Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Ville Niinistö:

Uskomattominta koko hankkeessa on itse Fennovoiman organisaation täydellinen epäluotettavuus. Kaikki annetut lupaukset ovat pettäneet. Nyt hallitus on palkitsemassa organisaatiota siitä, että se keplotteli itselleen lisäaikaa täysin epäeettisellä virityksellä. Venäläisten kroatialainen bulvaani Migrit ei ehkä kelvannut lopulta omistajaksi, mutta hallitus palkitsi epäluotettavan Fennovoiman kikkailusta auttamalla uusien omistajien saamisessa vastoin eduskunnan päätöstä myöntämällään lisäajalla.


Eikö Fennovoima jo ole osoittanut olevansa täysin kykenemätön toteuttamaan mitään antamiaan lupauksia ja täyttämään mitään eduskunnan asettamia ehtoja? Miksi aina pitää vesittää, pelata, keplotella? En usko, että suomalaiset haluavat tällaisen toimijan rakentavan ydinvoimalaa tähän maahan. Ja ei ole poliitikoille kunniaksi, että he ovat valmiita lakaisemaan arvot ja periaatteet nurkkaan idänkaupan kytkypaketin ja ydinvoiman edestä.


Fennovoiman ja SF:n johto laulavat nyt joutsenlauluaan. Tulemme lähikuukausina ilmeisesti näkemään muutoksia yritysten johdossa. Migritin kehuminen oli sen luokan rimanalitus, ettei siitä selviä kunnialla.

Ensimmäisenä kärsijänä tulevat kuitenkin olemaan suomalaiset pankit kunhan jenkkilässä huomataan miten pakotteiden kiertämistä juhlitaan Venäjällä.
 
*******
Tuohon ylle kukin voi sovittaa jonkin ruman sanan.
Mitä on jäljellä? Hanhikiven rakennustyömaan vastustaminen fyysisin keinoin? Ketjuissa nosturin nokkaan ja sokeria tankkeihin? Kapina?
 
Pekka Haavisto oli maltillisempi A-studiossa, Henna Virkkunen vähän kireän oloinen ja Mauri Pekkarinen kerrankin rentoutunut. Ohjelma ei ole vielä tullut Areenaan mutta ilmestynee sinne kohta.
 
Fennovoiman ja SF:n johto laulavat nyt joutsenlauluaan. Tulemme lähikuukausina ilmeisesti näkemään muutoksia yritysten johdossa. Migritin kehuminen oli sen luokan rimanalitus, ettei siitä selviä kunnialla.

Johtajathan tekivät sen mitä yrityksen näkökulmasta pitikin eli pitivät hankkeen hengissä. Peli on kovaa mutta likaista.
 
Ei minulla muuta:
CLqyRbZVEAEmYC_.jpg
 
^^ Erkki T:n lausunnot tuntuvat olevan melkoista hit & miss -kamaa. Tämä meni omissa kirjoissani sinne hutiosastolle. Edit: verrattuna vaikka siihen, kuinka hän ulkoministerinä hän ykskantaan torjui Venäjän selvityspyynnön suomalaisista vierastaistelijoista Ukrainassa.
 
Tasavallan presidentti päätti 7.8.2015 seuraavat kansainväliset asiat:

Suomen osallistuminen EU:n sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon "EUNAVFOR MED" Välimerellä. Suomi osallistuu EU:n sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon "EUNAVFOR MED" ihmissalakuljetuksen torjumiseksi enintään kymmenellä sotilaalla enintään 12 kuukauden määräajaksi alkaen 7.8.2015.

Nimitti:

Komentaja Jyrki Jaakko Litmasen määrääminen puolustusasiamieheksi Egyptiin 8.8.2015 lukien asemapaikkana Ankara, komentajakapteeni Jukka-Pekka Antero Mustosen määrääminen puolustusasiamieheksi Tadzhikistaniin ja apulaispuolustusasiamieheksi Valko-Venäjälle 8.8.2015 lukien asemapaikkana Moskova sekä everstiluutnantti Jussi Uolevi Anttilan määrääminen puolustusasiamieheksi Puolaan 8.8.2015 lukien asemapaikkana Varsova.
 
Juha Sipilä, pääministeri.

Sipilän hallitus aloitti 71 päivää sitten ja on ollut kesälomillakin. Lyhyessä ajassa se juurrutti tänne venäläisen valtion bisneksen ja ydinvoimalan, pani Fortumin liriin, murskasi Suomen vähäisenkin goodwillin maailmalla ja yritti kiristää ammattiliittoja.

Odotan mielenkiinnolla jatkoa.
 
Juha Sipilä, pääministeri.

Sipilän hallitus aloitti 71 päivää sitten ja on ollut kesälomillakin. Lyhyessä ajassa se juurrutti tänne venäläisen valtion bisneksen ja ydinvoimalan, pani Fortumin liriin, murskasi Suomen vähäisenkin goodwillin maailmalla ja yritti kiristää ammattiliittoja.

Odotan mielenkiinnolla jatkoa.

Sinä tiivistät kyllä hyvin, erittäin hyvin. Linja on selvillä ja vain vauhti on enää arvoitus.
 
CS-P:n kysymys kärkipoliitikoille:

C Salonius-Pasternak ‏@charlyjsp Aug 6

Miksi hyvien naapuruussuhteiden ylläpidossa vastuu on aina Venäjän naapureilla?

Erinomaisen hyvä kysymys, ja vaikka yksikään kärkipoliitikko ei vaivaudu vastaamaan niin kysymystä sopisi itsekunkin miettiä tykönänsä...

Hiukan samansuuntainen on ollut toisinaan esille nostamani pohdinta siitä, että miksi hyvät maiden väliset ystävyyssuhteet tarkoittavat sitä, että ne ensisijaisesti hyödyttävät Venäjää ja lähtökohta on epätasa-arvoinen.

Sen ymmärtää, että tällaiseen kohteluun on menneinä vuosikymmeninä alistuttu, mutta että alistutaan edelleen...

vlad.
 
Jos kritisoin yksittäistä politiikkoa se tuskin menee herravihan puolelle.

Olen kehunut Tuomiojaa hyvästä kirjoituksesta noin reilu vuosi sitten, jossa hän rinnasti Kremlin nykyisen järjestelmän fasismin kanssa, lausumatta Kremliä ääneen. Taisi olla joskus huhti-toukokuussa viime vuonna. Sitten taas ollessaan Lavrovin kanssa tiedotustilaisuudessa hän on vain hiljaa kun Lavrov paukuttaa. Ala-arvoista.
.....,..

Pottuiluonelinerit jotka perustuvat aiempiin kannanottoihin ilman sen kummempaa perustelua voisivat aiheuttaa ylläpidon reaktioita eri foorumeilla...
 
Ei kannata sanoa mitään, ettei joudu tekemisiin modejen kanssa. :)


Jussi Hallaaho
59 min ·


Perussuomalaiset ovat tuoneet monia uusia asioita suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Yksi niistä ovat tyrmistyneet valtiosääntö- ja ihmisoikeusprofessorit.

Aina, kun perussuomalainen sanoo jotain, toimittajat soittavat valtiosääntö- ja ihmisoikeusprofessoreille - aina samoille koska heitä ei Suomessa ole kovin monta -, jotka tyrmistyvät sanomisesta ja arvioivat sen rikkovan perustuslakia, vallan kolmijakoa ja ihmisoikeussopimuksia.

Tästä on tullut suoranainen automaatti. En muista, että moista olisi harrastettu ennen persujen tuloa kuvaan. Entisaikoina poliittiset puheenvuorot käsiteltiin poliittisesti, ts. haukuttiin kilpailevien poliitikkojen puheissa ja toista leiriä edustavien lehtien pääkirjoituksissa. Kun persu sanoo jotain, se on oletusarvoisesti juridinen ongelma.
 
Jos kritisoin yksittäistä politiikkoa se tuskin menee herravihan puolelle.

Olen kehunut Tuomiojaa hyvästä kirjoituksesta noin reilu vuosi sitten, jossa hän rinnasti Kremlin nykyisen järjestelmän fasismin kanssa, lausumatta Kremliä ääneen. Taisi olla joskus huhti-toukokuussa viime vuonna. Sitten taas ollessaan Lavrovin kanssa tiedotustilaisuudessa hän on vain hiljaa kun Lavrov paukuttaa. Ala-arvoista.
.....,..

Pottuiluonelinerit jotka perustuvat aiempiin kannanottoihin ilman sen kummempaa perustelua voisivat aiheuttaa ylläpidon reaktioita eri foorumeilla...

Perusta sellainen foorumi. Heittoni oli, kuten hymiöstä voi aavistella, hyvin toverilliseksi heitoksi tarkoitettu. Muistelen sinun käyttäneen ko. määritettä hanakasti.
 
Reinhold%2BL%C3%B6w%2Bplaying%2Bwith%2Bsquirrel%2Bnazi%2Btotenkopf%2Bofficer%2Bwehrmacht%2Bwaffen-ss%2Banimal%2Bhuman%2Bfeeding2.jpg


"Horst kyllä on kiva rentoutua, kun työ on niin ikävää. On herrakansavihaa, upseerikateutta, ss-kriittisyyttä ja ihmiset jopa kertoo, että me ei kuuluta tänne."

"Älä ota sitä ollenkaan vakavasti Kurt. Juutalaiset, slaavit ja muut rämeihmiset on vaan kateellisia siitä, että saksalaiset on onnellisempia kuin muut."
 
Viimeksi muokattu:
CS-P:n kysymys kärkipoliitikoille: Miksi hyvien naapuruussuhteiden ylläpidossa vastuu on aina Venäjän naapureilla?
¨
Jokainen naapuri voi tietysti vastata omalta kannaltaan, mutta heitänpä välikysymyksen, jollainen tuon kysymyksen olisi pitänyt olla: miksi etäämmällä olevien intressi hyvän naapuruussuhteen ylläpitoon on niin vähäinen?
Aihe on hieman miten sitä haluaa pyörittää. Jos twiitti olisi kirjoitettu vieläpä englaniksi, niin lukijat ymmärtäisivät kysymyksen olleen suunnatun myös Suomen ulkopuolelle piikkinä. En oikeen ota tuota kysymystä piikkinä vain suomalaisille kärkipoliitikoille.

Mutta tosiaan mitä sitä vastausta peittelemään. Rajavaltiot ovat muiden kannalta paras puskuri Venäjään ja siksi vastuu naapuruussuhteista on helpoo sysätä siihen etulinjaan.
Vähän samaa oloa kuin aikanaan maamiinasopimuksesta puhuttiin miksi Ruotsin on niin helppo allekirjoitaa sellainen sopimus: "Suomi on Ruotsin paras maamiina" .
 
Pottuiluonelinerit jotka perustuvat aiempiin kannanottoihin ilman sen kummempaa perustelua voisivat aiheuttaa ylläpidon reaktioita eri foorumeilla...

Tuomioja on legenda, kuten Väyrynenkin, ja sopii kyllä moneen paikkaan olematta off-topic. Vaikka kerran päivässä tuokin teksti sopisi johonkin kuin nenä päähän.

Sen sijaan ainakin minä karsastan sitä, että ketjut alkavat hortoilla aivan jäsentymättömästi. Yhtä hyvin voisi olla sitten Suomi24:n ihmeellisessä maailmassa.
 
Back
Top