Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

En väheksy työttömien hätää, mutta jos samaan aikaan on työvoimapula, kuten väitetään, ja valtava työttömyys, niin eiköhän jotakin ole tehtävä.

Aktiivimallin mukaan, jos olen ymmärtänyt, ei korvauksen putoaminen ole välttämättömyys. Sen voi välttää - tadaa - olemalla aktiivinen.

Aktiivisuus ei riitä, pitää olla palkkatöissä 18h, yrittäjänä tienata 240€ tai osallistua TE-toimiston järjestämään koulutukseen.

Eli jos ei työnhaku tuota tulosta ja paikkakunnan TE-toimisto ei varojen puutteessa järjestä koulutusta kaikille halukkaille, on vaihtoehtona yrityksen perustaminen, joka automaattisesti johtaa työttömyyskorvauksen katkeamiseen ainakin selvitysten ajaksi.

Tuo laki rankaisee työtöntä siitä että häntä ei palkata tai valita koulutukseen.
 
Tähän asti taas on työttömiä rankaistu aktiivisuudesta, sen perusteella mitä on mediasta lukenut.

(Uusi Suomi-lehdestä, ei onnistu osoitteen kopionti tänne)
työttömyysetuus saattaa katketa opiskelun, vapaaehtoistyön, talonrakennuksen, remontoinnin tai pienimuotoisen yritystoiminnan aloittamisen vuoksi. Viranomaisten ratkaisu riippuu tilanteesta, joten ennakointi on hankalaa.

”Menkää työttömät marjametsään, siellä sitä rahaa kasvaa”.
Sinne kannattaa sitten mennä salaa, sillä työ-ja elinkeinoministeriön linjauksen mukaan liiallinen marjastus tai sienestys saattaa johtaa työttömyysetuuden menetykseen, Ahola-Laurila kertoo.
 
Tähän asti taas on työttömiä rankaistu aktiivisuudesta, sen perusteella mitä on mediasta lukenut.

(Uusi Suomi-lehdestä, ei onnistu osoitteen kopionti tänne)
Marjastus nyt vielä siinä kuulee puhelimen jos viranomainen soittaa, mutta moottorisahaa ei parane virka-aikaan käynnistää
 
Jos kunto sallii niin marjastus ja sienestys kyllä elättää, toki jo siihen on pakotettu niin suosittelen huijaamaan verottajaa ainakin.
En näe tässä moraalisesti mitään väärää niin kauan kuin tulonsiirtojen piiriin kuuluu laittomia siirtolaisia.
 
Jos kunto sallii niin marjastus ja sienestys kyllä elättää, toki jo siihen on pakotettu niin suosittelen huijaamaan verottajaa ainakin.
En näe tässä moraalisesti mitään väärää niin kauan kuin tulonsiirtojen piiriin kuuluu laittomia siirtolaisia.

Riippuu hieman asuinpaikasta. Toisissa paikoissa nyt vaan menee enemmän bensaa matkoihin.
 
Jos kunto sallii niin marjastus ja sienestys kyllä elättää, toki jo siihen on pakotettu niin suosittelen huijaamaan verottajaa ainakin.
En näe tässä moraalisesti mitään väärää niin kauan kuin tulonsiirtojen piiriin kuuluu laittomia siirtolaisia.

Voi sillä tienata ihan mukavasti, jos myy itse suoraan asiakkaille, eikä marjan ostajille. Se, että elättäisikö se ilman työttömyystukia yms., niin on asia erikseen. Varsinkin, kun sadot ja tienestit rahakkaimmista marjoista ja sienistä on sään varassa. Autonkin siihen käytännössä tarvitsee. Ainahan niitä juttuja tilin tekijöistä lehdistä löytyy, mutta jääpi kertomatta ne vaatimattomammat tarinat.

Mutta joo, onhan noista mukavasti tullut saatua ja tullee vastakin. Ei noista silti 300 000 työttömälle riitä kovin isoa kakkua. Laskeskelin tänä, tai toissa vuonna, että ostajille myytynä puolukkaämpäristä olisi saanut noin 8 euroa. Teoriassa 16 euron tuntipalkka nettona, käytännössä jää kuitenkin monella haaveeksi.

Marjastushan on verovapaata. Omasta mielestä aina, vaikka ahneuksissaan joku virkamies voi muuta väittääkkin.
 
Sipilä ei tunnu nyt keskustalaiselta.

Twitter-blokkeineen ja leikkimisineen enemmänkin äärilaitojen edustajalta.
Sipilä taisi unohtaa että on pääministeri. Vihreiltäkö mallia otti?

Jotkut vielä iloitsevat asiasta. En ymmärrä. Jos Sipilä olisi pelkästään yritysjohtaja tai kuntatason poliitikko niin siitä vaan mutta että pääministeri ja siitä ollaan iloisia.

On se hyvä että Suomessa on edes presidentti joka ei törttöile somessa.
Sille minä taputan seisaaltani.
 
Viimeksi muokattu:
No sehän on lesta. Niille on ominaista juuri tuollainen käytös, suljetaan ulkopuolelle ja kiusataan jos et ole samanlainen.
ja sitten kun tulee ns. muuri vastaan näille lestahirviöille, niin uhriudutaan. "työntekijät vaativat, ettei radiota saanut kuunnella tuotantotiloissa, työntekijät vaativat, että työt pitää tehdä yhtäjaksoisesti, ilman taukoja". Kyllä lestat osaa...
 
Jani on Persu, täysin ymmärrettävää jos Sipilä blokkaan hänet twitterissä. Eihän Sipilä halunnut heitä hallitukseenkaan. Twitter ei sitäpaitsi ole mikään virallinen poliittinen foorumi. Kyllä he varmaan tarpeen vaatiessa keskustelevat kasvokkain.
 
Jani on Persu, täysin ymmärrettävää jos Sipilä blokkaan hänet twitterissä. Eihän Sipilä halunnut heitä hallitukseenkaan. Twitter ei sitäpaitsi ole mikään virallinen poliittinen foorumi. Kyllä he varmaan tarpeen vaatiessa keskustelevat kasvokkain.
Samalla logiikalla voisi Sipilältä ja poliiseilta kieltää virallisten twitter tilien käyttö....ihmeen paljon teatterissa poliitikot tiedottaa, jos olet sattunut huomaamaan...

Mut hei, jos tämä Sipilänkin tili on jokin parodiatili
 
Jani on Persu, täysin ymmärrettävää jos Sipilä blokkaan hänet twitterissä. Eihän Sipilä halunnut heitä hallitukseenkaan. Twitter ei sitäpaitsi ole mikään virallinen poliittinen foorumi. Kyllä he varmaan tarpeen vaatiessa keskustelevat kasvokkain.

Twitter ei ole enää mikään maailmaa demokratisoiva rauhankyyhkynen vaan haaskalintu ja repijä.
 
Viimeksi muokattu:
YLE veroa pitäisi nostaa, että saisivat toisen prompterin presidentin uudenvuoden puhetta varten...Sauli oli taas kuin pupu ajovaloissa kun puhui välillä kameralle ja välillä prompterille...

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe 1.1.2018
Kansalaiset,
Olemme viettäneet juhlan vuoden, itsenäisyytemme sataa vuotta on monin tavoin kunnioitettu ja kiitoksin muisteltu.
On ollut sykähdyttävää seurata kuinka ihmisten juhlamieli vuoden mittaan valtasi maan. On kerrattu menneet, katsottu tulevaan ja ennen kaikkea, tunnettu aitoa iloa omasta suomalaisuudestamme.
Tasavuosi tuottaa helposti ajatusharhaa, että se olisi ikään kuin kulkumme vedenjakaja, olisi aika ennen sitä ja aika sen jälkeen. Juhlavuoden selkeä sanoma kuitenkin oli, että Suomen suunta on ollut onnistunut, joten sillä tiellä on hyvä jatkaa tulevaisuuteen. Vuoden tunnus oli ”Yhdessä”; se koettiin menestyksemme salaisuutena ja myös tulevaisuutemme avaimena.
Tämä alkanut vuosi kuitenkin pysäyttää heti itsetutkiskeluun. Vuosien 1917 ja 1918 muistot ovat liki vastakkaiset. Ensin tapahtui parasta ja sitä seurasi pahinta, mitä kansakunta voi kohdata. Itsenäisyyden vuosi vaihtui sisällissodan vuodeksi, eikä edes pitkä aika ole kaikkia sen arpia peittänyt.
Itsenäisyyden alku ei siis ollutkaan ”yhdessä” vaan perin pahoin erillään. Tätä ei voi noin vain pyyhkiä pois. Historian suhteen on uskallettava olla rehellinen, sillä vain rehellisyys luo pohjan luottamukseen. Yhteisö on vahva, jos se kykenee käsittelemään myös kipeitä asioita. Menneisyyden kanssa on hierottava sovintoa.
Silti, jää kysymys vastakkaisista vuosista. Vasta vuosikymmenten myötä kasvoi täysi luottamus kansanvaltaan. Syntyi osallisen kansallistunnetta; tässä olen mukana, yhdessä.
Oppi näistä vaiheista meille on selkeä: on erilaisuutta, ihmisillä on toisistaan poikkeavia taustoja, vakaumuksia ja tavoitteita, on oikeus olla eri mieltä. Ja sitä on osattava kunnioittaa, vaikka kuinka itse toisin ajattelisi.
Yhteys on hyvä sana. Meillä on yhteys; se voi merkitä syvää samautta yhtä lailla kuin että osaamme erilaisuudesta huolimatta ymmärtää toisiamme. Ymmärrys ja sen tuoma yhteys, niiden viitoittamalla tiellä meidän on hyvä yhdessä jatkaa myös tästä eteenpäin.
* * *
Itsenäisyys on paitsi lahja, niin myös tehtävä. Ja tehtävää riittää.
Hukatun vuosikymmenen jälkeen talous on kääntynyt nousuun ja työllisyys alkanut parantua. Tätä käännettä kipeästi tarvitaan. Silti kansantaloutemme ei vieläkään ole saavuttanut vuoden 2008 tasoa.
Vailla kasvuakin sekä julkinen että yksityinen kulutus ovat kuitenkin lisääntyneet, sen on mahdollistanut runsas velkaantuminen. Velkaa taas on ollut tarjolla keskuspankkien valtavien elvytystoimien myötä.
Tunnettu tosiasia on, että vientimaana taloutemme on kovasti riippuvainen kysynnästä maailmalla. Nyt on syytä tiedostaa, että velkaantunut taloutemme on myös hyvin riippuvainen suurten keskuspankkien politiikasta.
On aiheellisesti varoitettu, että runsas rahoitus on kanavoitunut velkojen ja omaisuusarvojen kasvuun. Rahapolitiikan tiukentaminen, johon jossain vaiheessa maailmalla väistämättä päädytään, johtaa haasteellisempaan tilanteeseen. Kohtuullinen varovaisuus on nyt paikallaan.
Maailmantaloudessa on käynnissä syvä muutos, jossa teknologinen kehitys muokkaa nopeasti kokonaisia tuotannonaloja ja muuttaa perinteistä työn kuvaa. Meidän on varmistettava, että pysymme kehityksessä ja kilpailussa mukana. Eikä pelkästään mukana – Suomessa ja Suomella on taitoa olla tuon kehityksen kärjessä.
Viime vuosien ilonaihe on ollut nuorten kiinnostus ryhtyä yrittäjäksi. Tunnelmat ammattiopistoista Slushiin heijastavat laajempaakin asennemuutosta. Nuori luottaa päänsä ja käsiensä taitoon.
Nuorilla on myös huolensa. Syksyllä julkaistiin tutkimus, jossa kartoitettiin suomalaisnuorten turvallisuuden tunnetta. Viesti oli vakava, turvattomuus on tunkeutumassa heidän elinpiiriinsä. Uhan tunne ei niinkään nouse ulkoa vaan yhteiskuntamme sisältä, kuten esimerkiksi huolena toimeentulosta, eriarvoistumisesta tai maahanmuutosta.
Yhä edelleen Suomessa syrjäytyy nuoria, kiusaaminen jatkuu niin suoraan kuin somessa ja #metoo-liike on tuonut kaikkien tietoisuuteen kuinka paljon myös nuoria ahdistellaan. Paljon paranisi jos tunnettaisiin empatiaa tai ainakin osattaisiin toista ihmistä kunnioittaa. Olisi siis ymmärrys ja sen tuoma yhteys.
Nuorten huoliin on vastaaminen vain herättämällä luottamus siihen, että vaikeudet voitetaan. Olemme usein toistaneet, että Suomessa kaikilla on mahdollisuus. Yhä useammin tulee esille, että koulukirjojen tai oppivälineiden kalleus kyseenalaistaa teini-ikäisen opintien jatkumisen. Tai että hyvästä yrityksestä huolimatta ei nuorelle polkua työelämään löydykään. Pidetään kiinni siitä, että kaikilla todella on se aito mahdollisuus.
* * *
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne on vakaa, mutta maailmalla myllertää. Ja se vaikuttaa meihin ja kaikkiin.
Viime aikoina vain harva kansainvälisen politiikan tapahtuma on ollut toivottu, saati sitten iloinen. Kuluneen vuoden aikana Pohjois-Korean kärjistävä asekehittely on ollut uusi lisä muutoinkin mittavaan turvallisuusuhkien luetteloon.
Yhä selkeämmin näkyy, että Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat, vaihtelevin kokoonpanoin, istuvat niissä pöydissä, joissa maailman menoa säädellään. On sinänsä hyvä asia, että suurilla on keskusteluyhteys. Meidän kannaltamme ongelmana ovat ne puuttuvat tuolit: EU on jäänyt sivuosaan ja YK:n rooli tuntuu kutistuvan.
Suurten välissä on onneksi aina tilaa myös pienille. Suomi tarjoaa mielellään hyviä palveluksia kun niille on kysyntää. Suomi toimiikin aktiivisesti vakautta ja vuoropuhelua tukien niin Itämerellä, arktisilla alueilla kuin maailmanlaajuisesti.
Joulun alla YK:sta tuli kaksi viestiä. Myönteistä oli, että turvallisuusneuvosto kykeni yksimielisyyteen Pohjois-Korean lisäpakotteista. Pahaenteistä taas, että Yhdysvallat on esittänyt kovasanaista kritiikkiä maailmanjärjestön toimintaa kohtaan.
Suomi tukee YK:n pääsihteeri Guterresin aloitetta järjestön uudistamisesta. Tähtäin on lisätä YK:n toiminnan vaikuttavuutta ja vastuullisuutta. Ja se on oikein, koska puutteistaan huolimatta YK on korvaamaton toimija kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi.
* * *
Elämme koko ihmiskunnalle ratkaisevia aikoja. Ilmastonmuutos ei ole mielipidekysymys vaan todellinen uhka. Monille meistä ymmärrys siitä on tullut myöhään ja olisi tullut vielä myöhemmin ilman niitä ihmisiä, jotka herätystä ovat soittaneet. Hyvä kun herättivät!
Nyt on toiminnan aika, ei tavalliseen tahtiin, vaan nopeasti. Olemme takamatkalla.
Suomi ottaa ja kantaa vastuuta. Olemme sitoutuneet Pariisin sopimuksen toimeenpanoon ja juuri lisänneet kansainvälistä ilmastorahoitustamme. Myös suomalainen cleantech-teollisuus on mukana kehittämällä kestäviä ratkaisuja.
Jokaisen meistä on otettava ja kannettava vastuuta; elämäntapamme tuottaa kriittiseksi käyvää kuormaa planeetallemme. Maailma ei ole vain meitä varten, se on jatkuvuutta varten. Ja se meidän on turvattava.
Maailman väestö lisääntyy nopeasti. Ristiriitaista on, että väestö lisääntyy nopeimmin siellä, missä lapsista on vaikea kantaa vastuuta, missä elinolosuhteet ovat muutoinkin niukat ja eniten vaarassa ilmastonmuutoksen vuoksi. Tulee julmuuksia, tulee muuttoliikettä, voi syntyä kansainvaelluksiakin.
Siksikin on autettava ja tuettava naisia kehitysmaissa astumaan eturiviin. Tyttöjen on saatava käydä koulunsa ja määrätä elämänsä suunta. Tämä on oikein heidän itsensä vuoksi, mutta samalla mitä tärkeintä meidän kaikkien vuoksi. Naisten panos on ollut korvaamaton Suomen omassa tarinassa. On vaikea kuvitella, miten ihmiskunnalla olisi varaa jättää tämä voima vapauttamatta.
* * *
Maailma muuttuu, mutta jotakin samaa jää. Jo Seitsemän veljeksen Juhani tiesi, kuinka ”Kaikki käy hyvin, jos vaan itse kukin kohdastamme harrastelemme yksimielisyyttä ja sovintoa. Mutta kas jos riitaa etsimme, niin kyllä löydämme aina syitä niskaharjastemme kohotteiksi.”

Toivotan teille kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta!
http://www.tpk.fi/public/default.aspx?contentid=370584&nodeid=44810&contentlan=1&culture=fi-FI
 
YLE veroa pitäisi nostaa, että saisivat toisen prompterin presidentin uudenvuoden puhetta varten...Sauli oli taas kuin pupu ajovaloissa kun puhui välillä kameralle ja välillä prompterille...


http://www.tpk.fi/public/default.aspx?contentid=370584&nodeid=44810&contentlan=1&culture=fi-FI

Promptereista en tiedä, kun en katsonut, mutta teksti vaikuttaa presidentilliseltä puheelta. Puheessa on tietysti monelaista kannustusta, mutta myös huoli velkaantumisesta ja viiltävä tosiasia siitä, miten maailma makaa:

"Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne on vakaa, mutta maailmalla myllertää", presidentti Niinistö sanoi. Hänen mukaansa näkyykin yhä selkeämmin, että Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat istuvat pöydissä, joissa maailman menoa säädellään. "On sinänsä hyvä asia, että suurilla on keskusteluyhteys. Meidän kannaltamme ongelmana ovat ne puuttuvat tuolit: EU on jäänyt sivuosaan ja YK:n rooli tuntuu kutistuvan."
 
Moskovan puudeli ja Stasi-agentti, desantti Tuomioja avaa jälleen sanaisen arkkunsa ....

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005511586.html

Tuomioja tyrmää saamansa kritiikin miinakiellosta – ”On taas löytynyt entinen suurlähettiläs”

e093996101ee414aaf1bcdf13008ba2a.jpg


Julkaistu: 3.1. 15:24


Ex-suurlähettiläs Patokallio kritisoi Halosta ja Tuomiojaa Ottawan harharetkestä, Tuomioja ei viitsi mainita suurlähettilästä edes nimeltä.

Ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) on kuitannut omaan tyyliinsä ex-suurlähettiläs Pasi Patokallion moitteet Ottawan sopimuksen ajamisesta.

Tuomioja ei edes mainitse Patokalliota nimeltä.

– On taas löytynyt yksi entinen suurlähettiläs, joka nyt rohkenee kertoa, mitenkä Halosen ja Tuomiojan toiminta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on ollut turmiollista, pahimpana näyttönämme Suomen liittyminen Ottawan jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen, Tuomioja kirjoitti Facebook -sivuillaan.
Tuomioja ei Facebook-päivityksessään tämän enempää vastannut Patokalliolle Ottawan sopimuksen kritiikistä.

Patokallio kirjoitti Kanava-lehteen artikkelin, jonka mukaan Ottawan sopimukseen liittyminen vaurioitti Suomen puolustuskykyä pysyvästi. Artikkeli on julkaistu Suomen Kuvalehden nettisivuilla.

IS uutisoi kirjoituksesta eilen.

Patokallion mukaan etenkin Tuomioja ja presidentti Tarja Halonen ajoivat voimakkaasti miinakieltoa.

Tuomioja oli Facebook-päivityksensä perusteella miinakritiikkiä enemmän tuohtunut vanhan kirja-arvostelunsa ruotimisesta. Patokallio kirjoitti Kavava-lehden artikkelissaan, että Tuomioja oli vuonna 2008 blogissaan lytännyt aiheetta suurlähettiläs Ilkka Pastisen .

– Toukokuussa 2008 Tuomioja arvosteli blogissaan Suomen asevalvontapolitiikan yhden tärkeimmän linjanvetäjän, suurlähettiläs Ilkka Pastisen, edellisvuonna julkaiseman kirjan, jossa tämä analysoi uutta kylmän sodan jälkeistä maailmanjärjestystä, Patokallio kirjoitti.

– On jokseenkin erikoista, mutta samalla kuvaavaa, että Halosen presidenttikauden pitkäaikaisin ulkoministeri ripitti suomalaista diplomaattia siitä, että tämä pyrki toiminnallaan vahvistamaan Suomen kansainvälistä asemaa, Patokallio jatkoi.

Tuomioja sentään mainitsi Pastisen nimeltä.

– Arvioissani kirjoitin muun muassa miten ”Pastinen esittelee itsensä realistisen koulukunnan edustajana ja on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka realismin ja kyynisyyden välinen raja on veteen piirretty. Suomalaisen realismin koulukunnalle ihmisoikeudet, aseriisunta, kehityspolitiikka tai muu sellainen hempeä hömpötys ei merkinnyt substantiaalisesti mitään ... Pastinen ei myöskään salaa Ronald Reaganin ihailuaan ja mieltymystään häneen ja hänen voimapolitiikkaansa ja hän on syvästi jämähtänyt kylmän sodan maailmaan, mikä kannattaa pitää mielessä silloin, kun arvioi hänen ja hänen ystäviensä sinnikästä kampanjointia Suomen viemiseksi sotilasliitto Naton jäseneksi”.

– Että tällaisia suurlähettiläitä, Tuomioja päätti blogikirjoituksensa.

Ottawan sopimus astui voimaan 1999, vuonna 2004 Suomen hallitus alkoi kallistua Ottawan sopimuksen kannalle, eduskunta hyväksyi sopimuksen loppuvuodesta 2011 ja Suomi liittyi Ottawan sopimukseen 2012.
 
Kohta tulee Tawuja Erkin tueksi kertomaan miten Ottawa-sopimus pelasti maailman ja sen ihmiset miinoilta (siis Tawuja pelasti, josta Erkki elämänkerta muistelmissaan muistaa kertoa että "olin siinä mukana")...paitsi suomalaiset. Erkki ja muut vihersosialistit elävät edelleen vallankumouksen jatkumossa joille ei loppua ole näkyvissä. Nyt mennään arvoyhteisö EU"- edellä "miituu", ilmastonmuutos, rajaton globaalimaailma ilman rasistisen natsi-nationalismin kiroutta ect ect name it......
 
Mielenkiintoista. Rouva Halonen selittää tässä näkemyksiään Ottawan sopimukseen liittymisestä.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005516364.html

Halosen mukaan Suomen kannalta lopputulos oli haluttua heikompi, koska neuvottelijat, suurlähettiläät ja virkamiehet eivät uskoneet koko sopimuksen syntyvän ja sitä ei otettu kuulemma vakavasti. Sitten kun alkoikin näyttää siltä, että sopimus syntyy, tuli Suomen neuvottelijoille kiire saada aikaan Suomen edut huomioon ottavia tarkennuksia. Eli siis käytännössä presidentti Halonen sysää vastuun virkamiesportaalle. Tämä jättää sitten enempi mainitsematta sen, että kyllä hän itse oli melkoinen primus motor, joka sopimuksen halusi ja halusi Suomen ehdottomasti siihen mukaan, vaikka sitten puolustuskyvyn kustannuksella.

Näillä mielikuvillahan Ottawan sopimusta meilläkin rummutettiin. Suomen tuli tuntea syyllisyyttä ja vastuuta kolmannen maailman kehitysmaiden sekoiluista.

1.jpg

Kansallinen puolustuskyky ei paljoa tiettyjen poliitikkojen vaakakupissa painanut.

avt_ak-74_800%20001.jpg
 
Back
Top