Kärkipoliitikkojen vahtimisketju


Kai Mykkänen
@KaiMykkanen


Orban ei kannata satojen tuhansien ihmisten ottamista vuosittain Eurooppaan turvaan pakolaisleireiltä @VilleNiinisto ,minä kannatan. Pelkään, että nykyinen rajan yli tulemiseen perustuva turvapaikanhaku kääntää liian monet eurooppalaiset pelon kautta vastustamaan turvan antamista

Mitä tämä sisäministerimme taas oikein hourii.. kuinka eurooppalaiset voisivat kääntyä vastustamaan kaikkea hyvää ja välttämätöntä?
Ei jumalauta :facepalm::facepalm::facepalm::facepalm::facepalm::facepalm::facepalm::facepalm:
 
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/...tettiin-saation-papereista/7088780#gs.toosP1k
Jani Toivola on kansanedustajana toimiessaan saanut palkkion yhteensä 105 kouluvierailusta Lasten ja nuorten säätiön hankkeissa.
IS:n laskelmien mukaan Toivola on tienannut vierailuista yhteensä 31 500–36 800 euroa. Näitä rahoja ei kuitenkaan ole ilmoitettu säätiön toimintakertomuksessa.
Säätiön hallituksessa vuosina 2015 ja 2016 toiminut Toivola kuuluu säätiön lähipiiriin, joten säätiölain mukaan hänen palkkionsa rahallinen arvo olisi tullut mainita.
 
Pisteiden keräilyä on, vaikka ihan hyvää asiaa ajavat.
Tuskinpa klubin taso laskee jos näiden tilalle otetaan naisia.
Mun mielestä tuosta ei ole kysymys. Jos jotkut haluaa pönöttää miesten kesken niin pönöttäkööt.
En minäkään änge sellaisiin kerhoihin joihin minua ei haluta. On sitä naisillekin omat kerhonsa/seuransa/klubinsa niin miksei miehillekin.
Ja sitten on kerhoja joihin kaikki on tervetulleita.
Ja aina voi perustaa oman jos ei löydä mieleistänsä.

Edit: joo taso nousee muuten varmasti jos kokoomus johto lähtee klubista tuli tilalle ketä vain. Varmaan fantsun mukavaa viettää iltaa Mykkäsen ja Orpon kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Mun mielestä tuosta ei ole kysymys. Jos jotkut haluaa pönöttää miesten kesken niin pönöttäkööt.
En minäkään änge sellaisiin kerhoihin joihin minua ei haluta. On sitä naisillekin omat kerhonsa/seuransa/klubinsa niin miksei miehillekin.
Ja sitten on kerhoja joihin kaikki on tervetulleita.
Ja aina voi perustaa oman jos ei löydä mieleistänsä.

Edit: joo taso nousee muuten varmasti jos kokoomus johto lähtee klubista tuli tilalle ketä vain. Varmaan fantsun mukavaa viettää iltaa Mykkäsen ja Orpon kanssa.
Joo, tossa on pointtia. Ei pidä liittyä kerhoihin jonka sääntöjä ei hyväksy.
 
Touko Pouko on ovela, se aloittaakin vaalikampanjan reppana tyylillä...
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005843066.html
Kodin Kuvalehti: Touko Aalto työnnettiin yläasteella roskikseen – Äiti: ”Olin täysin kädetön ja voimaton”

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto. (KUVA: Heidi Piiroinen)
Julkaistu: 27.9. 11:00
Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto ja hänen äitinsä Anne Aalto kertovat tuoreessa Kodin kuvalehdessä suhteestaan toisiinsa.
Touko Aalto, 34, ja hänen äitinsä Anne Aalto kertovat tuoreessa Kodin Kuvalehdessä, että vihreiden puheenjohtajaa kiusattiin yläasteella. Kiusaaminen oli sekä fyysistä että henkistä.

– Minua tönittiin, työnnettiin roskikseen ja suljettiin ulkopuolelle. Viskottiin reppua ja heitettiin pyörää hankeen, Touko Aalto kuvailee.

Hän arvelee olleensa helppo kohde, koska ei pistänyt hirveästi vastaan.

– Olin vähän omissa maailmoissani, enkä osannut sopeutua teini-ikäisten hierarkiaan.
Sekä äiti että poika muistelevat, ettei Touko Aalto uskaltanut puhua kiusaamisesta. Aalto pelkäsi sen pahentavan tilannetta koulussa.

Äiti kertoo huomanneensa kiusaamisen siitä, että hänen poikansa iloisuus katosi ja tämä muuttui varautuneemmaksi.

– Pahoitin kiusaamisesta mieleni ja olin täysin kädetön ja voimaton.

Kiusaaminen helpotti lukion alkaessa.

”Samat ilmiöt toistuvat aikuisena”
Touko Aalto valittiin vihreiden puheenjohtajaksi kesäkuussa 2017. Väistyvä puheenjohtaja Ville Niinistö halaa. (KUVA: Sami Kero / HS)
Vihreiden puheenjohtajakausi on ollut Touko Aallolle rankkaa aikaa yksityiselämässä. Ensimmäiseen vuoteen on mahtunut muun muassa avioero ja uusi parisuhde, sekä viimeisimpänä sairaslomalle vetäytyminen työuupumuksen vuoksi. Aalto kertoo, että on puhunut säännöllisesti ammatti-ihmisten kanssa siitä, miten jaksaa elämänsä kaikkia muutoksia.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto edusti yksin Linnan juhlissa 2017.(KUVA: Kalle Koponen / HS)
Touko Aalto kertoo, että tapa, jolla hänen yksityiselämästään uutisoidaan, nostaa herkän äidin mieleen vanhat tapahtumat.

– Koulukiusaaminen järkytti äidin mieltä, ja nyt samat ilmiöt toistuvat aikuisena.

Touko Aalto kertoo haastattelussa opettaneensa äidilleen, ettei tämä lukisi liikaa lehtiä tai hänen poliittisen Facebook-profiilinsa kommentteja.

Äiti myöntää, että lukemisen vähentäminen on helpottanut hänen oloaan.

– Ajattelen, että tänä päivänä kirjoitetaan tästä henkilöstä, huomenna tästä toisesta.
Heini Kilpamäki
 
"Kohtalon kiitos en ole sisäministeri".... Tai no, olisi journoilla kirjoituksen aiheita. :)

Saattaisi moneltakin palaa pelihousut.

Ja tämä ei tarkoita, että olisin epähumaani tai tunteeton ihmisten kärsimyksille.

Ensin agendana:

1. Porukka takaisin pakolaisleireille, joista valitaan.
2. Naiset ja lapset ensin, sitten miehet perheen yhdistämisellä.
 
"Kohtalon kiitos en ole sisäministeri".... Tai no, olisi journoilla kirjoituksen aiheita. :)

Saattaisi moneltakin palaa pelihousut.

Ja tämä ei tarkoita, että olisin epähumaani tai tunteeton ihmisten kärsimyksille.

Ensin agendana:

1. Porukka takaisin pakolaisleireille, joista valitaan.
2. Naiset ja lapset ensin, sitten miehet perheen yhdistämisellä.
Arvo Pohjasi, veli Sarde on murentunut... huolestunut..:unsure:
 
Voisihan punavihermedia sanoa sen suoraan kun Hautala kiersi veroja, Niinistökin ajeli Ruotsiin rekisteröidyllä autolla ja Toivola taksilla niin voisi käyttää oikeaa nimitystä puolueesta ja seltykset on jokakerta ollut kuin hevoskauppiaalla, suoraan sanoen voisi media käyttää Vihreistä oikeaa nimitystä jonka kansakin ymärtää, Koijaripuolue nimi sopisi Vihreille paeremmin.

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/4eaa1975-0125-4f54-a63f-fb120b0461e1_pk.shtml
Pääkirjoitus: Vihreät eivät halua harjata Jani Toivolaa huolella
Tänään klo 20:00
Vihreitä on perinteisesti pidetty puolueena, joka on aina ensimmäisenä moralisoimassa muita. Nyt puolueen kansanedustajat tarvitsevat kirjalliset ohjeet, jotta osaisivat pitää omat ja veronmaksajien rahat erillään
 
Karma ;)

Kansanedustaja Heinonen otti taksin tolpalta – joutui huijatuksi: ”Mittari pyöri kuin hedelmäpeli”


Julkaistu: 29.9. 18:00

Kansanedustaja Timo Heinonen meni huijaritaksin kyytiin. ”Jo lähtömaksu oli 9 euroa 3,50 euron sijaan”. Lähitaksin toimitusjohtaja paljastaa villien tolppahintojen syyn.


Kansanedustaja Timo Heinonen(kok) otti torstai-iltana taksin Helsingin rautatieaseman taksijonosta. Hän kertoo, että valitsee yleensä Taksi Helsingin tai Lähitaksin auton, koska on pitänyt niitä luotettavina.

– Varmistin vielä kuljettajalta, että kyseessä oli Lähitaksi.

Määräysten vastaisesti autossa ei ollut hintoja esillä. Myös taksamittari näytti erikoiselta.

– Se pyöri kuin hedelmäpeli, Heinonen kertoo.

Yleensä Lähitaksin lähtömaksu on 3,50 euroa, mutta nyt se oli 9 euroa. Matka ei ollut pitkä ja lasku oli 13–14 euroa.

Tapansa mukaan Heinonen pyysi kuitin. Kyydin kummallisuuksien vuoksi hän rupesi tutkimaan sitä.

– Kuitissa luki sopimusajo, vaikka se kyyti ollut sellainen. Kuitissa ei myöskään ollut kilometrejä, kellonaikoja eikä muutakaan tietoa.

Kuljettaja oli kuitin perusteella 123. Perjantaina Heinonen soitti tilauksia välittävän Lähitaksiin, josta kerrottiin, että heillä ei ole kuljettajia tällaisilla numeroilla.

”Puhdas huijaus”
Lähitaksin toimitusjohtaja Juha Pentikäinen sanoo, että kyseessä on puhdas huijaus. Hän pitää tilannetta todella valitettavana ja toteaa, että kuljettaja on ratsastanut Lähitaksin maineella.

– Hän on toiminut kaikkien talon sisäisten ja sopimusten pelisäätöjen vastaisesti.

Lähitaksin kyytejä ajaa noin 1 200 yrittäjää, joilla on noin 1 400 autoa. Kuljettajilla on tunnus, jolla hänen pitäisi kirjautua yhtiön järjestelmään aloittaessaan työvuoronsa. Heinosen kyseinen kuljettaja ei ollut tehnyt näin eikä hänen ajamansa auton pitänyt olla ollenkaan ajossa torstai-iltana.

Kuljettajat ovat sopimussuhteessa yrittäjien kanssa. Pentikäinen kertoo, että kyseinen yrittäjä on luovuttanut autonsa jollekin kuljettajalle.

Lähtömaksu tolpalta voi olla mitä vain
Kun taksilakia uudistettiin, Pentikäinen ennakoi ongelmia.

– Valitettavasti tämä on ollut ennustettavissa, hän sanoo.

Heinonen törmäsi yhteen muutoksen tuomaan kummallisuuteen. Vaikka lähtömaksu oli 2,5-kertainen puhelimitse tai sovelluksella tilattun Lähitaksin taksaan nähden, se ei ollut sääntöjen vastainen.

Pentikäinen kertoo, että kun auto tilataan puhelimitse tai yhtiön sovelluksella, sen on noudatettava Lähitaksin hintoja. Tolpalla kuljettaja saa sen sijaan määrätä hinnan.

Tämä johtuu Pentikäisen mukaan kilpailu- ja kuluttajaviranomaisten linjauksesta. He ovat arvioineet, että tilausvälitysyhtiöissä toimivat taksiyrittäjät ovat keskenään kilpailevia yrityksiä. Tällöin lähtökohta on, että ne eivät saa tehdä hinnoitteluyhteistyötä. Hän toivoo, että viranomaiset miettisivät vielä pelisääntöjä.

– Olemme vähän hampaattomia tämän asian edessä, hän sanoo.

Heinonen ei ole ainoa, joka on törmännyt asiaan.

– Kuluttajat ovat olleet hämmentyneitä, Pentikäinen sanoo.

Onni onnettomuudessa
Vaikka Kokoomus ajoi taksilain uudistusta, Heinonen kritisoi sitä käsittelyn aikana eduskuntaryhmässään. Hän arvosteli päivystys- ja asemapaikkavelvotteen poistamista ja ehdotti, että muutosta olisi ensin kokeiltu pääkaupunkiseudulla.

Pentikäinen toivoo, että Heinosen tapaus lisää keskustelua siitä, onko nykykäytäntö järkevä.

– Ehkä on onni onnettomuudessa, että tämä tapahtui kansanedustajalle, hän miettii.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005846396.html
 
Back
Top