Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Ruotsiyhteistyöstä: on kuulunut ja toisaalta miksi siitä koko ajan pitäisi jossakin puhua?

Toivottavasti noista ei mene mikään läpi. SA-vahvuutta voidaan nostaa, JOS se määrä pystytään myös varustamaan asianmukaisesti. Kiinanrynkky ja peltikypärä ei ole asianmukainen varustus.
Jv-miinoille ei ole nykyisessä taktiikassa käyttöä. Taktiikka kuitenkin ON erittäin toimiva ja sitä toimivuutta ei tule jv-miinoilla tuhota. Siksi Niinistö voisi jo viimein lopettaa jv-miinahöpötyksen ja sanoa edes puolikkaan sanan niiden aitojen ja merkittävien puutteiden korjaamiseksi jotka meillä on. En pidätä henkeäni sitä odotellessa.
Suojeluskuntaan ei riitä porukkaa, kuten toisessa keskustelussa on jo asiaa pyöritelty.
Varuskuntia ei ole mitään järkeä perustaa yhtään lisää nykyiseen nähden.
Toistan: Niinistön pahin puute on takertuminen toisarvoisiin kysymyksiin ja vaieta täysin oikeasti tärkeistä kysymyksistä. Haglund jätti nämä toisarvoiset kysymykset omaan arvoonsa ja keskittyi niihin oikeisiin ongelmiin.

Jes. Siltähän tämä näyttää, kerta toisensa jälkeen. Kohta meillä on miljoona-armeija huru-ukkoja rynkyn ja suojaviitan kanssa traktorikyytiä odottamassa.
 
Kyllä, silloin kun päätös tehtiin. Sen jälkeen otettiin härkää sarvista ja, ihme kyllä, kerrankin keksittiin suht nopeasti korvaavat toimintatavat ja välineet. Todennäköisesti yllätyttiin itsekin miten hyvin siinä onnistuttiin. Nykyhetken tarve jv-miinoille on niin marginaalinen, ettei koko kysymyksellä ole merkitystä.

Paperilla homma on viety pienimittakaavaiseksi piiperrykseksi luvassa olevan todellisuuden kustannuksella ja tämä itse satuiltu harhakuva pettää jo satuja pakon edessä kertovia upseereja. Käytännön tasolla korvaavia välineitä ja toimintatapoja ei ole missään hyödyllisessä mittakaavassa.
 
Ottamatta kantaa henkilöihin, haluan tuoda yhden näkökulman keskusteluun.
Virkamiesten tehtävä ei ole luoda poliittisia linjauksia, vaan toteuttaa poliittisten päättäjien antamia linjauksia.
Siksi on joskus perusteltua vaihtaa muutosta vastustava virkamies, näin saadaan asiat eteenpäin ilman jarrutusta. Yksityisellä puolella on normaalia, että uusi hallituksen PJ rekrytoi uuden toimitusjohtajan, joka taas rekrytoi omia luottohenkilöitään alaisekseen.

Tärkeää on kuitenkin pitää mielessä parlamenttaarisen päätöksen teon tärkeys jopa maanpuolustusasioissa. Kukaan tuskin haluaa banaanimaista tuttua ilmiötä jossa asevoimat on vastuussa vain itselleen ja ilman todellista valvontaa ja vaikutus mahdollisuutta. Se onko se aina hyvä asia onkin toinen asia. On mahdollista, että J.Niinistö on valinnut linjan joka on huonompi kuin edeltäjillä, mutta se selviää vasta jälkikäteen. Niinistöllä on kuitenkin tällähetkellä äänestäjien mandaatti toimilleen.
 
Olen jossain määrin eri mieltä.

Ministerien tulisi asettaa tavoitteet ministeriöilleen. Tällaisia tavoitteita esim. viime vaalikaudella oli puolustusvoimauudistus (-supistus). Mutta, ministerin pitäisi pääosin sitten jättää keinojen suunnittelu asiantuntijoille. Ongelma on nyt siinä, että Niinistö on hyvää vauhtia sukeltamassa lillukanvarsiin ja sekaantumassa sotilaalliseen suunnittelutyöhön.

Esim. Johan Wallin puuttui kulisseissa Dragsvikin varuskuntaan ja sai siitä hyvästä lähteä. Tässä Niinistö steppailee samansuuntaiselle ladulle.

Niinistö ei ole saanut yhdeltäkään äänestäjältä mandaattia toimilleen. Eikä ole tainnut saada myöskään muulta hallitukselta tai eduskunnalta.
 
Hyvä huomio. Niinistöllä on liikkumavaraa ainoastaan koska ministerit ovat perinteisesti vain oman puolueidensa luottamuksen varassa.
Hänen ei pitäisi ottaa noin moneen asiaan kantaa kun kyseessä ei ole mikään yhden miehen show. Linjakkuus ja tiimityö.

Jos tiukasti omaan tonttiinsa kuuluvassa asiassa töppää voi saada sympatiaa. Tukea varmasti. Sen sijaan jos jää kiinni jostain, johon ei olisi itse asiassa olisi pitänyt sekaantua on julkinen mielipide yleensä paheksuva. Rahojen käytön yksityiskohtaiseen ohjailuun käydessä voi päätyä samanlaiseen lopputulokseen kuin Linden golf-avustuksia jakaessaan.

Rätyhän on ajanut sitä linjaa jota on haluttu. Ei missään ole yleisemmin linjattu, että Niinistön linjalle olisi tarkoitus siirtyä. Eli vaihtoon ei ole perusteita. Ei hänen pitäisi olla siellä yhtä ministeriä varten. Niinistön pitäisi pikku hiljaa tajuta, että hänen olisi tarkoitus toteuttaa hallitusohjelmaa eikä omia mielihalujaan.
 
Viimeksi muokattu:
Lohdutuksena todettakoon, että sisäministeriön kansliapäällikkönimityksissä kolme viimeistä kierrosta ovat olleet suuresti kiistanalaisia ja keskeisimmät täyttöperusteet ovat olleet sukupuoli, puoluekirja ja henkilösuhteet esittäjään tai nimittäjään.
 
Olisiko kuitenkin mahdollista, että insinöörikenraaliin on päädytty tulevien hankintojen (ilma- ja merivoimat) johdosta? Ehkä Niinistö ajatteleee insinöörileijonan olevan paras valvomaan, että tänne hommataan kotimaan puolustukseen sopivat vehkeet (toki ilman taka-ajatuksia Natosta tms)? Veikkaan että Niinistön johdolla varsinkin merivoimien hankinnan osalta sellaiset sanat kuin kv-operaatiokelpoisuus tippuvat vaatimuslistalla alimpaan kastiin. Joku toinen olisi tästä ehkä toista mieltä?

Niinistö selvästi haluaa lyödä jarrua kv-operaatioille eikä hän tässä mielessä ole nähdäkseni väärässä. Laivosto-operaatiot afrikan sarvessa merirosvojahdissa ovat kyllä oman maan puolustuksen näkökulmasta täysin älyvapaita.
 
Olen jossain määrin eri mieltä.

Ministerien tulisi asettaa tavoitteet ministeriöilleen. Tällaisia tavoitteita esim. viime vaalikaudella oli puolustusvoimauudistus (-supistus). Mutta, ministerin pitäisi pääosin sitten jättää keinojen suunnittelu asiantuntijoille. Ongelma on nyt siinä, että Niinistö on hyvää vauhtia sukeltamassa lillukanvarsiin ja sekaantumassa sotilaalliseen suunnittelutyöhön.

Esim. Johan Wallin puuttui kulisseissa Dragsvikin varuskuntaan ja sai siitä hyvästä lähteä. Tässä Niinistö steppailee samansuuntaiselle ladulle.

Niinistö ei ole saanut yhdeltäkään äänestäjältä mandaattia toimilleen. Eikä ole tainnut saada myöskään muulta hallitukselta tai eduskunnalta.

Niinistö on luiskahtamassa vaaralliselle polulle. Hänen on syytä muistaa, että kaikki johtavat poliitikot ovat osallistuneet Maanpuolustuskurssille ja sitä kautta heillä on yhteyksiä puolustusvoimiin ja ylimpiin upseereihin. Maanpuolustusasioita vetävällä poliitikolla on syytä olla laaja tuki takanaan - yli puolerajojen ja oppositiota myöten. Maanpuolustukseen liittyvät ratkaisut ja päätökset ovat pitkäkantoisia ja elävät aina useamman vaalikauden yli. Juusti on pätevä puolustusministeriön ylimmäksi virkamieheksi, mutta on erittäin harvinaista, että yhtä pätevä, mutta tehtävään jo kouliintunut ja sitä menestyksellä hoitanut henkilö sivuutetaan näin rujosti - tai ainakin on harvinaista puolustushallinnon piirissä.
 
Niinistö selvästi haluaa lyödä jarrua kv-operaatioille eikä hän tässä mielessä ole nähdäkseni väärässä. Laivosto-operaatiot afrikan sarvessa merirosvojahdissa ovat kyllä oman maan puolustuksen näkökulmasta täysin älyvapaita.
Budjettivalta on poliitikan merkittävin ohjauskeino. Kv-toiminnan kehys on jo päätetty leikata, ei sitä tarvitse muuten enää jarrutella. Ei tämä käy selityksestä ko. vaihdossa.
 
Olen jossain määrin eri mieltä.

Ministerien tulisi asettaa tavoitteet ministeriöilleen. Tällaisia tavoitteita esim. viime vaalikaudella oli puolustusvoimauudistus (-supistus). Mutta, ministerin pitäisi pääosin sitten jättää keinojen suunnittelu asiantuntijoille. Ongelma on nyt siinä, että Niinistö on hyvää vauhtia sukeltamassa lillukanvarsiin ja sekaantumassa sotilaalliseen suunnittelutyöhön.

Esim. Johan Wallin puuttui kulisseissa Dragsvikin varuskuntaan ja sai siitä hyvästä lähteä. Tässä Niinistö steppailee samansuuntaiselle ladulle.

Niinistö ei ole saanut yhdeltäkään äänestäjältä mandaattia toimilleen. Eikä ole tainnut saada myöskään muulta hallitukselta tai eduskunnalta.

Pointtini on seuraava, kun ministeri asettaa ne tavoitteet, on aina mahdollista, että ministeriön johtava virkamies ei ole halukas viemään noita tavoitteita eteenpäin. Silloin ainoa vaihtoehto on joko vaihtaa virkamies, tai todeta "ei sitten" ja luopua valitusta tavoitteesta. Lillukanvarsista on olen samaa mieltä.

Mitä tulee mandaattiin, tottakai hän on saanut mandaatin. Oli vaalit ja hänen puolueensa pärjäsi ja siitä syntyi mandaatti. Ei häntä tietysti ole valittu vaaleilla ministeriksi, mutta mutkan kautta tuo mandaatti tulee kaikille ministereille.

Korostan vielä, etten tunne asian sisältöä, tai taustalla olevia jänitteitä, joten en osaa ottaa kantaa muuhun kuin ministerin oikeudesta vaihtaa kansliapäällikköä.
 
Valtioneuvosto nimittää kansliapäälliköt, joten voi hyvinkin käydä niin, että tyytymättömyys ministerin toimiin aiheuttaa pienen "viiveen" nimityksessä.
 
Ottamatta kantaa henkilöihin, haluan tuoda yhden näkökulman keskusteluun.
Virkamiesten tehtävä ei ole luoda poliittisia linjauksia, vaan toteuttaa poliittisten päättäjien antamia linjauksia.
Siksi on joskus perusteltua vaihtaa muutosta vastustava virkamies, näin saadaan asiat eteenpäin ilman jarrutusta. Yksityisellä puolella on normaalia, että uusi hallituksen PJ rekrytoi uuden toimitusjohtajan, joka taas rekrytoi omia luottohenkilöitään alaisekseen.

Tärkeää on kuitenkin pitää mielessä parlamenttaarisen päätöksen teon tärkeys jopa maanpuolustusasioissa. Kukaan tuskin haluaa banaanimaista tuttua ilmiötä jossa asevoimat on vastuussa vain itselleen ja ilman todellista valvontaa ja vaikutus mahdollisuutta. Se onko se aina hyvä asia onkin toinen asia. On mahdollista, että J.Niinistö on valinnut linjan joka on huonompi kuin edeltäjillä, mutta se selviää vasta jälkikäteen. Niinistöllä on kuitenkin tällähetkellä äänestäjien mandaatti toimilleen.

Hyvä että joku toinenkin tuo esille tämän puolen asiasta. Ottamatta nyt kantaa itse substanssikysymyksiin (miinat, wanhat rynkyt, varuskunnat jne.), katsotaan miltä seuraava YLE:n artikkelissa (Ervastin tuore) oleva lainaus pitää sisällään:

"Puolustushallinnossa on pantu merkille, että huolimatta kovasta innostaan puolustusministerin paikalle, Niinistöllä on ollut selviä vaikeuksia suhtautumisessaan kenraalikuntaan tai sen asiantuntemuksen arvostamiseen.

"Niinistö on auktoriteettiongelmainen", eräs pettynyt lähde kärjistää.
"

Puolustusministeriön virkamiesten mukaan ministeri on siis auktoriteettiongelmainen, koska ei tunnusta virkamiesten ylivaltaa ministerin yli. Koska implisiittisesti tuossa todetaan, että virkamiesten auktoriteetti on suurempi kuin ministerin.

Missähän tämä logiikka mättää? Näinhän toiminta menee banaanivaltioissa, mutta ei vahvassa kansallisvaltiossa. Ai niin, kansallisvaltioiden aikahan oli jo ohi...

YLE:n agenda ei ole suomalaisen kansallisvaltion edistäminen vaan globaali. Sen luulisi jo olevan kaikille selvää. Kun PV:tä ajettiin alas (puolustusvoimauudistus), oli uutisointi protestiulottuvuudeltaan sangen laimeaa. Mutta annapas olla, jos ministeri erehtyy sanomaan, ettei kansainvälinen kriisinhallinta ole itseisarvo vaan vieläpä vaihtaa sitä linjaa ajavan korkeimman virkamiehensä, niin pelihousut repeävät hetkessä.

P.S. Jos vielä palataan tuohon miinakysymykseen, niin Kapiainen taitaa kuitenkin kaikitenkin olla oikeassa. Niinistö ei liene kuitenkaan ole haluamassa sakaramiinoja enää takaisin, vaan haluaa vahvistaa sulutteiden toimivuutta jalkaväkeä/jalkautuneita raivaajia vastaan etälaukaistavilla.

P.P.S. Ilmeisesti puolustusministerin ihannetyyppi on monien mielestä malli "Carl Haglund" - ei mitään kosketuspintaa asioihin ennestään, ei edes varusmiespalveluksen suorittamista ja tekee niinkun käsketään. Ja on kansainvälisempi kuin 99% suomalaisista jo lähtökohtiensa vuoksi.
 
Jv-miinoille ei ole nykyisessä taktiikassa käyttöä. Taktiikka kuitenkin ON erittäin toimiva ja sitä toimivuutta ei tule jv-miinoilla tuhota.

Menee mahdollisesti OT:ksi: Onko nuo taktiikat jotenkin toistensa poissulkevia? Tarkoitan sitä, että eikö kaksi joukkoa voi mitenkään toimia vierekkäin käyttäen eri taktiikoita? Toisiaan ne eivät välttämättä kykene tukemaan, mutta naapurin taktiikkaa tuntien, niin kerkeäisikö nuo osastot muutenkaan toisiaan auttamaan? Jos tilanne olisi se, että kuljetuskalustoa ei olisi koko armeijalle osoittaa, jotta uuden taistelutavan vaatima liikkuvuus voitaisiin saavuttaa, niin voisiko tietyt alueet jättää vanhalle taistelutavalla taisteleville osastoille, joihin tungetaisiin pommia muutenkin enemmän? Tälläisiä alueita voisi olla sivustat, joilla ei suunnitella huomattavia vastahyökkäyksiä tai jotka ovat epäedullisia vastahyökkäyksiä ajatellen?

Alan taipua siihen, että sakaramiinaa ei ainakaan tarvita takaisin ja putkimiinakin pitäisi ainakin uudistaa, jos meinataan ottaa käyttöön. Mutta viuhkapanoksen lisäksi saisi olla jokin ympäri vaikuttava sirpalepanos, joka siis voidaan laukaista komento-ohjauksella.

Niin, ja epäsuoraan pitäisi panostaa huomattavasti lisää.
 
Menee mahdollisesti OT:ksi: Onko nuo taktiikat jotenkin toistensa poissulkevia? Tarkoitan sitä, että eikö kaksi joukkoa voi mitenkään toimia vierekkäin käyttäen eri taktiikoita?.

Vastaan tässä vain lyhyesti ja enempää perustelematta. Vastaus on noin 95%:sti ei voi toimia tehokkaasti nykytaktiikalla.
On joitakin joukkotyyppejä joillakin tehtävillä, joissa jv-miinalle voisi olla tehokasta käyttöä, mutta pääsääntöisesti jv-miinat rajoittavat tiettyjä nykytaktiikan perustavaa laatua olevia vahvuuksia merkittävästi, jolloin niiden käytöstä on merkittävästi enemmän haittaa kuin etuja.
Miinat voidaan toki ottaa työkalupakkiin, mutta niiden käyttö olisi jokatapauksessa hyvin vähäistä. Näinollen jv-miinakeskustelu korostuu aivan liikaa siihen nähden mikä niiden nykytarve ja käyttö olisi.
 
"Työmies" Putkonen paukuttelee juuri nyt henkseleitään "laittomasta maahanmuutosta" tapaan, joka edellyttäisi persujen hallitustien päättymistä tähän. Häntä en pidä pelastaman edes se, että hän toistelee kannan olevan hänen omansa, ei puoluejohdon. Hän puolustelee myös innokkaasti Immosta. Putkonen on kuitenkin valittu puolueen viralliseksi puhetorveksi tilaisuuteen ja nyt hän sitten itkee julkisuudessa, miten epäoikeudenmukaisesti persuja kohdellaan ja kansaa lietsotaan puoluetta vastaan. Mies syyttää samalla joukkoa oppositiopoliitikkoja yhteiskuntarauhan rikkomisesta! Persuista ei saisi enää käyttä natsi- tai rasistokorttia!

Mikä surkimus :eek:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082620243551_uu.shtml
 
Pointtini on seuraava, kun ministeri asettaa ne tavoitteet, on aina mahdollista, että ministeriön johtava virkamies ei ole halukas viemään noita tavoitteita eteenpäin. Silloin ainoa vaihtoehto on joko vaihtaa virkamies, tai todeta "ei sitten" ja luopua valitusta tavoitteesta. Lillukanvarsista on olen samaa mieltä.

Mitä tulee mandaattiin, tottakai hän on saanut mandaatin. Oli vaalit ja hänen puolueensa pärjäsi ja siitä syntyi mandaatti. Ei häntä tietysti ole valittu vaaleilla ministeriksi, mutta mutkan kautta tuo mandaatti tulee kaikille ministereille.

Korostan vielä, etten tunne asian sisältöä, tai taustalla olevia jänitteitä, joten en osaa ottaa kantaa muuhun kuin ministerin oikeudesta vaihtaa kansliapäällikköä.

Ministerillä on perinteisesti ollut aika vahva valta hoitaa tonttiaan, ja keskeinen tapa tämän käyttämiseen on ollut henkilönimitykset. Nimenomaan tavalla, joissa selkeästi näkyy henkilökohtainen valta esim. laajojen asiantuntijatyöryhmien esittämien näkemysten sijaan. Voitaisiin ehkä usein jopa puhua vallan väärinkäytöstä.

Näitähän meillä oli edellisessäkin hallituksessa kaksi casea. Ja muita on päälle.
  1. Vasemmiston Kyllöskä irtisanoi Tervalan
  2. Demareiden Paatero irtisanoi Solidiumin Pekka Ala-Pietilän. Vaikka todellisena taustapiruna toimi Eero Heliövaara
  3. @VUps muistutti lukuisista sisäministeriön kansliapäällikön sekoiluista
  4. Presidentti halonen ehti osoittaa valtaansa useaan otteeseen. Esim. Suomen pankin johtokunnassa
  5. Paras kaikista oli kuitenkin Kokoomuksen Kimmo Sasi. Viimeisenä ministeripäivänään toimitusministeriössä piti VR:n yhtiökokouksen ja vaihtoi koko hallituksen. No, uusi hallitus ei istunutkaan kuin n. pari viikkoa, kun uusi liikenneministeri ensimmäisenä toimenaan järjesti uuden yhtiökokouksen, erotti uuden ja palautti vanhan. Todella surullinen näytelmä.

Jos Räty olisi hoitanut huonosti hommansa, Niinistöllä olisi täysi oikeus ja velvollisuuskin vaihtaa miestä. Mitään viitteitä tästä ei kuitenkaan ole, vaan päinvastoin, vaikuttaa siltä että Niinistöllä on tiettyjä antipatioita upseerikuntaa kohtaan ja ihan omat henkilökohtaiset ajatuksensa puolustusvoimien kehittämisen linjasta.
 
Eiköhän Rädyn syrjäyttämisen takana ole että mies on "Haloslaisen" polittiikan toteuttaja Räty vain haisteli poliittiset tuulet väärin, näin siinä vain joskus käy jos ei riittävän nopeasti osaa haistaa tuulen suunnan muutosta.
 
vaikuttaa siltä että Niinistöllä on tiettyjä antipatioita upseerikuntaa kohtaan ja ihan omat henkilökohtaiset ajatuksensa puolustusvoimien kehittämisen linjasta.

Näin saattaa olla.
En tiedä pitäisikö huolestua siitä mitä on tulossa PV:n kehittämisen suhteen. Juusti kun taitaa olla helpommin taivuteltavissa kuin Räty.
Varuskunta tai pari takaisin, juuri kun rakennemuutos on saatu tehtyä. SA-vahvuuksien nostaminen, mutta ei rahaa niiden varustamiseen. Siinä tilanteessa tietysti sitten varustetaan kaikkia auttavasti. Jolloin lopputulos on se mistä lähdettiin: ei yhtään kunnolla varustettua joukkoa.
 
Back
Top