Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

6 miljoonaa sain, karkeasti. Suomessa 5.5. Ei mikään iso ero.
Kuitenkin enemmän ja rajaa vihulaiseen alle on puolet. Ymmärrän että asia ei ole sama, mutta tarkoitan että jos halu satsata maanpuolustukseen on samaa luokkaa kuin Suomessa, on siellä myös pientä vastusta tarjottavissa.

Valtioita on kolme mutta ovat saman puolustusliiton jäseniä, joten yhteistyön jonkunlainen koordinointi voisi ainakin teknisesti olla mahdollista.
 
Kuitenkin enemmän ja rajaa vihulaiseen alle on puolet. Ymmärrän että asia ei ole sama, mutta tarkoitan että jos halu satsata maanpuolustukseen on samaa luokkaa kuin Suomessa, on siellä myös pientä vastusta tarjottavissa.

Kyllähän Baltian maat ja Puola ovat satsanneet omaan puolustukseensa erittäin paljon. Ovat liittyneet jopa puolustusliitto NATO:n jäseniksi. Tällainen puolustushalukkuus raivostuttaa Venäjän diktatuurin nykyjohtoa. Eikä kukaan maailmassa ole sanonut puolella sanallakaan että Baltian maat olisivat vaatimassa Venäjän alueita tai hyökkäämässä Venäjälle. Kaikki tietävät että Venäjän suvereeni alueellinen koskemattomuus on täydellisesti turvattu Balttien suunnalta.

Toisekseen Puola ja Baltia ovat NATO:n jäsenyytensä myötä täydellisesti poissa etupiirikeskusteluista. NATO:n jäsenmaa ei voi kuulua Venäjän etupiiriin(piste). Jos se johonkin kuuluu niin vain ja ainoastaan länsimaiden etupiiriin. Eli, käytännössä Baltit ovat turvanneet valtiollisen asemansa ja itsenäisyytensä sekä sotilaallisesti että poliittisesti.

Ja, jos mennään arvioimaan vastusta Venäjän mahdolliseen hyökkäykseen niin en pitäisi sitä balttien osalta erityisen pienenä. Paremminkin voisi sanoa että Baltian sotilaallinen puolustuskyky on uskottava ja riittävä. Se on vain toteutettu erilaisilla järjestelyillä kuin Suomessa.
 
Tarkoittaa käytännössä sitä, että Venäjä toki pystyy halutessaan valtaamaan Baltian maat. Vastuksen määrä riippuu paljon siitä millaisen ennakkovaroituksen NATO saa. Jos ehtivät riittävissä määrin täydentää joukkojaan alueella, toimii artikla 5:n mukainen pelote. Muussa tapauksessa Viro, Latvia ja Liettua menetetään. Ja tämän jälkeen NATO:n on päätettävä vastahyökkäyksestä. Jos se ei tällaista suorita, menettää sotilasliitto täydellisesti uskottavuutensa.

Tätä skenaariota on sotapeleillä tutkittu melko äskettäin.

https://www.rand.org/pubs/research_reports/RR1253.html
 
Viimeksi muokattu:
Tarkoittaa käytännössä sitä, että Venäjä toki pystyy halutessaan valtamaan Baltian maat. Vastuksen määrä riippuu paljon siitä millaisen ennakkovaroituksen NATO saa. Jos ehtivät riittävissä määrin täydentää joukkojaan alueella, toimii artikla 5:n mukainen pelote. Muussa tapauksessa Viro, Latvia ja Liettua menetetään. Ja tämän jälkeen NATO:n on päätettävä vastahyökkäyksestä. Jos se ei tällaista suorita, menettää sotilasliitto täydellisesti uskottavuutensa.

Tätä skenaariota on sotapeleillä tutkittu melko äskettäin.

https://www.rand.org/pubs/research_reports/RR1253.html

Baltian, Puolan ja koko itäisen Euroopan(entisen NL:n satelliitit) osalta kukaan ei menetä mitään. On lähtökohtaisesti hieman outoa ajattelua että joku menettää jotain. Kysymys on demokraattisesti toimivista itsenäisistä suvereeneista valtioista..ei niitä kukaan ulkopuolinen omista. (Kuka menettäisi Suomen?)

Venäjän asevoimat eivät kykene valtaamaan mitään puolustusliiton jäsenmaiden alueita. Eivätkä ne tule sellaista koskaan edes yrittämään.
 
Tarkoittaa käytännössä sitä, että Venäjä toki pystyy halutessaan valtamaan Baltian maat. Vastuksen määrä riippuu paljon siitä millaisen ennakkovaroituksen NATO saa. Jos ehtivät riittävissä määrin täydentää joukkojaan alueella, toimii artikla 5:n mukainen pelote. Muussa tapauksessa Viro, Latvia ja Liettua menetetään. Ja tämän jälkeen NATO:n on päätettävä vastahyökkäyksestä. Jos se ei tällaista suorita, menettää sotilasliitto täydellisesti uskottavuutensa.

Tätä skenaariota on sotapeleillä tutkittu melko äskettäin.

https://www.rand.org/pubs/research_reports/RR1253.html

Luin yhteenvedon. Arvioidaan, että Venäjällä kestää max 60h saavuttaa Baltian maiden pääkaupungit. Sen ennaltaehkäisemiseksi pitää Baltteihin sijoittaa 7 prikaatia taisteluvalmiita joukkoja, joista 3 on oltava panssariprikaateja. Tämä on kallista, mutta halvempaa kuin takaisin valtaamiseen joutuminen.

Tietääkö kukaan, paljonko siellä on NATOn joukkoja nyt?
 
Venäjän asevoimat eivät kykene valtaamaan mitään puolustusliiton jäsenmaiden alueita. Eivätkä ne tule sellaista koskaan edes yrittämään.

Tuohan se on koko asian pointti. Sotilasliiton jäsenyyden pitäisi suojella baltteja nimenomaan poliittisesti, toisin sanoen nostaa hyökkäyskynnystä sen verran ettei Venäjä uskaltaudu käyttämään sotilaallista voimaa. Mutta jos se sitä yrittäisi tosissaan, tulisi koko Baltia kyllä vallatuksi ilman massiivista NATO:n läsnäoloa. Sotilasliiton kannalta on viime kädessä kyse sen koko olemassaolosta ja uskottavuudesta. Mikäli Venäjä onnistuisi valtaaman NATO:n jäsenmaan tai osia siitä ilman vastatoimenpiteitä, osoittautuisi koko NATO käytännössä paperitiikeriksi. Ja tähän mennessä Venäjä ei ole uskaltautunut lähteä kokeilemaan vitosartiklan pitävyyttä.

Luin yhteenvedon. Arvioidaan, että Venäjällä kestää max 60h saavuttaa Baltian maiden pääkaupungit. Sen ennaltaehkäisemiseksi pitää Baltteihin sijoittaa 7 prikaatia taisteluvalmiita joukkoja, joista 3 on oltava panssariprikaateja. Tämä on kallista, mutta halvempaa kuin takaisin valtaamiseen joutuminen.

Tietääkö kukaan, paljonko siellä on NATOn joukkoja nyt?

Juuri näin. Jos Venäjä tosissaan yrittäisi, pääsisi se nopeasti Tallinnaan, Riikaan ja Vilnaan. Tämä on elokuulta.

https://www.nato.int/cps/en/natohq/news_146557.htm

Neljä monikansallista taisteluosastoa. Yhteensä 4 500 miestä.

These forces are a defensive and proportionate deterrent force, fully in line with NATO’s international commitments. They send a clear message that an attack on one Ally would be met by troops from across the Alliance.

Eli lähtevät siitä, että tuo määrä riittää pelotteeksi Venäjää vastaan.
 
Kertoo paljon ihmisestä.
Eli utaremaisteri on helpolla vetänyt tutkinnon, muttei ole kyennyt alan duuniin ja hakeutunut sitten virkamieheksi, koska ei tarvi tehdä mitään eikä kantaa vastuuta...
Jos haluat dissata, dissa konkretiasta äläkä vedä tuollaista hatusta vedettyä
 
Heinäluoma hehkuttaa Suomen ja USA:n välisiä suhteita.

https://demokraatti.fi/ulkoasiainva...oja-ryskytelty-ehka-turhan-innostuksen-takia/

Kansanedustaja
Eero Heinäluoman (sd.) mukaan Suomen arvostus USA:ssa näyttää vuosi vuodelta nousevan erityisesti turvallisuuspoliittisessa mielessä.

Näitä viestejä tuli eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan Yhdysvaltain vierailun aikana niin turvallisuuspolitiikan tutkijoilta kuin USA:n asevoimienkin edustajilta.

Ulkoasiainvaliokunta teki marraskuun alussa jokavuotisen matkansa Washingtoniin ja New Yorkiin.

– Meidän puolustusjärjestelmäämme on alettu ymmärtää USA:ssa – asevelvollisuusarmeija, iso reservi, hyvä suorituskyky, Heinäluoma listaa.

Amerikkalaiset ovat nähneet läheltä suomalaisten toimintaa niin kriisinhallintatehtävissä Afganistanissa kuin sotaharjoitusten yhteydessä.

– Matkan aikana tuli sellaistakin viestiä, että Baltian maiden tulisi ottaa lisää oppia Suomesta eli satsata omaan suorituskykyyn enemmän kuin huutaa apua Atlantin takaa.

Sitten Heinäluoma kertoo, että Yhdysvallat selvästi arvostaa Suomen pyrkimyksiä pysytellä NATO:n ulkopuolella.
Tuo juttu on uskollisuusjulkaisussa ja Heinäluoman omaa NATO-vastaista viestiä.

Lustraatiota kaivataan!
 
Baltian maissa on enemmän väkeä kuin Suomessa ja Venäjän vastaista rajaa huomattavan paljon vähemmän.
Tulotaso ja sen mukana BKT on alempi ja maasto on haastavempi.

Viro ottaa puolustuksen vakavasti. Liettua on parantanut suhtautumistaan mutta Latviassa on vielä paljon tekemistä.
 
Tuohan se on koko asian pointti. Sotilasliiton jäsenyyden pitäisi suojella baltteja nimenomaan poliittisesti, toisin sanoen nostaa hyökkäyskynnystä sen verran ettei Venäjä uskaltaudu käyttämään sotilaallista voimaa. ....
....
These forces are a defensive and proportionate deterrent force, fully in line with NATO’s international commitments. They send a clear message that an attack on one Ally would be met by troops from across the Alliance.

Eli lähtevät siitä, että tuo määrä riittää pelotteeksi Venäjää vastaan.

Eikö se sitten riitä?

Jos Venäjän hyökkäysjoukot ylittäisivät Baltian maiden rajan niin siitä varmasti löytyy NATO:lta jonkinlaista ennakkotietoa.. Sanoisin että paljon enemmän ja tarkempaa kuin kukaan osaa edes kuvitella. NATO:lla on ainakin tähän asti ollut Euroopassa monenlaista ohjuskalustoa sekä taistelukoneita, hävittäjiä jne. jotka varmasti kykenee hankkimaan/ylläpitämään ns. ilmaherruutta omien jäsenmaidensa alueella/ilmatilassa. Samalla tuhoamaan hyökkäävät venäläisten ilmavoimat, eliminoimaan ilmapuolustuksen sekä rajojen yli hyökkäävät osastot jne. NATO:n jäsenmaan alueelle hyökkääminen ei olisi mitään leikkisotaa. Puolustusliitto on valmiuksiltaan, niin kalustoltaan kuin laadultaan ylivoimainen Venäjään nähden. Tämä asia tiedetään tasan tarkkaan myös Venäjällä.

Toisaalta Venäjän nykyjohdon väitteet NATO:a kohtaan ovat pelkästään provosointia sekä sisäpoliittista teatteria jolla pyritään puolustamaan kansalaisille suuria varustelumenoja sekä poikkeustilaa. NATO:n puolelta tähän provosointiin ei ole vastattu millään tavalla. Eikä julkiseen kiistelyyn ole edes minkäänlaista tarvetta. Osapuolet tietävät toistensa motiivit ja sotilaallisen tilanteen erittäin hyvin. Suomessa ei todellakaan tarvitse olla huolissaan Baltiasta ja/tai NATO:sta. Siellä asiat ovat hyvin hallinnassa. Suomessa kannattaa olla huolissaan omasta puolustuskyvystämme..siitä löytyy ikäviä puutteita Venäjän asevoimiin verrattuna.

Mutta ymmärrettävää on tietysti sekin että meillä mm. NATO:n jäsenyyttä vastustavat haluavat liittyä samaan kuoroon Venäjän kanssa.
 
Hallitus esittää: Jo 1-5 kilometrin ylinopeudesta 70 euron rangaistus - katso lista uusista liikennevirhemaksuista
Tänään klo 9:07

https://m.iltalehti.fi/kotimaa/201711272200562109_u0.shtml

Go hallitus. Haluavat ilmeisesti heikentää liikenneturvallisuutta, aiheuttaa ruuhkia, vaarallisis äkkijarrutustilanteita ja liikenteen joijoilua.
 
Eikös se 1-5 mene näyttövirheen sisälle? Että niin tarkasti ei kukaan edes voisi ajaa. Ymmärtääkseni.

Ei autojen nopeusmittarit tosiaan niin tarkkoja ole, että yhden km/h tarkuuteen pääsisi. Toisaalta, jos ajaa mittarin mukaan rajoituksen vauhtia, niin todellinen nopeus on alle rajoituksen ja sakot jää saamatta.

Jossain näin poliisin kommentin, että olisi edelleen harkinnan varaista sakotetaanko noin pienistä ylityksistä. Joten on mahdollista, että kyseessä on vaihteeksi väärinymmärrys (vihapuhe) pöyristyminen.
 
Tuohan se on koko asian pointti. Sotilasliiton jäsenyyden pitäisi suojella baltteja nimenomaan poliittisesti, toisin sanoen nostaa hyökkäyskynnystä sen verran ettei Venäjä uskaltaudu käyttämään sotilaallista voimaa. Mutta jos se sitä yrittäisi tosissaan, tulisi koko Baltia kyllä vallatuksi ilman massiivista NATO:n läsnäoloa. Sotilasliiton kannalta on viime kädessä kyse sen koko olemassaolosta ja uskottavuudesta. Mikäli Venäjä onnistuisi valtaaman NATO:n jäsenmaan tai osia siitä ilman vastatoimenpiteitä, osoittautuisi koko NATO käytännössä paperitiikeriksi. Ja tähän mennessä Venäjä ei ole uskaltautunut lähteä kokeilemaan vitosartiklan pitävyyttä.

Juuri näin. Jos Venäjä tosissaan yrittäisi, pääsisi se nopeasti Tallinnaan, Riikaan ja Vilnaan. Tämä on elokuulta.

https://www.nato.int/cps/en/natohq/news_146557.htm

Neljä monikansallista taisteluosastoa. Yhteensä 4 500 miestä.

These forces are a defensive and proportionate deterrent force, fully in line with NATO’s international commitments. They send a clear message that an attack on one Ally would be met by troops from across the Alliance.

Eli lähtevät siitä, että tuo määrä riittää pelotteeksi Venäjää vastaan.

Doktriini on sama kuin Suomella kylmän sodan aikaan. Mahdollisen sodan lopputuloksesta suomalaisilla ei kai ollut koskaan harhaluuloja. Sodalle piti vain laittaa hyökkääjän kannalta mahdottoman kova hintalappu.

Vaikka Venäjä pystyisikin valtaamaan jonkun Baltian maan salamasodalla, mitäs se sen jälkeen tekisi?
 
Vaikka Venäjä pystyisikin valtaamaan jonkun Baltian maan salamasodalla, mitäs se sen jälkeen tekisi?

OT: alkaa mennä jo aika lailla ohi kärkipoliitikot-teemasta, mutta vastaanpa vielä.

Veikkaus: julistaisi alueet kuuluvaksi Venäjän federaatioon / käyttäisi niitä eteentyönnettynä suojavyöhykkeenä. Toisi alueelle mm. pitkän kantaman ilmapuolustusjärjestelmiä (malliin Kaliningrad) ja ilmoittaisi samalla, että mikäli NATO käynnistää vastahyökkäyksen, tulee Venäjä tarvittaessa puolustamaan "omaa aluettaan" ydinasein. Eli käytännössä nostaisi pokeripelin panoksia entisestään ja katsoisi bluffaako länsi. Mutta jos ei, niin sitten Venäjän olisi pakko alkaa toteuttaa uhkauksiaan.

Pelkkää spekulaatiotahan tämä toki on, enkä jaksa uskoa että Venäjä enää uskaltaisi lähteä kokeilemaan NATO:n päättäväisyyttä Baltian suhteen. Muussa tapauksessa se ottaisi todella kovan luokan riskin, mikä epäilemättä kostautuisi.
 
Näkisin, että Venäjä ei voi ryhtyä mihinkään bluffaukseen, koska ihan ensimmäisenä toimena EU lopettaisi öljyn ja kaasun ostamisen Venäjältä ja epäilemättä paljon muutakin taloudellista hallaa. Ja sen jälkeen ryssällä ei olisi oikeastaan mitään muuta taloutta jäljellä, kuin sota-ajantalous. Samalla myös Kaliningrad joutuisi luultavasti laivastosaarron alle (ei mitään syytä olettaa, että ei joutuisi, jos ryssät aloittaisivat sodan NATO:a vastaan), ellei sitten tuo hyökkäys nimenomaan tuottanut maayhteyttä sinne. Samalla myös loppuisi kaikki muukin laivaliikenne Pietariin ja kaikkiin muihin satamiin, joihin päästäkseen pitäisi mennä balttian maiden ohi. Ja uskaltaisiko venäläiset laivat muutenkaan lähteä merille, kun natomaiden laivastot on niiden perässä?

Joten kysymys kuuluu, että onko ryssällä varaa lähteä tuollaiseen bluffaukseen, vaikka nato ei tekisikään vastahyökkäystä?
 
Orpo esitteli EU:n puolustusyhteistyökuvioita.

https://www.verkkouutiset.fi/petteri-orpo-eun-yhteistyo-puolustuksessa-on-myos-yhdysvaltojen-etu/

Puolustusyhteistyön tiivistäminen on Suomen pitkäaikaistavoite. Tarkoitus on vahvistaa Lissabonin avunantovelvoitetta. EU ei tule muodostumaan sotilasliitoksi, joka kilpailisi NATO:n kanssa. Näiden välillä ei ole ristiriitaa. Orpon mukaan Suomi on täysillä mukana kehittämistyössä. Myös yhteistyö USA:n kanssa on tärkeää ja tällä hetkellä se toimii hyvin.
 
Back
Top