniläpimittaisen runkopuun, kantojen ja mäntyöljyn energiakäyttö kestävää.

Valiokunnan alkuperäinen ehdotus suhtautuu kriittisesti puun polttoon, mutta sen lisäksi äänestyslistalla on vaihtoehtoinen kompromissiesitys.

Parlamentin epp- ja ecr-ryhmän valmistelema kompromissi tarkastelee kestävyyttä riskiperusteisesti. Uudelle kompromissille tukensa antanut meppi Nils Torvalds (r.) kertoo kestävyyskriteereistä vastaavan raportoijan Bas Eickhoutin (vihr.) joustaneen paljon alkuperäisestä esityksestään.

"Tultiin niin lähelle, kun Eickhout voi tulla. Ehdotus ottaa huomioon Suomen erityspiirteet", Torvalds kertoo.

Komissio esitti alun perin, että biomassan kestävyyttä arvioitaisiin riskiperusteisesti ja maakohtaisesti. Riskiperusteisuus tarkoittaa, että puupohjaisen energian tuotannossa sovelletaan maakohtaisia lakeja, kuten Suomessa metsälakia. Tällöin tarvetta erillisille, EU:n kirjaamille kestävyystarkasteluille, ei olisi.

Eickhout kirjoitti kuitenkin komission esityksen uuteen uskoon. Hän ehdotti metsäbiomassan kestävyyskriteereihin kovia tiukennuksia, kuten sitä, että riskiperusteisesta lähestymistavasta luovuttaisiin.

Torvaldsin mukaan uuden kompromissin sisältämät kestävyyskriteerit ovat jo melko lähellä komission kantaa, mikä on ollut Suomen metsäalan alkuperäinen toive.

"Sopimukseen on nostettu sisään kaikki komission ehdot riskiperusteisuudesta", Torvalds varmistaa.

Kestävyyskriteerien raportoija Eickhout luokitteli omassa ehdotuksessaan turvemetsien puun ja turvemaiden nurmen uusiutumattomiksi energianlähteiksi. Lisäksi Eickhout listasi pohjapaperissaan, että pieniläpimittaisen runkopuun, kantojen ja mäntyöljyn energiakäyttöä ei tulisi tukea.

Tätä vastustavat hanakasti mäntyöljyä biopolttoaineeksi jalostavat tai sitä suunnittelevat yritykset, kuten UPM ja Kaidi. Metsä Group on taas kertonut olevansa tukipolitiikkaa vastaan (MT 29.9.).

Listausta siitä, mitä puupohjaisia jakeita voi jatkossa käyttää energiaksi, ei ole Torvaldsin mukaan saatu mukaan kompromissiin. Niistä aiotaan kuitenkin äänestää erikseen maanantaina. Torvaldsin tavoite on, että puun läpimitta ei ole enää kestävyysperuste, vaan markkinoiden pitäisi antaa ohjata puun käyttöä.

"Olosuhteisiin nähden Eickhout on liikkunut paljon", Torvalds summaa.

Ympäristövaliokunnan äänestyksen jälkeen EU-parlamentin teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta antaa lausuntonsa marraskuussa. Sen jälkeen siitä äänestettäneen koko parlamentin kesken joulukuussa.

EU-parlamentin mepit kirjasivat Eickhoutin alkuperäisiin kestävyyskriteereihin yli tuhat muutosesitystä. Eickhoutin esitys on saanut laajaa kritiikkiä suomalaisten meppien keskuudessa. Suomalaisista mepeistä muun muassa Anneli Jäätteenmäki (kesk.) ja Hannu Takkula (kesk.) painottivat, että kestävän metsänhoidon periaatteet ovat Suomessa jo nyt selkeät ja nykyinen lainsäädäntö on riittävä.

Mepit Sirpa Pietikäinen (kok.) ja Merja Kyllönen (vas.) ovat ehdottaneet kriteereihin tiukennuksia. Heidän mielestään kantoja tai yli 10 senttimetristä puuta ei saisi käyttää energiaksi ja riskiperusteisesta kestävyyden tarkastelusta tulisi luopua.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsä/artikkeli-1.210487
 
Yrittäjä ottaa henkilökohtaisen riskin luodakseen työpaikkoja muille ja luodakseen hyvinvointia vai?

Onko Juha Sipilä vassari?
24.10.2017 07:43 Ari Alsio http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244922-onko-juha-sipila-vassari
18 kommenttia
Poikkesin Juha Sipilän kotisivuille lukemaan ja mitä siellä lukikaan?

"Yritykset ovat osa yhteiskuntaa. Niiden ensisijaisena tehtävänä on työpaikkojen luominen ja taloudellisen hyvinvoinnin tuominen sille alueelle, missä yritys toimii. Elektrobitissä ja monessa muussakin yrityksessä tämä on kirjattu yhdeksi keskeisimmistä arvoista".

Tämähän on täysin vasemmistolainen näkökanta, eli yritysten pääasiallinen tehtävä olisi työttömän työllistäminen.

Voi härregud! Yrityksen tehtävä on menestyä, jotta voisi palvella ja kantaa vastuuta ottamastaan sektorista.Yrityksen idea on tehdä rahaa sillä idealla joka lähtöhetkellä yrittäjän innovoima idea.

Idea voi olla mikä tahansa, jopa tuo, että yrityksen tehtävänä on työllistää mahdollismman moni. Mutta se on vasemmistolainen näkövinkkeli ja tavallaan siitä tulee syöpä, jos se perustuu yhteiskunnan kuppaamiseen. Ja sitä siitä herkästi myös tulee, jos tuollainen idea kirjataan yrityksen arvoihin.

Jos yrityksen tehtävä on tuottaa työpaikkoja, eikä omistajille voittoa se on kolhoosi jossa hukataan voimavaroja yhteiskunnan ei yrityksen hyvinvoinniksi. Työllistäminen on arvokas asia ja antaa yhteiskunnalle työpaikkoja, mutta ei se mikään yrityksen arvo ole.

Tuollainen ajattelu johtaa yhteiskunnan työllisyystoimien hyväksikäyttöön nopeasti. Jos yrityksen arvo on työllistäminen on se silloin ensimmäisenä hyödyntämässä valtion týöllistämisrahoja, koska nehän ovat kaikkein helpointa rahaa yrityksille. Varsinkin sellaisille yrityksille, joiden arvoihin on oikein kirjoitettu ensisijaiseksi tehtäväksi työllistäminen.

Minusta tuollainen yritys on jo alkujaan perustettu valuttamaan yheiskunnan rahaa työllistämistarkoituksessa.

Yrityksen ainoa lähtökohta on toteuttaa sitä mitä sen arvoihin on kirjattu, muuten yrityksen arvoilta menee pohja.

Oikeat arvot näkyvät joka päiväisinä tekoina. Niistä ei tarvitse erikseen asiakkaille kertoa vaan ne näkyvät ulospäin tekoina. Jos kerrot olevasi vastuullinen yhteiskunnasta niin kerro mieluummin Juha joku yhteisvastuullinen teko kuin, että se on arvosi.

Arvot voivat olla mitä vain, jos toimit niiden mukaisesti, mutta jos yrityksen arvo on työllistäminen on se hiukan nurinkurinen ajatuksena. Yleensä yritykset yrittävät menestyä ja siten palvella yhteiskuntaa, eli antavat oman osaamisensa näkyä. Kun osaaminen näkyy ja tilauskirjoihin tulee merkintöjä yritys työllistää.

Jos yrityksen tehtävän olisi työllistäminen sen osaaminen perustuu työvoimatoimistojen osaamiseen eli yritys yrittää saada työpaikkoja, ja unohtaa helposti, että tilaukset eli myynti ovat se ainoa asia joka työllistää aidosti.

Työllistäminen arvona on lähinnä vasemmistolainen haavekuva, eikä mikään yrityksen arvo.

Yrityksen arvoja ovat enemmän kaikki muut asiat kuin työllistäminen.
 

Tämähän on ihan naurettavaa. Sehän on selvä, että valtaosa tukkipuusta päätyy sahatavaraksi kun siinä on selkeästi parempi hinta. Ei kai kukaan järjen jättiläinen haketa hehtaaritolkulla tukkipuuta?

Uuneihin päätyy lähtökohtaisesti sahatavaraksi kelpaamatonta 2. luokan tavaraa (kierot, tyvilahot, myrksykaadot/katkenneet, tienposkessa lojuneet jne) ja pieniä eriä varmasti sitä ehtaa. Maailma kun ei ole täydellinen.

Kyllä meillä on luonnostaan toimivat markkinat tässä. Korjatkaa jos olen väärässä.
 

Tainneet mepit Kyllönen ja Pietikäinen kuunnella pitkillä lounailla Metryn (Metsäteollisuus ry) kantoja.

Metry vastustaa kiivaasti rannetta paksumman puun energiakäyttöä, koska sen mielestä sellainen puu pitää myydä (=lahjoittaa) sellutehtaille.

RedII direktiivi ei siis koske kotipolttoa vaan teollista polttoa. Ei siis tarvitse kenenkään pelätä klapiensa puolesta.
 
Tämähän on ihan naurettavaa. Sehän on selvä, että valtaosa tukkipuusta päätyy sahatavaraksi kun siinä on selkeästi parempi hinta. Ei kai kukaan järjen jättiläinen haketa hehtaaritolkulla tukkipuuta?

Uuneihin päätyy lähtökohtaisesti sahatavaraksi kelpaamatonta 2. luokan tavaraa (kierot, tyvilahot, myrksykaadot/katkenneet, tienposkessa lojuneet jne) ja pieniä eriä varmasti sitä ehtaa. Maailma kun ei ole täydellinen.

Kyllä meillä on luonnostaan toimivat markkinat tässä. Korjatkaa jos olen väärässä.

Ei kukaan tukkipuuta poltakaan, mutta kuitupuun hinta on monesti sillä kintaalla, että saa paremman hinnan hakettamalla se kotipitäjän lämpölaitokselle kuin myymällä sellutehtaalle.

Kaukana tehtaista tilanne on sellainen, ettei kuidulla ole lainkaan markkinahintaa. Erityisesti Sodankylän yläpuolella ja jossakin Kaenuun ja Pohjois-Karjalan rajamailla ollaan siinä tilanteessa.
 
mutta kuitupuun hinta on monesti sillä kintaalla, että saa paremman hinnan hakettamalla se kotipitäjän lämpölaitokselle kuin myymällä sellutehtaalle.

Yhtälöön vaikuttanee myös tuet, joita energiakäyttöön myönnetään, vaikka niissä onkin pyritty tuota kilpailutilannetta jossain määrin huomioimaan.

Energiamarkkina on menossa täysin poliittisesti ohjatuksi. On kiintiöitä ja tukea turpeelle, puulle, tuulelle jne. Enää mikään ei kannata ilman tukia...

Parhaat keinot markkinan ohjaukseen olisivat verotuksen kautta: energiaverot ja päästökauppa. Näin markkina saisi sitten vapaasti ratkaista, miten muodostuu optimaalinen lopputulos.
 
Parhaat keinot markkinan ohjaukseen olisivat verotuksen kautta: energiaverot ja päästökauppa. Näin markkina saisi sitten vapaasti ratkaista, miten muodostuu optimaalinen lopputulos.

Maanpuolustuspalstalla ymmärretään toinenkin puoli energiantuotannosta eli huoltovarmuus, ja sen varmistaminen ei puhtaalla markkinataloudella taida onnistua.
 
Soini väläyttää jatkamista eduskunnassa – ivaa Halla-ahon sivaritaustaa

1855494-468x320.jpg

Ulkoministeri Timo Soini pitää mahdollisena, että hän pyrkii eduskuntaan vuonna 2019.

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) pitää mahdollisena, että hän asettuisi ehdolle vielä seuraavissa eduskuntavaaleissa keväällä 2019. Soini kertoo asiasta toimittaja Lauri Nurmen tänään tiistaina julkaistussa kirjassa Perussuomalaisten hajoamisen historia.

– En sitä viitsi sulkea pois. Voin olla ensi vaaleissa ehdokkaana. Voi olla, että en ole. Politiikassa on sellainen ikävä piirre, että ei kannata hirveästi selittää. Kannattajasi eivät selityksiäsi kaipaa, eivätkä vastustajasi niitä usko, ulkoministeri pohtii kirjaan tehdyssä haastattelussa.

Perussuomalaisten hajoamisen jälkeen on spekuloitu eri virkanimityksillä, joita Soinille oltaisiin valmistelemassa. Julkisuudessa on veikkailtu muun muassa suurlähettilään paikkaa Lontoossa tai pankkiirin virkaa Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankissa. Soini ei kirjassa ota kantaa huhuihin.

Salkku ei ratkaissut

Soini kiistää lähteneensä viime kesällä perussuomalaisista siksi, että olisi muuten menettänyt ulkoministerin paikan.

– Me, jotka lähdimme, emme suostuneet olemaan Jussi Halla-ahon johtamassa puolueessa. Siitä oli kysymys, Soini sanoo kirjassa.



Hän viittaa Jyväskylän puoluekokouksessa valitun uuden puoluejohdon jyrkkiin ulkomaalaisvastaisiin puheisiin.

Soini kuvailee Halla-ahoa älykkääksi kirjoittajaksi, mutta ei usko tämän pysyvän pitkään perussuomalaisten johdossa. Hän ei luota Halla-ahon johtajankykyihin.

– En pidä häntä johtajatyyppinä ollenkaan. Eivät sivarit ole kenraaleita, reservin alikersantti Soini kuvailee siviilipalveluksen käynyttä seuraajaansa.

Aikoi erota jo 2014

Nurmen haastattelussa Soini tunnustaa suunnitelleensa perussuomalaisten puheenjohtajuudesta luopumista jo vuonna 2014. Hänen tarkoituksensa oli jättää tehtävänsä Turun puoluekokouksessa kesällä 2015.

Yksi galluptulos kuitenkin muutti Soinin mielen – vaikka hän on julkisesti usein väheksynyt kyselyjen merkitystä.

Soini kertoo, että Ylen joulukuussa 2014 julkaisema puoluekannatusmittaus sai hänet jatkamaan vielä yhden puheenjohtajuuskauden. Tuossa kyselyssä perussuomalaisten kannatus oli pudonnut reiluun 13 prosenttiin.

– Tajusin, että ei perhana, häviämme vaalit, jos en vedä niitä. Velvollisuudentunnosta jatkoin, Soini paljastaa.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Soinin johtama perussuomalaiset nousi maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja lähti ensimmäistä kertaa hallitukseen.
http://www.kainuunsanomat.fi/kainuu...a-eduskunnassa-ivaa-halla-ahon-sivaritaustaa/
 
Maanpuolustuspalstalla ymmärretään toinenkin puoli energiantuotannosta eli huoltovarmuus, ja sen varmistaminen ei puhtaalla markkinataloudella taida onnistua.

Suomessa onneksi puuta, turvetta, ydinvoimaa, vesivoimaa, tuulivoimaa ja ruotsalaista ja norjalaista vesivoimaa piisaa. Venäläisen kaasun merkitys esimerkiksi on olematon.

Sen sijaan polttonestepuolella tuskin omavaraisesti pärjättäisiin kovin helposti. Häkäpönttöjä käyttöön vain?

Uusiutuviin polttonesteisiin liittyen: Neste ja suomalaiset mäntyöljykemikaalihyödyntäjät päätökseen tyytyväisiä, Umppi ei.

https://yle.fi/uutiset/3-9897549

Mäntyöljyn poistamista edistyneiden polttoaineiden raaka-ainelistalta olivat ehdottaneet mm. suomalaismepit Sirpa Pietikäinen (kok.) ja Merja Kyllönen (vas.). Heidän mukaansa siitä kannattaisi ennemmin tehdä korkeamman jalostusasteen tuotteita.
 
Sehän se paras ratkaisu oliskin Soinille osallistua vaaleihin. Sitten näkisi mitä mieltä äänestäjät ovat ratkaiusta lähteä Persuista.
 
Sehän se paras ratkaisu oliskin Soinille osallistua vaaleihin. Sitten näkisi mitä mieltä äänestäjät ovat ratkaiusta lähteä Persuista.

Hyvin näyttää verkkouutisissa keihään kärki kohdistuvan Halla-ahoon. Orpon ja Sipilän suhmurointia ei mainita sanallakaan...

AL: Yli vuoden pohjustus – näin Jussi Halla-aho aloitti Timo Soinin tyrmäämisen
https://www.verkkouutiset.fi/al-yli...si-halla-aho-aloitti-timo-soinin-tyrmaamisen/
 
Toimittaja Lauri Nurmelta tiukka vaatimus hallitukselle: "Toivon, että asianosaiset jonain päivänä kertovat totuuden"
Politiikan toimittaja Lauri Nurmi haluaisi, että poliitikot paljastaisivat, mitä kesäkuun hallituskriisin yhteydessä todella tapahtui.

Keskustan ja kokoomuksen johtoelinten välillä käytiin keskusteluja perussuomalaisten jatkosta jo toukokuussa, ennen perussuomalaisten puoluekokousta, totesi politiikan toimittaja Lauri Nurmi kirjansa julkaisutilaisuudessa Helsingissä.

Lännen Median politiikan toimittajana työskentelevän Nurmen kirjoittama Perussuomalaisten hajoamisen historia (Into Kustannus) julkaistiin tiistaina.

Nurmi otti vapaata työstään kirjoittaakseen teoksen pian sen jälkeen, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajosi kesäkuussa.

–Yksi keskeinen motiivi kirjan tekemiseen oli se, että jäljet eivät saa kylmentyä, Nurmi totesi.


Nurmi: Sipilä tietoinen
Nurmi käy kirjassaan läpi tapahtumaketjua, joka lopulta johti perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoamiseen Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen kesällä 2017. Hänen kirjansa mukaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) oli tietoinen perussuomalaisista eronneen eduskuntaryhmän perustusvaiheista silloin, kun hallituskriisi oli Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen käynnissä. Nurmen mukaan Sipilän on täytynyt myös tietää keskustan keväisestä suunnitelmasta, jossa selvitettiin kansanedustajien loikkaushaluja perussuomalaisista keskustaan.

–Pääministeri ei puhunut totta eduskunnan täysistunnossa, sanoi Nurmi viitaten Sipilän kommenttiin eduskunnan tiedonantokeskustelussa kesäkuussa.

Myöhemmin julkaisutilaisuudessa Nurmi toivoo, että kesäkuun tapahtumiin osallistuneet kertoisivat ääneen sen, mitä todella tapahtui. Hänen mielestään politiikkaa ei ole pelkästään se, mitä poliitikot lausuvat eduskuntasalin edessä toimittajille, vaan se, mitä tapahtuu kulisseissa.

–Toivon, asianosaiset jonain päivänä kertovat totuuden, sanoi Nurmi.

Halla-aho: Terhosta olisi tullut ulkoministeri
Nurmi kokosi kirjansa paitsi useista haastatteluista sekä Lännen Medialle tekemiensä haastatteluiden aineistosta. Kirjan keskiössä ovat perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Timo Soinin ja nykyisen johtajan Jussi Halla-ahon väliset suhteet.

Kirjassa Halla-aho muun muassa kertoo, että Soini oli kuitenkin lopulta se, joka pyysi hänet perussuomalaisten jäseneksi.

Lisäksi Halla-aho toteaa, että jos perussuomalaiset olisi jatkanut hallituksessa, hän olisi siirtänyt ulkoministerin tehtävästä Soinin sivuun ja valinnut tehtävään Sampo Terhon.

–Sanoin muutamalle ihmiselle, että Samposta tulisi ulkoministeri. Olisimme saaneet tilanteen normalisoitua puolueessa, joka oli aika kahtia jakautunut puheenjohtajavalintojen jälkeen, Halla-aho toteaa kirjassa.


Nurmi on kiitollinen siitä, että niin moni poliitikko suhtautui myönteisesti kirjan tekoon antamalla hänelle haastatteluja – sekä nimellä että ilman.
https://www.aamulehti.fi/uutiset/to...43.875039446.1508766551-1744412018.1476450859


Perussuomalaisten hajoamisesta kirjan kirjoittaneelta toimittajalta kova väite: ”Pääministeri ei puhunut totta eduskunnan täysistunnossa”

Lännen Median politiikan ja talouden toimittajan Lauri Nurmen mukaan hallituksessa valmistauduttiin perussuomalaisten hajoamiseen jo hyvissä ajoin.
- Pääministeri ei puhunut totta eduskunnan täysistunnossa, Perussuomalaisten hajoamisen historia -nimisen kirjan tehnyt Lännen Median politiikan ja talouden toimittaja Lauri Nurmi väitti Akateemisessa kirjakaupassa kirjansa julkaisutilaisuudessa tiistaina.

Nurmi viittasi pääministeri Juha Sipilän (kesk) puheisiin siitä, että olisi aivan ennenkuulumatonta valmistautua jonkin toisen puolueen puoluekokoukseen ja laatia ennakkosuunnitelmia sen varalta.

- Nämä ovat ihan mielikuvitustarinoita, joita lehdet kirjoittavat ja te täällä toistatte. Tällaista keskustelua ei ole ollut olemassa, Sipilä sanoi eduskunnassa.

Nurmi sanoi julkaisutilaisuudessa, että hänellä on "hyvin levollinen olo, kun sanon, että pääministeri ei puhunut totta eduskunnassa.

Nurmi tähdensi, ettei hänellä ole mitään missiota, vaan hän pyrkii vain antamaan realistisen kuvan siitä, mitä politiikassa tapahtuu kulissien takana.

Nurmen mukaan kirjaa tehdessä selvisi, että Sipilän johtama keskusta oli jo toukokuun puolella toteuttanut operaation, jossa se pyrki selvittämään, miten se voisi saada perussuomalaisista loikkareita keskustan riveihin.

Toisena vaihtoehtona pidettiin oman eduskuntaryhmän muodostamista, mikä toteutuikin, kun perussuomalaisista irronnut porukka perusti ensin Uusi vaihtoehto -nimellä tunnetun, kansanedustaja Simon Elon johtaman ryhmän.

Nurmen mukaan perussuomalaisten puheenjohtajan paikalta 10. kesäkuuta väistyneen Timo Soinin lähipiirissä keskusteltiin asiasta jo 24. toukokuuta.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) toimi Nurmen mukaan eduskunnan tiedonantokeskustelussa 19. kesäkuuta Sipilää viisaammin, kun hän antoi ymmärtää, että on aivan selvää, että poliittiset toimijat tekevät erilaisia ennakkosuunnitelmia, vaikka tulevia käänteitä onkin mahdotonta tietää sataprosenttisella varmuudella.

Lisää aiheesta hetken kuluttua.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201710242200482054_pi.shtml

Pääministeri Sipilä tiesi, mitä perussuomalaisissa juonittiin – Turkuun ei olisi edes tarvinnut lentää, väittää uutuuskirja
Lännen Median politiikan toimittajan Lauri Nurmen uutuuskirjan mukaan pääministeri Juha Sipilä oli hyvin tietoinen perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoamisen vaiheista. Keskusta oli myös selvitellyt perussuomalaisten loikkaushaluja, Nurmi kirjoittaa.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kabinettia pidettiin perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeisinä päivinä tietoisena puolueesta eroavan eduskuntaryhmän perustusvaiheista, kirjoittaa Lännen Median politiikan toimittaja Lauri Nurmi tuoreessa kirjassaan Perussuomalaisten hajoamisen historia (Into-kustannus).

Lauri Nurmi on Aamulehden politiikan toimittaja, joka työskentelee Lännen Median yhteistuotannossa.

Kirja julkistettiin tiistaina Helsingissä, ja siinä käydään läpi syitä ja seurauksia kesäkuun 13. päivänä tapahtuneelle perussuomalaisten jakaantumiselle. Tuona tiistaina kaikkiaan 20 kansanedustajaa marssi ulos perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksesta ja perusti Uusi vaihtoehto -nimellä kulkevan eduskuntaryhmän, joka jatkoi hallituksessa.

Sittemmin siniseksi eduskuntaryhmäksi nimensä muuttanut ryhmä on myös saamassa Sininen tulevaisuus -puoluetta kasaan.


Historiallinen hajoaminen lähti siitä, että perussuomalaisten puheenjohtajaksi valittiin Jussi Halla-aho. Puheenjohtajiston vaihdos johti Suomen muutamaksi päiväksi hallituskriisiin.

Nurmi kuitenkin kirjoittaa, että Jyväskylän puoluekokouksen jälkeiset käänteet olivat ainakin osin julkista poliittista näytelmää.

Nurmi kertoo historiallisista tapahtumista kirjan julkistustilaisuudessa Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa tiistaina.
https://www.aamulehti.fi/uutiset/pa...88.875039446.1508766551-1744412018.1476450859
 
Soini väläyttää jatkamista eduskunnassa – ivaa Halla-ahon sivaritaustaa

Mutta ei sitten ivaa Callen taustaa? Calle oli kuitenkin ihan pätevä puol.min. Ilmeisesti Soini ymmärtää, että ei olisi edes poliittisesti korrektia ivata Callea.
 
Mutta ei sitten ivaa Callen taustaa? Calle oli kuitenkin ihan pätevä puol.min. Ilmeisesti Soini ymmärtää, että ei olisi edes poliittisesti korrektia ivata Callea.

On siinä vissi ero omasta halustaan sivariin hakeutuneen ja kruununraakin välillä.

Jälkimmäinen ei ole oma valinta.

Ei paljoa sympatiaa täältäkään heru Halla-ahon kaltaisille sluibaajille.
 
Syntyykö kohu?

Nurmen kirja Perussuomalaisten hajoamisen historia julkaistiin tänään tiistaina. Kirjasta ei jaettu mediakappaleita etukäteen.

– Jos kohu syntyy, se syntyy keskustapuolueen jo kokoomuksen osallisuudesta perussuomalaisten hajottamiseen, kirjoittaja ennakoi Etelä-Suomen Median haastattelussa viime viikolla.

– Kokoomus ja keskustapuolue osallistuivat kolmannen hallituspuolueen hajottamiseen ja sellainen on politiikassa majesteettirikos.

– Perussuomalaisten hajoamisesta hyötyivät kaikki hallitusosapuolet, Nurmi muistuttaa majesteettirikoksen motiiveista ja houkutuksesta osallistua siihen.
http://www.helsinginuutiset.fi/arti...s-ja-keskusta-olivat-mukana-perussuomalaisten
 
Uuden PS-kirjan kirjoittaja: Kokoomus ja keskusta olivat mukana perussuomalaisten hajottamisessa – "Se on politiikassa majesteettirikos"

Politiikan toimittaja Lauri Nurmi kertoo uutta tietoa politiikan kulisseista ja tapahtumista, jotka huipentuivat perussuomalaisten hajoamiseen viime kesäkuussa ja sitä seuranneeseen salailuun ja poliittiseen teatteriin.

Nurmen kirja Perussuomalaisten hajoamisen historia julkaistiin tänään tiistaina. Kirjasta ei jaettu mediakappaleita etukäteen.

– Jos kohu syntyy, se syntyy keskustapuolueen jo kokoomuksen osallisuudesta perussuomalaisten hajottamiseen, kirjoittaja ennakoi Etelä-Suomen Median haastattelussa viime viikolla.


– Kokoomus ja keskustapuolue osallistuivat kolmannen hallituspuolueen hajottamiseen ja sellainen on politiikassa majesteettirikos.

– Yksittäiset paljastukset eivät silti ole kirjani ydin, vaan tarina Timo Soinin ja Jussi Halla-ahon jännitteisistä väleistä jo vuodesta 2009, hän painottaa.

Runsas viikko ennen perussuomalaisten puoluekokousta kesäkuussa Nurmi paljasti Lännen Median lehdissä, että perussuomalaisten hajoamisesta oli keskusteltu hallituksen piirissä ja siihen oli varauduttu.

Poliittista teatteria oli Nurmen mukaan kaikki se, mitä nähtiin Halla-ajon puheenjohtajavalinnan jälkeisinä muutamina päivinä, kun maassa oli muka hallituskriisi.

Pääministeri Juha Sipilä esiintyi hallituskriisin ratkaisijana, vaikka askelmerkit olivat jo tiedossa ja hän tiesi hallituksen jatkavan entisessä kokoonpanossaan.

Sipilän "lentonäytös" Kultarantaan ja keskustelu Halla-ahon kanssa hallitusyhteistyön edellytyksistä olivat osa tarkoin harkittua teatteria.

Halla-ahon hallituskohtalo oli Nurmen mukaan sinetöity alusta asti.

Petteri Orpo varautui jo tammikuussa Halla-ahon voittoon ja teki pesäeron tämän johtamiin perussuomalaisiin. Hän alkoi eri yhteyksissä toistaa lausuntoa, että "kokoomus ei voi olla mukana arvojensa vastaisessa toiminnassa". Se oli huolella harkittu muotoilu ja tarkoitti, ettei kokoomus ryhdy hallitusyhteistyöhön Halla-ahon kanssa.

Nurmen mukaan pääministeri Juha Sipilä oli lähes reaaliajassa informoitu, kun soinilais-terholaiset panivat täytäntöön suunnitelmansa puolueen hajottamisesta Halla-ahon valinnan jälkeen.

Sen takia Sipilällä ei ollut mitään syytä lentonäytökselleen, kun hän hallituksen erokirje taskussaan lensi itse ohjaamallaan pikkujetillä Helsingistä Turkuun tarkoituksenaan jatkaa sieltä autolla Kultarantaan.

– Lähtiessään lennolle hän tiesi hallituksensa jatkavan. Hän oli jo edellisenä päivänä saanut tiedon, että 20 perussuomalaisten kansanedustajaa loikkaa ja muodostaa oman eduskuntaryhmän. Ennen lähtöään hän oli myös saanut kännykkään valokuvan uuden eduskuntaryhmän perustamiskokouksen pöytäkirjasta.

Nurmen mukaan presidentti Sauli Niinistö närkästyi, kun Sipilä yritti sovittaa hänellekin roolia poliittisessa kesäteatterissa.


Sipilän tarkoitus oli pitää Kultarannassa lehdistötilaisuus ja kertoa hallituksen jatkavan, mutta presidentti ei päästänyt häntä Kultarantaan edes kahville.


Myöhemmin kesäkuussa Sipilä ei Nurmen mukaan puhunut totta eduskunnalle leimatessaan "mielikuvitustarinoiksi" väitteet, että hallituksen piirissä olisi ollut jokin suunnitelma Halla-ahon voiton ja perussuomalaisten hajoamisen varalta.

Lännen Median poliittisena toimittajana erityisesti perussuomalaisia seurannut Nurmi katsoo puolueen hajoamisen alkaneen jo vuosia sitten. Timo Soinin lähtölaskennan hän näkee alkaneen Turun puoluekokouksesta 2015, jossa Halla-aho pesi Soinin kaksikon puheiden aplodiasteikolla tarkastellen.

Soinin ja Halla-ahon suhteessa Nurmi näkee kohtalon ivaa.

– Soini itse pyysi Halla-ahon perussuomalaisiin ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja.

– Puolue hajosi siihen, ettei Soini ollut tarpeeksi maahanmuuttovastainen. Se olisi hajonnut maahanmuuttopoliittisiin riitoihin ilman Halla-ahoakin, Nurmi arvioi.
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/...s-ja-keskusta-olivat-mukana-perussuomalaisten
 
Back
Top