Kamppailulajit sotilastaitona ja reservin harrastuksena

Vonka

Supreme Leader
@Bodyguard tule sinäkin käymään täällä :)

Erilaiset aseettoman taistelun tekniikat ovat hyvää oppia lähitaistelua varten ja lisäksi erinomainen tapa saada kuntopohja helposti kasvuun lentämällä parvessa, ohjatuissa harjoituksissa. Muutaman kuukauden kun käyt ohjatuissa 2-3 kertaa viikossa autolla, todennäköisesti pyöräilet tai hölkkäät sinne pian siksi, koska se tuntuu hyvältä.

Jotta jokainen voisi aloittaa sopivassa lajissa ikärakenteeseensa nähden ja välttää revähtymiä ja henkisiä komplikaatioita, avaan keskustelun ja toivon, että muut pitkän linjan - tai lyhyemmänkin - "samurait" jatkavat. Seuraavassa viestissä avaan tuntemiani lajeja. Niitä on koko kirjossa kyllä vähän.

Henkilökohtaisesti olen harjoitellut judoa, perinteistä aikidoa, kahden eri tyylisuunnan jujutsua ja viimeisenä israelilaisten sotilaslajia Krav Magaa. "Viimeinen" treenini ja harjoitusotteluni oli vuonna 2000.

Never say never... Koska minulla on vielä hiukan vapaaehtoisia reserviläishommia ja asevelvollisuutta jäljellä vuosikymmen, aloin piiskata tässä maailmanpolitiikan tilanteen kiristyessä itseäni liikkeelle ikään kuin ulkoisesta velvollisuusmotivaatiosta. Mietin, että minä en jumalauta jaksa kauan yksin räkä poskella jolkottaa missään pururadalla. Olen keskimittainen mutta isoluinen ja kulmikas, läskittömänäkin raskasrakenteinen. Eri tyyppiä kuin maratoonarit. Oli kuin olisin piiskannut kuollutta hevosta. Jotain kehitystä toki tapahtui.

deadhorse.gif


Ainoa, mistä oikeasti urheilussa nautin, on ollut taistelu. Mutta enää en ole väkivahva nuori apina. Miten toimia? No, aloitin budopolun uudelleen resevikuntosyistä ja omaksi ilokseni hiukan omilla ehdoin ja valitsemalla sopivan tyylisuunnan. Tietä pohjustin kaukaa. Aluksi pyöräilin hyöty- ja työmatkapyöräilyä ja tein hengitysharjoituksia sekä päivittäin vanhan kiinalaismunkkien taiji-tyyppisen yhdeksän kohdan aamuvoimistelun (pa tuan chi). Sitten oli aika nöyrtyä ja soittaa senseille miltei uuteen lajiin, että pitäisikö joku peruskurssi. Kerroin ikäni ja taustan. "Tule heti porukkaan, treenit on silloin ja silloin."

Se oli tietysti kiva, ettei tarvinnut mitään ukemikurssia enää neljättä kertaa alkaa alusta. Kaikissa muissa kävin peruskurssit eli aloin aina alkeista uuden lajin.
 
Kaiken muun hyvän eli fyysisen kunnon kohentumisen lisäks kamppailulajit tuovat/kehittävät koordinaatiokykyä, "tilanne silmää", taktista ajattelua ect ect.... mutta kuten kaikessa, mitään kehitystä ei tapahdu "ilmaiseksi" ja yht`äkkiä...

Henkohtaisesti huomasin/havaitsin miten (ainakin) vuosikymmenen harjoittelu kamppailulajien parissa helpotti esimerkiksi. reserviläisurheiluammunnan aloittamisen harrastamista ja siihen kuuluvaa aseen hallintaa/ammuntaa ja liikkumista samaan aikaan.

Jospa vielä sellaisen porukan löytäsi missä ei ensimmäisen vartin aikana saa totaalista sydänpysähdystä (voi tulla jo viidessä) ... tunnustan että ei vaan enää pitkiin aikoihin (vuosiin) ole vaan "jaksanut, viitinyt, halunnut, huvittanut .ect" liikkua edes murto osaa siitä mitä ennen teki kun kilpailin/ samaan aikaan kun veti treenejä ....:oops:

Nyt voin vain sanoa että "ennen oli ennen ja nyt on nyt".....:confused:
 
Käskystä paikalla... Mun kamppailulajitaustani on ehkä hiukan rajoittunut, koska olen keskittynyt yhteen lajiin, eli se on Taekwondo (WTF). Toki armeija-aikana meillä oli lähes päivittäin "itsepuolustusta". Se oli lähinnä sovellettua painia, nyrkkeilyä ja jonkin verran jujutsua. Toki olen tutustunut hiukan myös joihinkin muihin korealaisiin lajeihin, lähinnä Hapkido, Han Moodo ja Hoi Jeon Moo Sol. Ja onhan meillä perjantaitreeneissä muutakin kuin TKD:a, lähinnä vapaampaa, eri lajeista poimittuja juttuja... Tuo pa tuan chi kuullostaa aika lailla samalta kuin Grand Master Joon Rheen kehittämä "aamuvoimistelu", missä tosin on 12 kohtaa. Ottaa sellaisen vartin aamuisin, mutta pitää kuosissa... Varmaankin siihen on otettu vaikutteita pan tua chista.

Taekwondo mielletään pitkälti potkimiseksi ja sitähän se kilpaurheiluna pääasiassa onkin. Mutta myös muuta. Perustekniikkaa, eli lyöntejä, torjuntoja ym. Potku- ja ottelutekniikka ( Kyorugi ), Liikesarjoja ( Poomse ), erityyppisiä askelotteluita ( Il bon Kyorugi, Sam bon kyorugi ). Askelottelut ovat eräänlaisia kaavamaisia itsepuolustusjuttuja. Ja tottakai vapaata itsepuolustusta ( Hosinsul ), mihin kuuluvat myös erilaiset kaatumiset ( ukemi ym ). Monipuolinen laji, mutta potkujen osalta vaatii kyllä notkeutta ja liikkuvuutta. Jotkut taiturit vievät sitten niitä potkuja ihan akrobatiaan asti... Mutta ne ovat sitten näytösjuttuja. Tehokas lämmittely ja venyttely kuuluu kyllä jokaiseen treeniin... Vaikka en mikään akrobaatti olekaan ja muutenkin potkutekniikka lienee se mun heikoin osa-alue, niin keskivertotallaajaa huomattavasti parempi liikkuvuus ja notkeus mulla on. Aikoinaan pidin pojan futisjengille talvitreenejä ja yritin opetta heille liikkuvuutta... Muutamat vanhemmat yllättyivät...

Aikanaan ottelin sen verran, että tiesin mitä se on... Mitä kehässä tapahtuu ym. Otella piti jonnkin verran, että pystyi toimimaan tuomarina... Sitä sitten teinkin useita vuosia... Enää ei tuomarikortti ole voimassa, sekin on jo nuorempien hommaa.. Mullekin juokseminen on jostain syystä aina ollut myrkkyä. Jonkin verran tietty tulee hölkättyä alkulämmöissä, mutta tykkään enemmän kamppailun omaisista alkulämmittelyistä...
 
Harjoittamani lajit:

Judo

Urheilujudo sopii parhaiten aloitettavaksi teininä, koska siinä on mukana urheilukilpailuja. Kuntojudoa kuitenkin harrastetaan myös, ja suurista kaupungeista voi löytää "pappajudon". Esimerkiksi Helsingissä pappajudossa käy jopa entisiä Euroopan ja Pohjoismaiden sekä Suomen mestareita, mutta kokeneet oikeat mestarit harjoittelevat aina maltillisesti ja rauhallisesti tulokkaiden kanssa heidän tasollaan vieden samalla kehitystä pikkuhiljaa ylöspäin. Itse asiassa, vasta kokeneen ottelijan kanssa voi oppia, kun kaikki päteminen ja hötkyily on poissa. He voivat olla kuin kansakoulunopettajia paitsi randorissa, jolloin heistä yrittää sitten kuitenkin ottaa mittaa. Sitten oppii äkkiä lisää.

Judon etu on monipuolisten heitto-, sidonta- ja kuristustekniikoiden (sekä vapautumistekniikoiden) lisäksi, että harjoitusten lopussa miltei aina sovelletaan opittua randorissa, harjoitusottelussa. Näin realismi pysyy aina mukana.

Vammat: harvoin niitä tulee. Kerran minulta kilpailussa jäivät oikean käden kaikki kynnet vastustajan judogin kaulukseen, sillä voima heitossa oli niin valtava. Veri vain roiskui.

Polvien olisi hyvä olla kunnossa.

Aikido

Pehmeät harmoniset tekniikat. Erittäin hyvä valinta varttuneelle reserviläiselle, jos mieli on avara, ennakkoluuloton ja joustava. Vaatii sitä. Aikidossa pitää oppia aistimaan liikkeet, myötäämään oikeassa paikassa ilman voimaa ja käyttämään sulavia tekniikoita. Huono puoli on se, että mikäli ei ole ensin opetellut kovaa tekniikkaa (jutsu) ja karkaissut otteluissa mieltään, on vaikea saavuttaa aikidossa sellaista taitoa, jolla oikeasti tekee jotain. Aikidon perustajakin oli Sokaku Takedan oppilas ja kova tappelija, mutta hän höyrähti jonkinlaiseen hengelliseen tilaan ja kehitti oman harmonisen voiman tien, jonka hänen jälkeensä vain muutama on oppinut kunnolla.

Kuntomielessä loistava valinta, mielen tasapainolle hyvä ja siinä oppii kyllä pelottavia nivellukkoja eli miten otetaan pistooli, kivääri tai veitsi pois tai pannaan ismompikin äijä vikisemään varsin tehokkaasti.

Aikidossa käy aina myös naisia, tai ainakin kävi ennen.

Perinteinen aikido on aika maltillista ja ki-aikidomuunnos on vielä pehmeämpää ja filosofisempaa.

Vammat: Ei, jos porukka on kurinalaista ja lopettaa esim. nivellukon kiristämisen kipurajalla pyydettäessä (maitta).

Jujutsu

Tässä on (tyylisuunnasta riippuen) kaikki eli on tavallaan sekä aikidon että judon isä. Suomessa suoraviivaisin ja sotilaslajiksi etenkin nuorille sopiva on Auvo Niinikedon perustama Hokutoryu (pohjoisen tähden tyylisuunta). Olin jujutsupolulla perustaidoiltani Auvon pajan kasvatti aivan tyylisuunnan perustamisvaiheesta, mutta jatkokehitykseni oli sitten toisessa tyylisuunnassa, aika hyvässäkin. Monista niistä minua kymmenen vuotta nuoremmmista, joilla vielä lähtiessäni pyyhin lattioita, tuli sitten 2000-luvulla jujutsun kilpamuunnoksen, Brasilian jujutsun Suomen mestareita ja ties miten monen danin mustia vöitä. Ja nyt tietysti tiedän, kellä lattiat jo pyyhittäisiin.

Hokutoryuta kehaisin (nuorille!). Siinä on lyönnit, potkut, heitot, erilaiset hallintaotteet, kaadot, vapautumisotteet, lukot, kuristukset, sidonnat, kaatumistekniikat, mattokamppailu sekä veitsi- ja pampputekniikat. Siinä on otteluita. Tyylisuunnan seuran löydät Helsingissä, Oulussa, Tampereella, Hämeenlinnassa, Turussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Mikkelissä, Imatralla, Joensuussa, Kajaanissa, Lohjalla, Mäntässä, Pietarsaaressa, Porissa, Raumalla, Vaasassa, Punkaharjulla, Parikkalassa, Rovaniemellä, Salossa, Varkaudessa ja Kouvolassa

Vammat: kerran minulla hajosivat molemmat ulkopuoliset kierukat polvista samassa harjoitusottelussa satakiloisen väkivahvan apinan kanssa. Remontit kestivät niin kauan, etten palannut harjoittelutauolta.

Potkunyrkkeily

Teimme aikanaan yhteistyötä jujutsussa yhdessä vantaalaisen potkunyrkkeilyseuran kanssa. Me opetimme heille ja he meille, eli oli vierailevia harjoitusten vetäjiä. Siinä on sananmukaisesti perinteinen knekkaaminen ja sitten erilaisia potkuja. Tästä seurauksena meidän seurassamme pidettiin kerran viikossa pelkkä potkunyrkkeilytreeni, eli vuosi pari sitäkin hommaa tuli opiskeltua.

Krav Maga

Markkinontiteksteissä lukee: "Krav Maga on alun perin israelilainen sotilaskäyttöön tarkoitettu ja myöhemmin itsepuolustuksen ja voimankäytön tarpeisiinkin sovitettu luonnolliseen reagointiin pohjautuva menetelmä."

No se on aika huvittavaa tuo israelilaisuus, sillä en ole Krav Magassa tehnyt yhtään ainoaa liikettä, joka ei ollut suoraan jujutsusta. Erona oli se, että jujutsussa olimme jujutsupuvussa (perinne) ja Krav Magassa verkkareissa ja T-paidassa. Lisäksi Krav Magassa oli mietitty jotain sekunnin sadasosia sen suhteen, miten päin kyynärpään piti olla ja missä kulmassa jossain lyönnissä ja pitikö sormien olla suorana vai nyrkissä siinä ja tässä = tehokkuus ja suoraviivaisuus.

Erittäin hyvä poliisi- ja sotilaslaji.

Kun minä olin, seuraan liittyvien taustojen piti olla puhtaat ja ne tutkittiin. En tiedä, oliko se laillista ja onko näin vielä edelleen. Nykyisin ei kai seuran sihteeri vaikka olisi mikä sheriffi oikein kai voi ilman tutkintaperustetta mennä tonkimaan kenenkään tietoja.
 
Viimeksi muokattu:
Kaikkia budolajeja voi harrastaa kuntoilumielessä, vaikkei haluaisikaan kilpailla. Jotkin saattavat vaatia kuitenkin sivistystä ja soturin sydäntä hiukan enemmän kuin toiset.

Yksi uusi (tai ikivanha) tulokas on bujinkan. Se on taijutsua, jonka juuret ovat yhdeksässä vanhassa japanilaisessa taistelukoulussa. Periaatteessa siis jonkinlainen jujutsu vanhojen samuraitekniikoiden ja ninjutsutekniikoiden pohjalta.

Joku sanoi joskus, että jos menee tatamille ja tutkitaan harjoittelijoiden keskimääräinen älykkyysosamäärä, korkein on aikidossa, sitten judossa ja viimeisenä tulee jujutsu ja krav maga on sitten jo pihan puolella.

En ole harjoitellut bujinkan-porukassa, mutta vaativasta tiestä on kyse:

Harjoittelemamme koulut ovat sotajärjestelmiä, eli ne eivät ole kilpailu- tai urheilulajeja.

http://shinden.fi/mitä-on-bujinkan
 
Maga on kiva laji. Toisin kuin varmaan monia muita täällä, niin minua ei magan sotilas-/viranomaissovellukset kiinnosta kovinkaan paljoa. Minulle mielekkäämpi treeni on sitä "siviiliuhkia" kohtaan tapahtuvaa treeniä (jossain määrin toki nämä asiat limittyvät päällekkäin).

BTW, foorumin aiheeseen liittyen:
KM-letter_Page_08.jpg


Kun minä olin, seuraan liittyvien taustojen piti olla puhtaat ja ne tutkittiin. En tiedä, oliko se laillista ja onko näin vielä edelleen. Nykyisin ei kai seuran sihteeri vaikka olisi mikä sheriffi oikein kai voi ilman tutkintaperustetta mennä tonkimaan kenenkään tietoja.
Kyllä kai monella KM seuralla on yhä yleisenä käytäntönä, että kriminaaleja eivät seuroihin hyväksy, tai ainakaan sellaista kuka oppimiaan asioita aikoo käyttää väärin. Mutta ei tietenkään ole laillista että esimerkiksi poliisi menisi harrastusasioiden vuoksi tarkistamaan rekistereistä tietoja, jotka eivät liity hänen työtehtäviinsä. Eipä sitä niin tarvitsekkaan tehdä, varmaan jo seuran ilmoitus siitä millaista porukkaa ei kaivata riittää useasti. Tämä tosin ei ole vain KM seuroihin liittyvä juttu.
 
Minua huvittavat elokuvien luomat väärät mielikuvat ja sivistyksen puute. Mitä tulee mieleen sanasta ninja? No tietenkin jotain mustapukusia nuoria pellejä, joita hyppää tusina katosta jonkun Van Dammen kimppuun ja joka sitten potkii heidät seinille.

Ninja on tosiasiassa a) vakoilutaitojen ja toissijaisesti b) salamurhien ekspertti ja vasta kolmanneksi c) käytettävissä taistelukentällä sen kaikissa muodoissaan. Ninjutsuun kuuluivat lähestymis- ja naamioitumistekniikat, pyrotekniikoista salakirjoituksiin ja kaikkien koulukuntien tekniikan kiitettävä tai erinomainen tuntemus.

Alkuaan nämä palkkasoturit myivät palveluksiaan ja heistä kirjoitettiin myyttisiä juttuja, joita he eivt tietenkään (ansaintalogiikan nimessä) korjanneet. Jutuissa oli näkymättömäksi muuttumista, korkeiden aitojen yli hyppimistä, loitsujen tekoa ja muuta roskaa.

Ninjan koulutus on periaatteessa pitkä ja erittäin kovaa.

Moni seura väittää, että heillä opetellaan ninjutsua, mutta tosiasiassa maailmassa on vain ehkä muutama täysinoppinut ninja jo siksikin, että siihen oppiminen vie kymmeniä vuosia. Tarkkaa lukumäärää ei varmasti tiedetä.

Ninjutsuseuraan voi suhtautua samalla tavalla kuin vaikka bujinkaniin tai johonkin jujutsutyylisuuntaan. Varmasti hyvä reserviläistaito.
 
Mainittakoon myös Scandinavian Defendo, joka on myös hyvä ja mielenkiintoinen laji. Lähimpänä vertailukohteena sille tulee mieleen krav maga. Suomi on myös hyvä paikka treenata sitä, sillä lajin pääjehuista/kehittäjistä valtaosa on suomalaisia.

Defendosta on myös Defendo Green, joka on nimenomaisesti sotilaille suunnattua: https://www.facebook.com/DefendoGreen

11391234_10153349223364313_330846516745646460_n.jpg


http://www.defendo.fi/

Molempia lajeja harjoitelleet yleensä sanovat, että suurin ero krav magan ja defendon välillä on se, että defendossa korostuu enemmän hallintaotteet, kun taas krav magassa on enemmän lyönti- ja potkupainotteisuutta. Oman, erittäin rajallisen defendo kokemuksen perusteella näin on, mutta tämä nyt ei varmastikkaan ole mikään absoluuttinen totuus. Itseäni maga miellyttää enemmän.
 
Kyllä varmaan yleisenä periaatteena useimmissa kamppailulajien seuroissa on, että taitojen väärinkäyttö johtaa seurasta erottamiseen. Miten hyvin tämä periaate sitten toimii, on eri asia... Itsekin muistan menneiltä vuosilta juttuja eräästä ( nimekkäästä ) karatekasta, jolla olisi ollut tapana "esitellä" taitojaan viikonloppuisin vähän väärissä paikoissa ja tilanteissa. Tosin itse en koskaan moista ollut todistamasssa, joten niiden juttujen todenperäisyydestä en osaa sanoa...
 
Kyllä varmaan yleisenä periaatteena useimmissa kamppailulajien seuroissa on, että taitojen väärinkäyttö johtaa seurasta erottamiseen. Miten hyvin tämä periaate sitten toimii, on eri asia... Itsekin muistan menneiltä vuosilta juttuja eräästä ( nimekkäästä ) karatekasta, jolla olisi ollut tapana "esitellä" taitojaan viikonloppuisin vähän väärissä paikoissa ja tilanteissa. Tosin itse en koskaan moista ollut todistamasssa, joten niiden juttujen todenperäisyydestä en osaa sanoa...

Juttuja aina riittää. Kun 30 - 40 tyyppiä aloittaa peruskurssin, kolmen vuoden kuluttua 90% on pudonnut pois ja yleensä henkisesti väärät tyypit joka tapauksessa.

Nykyisin harjoittelijat ovat rennompia kuin 1960-1980-luvuilla. Silloin meillä oli Euroopan ja Pohjoismaiden mestareita judossa paljon. Nyt on hiljaisempaa kärjen osalta.

Max Jensen (Suomen mestari 1963 ja 1964 ja maaottelumies, lopetti kilpailu-uran 1968) kirjoitti 1972:

"Jos useampien ottelujen jälkeen tunnet, ettet jaksa harjoitella yhtään, pakota itsesi ottamaan vielä muutama erä. Jos oikea kätesi kipsataan, ota sisääntuloja vasemmalle puolelle. Jos voit seistä huonosti kipeällä jalallasi, taistele matossa pitkälläsi - - Jos sinusta tuntuu vaikealta nousta kello kuudelta aamulenkille, pakota itsesi kymmenenä aamuna viideltä lenkille..."

:)

Minulle kelpaa kyllä jo rennompi meininki, kivaa pitää olla ja vanha veteraanipappa ei ole enää huippu-urheilija. Ja Maxin kunniaksi voi sanoa, että hän ei kuulemma ollut koskaan kova muita kohtaan, erityisesti aloittelevia ja heikompia kohtaan hän oli avulias ja viisas.

Liika kovuus itseään kohtaan koitui Maxin kohtaloksi elämässä.
 
Joo, näitä kokeilijoita tulee aina. Periaatteessa alkeiskurssilaisista pysyy mukana tuo mainitsemasi 90%. Ja mitä pitemmälle vyöarvoissa mennään, sitä vähemmän sitä porukkaa on jäljellä. Minä esim. olen oman alkeiskurssini ainoa, joka vielä jatkaa. Meitä oli silloin karkeasti noin 30. Tuo mun esimerkkini karateka oli maajoukkuetason kaveri, jo pitkään harrastanut... Kuten sanoin, en itse koskaan nähnyt noita tapauksia, mutta juttuja hänestä liikkui aikanaan paljonkin. Voivat toki olla väritettyjä ja/tai keksittyjä, mutta valitettavasti niitä "mätiä" yksilöitä eksyy aian silloin tällöin mukaan... Valtaosa ( eli lähes kaikki ) yleensä karsiutuvat pois jo melko varhaisessa vaiheessa, mutta mutta...
 
Nykyisin harjoittelijat ovat rennompia kuin 1960-1980-luvuilla. Silloin meillä oli Euroopan ja Pohjoismaiden mestareita judossa paljon. Nyt on hiljaisempaa kärjen osalta.
Tuleeko Rion olympialaisista mitalia?
 
Tuleeko Rion olympialaisista mitalia?

En jaksa uskoa, että judosta tulee... onhan se toki mahdollista. Lähimpänä mitalia taitaa olla Suvi Mikkonen (TKD), tosin hänen esityksensä Euroopan kisoissa oli, sanoisinko aneeminen... Painissakaan ei taida olla ihan mitalitason tyyppejä tällä hetkellä.
 
En jaksa uskoa, että judosta tulee... onhan se toki mahdollista. Lähimpänä mitalia taitaa olla Suvi Mikkonen (TKD), tosin hänen esityksensä Euroopan kisoissa oli, sanoisinko aneeminen... Painissakaan ei taida olla ihan mitalitason tyyppejä tällä hetkellä.
Taekwondossakin edustusta. Suomella ei liene taekwondostakaan olympiamitaleita?
 
Juttuja aina riittää. Kun 30 - 40 tyyppiä aloittaa peruskurssin, kolmen vuoden kuluttua 90% on pudonnut pois ja yleensä henkisesti väärät tyypit joka tapauksessa.

Kuten aikaisemmin taisin kirjoittaa että "mitään kehitystä/oppimista ei tule ilmaiseksi" niin tuo Vonkan lainaus kertoo sen että motiivi olikin ihan jossain muualla kuin todellisessa oppimisessa.

Itse en ollut enkä ole koskaan ollutkaan urheilullisesti lahjakas ( treenasin kovaa ja ahkeran säännölliseti) mutta kun jokin asia alkaa kiinostamaan niin silloin viiteliäisyyttä rittää loputtomasti...haluan "pusertaa" siitä kaiken irti minkä saan... ja niin mun kamppailulaji"harrastuksen" kanssa kävikin. (se oli mun elämä silloin)


Olen tuuminut juttuani ja parhaiten sen muille selittäisin näin: "jokainen oppii nuotit ja soittamaan eri instrumentteillä nuottien mukaan, mutta siltten kun on tarpeeksi soittanut oivaltaa jotakin ja havaitsee olevansakin säveltäjä"

Miltä teistä arvon "kollegat" tämä ajatukseni "kuulostaa?"
 
Taekwondossakin edustusta. Suomella ei liene taekwondostakaan olympiamitaleita?

Ei taida olla, mutta Bodyguard tietää varmaan paremmin.

En ole koskaan käsittänyt, millä perusteilla nykyisin ne pari hassua lähtijää valitaan. Sponsorit, valmentajat ja liitot ovat yksi sotku.

Toivoisin, että judossa Emilia-tyttönen tai joku muu lupaava nuori pääsisi jo hakemaan kokemusta ja kovuutta. Se on erikoista tuo gladiaattorihomma maailmalla... referoin taas useat EM-kisat käynyttä maaottelupioneeria Max Jenseniä: "Pitkä valmistautuminen otteluun kiristää hermoja. Esiottelut, joissa odotetaan vain, että oma nimi huudetaan ja matolle. Tuhannet ihmiset lisäävät yksinäisyyden tunnetta. Kukaan ei voi auttaa sinua. Olet oman taitosi, kuntosi ja havaintokykysi varassa. Yksikin virhe riittää. Muistat äskeisen ottelijan, joka juuri kannettiin pois otettuaan liian kovaa yhteen lattian kanssa. Onko vastustaja joku itämaan ottelija, joka repäisee käden irti kättelyssä ennen kuin tuomari ehtii antaa varoituksen? Vain se on varmaa, että vastustaja on maansa valio ja etteivät ottelut ole koskaan helppoja tällä tasolla."

Edit. Minua pelotti eniten ensi ottelussani Seinäjoella. Olin 14-vuotias. Mutta kun tuomari sanoi hajime, unohdin jännityksen ja sitten oli kivaa. Miten sen sanoisi. Jossain vaiheessa sitten vain tosiaan halusi harjoitella ja otella.
 
Back
Top