Kaksi tankkialusta hyökkäyksen kohteina Persianlahdella

Iran on Venäjän ja Kiinan strateginen liittolainen joka pyrkii alueella kasvattamaan vaikutusvaltansa niin suureksi että voi esimerkiksi manipuloida maailmantaloutta omaksi edukseen, jokainen voi itsekseen miettiä onko tämän porukan tavoitteet Suomen etu.
Ei mulla muuta.

No tähän taitaa pyrkiä jollain tavoin jokainen suurvalta tai sellaiseksi haluava. Ei siis mikään syy pistää ohjuksia lentämään.

Mm. eräs tähtilippumaa on viime aikoina kunnostautunut maailmanlaajuisen kauppasodan lietsonnassa, mikä ei varmasti ole Suomen etu.
 
Jenkkien talous tuskin pysyy pystyssä, jos he ovat jatkuvasti kauppa-alijäämäisiä. Samalla taas ei ole hyvä asia sekään, että Kiina on jatkuvasti vientivoittoinen, jopa valtavasti vientivoittoinen. Jenkkien on jotenkin saatava tuota vientia tasapainoon tai seuraukset eivät ole Suomen edun mukaiset. Pelissä on kovat panokset, joten keinotkin ovat sen mukaiset, koska Kiina tietää tilanteen ainakin yhtä hyvin kuin jenkit.
 
Miksi me ajattelemme lähes poikkeuksetta tähtilippumaan toiminnan olevan "oikeutettua"? Aika sokeeta, eikö.
Esimerkiksi tämä Iran-case;
- Mitäs jos USA lopettaisi Iranin kurmottamisen ja koittaisi muutenkin vetäytyä omalle alueelleen?
- Antaisi Iranin rakentaa se ydinaseensa jos sitä huvittaa. Kehen Iran sitä käyttäisi ja onko siitä sittenkään haittaa tähtilipulle?
- Mitä haittaa Iranin ydinaseesta on Euroopalle tai Suomelle? Laitetaan rajoja kiinni ja katsotaan miten hiekkamaat kehittyy omillaan, Iran siinä sopassa mukana kaltaistensa joukossa.

ediT: Ymmärrän siis valtioiden varustautumisen puolustustarkoitukseen ja niin tuleekin tehdä jos lähinaapuri uhittelee. Mutta mitä tähtilippu tekee noin kaukana kotoaan?
.
 
Viimeksi muokattu:

Tähän voidaan vastata, jenkit vapauttaneet Euroopan natseilta sekä pitivät kommaritkin poissa.
 
Mutta mitä tähtilippu tekee noin kaukana kotoaan?
.
Suurvalloilla on erilaisia intressejä myös omien rajojensa ulkopuolella.Tai tarkennettuna, kaikilla valtioilla on intressejä omien rajojensa ulkopuolella. Suurimmalla osalla vain ei ole sotilaallista ja taloudellista muskelia ajaa omaa tai liittolaistensa etua yhtä voimakkaasti.

Naivia kuvitella muuta.
 
Suurvalloilla on erilaisia intressejä myös omien rajojensa ulkopuolella.
Viittaatko öljyyn tässä tapauksessa?
Noh, sen tuonnin osuushan tähtilipulle ei ole enää suurta. " In 2018, about 16% of U.S. petroleum imports came from Persian Gulf countries, and Saudi Arabia was the largest source of U.S. imports from Persian Gulf countries https://www.eia.gov/energyexplained/index.php?page=oil_imports "

Tuokin tulee vähentymään kun maailmassa vähennetään fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja siihen tilaisuuteen myös USA tarjoa vientiin omia vaihtoehtoisen energian innovaatioitaan
Mikä muu intressi voisi olla, kun öljyn tuonti USA:an ei perusteluna kanna pitkälle?

Blokata Kiinan ja/tai Venäjän vaikutusvallan kasvua alueella, estää Irania saamasta ydinasetta jolla kosauttaa Israelia... Kyllähän noita keksii. Jos mitään intressiä ei olisi, eivät ne siellä touhuaisi. Asia on niin yksinkertainen.
 
Eiköhän Iranin laivasto todellisuudessakin ole tuhottu muutamassa tunnissa.
Samaten ilmavoimien kalusto. Kaikki muu sitten aika hyvin suojattua vuorten uumenissa.

Nykyaikainen kalusto vastaa suurinpiirtein suomen laivaston iskuvoimaa fregattien hankinnan jälkeen. Lisäksi 3 kilo-luokan sukellusvenettä, mikäli ovat toimintakuntoisia.
 
Sellainen tuli mieleen, että dronen tuhoamisen ja peruttujen iskujen jäljiltä, juuri kukaan ei puhu enää tankkereista tai limpet miinoista. Tarkoituksellisesti tai ei.
Samaten koko Syyrian rintama nyt uutispimennossa. Tapahtuuko siellä jotain jonka takia katseet kiinnitetty nyt Iraniin?
 
Viittaatko öljyyn tässä tapauksessa?
Noh, sen tuonnin osuushan tähtilipulle ei ole enää suurta. " In 2018, about 16% of U.S. petroleum imports came from Persian Gulf countries, and Saudi Arabia was the largest source of U.S. imports from Persian Gulf countries https://www.eia.gov/energyexplained/index.php?page=oil_imports "

Tuokin tulee vähentymään kun maailmassa vähennetään fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja siihen tilaisuuteen myös USA tarjoa vientiin omia vaihtoehtoisen energian innovaatioitaan
Mikä muu intressi voisi olla, kun öljyn tuonti USA:an ei perusteluna kanna pitkälle?

Tähtilippumaa ei ole esiintynyt erityisen innokkaana fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäjänä eikä liene myöskään erityisen tunnettu vaihtoehtoisen energian innovaatioista ellei liuskekaasua /-öljyä lasketa. Energiansäästöpotentiaalia kyllä maassa lienee reilusti. Se voitaisiin toteuttaa helposti vaikka lisäämällä liikennepolttoaineiden verotusta lähemmäs esim. Kanadan mallia. USA:ssa gallona bensaa maksaa vain vähän (~30%) enemmän kuin Kanadassa litra.

USA:n energialähteet (EU:lla on lähes samanlaiset osuudet):
energy_consumption_by_source_large.jpg

Reaalinen vaihtoehto sähköntuotannon osalta:
500px-Electricity_in_France.svg.png

Valitettavasti tämäkin maa aikoo vähentää ydinenergian osuuden puoleen sähköntuotannossa vuoteen 2025 mennessä.

Näköpiirissä ei ole mitään korvaajaa fossiilisille polttoaineille. Ainakaan biopolttoaineita ei pystytä tuottamaan riittävästi (viljelyspinta-ala ei vaan riitä). Osmo Soininvaara jossakin vaiheessa sanoi, että kaikki fossiiliset polttoainevarannot tullaan käyttämään loppuun. Näin epäilemättä käy ja varantojen ehtyessä taistelu niiden hallinnasta tulee kiihtymään.
 
Samaten koko Syyrian rintama nyt uutispimennossa. Tapahtuuko siellä jotain jonka takia katseet kiinnitetty nyt Iraniin?

Käsittääkseni ei. Venäläisillä oli suurempi pommituskampanja 2-3 päivää takaperin, mutta se on nyt laantunut.

Suurimmat uutiset taitaa olla Erdoganin vaalitappio istanbulissa (vaikuttaa jihadistien tukeen) sekä Jenkkien päätös lisätä kurdien ISIS vankileirien rahoitusta.
 
No tähän taitaa pyrkiä jollain tavoin jokainen suurvalta tai sellaiseksi haluava. Ei siis mikään syy pistää ohjuksia lentämään.

Mm. eräs tähtilippumaa on viime aikoina kunnostautunut maailmanlaajuisen kauppasodan lietsonnassa, mikä ei varmasti ole Suomen etu.

Kyseinen kauppasota on nimenomaan meidän etumme ja eurooppalaisten olisi syytä tehdä samoin.
 
Miksi me ajattelemme lähes poikkeuksetta tähtilippumaan toiminnan olevan "oikeutettua"? Aika sokeeta, eikö.
Esimerkiksi tämä Iran-case;
- Mitäs jos USA lopettaisi Iranin kurmottamisen ja koittaisi muutenkin vetäytyä omalle alueelleen?
- Antaisi Iranin rakentaa se ydinaseensa jos sitä huvittaa. Kehen Iran sitä käyttäisi ja onko siitä sittenkään haittaa tähtilipulle?
- Mitä haittaa Iranin ydinaseesta on Euroopalle tai Suomelle? Laitetaan rajoja kiinni ja katsotaan miten hiekkamaat kehittyy omillaan, Iran siinä sopassa mukana kaltaistensa joukossa.

ediT: Ymmärrän siis valtioiden varustautumisen puolustustarkoitukseen ja niin tuleekin tehdä jos lähinaapuri uhittelee. Mutta mitä tähtilippu tekee noin kaukana kotoaan?
.

Jos alueella syttyyy ydinsota vaikka vain Iranin ja Saudien välillä maailmantalous sakkaa siinä sivussa ja todennäköisesti kuitenkin eskaloituu maailmansodaksi jossain vaiheessa koska vaikka Yhdysvallat hylkäisi liittosuhteensa alueella se ei pysäyttäisi Venäjän ja Kiinan työntymistä sinne ja muille strategisille alueille maailmassa.
 
Kiinassa CVN76 Reagan on heittänyt vuelttaa Scarborough shoalin ympärillä Toukuusta lähtien.

Kiinalaisethan hyötyisi huomion siirtymiseen pois heidän saari valtauksiltaan.

30917
 
Jos alueella syttyyy ydinsota vaikka vain Iranin ja Saudien välillä maailmantalous sakkaa siinä sivussa ja todennäköisesti kuitenkin eskaloituu maailmansodaksi jossain vaiheessa koska vaikka Yhdysvallat hylkäisi liittosuhteensa alueella se ei pysäyttäisi Venäjän ja Kiinan työntymistä sinne ja muille strategisille alueille maailmassa.

Ei jää vain tuohon ...Iran iskee varmasti Israeliin ja voitte olla varmoja, että Israel ei jää ihmettelmään mitä oikeen tapahtui....:uzi::salut:
 
USA:n ja EU:n välinen kauppasota on Suomen etu? No, näkemyshän se on tuokin...

Edit:
Vai tarkoititko "meillä" jotain muuta kuin suomalaisia?

Ei vaan kauppasota Kiinaa vastaan olisi myös eurooppalaisten etu joka myös helpottaisi sopimuksia Yhdysvaltain kanssa.
Tuki Kiinan laitonta toimintaa vastaan saisi melkoisella varmuudella Trumpin tiputtamaan vaatimukset maatalouden lisäämisestä EU.n kanssa neuvoteltavaan sopimukseen.

Yhdysvaltain tariffit EU:n kanssa on pääosin kohdistettu Saksaan ja jossa muut ovat sijaiskärsijöinä jos jotain vaikutuksia on, kyseessä ei ole vielä kauppasota eikä sellaista ole näköpiirissä.
 
Back
Top