Kamppailulajit sotilastaitona ja reservin harrastuksena

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vonka
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Tosin tuo sonni pelotti ihan saatanasti.

bull.jpg



Paul_Hogan_Horns_of_Moloch.jpg


:D
 
Näinpä. Omalla kohdalla tappeluun liittyviä kokemuksia ei ole kuin ihan pari, molemmissa hyökkääjä luovutti. Itselläni oli jonkinlaista harjoittelutaustaa nyrkkeilystä ja AUK:n lähitaistelukoulutuksesta (eli pystypainia ja joitakin niveliä rikommattomia hallintaotteita), en tiedä vaikuttiko nuo sillä tavalla että kaveri näki miten reagoin ja päätteli että osaan jotakin ja olen halukas koittamaan. Oma asenne tuohon aikaan oli sellainen että pyrin todistelemaan itselleni ja muille että olen oikeasti kova jätkä ja AUK:sta opittu kärkitaistelijan ja tuohon liittyvän alpha-uroksen rooli iskostui minuun aika hyvin, tai ainakin tuon roolin tavoittelu iskostui.

Toisaalta työskentelen nautojen parissa ja tilanteita riittää semmoisia joissa nauta on puskenut minut maahan ja koittanut polkea jalkoihinsa, olen tullut potkituksi aika kovaakin, pystypaini on aika normaalia tuollaisen elukan kanssa ja välillä on 1000 kiloista valtavaa sonnia pitänyt mitättömän metrin mittaisen kepin kanssa hätyyttämään johonkin suuntaan (SILLOIN PELOTTI!). Yksi erittäin pelottava kokemus oli pitää todella pelokasta hevosta (kiivas ori) hallinnassa keskellä räksyttävää rakkilaumaa. Etenkin hevosten kanssa on sellainen juttu minulla on että kykenen toimimaan super-rauhallisesti varsin uhkaavissa tilanteissa, tuosta on tullut ihan asiantuntijoiden taholta kehuja.

Ja jottein totuus unohtuisi niin sitten taas joskus olen mennyt aivan lukkoon kun on pitänyt mennä karsinaan jossa kieppuu 30x600 kiloa villiä lihaa tapellen keskenään, jo pelkkä huuto on aika huumaava kokemus kun sitä kuuntelee aidan toiselta puolelta. Tuo piti sitten toki myöhemmin kuitata suoritetuksi koska hävetti se oma reaktio koska tuolloin ensimmäistä kertaa altistuin ihan puhtaalle pelkuruudelle jota ei voinut minkään itsepetoksen keinoin selitellä pois.

Yhden kerran työkyky on kärsinyt aika tavalla kun 450 kiloinen hieho (siis nuori lehmä) Yks-kaks räjähti käsiin yritti potkia päähän ja hyppiä päälle kun kurkottelin sen mahan alle pyyhkiäkseni utareita puhtaaksi lypsyä varten, kokemus itsessään ei kovin järkyttävä mutta seuraavana päivänä iski itsesuojeluvaistot päälle ja useampi kuukausi meni että tuosta toipui. Nimenomaan siten että järki sanoi että ei niitä tarvitse pelätä, mutta alitajunta viisaampana potki kokoajan vastaan. mm lehmän utareen pyyhkiminen saattoi olla sellaista että alitajunta käski käden vetäytyä taakse päin ja järki käsi käden pysyä paikoillaan. Lopputulema oli se että jos lehmä liikahti vähänkin niin käsi nytkähti hieman taakse aivan tahtomatta tai siis paremminkin tahdon vastaisesti. Vähän oli jo työnteon mielekkyys kysymyksen alla tuohon aikaan. Tuokin sitten hellitti kun yksi kanttura koitti polkea kättä ja silloin päätin että 'polje perkele vaikka paskaksi mutta en anna periksi. PERRKEELEEE'.

Sen mitä taas on muuten huomannut työnteon aikana että usein naiivit ja kokemattomat ovat kaikkein "rohkeimpia" he kun eivät vielä tajua kaikkia vaaroja, usein nuoret alalle tulevat pitävät kunnia-asiana etteivät käytä turvavälineitä... No kyllä ne sitten ensimmäisen hullun kantturan kanssa yleensä oppii että ei niistä turvavälineistä haittaakaan ole. Siksi väittämä että kokenut sotilas on pelokkaampi kuin kokematon on mielestäni varsin oikeaan osuva, etenkin jos koulutus muuten on ollut asiallista eli kaveri ei mene lukkoon sen vuoksi ettei osaa toimia tilanteessa millään tavalla. Kokeneen pelko on nimenomaan sitten semmoista että hän välttelee tilanteisiin joutumista, kokematon lamaantuu ehkä enemmänkin itse tilanteessa.

Tuskin noista kukaan elukoiden kanssa töitä tekemätön mitään tajuaa (ja tuskin kukaan tänne asti lukeekaan), Ja liekkö tarvitseekaan (tuskin). Enkä väitä että tietyllä tapaa omien itsesuojeluvaistojensa varassa toimiva elukka vertautuisi kovinkaan hyvin puhtaasti pahaatahtovasti toimivaan ihmiseen.

Hurjan tuntuista touhua, työskennellä lehmien ja hevosten kanssa.
 
Vai sonnipainiksi tämä ketju meni.

Nautajutsussa ja kaakkibudossa turvakengät riittävät alkuun. Toisin kuin sen viikon amfetamiinia putkeen vetäneen katusekopään kanssa, hevoselle voi pikkutyttökin olla isäntä. Ja yleensä onkin.

Tai sitten ei. Kun 500-kiloinen heppa junttaa sorkan jalkapöytään ja kavio osuu sopivasti kovikkeen ja muun kengän saumakohtaan ja aikanaan turvotuksen laskettua nähdään, ettei kaksi ulommaista varvasta liiku. Toivo elää, joten jalkaan tehdään fysioterapiaa kymmenen tuntia, kivut eivät kuitenkaan hellitä eikä jalka ja varpaat vieläkään taivu, joten sen jälkeen mennään hermolääkärille, joka huomaa, että piuha on poikki eivätkä nuo varpaat tule koskaan enää liikahtamaan, minkä jälkeen leikkauksessa otetaan hermopiuha pois pikkuvarpaasta aina polvitaipeeseen asti.

Jalan kanssa voi elää ja kivut ovat poissa ja vakuutusyhtiön rahaa on taputeltu viisitoista tuhatta euroa.

Tässäkin lajissa väistölinja ja (hevosen olessa kyseessä) määrätietoinen hallintaote on oleellinen.


deadhorse.gif
 
Viimeksi muokattu:
Minulle tärkeä asia on kunnioittaa kaikkia pidempään budolajeja treenanneita. En ole koskaan lähtenyt vastakkainasetteluun eri lajien kautta...ihan hölmöä! Jokaisesta lajista voimme aina etsiä ja löytää ne vahvuudet...ei aina vaan heikkouksia...oppia ikä kaikki ;)

Kysehän on siitä, että ei ole parasta lajia. On vain paras laji, joka sopii tietylle yksilölle.
 
Kysehän on siitä, että ei ole parasta lajia. On vain paras laji, joka sopii tietylle yksilölle.

kun ALUSSA keskittyy siihen parhaaseen lajiin, joka itselle parhaiten sopii ja harjoittelee ahkerasti ja säännöllisesti niin saa parhaan hyödyn itselleen eli keskityy ensialkuun intensiivisesti yhteen lajiin.
(sanotaan että laji valitsee harrastajansa eikä harrastaja lajia) :cool:

 
Tekniikoiden perusteet oppii siinä ensimmäisessä lajissa ja sitten pitäisi olla helpompi soveltaa niitä eri lajien painotuksiin. Tosin monilla tuntuu olevan vaikeaa "päästä eroon" aiemman lajin tavasta tehdä... Sillä ei toki ole sinänsä mitään merkitystä. Vyökokeissa ja esim. kilpailemisessa voi tulla sanomista... Yleensäkin ensimmäisenä opittu tapa tehdä juurtuu mieleen ja sitä on jälkikäteen vaikea muuttaa. Ne erot toki ovat suhteellisen pieniä, mutta joskus "ratkaisevia"...
 
Vai sonnipainiksi tämä ketju meni.

Nautajutsussa ja kaakkibudossa turvakengät riittävät alkuun. Toisin kuin sen viikon amfetamiinia putkeen vetäneen katusekopään kanssa, hevoselle voi pikkutyttökin olla isäntä. Ja yleensä onkin.

Tai sitten ei. Kun 500-kiloinen heppa junttaa sorkan jalkapöytään ja kavio osuu sopivasti kovikkeen ja muun kengän saumakohtaan ja aikanaan turvotuksen laskettua nähdään, ettei kaksi ulommaista varvasta liiku. Toivo elää, joten jalkaan tehdään fysioterapiaa kymmenen tuntia, kivut eivät kuitenkaan hellitä eikä jalka ja varpaat vieläkään taivu, joten sen jälkeen mennään hermolääkärille, joka huomaa, että piuha on poikki eivätkä nuo varpaat tule koskaan enää liikahtamaan, minkä jälkeen leikkauksessa otetaan hermopiuha pois pikkuvarpaasta aina polvitaipeeseen asti.

Jalan kanssa voi elää ja kivut ovat poissa ja vakuutusyhtiön rahaa on taputeltu viisitoista tuhatta euroa.

Tässäkin lajissa väistölinja ja (hevosen olessa kyseessä) määrätietoinen hallintaote on oleellinen.


deadhorse.gif

Kun Suomesta ilmeisesti kysymys, heppa selvisi ehdonalaisella?
 
Olen samaa mieltä Vongan ja Bodyguardin kanssa etätyrmäyksistä. En vaan kehdannut noin suoraan sanoa, koska ajattelin että joku varmaan loukkaantuisi siitä ja valittaisi miten etätyrmäykset toimii mutta minulla ei vaan ole kokemusta/osaamista/ymmärrystä aiheesta. :)

Tässä suomalaista "etätyrmäysosaamista". Muistaakseni kas-pinissakin on näitä..


Tuossa kun aijemmin vertasin scandinavian defendoa ja krav magaa, niin defendossa on tekniikkavalikoima huomattavasti pienempi. Olikohan vain 65 tekniikkaa? Se antaa aikaa toistolle.

>> Tatahan se lahinna on... kun tarpeeksi kertoo, kylla se uskoo..!


Huom. polvet kuluttaneet nahan puhki heavy-bagista... ja noita vedetaan, ja vedetaan lisaa. Etupotkuja Suomessa amatooreilla ehka 1500-2000 toistoa/ viikko harjoituskaudella.. mavoja ehka enemman. Siita lahdetaan. Toistojen maara ja sparraus yhdessa ratkasee kondiksen, tuo vaistoa ja auttaa rytmin/ hengityksen loytamisessa. Kadulla ei ole eria, se on selva, mutta jos voit laittaa 100% ensisekunnilla niin on huomattavasti helpompi juosta karkuun hetikohta jos on saanut pienen hien paalle jo harjoituksissa!
 
Näillä pääsee jo pitkälle:

1. Liikkuminen pois hyökkäyslinjalta
2. Suoraviivaiset torjunnat
3. Peruslyönnit ja -potkut
4. Torjunnat ja iskut kepillä
5. Paini->niskalenkki->selätys
6. Lukot ja kuljetusotteet

Hyva lista, vaikka haastava jos ei ole kaikilla aktiivista liikuntataustaa, esim. vasureille noi menee painvastoin eli jotain mussutusta on aina. Plus paikat hajoaa tosi nopsaan jos ei kaverit ole tottuneet venyttelemaan/ jaahdyttelemaan.

Lisaisin ainoastaan yhden asian, ja laittaisin sen ykkoseksi:

- AGGRESSIO --> Suoraan paalle/ lapi, kaadetaan vahintaan se vihollinen ja luotetaan siihen etta meilla on ainakin jotain spetznaz-erkkareita vastaan maaraetu. Takaa tulee miesta joka jeesaa... Minkaan muun edun varaan ei voi laskea, paitsi etta stadilaisen torjuntajoukkueen johtajana aion ainakin itse rajayttaa telluilla maan tasalle jokaisen rakennuksen mista tulee kuittailun sijasta 7.62:ta.
Meinaan yksi tollanen 5krs, 4 rappua 70-luvun stadilan lahion peruspalikka rakennetaan 40 miehen voimin takaisin tontille vuodessa, ja samanverran ukkoja kaatuu jos sielta lahdetaan jotain erikoisjoukkoa alakerrasta alkaen ja huoneisto kerrallaan hyydyttamaan. Jo pelkka lahestyminen tulee olemaan ihan haista paskaa vaikka savutettaisiin. Niilla on lampparit Draguissa(?), ja RPG-XX jos yritetaan Paseilla ovelle.
Huom. tassa siis oletan etta jos tilaan epasuoralta raskaan torjunnan Apteekkarinkatu 6:teen, syy "kivaarikaliiperisten aseiden pauke" on lievin seuraamus 'EI HELVETISSA, MIKA IDIOOTTI jne..!"
Eli on tehtava kasin se ratkaisu, eli tellut nurkan alle ja hyvasti Kyllikki & Apteekki.
 
Itse asiassa IT:n ja teknologian kehittyessa epasuoran tilaamisen pitaisi lahestya taksikeskusta:
- epasuoran tulen keskus, hyvaa iltaa. Kuinka voin palvella?
- joo moi, tarttisin raskaan torjunnan tanne Viikkiin. Naapuri ampuu ihan vittuillakseen ovista ja ikkunoista
- loistavaa, meilla on yksi raskas torjunta juuri vapaana, missa tarkalleen olette?
- no tassa Apteekkarinkatu kutosessa, tai about 100 metria siita lanteen. Seison tassa edessa.
- viisasta. Saamme sinne epasuoraa noin 4 minuutin paasta. Tuleeko tilaamanne raskas torjunta kateisella vai kortilla?
- eikun mulla on niita torjuntaseteleita.
- olette siis helsinkilainen?
- no varsinaisesti espoolainen itse asiassa...
- ai. no siina tapauksessa teidan taytyy soittaa Espooseen... me hyvaksymme tulikomentoja ainoastaan Helsingin kaupungin asukkailta. Toivotan onnea, Espoossa on pitkat jonot tahan aikaan, kauniaislaiset ovat niin karkkaita tilaamaan epasuoraa kun on hyva nakyvyys Vantaalle. Illanjatkoa.
 
Lähikamppailussa voidaan ajatella, että kolme asiaa on tärkeintä: mieli eli taistelutahto, fyysinen kunto ja kolmantena siellä jossain tekniikat. Huonollakin tekniikalla voi voittaa jos taistelutahto on hyvä ja kunto edes välttävä.
Aseellisessa kamppailussa aseen hallinta on hyvin tärkeää ja on hyvä tiedostaa, että vihollislla voi olla ase vaikka sitä ei näe. Sen takia tekniikoiden olisi hyvä olla sellaisia, että ei ole välää onko vihollinen aseeton vai ei. Vielä jos ajatellaan veistä, niin periaatteessa ei ole väliä onko hyökkäys pisto tai viilto. Vastahyökkäys pysyy kutakuinkin samana etenkin jos lähitaistelutaidot ovat vähäisiä esim. jalkaväen perussotilas.
Filippiineillä huomattiin 90 luvun alussa että heidän merijalkaväkensä lähitaistelutaidot tarvitsevat päivitystä. Sodankäynti oli muuttunut ja kapinalliset/ vapaustaistelijat maan eteläosissa käyttivät usein teräaseita hyökkäyksissä sotilaita vastaan. Etenkin talojen tarkistuksissa ja tiesuluilla oli yleistä, että joku hyökkäsi viidakkoveitsen kanssa päälle esim. bussissa. Tilanne missä on vaikea ehtiä ampua ja sivulliset ovat vaarassa.
Filippiinien merijalkaväelle opetetaan lähitaistelumenetelmänä Pekiti-Tirsia Kalia. Tekniikat ovat yksinkertaisia ja helppoja omaksua. Alussa painotetaan voimaa, agressiivisuutta ja jalkatyötä. Myöhemmin tulevat enemmän toistoja vaativat tekniikat. Recon marinet kantavat mukanaan lyhyttä miekkaa, ginunting, joka käy myös viidakkoveitsestä. Sivulla 2 olevassa videossa näkyy ainakin jalkatyötä ja miekat. Yleensä mukana kannetaan hieman lyhyempää miekkaa.


"Stick is round, blade is flat. Make your choice"
 
Viimeksi muokattu:
Tässä noin niiku ajatuksia/unelmia laajentava klippi (toivottavasti) ----> "one mind any weapon"



UFC Fighters Experience Marine Corps Martial Arts


Asiaa!! Itse asiassa USMC Kapteeni Brian Stann (Silver Star) oli WarPig 2:sen (2nd Mobile Assault Platoon, 3rd Battalion, 2nd Marines Div.) jjoht Nasiriyahin sillan taistelussa 2003, ja mainittu ohimennen esim. TV-sarjassa Generation Kill... erittain kunnioitettava 12-6 vapaaottelusaldo, kaveri on siis alunperin US Naval Academyn miehia.
Fight of the Night muistaakseni Vanderlei Silvaa vastaan UFC Japanissa pari vuotta sitten, jai siita elakkeelle. Pyorittaa sotaveteraaneille duunia hommaavaa firmaa, ja tekee ottelujuontoja siina sivussa, mielestani hyvin.

Semper Fidelis.
 
Lähikamppailussa voidaan ajatella, että kolme asiaa on tärkeintä: mieli eli taistelutahto, fyysinen kunto ja kolmantena siellä jossain tekniikat. Huonollakin tekniikalla voi voittaa jos taistelutahto on hyvä ja kunto edes välttävä.
"

Amen. Joseph Wambaugh, joka oli 20 vuotta Los Angelesissa poliisina, kirjoitti koulutusvaiheesta, miten kouluttaja otti kokelaista pienikokoisen mutta kovakuntoisen juoksijan ja kaksi isokokoista kokelasta, joiden piti laittaa hänelle raudat. "Maalimiehelle" hän antoi ohjeen: et anna niiden laittaa itseäsi rautoihin.

Tilanne päättyi siihen, että karpaasit istuivat huohottaen ja maileri oli edelleen vapaana.
 
Vai sonnipainiksi tämä ketju meni.

Sonnipainissa pitää olla pistimet hyvässä rasvassa ja intoa maapainiin. Toki ei se pystypainikaan jotakin pyykkikonetta vasten huono ole.

Kokemusta on. :camo: (pimeässä puolijuokkueteltassa syntyy kivoja tilanteita, pesemättömät perseet vaan läpsyy)

Lähikamppailussa voidaan ajatella, että kolme asiaa on tärkeintä: mieli eli taistelutahto, fyysinen kunto ja kolmantena siellä jossain tekniikat. Huonollakin tekniikalla voi voittaa jos taistelutahto on hyvä ja kunto edes välttävä.
Aseellisessa kamppailussa aseen hallinta on hyvin tärkeää ja on hyvä tiedostaa, että vihollislla voi olla ase vaikka sitä ei näe. Sen takia tekniikoiden olisi hyvä olla sellaisia, että ei ole välää onko vihollinen aseeton vai ei. Vielä jos ajatellaan veistä, niin periaatteessa ei ole väliä onko hyökkäys pisto tai viilto. Vastahyökkäys pysyy kutakuinkin samana etenkin jos lähitaistelutaidot ovat vähäisiä esim. jalkaväen perussotilas.
Filippiineillä huomattiin 90 luvun alussa että heidän merijalkaväkensä lähitaistelutaidot tarvitsevat päivitystä. Sodankäynti oli muuttunut ja kapinalliset/ vapaustaistelijat maan eteläosissa käyttivät usein teräaseita hyökkäyksissä sotilaita vastaan. Etenkin talojen tarkistuksissa ja tiesuluilla oli yleistä, että joku hyökkäsi viidakkoveitsen kanssa päälle esim. bussissa. Tilanne missä on vaikea ehtiä ampua ja sivulliset ovat vaarassa.
Filippiinien merijalkaväelle opetetaan lähitaistelumenetelmänä Pekiti-Tirsia Kalia. Tekniikat ovat yksinkertaisia ja helppoja omaksua. Alussa painotetaan voimaa, agressiivisuutta ja jalkatyötä. Myöhemmin tulevat enemmän toistoja vaativat tekniikat. Recon marinet kantavat mukanaan lyhyttä miekkaa, ginunting, joka käy myös viidakkoveitsestä. Sivulla 2 olevassa videossa näkyy ainakin jalkatyötä ja miekat. Yleensä mukana kannetaan hieman lyhyempää miekkaa.


"Stick is round, blade is flat. Make your choice"

Aseellinen yhteenotto tosiaan kestää sekunneista jopa muutamiin sekuntteihin, olipa kyseessä yhtä taitavat ottelijat tai aloittelija vastaan mestari-tason kamppailija. Ero noissa on se että saman tasoiset kaverit todennäköisesti molemmat tulevat osutuiksi ja voittaja ratkeaa sillä joka haavoittui vakavammin/kuoli. Eli sikäli tekniikat ja nopeus korostuu, fyysinen kunto (jos nopeus luetaan pois) voi olla jopa aivan toisarvoista itse kamppailun kannalta, toki harjoitteluun (=kamppailu-urheilu) ja totta kai vireystilaan itse kamppailussa (=sotilas) sillä on taas valtavan paljon isompi merkitys.

Eskrimaa olen jonkinverran tutkiskellut ja mieleen tulee ensimmäisenä aika viilto ja erityisesti lyöntikeskeinen systeemi. Toki aika vähän tunnen tyylisuuntaa mutta historialliseen (eurooppalaiseen) aseelliseen kampailuun verrattuna hallintaotteet tuntuvat jäävän pois. Esimerkiksi noin 1100-1200-luvulta olevassa Fioressa tikari- ja keppiottelun ratkaisuun pyrkivät liikkeet ovat likipitäen pelkästään vastustajan asekäden hallintaan ottamista ja siitä joko lyömistä, aseen riistoa, nivelen rikkomista tai heittoja. Miekkailussa, etenkin lyhyemmillä miekoilla, pyritään horjuttamaan vastustajaa samoilla tavoilla, vaikkakin lyöntitekniikoiden merkitys alkaa korostua. Ideana tässä juuri se että tällöin voidaan turvallisesti lyödä vastustajaa ilman pelkoa että tämä pääsee rankaisemaan heti tai aivan kohta.

Toki myönnän että hirveästi en tunne tyylisuuntaa, enkä edes sitä onko kyseessä sama suunta kuin Pekiti-Tirisia Kali tai edes sinne päin.

Mielenkiintoista olisikin tietää mikä on asian harrastajan näkökohta aiheeseen. Olenko analyysissä oikeassa ja jos olen niin miksi näin? Omassa mielessä kukkii ajatus juuri kohtuu yksinkertaisesta ja helposti omaksuttavasta tyylisuunnasta, mitä etenkin sotilaille suunnitellut kamppailusuuntaukset yleisesti ovat olleet.

Nuo jälkipolville säilyneet historialliset eurooppalaiset kamppailusuunnat on yleensä suunniteltu soturi/ylimistöluokalle tai sitten kaupunkien militiajoukoille joilla kaikilla on ollut aikaa ja motivaatiota harjoitella vuosikausia. Eli ihan muutaman kuukauden puoliaktiivisella treenaamisella heiltä ei ole odotettukaan mitään. Tämä voisi selittää eroa.

Ja kun aseellisen kamppailun teemalla jatketaan niin sitten mieleen nousee legendaarinen Musashi jonka miekkailu/kamppailu-systeemi vaikutti jokseenkin yksinkertaiselle eurooppalaisiin vastikkeisiinsa verrattuna, ainakin kirjansa Book of Five rings perusteella. Mutta mitä ilmeisimmin hänellä homma toimi, ja hän panosti minun mielestäni enemmänkin ehkä nopeuteen, etäisyydenhallintaan ajoitukseen ja henkiseen kanttiin kuin monipuolisiin asetekniikoihin, jos jotakin niin aseiden käsittely (erityisesti Katanan) oli aika yksinkertaista. Muuten en vain japanilaisen kamppailun perinteitä tunne tai sen aikaisia olosuhteita Japanissa (soturiluokkahan muuttui tuossa vaiheessa enemmänkin "kirjanpitäjäluokaksi"), eli missä suhteessa Musashi oli niinkin kova tekijä kamppailijana kotimaassaan. Askeettisesti elävä ja kuolemaa pelkäämätön sekä armoton urheilija hän kaikesta päätellen oli.
 
Viimeksi muokattu:
Suomesta löytyy historiallisen miekkailun todellisia asiantuntijoita. Tässä Ilkka Hartikaisen video, joka esittelee bolognalaisen miekkailun liikkeitä (terminologiani ei välttämättä ole täysin korrektia, sillä en miekkailusta tiedä juuri mitään). En tiedä löytyykö saksalaisen tyylisuunnan osalta niin tunnettuja asiantuntijoita Suomesta, mutta varmaan senkin osalta taso on hyvää. http://ehms.fi/ohjaajat/

 
Tassa nakee miten kay jos Thai-padien pitajat innostuu vahan liikaa... ihan liikaa! Hupi alkaa jossain kolmen minsan kohdalla, jengi maksaa Phuketissa Tigerille vahintaan viisi paivaa, taisi aika monella jaada ekaan paivaan. Mulla jai kahteen paivaan 37-vuotiaana, tosin eri leiri Thaimaassa mutta sama kohtelu.
Hyva etta muussattu banaani pysyi mahassa kolmantena paivana...

noh tulipa nahtya Thaimaa kun oli vihdoinkin varaa matkustaa :)!! Nuoruuden "oman lajin" tyyssija... siistia.

 
@Tetra On muuten hyvä video! Juu ja Hartikainen on tuon tyylisuunnan tietynlainen keulakuva ihan maailmanlaajuisesti. Itse seuraan enemmän vanhempaa materiaalia ja keskityn näin aloittelijana pitkään miekkaan ja tikareihin joten Hartikaisen materiaali ei minuun ole sillä tavalla iskenyt.

Suomessa kyllä Fiore ja ylipäätään Italaiset tyylisuunnat ovat dominoivia. Lähinnä siksi että lähdemateriaalit ovat paljon parempia (paljon kuvia eri tekniikoita). Saksalaisen miekkailun ns. alkumestari Liechtenauer on runomuotoinen teksti jonka tulkinta on kohtuu haasteellista. Renesassin ajalta alkaa sitten tulla pohjois-Eurooppalaistakin väriä aika voimalla nättien kuvitusten kanssa.

Itse en ekspetti ole, mutta bolognese suuntaus on enemmänkin renesanssin ajan kaksintaisteluun suuntautunut suuntaus. Perustekniikathan ei juuri muuksi muutu (kaikki videon liikkeet ovat täysin valideja juttuja myös aikaisemmilta suuntauksilta), mutta tietyllä tapaa homma muotoutui enemmän kohti haavoittamista ja käsittääkseni mieluusti kasvoihin. Lähinnä siis näkyy varovaisuutena jossa vasutustajaa pyrittiin haavoittamaan ja tämä merkitsi kaksintaistelun voittoa, kun aiemmissa oppaissa pyrittiin ehkä enemmänkin tekemään vastustajasta toimintakyvytön ja oletettiin että vastustaja ei lopeta pillin vihellykseen.

Se miten se tuossa videossa näkyy on lähinnä se että pyrittiin lyömään kasvoihin ja kaulaan. Käsiin ei suunnattu kaiketi ensimmäistäkään iskua koko videon aikana! Tosin noilla miekoilla se ei välttämättä hirveää tuhoa edes aiheuttaisi, koska nuo ovat erityisesti pistomiekkoja joiden viiltohaavat ovat kohtuu pinnallisia.

Vertaa vaikka tähän saksalaiseen:


Toki miekat ovat hyvin toisen tyyppisiä: lyhempiä ja viiltäviin iskuihin erikoistuneita ja tämänkin vaikuttaa tekniikaan.

Välineet tarkoituksen mukaan.

Saksalainen miekkailu muuntautui samaan aikaan enemmän urheilutyyppiseksi miekkailuksi kun Italiassa erikoistuttiin kaksintaisteluihin. Tällöin pistot jäivät pois myös siksi että saksalaisen ei juridisesti ollut lainmukaista pistää toista saksalaista (koska isompi kuoleman vaara). Tämä sitten ei voinut olla vaikuttamatta myös sodankäyntiin koska "you fight as you train", ja aikalaisteksti mainitsee että saksalaiset sotilaat keskittyvät viiltoihin myös taisteluissa ulkolaisia vastaan... Aikana jolloin haarniskointi teki viilloista lähestulkoon turhia vaikuttamisen muotoja.

Renesanssin aika on sikäli mielenkiintoista aikaa näin jälkikäteen tulkittaessa että silloin alkaa näkemään tietyssä mielessä eri kamppailu- ja koulusuuntausten jakolinjoja (jotka ovat kytköksissä sosiaaliseen muutokseen), verrattuna keskiaikaisin lähteisiin kuten Liechtenauer ja Fiore. Jotka kuitenkin ovat vielä hyvin saman tyyppisiä ja käytetty aseistuskin oli saman tyyppistä.

Mutta en tosiaan ekspertti ole oikeastaan sen kummemmin teoriassa kuin käytännössäkään.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top