Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Sipilän hallituksen toiminta on ollut heikompaa kuin toivoin ja odotin.

Perussuomalaisten ministereistä Linström kunnostautui toukokuun lopussa pelottelemalla työnantajia kela-maksun palauttamisella ja Jussi Niinistö taas on antanut hölmöjä lausuntoja lähes viikoittain. Pahin taisi olla se, ettei Suomi puolusta Ahvenanmaata ahvenanmaalaisten itsensä takia, vaan alueen strategisen merkityksen takia. En ole Ahvenanmaalta, mutta jos omasta kotimaakunnastani sanottaisiin näin, ottaisin tosi pahasti kierroksia.

Kreikan tilanne ei ole kehittynyt äänestäjien toivomalla tavalla. Tosin Suomen poliittinen pääoma ei riitä Kreikka-päätösten muuttamiseen, eikä sitä pääomaa kannata siihen tuhlatakaan. Lisäksi Kreikan tilanteesta on Ukrainan kriisin ja pakolaiskriisin takia tullut myös turvallisuuspoliittinen tekijä.

Teollisuuspolitiikassa menee myös surkeasti. Talvivaara kaatui kokonaisuudessaan veronmaksajien selkään. Tuottaakohan kaivos joskus niin paljon lisäarvoa, että se kattaa investoinnit ja ympäristöarvojen tappiot? Fennovoimaa ei myöskään haluttu torpata, vaikka sille olisi ollut kiistattomat sekä vahvat ulko- ja turvallisuuspoliittiset perusteet. Oliko niin, että Fortumin päätös investoida voimakkaasti venäjälle 2007 ajoi Suomen ansaan, joka nyt laukesi?

Sisäistä devalvaatiota ei ole saatu vielä tehtyä, vaikka sen tarve on kaikille itsestään selvä ja sen mahdollisuuteen periaatteessa sitouduttiin jo EMU-jäsenyyden myötä. No, käytyjen neuvottelujen ansiosta AY-liikkeellä tuskin on eväitä yleislakkoon. Hieman ihmettelin, että valtion toimenpiteitä suunnitellaan vasta vuoteen 2016 tai 2017.

Putinversteherin Paula Lehtomäen nimittäminen valtiosihteeriksi valtioneuvoston kansliaan oli pettymys.

Odotukset ovat olleet ilmeisen kovat, tämän kuun 29. päivä Sipilän hallitus on ollut vallassa kokonaiset kolme kuukautta.
Jos isomman kuvan asiainhoidon tasoa arvoidaan esim. valtion velan kehityksellä, homma ei ole ollut oikein näpeissä viimeiseen kuuteen vuoteen. http://www.treasuryfinland.fi/fi-FI/Tilastot/Valtionvelka/Valtionvelka_ja_BKT

Nyt sentään näyttäisi olevan munaa tehdä epämiellyttäviä päätöksiä.
 
Näyttää todella siltä, että puolustusministeri on puolustusvoimien mielestä yhtä toivottu kuin Haloska presidenttinä.
Onko tällä selkeää vaikutusta Suomi-Nato tilanteeseen?
 
Näyttää todella siltä, että puolustusministeri on puolustusvoimien mielestä yhtä toivottu kuin Haloska presidenttinä.
Onko tällä selkeää vaikutusta Suomi-Nato tilanteeseen?

No ei ole. Tämä on ihan tätä vitun pientä ja kihisevää suomalaista vääntöä, jota ei viitsi edes seurata.

Jos puolustusministeri haluaa ohjata hallinnonalansa toimintaa, siinä ei ole mitään vikaa. Jos hallinnonalalla syntyy itkua ja hammastenkiristystä, sekään ei ole vaarallista...päinvastoin. Lapatossumaisia jees-miehiä on ollut ihan tarpeeksi, on totuttu aika helpolla menemään. Luiset näpit niskavilloissa eivät ole kenraalien suokkarilifeä, kenempä olisi, mutta siitä huolimatta, se voi olla aiheellista.
 
Voi olla helpompaa kolmen puolueen hallituksessa kuin edellisessä, jossa olivat lähes kaikki mukana.
Toki. Tästä vaan päästään välittömästi kysymykseen että mikä on kunkin hallituksen ensisijainen tavoite - koossa/virassa pysyminen ja tulevat nimitykset vai isänmaan etu. Tämä on asia mikä ainakin minulle on aika haastavaa antaa kokoomukselle (katainen, stubb) anteeksi.

Asioiden lykkäämisellä ei varmasti ole pienennetty niiden inhimillisten ja taloudellisten vahinkojen kokonaismäärää, joista saamme nauttia seuraavan 15 vuoden aikana.
 
Kyllä noinkin, mutta Kokoomus tai Stubb eivät ole yksin olleet aiemmissa hallityksissa. Sitä kutsutaan politiikassa diktatuuriksi, jossa yksi päättää ja muut kuuntelevat. Meillä nyt sattuu onneksi olemaan demokratia.
Samasta syystä on muuten kohtuutonta syyttää Persuja takinkäännöistä. Meillä on demokratia, ei diktatuuri. Se kannattaa pitää mielessä.
 
Pääministereillä on kuitenkin valta tarvittaessa päättää hallituksen taival, siihen ei tarvita muita puolueita. Käsittääkseni demokraattisen päätöksenteon kautta syntynyt säännös. Pitäisin selvänä että vallan mukana tulee myös vastuu.

Mun mielestä demokratia/diktatuuri -pohdinta ei oikein istu tähän. Meillä on olemassa parlamentaarisen päätöksenteon kautta syntyneet säädökset joiden mukaan toimia esim. tilanteessa jossa poliittisen päätöksenteon pitkäaikainen halvaantuminen aiheuttaa merkittävää vahinkoa. Näkisin että kyse on enemmän johtajuudesta tai sen puutteesta. Pääministeri on avainhenkilö.

TPK:n uutinen jäähyväispuheesta stubbin hallitukselle: Presidentti viittasi puheessaan myös keskusteluun, jota käytiin hallituksen mahdollisesta erosta ja arvioi, ettei tilanne välttämättä olisi johtanut eduskunnan hajottamiseen. ”Käsitykseni on, ettei hallituksen vaihtuminen kesken vaalikautta poliittisen tilanteen tai olosuhteiden ja olettamien muutosten johdosta olisi mikään takaisku vakaalle parlamentarismillemme. Jos löytyy kokoonpano, joka nauttii eduskunnan luottamusta, niin silloin sellaisella voitaisiin töitä jatkaa.”
http://www.presidentti.fi/public/de...27634&nodeid=44809&contentlan=1&culture=fi-FI

Itsessään jo mielenkiintoinen statement kun TP pyytämättä ja yllättäen nostaa tällaisen aihepiirin esiin.
 
Ymmärrän Paavon argumentointia ja olen pitkälle samaa mieltäkin. Mutta mikä olisi ollut vaihtoehto Kokoomukselle tai Kataiselle tai Stubbille? Liitoksissaan natiseva Sos.Demi? Uutuuttaan liian karhea Persu? Rivejään kokoileva Keskusta? Mietihän, mikä puolue lopultakin on ollut parhaiten kiinni "maailman ajassa" ja pystynyt tekemään tähän maailmanaikaan sopivaa politiikkaa? En ole kokoomuslainen, mutta pakko on myöntää, että Kokoomus oli tässä monen vuoden aikana ainoa tikissään ollut puolue, joka sentään toimi. Ota huomioon, että tämä mielipiteeni ei ole suinkaan pelkkää omaa uskoani, vaan olen tämän kuullut monen kepulaisen ja sosdemin suustakin.
 
Kiista nimityksestä

.Niinistö esitti tänään pidetyssä valtioneuvoston istunnossa kansliapäällikön määräaikaiseen tehtävään nykyistä resurssipoliittisen osaston päällikköä Jukka Juustia. Istunnossa valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) kuitenkin asettui nimitystä vastaan, jonka seurauksena asia siirtyi seuraavaan istuntoon.

– Valtiovarainministeri Stubb pyysi asiaa pöydälle perehtymistä varten. Varmaan kannattaa kysyä asiasta lisää Stubbilta, Niinistö kommentoi Ilta-Sanomille.

– Pöydällepyytäminen on ihan normaalia toimintaa valtioneuvostossa. Tosin tämän hallituksen aikana tämä on ensimmäinen kerta.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/a...fi&utm_source=t.co&utm_campaign=twitter-share
 
Mutta mikä olisi ollut vaihtoehto Kokoomukselle tai Kataiselle tai Stubbille? Liitoksissaan natiseva Sos.Demi? Uutuuttaan liian karhea Persu? Rivejään kokoileva Keskusta?
Kesken vaalikauden pidettävissä uusissa hallitusneuvotteluissa voidaan toki päivittää myös vain asialistaa (tavoitteet ja toimenpiteet). Pitäisi puoluekirjoa toissijaisena verrattuna oikeansuuntaisiin tavoitteisiin ja toimeenpanokykyyn. Saulikin puhui olosuhteiden ja olettamien muutoksesta, uudet hallitusneuvottelut olisivat avanneet esim sdp:lle sauman luopua eläkeiän nostoa koskevasta lupauksestaan. Leikkausten ja veronkorotusten pyhää suhdetta olisi voitu päivittää kun oli nähtävissä veronkorotusten kotimarkkinaa hyydyttävä vaikutus. Johan se huomattiin keväällä 2015 että täsmälleen samat puoluejohtajat voivat uusissa hallitusneuvotteluissa muuttaa säveltä olennaisesti verrattuna neuvotteluja edeltävään aikaan (sekä Stubb että Soini). On ikään kuin luontainen tilaisuus ottaa järki käteen ja vastuunkannolla voidaan pätevästi perustella muutoksia.

Nyt ei edes rakennettu paikkaa tällaiselle päivitykselle, vaikka tilanteen toivottomuus (sekä valtiontalouden että hallituksen toimintakyvyn osalta) näkyi jo suurelle yleisöllekin. Kaiken huippu on oikeastaan se, että kesken vaalikauden käytävien uusien hallitusneuvotteluiden suurin riski lienee ajautua pitkäaikaiseen toimitusministeriötilanteeseen. Kataisen ja stubbin aikana olimme de facto toimitusministeriötilanteessa ilman, että edes yritettiin päivittää asialistaa muuttuneeseen tilanteeseen. Miksi?

Mietihän, mikä puolue lopultakin on ollut parhaiten kiinni "maailman ajassa" ja pystynyt tekemään tähän maailmanaikaan sopivaa politiikkaa? En ole kokoomuslainen, mutta pakko on myöntää, että Kokoomus oli tässä monen vuoden aikana ainoa tikissään ollut puolue, joka sentään toimi. Ota huomioon, että tämä mielipiteeni ei ole suinkaan pelkkää omaa uskoani, vaan olen tämän kuullut monen kepulaisen ja sosdemin suustakin.
Kokoomus on itse asiassa tehnyt kaikista puolueista suurimman vahingon ostamalla julkisen sektorin naisten ääniä 2007 vaaleissa lanseeraamalla Sari Sairaanhoitajan, joka johti ronskeihin palkankorotuksiin juuri edellisen ison talousrysähdyksen edellä. Näitä jälkiä paikkaamme nyt kilpailukykytalkoilla. Ja kyllä, minunkin mielestäni kokoomus on kokonaisuutena vähiten huono puolue. Vaikka Vapaavuori olisikin saanut tulla valituksi pj:ksi.
 
Jos puolustusministeri haluaa ohjata hallinnonalansa toimintaa, siinä ei ole mitään vikaa.

Kyllähän se näin on, mutta toisaalta nyt kun on vähän saanut kuulla juttuja kulisseista niin ei voi muuta sanoa kuin voi nyt perkele kuitenkin.
Kyllä nyt mennään niin hiekkalaatikkoikäisten leikkeihin muutaman henkilön suunnasta. "Jos sä kettuilet mulle niin mä kerron mun isoveljelle ja se kiusaa sua sitten". Ja tottahan isoveli sitten vielä lähtee siihen mukaan.
Ei voi muuta tosiaan sanoa kuin että hohhoijaa, kasvakaa aikuisiksi kun aikuisten hommissakin olette.
 
Niin, olen huhuna kuullut, että tässä nimitysasiassa "maksellaan kalavelkoja". Jos kalavelkojen maksaminen on päällimmäinen ponnin, se on voivoi. Niinistö on nostanut framille Ahvenanmaan kysymyksen, rynkkyjä ei massahävitetty ja voivoi maamiinoja. Näillä vedoilla ei tosiaankaan vielä osoiteta tosiolevaa kompetenssia tehtävän hoitamiseen. Viimeisimpänä on sitten löysä ajatus kahden varuskunnan uudelleen virittämisestä henkiin.

Kovasti siis menneissä hengitellään. Toivoisin ministeriltä enemmän avauksia tulevaan päin, kynnettyä sarkaa on turha jälkikäteen paikkailla. Nimityskiista sinne tai tänne, eteenpäin on mentävä ja siihen sopii huonosti menneissä piehtaroiminen. Mutta ovatko nämä tähän asti nähdyt esiinnostot sitä populismia sitten?
 
Itse mietin, että Niinistö saattaa katsoa, että kenraalikunta on "myrkytetty kaivo", ja elää vanhoilla ohjeilla mitä muut puolueet ovat antaneet aikaisemmin. PV ja Niinistö kumpikin tietävät, että Niinistö on vain yhden puolueen ministeri, ja muut puolueet ovat olleet kovasti tätä puoluetta vastaan aikaisemmin. Siellä on voitu hyvinkin tehdä PV:lle selväksi, että kenellä valta oikeasti on ja tämä on parempi muistaa jatkoa ajatellen.

Tämä sivuaa jenkkiläistä käytäntöä, eli kun johto vaihtuu, niin henkilökuntakin vaihtuu, kun uusi johtaja tuo oman "hovinsa" mukanaan. Tai siis kun pressa vaihtuu, niin pressa nimittää uuden johtajan oikeastaan kaikkiin valtion organisaatioihin. Tietenkin tässä käytännössä on haittapuolensa, mutta ompahan vähemmän ongelmia "vanhan kaartin" kanssa.
 
Voi olla, mutta Suomessa ei yksi puolue pistä uusiksi mitään ministeriötä. Kyllä meikäläiseen käytäntöön ja toimintatapaan on kuulunut yhteisen fokuksen hakeminen Isojen välillä. No, joka tapauksessa tämä on tätä suomalaiskansallista nurkissa nuhjaamista, pientä pikkupolitikointia.
 
Miksi moinen päätös? Eri mielisyydet varuskuntien ja miinojen suhteen? Hyöty?
Juu,
No ei ole. Tämä on ihan tätä vitun pientä ja kihisevää suomalaista vääntöä, jota ei viitsi edes seurata.

Jos puolustusministeri haluaa ohjata hallinnonalansa toimintaa, siinä ei ole mitään vikaa. Jos hallinnonalalla syntyy itkua ja hammastenkiristystä, sekään ei ole vaarallista...päinvastoin. Lapatossumaisia jees-miehiä on ollut ihan tarpeeksi, on totuttu aika helpolla menemään. Luiset näpit niskavilloissa eivät ole kenraalien suokkarilifeä, kenempä olisi, mutta siitä huolimatta, se voi olla aiheellista.
Oletko käsittänyt että Räty on jeesmies? Onko OK että dippeli-inssi päättää tämän valtakunan sotlkasjutuista ?

Muuten, ministewi ei saa päättet
-------------------------------------------------------

Onko nastaa että
 
Voi olla, mutta Suomessa ei yksi puolue pistä uusiksi mitään ministeriötä. Kyllä meikäläiseen käytäntöön ja toimintatapaan on kuulunut yhteisen fokuksen hakeminen Isojen välillä. No, joka tapauksessa tämä on tätä suomalaiskansallista nurkissa nuhjaamista, pientä pikkupolitikointia.

Ei pystykkään, mutta kykenee kyllä heittämään hiekkaa rattaisiin, jos henkilöllä nyt sattuu olemaan tulevaisuuden suunnitelmia kyseisen ministeriön alaisuudessa.
 
Juu,

Oletko käsittänyt että Räty on jeesmies? Onko OK että dippeli-inssi päättää tämän valtakunan sotlkasjutuista ?

Muuten, ministewi ei saa päättet
-------------------------------------------------------

Onko nastaa että

Tämä on parhautta! Kiitoksia Aatamille. Ja ei, ei ole nastaa... :D
 
Back
Top