No jopas.
Lähdin turhan tylpällä kulmalla tähän, sen olen myöntänyt mutta jatkan osaltani koska näen, että se mitä olen tarkoittanut ja halunnut sanoa, ei ole avautunut. Siitä kannan vastuun, olivatpa minun päätelmäni sitten oikeita tai vääriä. Vaihdan vähän tarkastelukulmaa ja koetan vastata edellä esitettyyn kritiikkiin ja taustoittaa näkemyksiäni. En usko, että kukaan pystyy todistamaan yhtään mitään niistä tapahtumaketjuista, joita ei tapahtunut. Minä en edes yritä.
Aloitetaan vaikka demokratiasta. On aivan turhaa kerrata historiaa, mutta sillä on keskeinen osa omaa päättelyketjuani. Siis.
Suomi oli osa Ruotsia, kunnes se oli osa Venjäjää ja sitten taas osa Neuvostoliittoa. Saimme väliaikaiseksi tarkoitetun itsenäisyyden, jonka tavoitteena oli että Suomi itse olisi selvittänyt tiensä sosialististen maiden perheeseen, vai miten se termi nyt kuuluikaan.
Sisällissota tai kuinka nyt kutsutaankaan, oli katkera selvittelyineen. Seurasi lyhyt lyhyt levoton jakso, jossa kapinaa viriteltiin ja ihmisiä kyyditeltiin. Vähän hyökkäiltiin Neuvostoliiton suuntaan. Tuota aikaa nyt ei oikein vielä voida kutsua kehittyneeksi demokratiaksi, vaikka maata kieltämättä sillä tavalla hallittiinkin.
Puhumme usein vain Talvisodasta, mutta Molotovin ja Ribbentropin sopimus oli osoitus, mikä arvo suurvaltapolitiikassa oli pienen reunavaltion itsenäisyydellä. Sen täytäntöönpano ei onnistunut, mutta lopullinen niitti jäi puuttumaan muista syistä, Ja kyse oli korkeintaan ehkä viikoista ennen romahdusta.
Suunnittelimme tosissamme Suur-Suomea, johon olisi kuulunut muuan Kuola, jolla oli Neuvostoliitolle keskeinen merkitys. Emmekä pelkästään suunnitelleet, vaan teimme - jos emme nyt kaikkeamme niin lähelle sitä tuon päämäärän eteen. Tätä kannattaa katsoa ennen kaikkea Neuvostoliiton näkökulmasta, olimme kiistatta hyökkääjä jonka tavoitteena oli tuhota koko maa. Tämä ei sitten kuvaa omaa näkökulmaani, mutta eiköhän tuollainen tulkinta tuolla naapurissa tehty.
Se, ettei Suomen puolustusta sitten -44 murrettu, johtui taas enemmänkin suurvaltapolitiikasta, kiire saada oma osa Keski-Euroopasta ja Suomen voisi hoitaa myöhemmin. Uskon, että absoluuttinen voima Neuvostoliitolla olisi riittänyt Helsinkiin asti. Kirvelee myöntää, mutta eiköhän se noin ollut.
Pidän päivänselvänä asiana, että tapahtumien jälkeen Stalinilla oli palava halu nöyryyttää Suomea niin, että se sen muistaisi. Valvontakomissio oli liittoutuneiden mutta käytännössä Neuvostoliiton, eikä se ymmärtääkseni ollut mitenkään symbolinen. Olemme varmasti kaikki samaa mieltä sotasyyllisyysoikeudenkäynneistä, mutta on realistista ajatella asiaa niin, kuten Stalin sen todennäköisesti ajatteli. Lievät tuomiot eivät vaan tulleet kyseeseen, vaikka ne meidän mielestämme olivat järjettömiä. En tässä valkopese Kekkosta, mutta suomalaiset pitivät oikeudenkäyntiä ankrana, ja neukut aivan liian lievänä. Sitten tuomitut vapautuivat jossakin ajassa, joka sekin oli meistä liikaa, mutta asia kokonaisuudessaan huomioiden melko siedettävä. Ketään ei esimerkiksi hirtetty, ammuttu tai kuskattu pakkotyöleireille, joista kaikista oli ympäri Eurooppaa lähivuosilta ja vuosikymmeniltä kosolti esimerkkejä. Jos jonkun mielestä lievemmät tuomiot tai kokonaan syyttämättä jättäminen olisi ollut reaalisesti mahdollista, voi sen kyllä halutessan todistaa.
Sitten seurasi valvontakomission ja punaisen valpon aika, sekä vaaran vuodet. Porkkala kuulostaa kaukaiselta Helsinkiin verrattuna, mutta käytännössä "vuokra"-alueen itäisin piste oli Espoossa. Väärä päätös Arkadianmäellä olisi voinut saada vahvan palautteen noin 20 sekunnissa, tuo on sitten vahvasti symbolinen ilmaisu mutta sikarealistisesti asia olisi ollut noin. Ei eletty Kekkosen presidenttiaikaa, mutta nyt tarkastellaan asiaa demokratian toimivuuden kannalta. Oliko Suomi vuoteen -56 elänyt vapaan ja vakaan demokratian aikaa, oliko sitä saatu käytännössä soveltaa, oliko siitä vakiintuneet käytännöt? Saa todistaa.
Porkkalan jälkeinen demokratia alkoi yleislakolla. Maasta oli rahat loppu, silloin oli ihan konkreettinen kirstu jossa oli rahaa tai sitten ei. Yhdysvalloista yritettiin saada lainaa, eikä saatu. Neuvostoliitto pisti kaupan seis, ja maksut jäihin. Suurlähettiläs käskettiin pois. *Tarpeeton ironia alkaa* : Joku ilmeisesti tuolloin näki, että Neuvostoliitto tulee sortumaan, se on pelkästään ajan kysymys. "Odotellaan pojat rauhassa sellainen 35 - 40 vuotta, niin kyllä se sitten helpottaa." Pahoittelen huonoa ironiaa, mutta tuollainen ajatus ei vastaa käsitystäni todellisuudesta. Minusta Suomi oli sillassa, takana kaksi hävittyä sotaa ja tietoisuus siitä, että kolmatta ei kestettäisi oli varmasti iskostunut mieleen.
Apuja ei ollut saatavilla, liittoutuneet olivat voittajia ja me oltiin häviäjien puolella. Tilannetta vielä raskautti se, että juuri oli perustettu NATO ja Varsovan liitto, ja me oltiin taas vastapuolella länsimaihin nähden. Siitä saa taas todistaa, että vapaalla demokratialla oli tilaa toteutua tai kehittyä.
Alkoi melko pelottava vaihe maailman kannalta. Ydinlatauksia räjäyteltiin ja Neuvostoliitto oli edellä rakettien kehittelyssä. En osaa nimetä suoraa lähdettä ja on varmasti kiistanalaista, mutta ei ollut ympäri maailman täysin selvää, kumpi puoli tulee kylmän sodan voittamaan. Ja kumpi taistelun voittaisi, jos kolmas alkaisi. Siitä on ehkä enemmän näkemystä, että Varsovan liitto olisi ajanut melko pitkälle Keski-Euroopassa, ennen kuin NATO olisi saanut rivejään kuntoon. Mikä oli Euroopan vahvojen maiden tilanne konventionaalisten suhteen? Ranskasta ei paljon apuja olisi ollut. Yhdysvaltain joukkoja oli Varsovan liittoon nähden melko vähän pelipaikalla. Kuinka Iso-Britannia, tankkeja laivaan. Milloin Yhdysvallat olisi saanut riittävän määrän kalustoa maihin, päätöksentekoon kuuluva aika huomioiden.
Ei ainakaan optimaalinen tilanne.
Berliini, Kuuban kriisi, Yhdysvaltain/Naton aikeet/halu tuoda manner - Eurooppaan ydinohjuksia, tarkoitan ennen kaikkea vaikkapa Norjaan, joka oli ymmärtääkseni kielteinen, mutta olisiko esimerkiksi Berliinin eskaloituminen vaikuttanut tuohon? Kuola olisi pitänyt saada kuriin eskalaation sattuessa. Ihan puhdasta arvailua, mutta saa mielellään todistaa vääräksi. Kuolalla kun on jonkinlainen linkki meihinkin, ja kävihän äijät siellä kurkistelemassa, eli jotakin mielenkiintoa aluetta kohtaan on ollut.
Oliko noottikriisi Kekkosen tilaama? Mielipiteeni/väitteeni on, että oli jollakin tasolla tietoinen ja varmaan viestittänytkin, että Olavi on menossa oikealta ohi, mitäs tehdään? Parikymmensivuinen nootin kirjoittaminen, joka käsitteli Berliiniä ja Tanskaa ja Norjaa ja muita liittolaisia, ja jossa Suomi oli vain mainittu, oli tuskin Kekkosen valtuuksien sisällä.
Mikä oli Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton tasapaino silloin, kun vallassa olivat Johnson ja Breznev? Kennedyyn Kekkosella oli hyvät henkilökohtaiset välit, ja ymmärtääkseni jopa luottamusta. Hrustsevin kanssa olivat kavereita, mutta kuinka suurilla valtuuksilla H toimi? Syrjäyttäminen osoitti, että ei NL mikään varsinaisen vakaa valtarakenne ollut. Sitten alkoivat Vietnam ja Tsekkoslovakia painamaan päälle. Ensin mainitulla ei nyt suoraa merkitystä Suomelle ollut, kunhan vei Yhdysvaltain huomiota, mutta jälkimmäisellä sitäkin enemmän. Tarinat miehityksen ajalta ovat paljolti tai osittain tarinoita, mutta kuvaavat niitä oloja jotka aikalaisille olivat totista totta.
Otan näitä esille siksi, että jos Suomea olisi alettu aseellisesti palauttamaan järjestykseen, vaikkapa Porkkalasta käsin tai rajalla rymistellen, oltaisiinko saatu konkreettista apua? Ahvenanmaalla oli komppanian verran diplomaatteja, ja KGB:llä enemmän agentteja Helsingissä kuin Suopolla.
En puhu välttämättä miehityksestä, vaan siitä että jo valmiiksi matossa olevaa ja ylös pyrkivää maata ei tarvitse hirveästi potkaista, että se maassa pysyy. En puhu pelkästään sotilaallisesta voimasta, vaan siitä että sota on käsittämätön tragedia kansalliseti niin henkisellä tasolla kuin taloudellisestikin. Jos muistan Paasikiven sitaatin, niin se meni jotekin: "Suomea on puolustettava kunniallisesti tai kunniattomasti. Sama se kuinka, kunhan puolustetaan." Ymmärrän tuon niin, että tuo kunniaton puolustaminen on juuri sitä mitä tapahtui.
Entä demokratia 60-luvulla. Mahtimiehiä taisivat olla Virolainen, Vennamo, Paasio, Saarinen ja takapiruina ties ketä. Kuka noista olisi ottanut valtiomiehen roolin ja kehittänyt vakaata ja johdonmukaista, päätöksentekokykyistä demokratiaa, koska sellaista olisi tarvittu. Demarit olivat kai yhdistymään päin, Maalaisliitto hajonnut, kommunistit jakaantuneet. Oliko tuossa vakaan parlamentaarisen yhteistyön eväät? Kansakunta oli murroksessa, pientilallisista osa oli ollut kommunisteja ja olivat siirtymässä kasvavaan teollisuuteen töihin, jossa käytiin veristä kamppailua sieluista demareiden ja kommnunistien kesken, täysin parlamentarismin ulkopuolella.
Entä sitten se keskeisin peluri, joka määritteli Suomen kohtalon lisäksi pitkälle myös koko maailman politiikkaa. Kiina ja maolaisuus oli tottakai iso tekijä kommunismin levittämisessä, mutta ei Neuvostoliittokaan ollut ihan varjossa. En tiedä tarkemmin esimerkiksi Latinalaisen Amerikan kommunismin juuria, oliko niin että Neuvostoliitto sitä sinne sai levitettyä ja Maon vaikutukset täydensivät tuhoa. Tai jotain. Yhdysvallat koetti kai padota jollakin tavalla kommunismin leviämistä. Entä Kauko-Itä?
Mikä oli Neuvostoliiton todellinen päätöksentekomekanismi, ja ketkä siellä valtaa käyttivät. Churchillillä oli usempia sitaatteja, buldogit maton alla ja mysteeriin kääritty arvoitus tai jotain. Keskeinen oli kuitenkin: "Avain on Venäjän kansallisten etujen ymmärtäminen. Ei noita sitaatteja tietenkään voi pitää mitenkään pätevinä arvioitaessa Neuvostoliiton päätöksentekoa, mutta nyt myöhemmin ymmärrämme että kyllä niissä vinha perä oli, ja on edelleen. Leninin ajatus oli, että terrorin on oltava sattumanvaraista, muutenhan viattomat nukkuisivat yönsä rauhassa. Stalinin ajasta voi ehkä sanoa, että kaikki päättävissä asemissa olevat tiesivät olevansa jatkuvassa kuolemanvaarassa. Moni ei ollut väärässä. Hrustsevin aikana asetelma ehkä kääntyi, en tiedä, niin että pääsihteeri oli vaarassa koska vaan tulla likvidoiduksi. Kuka valtaa käytti NKP:n keskustkomiteassa, ja oliko se vai KGB joka viimeisen sanan sanoi? Yhtä kaikki, täysin arvaamaton systeemi, jonka kanssa tehdyllä sopimuksella ei ollut paperin arvoa, jos niikseen tuli.
Kannattaa myös muistaa kansan ja valtion suhde. Kaikki oli yhtä suurta teatteria, jossa kaikki tiesivät että kaikki on teatteria. Ja kaikki tiesivät, että kaikki tiesivät. Silti näytelmää esitettiin tinkimättä. Ainoat, jotka tosissaan uskoivat, asuivat Suomessa. Ja halusivat sitä samaa.
Sellaisen naapurin vallan alla me elettiin. Joka oli näyttänyt, että sillä ei ole mitään häpyä naapurin valtaamiseen jos aihetta ilmenee, eikä maailmalla ole tarjota sille uskottavaa vastavoimaa. Suomen kannalta tilannetta olisi ehkä voinut verrata venäläiseen rulettiin, jossa ryssän oltaisiin annettu ladata meidän ohimolle laitettava revolveri haluamallaan määrällä patruunoita. 0-6, kuka latausvuorossa ikinä sattuikaan olemaan.
On varmasti perusteltuakin kyseenalaistaa kaikkien maailman tapahtumien vaikutusta Suomeen. Mutta minun näkökulmani on, että suurvaltojen kamppailu maailmanvallasta näkyi joka paikassa, ympäri maailman, ehkä Australiaa ja Afrikkaa lukuun ottamatta. Afrikastakaan en ihan varma, mutta kaikki Amerikat, Eurooppa ja Aasia olivat taistelutarnnerta. Ja Suomi oli toisen suurvallan kahden kriittisimmän alueen välittömässä naapurissa, ja haki paikkaansa hävinneenä, yksin jätettynä valtiona.
Meidän demokratia oli virolaisen ja sinisalon ja karjalaisen ja paasion ja keiden kaikkien vääntöä siitä, mitenkä tämän katajaisen kansan asiat pitäisi järjestää. Olisiko Kokoomus järjestänyt asiat parhain päin tuohon maailman aikaan?
Päätelmät.
Pahoittelen sitä, että olen suhtaunut vitsaillen siihen, kun vertauskuvana on käytetty Sveitsin, Itävallan tai Ruotsin demokratiaan, että sellainen olisi voinut toimia Suomessakin. Itse en löydä yhtään yhtymäkohtaa miksi noin olisi ollut. Kuulisin mielelläni, mikäli niitä oli.
Itävalta olisi saattanut olla historialtaan jotakin samankaltaista. Monarkian kaatuminen, natsimielisyys, miehitys ja sitä kautta sota Neuvostoliittoa vastaan, jos sitä nyt voi Itävallan synniksi jotenkin laskea. Mutta jäi kuitenkin Liittoutuneiden miehityksen alle ja selvästi rautaesiripun länsipuolelle, oliko siellä Yhdysvaltain joukkoja Länsi-Saksan miehityksen aikana? Kuitenkaan Neuvostoliitolla ei ollut suoraa sanan sijaa siellä, ei komissiota, ei yhteistä rajaa, ei tiedustelukoneistoa jne. Ruotsin "turvatakuut" eivät ole minulle täysin selvät, mutta ei tarvinne epäillä etteikö se olisi kriisin puhjetessa saanut apuja Yhdysvalloista tukialueita vastaan. Puolustusbudjetit olivat varmaan kymmenkertaiset Suomeen verrattuna, eikä demokraattisessa hallintotavassa ollut ollut selkeitä katkoksia. Jotakin natsimielisyyttä oli kai demareilla, mutta horjuttiko se järjestelmää?
Selityksen sana: Olen saikulla ja vaikka kykenen konetta naputtelemaan, en viitsi tehdä edes etätöitä ettei käy kuin Brysselissä
En koe tekeväni väitöskirjaa, joten lähdeviitteenä on oma yleistietoni ja käsitykseni maailman tapahtumista. Kuten sanoin, en ole lukenut yhtään Juhani Suomen teosta enkä Kekkosen elämänkertaa, joten virheitä on varmasti niin paljon, että juttuni on helppo ampua yksityiskohdiltaan alas. Tajunnanvirta oli osuva nimitys, jonka allekirjoitan. Jos joku on jaksanut lukea ja aikoo kommentoida, voisi kommentoida kokonaisuutta, sitä kuinka olen kuvannut tuon ajan maailmaa, suurvaltapolitiikkaa ja meidän osaamme siinä.
P. S. Hauki ei ollut minun tuomani tähän keskusteluun, ja otin sen ihan oikeasti vitsinä, ja sellaisena sitä toistelin. Olin väärässä ja pahoittelen.
