Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

En ota kantaa siihen onko hallitus EK:n marionetti.

Voisin kuitenkin kuvitella että kokoomuslaisista monikin on kiinnostunut tulemaan mukaan vastaanottokeskus-bisnekseen. Hommahan toimii sillä logiikalla, että mitä enemmän on maahantulijoita, sen enemmän voi tehdä bisnestä tarkoitukseen luovutettavilla liiketiloilla. Ruotsissakin sillä yhdellä miljonäärillä on jo 17 keskusta pyöritettävänä.
Kokoomuksen piirissä on varmasti monia toimijoita jotka ovat jo verkottuneet vastaanottokeskus-bisneksen tiimoilta. Stubbin ja Orpon aikaisemmat puheet siitä kuinka välttämätöntä on päästää Suomeen siirtolaisia saa mielestäni hieman oudon valon kun ajattelee herrojen edustaman puolueen vankkaa tukea erityisesti kaupallisessa piirissä.

En pitäisi ollenkaan mahdottomana - vaikka Suomessa ei korruptiota olekaan - niin jossain muodossa mainitut herrat voivat aikanaan saada palkkiota tahoilta jotka ovat kiitollisisa vastaanottokeskus-bisneksen käyntiin saattamisesta. Vaihtoehtonahan olisi ollut suomalaisten verorahojen turvaaminen ja vahinkojen minimoiminen rajat sulkemalla ajoissa, mutta siihen eivät kokoomusministerit antaneet käskyä.
Nyt Valtion hanat on pakko pitää auki ja verorahaa ohjautuu vastaanottokeskus-bisneksen toimijoille.

Minusta tämä ei mene oikein.

.
Ja valtio tarjoaa ilmaisen työvoiman kun vapaaehtoisten kiinnostus lopahtaa. Tietysti hyvä puoli on että työttömän työnhaku motivaation luulisi kasvavan kun vaihtoehtona on kusen luuttuaminen vastaanottokeskuksen lattialta.
 
Helsinki on ainoan tosiasiallisesti kehitettävän kaupunkiseudun asemassa Suomessa.
Helsinki on niitä kaupunkeja Moskovan lisäksi jossa autolla liikkuminen on äärettömän hankalaa tosin Moskovassa tilannetta on osattu jo korjata. Helsingin liikennesuunnittelun kannattaisi käydä vaikka siellä opiskelemassa miten liikenne saadaan sujumaan.
 
Muistetaan nyt vielä se, että ns pisararata on vielä suunnittelupöydällä, mutta kehärata on se joka jo toimii.
Kehäradan junat ajavat lenkkiä Helsinki-Tikkurila-Lentokenttä-Myyrmäki-Helsinki molempiin suuntiin.

Kiitos korjauksesta - menee sekaisin jo nämä rataprojektit pk-seudulla (kun en enää itse siellä asu)! On kehärataa, pisaraa ja länsimetroa.

Ja kehäradalla on todellakin ollut aikatauluongelmia ja niiden pelätään pahenevan entisestään syksyn päästyä pidemmälle ja talven sitten aikanaan koitettua.

Tuli tuosta pisarasta mieleeni, että liittyykö se mitenkään niihin ajatuksiin siitä, että kaukojunien liikennöinti siirrettäisi kokonaisuudessaan Pasilaan? Muistelen lukeneeni sellaisesta suunnitelmasta taannoin.

vlad.
 
Onko tullut ryppy rakkauteen kun näin katkera on vai eikö ole idästä kutsuja sadellut ja kun Itä-Eurooppa ei enään olekkaan hyvä.

Tarja Halonen: Minullekin väitettiin, että Suomi kuuluu Itä-Eurooppaan

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1443403069490

Niin siis tässä teille kartta-arvoitus. Onko Tavja väärässä?... Ei, jos katsoo asiaa Westeuropan karttasilmin, mehän ollaan Itä-Euroopassa :salut::camo:

Sieppaa.PNG
 
Pituuskäyrän mukaan jos katsoo niin taitaa Ruotsikin kuulua itä-eurooppaan.

countries_europe_map.jpg
 
Helsinki on niitä kaupunkeja Moskovan lisäksi jossa autolla liikkuminen on äärettömän hankalaa tosin Moskovassa tilannetta on osattu jo korjata. Helsingin liikennesuunnittelun kannattaisi käydä vaikka siellä opiskelemassa miten liikenne saadaan sujumaan.

Helsingissa liikenne on tehty tahallisesti huonosti sujuvaksi. Syyliset löytyvät kaupungin koneistoon solutettuista vihreistä, jotka ovat hankaloittaneet liikennettä liikennesuunnittelun keinoin.
Vaikka kaupunki toki sijaitsee niemellä ja se luo omat vaikeutensa, on viime vuosina ajatus on ollut haitata yksityisautoilua ja tätä kautta saada ihmiset käyttämään julkista liikennettä. Asioita olisi voitu ratkaista toisin, mutte kaupungissa ei haluta sujuvaa liikennettä.
Meloonit vain unohtivat, ettei se bussikaan siinä ruuhkassa kulje, tai sen ettei kaikille aikataulut sovi. Ideologia soveltuu huonosti käytännön ongelmien ratkomiseen.
 
Tervetuloa Pariisiin. Täällä liikenne ei toimi, eikä tule toimimaan ja ihmiset eivät pidä siitä kyrpää otsassaan.

Edit: Helsingissä ei ole mitään todellisia liikenneruuhkia. Ei lähimainkaan.

Johannes
 
Olen saman huomannut kyllä olet oikeassa.
jos vähän vielä suunnitellaan ei siellä pysty ajamaan millään ajoneuvolla fillari mukaanlukien eikä tuo kävelykään ole helppoa, mietin vain vaatiiko tuo suunnittelu älykkyyttä vaiko sen puutetta.
Hienoja pyöräteitä on kyllä rakennettu sellaisille alueille missä on teollisuutta tai varastoja harmi vaan ettei niillä näy fillareita.
 
PM Juha Sipilä jatkaa linjallaan eli kirkkain silmin valehtelee matemaattisista perusseikoista, tällä kertaa turvapaikanhakijoiden aiheuttamista kustannuksista. A-studiossa toimittaja esitti maahanmuuttoviraston arvion, että tulijoita voi olla tänä vuonna noin 50 000 ja erikseen on todettu, että ainoastaan vastaanottokustannukset, eli kustannukset ennen turvapaikkapäätöksen tekemistä, ovat vuoden ajalta turvapaikkanhakijaa kohden noin 15 000 euroa. Tuon jälkimmäisen luvun laskin ihan omin pikku kätösinkin VM:n budjeteista ja kyllä, pitää paikkaansa toteutuneena kustannuksena.

EDIT ELI TÄSSÄ OLI AIEMMIN VIRHE: Tästä huolimatta toimittaja esitti 50 000 turvapaikanhakijan vastaanoton vuosikustannuksiksi vain noin 375 miljoonaa ja Sipilä jatkoi, että tämä kustannustaso pitäisi paikkansa vain jos kaikki saisivat turvapaikan, siirtyisivät kotouttamisvaiheeseen ja kotoutus epäonnistuisi niin ettei tänne jäänyt ihminen saisi töitä.

Todellisuudessa pelkkä vuoden VOK:issa oleskelu tulee 50 000 turvapaikanhakijan osalta maksamaan n. 750 miljoonaa euroa tuon 15 k:n arvion mukaan ja tämän jälkeen kustannukset vasta lähtevät kasvuun tulijoiden siirtyessä VOK:eista yhteiskuntaan ja perheenyhdistämisten alkaessa. Vaikka yli puolet turvapaikanhakijoista saisivatkin hylsyn, maasta poistaminen on reaalisesti hidasta ja ongelmallista valituskierroksineen.

Muutenkaan Sipilän asiantuntemus ei vakuuta. Nyt jos ei oltaisi laitettu kunnolla hanttiin AY-liikkeen toimesta, olisivat leikkaukset kohdentuneet valmiiksi heikkoimmassa tilanteessa oleviin matalapalkkaisiin naisaloihin (hoiva/hoito). Mutta onneksi Sipilän silmään sattui hellyttävä kätilöjen haastattelu ja huomattiin että huonosti päätetty. No ehkä mielenosoittelu ja järjestöjen vahvat kannanotot vaikuttivat hieman enemmän.

Eli meille valehdellaan päin naamaa, vaikka on jääty kiinni jo tosi nolosti aiemmista valheista. Kuten tämä leikkausepisodi osoitti, hallitukseen voidaan vaikuttaa mielenosoituksilla ja muilla laillisilla järjestäytyneen yhteiskunnan tavoilla. Nyt täytyy jokaisen kelpo miehen tarttua mielenosoitusplakaattiin ja vaikuttaa muutenkin isänmaan puolesta, vaikka Jari Tervo kumppaneineen koettaa sen torpata.
 
Viimeksi muokattu:
Kaupankäynti toimii. Ikään, sukupuoleen, rotuun ja poliittiseen katsantokantaan riippumatta. Ei mitään väliä, jos joku ostaa ja rahaa löytyy, niin ranskalainen myy.
Money Talks, sitä kannattaisi Suomalaisten lähteä sinne opiskelemaan ei asiat olisi ainakaan huonommin:D
 
Helsinki on niitä kaupunkeja Moskovan lisäksi jossa autolla liikkuminen on äärettömän hankalaa tosin Moskovassa tilannetta on osattu jo korjata. Helsingin liikennesuunnittelun kannattaisi käydä vaikka siellä opiskelemassa miten liikenne saadaan sujumaan.
1jxaO+

Venäläisen autoilijan vakiovaruste.
Venäjällä ei käytännossä edes pelata pesäpalloa, mutta mailoja myydään kenties jenkkeja enemmään joka bensaasemalla. Autoon mennään jo pesäpallomailan kanssa, se luo kuulemma "turvaa" ja välit tiellä kun selvitetään, tullaan autosta jo mailat kädessä. Monia vammautettu ja hakattu kuoliaksi saman paikaan - tielle. Tämä "harrastus" siinä bandiitti valtiossa on ollut jo vuosia.
 
Viimeksi muokattu:
Sipilä esitti vastaanoton kustannuksiksi noin 450 miljoonaa. Todellisuudessa pelkkä vuoden VOK:issa oleskelu tulee 50 000 turvapaikanhakijan osalta maksamaan n. 750 miljoonaa euroa. Muutenkaan Sipilän asiantuntemus ei vakuuta.

Minulla on vaikutelma että Sipilä tahallaan vähättelee siirtolaisista aiheutuvaa rahallista ongelmaa. Uskon sen johtuvan hänen omasta humanistisesta asenteestaan. Elikkäs arvomaailma asettaa auttamisen kustannusten edelle.
Sitä vaan en ymmärrä miksi tällä tavoin Sipilä myös päättää samalla muidenkin kansalaisten arvoista, koska käyttää meidän yhteistä rahaa melkoisen avokätisesti. Se ei minusta ole oikein.
 
PM Juha Sipilä jatkaa linjallaan eli kirkkain silmin valehtelee matemaattisista perusseikoista, tällä kertaa turvapaikanhakijoiden aiheuttamista kustannuksista. A-studiossa toimittaja esitti maahanmuuttoviraston arvion, että tulijoita voi olla tänä vuonna noin 50 000 ja erikseen on todettu, että ainoastaan vastaanottokustannukset, eli kustannukset ennen turvapaikkapäätöksen tekemistä, ovat vuoden ajalta turvapaikkanhakijaa kohden noin 15 000 euroa. Tuon jälkimmäisen luvun laskin ihan omin pikku kätösinkin VM:n budjeteista ja kyllä, pitää paikkaansa toteutuneena kustannuksena.

Tästä huolimatta Sipilä esitti vastaanoton kustannuksiksi noin 450 miljoonaa ja kuittasi 15 000 euron vuosikustannuksen olevan totta vain silloin, kun kotoutus epäonnistuu ja turvapaikkapäätöksen jälkeen oleskeluluvan saanut ei saisi töitä.

Todellisuudessa pelkkä vuoden VOK:issa oleskelu tulee 50 000 turvapaikanhakijan osalta maksamaan n. 750 miljoonaa euroa tuon 15 k:n arvion mukaan ja tämän jälkeen kustannukset vasta lähtevät kasvuun tulijoiden siirtyessä VOK:eista yhteiskuntaan ja perheenyhdistämisten alkaessa. Vaikka yli puolet turvapaikanhakijoista saisivatkin hylsyn, maasta poistaminen on reaalisesti hidasta ja ongelmallista valituskierroksineen.

Muutenkaan Sipilän asiantuntemus ei vakuuta. Nyt jos ei oltaisi laitettu kunnolla hanttiin AY-liikkeen toimesta, olisivat leikkaukset kohdentuneet valmiiksi heikkoimmassa tilanteessa oleviin matalapalkkaisiin naisaloihin (hoiva/hoito). Mutta onneksi Sipilän silmään sattui hellyttävä kätilöjen haastattelu ja huomattiin että huonosti päätetty. No ehkä mielenosoittelu ja järjestöjen vahvat kannanotot vaikuttivat hieman enemmän.

Eli meille valehdellaan päin naamaa, vaikka on jääty kiinni jo tosi nolosti aiemmista valheista. Kuten tämä leikkausepisodi osoitti, hallitukseen voidaan vaikuttaa mielenosoituksilla ja muilla laillisilla järjestäytyneen yhteiskunnan tavoilla. Nyt täytyy jokaisen kelpo miehen tarttua mielenosoitusplakaattiin ja vaikuttaa muutenkin isänmaan puolesta, vaikka Jari Tervo kumppaneineen koettaa sen torpata.

Eiköhän tässä nyt ollut ennemminkin kyse siitä, että hallitus pakotti AY -liikkeen tekemään kompromisseja jossain säädyllisessä ajassa. Kyllä tuota vatkausta tuli jo nähtyä ihan tarpeeksi.

Edit: Tuo kätilö -viestikin on varmasti tarkkaan harkittu: viesti suoraan pienituloisilta kansalaisilta vaikuttaa poliitikkoihin enemmän, mitä AY -liikkeen pomot tekevät. Uskoisin, että tällä on tulevaisuudessa vielä suuri vaikutus Suomen poliittiseen elämään. Tällä kierroksella AY -liike nakersi omaa valtaansa enemmän, mitä arvasikaan.

Pisteet Sipilälle siitä, että hallitus ei kangistu muotoseikkoihin ja arvovaltakysymyksiin vaan käyttää sitä valtaa, minkä Suomen perustuslaki ja hallitusmuoto on sille antanut. Uskoisin, että varsinkin SAK on seuraavalla kerralla varovaisempi sanomisissaan.

Ilse koen olevani isänmaallinen ollessani työpaikalla, tekemällä työni ja maksamalla veroni, enkä hillumalla punalipun kanssa torilla.

Missä on 'en tykkää' nappi? Tämä on erittäin kierosti vedetty mutta pystyn seuraamaan suurempaa linjaa.
 
Minulla on vaikutelma että Sipilä tahallaan vähättelee siirtolaisista aiheutuvaa rahallista ongelmaa. Uskon sen johtuvan hänen omasta humanistisesta asenteestaan. Elikkäs arvomaailma asettaa auttamisen kustannusten edelle.
Sitä vaan en ymmärrä miksi tällä tavoin Sipilä myös päättää samalla muidenkin kansalaisten arvoista, koska käyttää meidän yhteistä rahaa melkoisen avokätisesti. Se ei minusta ole oikein.
Tänään yksi suvaitsevainen vasemmistoon meneva zombi, joka ei halua puuttua pakolaistulvaan mitenkään, kuittasi minulle "entä miljardit, jotka valuvat Suomesta veroparatiseihin".
Minusta outo kommentti, hänen mukaan sitten jos maata ryöstetään niin viekkööt loputkin - tulkaa lisää vain kaikki halukkaat kortistoon, jälellä olevat rahat jäetään, vaikka puoli afriikka tähän, velkommen. Vihavatko ne oikeasti tätä maata niin että haluavat tuhota meitä kaikkia??
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa Pariisiin. Täällä liikenne ei toimi, eikä tule toimimaan ja ihmiset eivät pidä siitä kyrpää otsassaan.

Edit: Helsingissä ei ole mitään todellisia liikenneruuhkia. Ei lähimainkaan.

Johannes

Toki maailmasta löytyy pahempia ruuhkia kuin Helsingissä, epäilemättä. Itse asun kuitenkin Helsingissä, joten Pariisin ruuhkat eit juuri haittaa, Helsingin kylläkin.
En osaa sanoa ovatko Pariisin ruuhkat itse tehtyjä, mutta Helsingin ovat. Meloonien hölmöys harmittaa, en ole vielä keksinyt miten tyhjäkäynti ja kiihdyttäminen pelastaa maailman.
 
Hyvähän se olisi, mutta onko se reilun miljardin arvoista? Varsinkin kun sekin miljardi otetaan velaksi..

Onhan tuollaisia miljardin tai parin hyviä hankkeita maa täynnä muutoinkin.

No yks miljardihan nyt on pikku raha, jolla saadaan sentään jotain maata tai stadia hyödyttävää. Ollaanhan laittamassa satoja miljoonia tuleviin elätteihinkin.
 
Back
Top