Kirjat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Museo
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Tietenkin se oli maanpetos. Oula on kuitenkin niin vasemmalla, että hän ei kykene näkemään värejä eikä tunne aikaa syvätasolla olenkaan. Paitsi vasemmistotunteen siitä huomaa.

Ymmärrän Paasikiveä, kun hän jopa niissä oloissa sodan jälkeen armahti Törnin.

Itse Suomi oli saksalaiset istuttanut ja saanut vapaaksi melkoiselta mitalta rintamakilometrejä. Välirauhansopimuksen jälkeen aluksi yritettiin "valesotaa", koska saksalaiset olivat muutenkin lähdössä. Syksyn mittaan Valvontakomissio vaati verta ja vankeja. Oli pakko alkaa paukuttaa. Siilasvuo sitten alkoi homman Halstin kanssa. He olivat aikuisia miehiä. Törni oli nuorukainen.

Vasta Saksan yhdistymisen aikoihin 1990-luvulla alettiin kysellä, olemmeko vielä sodassa Saksan kanssa, kun ei ole mitään rauhaakaan sovittu. Sitä siinä pohdittiin.

Hallitus totesi sitten virallisesti 1990-luvulla, että vihollisuuksia ei ole ja todetaan päättyneeksi.

Cleverleyn teoksesta tulee esiin yksi Törnin kantama aatteellinen piirre, ja se on viha kommunismia kohtaan. Vaikka Saksa rahoitti ja koulutti, asekätkennästä erillään oleva kontaktiryhmä perustettiin Neuvostoliiton miehityksen varalta. Sama suomalainen "kattojärjestö" junaili myös Sonderkommando Nordin taustalla. Siitä porukasta piti tulla sitten miehitetyn Suomen nyrkki. Huomasivat kyllä sitten, että Saksa häviää sodan totaalisesti, joten ei voi lopultakaan auttaa ja alkoivat ottaa etäisyyttä.

Vastarintaliikettä tukivat muuten Ragnar Nordström ja vuorineuvos Petter Forsström ainakin moottorivenein, ja samaisen porukan etappiverkosto toimitti kaikenlaisia "merkittyjä ihmisiä" ulos maasta Saksaan ja Ruotsiin: upseereja ja tiedusteluhenkilöstöä, virolaisia ja itäkarjalaisia pakolaisia sekä Saksan kansalaisia. Siinä sopassa oli siis mukana melkoinen kokoelma oikeita äärioikeistolaisia ja toisaalta tavallisia kansalaisia, jotka tekivät aitoja suomalaisia hyödyttäviä palveluksia saksalaisten rahoittamana.

Vastarintaliike erkani saksalaisista huomatessaan sen häviävän. Ideahan oli taistella miehitystä vastaan. Vielä vuonna 1948 Lauri "Tahko" Pihkala ja Roos jatkoivat toimintaa ja kävivät muuten Norjassa kyselemässä apuja, jos vielä vaaran vuodet päättyisivät miehitykseen. Maanpetoksellista toimintaa tietysti sekin silloin. Entä jos maahan olisi tullut "laillinen" Hertta Kuusisen hallitus? Edelleen.

Mikään ei ole niin yksinkertaista. On toki sellaisiakin, kuten Lapissa kesken taistelujen loikannut kapteeni Railio, joka olisi pitänyt ampua, eikä suojella häntä vuosikausia, kuten tietynlaiset tutkijat tekivät ja tekevät vieläkin. On toki hyvä, että Oulan kaltaiset ovat taas näille "saksalaismielisille" vastapainona.

Törni oli aika viaton poika ja hyviä aikeita täynnä. Presidentti J. K. Paasikivi armahti Törnin vapausrangaistuksen suorittamisesta ja palautti kansalaisluottamuksen jo joulukuussa 1948. Meillä Suomessa on aika ajoin vielä muutamia harvinaista rotua olevia viisaita, ja joskus he nousevat esiin oikeassa paikassa ja ymmärtävät, että mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei saata olla lakikaan. Tosin Paasikivi käytti laillista valtaansa, ja vieläpä vuotena, jolloin tilanne oli äärimmäisen herkkä ja jolloin oli jopa kommunistien vallankaappaushankekin.

Paasikiven linja:

Tasavallan presidentin päätös Helsingin kaupungissa asuvan sähköasentajan, Riihimäen keskusvankilassa säilytetyn vangin Lauri Allan Törnin anomukseen, että hänet, joka 21 päivänänä toukokuuta 1947 on Korkeimmassa oikeudessa tuomittu maanpetoksesta kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen neljän vuoden kansalaisluottamuksen menetykseen, sekä...21.11.1947 samassa oikeudessa karkaamisesta kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen armosta vapautettaisiin enemmälti kärsimästä sanottuja rangaistuksia. Annettu Helsingissä, Valtioneuvostossa 23.12.1948.

Tämän anomuksen olen itselleni esittelyttänyt ja nähnyt hyväksi armosta määrätä, että Lauri Allan Törni on päästettävä ehdonalaiseen vapauteen rangaistusten täytäntöönpanosta annetussa asetuksessa määrätyin ehdoin ja koeajoin sekä palauttaa hänelle kansalaisluottamuksen tästä päivästä lukien, mutta en ole katsonut olevan syytä anomukseen muualta osalta suostua.

J. K. Paasikivi

Yhdyn pitkälti näkemyksiisi. Törniä epäilemättä motivoi huoli isänmaan tulevaisuudesta ja pelko / viha jota tämä tunsi Neuvostoliittoa kohtaan. Nyt en satavarma ole, mutta muistelen että välirauhan solmimisen jälkeen Törni elätteli toiveita Lapin sotaan pääsemisestä ja ammattiupseerin urasta. Muuta ammattia kun toiminnan miehellä ei juuri ollutkaan. Puolustusvoimat sanoi sitten että kiitos ei, palveluksianne ei enää tarvita. Tästä alkoi sitten siviilielämään turhautuminen ja kun alkoi kantautua puheita mahdollisesta vastarintataistelijan koulutuksesta Saksassa, päätti Törni tarttua tilaisuuteen. Pointti siis se, että vaikka Silvennoinen kuinka yrittäisi esittää Törnin pesunkestävänä natsina ja fasistina, sopii tämä huonosti kuvaan.
 
Tämmöinen tuli kuunneltua kun kävin Mansessa;

Auschwitzin tatuoija on tositarinaan perustuva romaani slovakialaisen Lale Sokolovin vaiheista ja uskomattomasta selviytymisestä Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä. Se on henkilökohtainen selviytymistarina ja kertomus toivosta ja rohkeudesta sekä pysäyttävä kuvaus yhdestä maailmanhistorian kammottavimmista ajanjaksoista. Lale Sokolov on Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin vanki, joka saa tehtäväkseen tatuoida numerot toisten vankien käsivarsiin. Työ leirin tatuoijana tarkoittaa, että Lale on muihin vankeihin nähden varsin turvassa. Lale todistaa kauheita tapahtumia - mutta myös urheita tekoja ja myötätuntoa ja käyttää omaa asemaansa auttaakseen muita vankeja. Vuonna 1942 Lale kohtaa tatuointijonossa uuden vangin, Gitan, ja rakastuu saman tien. Lale vaatii Gitaa pysymään hengissä, jotta he voisivat mennä naimisiin.

Lale Sokolov uskaltautui kertomaan tarinansa vasta vaimonsa Gitan kuoleman jälkeen vuonna 2003, sillä hän pelkäsi että heidät olisi leimattu natsien kätyreiksi. Hän kertoi tarinansa Heather Morrisille, joka Sokolovin luvalla päätti kirjoittaa tarinan romaaniksi. Morris haastatteli Sokolovia lukemattomia kertoja kolmen vuoden ajan. Lale Sokolov kuoli vuonna 2006 Australiassa.


Auschwitzin tatuoija


Kokolailla raakaa ja karmaisevaa tarinaa ihmiskohtaloista, ei voi muuta sanoa.
 
Tämä tuli hankittua.


Tämä oli ennestään.

 

Ja sitten tietysti tää:

On saattanut jo olla täällä, en jaksanut läpi toikkia kahlata. Mutta hyvei kirjoja on, ilmailumuistelmat lähellä ovat kyllä.

Ja Pierre Clostermann
.

Viimeksi luin kuitenkin tuon, "Kuoleman Divisioona", Anatoli Gordijenko.
 
Aloitin lukemaan Esa Sirenin Sissien Tulimarssia.

Näitä ei ole aikaisemmin tullut avattua. Kuinka paljon näissä on todenmukaisuutta (tapahtumia, paikkoja, henkilöitä) mukana, vai onko täyttä Sirenin päässä syntynyttä fiktiota?

Ekan 30 sivun jälkeen varsin hyvää kesälomalukemista.
 
Lyhyt arvio Viipurissa sijaitsevan Kannaksen sotamuseon johtajan Bair Irincheevin kirjasta Kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 venäläisin silmin.

Teos on ytimekäs ja toteava. Koska hän tukeutuu verraten objektiivisesti molempien puolten lähteisiin, suurimmat huomiot tässä:

- Tuntemattomaksi jäänyt JR58:n ryhmä piteli 109. AK:n suurhyökkäystä 10.6.1944 Rajajoen rautatiesillan luona puoli päivää. Muutoinkin JR58 saa kiittäviä mainintoja. Täällä hyökkääjän tappiot pääaseman murtamisessa olivat verraten raskaat ja osa JR58:n miehistä säilytti rauhallisuutensa ja toimintakykynsä. Nämä tuntemattomat suomalaiset sankarit jäivät kaikki sinne.
- Kuuterselän taistelu 14.6.-15.6. oli hyökkääjälle huomattavasti raskaampi kuin suomalaiset käsittävät. Tilanne oli välillä yöllä todella vaikea neuvostonäkökulmasta, mutta suomalaiset eivät saaneet hupeneville jääkäripataljoonilleen mitään apuja.
- Olof Laguksen tuhoamia panssareita majuri Junatski (185. Panssarirykmentti) ei ilmoittanut. Hän muutti muitakin yksityiskohtia. Kuitenkin taistelun lopuvaiheessa saapuneen vereksen rykmentin (31. kaartin panssarirykmentti) mukaan Junatskilla oli enää kaksi vaunua heidän saapuessaan taistelualueelle eikä 185. rykmentti ollut enää taistelukelpoinen
- Venäläiset panssarimiehistöt, jotka Rynnäkkötykkipataljoona kohtasi, olivat olleet Valkeasaaresta asti kärjessä ja huonolla unella, mikä saattoi hidastaa heidän kykyään reagoida nopeasti. Teoksessa mainitaan vaunujen miehistöä myös nimiltä.
- Tiedustelu VT-linjan kaikista pesäkkeistä oli tehty jatkuvalla ilmatiedustelulla varsin kattavasti jo toukokuun aikana.
- RvPr:n torjunta 12.6.-14.6 saa kiittäviä mainintoja. Vammelsuun tuhoamistykistö oli huomattavasti mittavampi kuin on arveltu. Vaikuttava luettelo. Irincheevin kirjan perusteella Vammelsuun ja Kuuterselän suuntien läpimurtoa yritettiin tosissaan ja putkia oli riittävästi.
- Irincheevin mukaan I/JR53 ei huolehtinut kunnolla vastuualueestaan, minkä vuoksi VT-linjan kohtalo sinetöityi. 1. Punalippuisen prikaatin tehtävä oli edetä RvPr:n taakse katkaisemaan rantatie RvPr:n takaa. Prikaatin mukana omassa vaunussaan kulki lentäjä (Razgulov), joka johti Il-2-koneiden parvia maaleihin. Koneiden parvet olivat 4-12 koneen kokoisia. Komentoketjussa ei ollut välikäsiä.
- Siiranmäessä neuvostotappiot olivat 3784, joista 887 kaatui. Eivät kyenneet seuraamaan suomalaisia, kun nämä jättivät alueen.
- Tienhaaran taistelun "eeppisyyttä" suomalaisella puolella Irincheev ei täysin ymmärrä. JR61 oli hänenkin mukaansa hyvä rykmentti ja sillä oli hyvä komentaja, mutta salmea ylitti 19. Punalippuinen jalkaväkirykmentti yleensä komppania kerrallaan (yksi ahdettiin neljään veneeseen, ja se tuhoutui kokonaan). Neuvostolähteiden (sotaministeriön asiakirjat) mukaan heidän puoleltaan kyse oli väkivaltaisesta tiedustelusta. Suomalaisten vahva tykistöisku jalkaväen keskityspaikkoihin klo 14 ja viimeinen laimea ylitysyritys 15.30 mainitaan.
- Suomalaisten vastaisku Talin puolustusaseman palauttamiseksi 27.6.-29.6. (Taisteluosastot Björkman, Puroma ja Forsberg) koettiin neuvostopuolella rankkana. Pelkästään 190. ja 192. rykmentit menettivät 994 henkeä vaikka eivät edes hyökänneet. 268. Divisioonan komentaja kaatui. Suunnalle siirrettiin kolme divisioonaa lisäjoukkoja menestyksen varmistamiseksi. Kaksi siirrettiin Viipurista. Se ratkaisi. Neljän vuorokauden taistelujen jälkeen kärkidivisioonan kolmessa rykmentissä oli asiakirjojen mukaan pystyssä enää n. 150 taistelijaa kussakin. Suomalainen Jääkäriprikaatikin oli saanut 40%:n loven alkuperäiseen vahvuuteensa, samoin taistelussa olleet JR6 ja JR48 olivat olleet kovilla.
- Suomalaisten Talin alueelle tekemät toistuvat ilmaiskut mainitaan hyvin onnistuneiksi (tässä puhutaan nimenomaan suomalaisten Blenheimien ja Dornierien toiminta). Kuhlmeysta oltiin kyllä tietoisia.
- Ihantalan taisteluista suomalaisten ja neuvostoliittolaisten tiedot eroavat aika paljon. Neuvostotietojen mukaan 30. kaartinarmeijakunta oli jo lopussa Talin jälkeen. Panssarirykmenteistä kaikki eivät suostuneet liittymään ensimmäiseen hyökkäykseen Ihantalan kylään. Eräs jalkaväkirykmentti sai niin suuret tappiot jo lähtötasalla, ettei kyennyt seuraamaan panssareita.
- Kaartilaiset ja panssarimiehet olivat neuvostolähteiden mukaan aivan lopussa jo, kun Vihman joukkoja alkoi saapua.
- 3.7.1944 30. Kaartinarmeijakunnan hyökkäys takkuili suomalaisten tykistötuleen, mutta klo 7.45 alkaen Neuvostoliitto pommitti 200 koneella Vakkilasta Ihantalaan ja liitti mukaan vahvan tykistön. Hyökkäys suunnattiin Pyörökankaalle. Suomalaiset jättivätkin asemansa mutta eräs suomalaisluutnantti, vaikka ei kyennyt pysäyttämään asemansa jättäneitä, keräsi pst-miehiä Vanhatorpan taakse. He saivat hyökkäyksen ensin pysähtymään. Iltapäivällä suomalaiset saivat kahden pataljoonan vastahyökkäyksellä asematkin takaisin.
- Viipurinlahden taistelut olivat raskaita saaristotaisteluita, joissa alkumenestyksen jälkeen tappiot kasvoivat eivätkä joukot kyenneet suoriutumaan tehtävistään. Lisäksi puolustajan tueksi alueelle saapui saksalainen divisioona, eikä suomalaisten tarvinnut tuoda edes reservejä.
- Äyräpään taisteluja Irincheev pitää puolustajan yli-inhimillisenä voimannäytteenä. Suomalaiset pitivät mäkeä vain pari päivää liian pitkään. Äyräpään vallanneiden mukaan kolmisenkymmentä suomalaista suojasi muiden vetäytymistä aina a-tarvikkeiden loppumiseen asti.
- Hyökännyt 381. Divisioona ei ollut sen komentajan mukaan enää taistelukelpoinen. 108. AK menetti suomalaisten sillanpäässä 3500 miestä, joista 1000 kaatuneina.
- Govorov hermostui saamattomuudesta Vuoksella.
- Vuosalmen taistelut olivat hirveää lihamyllyä puolin ja toisin. Suomalaiset jalkaväkirykmentit olivat tehokkaampia kuin vastahyökkäyksiin lähetetyt täydennetyt jääkäripataljoonat, joiden komppaniat eivät saaneet edes hyökkäyksiään käyntiin yhtaikaisesti. Jos JR7 tunnettiin Äyräpäästä, JR57 ja JR49 tulivat venäläisille tutuiksi Vuosalmen lujina puolustajina.


Teoksessa on joitakin virheitä kellonajoissa ja nimissä.
Erittäin hyvää tietoa, kiitos vielä veli Hylkeenkuonolainen!
 
Olen esitellyt ketjussa Ospreyn ilmasotakirjasia. Nyt tässä äskettäin tarttui haaviin tällainen tuliannos saman kustantamon sotahistoriaopuksia. Jokainen on n. vajaan sadan sivun laajuinen ja sisältää perustiedot kustakin taistelusta. Teksti on sujuvaa ja nopealukuista. Johdatuksina eri taistelujen vaiheisiin nämä toimivat aika hyvin. Näillä kannattaa aloittaa ja sitten syventää omaa tietämystä muilla pidemmälle menevillä tutkimuksilla.

kirja.jpgkirja2.jpgkirja3.jpg

kirja4.jpgkirja5.jpg
 
JR49 tulivat venäläisille tutuiksi Vuosalmen lujina puolustajina.
:salut: ja sen näkee tuon rykmentin kokoamisalueen pitäjien sankarihaudoilla...
Isäni eno oli tuolla(kin) pikakiväärimiehenä, ura alkoi Emmalla jo Talvisodasta. Selvisi haavoittumatta kahdesta sodasta.
Saattoi olla komppaniansa viimeinen ehjäksi jäänyt alkuperäinen mies kesän -41 lähtijöistä. On siinä mahtanut olla tuhannen metrin tuijotus elokuussa -44...

Kirjoittajalla oli pari vuotta sitten paikan päällä kuultuna aika hyisen neuvostoliittolaisia näkemyksiä esim. Talvisodasta. Alkoi oikein sylettämään sen verran, että piti poistua. Muut jäivät taittamaan sanansäilää mm. siitä, että Suomen kannatti taistella 1939, eikä alistua.
 
Viimeksi muokattu:
Lyhyt arvio Viipurissa sijaitsevan Kannaksen sotamuseon johtajan Bair Irincheevin kirjasta Kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 venäläisin silmin.

Teos on ytimekäs ja toteava. Koska hän tukeutuu verraten objektiivisesti molempien puolten lähteisiin, suurimmat huomiot tässä:
Tuolla jossain aiemmin tätä kirjaa käsittelin, ja pidin teosta melkoisen kaksijakoisena: Taistelukuvausten osalta se on ansiokas, mutta kuten aseveli @JR49 edellä totesi, niin Irintsejev edustaa tätä nykyvenäläistä putinistista historiantulkintaa, ja hän jaksaakin muistuttaa Suomen hyökkäyssodasta ja opastaa, miten Suomen olisi tullut pysytellä sodan ulkopuolella, mutta ei kuitenkaan vaivaudu valistamaan, miten se olisi ollut mahdollista. Neuvostohistorian perinteiden mukaisesti hän myös kieltää Neuvostoliiton vaatineen Suomelta antautumista ja suurhyökkäyksen tähdänneen maamme valtaamiseen ja leimaa siten puheet torjuntavoitosta naurettaviksi. Tämä uusstalinistinen löyhkä jättää hieman ikävän maun muuten kiintoisaan kirjaan.
 
Tuolla jossain aiemmin tätä kirjaa käsittelin, ja pidin teosta melkoisen kaksijakoisena: Taistelukuvausten osalta se on ansiokas, mutta kuten aseveli @JR49 edellä totesi, niin Irintsejev edustaa tätä nykyvenäläistä putinistista historiantulkintaa, ja hän jaksaakin muistuttaa Suomen hyökkäyssodasta ja opastaa, miten Suomen olisi tullut pysytellä sodan ulkopuolella, mutta ei kuitenkaan vaivaudu valistamaan, miten se olisi ollut mahdollista. Neuvostohistorian perinteiden mukaisesti hän myös kieltää Neuvostoliiton vaatineen Suomelta antautumista ja suurhyökkäyksen tähdänneen maamme valtaamiseen ja leimaa siten puheet torjuntavoitosta naurettaviksi. Tämä uusstalinistinen löyhkä jättää hieman ikävän maun muuten kiintoisaan kirjaan.
En tuon takia ole kirjaan koskenut, mutta kun taistelukuvaukset ovat hyviä, niin sitten pitää muuttaa mieltä. Ja kun positiivisesti oikein ajattelee, niin uusstalinismi antaa hyvää motivaatiota maanpuolustajalle...
Hän kovasti keskittyi Talvisodankin uhrien määrän esittelyyn kummaltakin puolelta, ja sodan syyt ja Stalinin suunnittelema tulevaisuus Suomelle unohdettiin taitavasti. Sujuvasanainen kaveri, ja siksi vasta-argumentoijan piti olla tarkkana. Niitä kyllä joukostamme löytyi. Osin väittelyn vuoksi museokierros kestikin yli 2 tuntia...
Museon hyvä puoli oli se, että näyttelyesineitä suorastaan kehotettiin käpistelemään. Niinpä en olisi malttanut luopua Sturmgewehr 44:stä :love:
 
Tuolla jossain aiemmin tätä kirjaa käsittelin, ja pidin teosta melkoisen kaksijakoisena: Taistelukuvausten osalta se on ansiokas, mutta kuten aseveli @JR49 edellä totesi, niin Irintsejev edustaa tätä nykyvenäläistä putinistista historiantulkintaa, ja hän jaksaakin muistuttaa Suomen hyökkäyssodasta ja opastaa, miten Suomen olisi tullut pysytellä sodan ulkopuolella, mutta ei kuitenkaan vaivaudu valistamaan, miten se olisi ollut mahdollista. Neuvostohistorian perinteiden mukaisesti hän myös kieltää Neuvostoliiton vaatineen Suomelta antautumista ja suurhyökkäyksen tähdänneen maamme valtaamiseen ja leimaa siten puheet torjuntavoitosta naurettaviksi. Tämä uusstalinistinen löyhkä jättää hieman ikävän maun muuten kiintoisaan kirjaan.

Minua ei kiinnosta pätkääkään heidän ison kuvan tulkintansa, mutta kaikki, mitä pieniin pintatason yksityiskohtiin saa lisävalaistusta heidän lähteistään, on aina tervetullutta.

Jos jotakuta kiinnostaa, lauantaina 16.6. Kuuterselkä vallataan uudelleen paikallisten tekemässä sotanäytöksessä. Siellä on kyllä pienillä teillä varmaankin tukkoista.
 
Jos yhtään vähimmässäkään määrin kotimaan politiikka herättää kummastusta, niin lukekaa tai kuunnelkaa ketkä ja millä eväillä sekä ketkuilulla tätä maata on luotsattu....mm. esim.:facepalm::facepalm::facepalm: A.Stubb on kirjassa mainittu. Porukassa näyttää olevan häikäilemättömiä oman edun tavoittelijoita vaikka kuinka monta.

30638


Herrahissin vauhdissa
Vapise Arkadianmäki! Kirstunvartijan kynä on teroitettu.
Arkadianmäen kirstunvartija -teoksen jälkeen eduskunnan entinen talouspäällikkö tarkentaa katseensa Sipilän, Stubbin, Soinin ja muiden nykypoliitikkojen edesottamuksiin ja puhuu suunsa puhtaaksi suorasukaiseen tyyliinsä.
Uudessa teoksessaan Pertti J. Rosila valottaa näkemyksiään monista herrahissin asemiinsa nostamista vaikuttajista, kuten Juha Sipilästä ja tämän suojatista Anne Berneristä. Terävän kriittisesti Rosila arvioi Alexander Stubbin näyttävästi alkaneen poliittisen uran epäonnistumisen syitä niin pääministerinä kuin kokoomuksen puheenjohtajana. Osansa saa myös eduskunnan pääsihteerinä pitkään toiminut Seppo Tiitinen. Lukijat pääsevät jälleen tutustumaan Arkadianmäen elämään ja tapahtumiin, kuten Paavo Väyrysen, Kimmo Kiljusen, Suvi Lindenin, Jörn Donnerin ja monen muun kansanedustajan edesottamuksiin. Herrahissin lisäksi Rosila kertoo eduskunnan pyöröovista, jotka viime vuosina ovat käyneet vinhaa vauhtia, kun turhautuneet kansanedustajat ovat siirtyneet parempiin ja rahakkaampiin hommiin, kuten Carl Haglund, joka sai eduskunnasta tarpeekseen vuodessa. Eduskunnan taloudenhoitoa ja hallintoa Rosila arvioi mm. eduskunnan tilintarkastajien vinkkelistä. Tilintarkastajien hyvänä apuna toimi Iltalehden toimittaja. Hän oli kuin eduskunnan ylimääräinen tilintarkastaja, jonka "tarkastuskäyntien" lööppejä pelolla odotettiin eduskunnassa. Eduskuntaryhmien rahankäytöstä Rosilalla on vakavaa ja hauskaakin kerrottavaa liittyen mm. Timojen Soinin ja Kallin sekä Juha Rehulan raviharrastuksiin.


Ps. Pistää oikein vihaksi, kun kuulee noiden välinpitämättömästä, ellei ylimielisestä törsäämisestä ja eräiden käyttäytymisestä.
 
Jos jotakuta kiinnostaa, lauantaina 16.6. Kuuterselkä vallataan uudelleen paikallisten tekemässä sotanäytöksessä. Siellä on kyllä pienillä teillä varmaankin tukkoista.
Toivottavasti kukaan ei mene huomenna Kuuterselkään! Näytös on nimittäin tänä vuonna poikkeuksellisesti vasta sunnuntaina. Muutoksen syynä on lauantaina Viipurissa Kauppatorilla (siis Pyöreän Tornin vieressä) pidettävä taistelunäytös teemalla: "Viipuri on taas meidän!" Näinhän asia on venäläisestä näkökulmasta. Kuuterselän ruuhkat koskee ainoastaan pysäköintiä, josta selviää pienellä jonotuksella. Paikka on venäläisille syrjässä eikä yleisöäkään paljon mahdu. Tämä vuonna on luvassa tavanomaista isompi näytös kun on 75 v juhlavuosi.
 
Modet poistakaa jos ei ole sallittu, mutta laitan tänne nämä kaksi kirjaa, jotka on omistettu vaimolle. En tiedä pidättekö, mutta jos haluatte lukea, niin nämä löytyvät Amazonista hyvin kohtuulliseen hintaa e-kirjana.


 
Modet poistakaa jos ei ole sallittu, mutta laitan tänne nämä kaksi kirjaa, jotka on omistettu vaimolle. En tiedä pidättekö, mutta jos haluatte lukea, niin nämä löytyvät Amazonista hyvin kohtuulliseen hintaa e-kirjana.


Meillähän on suosittu kirjailija palstalla. Saanut hyviä arvosteluja.
Ja tuossa ensimmäisessä linkissä on myös kirjailijan haastattelu (Juliana Millsin kommentissa)
 
Saanut hyviä arvosteluja.

Kiitos. En ole tunnettu Suomessa, kun en ole kertonut kenellekkään. Mutta tässä on toinen haastettelu

 
Toivottavasti kukaan ei mene huomenna Kuuterselkään! Näytös on nimittäin tänä vuonna poikkeuksellisesti vasta sunnuntaina. Muutoksen syynä on lauantaina Viipurissa Kauppatorilla (siis Pyöreän Tornin vieressä) pidettävä taistelunäytös teemalla: "Viipuri on taas meidän!" Näinhän asia on venäläisestä näkökulmasta. Kuuterselän ruuhkat koskee ainoastaan pysäköintiä, josta selviää pienellä jonotuksella. Paikka on venäläisille syrjässä eikä yleisöäkään paljon mahdu. Tämä vuonna on luvassa tavanomaista isompi näytös kun on 75 v juhlavuosi.


Kiitos infosta! En ehdi itse muutenkaan.
 
Kenraali Friedrich von Mellenthinin teos Panzer Battles on saksalaisen sotataidon klassikko. Kirjoittaja palveli toisen maailmansodan aikana jokaisella rintamalla aina Pohjois-Afrikasta Venäjälle saakka. Teos ilmestyi 50-luvulla ja varsinkin NATO-kenraalit ottivat Mellenthinin kirjan omakseen, se kun sisälsi tarkkaa analyysia puna-armeijan käyttämistä panssaritaktiikoista. Kirja kesti ajan hammasta melko hyvin ja oikeastaan vasta 90-luvulla avautuneet Neuvostoliiton sota-arkistot pystyivät tuomaan merkittävässä määrin uutta tietoa. Joka tapauksessa suositeltavaa lukemista panssarisodankäynnin historiasta kiinnostuneille.

kirja.jpg
 
@Leaderdog ja muut kaukopartiokirjallisuuden harrastajat, kysymys teille. Olen ajatellut ostaa kesälukemiseksi Mikko Porvalin kirjan Hyökkäyksen edellä. Olen pari Porvalin teosta lukenut ja tykkään tämän kirjoitustyylistä. Kysyisin että onko kukaan lukenut tätä ja suositteletteko ? Kansan Uutisissa on ollut tällainen arvostelu.


1037647.jpg
 
Porvalilla on mielestäni hyvä tyyli kirjoittaa, joka kieltämättä miellyttää monia. Kyseinen teoskin löytyy hyllystä ja ihan luettavaa tavaraa se on. Kansan Uutisten arvostelu on kyllä ihan hyvä.
Hyvällä kirjailijalla pitää olla hyvä tilannetaju kun kirjoittaa tapahtumista, joissa itse ei ole ollut mukana. Toki Porvali on käsittääkseni päässyt haastattelemaan asianomasia veteraaneja ja näin on tarinoille pohjaa syntynyt.
 
Back
Top