No, ei turmelukseen tarvita henkirikoksia tai muuta yhtä raflaavaa. Tragediat ovat surullisia mutta on niitä ollut ennenkn. Lapset ovat yhteiskunnan peili ja sitä pintaa katsoen eivät asiat ole lainkaan kohdallaan vaikka meillä aikuisilla voi olla ihan fantsua. Nouseva polvi on se, josta olen eniten huolissani sillä heissä on tulevaisuus. Kaikkia eivät nämä ongelmat puraise, mutta joukko suurenee koko ajan. Aiheesta voisin kirjoittaa helposti joitain kymmeniä tai satoja sivuja tekstiä mutta tabletilla operoiden sormi on liian laiska ja aika rajoittaa. Pitäisi koettaa noita omiakin kupeitten hedelmiä aina jossain välissä huomioida.
Lööppilehden verkkoversiossa oli juuri artikkeli lasten keskimääräisen painon noususta (+7kg). Psyykkinen oirehtiminen on yleistynyt, +17 000 lasta ja nuorta on sijoitettu kodin ulkopuolelle asumaan kun kotona ei homma pysy kasassa. Kasvava osa vanhemmista on haluttomia tai kyvyttömiä huolehtimaan lastensa kasvatuksesta ja hyvinvoinnista (milloinkas sitä kokeiltiin ns. "vapaata kasvatusta"...). Kouluissa on suuria vaikeuksia kouluviihtyvyyden, oppimisen ja järjestyshäiriöiden kanssa (inkluusio -niminen uskonto on osaltaan noihin syynä) jne. jne.
Yhteiskunnasta syrjäytyminen aiheuttaa identifioitumista mitä kummallisimmilta tuntuviin kohteisiin (esim. valkonaamat - ISIS). Se, että sinä ja minä identifioidumme perinteisellä tavalla isänmaahan ja siinä vaikuttaviin viiteryhmiin ei tarkoita, että kaikilla asiat ovat nupin sisällä samoin
Ei maailma tähän kaadu mutta on itsepetosta väittää, että voimme hyvin kun emme oikeasti voi. Korjausliike lähtee ongelmien tunnustamisesta ja tunnistamisesta.
-----------
EDIT: Laitetaan vähän aiheestakin. Jos tunnet sisälläsi halua liittyä Venäjään, muuta sinne. Pian. Kyllä asiat sillä korjautuvat.
Minäkin voisin kirjoitella kyseisestä aiheesta todella paljon, sattuneesta syystä johtuen on kuitenkin tyydyttävä kovin lyhyeeseen viestiin - raapaisuun pinnasta (vaikka aihe vakavuudessaan antaisi aihetta todella seikkaperäiselle käsittelylle - muuallakin kuin nettifoorumissa).
Usein näkee mainittavan kuinka suomalaiset ovat onnellisempia kuin koskaan, kuinka Suomella pyyhkii hyvin, kuinka suomalaiset ovat tyytyväisiä kotimaahansa - näin siis keskiarvoisesti ja tämä "keskiarvo" kätkee taakseen todella suuren luokan harhan, ongelman jota suurimman osan on todella vaikea mieltää todelliseksi, koska oma elämä on keskiarvoisesti hyvällä mallilla ja usein se naapureidenkin elämä on keskiarvoisesti hyvällä mallilla - usein ihminen valitsee asuinpaikakseen seudun johon tuntee vetoa ja joka tavalla tai toisella vastaa sosioekonomista tasoa, joten kovin harva meistä näkee niitä huono-osaisia muuta kuin silloin tällöin lööpeissä, ehkäpä kaupassa lapsikatraan kanssa tai ohimennen muuten vain. He ovat kovin harvoin osa meidän elämää vaikka he ovat kuitenkin osa tätä yhteiskuntaa. Kärjistäen voi sanoa, että huono-osaisia näkevät vain huono-osaiset ja sitten ihmiset jotka töissä joutuvat heitä kohtaamaan.
Kuitenkin tänä aikana jolloin Suomi keskimääräisesti voi oikein hyvin pitkäaikaistyöttömien määrä on hälyttävän korkealla, lapsuudessani 70-luvulla työttömiä oli murto-osa nykyisestä ja tuolloin työttömyys oli hyvin usein pätkittäistä, nyt useiden kohdalla ongelmana on se, että kyse ei ole enää pätkistä vaan työttömyys on pysyväluonteinen tila elämää - mitä kauemman aikaa ihminen on työttömänä sitä vaikeampaa hänen on saada mitään työtä, ja nyt tämä pätee myös korkeastikoulutettuihin pitkäaikaistyöttömiin. (En nyt jaksa eritellä syitä korkeastikoulutettujen ongelmiin mutta tietty eräs syy on koulutuspolitiikka, ihmisiä on koulutettu liikaa aloille joissa työvoiman tarve on olennaisesti pienempi tai jossa lähes ainoa mahdollisuus työllistää itsensä on perustaa yritys). Mitä pidempään työttömyys jatkuu sitä enemmän siihen (keskimääräisesti) alkaa liittyä kerrannaisongelmia ja nämä kerrannaisongelmat kuormittavat sitten entistä enemmän sosiaalitoimea, terveydenhuoltoa, koulutoimea etc. tahoja - jotka jo muutenkin kamppailevat säästätoimenpiteiden alla.
Suomessa on myös lisääntynyt köyhyys, eli tilanne on se, että köyhyys periytyy - tämä ei kohdistu vain tietyille huonomaineisille alueille Suomea vaan sitä esiintyy kautta Suomen Hangosta Inariin. Entistä useampi lapsi syntyy perheisiin joiden vanhempien pääasiallinen toimeentulon lähde on työttömyyskorvaus (työmarkkinatuki jtsp) tai sosiaalitoimen myöntävä harkinnanvarainen toimeentulotuki (mitä harkinnanvaraisuutta siinä on kun tuhansille perheille sossun tuki on säännöllinen tukimuoto, eikä tilapäinen - mikä tuen alkuperäinen ajatus on ollut), mutta ongelmana on se, että näissä perheissä köyhyys on periytynyt jo isovanhemmilta lapsen vanhemmille, eli lapset syntyvät perheeseen jossa ei ole olemassa muuta kuin yksi olemassa oleva toimintamalli - sukupolvien ajan on eletty köyhyydessä ja avustusten varassa ja tämä (tiedetysti) aiheuttaa ongelmia lapsille, heidän syrjäytymisvaaransa kasvaa ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä heidän tulevaisuutensa noudattaa samaa latua - he tulevat elämään köyhinä. Lapsi tarvitsisi tällaisessa tilanteessa todella paljon ulkopuolista apua, jotta hän pääsisi eroon siitä mallista jonka kotoa - tiedostamattaan - saa. Ongelma onkin siinä ettei sosiaalitoimella, terveydenhuollolla, koulutoimella tms. ole riittävästi resursseja auttaa näitä lapsia, koska - rahaa ei ole.
Josta päästään seuraavaan ongelmaan. Minun lapsuudessa ja nuoruudessa peruskouluissa oli useimmiten oma terveydenhoitaja tai pienimmissä kouluissa sellainen kävi säännöllisesti vierailulla. Useimmissa kouluissa oli oma tai säännöllisesti vieraileva koulukuraattori ja/tai koulupsykologi, minun ala-asteella sellainen oli useampana päivänä viikossa ja samaten yläasteella - koululaiset siis halutessaan tapasivat sellaisen vaikka päivittäin. Nyt tilanne on se, että on kokonaisia kuntia joissa koululaisille ei kyetä tarjoamaan lakimääreisiä th-palveluita, ei ole kouluterveydenhoitajaa, ei koulukuraattoria tai psykologia, joka säännöllisesti tapaisi ongelmalapsia (yhden kuraattorin tai psykologin harteilla voi olla jopa reilusti 1000 lasta). Koululääkäri saattaa tavata koululaisen kerran lukuvuoden aikana, kaikissa kunnissa ei niinkään usein. Ongelma on raha - tai sen puute.
Mutta ongelmia lisää peruskouluissa myös se, että monissa kunnissa erityisluokkien määrää on syystä tai toisesta karsittu, toisinaan syynä on niinkin absurdi eli ei haluta eriyttää lapsia jotka kaipaavat erityishuomiota vaan heidät laitetaan muiden lasten joukkoon. Toisaalta sitten säästöpaineiden vuoksi luokkia ei välttämättä avata riittävästi, jonka seurauksena entistä useampi lapsi (sellainen joka tarvitsee erityistukea tms.) joutuu käymään koulunsa tavallisessa luokassa, mikä ei ole kenenkään etu. Ei lapsen, eikä muiden koululaisten, eikä opettajan/henkilökunnan eikä edes vanhempien. Jokainen ymmärtää, että yksi tai kaksi häiriökäyttäytyvää lasta sekoittaa hetkessä koko luokan opiskelun, jos/kun henkilökuntaa ei ole riittävästi eikä se ole riittävän ammattitaitoista. (Ikävä kyllä on kouluja joissa häiriökäyttäytyviä lapsia voi olla huomattavasti enemmän per luokka).
Vaikka minulla ei ole lapsia (onneksi ei ole), olen huolissani siitä millaisessa ympäristössä lapset joutuvat käymään koulunsa tai millaisissa kodeissa osa heistä kasvaa. Vaikka viestissäni ruodin lähinnä rahasta johtuvia koulupoliittisia ongelmia tms. ongelmia, ei yhteiskuntaa voi - eikä pidä - kaikesta syyttää. On olemassa runsaasti vanhempia jotka eivät syystä tai toisesta ole kyvykkäitä vanhempia, vanhempia joilla ei edes pitäisi olla lapsia. Tässä kohdin lapset joutuvat sitten välillisesti kärsimään yhteiskunnan säästäessä, lapset eivät voi valita turvallisinta mahdollista ympäristöä - tai kehittävintä mahdollista ympäristöä, jolloin minusta yhteiskunnan tulisi tehdä tiukempia valintoja ja päätöksiä erityisesti lapsen etu huomioiden.
Syrjäytyminen tulee olemaan tulevaisuudessa entistä suurempi ongelma, koska nyt kasvavat aikuisuuteen 90-luvun laman lapset ja he sekä heidän jälkeen syntyneet lapset ovat entistä useammin joutuneet elämään lapsuutensa erilaisten säästötoimenpiteiden kohteena - päiväkodeissa, kouluissa etc. Kelkasta pudonneet eivät ole takaisin päässeet, eikä tarvinne miettiä mikä heidän lastensa kohtalo tulee olemaan etenkin kun yhteiskunnassa säästötoimenpiteet jatkuvat edelleen/jälleen. Tähän sitten lisäksi muut tulevaisuudessa lisääntyvät ongelmat, (epäsuotuisa) maahanmuutto tms. niin enpä kovinkaan ruusuisia kuvia ryhtyisi maalailemaan - oikeastaan olen sittenkin todella onnellinen, että kasvoin 70-luvulla ja 80-luvulla ja sain käydä kouluni aikana jolloin ei laskettu montako lihapullaa söin tai ei tarvinnut miettiä onko terveydenhoitaja tänään koululla...
vlad.
Unohtui nuo katkoviivat välistä, korjaan asian.
