Kaukopartioiden toiminta

Taas tuli pohjoisen reissulla hommattu runsaasti lisää luettavaa kaukopartiosta, samalla tuli huomattua että on joitakin nuoriakin jotka ovat kiinnostuneet lähi historiastamme. Jopa niin että materiaalia haalitaan kirppiksilta ja kaikkien nurkista omiin kokoelmiin. Hyvä niin.

Jos jaksat, niin laitapa listaa kirjoista, kiinnostaisi varmaan monia!
Itse olen lähiaikoina tutustunut myös sodanjälkeiseen tiedustelutoimintaan, CIA:n ja MI6 rahoittamaan siis, joissa ex-kaukopartioukot käyvät vähän kiikaroimassa. Mielenkiintoinen, eikä varmasti loppuunkaluttu luu vielä.
Uskon, että tämä aihealue on seuraava, josta saadaan herkullisia tietoja, romaaneja ym.

Matti Röngän Eino on tuohon aihealueeseen sijoittuva hieno romaani!
 
Netin syövereistä löytyi Mikko Klemetistä juttu:

Kajaanista Caracasiin


KLEMETTI.JPG
On kaunis kesäinen päivä. Olen Espoossa. Poikkeuksellista on vain isäntäni. Minulla on tilaisuus rupatella Mikko Klemetin kanssa. Tapasin Mikon ensimmäisen kerran monen nk. asekätkentäjuttuun liittyvän episodin jälkeen ja istumme jälleen kasvokkain.

Mikko Klemetti on entinen sissipäällikkö. Hän johti useampaa Osasto Marttinaan kuuluvaa kaukopartiota jatkosodassa. Tuolloin hän oli nuori vänrikki, jonka eräskin partio viipyi linjojen takana 61 vuorokautta, ja toinen talsi Karjalan soita yhtä kyytiä peräti 920 kilometriä.

”Koviin hommiin”
Mikko Klemetti pääsi suoraan päämajan alaiseen Osasto Marttinaan, kun hän talvisodan sytyttyä törmäsi sattumalta Kajaanissa varatuomari Vihtori ”Vikke” Ipattiin, joka ohimennen tiedusteli olisiko Klemetti valmis ”koviin hommiin”. Mikko vastasi myönteisesti ja saman tien hän sai määräyksen ilmoittautua kaukopartiokoulutukseen Kajaanin Ampumamajalle.
Ampumamajalla annetun koulutuksen jälkeen Klemetti taisteli talvisodassa odottaen koko ajan käskyä erään vihollisen huoltokeskuksen hävittämiseen, johon osasto oli valmistautunut. Talvisota ehti päättyä ja keskus jäi ”poikien” pettymykseksi sillä kertaa hävittämättä. Palvelu Pauli Marttinan johtamassa tiedusteluosastossa kuitenkin jatkui.

Jatkosodan aikana Klemetin partiot toimivat aktiivisesti vihollisen selustassa. Eräskin partio viipyi linjojen takana 61 vuorokautta tiedustellen vihollisen liikkeitä ja viestittäen niitä radiolla päämajan käyttöön. Ylitettävänä oli mm. kymmenen kilometriä leveä suo, joka vihollisen karttojen mukaan oli ”läpipääsemätön”, kirjasi Klemetti kaukopartiokertomukseen.

Kesällä matkaa taitettiin jalan ja talvikelien aikana käytettiin suksia. Matkat ulottuivat kauas vihollisen selustaan ja eräällekin matkalle tuli pituutta noin 920 kilometriä, Klemetti muistelee. Maasto oli vaikeakulkuista ja siitäkin tuli valita kaikkein vaikeakulkuisimmat reitit, sillä siellä vihollisen kohtaaminen oli epätodennäköistä. ”Se oli semmosta naakimista” Klemetti sanoo.

Partiomiehiltä vaadittiin äärimmäisen kovaa fyysistä kuntoa. Joukossa olikin mm. useita Suomen ja jopa koko maailman parhaita hiihtäjiä, Klemetti kirjoittaa eräässä partiokertomuksessaan. Miehiltä edellytettiin myös tinkimätöntä isänmaallisuutta ja luotettavuutta. Monilla olikin Suojeluskuntatausta.

Päätehtävänä tiedustelu
Joistakin kaukopartiokirjoista saa sellaisen käsityksen, että kaukopartioiden päätehtävä oli viholliskohteiden tuhoaminen. Tämä käsitys on virheellinen. Tarkoituksena oli ennen kaikkea tiedustella päämajan käyttöön ja edelleen rintamakomentajille välitettäväksi sellaisia tietoja, joiden avulla voitiin ennakoida vihollisen liikkeitä ja hyökkäyksen painopistesuuntia ja siten säästää suomalaista verta etulinjassa.
Koska partiot olivat suhteellisen pieniä pyrittiin taistelukosketusta viholliseen mahdollisuuksien mukaan välttämään. Poikkeuksena olivat nk. tuhoamispartiot, joiden tehtävänä oli hävittää esimerkiksi vihollisen huoltokeskus tai muu arvokas kohde. Toisinaan partio tiedustelutehtävän tultua suoritetuksi saattoi katkaista rautatien ja suistaa junan etenkin, jos oli kysymys vihollisen huollolle tärkeästä Muurmannin radasta.

”Se oli toinen sortokausi”
Jatkosodan päätyttyä Marttinan miehet osallistuivat asekätkentään. Neuvostoliiton epäiltiin yrittävän maan miehitystä ja epäilyjä vahvistaa se, että vahvoja neuvostoarmeijan osastoja oli selvissä hyökkäysasemissa myös Suomen puolella.
Tämän vaaran torjumiseksi luotiin asekätkentäorganisaatio, jonka toimesta eri paikkoihin kätkettiin Klemetin arvion mukaan noin 35 000 miehen aseistus. Vastoin muita kotiutettuja kaukopartiomiehet saivat mukaansa myös henkilökohtaisen aseistuksensa.

Asekätkentä kriminalisoitiin taannehtivalla lailla ja monet siihen osallistuneet etsintäkuulutettiin. Monet kätkijöistä katsoivat viisaimmaksi poistua maasta - niin ahdistavaa aika oli. ”Se oli toinen sortokausi”, vertaa Klemetti. Monet Marttinan miehistä siirtyivät Ruotsiin.

Ruotsin valtion nuiva suhtautuminen pakotti monet kaukomaihin. Osa meni Amerikkaan ja palveli Yhdysvaltain armeijassa. Klemetin tie johti Pauli Marttinan ja eräiden muiden kanssa Venezuelaan, joka oli niitä harvoja maita, joka suostui heidät vastaanottamaan.

Maalariksi Venezuelaan
Venezuelaan ajautui myös Karjalasta eräällä partioreissulla mukaan lähtenyt 12-vuotias ”Pikku-Pekka” eli Pekka Kakkonen, jonka eräs Marttinan partio pelasti varmalta nälkäkuolemalta ottamalla poikasen mukaansa.
Kielitaidottomat miehet hankkivat Venezuelassa elantonsa kuka mitenkin. Eräs hankki toimeentulonsa kaupittelemalla pyhäinkuvia, toinen taas pestautui erään valokuvia kaupiskelevan miehen palvelukseen. Majuri Marttina toimi mm. puutarhurina. Mikko Klemetti urakoi maalaushommia yhdessä erään toisen suomalaisen kanssa. Venezuelan aikoja on muistellut Pauli Marttina kirjassaan ”Vahingossa Venezuelaan”.

Aikojen parantuessa miehet alkoivat pikku hiljaa palailla Suomeen, mutta Marttinan miehiä elää edelleenkin mm. Amerikassa. Miehet pitävät tiivistä yhteyttä toisiinsa ja veljesapua annetaan, kun joku porukkaan kuuluvista sitä tarvitsee. Pikku-Pekka jäi Venezuelaan ja hänelle porukan miehet keräsivät varoja, jotta hän sai hankituksi tarvitsemansa veneen.

Klemetti ei viihtynyt Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa. Venezuela oli ”pilipalimaa” päätti Klemetti, ja palasi Suomeen noin viiden vuoden maanpakonsa jälkeen. Tuolloin vaaran vuodet olivat ohi, eikä entisiä asekätkijöitä enää vainottu Valpon toimesta.

Hänen sotansa kesti siis noin kymmenen vuotta.

Koti, uskonto ja isänmaa ovat aina olleet ja ovat edelleenkin Mikko Klemetille tärkeitä arvoja. Niiden puolesta ja kommunismia vastaan hän taisteli. Ja tarvittaessa taistelisi edelleenkin, vaikkei mikään sotaintoilija olekaan. Kaukana siitä.

TIMO KERVINEN
29.8.1997
 
Huomenna Mikkelissä muistotilaisuus yhdestä kaukopario retkestä.

Ruotuväki lehden juttu:

Kouvolalainen Raine Narva kiinnostui lähemmin isänsä sota-arkun sisällöstä, kun SA-kuva-arkisto avautui. Tuotteliaaksi tiedetyn Toivo V. Narvan (1908–1990) kuvia julkisessa SA-kuva-arkistosta löytyi vain alle 70.

Jatkosodassa puolustusvoimien tiedotuskomppanian rintamakirjeenvaihtajia oli kaikkiaan 210. Narvalta julkaistiin valtakunnan päälehtiä myöden kuudenneksi eniten juttuja sota-aikana. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa ja Uudessa Suomessa hänen tekstejään julkaistiin 97. Päämaja kielsi Narvan artikkeleista 37, jolla hän nousi kieltolistan toiselle sijalle.

Käydessään läpi materiaalia arkusta Narva ei osannut aavistaa kuinka ainutlaatuisia aikalaiskuvia sieltä löytyisi.

– Kaiken kaikkiaan kuvia oli yli 600. Osa kuvista oli liimattu vihkoihin, ja niiden alle oli tarkasti kirjoitettu, mitä tapahtui ja milloin, Raine Narva kertoo.

Kuvien lisäksi arkussa oli laajoja kirjeenvaihtoja niin rakastetun kuin poliittisesti merkittävien henkilöiden kanssa. Tämän lisäksi pikkutarkka toimittaja oli kirjoittanut yksityiskohtaista päiväkirjaa sotakokemuksistaan.

Materiaalin helmi selvisi Narvalle myöhemmin, kun hän kävi kuvia läpi. Joukosta löytyi 57 kuvan kokoelma ennennäkemättömiä kuvia tammikuussa 1942 tehdystä kaukopartioretkestä Muurmannin radalle. Hänen isänsä oli ollut mukana taltioimassa Mai Guban asemaan kohdistunutta iskua.

Salainen tehtävä: Mai Guba
a308444e-6afb-4ea2-a2df-527e6058c6a7

Suomalaisille oli jo hyvin varhain selvinnyt rakentamisen yhteydessä karmean maineen saaneen Muurmannin radan (nyk. Kirovin rata) merkitys Neuvostoliitolle. Rataa rakennettiin vuosina 1915–1917. Lavantauti raivosi 70 000 rakentajan keskuudessa ja heistä arviolta 25 000 menehtyi. Rakentajat olivat saksalaisia, itävaltalaisia ja unkarilaisia sotavankeja. Mukana oli myös värvättyjä kiinalaisia ja suomalaisia rakentajia.

Päämajassa syntyi ajatus rohkeasta sissi-iskusta vihollisen selustaan vuoden 1942 alussa. Puna-armeijan divisioonien huolto ja täydennyskuljetukset tulivat Maaselän kannakselle pohjoisesta Muurmannin rataa pitkin. Yli 1 400 kilometriä pitkä rata yhdisti Neuvostoliiton ainoan ympäri vuoden toimivan Muurmanskin sataman ja Leningradin toisiinsa. Päämaja halusi katkaista tuon kiusallisen ratayhteyden.

Kaukopartioretkeen lähetetiin majuri Arnold Majewskin komennossa huolto mukaan lukien yli 1 900 miestä ja 250 hevosta. Matka Rukajärveltä Mai Gubaan on edestakaisin noin 330 kilometriä, josta 150 kilometriä oli vihollisen puolella.

Tunnelman välittäjä
Nykyajan sieluttomat asiakirjat jäävät kuivuudessa auttamatta toiseksi Narvan hersyvien sanavalintojen kanssa. Päämajalle kirjoitetut raportit lähentelevät roomaanimaista kirjotustapaa.

”Tehtävä oli mahdollisimman vahvoin joukoin yllättäen edetä Särkijärveltä mahdollisimman suoraan halki tiettömän erämaan, järvien ja soiden. Kohteena oli Mai Guban pieni asema Muurmannin radalla kuusi kilometriä Segetsasta pohjoiseen”, Narva kirjoittaa tehtävänkuvasta.

Mai Guba -retki on jäänyt ihmisten mieliin myös sen vuoksi, että luonnonolosuhteet koettelivat suomalaista sotajoukkoa rankalla kädellä. Retken alussa pakkasta oli vain kymmenen astetta, mutta myöhemmin se kiristyi yli 50 asteeseen.

Majewski antoi miehille ohjeet kantamusten keventämisestä. Varustuksesta poistettiin suojanaamarit, työkalut, kypärät ja varajalkineet. Mukaan otettiin kaksi alusvaatekertaa, villapaita ja päällysvaatteet. Selkäreppuun otettiin kolmen päivän muona. Jälkeenpäin on mietitty, olisiko matkaan kuitenkin kannattanut ottaa varajalkineet, sillä jalkojen kastumisesta johtuneita paleltumisloukkaantumisia osastossa koki moni.

Narvan raporteissa kuvaillaan maasto-olosuhteiden olleen hyvin haasteellisia. Osasto Majewski lähti liikkeelle keskiviikkoaamuna 14. tammikuuta vuonna 1942 kello seitsemän.

– He hiihtivät nelijonoissa. Osaston leveys oli puoli kilometriä ja hevosilla kuljettiin osaston keskellä. Majewski kulki yhden hengen kirkkoreessä keskimmäisenä, Raine Narva kertoo.

”Tämä suomalaisen sotahevosen rämpiminen halki Itä-Karjalan tiettömän erämaan kohti Muurmannin rataa, yhtä sitkeinä ja hellittämättöminä kuin niiden miehiset taistelutoverit, ei varmaan unohdu mukana olleen mielestä. Hevoset tekivät tällä taipaleella tämän niin monessa suhteessa mahdottoman mahdolliseksi”, Narva kirjoittaa raportissaan.

Odottamisen jännitys
Sunnuntai-iltana tammikuun 18. päivänä kello seitsemän Majewski antoi hyökkäyskäskyn. Hyökkäyksen H-hetki oli sovittu tiistaiyölle kello yksitoista.

”Ahkioita vetäneet konekivääri-, panssarintorjunta-, kranaatinheitin- ja viestimiehet ovat hikisiä”, Narva kirjoittaa. ”Jokaista puistattaa vilu, mutta pojat koettavat hiljaa lumessa hyssytellen pitää yllä lämmintä siksi, kunnes lopullinen hyökkäyshetki olisi koettanut, jolloin lämpöä kyllä riittäisi tarpeeksi.”

Päämajan antaman käskyn mukaan miesten oli tuhottava rataa kymmenen kilometrin matkalta, sekä tuhottava Mai Guban asema laitteistoineen. Tarkoituksena oli myös tuhota Uikujärven rannalla oleva kylä ja pitää puna-armeijalle tärkeää rataa hallussa kolme vuorokautta.

Vänrikki Narva valitsee hyökkäyksen pääkohteen Mai Guban aseman seurantakohteekseen päämajanraportissa. Hän kuvailee salaisessa raportissaan päämajalle tapahtumia: ”Kuin herhiläiset ryntäävät joukkomme esiin piilopaikoistaan – – Joukkue toisensa jälkeen, komppania komppanian perästä pulpahtaa kuin taikurin sauvan kosketuksesta esille piilopaikoistaan ja ryntää vihurin lailla kohden hyökkäyskohteitaan.”

Pari minuuttia ennen kuin miehet ehtivät kohteisiinsa. Rataa pitkin paikalle saapui juna. Paikalla olijoiden kummastukseksi se ei pysähdy vaan ajaa miehityksen läpi, sotilaiden heitellessä sen kyytiin kasapanoksia ja käsikranaatteja.

Onnistumisia pakkasen paukkuessa
”Pian on asema yhtenä ainoana tulimerenä, sitä seuraavat kohta muut rakennukset. Hävitys tunkeutuu kaikkialle. Rakennusryhmä toisensa jälkeen leimahtaa tuleen, kunnes koko seutu tuntuu olevan yhtenä ainoana loputtomana tulimerenä”, Narva kuvailee iskun etenemistä.

”Lasken kaikkiaan kolmisenkymmentä tulipaloa korkealta, alastomalta mäeltä, jonne valokuvauspuuhissa olen hiihtänyt. Ryssien asemasta ja täydennyskeskuksesta on yhtenä ainoana lyhyenä sydänyön hetkenä tullut valtavan suuri kokko, jonka kajo varmasti näkyy kymmenien kilometrien päähän”, Narva kirjoittaa.

Toisten sytyttäessä paloja toiset tuhoavat rataa seitsämästäkymmenestä kohdasta.

Kyynel-radiolla Majewski lähetti tammikuun 19. päivä kello 04:20 Voldjärveltä sanoman kenraalimajuri Erkki Raappanalle: ”Tavoite on saavutettu, tehtävä suoritettu.”

Kovan pakkasyön aikana suomalaiset onnistuivat tuhoamaan Mai Guban aseman vaihteineen, rautatiensillan, kymmenkunta junavaunua sekä kymmenen kilometriä rataa. Lähes sata rakennusta poltettiin tai muutoin tuhottiin, joista toistakymmentä oli kasarmi- ja varastorakennuksia. Puhelin- ja lennätinjohdot oli katkaistu.

Alun perin kolmeksi vuorokaudeksi suunniteltu radan miehitys lyhennettiin yhdeksi vuorokaudeksi hyvien tulosten ja kovan pakkasen vuoski. Kolmea päivää ei kukaan uskonut kestävänsä, hevosiakin oli jo kuollut kylmyyteen.

”Kello kahdeksan aamulla silmäilen viimeistä kertaa Mai Guban hävitettyä yhdyskuntaa, sen poltettuja, vielä savuavia kasarmeja ja muita rakennuksia”, vänrikki Toivo V. Narva kirjoittaa ja jatkaa:

”Hävitys on ollut perinpohjainen, kauhea. Se on yhdessä ainoassa yössä pyyhkäissyt pois komean karjalaiskylän jättäen jäljelle vain tuhkaa ja taivaalle törröttäviä savupiippuja. En sääli vihollista. Muistelen Kannasta ja Viipuria, jonka lukemattomien kotien savupiippujen kokot piirteet eivät koskaan haihdu mielestäni.”

eff44129-9218-47ce-8f94-6df5b1545cbc


Uupuneet miehet hiihtivät kotiinpäin näkkileivän ja pervitiinin avulla. Palkkioviinoja oli varattu tuhat puolen litran pulloa. Suomalaisia Muurmannin retkellä kaatui kolme ja haavoittui kymmenen. Paleltumat aiheuttivat suurimmat tappiot ja sotilailta amputoitiin kymmenittäin sormia, varpaita ja jäseniä.

Majewskin retki oli menestys, jonka rohkaisemana Päämaja päätti tuhota myös venäläisten Petrovski Jamin uuden huoltokeskuksen.

Osasto Majewskin sotilaat saivat onnistumisestaan kiitosta ja heille esitettiin ylennyksiä. Muun muassa kaikki ryhmänjohtajina toimineet korpraalit ylennettiin alikersanteiksi.

Osasto Majewskin sotilaista elossa on vielä kolme. Maaliskuussa satavuotissyntymäpäiviään viettäneet Pentti Perttuli ja Tauno Tikkanen, sekä 98-vuotias Ilmari Korppinen.

Kuvat kaikkien nähtäville
Isänsä Toivo V. Narvan sota-arkun avannut poika Raine Narva on skannannut kaikki kuvat ja niistä on esillä näyttely Rukajärvi-keskuksessa. Hän aikoo käydä koko arkun sisällön huolellisesti läpi. Seuraavaksi vuorossa ovat kirjeet, joita akusta löytyi arviolta 750.

– Olen vasta lajitellut ne noin 150 kirjeen nippuihin. Paneudun niihin sitten kun on hyvin aikaa, Narva kertoo.

Puuarkun sisältö on avannut Narvalle hänen isänsä sotahistoriaa aivan uudella tavalla.

– Sodasta palanneet veteraanit eivät juurikaan puhuneet sodasta. Kun veteraaneja tuli kylään, niin silloin sodittiin ja tarinoita kerrotiin, mutta lapsille isä ei sodasta puhunut, Narva pohtii.

Hammaslääkärinä työuransa tehnyt Raine Narva kiertää yleisötilaisuuksissa kertomassa isänsä urasta rintamakirjeenvaihtajana sekä Mai Guban tapahtumista. Hyvin yleisöä keränneet tilaisuudet ovat Narvan mukaan hänen kiitoksensa sotiemme veteraaneille.

http://ruotuvaki.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kaukopartio-muurmannin-radalle-sissien-matkassa
 
Viimeksi muokattu:
Tottakai luettu on, kovaa tarinaa , joten suosittelen.
Kiinnostaa lukea kaukopartioiden tiedustelureissuista. Käsittääkseni tämä kirja kertoo juuri tiedustelureissusta. Parhaiten kuitenkin varmaan myy suuret sissitaistelut.

Kaukopartioiden tarinat ovat muutenkin jännittävämpiä kuin fiktiiviset trillerit. On uskomatonta, kuinka miehet ovat pystyneet selviytymään niistä henkisistä paineista toimiessaan satojen kilometrien päässä omista joukoista, muutaman miehen voimin.

Kiinni jäämisen pelko on saanut partiot varmaan hiomaan piiloutumisen ja oman toiminnan suojaamisen aika korkealle tasolle.
 
Kaukopartioon liittyviä kirjoja löytyy joskus kirppareilta todella sopivaan hintaan ja jos kohdalle osuu vielä ns. pesän siivous niin saattaa kohdalle osua oikein Jackpot.
Ja niin kaukopartiohan on ollut mitä suuremmissa määrin tiedustelua vihollisen selustassa, lähellä ja kaukaa. Kaukopartiomiehet olivat aina vapaaehtoisesti liittyneet kulloiseen partioon, ketään ei sinne käsketty.
Hyvin usein miehet olivat mm. kovia urheilija taustaisia ja partiossa myös oli hyväksi erätaidot, paikallistuntemus sekä Venäjänkielen taito. Näinollen useita partiomiehiä oli juurikin rajaseudulta ja Karjalasta. Väheksymättä mitenkään muualta Suomesta partioon liittyneitä miehiä.

Asiallista kaukopartio kirjallisuutta löytyy onneksi runsaasti, joitain niistä voi ladata iPadille, tuoreimpana mm. Mikko Porvalin kirjoja, esim. Operaatio hokki on mielestäni hyvä.

Tässä muutamia kirjailioita, jota suosittelen lämpimästi:

Esa Anttala
Pentti H.Tikkanen
Onni Palaste
Reino Lehväslaiho
Lassi Saaressalo
Uula Aapa
Urho Karhumäki
Eino Pietola
Veikko Erkkilä
Joppe Karhunen
Jaana Janhila
Lauttamus
Mikko Porvali


Ps. Osa heistä eivät ole osallistunut kaukopartiontiin omakohtaisesti ja osa osallistuneista ei kirjoita omalla nimellään.
 
Viimeksi muokattu:
Jos jaksat, niin laitapa listaa kirjoista, kiinnostaisi varmaan monia!
Itse olen lähiaikoina tutustunut myös sodanjälkeiseen tiedustelutoimintaan, CIA:n ja MI6 rahoittamaan siis, joissa ex-kaukopartioukot käyvät vähän kiikaroimassa. Mielenkiintoinen, eikä varmasti loppuunkaluttu luu vielä.
Uskon, että tämä aihealue on seuraava, josta saadaan herkullisia tietoja, romaaneja ym.

Matti Röngän Eino on tuohon aihealueeseen sijoittuva hieno romaani!

Perhana, nyt pyydät paljon. Kirjoja lienee nyt jo reilusti yli 200 kpl. ylös listasin jo mielestäni varteenotettavia kirjailijoita.
 
Kaukopartioon liittyviä kirjoja löytyy joskus kirppareilta todella sopivaan hintaan ja jos kohdalle osuu vielä ns. pesän siivous niin saattaa kohdalle osua oikein Jackpot.
Ja niin kaukopartiohan on ollut mitä suuremmissa määrin tiedustelua vihollisen selustassa, lähellä ja kaukaa. Kaukopartiomiehet olivat aina vapaaehtoisesti liittyneet kulloiseen partioon, ketään ei sinne käsketty.
Hyvin usein miehet olivat mm. kovia urheilija taustaisia ja partiossa myös oli hyväksi erätaidot, paikallistuntemus sekä Venäjänkielen taito. Näinollen useita partiomiehiä oli juurikin rajaseudulta ja Karjalasta. Väheksymättä mitenkään muualta Suomesta partioon liittyneitä miehiä.

Asiallista kaukopartio kirjallisuutta löytyy onneksi runsaasti, joitain niistä voi ladata iPadille, tuoreimpana mm. Mikko Porvalin kirjoja, esim. Operaatio hokki on mielestäni hyvä.

Tässä muutamia kirjailioita, jota suosittelen lämpimästi:

Esa Anttala
Pentti H.Tikkanen
Onni Palaste
Reino Lehväslaiho
Lassi Saaressalo
Uula Aapa
Urho Karhumäki
Eino Pietola
Veikko Erkkilä
Joppe Karhunen
Jaana Janhila
Lauttamus
Mikko Porvali


Ps. Osa heistä eivät ole osallistunut kaukopartiontiin omakohtaisesti ja osa osallistuneista ei kirjoita omalla nimellään.
Ostin eilen tuon operaatio Hokki e-kirjana. Ahmin sen yhdeltä istumalta loppuun. Oli kyllä hyvä. Käsittämättömästi sattui ongelmia yhdelle partiolle. Hienosti osaston johtaja silti piti pään kylmänä ja ratkaisi kaikki tilanteet.

Itse paljon aktiiviressuna kerranneena huomaan, että rauhan aikanakin johtajana kun tilanteet muuttuu äkillisesti, niin tulee liian hätiköidysti tehtyä ratkaisuja tai on vaikea nähdä sitä oikeaa päätöstä, mitä pitäisi tehdä. Olivat kyllä rautaisia ammattilaisia ja varsinkin noista johtajista huokui se.
 
Ostin juuri Patrik Berghällin Kuoleman porteilla. Onko joku lukenut?

Kirja kertoo pisimmästä 56 pv kestäneestä kaukopartiosta. Neljän miehen tiedustelureissu lentokentille oli noin 500km pitkä.

http://www.hs.fi/ihmiset/art-2000002924387.html

Itse kanssa hommasin juuri äskettäin tämän ja voin tosiaan suositella kaikille kaukopartiotoiminnasta kiinnostuneille.

Patrik Berghäll muuten ihan elävässä elämässäkin asiansa osaava erä- ja selviytymistaitojen kouluttaja, muutaman kerran olen ihan livenä törmännyt...
 
Jep, Atso Haapasen Tiedustelupartio Auvinen näköjään löytyy e-kirjana kirjastosta, joten luen sen selaimella. Kirjan kerrotaan perustuvan tositapahtumiin, Kaukopartion ja ilmavoimien raportteihin sekä nimet ovat todellisia.
 
Jep, Atso Haapasen Tiedustelupartio Auvinen näköjään löytyy e-kirjana kirjastosta, joten luen sen selaimella. Kirjan kerrotaan perustuvan tositapahtumiin, Kaukopartion ja ilmavoimien raportteihin sekä nimet ovat todellisia.


Kirja on nyt luettu, ja en kehuisi sitä. Se oli lähinnä yksitoikkoista selustassa pyörimistä. Ehkä näissä uudemmissa julkaisuissa näkyykin, ettei kirjoittaja ole kokenut vastaavaa, mistä kirjoittaa...mene ja tiedä.
 
Itse kanssa hommasin juuri äskettäin tämän ja voin tosiaan suositella kaikille kaukopartiotoiminnasta kiinnostuneille.

Patrik Berghäll muuten ihan elävässä elämässäkin asiansa osaava erä- ja selviytymistaitojen kouluttaja, muutaman kerran olen ihan livenä törmännyt...
Justiinsa sain luettua tämän. Aivan älyttömän rankka selviytymistarina tämäkin.

Mitähän sitä seuraavaksi lukisi? Onko suositella jotain kirjaa?
 
Huomenna Mikkelissä muistotilaisuus yhdestä kaukopario retkestä.

Ruotuväki lehden juttu:

Kouvolalainen Raine Narva kiinnostui lähemmin isänsä sota-arkun sisällöstä, kun SA-kuva-arkisto avautui. Tuotteliaaksi tiedetyn Toivo V. Narvan (1908–1990) kuvia julkisessa SA-kuva-arkistosta löytyi vain alle 70.

Jatkosodassa puolustusvoimien tiedotuskomppanian rintamakirjeenvaihtajia oli kaikkiaan 210. Narvalta julkaistiin valtakunnan päälehtiä myöden kuudenneksi eniten juttuja sota-aikana. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa ja Uudessa Suomessa hänen tekstejään julkaistiin 97. Päämaja kielsi Narvan artikkeleista 37, jolla hän nousi kieltolistan toiselle sijalle.

Käydessään läpi materiaalia arkusta Narva ei osannut aavistaa kuinka ainutlaatuisia aikalaiskuvia sieltä löytyisi.

– Kaiken kaikkiaan kuvia oli yli 600. Osa kuvista oli liimattu vihkoihin, ja niiden alle oli tarkasti kirjoitettu, mitä tapahtui ja milloin, Raine Narva kertoo.

Kuvien lisäksi arkussa oli laajoja kirjeenvaihtoja niin rakastetun kuin poliittisesti merkittävien henkilöiden kanssa. Tämän lisäksi pikkutarkka toimittaja oli kirjoittanut yksityiskohtaista päiväkirjaa sotakokemuksistaan.

Materiaalin helmi selvisi Narvalle myöhemmin, kun hän kävi kuvia läpi. Joukosta löytyi 57 kuvan kokoelma ennennäkemättömiä kuvia tammikuussa 1942 tehdystä kaukopartioretkestä Muurmannin radalle. Hänen isänsä oli ollut mukana taltioimassa Mai Guban asemaan kohdistunutta iskua.

Salainen tehtävä: Mai Guba
a308444e-6afb-4ea2-a2df-527e6058c6a7

Suomalaisille oli jo hyvin varhain selvinnyt rakentamisen yhteydessä karmean maineen saaneen Muurmannin radan (nyk. Kirovin rata) merkitys Neuvostoliitolle. Rataa rakennettiin vuosina 1915–1917. Lavantauti raivosi 70 000 rakentajan keskuudessa ja heistä arviolta 25 000 menehtyi. Rakentajat olivat saksalaisia, itävaltalaisia ja unkarilaisia sotavankeja. Mukana oli myös värvättyjä kiinalaisia ja suomalaisia rakentajia.

Päämajassa syntyi ajatus rohkeasta sissi-iskusta vihollisen selustaan vuoden 1942 alussa. Puna-armeijan divisioonien huolto ja täydennyskuljetukset tulivat Maaselän kannakselle pohjoisesta Muurmannin rataa pitkin. Yli 1 400 kilometriä pitkä rata yhdisti Neuvostoliiton ainoan ympäri vuoden toimivan Muurmanskin sataman ja Leningradin toisiinsa. Päämaja halusi katkaista tuon kiusallisen ratayhteyden.

Kaukopartioretkeen lähetetiin majuri Arnold Majewskin komennossa huolto mukaan lukien yli 1 900 miestä ja 250 hevosta. Matka Rukajärveltä Mai Gubaan on edestakaisin noin 330 kilometriä, josta 150 kilometriä oli vihollisen puolella.

Tunnelman välittäjä
Nykyajan sieluttomat asiakirjat jäävät kuivuudessa auttamatta toiseksi Narvan hersyvien sanavalintojen kanssa. Päämajalle kirjoitetut raportit lähentelevät roomaanimaista kirjotustapaa.

”Tehtävä oli mahdollisimman vahvoin joukoin yllättäen edetä Särkijärveltä mahdollisimman suoraan halki tiettömän erämaan, järvien ja soiden. Kohteena oli Mai Guban pieni asema Muurmannin radalla kuusi kilometriä Segetsasta pohjoiseen”, Narva kirjoittaa tehtävänkuvasta.

Mai Guba -retki on jäänyt ihmisten mieliin myös sen vuoksi, että luonnonolosuhteet koettelivat suomalaista sotajoukkoa rankalla kädellä. Retken alussa pakkasta oli vain kymmenen astetta, mutta myöhemmin se kiristyi yli 50 asteeseen.

Majewski antoi miehille ohjeet kantamusten keventämisestä. Varustuksesta poistettiin suojanaamarit, työkalut, kypärät ja varajalkineet. Mukaan otettiin kaksi alusvaatekertaa, villapaita ja päällysvaatteet. Selkäreppuun otettiin kolmen päivän muona. Jälkeenpäin on mietitty, olisiko matkaan kuitenkin kannattanut ottaa varajalkineet, sillä jalkojen kastumisesta johtuneita paleltumisloukkaantumisia osastossa koki moni.

Narvan raporteissa kuvaillaan maasto-olosuhteiden olleen hyvin haasteellisia. Osasto Majewski lähti liikkeelle keskiviikkoaamuna 14. tammikuuta vuonna 1942 kello seitsemän.

– He hiihtivät nelijonoissa. Osaston leveys oli puoli kilometriä ja hevosilla kuljettiin osaston keskellä. Majewski kulki yhden hengen kirkkoreessä keskimmäisenä, Raine Narva kertoo.

”Tämä suomalaisen sotahevosen rämpiminen halki Itä-Karjalan tiettömän erämaan kohti Muurmannin rataa, yhtä sitkeinä ja hellittämättöminä kuin niiden miehiset taistelutoverit, ei varmaan unohdu mukana olleen mielestä. Hevoset tekivät tällä taipaleella tämän niin monessa suhteessa mahdottoman mahdolliseksi”, Narva kirjoittaa raportissaan.

Odottamisen jännitys
Sunnuntai-iltana tammikuun 18. päivänä kello seitsemän Majewski antoi hyökkäyskäskyn. Hyökkäyksen H-hetki oli sovittu tiistaiyölle kello yksitoista.

”Ahkioita vetäneet konekivääri-, panssarintorjunta-, kranaatinheitin- ja viestimiehet ovat hikisiä”, Narva kirjoittaa. ”Jokaista puistattaa vilu, mutta pojat koettavat hiljaa lumessa hyssytellen pitää yllä lämmintä siksi, kunnes lopullinen hyökkäyshetki olisi koettanut, jolloin lämpöä kyllä riittäisi tarpeeksi.”

Päämajan antaman käskyn mukaan miesten oli tuhottava rataa kymmenen kilometrin matkalta, sekä tuhottava Mai Guban asema laitteistoineen. Tarkoituksena oli myös tuhota Uikujärven rannalla oleva kylä ja pitää puna-armeijalle tärkeää rataa hallussa kolme vuorokautta.

Vänrikki Narva valitsee hyökkäyksen pääkohteen Mai Guban aseman seurantakohteekseen päämajanraportissa. Hän kuvailee salaisessa raportissaan päämajalle tapahtumia: ”Kuin herhiläiset ryntäävät joukkomme esiin piilopaikoistaan – – Joukkue toisensa jälkeen, komppania komppanian perästä pulpahtaa kuin taikurin sauvan kosketuksesta esille piilopaikoistaan ja ryntää vihurin lailla kohden hyökkäyskohteitaan.”

Pari minuuttia ennen kuin miehet ehtivät kohteisiinsa. Rataa pitkin paikalle saapui juna. Paikalla olijoiden kummastukseksi se ei pysähdy vaan ajaa miehityksen läpi, sotilaiden heitellessä sen kyytiin kasapanoksia ja käsikranaatteja.

Onnistumisia pakkasen paukkuessa
”Pian on asema yhtenä ainoana tulimerenä, sitä seuraavat kohta muut rakennukset. Hävitys tunkeutuu kaikkialle. Rakennusryhmä toisensa jälkeen leimahtaa tuleen, kunnes koko seutu tuntuu olevan yhtenä ainoana loputtomana tulimerenä”, Narva kuvailee iskun etenemistä.

”Lasken kaikkiaan kolmisenkymmentä tulipaloa korkealta, alastomalta mäeltä, jonne valokuvauspuuhissa olen hiihtänyt. Ryssien asemasta ja täydennyskeskuksesta on yhtenä ainoana lyhyenä sydänyön hetkenä tullut valtavan suuri kokko, jonka kajo varmasti näkyy kymmenien kilometrien päähän”, Narva kirjoittaa.

Toisten sytyttäessä paloja toiset tuhoavat rataa seitsämästäkymmenestä kohdasta.

Kyynel-radiolla Majewski lähetti tammikuun 19. päivä kello 04:20 Voldjärveltä sanoman kenraalimajuri Erkki Raappanalle: ”Tavoite on saavutettu, tehtävä suoritettu.”

Kovan pakkasyön aikana suomalaiset onnistuivat tuhoamaan Mai Guban aseman vaihteineen, rautatiensillan, kymmenkunta junavaunua sekä kymmenen kilometriä rataa. Lähes sata rakennusta poltettiin tai muutoin tuhottiin, joista toistakymmentä oli kasarmi- ja varastorakennuksia. Puhelin- ja lennätinjohdot oli katkaistu.

Alun perin kolmeksi vuorokaudeksi suunniteltu radan miehitys lyhennettiin yhdeksi vuorokaudeksi hyvien tulosten ja kovan pakkasen vuoski. Kolmea päivää ei kukaan uskonut kestävänsä, hevosiakin oli jo kuollut kylmyyteen.

”Kello kahdeksan aamulla silmäilen viimeistä kertaa Mai Guban hävitettyä yhdyskuntaa, sen poltettuja, vielä savuavia kasarmeja ja muita rakennuksia”, vänrikki Toivo V. Narva kirjoittaa ja jatkaa:

”Hävitys on ollut perinpohjainen, kauhea. Se on yhdessä ainoassa yössä pyyhkäissyt pois komean karjalaiskylän jättäen jäljelle vain tuhkaa ja taivaalle törröttäviä savupiippuja. En sääli vihollista. Muistelen Kannasta ja Viipuria, jonka lukemattomien kotien savupiippujen kokot piirteet eivät koskaan haihdu mielestäni.”

eff44129-9218-47ce-8f94-6df5b1545cbc


Uupuneet miehet hiihtivät kotiinpäin näkkileivän ja pervitiinin avulla. Palkkioviinoja oli varattu tuhat puolen litran pulloa. Suomalaisia Muurmannin retkellä kaatui kolme ja haavoittui kymmenen. Paleltumat aiheuttivat suurimmat tappiot ja sotilailta amputoitiin kymmenittäin sormia, varpaita ja jäseniä.

Majewskin retki oli menestys, jonka rohkaisemana Päämaja päätti tuhota myös venäläisten Petrovski Jamin uuden huoltokeskuksen.

Osasto Majewskin sotilaat saivat onnistumisestaan kiitosta ja heille esitettiin ylennyksiä. Muun muassa kaikki ryhmänjohtajina toimineet korpraalit ylennettiin alikersanteiksi.

Osasto Majewskin sotilaista elossa on vielä kolme. Maaliskuussa satavuotissyntymäpäiviään viettäneet Pentti Perttuli ja Tauno Tikkanen, sekä 98-vuotias Ilmari Korppinen.

Kuvat kaikkien nähtäville
Isänsä Toivo V. Narvan sota-arkun avannut poika Raine Narva on skannannut kaikki kuvat ja niistä on esillä näyttely Rukajärvi-keskuksessa. Hän aikoo käydä koko arkun sisällön huolellisesti läpi. Seuraavaksi vuorossa ovat kirjeet, joita akusta löytyi arviolta 750.

– Olen vasta lajitellut ne noin 150 kirjeen nippuihin. Paneudun niihin sitten kun on hyvin aikaa, Narva kertoo.

Puuarkun sisältö on avannut Narvalle hänen isänsä sotahistoriaa aivan uudella tavalla.

– Sodasta palanneet veteraanit eivät juurikaan puhuneet sodasta. Kun veteraaneja tuli kylään, niin silloin sodittiin ja tarinoita kerrotiin, mutta lapsille isä ei sodasta puhunut, Narva pohtii.

Hammaslääkärinä työuransa tehnyt Raine Narva kiertää yleisötilaisuuksissa kertomassa isänsä urasta rintamakirjeenvaihtajana sekä Mai Guban tapahtumista. Hyvin yleisöä keränneet tilaisuudet ovat Narvan mukaan hänen kiitoksensa sotiemme veteraaneille.

http://ruotuvaki.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kaukopartio-muurmannin-radalle-sissien-matkassa
Kannattaa lukea Raappanan miehet (aikalaiskertomuksia) Kerrotaan myös tuosta tuhoamis reissusta. Majewskin oli kannattanut mm illalistarpeet iskua varten punaviineineen ym lihoineen iskupaikalle ja seurasi tapahtua komentoteltastaan puhelimen välityksellä.
 
Hienoa, kun kerran kaukopartioon liittyvä kirjallisuus kiinnostaa, niin loistava tietopaketti on kirja nimeltään Suomalainen sissi- toiminta.
Kirja on isohko ja kalleimmasta päästä, mitä noihin muihin alankirjoihin tulee.

sissitoiminta1.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top