Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Koko EU rikkoo. Muutenhan se kansanvaellus ei olisi päässyt edes Tanskaan vaan loppunut jonnekin etelä-eurooppaan.
Voimme noudattaa niitä sääntöjä. Emme vain käsittele ja siirto mistä meille päin tuli. Pidetään kiinni sovitusta ja näytetään mallia. Muuten voisimme yhtä hyvin veivata vaikka miinakieltosopparinkin mäkeen.
Edit. Koko tämä EIT tapaus olisi jäänyt tulematta. Nyt taas sisäistä hämmennystä tulee melkoisesti ja tulos on uskoakseni joka tapauksessa karvas.
 
Viimeksi muokattu:
53486912-1-1118x629.jpg

Antti Kurvinen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Antti Kurvinen: Rajavalvonta maksaisi liikaa

MATTI LEPISTÖ | 17.11.2019 | 09:07

Keskustan ryhmäjohtajan mukaan rajavalvonta Ruotsin rajalla vahingoittaisi taloutta.
– Peräänkuulutamme maahanmuuttokeskusteluun realismia. On vastuutonta tarjota kansalaisille ratkaisuja, jotka eivät ole mahdollisia, sanoo keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen Ilkassa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.

Hän nostaa esimerkiksi rajavalvonnan Ruotsin rajalla, jota perussuomalaiset ovat ehdottaneet.
– Emme vaadi ”rajoja kiinni”, koska rajoja ei voida kiinni laittaa.

Rajavalvonta Ruotsin rajalla maksaisi satoja miljoonia ja vahingoittaisi talouttamme. Emme esitä turvapaikanhakijoiden ”pikakäännytyksiä”, koska olemme Geneven sopimuksen ja perustuslakimme nojalla velvollisia suorittamaan turvapaikkatutkinnan jokaiselle, joka turvapaikkaa täältä hakee, Kurvinen kirjoittaa.
– Tämä tosiseikka ei muuttuisi miksikään, vaikka perussuomalaiset olisivat yksinkertaisella enemmistöllä hallituksessa.

Jaahas. Taas yksi laskutaidoton reppana hajottamassa maatamme. Minä saisin valvottua ruotsin rajan 10 miljoonalla per vuosi. Ja lupaan, että kustannukset saadaan takaisin moninkertaisesti. Rajan valvomattomuus on se joka on tullut kalliiksi.
 
jos nyt vaikka alkuun laitettaisiin rajapuomi Haaparantaan ja siihen koppiin 2x rajavartija istumaan. onhan tuossa tietty se pointti, että jos rajanylitys pitää olla mahdollista 24/7, niin tulee yö- ja sunnuntailisät maksuun.
 
Kurvinen on idiootti. Länsirajalla on joki. Riittää kun valvotaan Haaparantaa ja siltoja. Tanskakin näyttää siihen kykenevän.

Olisi se ollut halvempaa jos 2015 olisi pysäytetty maahan tulevat joukkiot kun ne jo olivat toisessa EU-maassa joka ei kyennyt tai halunnut toimia kansainvälisten sopimusten mukaisesti vaan vielä lisäsivät valtionrautateilleen vaunuja jotta väki pääsee Haaparantaan asti. Ihan oli vielä oppaita matkan varrella.

Ylimääräiset kulut lienevät vähintään miljardin ja mitähän tulevat loppujen lopuksi maksamaan pitkään kestävät ongelmat kuten on nähtävissä merkkejä Ohisalon toiminnassa. Maahan ohjaillut ovat nimittäin todellakin väline sisäpolitiikassa - ja väline sotkemisessa, ilmansuuntaa voi tässäkin tapauksessa veikkailla.

Sen kesän unelmamielenosoitukset olivat kuin jostain käsikirjoituksen ensimmäisestä luvusta. Pehmitetään poliitikkoja, aletaan nostaa esille tarinaa että monikulttuurisuus on rikkaus. Tukitaan suut, "aletaan maalailla kylttejä" ja sittenhän alkoikin olla rajan yli tulijaa. Ei tiedetty etukäteen :D ? Hah hah, uskoa pitäisi?
 
Viimeksi muokattu:
53486912-1-1118x629.jpg

Antti Kurvinen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Antti Kurvinen: Rajavalvonta maksaisi liikaa

MATTI LEPISTÖ | 17.11.2019 | 09:07

Keskustan ryhmäjohtajan mukaan rajavalvonta Ruotsin rajalla vahingoittaisi taloutta.
– Peräänkuulutamme maahanmuuttokeskusteluun realismia. On vastuutonta tarjota kansalaisille ratkaisuja, jotka eivät ole mahdollisia, sanoo keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen Ilkassa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.

Hän nostaa esimerkiksi rajavalvonnan Ruotsin rajalla, jota perussuomalaiset ovat ehdottaneet.
– Emme vaadi ”rajoja kiinni”, koska rajoja ei voida kiinni laittaa.

Rajavalvonta Ruotsin rajalla maksaisi satoja miljoonia ja vahingoittaisi talouttamme. Emme esitä turvapaikanhakijoiden ”pikakäännytyksiä”, koska olemme Geneven sopimuksen ja perustuslakimme nojalla velvollisia suorittamaan turvapaikkatutkinnan jokaiselle, joka turvapaikkaa täältä hakee, Kurvinen kirjoittaa.
– Tämä tosiseikka ei muuttuisi miksikään, vaikka perussuomalaiset olisivat yksinkertaisella enemmistöllä hallituksessa.

Vai että satoja miljoonia maksaisi Ruotsin rajan valvonta. Montako rajanylityspaikkaa siellä on? Hiekkamaista tulevat moniosaajat nimittäin harvemmin osaavat uida, joten Tornion joen ylitykseen he tuskin lähtevät.

Lasketaanpa vaikka yhden rajavartijan kustannukseksi työnantajamaksuineen 50t€. Näitä kaksi koppiin Haaparantaan = 100t€. Kolmivuorotyö pystyyn, niin rajan voi ylittää 24/7 = 300t€. Mistä Kurvinen saa ne sadat miljoonat?
 
Jotta Yhdysvaltain presidentin ja Venäjän federaation presidentin tapaamisen turvallisuusjärjestelyjä voitaisiin täysimääräisesti tukea, Suomi palauttaisi rajavalvonnan sisärajoilleen 13 päivästä heinäkuuta klo 12.00 alkaen 17 päivään heinäkuuta klo 12.00 2018. Rajavalvonta palautettaisiin rajanylityspaikoista sekä rajatarkastustehtävien jakamisesta niillä annetun valtioneuvoston asetuksen (901/2006) 6 ja 8 §:n mukaisten rajanylityspaikkojen lisäksi Suomen ja Ruotsin rajalla seuraaville rajanylityspaikoille: Tornio, Ylitornio, Pello, Kolari, Muonio ja Karesuvanto. Suomen ja Norjan välisellä rajalla rajavalvonta palautettaisiin seuraaville rajanylityspaikoille: Kilpisjärvi, Kivilompolo, Karigasniemi, Utsjoki, Nuorgam ja Näätämö.

Rajavalvontaa ei palautettaisi kattavasti edellä mainituille sisärajan rajanylityspaikoille.

Sisärajoilla suoritettava rajavalvonta kohdennettaisiin sisäisen turvallisuuden viranomaisten yhteisten uhka-ja riskiarvioiden perusteella.

Erityisinä painopisteinä olisivat Helsinki-Vantaan lentoasema sekä Helsingin ja Turun satamat. Kaikkiin maahan sisärajan kautta tuleviin tai maasta lähteviin henkilöihin ei siten kohdistettaisi rajavalvontatoimia.

Sisärajavalvonnan palauttamisella ei muutettaisi kansallisen lainsäädännön säännöksiä. Oikeus maahantuloon ja maastalähtöön määräytyisi siten tällä hetkelläkin voimassa olevan lainsäädännön mukaan. Sisärajan ylittäminen ei edellyttäisi nykyisestä poikkeavien matkustusasiakirjojen mukana oloa. Ainoa muutos olisi se, että jokaisen tulisi sisärajoillakin varautua mahdollisiin viranomaisten toimesta suoritettuihin rajaja ulkomaalaisvalvontatoimiin. Rajavartiolaitos vastaisi ja johtaisi sisärajavalvonnan väliaikaisen palauttamisen. Poliisi ja Tulli osallistuisivat sisärajavalvonnan palauttamiseen erikseen sovittavalla tavalla.

Kustannukset
Sisärajavalvonnan palauttaminen aiheuttaisi Rajavartiolaitokselle henkilöstön komennuksista, työaikakorvauksista, toimitiloista sekä tietoliikenneyhteyksien avaamisesta ja ylläpidosta aiheutuvina kuluina noin 300 000 euron ylimääräiset kustannukset. Poliisin ja Tullin osalta ylimääräisten kustannusten arvioidaan jäävän vähäisiksi.

Hyvä nosto. Nyt meillä on joku summa. Eli 300t€ neljän päivän ajalta tekee 75t€ per päivä. Tekee 27,4m€ vuodessa. Onhan tuo kyllä kieltämättä kallista.
 
Ei kai nyt sentään.. Jos säästetään yhden (1) vuoden kehitysapu, niin sillä kustannetaan rajavalvonta kolmenkymmenen (30) vuoden ajaksi.

Edit, OT: kehitysapu on näköjään ministeriön mukaan 0,41% bkt:sta. En ymmärrä miten tuollaisilla määrillä tämä maa pysyy tolpillaan, kun normaalistikin bkt nousee vain prosentin kaksi vuodessa.
 
Rajalla on kyllä ylimääräistä rahaa ja ukkoa, kun joku ampuu karhun riittää äijjiä joka helevetin vaaraan ja korpeen. Siellä ne rymyää ja ettii olisiko haaskalla otsoa houkuteltu, että ei se resursseista kiinni ole. On siinä taas yhteiset rahat hyötykäytössä, ja eihän sitä rajalle jouda, kun on mielenkiintoisempaa toisten nurkkia nuuskia.
Ja joo tiedän ei kaikki rajamiehet tuosta tykkää, mutta kun on käsketty.
 
Vai että satoja miljoonia maksaisi Ruotsin rajan valvonta. Montako rajanylityspaikkaa siellä on? Hiekkamaista tulevat moniosaajat nimittäin harvemmin osaavat uida, joten Tornion joen ylitykseen he tuskin lähtevät.

Lasketaanpa vaikka yhden rajavartijan kustannukseksi työnantajamaksuineen 50t€. Näitä kaksi koppiin Haaparantaan = 100t€. Kolmivuorotyö pystyyn, niin rajan voi ylittää 24/7 = 300t€. Mistä Kurvinen saa ne sadat miljoonat?
Tornion keskustan kohdalla raja ei kulje joessa vaan maalla. Se olisi aika raju juttu laittaa siihen keskelle keskustaa korkea aita ja vain muutama piste mistä pääsee rajan yli. Toisaalta autoliikenne rajan yli on massiivinen ja jos haluttaisiin tarkastaa, ettei autoissa ole piilossa laittomia maahantulijoita, niin se vaatisi valtavat tarkastusfasiliteetit mallia Vaalimaa, jollaisia on hyvin vaikea sinne sovittaa fyysisesti.

Toisaalta joen yli pääsee veneellä tai uimalla ja talvisaikaan helposti kävellen. Ja kun tarpeeksi pohjoiseen mennään, niin joki kapenee kapenemistaan ja kolmen valtakunnan rajapyykillä se on pelkkä pieni puro. Toisaalta mitä pohjoiseen menemiseen tulee, niin siellä on Suomen ja Norjan välinen raja jota myös sitä täytyisi valvoa, jotteivat laittomat maahantulijat koukkaa Norjan kautta.
 
Rajavartiolaitoksen koko budjetti 240 miljoonaa. Aikamoista koneistoa tuossa kaavaillaan tehtäväksi.
Toisaalta mitä Rajavartiolaitoksen budjettiin tulee, niin ylivoimaisesti suurimman työn itärajan valvonnassa tekee Venäjä. Sekä budjetin että itärajan valvontaan liittyvän infrastruktuurin pitäisi olla jotain ihan muuta jos Suomi yksin hoitaisi valvonnan.
 
Hyvä nosto. Nyt meillä on joku summa. Eli 300t€ neljän päivän ajalta tekee 75t€ per päivä. Tekee 27,4m€ vuodessa. Onhan tuo kyllä kieltämättä kallista.
Tuo luku sisältää paljon kertaluonteisia kuluja eli ei loppusumma ole lähelläkään tuota...
 
Kallis hinta itsenäisyydestä?

Minun sukuni on antanut viime vuosisadalla itsenäisyyden edestä 9 nuoren miehen hengen, kartanon, 2 maatilaa, mökin, yhden kaupunkiasunnon, työpaikkoja ties kuinka monta, n. 60 henkilötyövuoden työpanoksen ja monta raajaa ja terveyden alenemaa. Silti ollaan oltu tyytyväisiä itsenäisyydestä.
 
Tuo luku sisältää paljon kertaluonteisia kuluja eli ei loppusumma ole lähelläkään tuota...

Juu ja laskelmassa rajan työntekijöitä on järjestetty etelästä ja idästä (matkakorvaukset, päivärahat, ylityökorvaukset, majoitukset).
 
Kepu on näköjään muutenkin vesittämässä turvapaikkajärjestelmää työperusteisilla oleskeluluvilla. Mohammad maksaa serkun serkulle nimellisestä työpaikasta pizzeriassa ja pääsee vauhtiin kansalaisuuden hakemisessa. Kepu ei vissiin hoksaa, että tärkeintä olisi tehdä turvapaikkaprosessi mahdollisimman ei houkuttelevaksi.
 
Hyvä nosto. Nyt meillä on joku summa. Eli 300t€ neljän päivän ajalta tekee 75t€ per päivä. Tekee 27,4m€ vuodessa. Onhan tuo kyllä kieltämättä kallista.

Korjaa jos laskin väärin, mutta tuo säästetään jos 171 nenäparia ei päädy veronmaksajan ruokittavaksi. Siis 44€/pvä x 365pvä = 16 060€. 27 400 000/16 060 = 170 ja desimaaleja. Käytännössä säästöt ovat isommat, koska tuo 44€ on ainoastaan migrin ilmoittama summa mikä maksetaan päivässä noiden majoittamisesta ja ruokkimisesta.
 
Miten voi muut puolueet olla nuin epäisänmaallisia ja laskutaidottomia.En ymmärrä miksei meidän päättäjät tee kuten tanskassa eli yhdellä ilmoituksella raja valvontaan.
 
Vaikka oletettaisiin, että sääntöjä muutettaisiin siten, että rajavartijalta ei voi hakea turvapaikkaa, niin ei tuon tyyppinen rajavalvonta oikeasti estä ketään tulemasta tänne, koska se on äärettömän helposti kierrettävissä. Eli jos turvapaikan hakemista suunnitteleva vaivautuu matkustamaan Etelä-Ruotsista Haaparantaan, niin eiköhän hän ole silloin myös valmis tekemään pienen ylimääräisen kierroksen (lyhyimmillään muutama sata metriä) päästäkseen Suomen puolelle.
 
Miten voi muut puolueet olla nuin epäisänmaallisia ja laskutaidottomia.En ymmärrä miksei meidän päättäjät tee kuten tanskassa eli yhdellä ilmoituksella raja valvontaan.
Tanskan rajavalvonnan tarkoituksena on käsittääkseni lähinnä tehdä pistotarkastuksia sillan ylittäville ja lauttamatkustajille, jotta voitaisiin jonkin verran rajoittaa esimerkiksi tunnettujen rikollisten matkustamista Tanskaan.

Suomen ja Ruotsin/Norjan raja on maantieteellisesti täysin erilainen kuin Ruotsin ja Tanskan raja, ja jos rajavalvonnan tarkoituksena olisi estää ihmisiä hakemasta turvapaikkaa, niin silloin rajavalvonnan ratkaisujen on myös oltava sitä mallia, mitä Venäjä käyttää Suomen vastaisella rajallaan tai Unkari Serbian vastaisella rajallaan.
 
Back
Top