Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Jälleen yksi voiko "vitukseen kuolla" politiikko.

Erkki Tuomioja

Sdp:n kansanedustaja ja entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja roimi maanantaina kovin sanoin Juha Sipilän (kesk) hallituksen ulkopolitiikkaa.

"On täysi syy kysyä, onko Suomi asemoimassa itsensä maaksi, jossa vihapuhe ja niiden synnyttämät vihateot ovat ikään kuin hyväksyttyä arkipäivää", Tuomioja sanoi suurlähettiläspäivien puheenvuorossaan.

Tästä antaisi Tuomiojan mukaan viitteitä se vaisuus, jolla hallituspuolueiden johto on reagoinut joidenkin hallituspuolueiden kansanedustajien rasistisiin kommentteihin sekä kansanedustaja Olli Immosen (ps) kanssakäymiseen natsihenkisen ja väkivaltaa käyttävän järjestön kanssa.

Suomi vaikuttaa Tuomiojan mukaan nyt hyvin haluttomalta kantamaan vastuuta EU:ssa esillä olevissa asioissa. Hän mainitsi päätöksenteon Kreikka-asioista, kannat eurokriisin hoidossa ja sen, miten vaikea Suomen on ollut osallistua vastuunkantoon siirtolaiskriisissä.

ERITYISEN huolissaan Tuomioja on kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksista. Hänen mukaansa ne vahingoittavat Suomen mainetta.

"Toki monet muutkin Euroopan maat ovat huomattavasti vaikeammassa taloudellisessa asemassa joutuneet tekemään rankkoja sopeutumistoimia, mutta missään niitä ei ole tällaisessa laajuudessa kohdennettu kansainväliseen yhteistyöhön ja vastuunkantoon."

Suomen ulkopoliittista vaikutusvaltaa vähentää sekin, että hallitus karsii Suomen osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan, Tuomioja muistutti. Hänen mukaansa Suomi hukkaa nyt maineensa kriisinhallinnan pienenä suurvaltana.
 
Vastaan tässä vain lyhyesti ja enempää perustelematta. Vastaus on noin 95%:sti ei voi toimia tehokkaasti nykytaktiikalla.
On joitakin joukkotyyppejä joillakin tehtävillä, joissa jv-miinalle voisi olla tehokasta käyttöä, mutta pääsääntöisesti jv-miinat rajoittavat tiettyjä nykytaktiikan perustavaa laatua olevia vahvuuksia merkittävästi, jolloin niiden käytöstä on merkittävästi enemmän haittaa kuin etuja.
Miinat voidaan toki ottaa työkalupakkiin, mutta niiden käyttö olisi jokatapauksessa hyvin vähäistä. Näinollen jv-miinakeskustelu korostuu aivan liikaa siihen nähden mikä niiden nykytarve ja käyttö olisi.

En ole ihan varma, ymmärsitkö kysymyksen. Mutta joo, käyttö olisi rajattu vain tietyille yksiköille, joten mitä tuosta jauhamaan.
 
Niinistö ei ole saanut yhdeltäkään äänestäjältä mandaattia toimilleen. Eikä ole tainnut saada myöskään muulta hallitukselta tai eduskunnalta.

Arvoisa Herra Moderaattori. Ovatko ministeriön virkamiehet tai korkein upseeristomme saaneet jostain ministeriä korkeamman mandaatin? Jos, niin mistä?
 
En ole ihan varma, ymmärsitkö kysymyksen. Mutta joo, käyttö olisi rajattu vain tietyille yksiköille, joten mitä tuosta jauhamaan.

Toivottavasti ainakin osasin jotenkin vastata. Mutta joo, pointti on se, ettei jv-miinoista ole saatavissa juurikaan hyötyä nykyisillä toimintatavoilla/niiden tehokas käyttö syö toiminnan merkittäviä vahvuuksia siinä määrin että kokonaisuudessaan teho laskee. Toistan taas sen, että jv-miinat eivät ole iso kysymys, eikä niiden palauttaminen työkalupakkiin tuo mitään merkittävää etua. Vaikkapa kuorma-ammukset kieltävästä sopimuksesta irtautuminen olisi todella merkittävä suorituskykyparannus. Sitä tarvitsemme ja kaipaamme. Siitä ei vain ole kuultu sanaakaan.
 
Jahah, persut heittivät sitten Immosen ulos määräajaksi - luottamuksen palauttamiseksi! Immonen otti komeasti aloitteen itselleen, uskoo ken haluaa. Hänelle on siis tehty pyyntö josta ei voi kieltäytyä. Puolueen kannalta on kuitenkin hyvä, ettei Olli heittäydy katkeraksi - ainakaan julkisesti!
 
"Työmies" Putkonen paukuttelee juuri nyt henkseleitään "laittomasta maahanmuutosta" tapaan, joka edellyttäisi persujen hallitustien päättymistä tähän. Häntä en pidä pelastaman edes se, että hän toistelee kannan olevan hänen omansa, ei puoluejohdon. Hän puolustelee myös innokkaasti Immosta. Putkonen on kuitenkin valittu puolueen viralliseksi puhetorveksi tilaisuuteen ja nyt hän sitten itkee julkisuudessa, miten epäoikeudenmukaisesti persuja kohdellaan ja kansaa lietsotaan puoluetta vastaan. Mies syyttää samalla joukkoa oppositiopoliitikkoja yhteiskuntarauhan rikkomisesta! Persuista ei saisi enää käyttä natsi- tai rasistokorttia!

Mikä surkimus :eek:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082620243551_uu.shtml

Jaa. Minusta ne surkimukset on yleensä niitä, jotka kulkevat lammasmaisen massan mukana myötävirtaan, mukaillen vallitsevaa yhteiskunnallista agendaa hlökohtaisten etujen toivossa. Ihan niinkun suomettumisaikana kilpailtiin siitä, kuka suomettuu parhaiten. Nyt nuollaan monikulttuurisuus- ja muuta globaalia agendaa.

Tässäpä Putkosen viestiä IL:n tiivistämänä. Olen täsmälleen samaa mieltä työmiehen kanssa. Se, että alla mainitut henkilöt toimivat niin kuin toimivat, on täysin johdonmukaista heidän yhteiskunnallisen eetoksensa mukaan.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082620243621_uu.shtml

"Putkosen mukaan poliitikot ja media jatkoivat mainittua toimintaa KRP:n päätöksen jälkeen. KRP katsoi, ettei kansanedustaja Immosen tapauksessa ollut syytä epäillä rikosta. Immonen herätti kohun monikulttuurisuutta kritisoivalla Facebook-päivityksellään.

Putkosen solvaajalistalta löytyvät muun muassa kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd), SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne, kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd), kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd), kansanedustaja Li Andersson (vas), vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö, euroedustaja Henna Virkkunen (kok), Demokraatin päätoimittaja Antti Vuorenrinne (sd), SMP:n ex-puheenjohtaja Pekka Vennamo, professori Kimmo Grönlund, professori Jan Sundberg, professori Juha Suoranta ja Ylen johtaja Atte Jääskeläinen.

Putkonen kommentoi kohun nostattanutta Immosen tekstiä.

- Se ei ole rasistinen, eikä uhkaa eikä solvaa ketään."
 
Toivottavasti ainakin osasin jotenkin vastata. Mutta joo, pointti on se, ettei jv-miinoista ole saatavissa juurikaan hyötyä nykyisillä toimintatavoilla/niiden tehokas käyttö syö toiminnan merkittäviä vahvuuksia siinä määrin että kokonaisuudessaan teho laskee. Toistan taas sen, että jv-miinat eivät ole iso kysymys, eikä niiden palauttaminen työkalupakkiin tuo mitään merkittävää etua. Vaikkapa kuorma-ammukset kieltävästä sopimuksesta irtautuminen olisi todella merkittävä suorituskykyparannus. Sitä tarvitsemme ja kaipaamme. Siitä ei vain ole kuultu sanaakaan.

Mitä tulee tuohon sopimukseen, niin käsittääkseni nykyään ne ovat yksi ja sama soppari monella tavalla. Näin ymmärsin taannoin kun vilkaisin asiaa wikipediasta. Hiljaisuuden oletan (toivon!) johtuvan siitä, että siellä on uudet ammukset kehityksessä ja niiden takia ei kannata hankkia vanhaa mallia olevia.

Mitä taas tulee tuohon alkuperäiseen kysymykseeni, niin ajattelin sellaista, että miinoilla ja niitä käyttävällä osastolla (esim. erillinen komppania tai pataljoona) luotaisiin taistelukentälle jotakin mikä on ikäänkuin musta reikä. Vihollinen mieluummin kierää sen, koska läpi meneminen veisi aikaa ja me taas pitkälti jätämme alueen pois manöövereistämme, koska sinne ei voi viedä joukkoja ajoneuvolla, joskin joukon omalle huollolle on luonnollisesti jätetty reittejä. Mutta ei tästä enempää.

Mutta miinat jos sallittaisiin, niin sissit saisivat jotakin millä jarrutella takaa-ajajia. Mutta ehdottaisin tätä putkimiinojen tilalle: https://en.wikipedia.org/wiki/M86_Pursuit_Deterrent_Munition
 
Jaa. Minusta ne surkimukset on yleensä niitä, jotka kulkevat lammasmaisen massan mukana myötävirtaan, mukaillen vallitsevaa yhteiskunnallista agendaa hlökohtaisten etujen toivossa. Ihan niinkun suomettumisaikana kilpailtiin siitä, kuka suomettuu parhaiten. Nyt nuollaan monikulttuurisuus- ja muuta globaalia agendaa.

Tässäpä Putkosen viestiä IL:n tiivistämänä. Olen täsmälleen samaa mieltä työmiehen kanssa. Se, että alla mainitut henkilöt toimivat niin kuin toimivat, on täysin johdonmukaista heidän yhteiskunnallisen eetoksensa mukaan.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082620243621_uu.shtml

"Putkosen mukaan poliitikot ja media jatkoivat mainittua toimintaa KRP:n päätöksen jälkeen. KRP katsoi, ettei kansanedustaja Immosen tapauksessa ollut syytä epäillä rikosta. Immonen herätti kohun monikulttuurisuutta kritisoivalla Facebook-päivityksellään.

Putkosen solvaajalistalta löytyvät muun muassa kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd), SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne, kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd), kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd), kansanedustaja Li Andersson (vas), vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö, euroedustaja Henna Virkkunen (kok), Demokraatin päätoimittaja Antti Vuorenrinne (sd), SMP:n ex-puheenjohtaja Pekka Vennamo, professori Kimmo Grönlund, professori Jan Sundberg, professori Juha Suoranta ja Ylen johtaja Atte Jääskeläinen.

Putkonen kommentoi kohun nostattanutta Immosen tekstiä.

- Se ei ole rasistinen, eikä uhkaa eikä solvaa ketään."

Kyllä persut ovat sitten mahtavia; Terho ei suostu vertaamaan omaa isänmaallisuuttaan Immosen vastaavaan, koska Immonen ei enää kuulu persujen ryhmään. Tästä syystä Immosta ei myöskään voi rangaista. :eek: Matti Putkonen johtaa puhetta, joka on persujen logolla varustetulla paperilla, mutta joka ei hänen mukaansa ole puolueen virallinen kanta.
 
Sivuseikkoja. Porukkana eivät ole ehtineet myydä maataan siinä määrin missä monet muut ovat kunnostautuneet.

EDIT: Nyt kun katson suorasta streamistä Putkosen esiintymistä olen todella ylpeä ollessani Persu. Mediaprostituoidut koettavat kaikkensa saadakseen toisinajattelijat taipumaan ajatuspoliisien tahtoon. Ei onnistu. Ihan niinkuin Neuvostoliitossakin oli urheita toisinajattelijoita ja psykiatrisen ovi heilahti, saman kaltaiset on elkeet. Meillä on sen sijaan niin hieno yhteiskunta, että isänmaallinen liike saa muodon parlamentissa, vaikka sitä koetetaan kaikin keinoin hajottaa ja taannuttaa radikalisoituihin muotoihinsa.

Putkonen vetosi hienosti tasavallan presidenttiin tuossa laittomien maahantulijoiden määrittämisessä. Ei ole ajatuksenjuoksussaan ihan ilman tukijoita. On se vaan kauheaa kun kaikki ei menekään isojen poikien suunnitelmien mukaan vaan joku toimii omin päin ihan kansallisvaltiotasolla.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä taas tulee tuohon alkuperäiseen kysymykseeni, niin ajattelin sellaista, että miinoilla ja niitä käyttävällä osastolla (esim. erillinen komppania tai pataljoona) luotaisiin taistelukentälle jotakin mikä on ikäänkuin musta reikä. Vihollinen mieluummin kierää sen, koska läpi meneminen veisi aikaa ja me taas pitkälti jätämme alueen pois manöövereistämme, koska sinne ei voi viedä joukkoja ajoneuvolla, joskin joukon omalle huollolle on luonnollisesti jätetty reittejä. Mutta ei tästä enempää.

Mutta miinat jos sallittaisiin, niin sissit saisivat jotakin millä jarrutella takaa-ajajia. Mutta ehdottaisin tätä putkimiinojen tilalle: https://en.wikipedia.org/wiki/M86_Pursuit_Deterrent_Munition

Ensinnäkin meillä ei enää ole sissejä ja niiden tilalla olevat joukot menettävät nykyisillä toimintatavoilla eniten jos jv-miinoja käytetään niiden toiminta-alueella yhtään laajemmin. Viuhkat ovat edelleen olemassa ja niitä käytetään niissä tilanteissa joissa siitä on etua.
Taktinen ajattelusi on ihan oikeanlaista, mutta nuo vaikutukset joita kuvaat, hoidetaan tehokkaasti muilla kuin jv-miinoilla.
Näitä juttuja on oikeasti mietitty, simuloitu monin eri tavoin ja tilantein ja myös käytännössä kokeiltu paljon.
 
Sivuseikkoja. Porukkana eivät ole ehtineet myydä maataan siinä määrin missä monet muut ovat kunnostautuneet.

EDIT: Nyt kun katson suorasta streamistä Putkosen esiintymistä olen todella ylpeä ollessani Persu. Mediaprostituoidut koettavat kaikkensa saadakseen toisinajattelijat taipumaan ajatuspoliisien tahtoon. Ei onnistu. Ihan niinkuin Neuvostoliitossakin oli urheita toisinajattelijoita ja psykiatrisen ovi heilahti, saman kaltaiset on elkeet. Meillä on sen sijaan niin hieno yhteiskunta, että isänmaallinen liike saa muodon parlamentissa, vaikka sitä koetetaan kaikin keinoin hajottaa ja taannuttaa radikalisoituihin muotoihinsa.

Putkonen vetosi hienosti tasavallan presidenttiin tuossa laittomien maahantulijoiden määrittämisessä. Ei ole ajatuksen juoksussaan ihan ilman tukijoita. On se vaan kauheaa kun kaikki ei menekään isojen poikien suunnitelmien mukaan vaan joku toimii omin päin ihan kansallisvaltiotasolla.

Tunnustan, että Putkonen veti vankkumatta omaa linjaansa, vaikka olenkin eri mieltä. On kuitenkin ennenkuulumatonta, että näin tärkeää ja puolueen imagon kannalta suorastaan ratkaisevaa tilaisuutta vetää "työmies", joka sanoo edustavansa omaa, ei puolueen kantaa, mutta on samalla antamassa tilapäisesti kenkää puolueen viralliselle kansanedustajalle. Hmm, onko Soini enää edes hengissä?
 
Pitää muistaa, että PS:n sakki on kohtuu kokematonta, etenkin nyt vaalien jälkeen. Kyllä ne oppii, jos ei muuten niin kantapään kautta. Soini on selvästikin päättänyt antaa sakin kerätä kokemuksia yksinään.
 
Putkosen solvaajalistalta löytyvät muun muassa kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd), SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne, kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd), kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd), kansanedustaja Li Andersson (vas), vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö, euroedustaja Henna Virkkunen (kok), Demokraatin päätoimittaja Antti Vuorenrinne (sd), SMP:n ex-puheenjohtaja Pekka Vennamo, professori Kimmo Grönlund, professori Jan Sundberg, professori Juha Suoranta ja Ylen johtaja Atte Jääskeläinen.
Asiasta en tiedä mutta eiks nuo kaikki ole vihervasurisuvakkeja ja kukkahattutätejä vaikkei eräiltä ominaiksuuksilta ihan täti olisikaan, joten kun kyse on poliittisisesta vaastapuolesta niin tuskinpa kaikki mitä sieltä tulee on edes totta.
 
BLOGIMERKINTÄ
KANSLIAPÄÄLLIKÖN VALINNASTA
26.8.2015 JUSSI NIINISTÖ

Puolustusministeriön kansliapäällikön valintaan liittyvien julkisuudessa olleiden tietojen oikaisemiseksi:

Puolustusministeriön kansliapäällikön virka on viiden vuoden määräaikainen virka, kuten muut valtion ylimmät virat. Määräaika täyttyy vuoden 2015 lopussa. Kansliapäällikön viran täyttämiseksi järjestettiin avoin haku. Kyseessä on normaali määräaikaisen viran täyttö.

Ratkaisin oman kantani maanantaina 17.8.2015. Puolustusministeriön nykyinen kansliapäällikkö Arto Räty oli pyytänyt, että päätös ilmoitetaan hänelle välittömästi tekstiviestillä. Tuolloin Räty oli virkamatkalla Libanonissa. Hänen omasta pyynnöstään noudatin toivetta ja ilmoitin päätökseni Rädylle välittömästi tekstiviestillä. Tekstiviestin sisältö voidaan julkistaa, jos on tarpeellista, kun virantäyttöprosessi on päättynyt.

Asian ollessa keskeneräinen, en voi tässä vaiheessa kommentoida nimitysprosessia enempää.
 
Tuskin, Räty ei ole PV:n vihollinen. Jos ei toki ole Juustikaan. Kysymys taitaa kuitenkin olla muista jutuista, joista liian paljon on henkilökohtaista.

Inkkaripääliköltä ihan järkeenkäypä ajatus....

Eiköhän Rädyn syrjäyttämisen takana ole että mies on "Haloslaisen" polittiikan toteuttaja Räty vain haisteli poliittiset tuulet väärin, näin siinä vain joskus käy jos ei riittävän nopeasti osaa haistaa tuulen suunnan muutosta.
 
Samoilla linjoilla ollaan pressan kanssa.

Tutkija kiittelee Sauli Niinistön rohkeutta maahanmuuttolinjauksessa –”Ulkopoliittisen johtajan hyvä puhe”

sivulaskuri

Julkaistu: 26.8. 0:16 http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1440477612798.html

Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajaMarkku Jokisipilä arvioi IS:lle, että presidentti Sauli Niinistöntiistainen ulko- ja turvallisuuspoliittinen puhe oli harvinaislaatuisen selkeä, rohkea ja kattava.
– Se oli ulkopoliittisen johtajan hyvä puhe, joka oli ladattu täyteen sisältöä. Melkein jokaisesta yksittäisestä lauseesta tihkui paljon enemmän kuin mitä sanamäärä osoitti, Jokisipilä arvioi.

Niinistö käsitteli laajasti Eurooppaa ravistelevaa maahanmuuttoa. Hän mm. totesi,”että olemme ristiriidan edessä. Sivistyskansan inhimillisyys ja kunnia vaativat, että näitä ihmisiä autetaan. Toisaalta tiedämme, että Lähi-idän ja Afrikan epävakautta ei voida hoitaa siirtämällä yhä suurempi osa väestöä Eurooppaan. Vastaanottokyvyn rajat tulevat vastaan.”

– Aika rohkeasti presidentti asteli sinne maahanmuuton miinakenttään. Sehän oli suora ja rohkea linjaus, Jokisipilä arvioi.

– Ja hän viittasi myös keskustelun tulenarkuuteen toteamalla, että ”Eurooppaan tulijoiden joukossa on valitettavasti joitain niitäkin, joilla on pahat mielessä.”Jokisipilä lisää.

Niinistö arvioi, että jos EU:n yhteinen pakolaispolitiikka ei tarjoa vastauksia pakolaisongelmaan, tilalle alkaa nousta kansallisia vastauksia.

– Sen voi nähdä viittauksena siihen, miten muureja pystyttävä nationalismi alkaa nousta tämän ilmiön seurauksena. Se on ihan selväjärkinen analyysi sekin.

Jokisipilän mukaan Niinistön puhe sisälsi myös suvaitsevaisuuskritiikkiä.

– Ei saa olla hyödyllinen hölmö kansainvälisessä politiikassa, Jokisipilän arvio kuuluu.

1440477607555.jpg

Presidentti Niinistö puhui tiistaina suurlähettiläskokouksessa. (KUVA: Jussi Nukari)

Monissa kohdin puhettaan Niinistö ei peitellyt sitä, että suomalaisten pitäisi aina ajatella ensisijaisesti kansallista etuaan. Jokisipilä näkee siinä vahvan snellmanilaisen perinteen vaikutuksen.

– Jos ajatellaan sitä, miten meillä nationalismista, kansallisuusaatteesta puhutaan, niin se oli aika rohkea ankkuroiminen snellmanilaiseen perinteeseen. Mitään suosiota hän ei siinä lähtenyt kalastelemaan.

Jokisipilä viittaa ennen kaikkea Niinistön puheen siihen kohtaan, jossa Niinistö totesi, että ”vaikka meillä on osaltaan vastuu maailmasta, on meillä ehdoton ja ensisijainen vastuu omasta maastamme ja sen tulevaisuudesta.”

– Epäilen, että jos kävisi Tarja Halosen puheet läpi, niin sieltä ei kyllä löydy mitään lähellekään tätä menevää. Siellä olisi kansainvälistä solidaarisuutta, globalisaation hallintaa, Suomen aktiivista toimintaa maailman turuilla ja toreilla ja erilaisilla hyväntekemisen foorumeilla.

Niinistön puhe kesti noin 20 minuuttia. Jokisipilä sanoo arvostavansa sitä, että Niinistö ehti siinä ajassa käsitellä kaikki Suomen isot ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymykset.

Hän muistuttaa lisäksi, että aika harvoin presidenttien ulko- ja turvallisuuspoliittiset puheet sisältävät suoria ja konkreettisia toteamuksia.

– Ylensä niitä saa etsiä kuin neulaa heinäsuovasta. Siinä genressä (lajissa) puhe oli selkeäsanainen, useissa kohdissa jopa hämmästyttävän suorapuheinen.
Mika Koskinen
 
Ministerillä on perinteisesti ollut aika vahva valta hoitaa tonttiaan, ja keskeinen tapa tämän käyttämiseen on ollut henkilönimitykset. Nimenomaan tavalla, joissa selkeästi näkyy henkilökohtainen valta esim. laajojen asiantuntijatyöryhmien esittämien näkemysten sijaan. Voitaisiin ehkä usein jopa puhua vallan väärinkäytöstä.

Kansliapäällikkönimitykset taisivat siirtyä presidentiltä valtioneuvostolle niinkin myöhään kuin 2012.

Aikaisemmin hallitusten työskentely oli kai kollektiivisempaa (tai lama-aikana pääministeri/valtionvarainministeri -keskeistä). Matti Vanhasen tyyliin taisi kuulua ministerilukumäärältään isoissa hallituksissa antaa kunkin ministerin häärätä omiaan.
 
P.P.S. Ilmeisesti puolustusministerin ihannetyyppi on monien mielestä malli "Carl Haglund" - ei mitään kosketuspintaa asioihin ennestään, ei edes varusmiespalveluksen suorittamista ja tekee niinkun käsketään. Ja on kansainvälisempi kuin 99% suomalaisista jo lähtökohtiensa vuoksi.

Eiköhän tehtävät puolustusministerin avustajana ja europarlamentaarikkona ole parempaa valmistautumista ministerin tehtävään, kuin varusmiespalvelusaikainen joukkueenjohtajakoulutus ja sotahistorian tutkiminen.
 
Back
Top