Keskustelua sotaelokuvista

[Sardaukar]

Antaa muuten Talvisota-elokuvaan aivan uutta perspektiiviä. Loistava minisarja.

 

[miheikki]

https://sarastuslehti.com/2017/07/30/sotaelokuva-ilman-propagandaa/

Sotaelokuva ilman propagandaa


TIMO HÄNNIKÄINEN

–

Kun Christopher Nolanin tuore sotaelokuva Dunkirk sai ensi-iltansa, USA Today -lehden Brian Truitt kehui sitä mukaansatempaavaksi ja uraauurtavaksi, mutta löysi siitä kuitenkin yhden puutteen. Elokuvassa nähtiin vain pari naishahmoa ja kaikki keskeiset henkilöt olivat valkoisia. Ja näin tosiaan on: joukkoja kotiin kuljettavalla aluksella nähdään jokunen naissairaanhoitaja ja ainoa musta henkilöhahmo on parin sekunnin ajan kuvassa vilahtava Ranskan siirtomaajoukkojen sotilas.

Kriitikko ei vain maininnut, että Dunkerquen rantakaistalle alkukesästä 1940 saarretut Britannian siirtoarmeijan joukot koostuivat käytännössä kokonaan valkoisista miehistä. Sama pätee heitä Englannin kanaalin toiselta puolelta pelastamaan saapuneisiin siviileihin sekä heitä piirittäneisiin saksalaisjoukkoihin. Truittin aivopierua kommentoinut John Nolte kiteytti sattuvasti:

Naisten ja vähemmistönäyttelijöiden puutteesta valittaminen Dunkirkin kaltaisen elokuvan tapauksessa on kuin valittaisi ettei Straight Outta Comptonissa ollut Sinatran musiikkia, ihmettelisi miksei Philadelphiassa annettu tilaa myös syövän uhreille tai moittisi Hollywoodia realististen seksikohtausten puutteesta Toy Storyssa.

Mutta historiallinen tarkkuus ei ole koskaan pidätellyt niitä, jotka haluavat ”vahvoja naishahmoja” ja ”monimuotoisuutta”. ”Trigger warningien” esittäjien mielestä sotaelokuvalla on moraalinen velvollisuus propagoida monikulttuurista liberalismia. Niinpä liittoutuneiden joukot pitää kuvata mahdollisimman kirjaviksi, koska päinvastainen viittaisi etniseen nationalismiin, joka on tietenkin vain pahojen natsien ominaisuus. Natsien teot osoittavat tämän eetoksen mukaan vääriksi ja moraalittomiksi kaikenlaiset nationalistiset tunteet – jopa niiden, jotka taistelivat natseja vastaan.

Dunkirk ei tällaiseen propagandaan alennu, mikä on jo sinänsä syy käydä katsomassa se. Sen lähestymistapa tuntuu hämmästyttävän raikkaalta, koska nykyään useimmat historialliset elokuvat tärvellään ahtamalla niihin väkisin rakennettuja vähemmistörooleja ja anakronistista naisasiaa. Koska nykyään myydään geenimuuntelusta vapaita vihanneksia, luomulihaa ja lisäaineettomia makeisia, markkinoita luulisi löytyvän myös poliittisesti korrektista vääristelystä vapaille elokuville.

Mutta Dunkirkin poikkeuksellisuus ei suinkaan rajoitu tähän. Elokuva edustaa sellaista tarkkaa ja tehokasta sotajännäriä, jollaista ei enää juuri osata tehdä. Selittävät ja sentimentaaliset pohdiskelut on jätetty kokonaan pois, ja dialogi on muutenkin niukkaa. Henkilöhahmojen taustoista ei kerrota oikeastaan mitään, eikä useimpien heistä nimiäkään mainita, mikä tekee elokuvasta yksilöitä ja heidän pulmiaan suuremman – henkilöt paljastavat luonteensa toiminnallaan. Dunkirk onkin eräänlainen toiminnallinen sinfonia: sotatapahtumat yhdistyvät matemaattisella täsmällisyydellä säveltäjä Hans Zimmerin musiikkiin, joka sekoittaa elektronisen musiikin elementtejä perinteiseen orkesterisävellykseen.

Tähän saakka parhaassa teoksessaan Nolan on onnistunut luomaan eeppisen historiallisen elokuvan ilman lajityypille ominaisia rasitteita kuten mahtipontisuutta, kitschmäisiä tietokonetehosteita tai ylipitkää kestoa. Koko massiivisen evakuointioperaation kiemurat tehdään selväksi muutamien henkilöiden toimia lyhyissä jaksoissa seuraamalla. Kolmea tarinalinjaa (rannalla olevien sotilaiden, evakuointia suojaavien hävittäjälentäjien ja pelastuslaivastoon liittyvän pienen kalastusveneen miehistön) leikataan ristiin eivätkä tapahtumat seuraa toisiaan kronologisesti, vaan ne on pilkottu noudattamaan monimutkaisempaa draamallista logiikkaa. Dunkirkistamuodostuu eräänlainen elokuvataiteen mahdollisuuksien manifesti: sen näkökulmia ja tilanteita tiheään vaihtava kerronta tuo mieleen reportaasiromaanin, mutta tekee suuremmalla esteettisellä ja emotionaalisella teholla kaiken mikä reportaasiromaanissa voidaan tehdä.

Sisällöllisesti kiinnostavinta Dunkirkissa on kenties se, että elokuva ei lainkaan viittaa toisen maailmansodan ideologisiin vastakkainasetteluihin. Saksalaiset ovat läsnä hyökkäävien lentokoneiden ja rantahiekalla räjähtävien kranaattien muodossa, vain loppukohtauksessa näkyy epämääräisinä hahmoina muutama saksalainen sotilas. Saksalaisiin viitataan vain ”vihollisena”, eikä yhdessäkään kohtauksessa näy hakaristiä. ”Demokratian ja fasismin vastaisen taistelun” sijaan Nolan kuvaakin nationalistista yhteenkuuluvuutta. Se nostaa häpeilemättä esiin patrioottisuuden, työteliäisyyden, luokkarajat ylittävän solidaarisuuden, urheuden ja kekseliäisyyden kaltaisia hyveitä ja antaa ymmärtää niiden heräävän erityisesti vakavan kriisin hetkellä, yhteisen vihollisen edessä. Näin ollen lopussa siteerattu Churchillin puhekin sopii kokonaisuuteen, vaikka se hiukan särähtääkin korvaan muuten paisuttelua välttävässä elokuvassa. Kuvattu kansankokonaisuus ei ole rikkumaton, mikä näkyy erityisesti kohtauksessa, jossa sotilasjoukkueen jäsenet ovat valmiita uhraamaan joukkoonsa liittyneen toisen yksikön miehen viholliselle, koska tämä ei kuulu omaan porukkaan. Mutta keskinäisistä riidoistaan ja raadollisista puolistaan huolimatta jokainen henkilöistä haluaa nähdä Doverin valkoiset kalliot ja jokainen heistä tuntee päässeensä turvaan saadessaan pelastusaluksella kuumaa teetä. Heitä sitovat toisiinsa maa, sen tavat ja maisema.

Aluksi paheksuin sitä, että elokuvan nimi on suomalaisessa teatterilevityksessä jätetty englanninkieliseen muotoonsa, vaikka tapahtumapaikan nimi on niin ranskaksi kuin suomeksi Dunkerque. Mutta kenties Dunkirk on nimenä sittenkin perusteltu, koska kyseessä on ennen kaikkea elokuva Englannista ja englantilaisille yhteisestä kokemuksesta.

 

[Fremen]

https://sarastuslehti.com/2017/07/30/sotaelokuva-ilman-propagandaa/

Olipa kerrankin lukemisen arvoinen "arvostelu", kiitos reserviläisveli @miheikki ! Pidin itse kovasti elokuvasta, tarjoamasi lukukokemus avasi itsellekin vähän enemmän miksi. Hieno juttu.

 

[Herman30]

Minä kritisoin sitä että elokuvassa ei käynyt selväksi että evakuointi kesti yli viikon ja siihen osallistui monta sataa venettä. Sen sijaan hukattiin minuutteja näyttämällä monta kohtausta uudestaan pari-kolme kertaa eri näkökulmista, en digannut sitäkään.

 

[Fremen]

Minä kritisoin sitä että elokuvassa ei käynyt selväksi että evakuointi kesti yli viikon ja siihen osallistui monta sataa venettä. Sen sijaan hukattiin minuutteja näyttämällä monta kohtausta uudestaan pari-kolme kertaa eri näkökulmista, en digannut sitäkään.

Nu låtar du ju som en vanha jäärä ! Ehkä Haminan multi-cineplex ei saanut rainasta kaikkia tehoja irti...?

 

[Merten sheriffi]

Elokuvan lopun patrioottinen kliimaksi oli myös läppä. Korkein laivaston upseeri ei astunutkaan viimeiseen evakuointi paattiin, vaan kertoi jäävänsä auttamaan vielä ranskalaisia. Laittoipa vielä kättä lippaaseen ja se oli sitten siinä.

 

[Herman30]

@Fremen Vi for till Kotka för att se filmen.

 

[Fremen]

Elokuvan lopun patrioottinen kliimaksi oli myös läppä. Korkein laivaston upseeri ei astunutkaan viimeiseen evakuointi paattiin, vaan kertoi jäävänsä auttamaan vielä ranskalaisia. Laittoipa vielä kättä lippaaseen ja se oli sitten siinä.

Oli ymmärtääkseni myös historiallinen fakta? Siis tämän ukon osalta.

 

[Herman30]

http://www.slate.com/blogs/browbeat/2017/07/20/what_s_fact_and_what_s_fiction_in_dunkirk.html

Kenneth Branagh’s character, Commander Bolton, seems to have been inspired by the real-life Captain William Tennant

https://en.wikipedia.org/wiki/William_Tennant_(Royal_Navy_officer)

Tennant stayed right up until the last ships left on 2 June, patrolling the beaches of Dunkirk with a megaphone searching for British troops. Tennant was lauded for his efforts at Dunkirk, and was appointed Companion of the Order of the Bath on 7 June 1940.

Wikipedian mukaan lähti viimeisellä laivalla takaisin Englantiin.

 

[tulikomento]

Katselin tänään jeesuksen vanhan (vuodelta 43) peräisin olevan brittiläisen merisotaelokuvan In Which We Serve.

Periaatteessa suhtaudun varauksella WW2:n aikaisiin propagandistisiin elokuviin, mutta tämä oli omassa lajissaan piristävä poikkeus. Kertoo yhden Royal Navyn hävittäjän sotareissusta Dunkerquen evakuoinnista aina 1941 Kreetan valtaukseen, jossa alus sitten upotetaan. Aika onnistunut kuvaus miehistön keskinäisistä suhteista. Upseerit ovat yläluokkaisia herrasmiehiä ja miehistö selvästi työväenluokkaa, joka tietää oman paikkansa.

Sotakuvauksissa on tietysti käytetty autenttista kuvamateriaalia, mutta kokonaisuutena antoi ihan kattavan kuvauksen tuolloisesta merisodan luonteesta. Toki elokuva tehtiin aikoinaan buustaamaan kotirintaman moraalia, mutta ajoittain tässä oltiin melko kriittisiäkin tuolloisen sodanjohdon tekemiä virheitä kohtaan. Mielenkiintoinen merisotaleffa. Jos satutte törmäämään dvd-julkaisuun, niin poimikaa talteen !

 

[tulikomento]

https://sarastuslehti.com/2017/07/30/sotaelokuva-ilman-propagandaa/

Olipa kerrankin lukemisen arvoinen "arvostelu", kiitos reserviläisveli @miheikki ! Pidin itse kovasti elokuvasta, tarjoamasi lukukokemus avasi itsellekin vähän enemmän miksi. Hieno juttu.

Ja täällä sitten oikein kunnon nillitystä kun ei näkynyt tummaihoisia eikä intialaisia sotilaita. VMP !

https://www.theguardian.com/comment...dunkirk-history-whitewash-attitudes?CMP=fb_gu

Christopher Nolan’s movie is an inadvertently timely, thinly veiled Brexiteer fantasy in which plucky Britons heroically retreat from the dangerous shores of Europe. Most importantly, it pushes the narrative that it was Britain as it exists today – and not the one with a global empire – that stood alone against the “European peril”.

 

[Fremen]

Ja täällä sitten oikein kunnon nillitystä kun ei näkynyt tummaihoisia eikä intialaisia sotilaita. VMP !

https://www.theguardian.com/comment...dunkirk-history-whitewash-attitudes?CMP=fb_gu

Christopher Nolan’s movie is an inadvertently timely, thinly veiled Brexiteer fantasy in which plucky Britons heroically retreat from the dangerous shores of Europe. Most importantly, it pushes the narrative that it was Britain as it exists today – and not the one with a global empire – that stood alone against the “European peril”.

VMP... Sikhi-sotilaita meni monta elokuvan alussa kameran ohi, ml. ainakin yksi kersantti ja yksi upseeri... mutta koska sikhit ovat syystä hyvin hapokkaasti anti-islam, tämä ei sopinut Guardianin (Guardian of what?? Western values, liberalism, freedom... give me a break to catch my fucking breath!) agendaan ollenkaan.
Valkoinen mies = paha.
Islam = hyvä.

Syytä en tiedä, ne on ollut tollasia vuodesta 1995 vähintään. Itse asiassa syy ei edes kiinnosta.

 

[Ottoville]

Käväisin katsomassa Christopher Nolanin juuri ensi-iltaan tulleen elokuvan Dunkirk. Aamulehti antoi sille viisi tähteä ja luokitteli mestariteokseksi.

Minä pidin sitä hyvänä. Elokuva ei näytä neljääsataatuhatta sotilasta vaan tekee pienemmän tarinan pienestä kaistaleesta rantaa, parista lentäjästä, evakuoitavasta sotilaasta ja ikämiehestä, joka poikineen tulee pienveneellä hakemaan.

Lopussa on pieni sentimentaalisuuden häivähdys ja yksi liian pitkä ja taiteellinen hävittäjäkoneen liito sen polttoaineen loputtua, mutta muuten elokuva toimii askeetttisesti ja tehokkaasti. Miesten ahdistava ja mykkä väsymys tuntuu realistiselta.

Elokuva miellytti minua sikälikin, että se myötäilee käsitystäni, että aseet ja sotilaat ovat vain yksi osa, joka ei pelaa ilman koko kansakunnan yhteistä ponnistusta ja tukea. Ilman siviilialuksia metrisestä rantavedestä ei olisi liiemmin haettu väkeä, ja sotalaivat olivat pommittajien ja vedenalaisten ensisijaisia maaleja eikä Churchill voinut liikaa uhrata niitä.

Traileri eli spoileri:

Realistisena pidettyä sotaelokuva Dunkirkia arvostellaan toisen maailmansodan valkopesusta – tärkeässä roolissa olleet intialaisjoukot unohdettiin kokonaan
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005313561.html



Siihen nähden elokuvassa on räikeä puute: siinä ei ole yhtään intialaista hahmoa, vaikka evakuointi ei olisi onnistunut ilman intialaisjoukkoja.


More than 14, 500 Indian soldiers were killed ( wounded NOT counted ) during this Dunkirk battle —holding off the advancing Germans.

 

[Vonka]

Realistisena pidettyä sotaelokuva Dunkirkia arvostellaan toisen maailmansodan valkopesusta – tärkeässä roolissa olleet intialaisjoukot unohdettiin kokonaan
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005313561.html



Siihen nähden elokuvassa on räikeä puute: siinä ei ole yhtään intialaista hahmoa, vaikka evakuointi ei olisi onnistunut ilman intialaisjoukkoja.


More than 14, 500 Indian soldiers were killed ( wounded NOT counted ) during this Dunkirk battle —holding off the advancing Germans.

Sehän on taideteos eikä mikään faktabaari. Myös muutama tuhat ranskista suojasi ihan sitä viimeistä viikkoa.

Fakta on sekin, että niillä pikkualuksilla oli vain korkeintaan 30% merkitys!

Elokuva on fiktiota. Romaani on fiktiota. Niillä on omat lait, joskus aika julmatkin. Esimerkiksi joku elossa oleva voi joutua kohtaukseen, jollaista ei ole ollut ja käyttäytyä siinä, kuten ei koskaan käyttäytyisi. Se ei tee taidetta vähempiarvoiseksi eikä taidetta koskaan pidä arvottaa pelkästään sen historiallisen realismin perusteella.

Taideteoksen tehtävä on välittää jotain: tässä tapauksessa siinä viestittiin kansakunnan moraalista ja siitä, miten jokaista tarvitaan, jotta se suuri taistelu voidaan voittaa. Jos yhteisön moraali luhistuu, sotilailla ei ole tukea.

Inkkareiden tehtävä on kuolla valkoisen herrasmiehen puolesta. Niinhän se menee siirtomaaisännällä. Mitä uutta siinä on? Meillä 1941 hyökkäysvaiheessa Pärmin pataljoona pantiin aina kärkeen jopa työläisten Ässä-rykmentin eteen niin kauan kuin rikollisissa vähänkin virtaa ja verta riitti. Ja kyllä latu aukesi.

 

[StmSvejk]

Itse pidin Dunkirkia kuva- ja äänimaailman puolesta hienona, mutta muuten aika paskana joka käsitteli sotaa yhtä älykkäästi ja raikkaasti kuin Korkeajännitys -sarjakuvat.
Ensinnäkin lavastus - sotilaat olivat menossa muotinäytökseen siisteine univormuineen, täydellisine kampauksineen ja ajeltuine partoineen. Rannalla oltiin kuin nakkikiskalle jonottamassa. Dunkerquen kaupunki oli vain suljettu ilmeisesti lomakäyden päättymisen vuoksi. Missä roju, taistelu, tuho? Verta, hikeä ja paskaa, sanon mä!

Sitten itse evakuointeihin jne. Missä olivat upseerit, missä aliupseerit? Haluttiin tehdä jonkinlainen postmoderni katastrofikuvaus jossa every man for himself. Nykyajan hipsterit toisessa maailmansodassa individualistisina selviytyjinä.

Merten korkeajännitys -osio oli mielestäni paras. Esimerkiksi aluksen upotessa eittämättä tuleva kauhu näytti kamalalta, samoin kuin veden varaan joutuminen. Pienen aluksen seuraaminen oli mielestäni myös onnistunut ratkaisu. Merilavastuksesta mainittakoon, miksi ranskalainen hävittäjaalus oli maskeerattu brittiläiseksi, se olisi hyvin voinut olla naamioituna ranskalaiseksi jolloin olisi tullut esille ranskalaisten osuus paremmin.

Ilmojen korkeajännitys -osiossa sankarilentäjämme taivaalla ampuvat alas natsin toisensa jälkeen jonka jälkeen vielä liidellessä ammutaan alas yksi Stuka. Eittämättä elokuvan jatko-osassa sankarilentäjä kaivautuisi lusikalla ulos Stalag 14 -sotavankileiriltä...

Huomioitavaa on, että kukaan ei huudellut tuskiaan eikä verisiä siteitäkään näkynyt Korkeajännityksiä enempää. Olisin melkein odottanut sakuja jotka olisivat huutaneet "Himmel, Mein Gott!"

Mut joo, kaikkiaan. Ihan paska.

Vertailun vuoksi pätkä brittiläisestä romanttisesta (!) elokuvasta Atonement-jonka Dunkerque-näkymästä näkyy minun mielestäni paremmin juuri tuo veri, hiki ja paska.

 

[Merten sheriffi]

Mikä hemmetin rooli silläkin latvakakkos pojalla oli joka meni venematkalle mukaan. Löi päänsä tragikoomisissa tilanteessa. Menetti aluksi näkönsä ja kuoli myöhemmin. Lehdessä kirjoitettiin sankarikuolemasta. Leffa oli kyllä todella läppä totta tosiaan sheivattuineen partoineen ja geelitukkineen.

 

[Kongo-Müller]

Napola.Onkos tuttu elokuva kenellekkään?Jkl:n Anttilasta löytyi joskus muutamalla eurolla niin tuli ostettua.Saksan kieli on kyllä komentokielenä hmmm...sanotaanko vaikuttavan kuuloista.Arvosanaksi antaisin 8.

 

[tulikomento]

Napola.Onkos tuttu elokuva kenellekkään?Jkl:n Anttilasta löytyi joskus muutamalla eurolla niin tuli ostettua.Saksan kieli on kyllä komentokielenä hmmm...sanotaanko vaikuttavan kuuloista.Arvosanaksi antaisin 8.

Olen nähnyt. Ihan mielenkiintoinen kuvaus Hitler-Jugendin touhuista.

Tuossa yläpuolella kun ollaan keskusteltu sotaelokuvien alistamisesta nykypäivän poliittiselle korrektiudelle (mm. rotuasiat), niin suosittelen tämän englantilaisen leffaharrastajan kanavaa. Kaveri arvostelee historiallisia elokuvia ja antaa pointseja realismista. Tyypillinen Hollywoodin historiavääristely saa kyytiä.

https://www.youtube.com/channel/UCggHoXaj8BQHIiPmOxezeWA/videos

 

[StmSvejk]

Napolan hyvä puoli on se, että leffassa tulee esille kunnolla natsijärjestelmän vatipäisyys. Suomessa, ehkäpä liittolaissuhteen myötä, on etenkin monilla sotahistoriaharrastajilla usein jonkinlainen kummallinen "pahat päänatsit hyvät saksalaiset" -näkemys.

 

[Merten sheriffi]

Franz von Werra (13. heinäkuuta 1914 – 25. lokakuuta 1941) oli saksalainen lentäjä-ässätoisen maailmansodan aikana.

Franz von Werra
Henkilötiedot
Syntynyt 13. heinäkuuta1914
Leuk, Sveitsi
Kuollut 25. lokakuuta1941 (27 vuotta)
Pohjanmeri
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Saksa
Palveluvuodet 1936–1941
Taistelut ja sodat Toinen maailmansota
Kunniamerkit Rautaristin ritariristi
Joukko-osasto Luftwaffe
Werra syntyi Leukissa Sveitsissä. Nuoruudessaan hän joutui sisarensa kanssa hoitoon saksalaiseen aatelisperheeseen. Hän liittyi Luftwaffeen vuonna 1936. Hän otti toisessa maailmansodassa osaa taisteluun Britanniasta, jossa hän ampui alas yhdeksän lentokonetta. Hänen oma koneensa ammuttiin alas Kentissä 5. syyskuuta 1940. Hän joutui brittien sotavangiksi ja vankileiriin kahden viikon kuulustelujen jälkeen. Hän yritti myös paeta 7. lokakuuta 1940, mutta joutui kiinni melko pian. Werra joutui lopulta tammikuussa 1941 Kanadaan sotavankileirille Ontarioon Suurten järvien lähelle. Werra alkoi suunnitella pakoa Yhdysvaltoihin, joka oli tuohon aikaan puolueeton. 21. tammikuuta hän karkasi Montrealista lähteneestä vankijunasta hypäten toisten vankien avustamana ulos junan ikkunasta. Hän päätyi Smiths Fallsiin 30 mailia St. Lawrence -joesta. Seitsemän muutakin vankia karkasi, mutta he jäivät pian kiinni.

Werran onnistui päästä Ogdensburgiin New Yorkin rajalle, missä hän antoi itsensä ilmi poliiseille. Viranomaiset syyttivät häntä laittomasta maahantulosta, ja Kanadan ja Yhdysvaltain viranomaisten neuvotellessa Saksan varakonsuli auttoi hänet Meksikoon. Werra meni ensin Rio de Janeiroon Brasiliaan, sitten Barcelonaan Espanjaan ja RoomaanItaliaan. Werra palasi lopulta Saksaan 18. huhtikuuta 1941. Hänet otettiin vastaan sankarina ja hän sai Adolf Hitleriltä ritariristin. Hän palasi Luftwaffeen ja otti osaa taisteluihin itärintamalla saavuttaen 25 ilmavoittoa. Hänen lentueensa siirrettiin lopulta partioimaan Pohjanmeren ylle. 25. lokakuuta 1941 hänen koneensa katosi Pohjanmerellä moottoririkon takia. Hänen ruumistaan ei ikinä löydetty.

Werrasta tehtiin vuonna 1956 kirja ja elokuva nimeltä The One That Got Away.

Tuosta kun saisi uudelleenfilmatisoinnin.