Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Kansanedustaja Anna Kontula paljasti Nato-kantansa

Anna Kontula (vas) suhtautuu Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen edelleen kielteisesti.

Kansanedustaja Anna Kontula ei kannata Suomen liittymistä puolustusliitto Natoon. Kontula perustelee kantaansa laajassa Facebook-kirjoituksessaan.

Kontula ei pidä lainkaan itsestäänselvyytenä, että Suomen kokonaisturvallisuus parantuisi Nato-jäsenyyden myötä.

Hänen mukaansa Nato-jäsenyys lisäisi todennäköisyyttä ajautua osaksi suurvaltapoliittisia konflikteja. Kontulan mukaan vihamielisesti Suomeen suhtautuvien toimijoiden määrä voisi potentiaalisesti lisääntyä.

– Tämä puolestaan lisäisi Suomen kiinnostavuutta esimerkiksi terrorismin ja kaikenlaisen kiusanteon kohteena. Lisäksi, mikäli konflikti kärjistyisi sodaksi, riski esimerkiksi ydinaseiden käytölle kasvaisi Naton myötä, Kontula kirjoittaa.

Kontula huomauttaa myös, että Natossa on jäsenmaita, joissa käsitykset ihmisoikeuksista ja sodan oikeutuksesta eroavat huomattavasti suomalaisesta valtavirrasta ja vielä radikaalimmin hänen omista ajatuksistaan.

Jos Suomi kuitenkin päättää hakea Nato-jäsenyyttä, Kontulan mukaan se pitäisi tehdä yhdessä Ruotsin kanssa vuoden 2016 selonteossa ehdotetulla tavalla. Kontula myös muistuttaa, että päätös Nato-jäsenyyden hakemisesta tai hakematta jättämisestä on monimutkainen.

– Lopulta kukaan tiedä varmasti, mikä olisi viisas ratkaisu. Asiaa pystymme arvioimaan kunnolla vasta vuosien päästä, eikä välttämättä kiistatta sittenkään, Kontula kirjoittaa.

Jo yli puolet kansanedustajista on kertonut julkisesti kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä.

Sinne ei kelpaa NATO "yllättäen".
 
Viimeksi muokattu:

Mää niin palj tykkään näistä nykyvihreistä! :love:

Ei mitään intsektionaalisuutta, ei ilmastoa eikä mitään muutakaan. Paitsi Suomi Natoon ja lisää aseita sotatantereelle!! 😁
Eipä osannut ennakkoon arvata vihervassarihallituksen teemoja. Suomi Natoon, rautaa rajalle ja aseapua sotaa käyvälle maalle. Noilla kolmella olisi saanut vedonlyönnissäkin jo kertoimet kohdalleen.

Täydet pisteet ajassa elämisestä ja oikeista prioriteeteista.
 
Niin no, hyvä että edes hallitustaipaleen loppupuolella vihreiltäkin löytyy hyviä päätöksiä, oisko sillä kannatuksen alamäelläkin vaikutusta?
 
Katsotaan... Miten jatkossa. Vähän vaan epäilen.
Varmasti entinen linja jatkuu sen jälkeen kun tämä osuus on käsitelty. Sen verran pitää hattua nostaa, että en olisi kuuna päivänä uskonut vasemmistoliiton, vihreiden ja SDP:n vievän meitä Natoon.

Ilmeisesti puolueilla on käytettävissä enemmän tiedustelun analyysiä kuin mitä julkisuuteen annetaan.
 
Ja kokoomus oppositiossa, kun Suomi viedään Natoon, hehheh! Se saattaa ketuttaa joitakin, jos ei aivan traumatisoida kerrassaan, loppuiäkseen
 
Back
Top