Kaksi tankkialusta hyökkäyksen kohteina Persianlahdella

Eiköhän se ollut tarkkaan tiedossa mitkä riskit ovat, ja tarkoituksella lennelty ilmapuolustuksen alueella. En tiedä oliko jenkeillä edes suurta tarvetta lennätellä dronea, luulisi että siellä pari satelliittia on kyttäämässä aktiivisesti.

Ihmettelen vain että miksi ihmeessä Iran iskee noin heppoisesti johonkin tankkereihin. Jos tankkerien halutaan uppoavan, niin Iranilta kyllä löytyy ohjuksia ja jopa sukellusveneitä sitä varten, saati että paatteihin voidaan kiinnittää kerralla sellainen paukku että varmasti lähtee. Enemmän tuntuu että halutaan trollata jenkkejä ja saada aikaan reaktio, ja varmaan siinä on kansainvälisen öljybisneksen toimivuuden uhkaaminen ideana, ja/tai öljyn hinnannousu. Tämä tietenkin saattaa olla lähtöisin myös Iranin isommilta kavereilta..
Näin on... usein kuvitellaan jostain syystä että Venäjälläkin on vain yksi mieli, ja kieli. Kyllä noissa maissa on omat intressipiirinsä joilla on osittain vastakkaisiakin kuvioita, tärkeintä on kuitenkin oman valta-aseman säilyttäminen valta-hegemonian sisällä. Ei Venäjäkään aina toimi Putinin suulla.
 
Jos sen menee Ajatollah tekemään niin lienee lähi-itä enemmänkin lasi-itä. Uskon että tässä katsotaan kortteja vielä parissa tapauksessa ennen kuin aletaan oikeasti laittamaan chilinakkia ohjussiiloon.
 
Trump kuuntelee poliittista kenttää tällä hetkellä paljon tarkemmin kuin vuosi sitten. Silloin muutama isku Iranin niskaan olisi mennyt paljon vaivattomammin kuin nyt. Hän ei pilaa jatkokautta Iranin takia.
 
Trumpin käsky kostoiskusta (jos sellaista edes oli) osoittaa myös, että jenkit uskovat pystyvänsä tekemään pienen iskun ilman sodan syttymistä. Lehtitietojen mukaan Trump perui käskyn kun ei halunnut 150-arvioitua uhria. Luulisi edelleenkin, että valtioiden välinen ilmakampanja vaatisi keskityksiä, liittolaisia ja aivan helkutinmoisen logistiikan. Sodassa jenkkien täytyy taas näyttää kykyään ja pitää 24/7 pommitukset päällä menetyksistä huolimatta. Mikään ei viittaa moiseen. Pelkkä rannikkon ohjus ja it-asemien pommitus ei pidä Israelin kaupunkeja tai Usan tukikohtia turvassa.
 
Jos jotain tapahtuu, niin iipot on mukana. Niillä ei taida olla isompaa moraalista ongelmaa toimittaa isoa paukkua Iraniin "jonnekin".
 
Jos jotain tapahtuu, niin iipot on mukana. Niillä ei taida olla isompaa moraalista ongelmaa toimittaa isoa paukkua Iraniin "jonnekin".

Jos (ja kun) jotain tapahtuu, veikkaan Iippojen olevan sivussa. Iipoille sopii hyvin, että USA tappelee alueella. Eivät he itse hyökkää Iraniin ja mahdollisesti yhdistä uskovaisia itseään vastaan. Samoin oli Irakin kanssa. Vaikka Saddam laukoi Scudeja, Iipot olivat hiljaa.

Iipoilla ei ole mitään moraalista estettä toki. Valituilla kansoilla harvemmin on. Mutta heille on halvempaa ja helpompaa käydä sotansa USA:n joukoilla.
 
Iranin kaarti on tällä kertaa heti iippojen rajan takana. Nappulat on eri järjestyksessä. Jos ja kun ohjusta alkaa Iranista tulla, niin iippojen on tehtävä jotain. Iskevätkö Syyriaan, jossa iranilaiset ja venäläiset on sikin sokin; tästä tulee sitten tappioita venäläisillekin? Vai sitten kaksi silmää silmästä ja suoraan Iraniin?
 
Iipot ovat monta asiaa, mutta eivät tyhmiä. Syyriassa (ja jo kauan ennen) tämä on nähty. Iippo ei ammu Venakkoa. Ja jos vahingossa sattuu ikäviä, Iippo pyytää kauniisti anteeksi kuten ELINT-koneen tapauksessa nähtiin. Iipot tietävät, että iso maa voi tehdä elämän inhottavaksi. Ja Venakot tietävät että Iipot voivat tehdä elämän myös ikäväksi. Molemmat ovat häikäilemättömiä maita, ja luulen että Iipot ja Venakot ymmärtävät toisiaan jossain mielessä paremmin kuin Jenkkejä.

Iran ei Iippoihin iske. He eivät ole idiootteja. Retoriikka on retoriikkaa. Ja Iipoille sopii hyvin, että USA sotii heidän puolestaan. Ei Iipoilla ole halua saada Islamilaista maailmaa vihoihin itsensä kanssa kun ovat nyt kavereita suurimman osan kanssa.

Tuo maailmankolkka on aina ollut omanlaisensa enkä ole mikään asiantuntija millään lailla. Nämä omat vain omia tulkintojani siitä, mitä olen vuosien mittaan nähnyt ja lukenut eri puolien touhuista.
 
Jos (ja kun) jotain tapahtuu, veikkaan Iippojen olevan sivussa. Iipoille sopii hyvin, että USA tappelee alueella. Eivät he itse hyökkää Iraniin ja mahdollisesti yhdistä uskovaisia itseään vastaan. Samoin oli Irakin kanssa. Vaikka Saddam laukoi Scudeja, Iipot olivat hiljaa.

Iipoilla ei ole mitään moraalista estettä toki. Valituilla kansoilla harvemmin on. Mutta heille on halvempaa ja helpompaa käydä sotansa USA:n joukoilla.
Iippojen lobbarit ovat tässäkin yhteydessä varmaankin vakuuttaneet USA:n hallintoa sodan autuudesta.

Toisaalta Iran sijaitsee varsin kaukana Israelista. Iippojen asevoimillakin etäisyys rajoittaa iskujen laatua. Iranilaisten viha iippoja kohtaan on luultavasti suurelta osin näyteltyä (sisäpolitiikan ja suhteiden arabivaltioihin takia). Iskuilla ja niiden uhreilla saataisiin tilalle aitoa kansaa yhdistävää vihaa. Ihan pienellä sotimisella ei ole mitään vaikutusta Iranin kykyyn sotia esim. 10 vuoden päästä. Pystyisikö iipot yksinään tekemään mitään sellaista (tavanomaisin asein) jolla olisi vaikutusta pidemmällä ajalle.
 
Helppo Iranin motiivi voisi olla ulkoisen vihollisen hankkiminen vetämään huomio pois sisäisistä ongelmista: klassinen kuvio siis? Tätähän on tosiaan tehty jo pitkään Israelin suhteen. Siihen voisi viitata myös vallankumouskaartin väitetty osuus. Sankarilliset qudsit ampuivat alas suuren saatanan vakoilukoneen!
En hirveästi viitsi syyllistää Trumppia iskujen perumisesta. Jos niissä olisi tosiaan kuollut tusinoittain ihmisiä, olisihan se näyttänyt ylimitoitellulta vastaukselta yhden lennokin alasampumiseen. Maltti on valttia.
 
Takaisin isompaan kuvaan. Omasta mielestä näyttää siltä että iran on vienyt 3-0. Trump näyttää kyvyttömältä sekoillessaan twitterinsä kanssa. iran osoittanut toimivansa päättäväisesti ja nopeasti. Näkisin että nyt odotetaan jenkkien seuraavaa siirtoa.

Vakoilukoneen uskon olleen iranin ilmatilassa kun todisteita on jo esitetty eikä usa ole ilmoittanut löytäneensä hylkyä. Näyttää pahalta jenkeille.

Väistämättäkin jäin miettimään syytä tuon iskun perumiseen. Mielessä kävi että jos iran kykenee iskemään takaisin luultua kovemmin ennen kuin maa on pommitettu rikkaruohoista. En silti vieläkään näe syytä miksi jenkkien olisi järkevää aloittaa noinkin suuri sota.
 
Ja höpö höpö...
 
Jos olisin käynyt minuutinkin sotakorkeakoulua tai vaikkapa osallistunut joihinkin operaatioihin elämäni varrella niin näkisin tuon Presidentti Trumpin operaation perumiselle todellisen syyn, mutta kun en ole kuin vähäinen eläkeläinen eikä minulla ole hyper kommado kykyjä enkä lue aakkosmediaa kuin hölmö satuja.

Niin jos omaisin sotilaallisia kykyjä niin näkisin tuon hyökkäyksen perumisen hämäykseksi jolla saatiin muurahaiset liikkeele koloistaan ja nyt on käynnissä hurja tiedustelutiedon analysointi jossa paljastuu tulevaisuuden kohteet joihin tehty isku tekee kipeää, varsin klassinen peliliike, edellyttäen että tietäisin jotain noista sotahommista.
 
Jos jotain tapahtuu, niin iipot on mukana. Niillä ei taida olla isompaa moraalista ongelmaa toimittaa isoa paukkua Iraniin "jonnekin".

Mossadin dokumentissa mainittiin, että Iipoilla on aina isompi onglema sodissa muslimimaata vastaan. Aiheesta mitä saa ja mitä ei saa tehdä ettei koko muslimimaailma indonesiaa myöten suutu ja julista sotaa.
 
Iran on analysoinut Usan sotatoimia rauhassa ja tarkkaan viime vuodet. Vaikka ovat tietenkin ottava osapuoli jenkkien mahdollisissa iskuissa, niin tästä huolimatta uskon heillä olevan jokin kortti hihassa myös.
 
Back
Top