Supo kertoi tiedotteessaan alkuvuonna, että:
"Erityisesti Venäjän ja Kiinan tiedustelupalvelut ovat kiinnostuneita Suomesta
Suomessa on edelleen maan kokoon suhteutettuna varsin suuri määrä ulkomaisten tiedustelupalveluiden henkilöstöä. Suomi kiinnostaa erityisesti Venäjän ja Kiinan tiedustelupalveluita."
Olen huomannut, että Venäjästä ja naapurimme tekemisistä niin meillä kuin muualla keskustellaan täällä hyvin aktiivisesti ja monipuolisesti. Mutta Kiinasta ei juuri lainkaan. Poikkeuksena varsin vilkkaasti kommentoitu Etelä-Kiinan meren ja sen ympäristön tapahtumia seuraava keskustelu tuolla ”Käynnissä olevat konfliktit ja sodat puolella. Sekä USA:n ja Kiinan välisiä suhteita käsittelevä säie.
Kuten kaikki varmasti ovat huomanneet ovat Kiina ja kiinalaiset yhä enemmän vaikuttamassa myös täällä meillä kylmässä pohjolassa. Yhä useammin ja yhä erilaisemmissa yhteyksissä törmäämme ilmiöön ja selkeästi Kiinan vaikutusvalta on kasvussa keskuudessamme. Tämä lienee kiistatonta.
Se onkin sitten eri asia onko tuo vaikutus positiivista, neutraalia vai negatiivista. Mielestäni tästä olisi syytä käydä keskustelua nykyistä paljon laajemmin. Erityisesti minua kummeksuttaa ettei täällä juuri aiheesta käydä debattia, vaikka Supokin ihan erikseen on kiinalaiset maininnut tiedotteessaan. Miksi ihmeessä Suomi kiinnostaa Kiinan tiedustelupalvelua? Miten Kiina pyrkii vaikuttamaan Suomeen? Vai pyrkiikö?
Jospa mm. näihin kysymyksiin voisimme löytää vastauksia. Tai kysyä uusia. Löytää näkökulmia, jakaa tietoa, pohtia syitä ja seurauksia. Ettei käy niin, että muut päättävät asioistamme puolestamme.
Keskustelu alkakoon. (Toivottavaa olisi, että pysyisimme asiassa ja että kukin perustelisi ja argumentoisi kirjoituksiaan edes jotenkin ettei keskustelu menisi huuteluksi)