Kiristyssiteet

Joo, muokkasinkin tota viestiäni: Edit: Varmaan tuo RPG83:n! Olen israelilaista sidettä testaillut (hieman erilainen, "monikäyttöinen") ja myös tuota RPG83:n sidettä. Toimii.

Molempia siis olen testaillut, mutta maininta israelista toi heti mieleen ton israeli bandagen. Noita sun linkkaamias on mm. puolustusvoimien ajoneuvojen ea-pakkauksissa. Ja jep, ei se israeli bandage ole kiristyssiteeksi ensisijaisesti.
 
Itsellänikin oli toi iipposide ekana mielessä, mutta kun "mtparvia" rupesi puhumaan silikonista, niin arvasin olevani hakoteillä.

Onko noissa solmittavissa kiristyssiteissä muuten mitään ongelmaa sen solmun leveyden (/kapeuden) kanssa? Vai onko sitä kiristyssidettä tosiaan vedetty siihen raajan ympärille useampi kerros, jonka päälle solmu sitten tulee? Eikö siinä ole silloinkin se ongelma, että solmu tahtoo väistämättä ajautua reunaan, kun se kiristyssiteen toinen pää on lähtöisin sieltä kerrosten alta?
 
Jep sitä silikoonista haettiin.

Ensiapu ja ensihoito vammoissa -nimisessä opuksessa on tietoa sen kumisen kiristyssiteen solmimisesta sivulla 41 (linkki).

Ja iipposidettä en käyttäisi kiristyssiteenä, sillä löytyy CAT joka hoitaa homman paremmin. Se Israel Emergency Bandage on tarkoitettu painesiteeksi ja CAT kiristyssiteeksi.
 
Meille opetettiin intissä tuon silikoonisen kiristyssiteen käyttäminen siten että kierretään side raaja ympäri kokoajan kiristäen ja lopuksi sidotaan päät yhteen. Myönnetään että olin aluksi skeptinen kyseisen siteen toimivuuden suhteen mutta pakko myöntää että Toimii!! Sitten tosta iipositeen käyttämisestä kiristyssiteenä, CAT toimii varmasti paremmin mutta entäs jos se on jo käytössä. Iiposide toimii varmaan siinä tilanteessa ihan hyvin?
 
Iipposide ei oo ensisijaisesti kiristysside, mutta toisaalta onko miehistövyökään/nahkaremmit? ;) Mutta siis iipposidettä voi käyttää kiristyssiteenä (ja muistaakseni valmistaja sen neuvoo myös), vaikkei ensisijaisesti siihen olekkaan.

Ja jos oikein muistan, niin tuota silikonista pari kerrosta pitää vetää normaalikokoisen raajan päälle. Ei kuitenkaan kokemukset ole ihan tuoreita, niin en muista.
 
mtparvia kirjoitti:
Lääkm. kirjoitti:
Onko kenelläkään kokemusta kumisesta ja elastisesta siteestä, jota voi käyttää kiristyssiteenä? Toimivatko nämä kunnolla ja pysäyttävätkö hengenvaarallisen verenvuodon? Väri tietojeni mukaan vihreä tai musta.

Ja tietääkö ketään mistä näitä voi hommata?

Kyseessä on vihreä, israelilaisten kehittämä kiristysside, joka on silikoniside. Ei varmaan ole saatavilla siviilikäyttöön kovinkaan helposti. Pituus n. 2m, leveys muistaakseni n. 10 cm.
Nuo ns. vastus-/jumppakuminauhat ovat käytännössä ihan samaa tavaraa. Saatavilla monissa eri väreissä, eri leveyksinä, eri pituisina ja eri venymisasteila. Tuo "aito" israelilainen oli meillä käytössä Bosniassa ja kireys asettui aavistuksen puolen välin jäykemmälle puolelle. Ea-käytössä sillä ei kuitenkaan ole käytännön merkitystä, koska puristusta noissa saa lisättyä ihan riittämiin vetämällä lisää kireyttä siteeseen.

Kyseisen siteen etuina on se, ettei se ime itseensä lainkaan nesteitä eikä päästä niitä myöskään lävitseen, side on avattavissa ja uudelleen sidottavissa lukemattomia kertoja, siteen kireyttä on helppo korjata avaamalla side ja sitomalla uudelleen, koska se ei "liimaudu" kiinni, side on helposti pestävissä ja otettavissa sen jälkeen uudelleen käyttöön, se kestää hyvin erilaisia varastointiolosuhteita ja sitä on mahdollista käyttää monien erilaisten siteiden kanssa yhdessä ja se on yksinkertainen käyttää.

Hyvä on tietenkin huomioida että kyseinen side ei ole steriili.

Esimerkkejä jumppakuminauhoista joita löytyy lähes jokaisesta naisten kuntoiluvälineitä myyvästä liikkeestä
http://www.fysiomed.fi/jumppakuminauha_45_m
http://labtex.fi/yritys-tuotteet/labtex-jumppanauhat
http://www.kuntokauppa.fi/vastuskuminauha_tunturi
 
Suosittelen tällaista, saa kiinni yhdellä kädelläkin
http://combattourniquet.com/

Ameriikkalainen ja esimerkiksi Kaartissa opetetaan käyttöä.
 
RPG83 kirjoitti:
mtparvia kirjoitti:
Lääkm. kirjoitti:
Onko kenelläkään kokemusta kumisesta ja elastisesta siteestä, jota voi käyttää kiristyssiteenä? Toimivatko nämä kunnolla ja pysäyttävätkö hengenvaarallisen verenvuodon? Väri tietojeni mukaan vihreä tai musta.

Ja tietääkö ketään mistä näitä voi hommata?

Kyseessä on vihreä, israelilaisten kehittämä kiristysside, joka on silikoniside. Ei varmaan ole saatavilla siviilikäyttöön kovinkaan helposti. Pituus n. 2m, leveys muistaakseni n. 10 cm.

Onkohan kyseessä tämä?

Juuri tuo. Iipposide on sitten asia erikseen.
 
KIRJALLISUUSKATSAUS: KIRISTYSSIDE
Pekka Honkavaara, Matti Lehesjoki

Nykyaikaisessa sodankäynnissä suuret verenvuodot ovat merkittävä tappioiden aiheuttaja (Vietnamissa
46 %). Määrä on hitaasti laskenut uusien ensihoitotoimenpiteiden myötä 21 %:iin.

Merkittävä osuus kuolleisuuden vähenemisessä on ollut kiristyssiteellä, jota on käytetty kenttälääkinnässä yli 2000 vuotta. Viimeaikainen kehitys on tuonut parannuksia sen rakenteeseen ja se kuuluu nykyisin USA:n armeijan jokaisen taistelijan varustukseen. Kiristyssiteeseen on liittynyt monia ongelmia, joiden merkitystä ja parannuksia käsitellään tässä katsauksessa.

SOTILASLÄÄKETIETEEN AIKAKAUSLEHTI 2/2012 s.3
http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/4d039f004b4310a2b2dcfeda5ee7ff29/Sotilaslääketieteen Aikakauslehti 2_2012.pdf?MOD=AJPERES
 
Tosiaan näyttää olevan suosituksena että sidettä höllennetään 2h välein. Asennuskellonaika olisi siis hyvä kirjoittaa ylös, ja käyttäjäystävällisyyttä ajatellen voisi muistikeinona olla paras yksinkertaisesti paketoida jokaisen kiristyssiteen kaveriksi tussikynä.

Toinen asia mikä maallikkona on jäänyt mieleen, on että siteen teho voi jäädä huonoksi jos se asennetaan kyynärvarteen tai sääreen, missä verisuonet kulkevat kahden luun välissä. Pitäisi siis laittaa olkavarteen tai reiteen. Muistisääntö tälle meikäläisellä on, että raajan luiden lukumäärä kasvaa sormiin/varpaisiin päin - jos lukee jokaisen sormen/varpaan yhdeksi "luuksi", niin muistisääntö on 1-2-5.
 
Ja lisäksi ongelmana on haavan paikantaminen stressitilanteessa luotien vinkuessa korvissa. Kiristysside hauikseen tai sääreen on juurikin koulutettu.
 
Ja lisäksi ongelmana on haavan paikantaminen stressitilanteessa luotien vinkuessa korvissa. Kiristysside hauikseen tai sääreen on juurikin koulutettu.

Tämäpä. Pitää tietenkin myös ottaa huomioon että taistelutilanteessa ei varmaan myöskään ole aikaa jäädä kauheana värkkäilemään tai miettimään, vaan toiminnan on oltava mahdollisimman ripeää ja selkäytimestä tulevaa. Vaikka moniin vammoihin kiristysside voi olla liioittelua, on se kuitenkin jokaiseen raajavammaan toimiva ja nopea keino.

Olettaen että ns. turhaan laitetusta kiristyssiteestä ei ehdi 1-2h aikana aiheutua kummempaa haittaa, on siinä mielessä melkein on hyödyllisempää kouluttaa kiväärimiehille kiristysside käytettäväksi taistelijaparin ensiapuna. Komppanian lääkm jne. voivat sitten tilaisuuden tullen katsoa tarpeellisuuden ja korvata sen mahdollisuuksien mukaan painesiteellä.

Sama pätee mielestäni myös siviilissä. Yleensä apu on alle puolessa tunnissa paikalla, joten mukana kannattaa olla semmoisia simppeleitä välineitä jotka estävät uhrin menehtymisen ensimmäisen 30 minsan aikana. Jos verenvuoto on erittäin voimakasta, niin silloin jälleen on parempi iskeä kerralla kiristysside paikalleen ja miettiä sitten sitä painesidettä jne.
 
Viimeksi muokattu:
Painesiteen kyky tyrehdyttää verenvuoto on todistetusti heikompi kuin kiristyssiteen. Siksi sen kiristysiteen vaihto painesiteeseen on kyseenalainen toimenpide ilman riittävää harkintaa ja arviota.
Toisaalta kiväärin luoti esim sääreen/kyynervarteen on sellainen paukku, että amputaatio on lähellä joka tapauksessa. Ihminen voi elää ilman kättä, tai jalkaa, mutta ei ilman verta. Tämä vertailu on hyvä pitää mielessä.

Olen samaa mieltä kiristyssiteen käytöstä ensitilanteessa, epäselvässä tilanteessa on parempi laittaa kiristysside varmuudenvuoksi, kun antaa potilaan vuotaa. Ainahan kiristyssiteen voi poistaa jos esim jalasta ei vuotoa löydykkään.

Paineside ja kiristysside eivät silti ole toisiaan poissulkevia varusteita, molemmille on hetkensä ja paikkansa. Kiristysside kaulalle on monesti houkutteleva vaihtoehto, mutta ehkei toimiva. Molempien käyttöä pitää kuitenkin harjoitella. Hemostaatit tekevät myös tuloaan valveutuneen reserviläisen pakkaukseen.
 
Moi,
piti ihan rekisteröityä päästäkseni kysymään tämän fiksuilta ihmisiltä:
Kukaan ei ole oikein kattavasti osannut minulle vastata, mutta olen pohtinut graaveissa raajavuodoissa vuotoa luuytimestä. Kiristyssiteestä kun ei luonnollisesti ole tähän jeesiä ja reisiluun kuvittelisin voivan vuotaa esim. amputaatiossa runsaastikin. Onko tämä uhka ihan todellinen?
 
On. Raaja kohoasentoon.
 
Ei huono kysymys lainkaan, uhka on täysin todellinen.
Kiristysside pitäisi yllämainituissa tapauksissa pyrkiä laittamaan nivelen yläpuolelle. Ilmiselvästi reiden kohdalla tämä on mahdotonta. Silloin käytetään yhdistelmää, kiristysside+"paineside", tai jos käytössä on, hemostaateja ja kiristysidettä.
Toki kohoasentokin auttaa, mutta yksinään on riittämätön. Ei silti pidä väheksyä asentohoidon merkitystä. Varsinkin kun ollaan kusessa ja homma ei meinaa onnistua, pienikin lisä voi olla ratkaiseva osa kokonaisuutta.

PS. ensihoitoalan lehti Systolen uusin numero(6/2015) käsittelee vuotopotilasta useassa artikelissa. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa etsiä kirjastosta.
Irtonumeroita ei juuri ole myynnissä, ellei sitten kustantajalta www.systole.fi
 
Miten tämä "paineside" siis laitettaisiin paikoilleen? Suoraan luun päälle vai?
 
Miten tämä "paineside" siis laitettaisiin paikoilleen? Suoraan luun päälle vai?
Ei siinä lienee ole vaihtoehtoa? Ongelmanahan on saada paine suuntautumaan tuohon, mutta pakkohan sitä jotain on yrittää. Koho yksinään ei riitä, hemostaatti on varmasti hyvä, jos sitä sattuu olemaan, mutta sekin vaatii päälleen mielummin sen painesiteen, tai ainakin sidoksen.

Kova jätkä tietysti kaivertaa luuydintä hiukan pois ja lyö korkin syntyneeseen reikään:confused: (no ei).
 
Lueskelin netistä juttuja kiristyssiteestä ja huomasin että on olemassa kaksi eri mielipidettä siitä että mihin kiristysside pitää asettaa, toiset sanovat että kiristysside tulisi asettaa parin kolmen sentin päähän vammasta ja taas toiset sanovat että pitäisi laittaa nivelen yläpuolelle, esimerkiksi ranne vuotaa laitetaan side hauiksen kohdalle. Mutta sanokaas viisaammat mielipiteenne asiasta

Kiristyssiteen oikea paikka on raajan tyvessä, kohdassa jossa sisällä on vain yksi luu jota vasten valtimo saadaan puristettu tukkoon, polven ja kyynerpään alapuolella tarvitaan huomattavasti suurempi puristusvoima.
 
Back
Top