Kaliningradin merkitys - ajatusleikki

tjmies

Kersantti
Valmistautuuko Venäjä suursotaan langassa on keskuteltu Kaliningradista, sen merkityksestä ja roolista ennen ja jälkeen mahdollista konfliktia itämeren alueella.
Amatöörinä näen Kaliningradin ongelmana Venäjälle ja tein pienen ajatusleikin: mitä jos Natolla (=länsimaat) olisi vastaavanlainen "saari" jossain vastavansorttisessa paikassa Venäjän ympäröimänä.
Tässä pieni kartta johon olen punaisella merkinnyt oikean Kaliningradin sekä ajatusleikin Natogradin.
FiktiivinenKaliningrad.png
Natograd on suunnilleen saman kokoinen, sijaitsee sellaisen meren äärellä jota tosiasiallisesti hallitsee vastapuoli, se on eristyksissä mutta kuitenkin hyvin lähellä Suomea joka on melkein Natoa(vrt valko-venäjä joka on melkein venäjää).

Jos Nato saisi valita haluaako se tuon pläntin vai eikö haluaisi, niin mitä luulette?
Natograd ja Kaliningrad eivät täysin ole tietenkään vertailukelpoisia mutta mielestäni kuitenkin sen verran että jos voimme vastata kysymykseen "olisiko Natograd Natolle hyöty vai haitta" niin siitä voidaan vetää johtopäätöksiä Kaliningradin merkityksestä.
Itse en koskisi tuohon pohjoisempaan plänttiin pitkällä tikullakaan siitä syystä että se on saareke paikassa jota ei pystytä huoltamaan. Sitoisihan se venäjän joukkoja kun tuo jouduttaisiin ottamaan huomioon mutta jotenkin vaan tulee mieleen kylmän sodan aikainen berliini, tai siis sen osa...

Elikkäs, mitä mieltä olette Natogradista, onko se käyttökelpoinen analogia Kaliningradille ja saako se teidät näkemään Kaliningradin eri valossa?
 
Onhan tuo Kaliningrad saarroksissa eli NATO:n ympäröimä. Tosin Baltian maiden asevoimat ovat sen verran heikot, että Kaliningradin pohjoinen sivusta on "helpompi" kuin Natogradin. Tuo Natograd taas olisi kokonaan Venäjän saartama ja hyvin lähellä heille todella tärkeää aluetta, eli pohjoisen laivaston tukialueita. Joten olo Natogradissa olisi veikkaukseni mukaan vieläkin tukalampaa kuin Kaliningradissa. En ottaisi tuollaista plänttiä kiusakseni.
 
Kävin mielessäni tuon saman ajatusleikin jo tässä taannoin.

Tuolla pläntillä voi kiristää jos vastapuoli on heikko mutta näin ei ole. Itseasiassa tilanteen eskaloituessa Venäjä tietää, että ensimmäiseksi menee Kaliningrad.

Se siis etuvartioston tapaan sitoo vastapuolen voimia, viivyttää näin muita toimia ja on jo etukäteen tuomittu menetetyksi. Toisaalta tämä tilanne edellyttää jo maailmanpaloa ja Venäjä ei siinä ole - ei vahvoilla eikä halukas. Venäjä lähtee niihin uhitteluihin joissa se tietää, että länsi ei viitsi vastata.
 
Kävin mielessäni tuon saman ajatusleikin jo tässä taannoin.

Tuolla pläntillä voi kiristää jos vastapuoli on heikko mutta näin ei ole. Itseasiassa tilanteen eskaloituessa Venäjä tietää, että ensimmäiseksi menee Kaliningrad.

Se siis etuvartioston tapaan sitoo vastapuolen voimia, viivyttää näin muita toimia ja on jo etukäteen tuomittu menetetyksi. Toisaalta tämä tilanne edellyttää jo maailmanpaloa ja Venäjä ei siinä ole - ei vahvoilla eikä halukas. Venäjä lähtee niihin uhitteluihin joissa se tietää, että länsi ei viitsi vastata.

Juuri näin.

Suuressa kuvassa Kaliningrad'in kaltaisella muusta Venäjästä irrallisella "etuvartiolla" on teoreettisestikin vain jonkinlainen puolustuksellinen merkitys. Mutta kun tiedämme etteivät ympärillä olevat NATO:maat tai Ruotsi tule missään tapauksessa hyökkäämään Venäjälle niin koko Kaliningradin sotilaallinen merkitys kuivuu käytännössä olemattomiin. Luonnollisesti sen olemassaoloon varaudutaan puolustusliiton ja Ruotsin toimesta. Mutta ymmärrettävästi sillä ei ole kovinkaan merkittävää osuutta muun sotilaallisen varustautumisen kokonaisuudessa.

Totta kai Venäjä hyödyntää Kaliningradia monin tavoin propagandan välineenä. Se näkyy paikoin näilläkin sivuilla. Suurin merkitys sillä lienee kuitenkin Venäjän kansallisessa mediassa.
 
Historiasta on hyvä muistella myös samanlaista etuvartiota mikä sijaitsi suomessa.
Se tyhjeni vasta sen jälkeen kun saksa valloitti balttian vaikka suomi kovasti yritti sitä vallata.

Kyllä tuo paikka varmasti sodassa menee mutta ei se ihan helposti välttämättä käy.
 
Kiitokset @tjmies äärettömän hyvästä ja mielenkiintoisesta avauksesta!

Natograd on ajatuksena mielenkiintoinen, ihan hyvä tapa hahmottaa Kaliningradin merkitystä! Vähän vastaava Natograd olisi ollut Krimin niemimaa, josta jotkut kirjoittajista sanoivat Naton olleen kiinnostuneen. Tällainen Natograd olisi Natolle monessa suhteessa ongelmallinen ja hyödyt rajoittuisivat lähinnä rauhanaikaan. Haasteeksi tulisi löytää demokratioista maksajat tuollaiselle ulostyönnetylle tukikohdalle ja ammattiarmeijoiden myötä tuli kysymys tukikohtaan sijoitettavista joukoista ja niiden irrottamisesta jostain muualta. Ainoastaan USA:lla olisi suoraan resursseja Natogradin ylläpitoon, mutta heille se on myös vähiten tarpeellinen.

Entä Kaliningrad? Ehkä sitä voisi lähestyä hyödyillä ja haitoilla venäläisten kannalta erilaisissa kansainvälisten suhteiden tilanteessa. Lisäksi voisi miettiä, onko Venäjän sotilaallinen asema vahvempi vai heikompi Kaliningradin hallussapidon myötä.

Rauhanaikana
+ hyvä tukikohta tutkavalvonnalle, ELINT-toiminnalle ja ELSOlle
+ Venäjän Itämeren laivastolle päätukikohta, ilman sitä Venäjällä ei olisi paljonkaan mieltä pitää yllä koko Itämeren laivastoa
+ tarjoaa kiristys-/painostuskeinon naapurimaille
- kallis ylläpitää
- vaatii jo rauhanaikana merkittävien materiaalimäärien ennakkovarastoinnin
- logistisesti hankala
- syrjäinen militarisoitunut paikka, jossa sosiaaliset ongelmat korostuvat (tämä nyt ei varmaankaan venäläisiä kiinnosta pätkän vertaa...)

Kriisi- / valmiudenkohottamisaikana
+ rooli eteentyönnettynä tukikohtana korostuisi
+ erityisesti painostus- ja tiedustelurooli
+ mahdollistaa yllättävän ensi-iskun sopivaan kohteeseen
- logistiikka ja huolto alkaisivat muuttua ongelmallisiksi. Maaliikenne voisi estyä, meriliikenteeseen kohdistuisi todennäköisesti häiriöitä ja alustarkastuksia
- alueen puolustaminen sitoo varsin paljon joukkoja, joilla jo kriisiaikana saattaisi olla käyttöä muualla
- sisäinen järjestyksenpito vaatii enemmän joukkoja kuin Venäjän emämailla (johtuen mm. eristetystä asemasta ja sosiaalisista ongelmista)

Sodan ensihetkinä
+ hyökkäyksen lähtöalue Bornholmiin ja Gotlantiin tehtäville hyökkäyksille. Näitä voisi mahdollisesti käyttää kaupankäyntiin: "antakaa Kaliningradin olla rauhassa, niin me emme raiskaa ja tuhoa Bornholmia ja Gotlantia ihan hirveästi..."
+ sitoo merkittävät vihollisvoimat
+ eteentyönnetty ilmavoimien tukikohta
+ eteentyönnetty valvonta- ja tiedustelutukikohta
- huolto mahdotonta, perustuu rauhanaikana koottuihin varastoihin
- vaatii Suwalkin käytävän tai muun maayhteyden luomisen
- alueella oleville joukoille tulee suuret tappiot

Sota-aikana
+ sitoo vihollisen joukkoja niin kauan, kuin on olemassa
- mahdoton pitää Venäläisten hallussa ja tukikohdat toiminnassa
(olettaen, että taistelut eivät eskaloidu ydinsodaksi)

Kaliningradin kohtalo olisi sodassa olla piiritetty alue, joka ei voisi kestää pitkään. Toisaalta asiaan saattaa liittyä neuvostonostalgiaa, jolla kestoaikaa voisi yrittää pidentää: "isoisoisänne kestivät Leningradin piirityksen, teidän tulee kestää Kaliningradin piiritys..."
 
Historiasta on hyvä muistella myös samanlaista etuvartiota mikä sijaitsi suomessa.
Se tyhjeni vasta sen jälkeen kun saksa valloitti balttian vaikka suomi kovasti yritti sitä vallata.

Kyllä suomalaiset yrittivät enemmänkin välttää turhia tappioita kuin yrittää kalliiksi tulevaa hyökkäystä Hankoniemelle, varsinkin kun tiedettiin, että alueen huoltaminen ei ole enää mahdollista.
 
Kiitokset @tjmies
Sodan ensihetkinä
+ hyökkäyksen lähtöalue Bornholmiin ja Gotlantiin tehtäville hyökkäyksille. Näitä voisi mahdollisesti käyttää kaupankäyntiin: "antakaa Kaliningradin olla rauhassa, niin me emme raiskaa ja tuhoa Bornholmia ja Gotlantia ihan hirveästi..."
+ sitoo merkittävät vihollisvoimat
+ eteentyönnetty ilmavoimien tukikohta
+ eteentyönnetty valvonta- ja tiedustelutukikohta
- huolto mahdotonta, perustuu rauhanaikana koottuihin varastoihin
- vaatii Suwalkin käytävän tai muun maayhteyden luomisen
- alueella oleville joukoille tulee suuret tappiot

Sota-aikana
+ sitoo vihollisen joukkoja niin kauan, kuin on olemassa
- mahdoton pitää Venäläisten hallussa ja tukikohdat toiminnassa
(olettaen, että taistelut eivät eskaloidu ydinsodaksi)

Yllätyshyökkäys Kaliningradista mitä tahansa NATO:n jäsenmaata kohtaan tarkoittaisi käytännössä sodan aloitusta..Esimerkiksi Tanskalle kuuluvaan Bornholm'iin kohdistettuna hyökkäys johtaisi myös NATO:n 5. artiklan mukaisiin toimiin. Puolustusliiton uskottavuuden vuoksi vastaus ei voisi olla yhtään sen vähäisempi/heikompi kuin hyökkäys. Käytännössä yllätyshyökkäys on mahdollista vain ohjuksilla toteutettuna. Kaikkeen muuhun kyetään NATO:n jäsenmaissa valmistautumaan riittävällä tavalla.

Tuskinpa Gotlantiakaan kyettäisiin yllättämään muuten kuin mahdollisesti jollain ohjushyökkäyksellä. Mutta mitä tällaisella hyökkäyksellä olisi voitettavissa?

Siis, miksi Venäjä aloittaisi sodan NATO:n jäsenmaita vastaan? Ja, miksi se aloitettaisiin Kaliningradista tehtävällä ohjusiskulla jonkin NATO:n jäsenmaan kohteeseen? Sehän on sinällään aivan sama mistä Venäjä ohjuksensa laukaisee. Vai ajatteleeko joku niin että Venäjä ikään kuin välttäisi vastuunsa aloittamalla hyökkäyksensä Kaliningradista? Tai kuvitellaanko niin että NATO:n puolustus-/vastatoimet kohdistuisivat vain Kaliningradiin?

Toisekseen, ilman ydinkärkiä toteutetulla ohjusiskulla ei ole mahdollista aiheuttaa kovin laajaa tuhoa. Tässä mielessä koko yllätys menisi täysin hukkaan. Sehän vain paljastaisi Venäjän aikeet ja jättäisi jatkotoimet käytännössä NATO:n harkintaan. Todennäköisesti niitä on jo suunniteltu valmiiksi..en nimittäin usko siihen että puolustusliitto jäisi vain katselemaan Venäjän hyökkäystä omien jäsenmaidensa kohteisiin.

Vaikka täällä sanotaan ettei Venäjän toimilla ole mitään logiikkaa niin olen eri mieltä. Eivät he lähde tahallaan kärsimään tappioita. Totuus lienee ettei Kaliningrad'illa ole mitään todellista tekoa Venäjän puolustukselle tai hyökkäykselle. Jos venäläiset ryhtyvät ampumaan ohjuksiaan niin siinä vaiheessa ollaan jo todella syvällä suursodassa. Siinä pommituksessa ei kukaan jää koskemattomaksi.
 
Kiitoksia mielenkiintoisesta avauksesta @Tja! Eräs kotimainen kenraali vastasi keskustelussa kun puhuttiin aktiivisten vapaaehtoisten maanpuolustajien tilaisuudessa Itämeren merkityksestä suunnilleen sanasta sanaan seuraavaa:" Naton tulenkäytöntasa menee Uralilla ja Venäjä 1000km Atlantilla Euroopassa. Tässä mittakaavassa Itämeri on melko merkityksetön lätäkkö. " Itse uskon toki Ahvenanmaalla, Gotlannilla ja Bornholmilla kuten vaikka Kalingradillakin olevan merkitystä mutta ainoastaan siihen asti kunnes alkaa täysimittainen sodankäynti. Siinä vaiheessa tuollaiset liikkumakyvyttömät taistelulaivat saavat äkkiä sen verran asekuormaa niskaansa että niiden toimintakyky on melkoisen rajoitettu. Etuvartioita ja sensorialustoja mutta melkoisen rajallisia alueita olla vihollisen vaikutuksen alaisena.
 
Ari Pesonen on itämeren alueesta ja sen merkityksestä Suomen huoltovarmuuteen kirjoittanut myös jotain...

http://aripesonen1.puheenvuoro.uusi...n-suomelle-ja-ruotsille-myos-patriot-ohjuksia
Ari Pesonen13.10.2016 07:31

Kirjoitin muutama päivä sitten (13.10.2016) kirjoituksen otsikolla
”Suomen turvallisuus on täysin kiinni

Baltian maiden turvallisuudesta”, jossa kerroin esimerkkinä, miten Venäjä voisi katkaista Suomen kaikki huoltoyhteydet läntiseen maailmaan.

Kirjoitus löytyy osoitteesta:http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/224129...

Suomen viimeiseen ilmatilaloukkaukseen liittyen huolestuttavaa on ollut, että kun Venäjä siirsi torstaina 6.10.2016 Iskander-ohjuksia Suomenlahden perukalta Ust-Lugan satamasta Kaliningradin Baltinskin satamaan, se käytti siirtoon Suomessakin tuttua vanhaa Finnlinesin ro-ro-rahtialusta, joka on siviilialus.

Jos Venäjä haluaisi ottaa Gotlannin ja/tai Ahvenanmaan hallintaansa, tarvittavat ohjukset siirrettäisiin osana hieman laajempaa sotilasoperaatiota salaa todennäköisesti ikään kuin siviilirahtikuljetuksena vastaavasti kuin viime torstaina siirrettiin Iskanderit Kaliningradiin ro-ro-rahtialuksella. Kun ohjukset olisivat vaikkapa Gotlannin siviilisatamassa (Visbyn satama) tai Ahvenanmaan siviilisatamassa (Maarianhaminan, Långnäsin tai Berghamnin satama), aloitettaisiin sen jälkeen sotilasoperaatio satamassa. Rahtialus toisi myös muutama sata ”vihreää ukkelia” aseineen, jotka ovat meille tuttuja Krimin valtauksesta. Iskander- tai S-400-ohjusten purku alustalle laukaisukuntoon on melkeinpä minuuttien ja muutaman tunnin työ kuin useiden tuntien työ.

Suomen ongelma Naton ulkopuolisena maana on, ettei Suomella ole tiedossa Yhdysvaltain sotilassatelliittitiedot. Yhdysvallat tietää tarkasti, missä Venäjän ohjuslaukaisualustat kulloinkin ovat. Sen sijaan Suomen tutkat eivät kerro, miten Venäjä on siirtänyt laukaisualustojaan, mikä hankaloittaa niiden tuhoamista. Myös tuon syyn takia Suomen olisi syytä liittyä Natoon, jotta laukaisualustojen paikantaminen ja tuhoaminen helpottuisi

 
Melkoinen operaatio. Huomaa että kirjoittaja Pesonen on lukenut jännitysromaaneja enemmän kuin perehtynyt taktiikkaan tai strategiaan.

Kysymys 1: kirjoittaja ei perustele miksi SS-26 STONE(Iskander) järjestelmä rahdattaisiin Gotlantiin, etulinjaan? Mitä tuolla saavutettaisiin mitä Kaliningradista käsin ei voida saavuttaa? Ohjusjärjestelmän todennäköinen kantama on 800-1000 km joten parin sadan kilometrin siirto saarelle ei toisi merkittävää hyötyä, pikemminkin se riskeerattaisiin koska Gotlannissa on joukkoja ja saarella ko.järjestelmän taktinen liikkuvuus olisi melko heikko, varsinkin ennen saaren valtaamista. Sitäpaitsi Iskander on suunniteltu nimenomaan lamauttamaan Euroopan ohjuspuolustus mahdollisen ydinasekonfliktin yhteydessä tai sen tarkoitus on ainakin yrittää vähentää ABM- etua joka on NATOlla.

Kysymys 2: miksi Venäjä lähettäisi arvokkaimmat järjestelmänsä muutaman sadan jv-sotilaan suojaamana suojattomaan Gotlantiin? Saarella on vähän sotilaita, julkisesti n. 150 =jv-komppania + psv. Komppania. Todennäköisesti siellä on muutakin ja erikoisjoukkoja luulisi kierrätettävän alueella säännöllisesti. Me emme myöskään tiedä meripuolustuksen tasoa ja alusten sijaintia. Jotta saari saataisiin vallattua tulee sinne lennättää nopeasti joukkoja tueksi ja se edellyttää saaren lentokentän valtaamista nopeasti. Tämän lisäksi satama on myös vallattava jotta yhteydet muualle saadaan hallintaan. Saarella on myös tele-keskuksia jotka on hallittava.

Kyseinen operaatio jalkaväellä olisi todella riskialtis koska vastassa on hyvin harjoitellut varuskunta taisteluvaunuineen joka tuntee alueen paremmin. Tukea olisi saatava ehdottomasti mereltä ja ilmasta sekä lisäjoukkoja pitäisi tuoda saarelle nopeasti. Myös huolto pitäisi järjestää. En sano että tämä ei voisi tulla kysymykseen mutta kyllä tämä offensiivi vaatisi todella paljon muutakin ja mitään Iskandereita ei sinne tuotaisi, ilmatorjuntaa kyllä varmasti.
 
Vaikka täällä sanotaan ettei Venäjän toimilla ole mitään logiikkaa niin olen eri mieltä. Eivät he lähde tahallaan kärsimään tappioita. Totuus lienee ettei Kaliningrad'illa ole mitään todellista tekoa Venäjän puolustukselle tai hyökkäykselle. Jos venäläiset ryhtyvät ampumaan ohjuksiaan niin siinä vaiheessa ollaan jo todella syvällä suursodassa. Siinä pommituksessa ei kukaan jää koskemattomaksi.

Pitänee paikkaansa että Kaliningrad on lopulta melko hyödytön Venäjälle. Koko alue on noin 100 km halkaisijaltaan, eli ydinalue on vain hieman ammustykistön kantamaa kauempana. Vaikka jätettäisiin Baltia ulkopuolelle, niin Puolasta käsin NATO kykenee hallitsemaan Kaliningradin aluetta suvereenisti torjuntaohjuksin maalla, merellä ja ilmasta.

Varmaan suurempi merkitys Kaliningradilla on ollut kylmän sodan aikana. Suuri laivastotukikohta hieman lähempänä Atlanttia, ja pieni muistutus Baltian maille ja Puolalle, että jos joku alkaa venkoilla niin lähimmät panssarit ovat naapurissa..
 
Mutta siitä on aika lyhyt aika kun baltian maat itsenäistyivät, 25 vuotta. Valtioiden mittakaavassa se on lyhyt aika.
Saatan kuvitella että Venäjän sodanjohdonkin mielestä Kaliningradilla ei enää ole juuri sotilaallista merkitystä mutta samalla siitä luopuminen olisi arvovaltatappio, en usko että kansalaiset katsoisi sitä suopeasti että Äiti Venäjä luopuu jostain mitä se on kerran ottanut.
 
Itse kyllä katson että Kaliningrad on strateginen alue, se on kanto kaskessa NATO:lle joka skenaariossa.
 
NATO on avoimesti myöntänyt, että Suwalkin käytävän (leveys kapeimmillaan noin 65 km) auki pitäminen on sille todellinen haaste. Venäjä on perustanut/perustamassa Läntisen sotilaspiirin alueelle hyökkäykseen kykeneviä panssariyhtymiä, esim. Kaartin 1. ja 2. panssariarmeijat. Valko-Venäjän mekanisoitujen prikaatien tukemana venäläiset panssari- ja maahanlaskujoukot pyrkivät sodan ensi tunteina katkaisemaan yhteyden Puolasta Baltiaan, luomaan huoltoyhteyden Kaliningradiin (ja jatkamaan hyökkäystä pohjoisen suuntaan).

http://www.atlanticcouncil.org/blog...ulnerable-link-in-europe-poland-s-suwalki-gap
http://www.conflict-news.com/articles/kaliningrad-russias-first-line-of-defence
http://www.numbers-stations.com/articles/russian-military-in-kaliningrad/
http://www.suomensotilas.fi/venaja-perustaa-lantiseen-sotilaspiiriin-uuden-panssariarmeijan/
http://sgseura.fi/index.php/12-ajan...o-nokkala-itameren-piiri-ja-sodan-pelit-osa-i

Lähteet ovat tällä kertaa osittain foliopiposarjaa, etenkin tuo number-stations.com... sivuston pitäjä/pitäjät ovat itse käyneet kuvailemassa Kaliningradin sotilaskohteita...
viimeinen linkki on Suomen Geopoliittisen Seuran sivuille everstiluutnantti evp. Arto Nokkalan artikkeliin
 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta, Minskin etäisyys Vilnasta, ja Puolan rajasta ei ole kaksinen. Vaatii aikamoista yllytyshulluutta Valko-Venäjältä lähteä peliin mukaan. Heillähän ei ole oman maan kansalaisiltakaan aivan sataprosenttinen tuki nykyhallinnolle. Tuossa käytävässä on, ainakin Googlemapsia tuijotellen, heikommin itä-länsi-suuntaisia väyliä ja se selvästi enemmän näitä risteäviä.

1. Kaartin armeija lienee kuitenkin tarkoitettu ensisijaisesti pretoriaanikaartiksi, Moskovan ja Kremlin suojaksi. Prikaatikokoonpanoon muuttaminenhan loppuu juuri näihin kahteen Kaartin divisioonaan, vaikka eivät jäänetkään entiseen vahvuuteensa, kuitenkaan niitä ei pienennetty prikaateiksi. Joka on hieman kummallista, ottaen huomioon divisioona kokoonpanoon kohdistuneen muutostarpeen kärjen, reaktioajan. Luulisi että se on nimenomaan tuossa tehtävässä toimivalle yksikölle hyvin keskeinen asia. On aika sama saako taistelukuntoon yhden pataljoonan divisioonasta vai yhden pataljoonan prikaatista. Sen sijaan prikaatikokoonpanossa olisi ollut enemmän mahdollisuuksia saada toinenkin pataljoona toimintakuntoiseksi organisaatiota tehostamalla.

2. Kaartin armeija puolestaan on muodostettu, tai muodostumassa, eteläiselle Venäjälle, Ukrainan nurkille.
Koko divisoona soppa on kovasti outo, prikaateihin siirtyminen päätettiin tehdä nimenomaan Naton ja länsimaisen teknologia armeijan uhkakuvan vuoksi, divisioonien katsottiin olevan liian kömpelöitä vastaamaan haasteeseen lännessä. Nyt Venäjälle, muodostetaan korskeilla nimillä varustettuja perinneyksiköitä, vaikka niiden kasarmit on uudelleen rakennettava ja koko uudistus, pelkästään hallinto ja infra, tulee maksamaan hillittömiä määriä.
Toki samalla korkeille upseereille on syntymässä runsaasti hienoja virkoja, jotka olivat lähellä kadota. Olisiko tässä syynsä :) sotilaiden kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä..

Mutta mahtaako noista käänteistä olla enemmän uhkaa lännelle ... vai ovatkohan vaan sahaamassa itseään jalkaan. Venäjän sotilasperinteisin kuuluu myös tämän elementti: arvonimillä ja ansiomitaleilla keekoilu, tsaarin/puolueen mielistely sekä kaikkien voimavarojen keskittäminen oman loiston lisäämiseen - kaikki tämä miehistön ja sotilaallisesti järkevien toimenpiteiden kustannuksella.
 
Nokkala toteaa artikkelissaan, että Kaliningrad on Venäjälle huomattavasti tärkeämpi kuin esimerkiksi Tallinnan suunta. RAND:in raportissa tultiin siihen johtopäätöksen, että venäläisten aloitekynnyksen nostoon / Baltian nopeaan haltuunoton estämiseen tarvittaisiin vähintään seitsemän raskaasti aseistettua NATO-prikaatia – nyt alueelle tullaan hajauttamaan yksi prikaati. Tuo 7 prikaatiakaan (Baltian maiden omien joukkojen lisäksi) ei välttämättä riittäisi, jos venäläiset käyttäisivät hyökkäykseen kaikki irrotettavissa olevat 27 prikaatia, mikä on tosin epätodennäköistä.

Skenaariossa Vilna - Kaliningrad (E28, E85) suunnan lisäksi Pihkovan suunnasta työntyisi toinen kiila E77-tiehen tukeutuen kohti Riikaa. Etelässä Suwalkin käytävässä, Puolan rajan ja Niemen (Memel) -joen välissä, on poikittaisten valtateiden lisäksi itä-länsi -suunnassa useita pienempiä teitä ja panssareille sopivia laajoja peltoaukeita.

Valko-Venäjän toiminta olisi arvoitus, vaikka maat ovat valtioliitossa ja harjoitelleet yhdessä Kaliningradin offensiivia. Lukashenka on Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumien jälkeen yrittänyt ottaa etäisyyttä isoveljeen, mutta sotatilanteessa maan johdon vaihtoehdot lienevät vähissä.

http://www.rand.org/pubs/research_reports/RR1253.html

SGS:n evp. upseerien näkemyksiin Venäjän / NATO:n suorituskyvystä kannattaa suhtautua sillä varauksella, että ainakin Visuri on mielipiteiltään NATO-kriittinen.
 
Viimeksi muokattu:
SGS:n evp. upseerien näkemyksiin Venäjän / NATO:n suorituskyvystä kannattaa suhtautua sillä varauksella, että ainakin Visuri on mielipiteiltään NATO-kriittinen.

On Nato -kriittinen, mutta myös realisti. Ehkä jopa inho -sellainen.
 
Suomen tekemä isäntämaasopimus näyttää entistä vaarallisemmalta kun tuota karttaa katsoo.
Toki jos uskoo, että Nato reagoi ajoissa ja varustaa baltit ja siirtää sinne 100-tuhatta sotilasta tilanteen kiristyessä. Vaan ei ne niin tee.

Baltit ne on saaroksissa eikä Venäläiset tuolla läntillään. Oletettavasti siellä on aika paljon materiaalia ja tilanteen kiristyessä myös porukkaa. Ne vetäsevät tuosta linjat suoriksi niin että Puola on ihmeissään estäen kaiken tulemisen lännestä. Samalla kun möyrivät Balttiassa Venäjältä käsin.

Mielikuva, että Kalingrad on saaroksissa vaatisi uskottavampaa ja jämäkämpää politiikkaa Natolta.Isompaa varautumista ja sitoutumista Balttiaan. On sitä nyt ilmassa ollut.
 
No eihän se Venäjä ala yhtäaikaa ottamaan mittaa Puolan torjuntakyvystä, Liettuassa olevien Natojoukkojen aiheuttamasta reaktiosta ja samalla Balttian valoittamista. Ei onistu salassa eikä onnistu ilman esim Tanskan salmen sulkeutumista tai rahaliikenteen katkeamista. Pelkästään Puolan kanssa Venäjällä on tekemistä saati tuollaisen skenarion maailmanpalossa. Näillä panoksilla ei Kaliningradilla olekaan enää juuri mitään merkitystä.
 
Back
Top