Kirjat

[tulikomento]

Heiskanen itse eläkkeelle jäätyään kirjoitteli sota-ajan tiedustelusta. Rajasi tiukasti oman virkauransa käsittelyn ulkopuolelle. Heiskasesta kirjoitettu elämäkerta on tutustumisen arvoinen, mutta selvästi sitä lukiessa huomaa, että kaikkea ei kerrota. Käsittelee toki ihan mielenkiintoisesti sitä mitenkä sotilasasiamiehet asemamaissaan hankkivat tietoja. Heiskanen työskenteli itse mm. kommunistisessa Puolassa. Kirja kertookin hyvin mitenkä Puolan turvallisuuspalvelu kyttäsi Varsovassa Suomen sotilasasiamiestä siinä missä NATO-maidenkin diplomaatteja. Sosialistiblokille kapitalistinen puolueeton Suomi oli tässä mielessä vihollinen.

Katso liite: 26655

Tässä osuva kuvaus kyseisestä teoksesta.

Armeijan silmänä ja korvana, tiedustelukenraalin elämä

Suomen puolustusvoimien pitkäaikaisesta tiedustelupäälliköstä, Raimo Heiskasesta, on julkaistu elämäkerta. Armeijan silmänä ja korvana kuvaa Suomen sotilaallisen tiedustelun ankaraa työtä idän ja lännen välissä.

yle.fi

 

[tulikomento]

Tämmöinen tuli luettua. Lähinnä yleiskuvaus Saksan ja Neuvostoliiton sotaretkistä Puolaan. Toiminee parhaiten johdatuksena teemaan, sillä sivumäärä on alle 200. Pointsit siitä, että tekijä on käyttänyt puolalaisia alkuperäislähteitä ja ääneen pääsevät sodan jalkoihin joutuneet sotilaat ja siviilit. Wehrmachtin sotatoimet käydään läpi melko isolla mittakaavalla ja yksityiskohtiin ei sen ihmeemmin mennä. Kuitenkin ihan luettavaa tasoa oleva sotakirja. Jos jostain pitää huomauttaa, niin siitä että kirjoittaja ei ole käyttänyt laisinkaan neuvostoliittolaisia primäärilähteitä. Syytä tähän en tiedä ja katson tämän puutteeksi, koska kirja käsittelee myös puna-armeijan 17.9.1939 käynnistämää invaasiota.

 

[Leaderdog]

Auschwitzin apteekkari Victor Capesius, Mengelen proviisoriPatricia Posner

Romanialainen Capesius oli 35-vuotias Bayerin lääketehtaan myyntiedustaja, kun hän vuonna 1943 liittyi natsien SS-järjestöön. Pian tämän jälkeen hänet nimitettiin Auschwitzin kuolemanleirin pääapteekkariksi. Capesiuksesta tuli Mengelen läheinen ystävä ja työtoveri.
Toimessaan Capesius sekoitteli järkyttävissä ihmiskokeissa käytettyjä lääkecocktaileja, kontrolloi kaasukammioissa käytettyjen myrkkykaasujen varastoja ja osallistui murhattaviksi lähetettävien juutalaisten valintaan.
Kirja osoittaa, miten syvälle epäinhimillisyyteen tavallinen mies voi vajota. Samalla se tarjoaa häkellyttävän näkymän suuryritysten ja natsien väliseen bisnekseen. Bayerin emoyhtiö, Saksan suurin kemianteollisuusyhtymä I. G. Farben, toimitti lääkeaineet Auschwitziin, testasi lääkkeitä vangeilla ja rakensi työleirin, jossa vangit raatoivat itsensä kuoliaiksi.
Osin aiemmin salaisiksi julistettuihin asiakirjoihin perustuva teos on tärkeä luku holokaustia ja sen toteuttajia käsittelevää dokumentaatiota.

Edittiä: Kaikista älyttömyyksistä voisin mainita mm. että ihmisen nahasta tehdyille sikarikoteloille on tekijänsä, joku SS-mies oli lähettänyt niitä ystävilleen.........taisi olla niin että kun Zyklon-B pääsi loppumaan niin ihmisiä valeltiin bensalla ja tuikattiin tuleen....

Zyklon-B:

Seuraavana hankintalistalla tämä, tyttereni lukee tätä parhaillaan ja kertoi tämän kirjan olevan todella julmaa tavaraa.

Pieni katsaus Lukupinossa:

Auschwitzin apteekkari - Patricia Posner

Kulttuuri, taide, kirjat, tapahtumat, teatteri, lukeminen, matkailu

www.lukupino.com

 

[tulikomento]

Olen hankkinut omaan kirjahyllyyn läjäpäin Haynesin ilmailu- ja avaruustekniikkakirjoja. Nämä ovat olleet minusta erittäin asiallisia. Nyt löysin tämän Tiikeriä käsittelevän opuksen brittien Amazonista neljän euron hintaan. Pakkohan tämä oli ostaa. Perustuu tekniikkaosioltaan Bovingtonin panssarimuseon Tiger I -vaunuun, joka on ainoa ajokelpoinen yksilö maailmassa.

 

[EK]

Olen hankkinut omaan kirjahyllyyn läjäpäin Haynesin ilmailu- ja avaruustekniikkakirjoja. Nämä ovat olleet minusta erittäin asiallisia. Nyt löysin tämän Tiikeriä käsittelevän opuksen brittien Amazonista neljän euron hintaan. Pakkohan tämä oli ostaa. Perustuu tekniikkaosioltaan Bovingtonin panssarimuseon Tiger I -vaunuun, joka on ainoa ajokelpoinen yksilö maailmassa.

Katso liite: 31131

Tuo "most feared" on aika hyvin sanottu. Amerikkalaisten yleisohje tiedustelutietojen kerääjille ja tulkitsijoille oli suunnilleen: "Not every German tank is Tiger."

 

[baikal]

, hänen haaveillessaan asemasta punaisen Suomen johtajana.

Jos hänen johtamansa kulissihallinto olisi Suomeen tuotu sodan jälkeen, niin kyyti olisi ollut jäistä. Kun tuo tyyppi oli kuin talvimatikan ja kyyn risteytys: liukas, kylmä, tunteeton....arvata saattaa, että olisi ollut kuoppien reunoilla vilskettä ja pauketta eikä olisi muutama juna riittänyt kuljettamaan uussiperialaisia kohti itää.

Kyllä sitä voidaan olla ihan hattu kourassa ja nöyrällä mielellä, kun muistellaan viime sotien uhrauksia ja lopun viimein onnistunutta politiikkaa.

 

[tulikomento]

Tuo "most feared" on aika hyvin sanottu. Amerikkalaisten yleisohje tiedustelutietojen kerääjille ja tulkitsijoille oli suunnilleen: "Not every German tank is Tiger."

Potivat oikeata "Tiikerikauhua." Myös itärintamalla venäläisillä oli tapana ilmoittaa suunnilleen joka toinen tuhottu saksalaisvaunu Tiikeriksi. Juuri luin erään Kurskin taistelusta kertovan teoksen ja siinä kuvataan mitenkä Prohorovkan massiivisen panssaritaistelun jälkeen puna-armeija ilmoitti tuhonneensa useampi sata Tiikeriä. Todellisuudessa saksalaisilla oli taistelussa yhteensä jokunen kymmenen yksilöä.

Haynes-sarjan julkaisuja katselin. Loppuvuodesta pitäisi ilmestyä Sturm-rynnäkkötykin manuaali. Kiinnostanee myös suomalaisia. T-34 Sotkasta on jo olemassa omansa.

 

[EK]

Esko Lammi: Kalterijääkäristä kolmen sodan rintamakomentajaksi.

Esko Lammi taitaa olla itselleni aiemmin havaitsematta jäänyt kirjailija, mutta näköjään Googlen mukaan on julkaissut aiemmin jo 15 kirjaa. Tämänkertainen kertoo everstiluutnantti Erkki (Johan Erik) Sokajärven elämäntarinan, lähinnä sotaisiin vaiheisiin keskittyen. Sokajärvi (ent. Strömberg) toimi nuorena miehenä esim. jääkärien etappitoiminnassa, lähinnä kotikaupungistaan Kajaanista ylöspäin. Tuolloinen Strömberg jäi myös toiminnastaan kiinni ja oli yksi kalterijääkäreistä. Knoppitietona mainittakoon, että hän sai suorittaa ylioppilaskirjoitukset loppuun vankilassa.

Punaisten noustua kapinaan tammikuussa 1918 Strömberg tietenkin liittyi valkoisten riveihin ja taisteli Kajaanin Sissirykmentin mukana koko sodan ajan, toimien joukkueenjohtajana. Sodan jälkeen hän värväytyi armeijaan, muutti nimensä Sokajärveksi meni naimisiin, sai lapsen ja eteni virkaurallaan sangen normaalilla tavalla, ilman erityisiä epäonnistumisia, mutta myöskin valtavan häikäisevästi loistamattakaan.

Talvisodan sytyttyä Sokajärvi toimi SissiP 2:n komentajana Osasto Talvelassa, Tolvajärven suunnalla. SissiP 2 on mielenkiintoinen, koska sen avulla harjoitettiin melko laajaakin partiotoimintaa Suojärven suunnalla puna-armeijan selustassa. Se myös muodosti Vegaruksen suunnasta sivustauhan Aittojoella ollutta puna-armeijan rintamaa kohtaan, mutta tätä ei voitu kuitenkaan käyttää hyväksi suuremmassa mittakaavassa. Ennen sodan päättymistä Sokajärvi kutsuttiin Osasto Pajarin esikuntaan, muttei epäonnistumisen vuoksi, vaan koska esikuntaan tarvittiin upseereita.

Jatkosodassa Sokajärvi komensi III/JR 48:aa. Hyökkäysvaiheessa 2. D ja 18. D jostain käsittämättömästä syystä vaihtoivat päittäin JR 48 ja JR 49 joten Sokajärvenkin pataljoona oli alistettu 2. Divisioonalle. III/JR 48 pärjäsi taisteluissa hyvin. Ei loistanut, muttei epäonnistunutkaan. Sokajärvi johti sittemmin pataljoonaansa Kivennavan suunnassa aina tulevaan pääasemaan saakka. Tosin JR 48 oli lähinnä 2. D:n reservinä tässä vaiheessa. Asemasodan aikana rykmentti palasi "oikeaan" divisioonaansa ja Sokajärvi johti pataljoonaansa aina kevääseen 1944 saakka, jolloin sairastui ja joutui sotasairaalaan, jossa todettiin kykenemättömäksi rintamapalvelukseen. Toimi vielä everstiluutnanttina Nurmeksessa koulutuskeskuksen päällikön apulaisena ja vapautettiin terveydellisistä syistä palveluksesta 2.3.1945.

Huomattakoon, että myös Sokajärven veli Åke vaihtoi sukunimensä Strömbergistä Sokajärveksi ja toimi myöskin upseerina vuodesta 1929 lähtien. Tämä Sokajärvi yleni majuriksi ja toimi rannikkotykistössä mm. talvisodassa Kotkan lohkon ankarissa torjuntataisteluissa, tuki Suursaaren valtausta 1942 ja oli Suursaaressa saksalaisten yrittäessä maihinnousua 1944.

Kirja on kokonaisuutena ottaen ihan ok. Sokajärvi on riittävän mielenkiintoinen hahmo toimiakseen kokonaisen 200+ sivuisen kirjan päähenkilönä. Lisäksi teoksessa on käytetty melko paljon Sokajärven henkilökohtaista materiaalia, kuten kirjeitä sekä henkilökohtaisia että lähipiirin muistiinmerkintöjä. Kuitenkin teos on vähän ponneton. Se tuntuu vähän läpijuoksulta, eikä kiinnostaviinkaan tai jännittäviinkään tapahtumiin juuri puhalleta henkeä. Esim. nuo yo-kirjoitukset vankilassa olisivat ansainneet edes muutaman selventävän rivin, mutta nyt ne ovat vain sivuhuomautus. Sotatapahtumatkin ovat jotenkin toteavia ja teksti lähinnä toteavaa pötköä. Positiivista on Kajaanin Sissirykmentin toiminnan esiinnostaminen, mutta hieman se on ehkä siloiteltu esim. Varkauden tai Viipurin tapahtumien osalta...

Mutta ihan jees kirja. Semmoin 3/5 eli ihan kiva.

 

[EK]

Juha Väisänen: Ässän pitkä tie. Sotkamon kirjapaino Tmi Kari Simonen 2017 (omakustanne). ISBN 978-952-93-9485-2

Juha Väisänen on eläkkeellä kirjailijaksi ryhtynyt sotkamolaislähtöinen Kajaanilainen. Ei omaa historian-/tms. koulutusta.

Ässän pitkä tie kuvaa Ässärykmentin eli talvisodan JR 11:n ja jatkosodan JR 26:n vaiheita Matti Toivosen näkökulmasta. Alikersantti Toivonen toimi talvisodassa 6./II/JR 11:n asealiupseerina. Talvisotakuvaus on lähinnä komppanian sotapäiväkirjan referointia.

Jatkosodassa kersantiksi ylennetty Toivonen toimi EK/III/JR 26:ssa viestiau:na. Jatkosota on kuvattu Toivosen omien päiväkirjamerkintöjen kautta ja etenkin hyökkäysvaihe Karhumäkeen saakka on sangen mielenkiintoinen. Lyhyitä merkintöjä, mutta melkein päivittäin. Radio- yms. viestihommissa ollut kersantti ehtii tehdä merkintöjä ja talvisodan jäljiltä pystyy tekemään hieman tulkintojakin. Ei mitään elämää suurempaa tai maata mullistavaa, mutta oikein hyvää "jalat maassa"-materiaalia. Syö, juo, nuku, lähde koulutukseen/helpompiin tehtäviin aina kun mahdollista on varmaan nykyäänkin erittäin monen varusmiehen/reserviläisen toimintaohje mahdollisen rähinän (tai harjoituksen) sattuessa. Kuitenkaan mistään pinnarista ei ole kyse, vaan isänmaallisesta ja velvollisuudentuntoisesta kersantista.

Akka (Saatana) on ilmeisesti hävittänyt asemasodan ja vetäytymisvaiheen aikana almanakkoihin tehdyt muistiinpanot, joten niitä ei valitettavasti ole kirjailijalla ollut käytettävissä. Siispä joudumme tyytymään pelkkään hyökkäysvaiheeseen. Valitettavasti kirja on omakustanne, eikä sitä löydy edes Googlella. Tässä kuitenkin rintamamies kertoo omalla suullaan (kynällään) kokemuksistaan. (Toivottavast) retusoimatta, kaunistelematta ja jälkiviisastelematta. Vaikka kyseinen teos ei kaikkein jännittävimpiä tai mukaansatempaavimpia olekaan, kannattaa se selata läpi iltapäivän ratoksi (115 pientä sivua).

3,5/5 (puolikas autenttisuudesta)

 

[EK]

Jos hänen johtamansa kulissihallinto olisi Suomeen tuotu sodan jälkeen, niin kyyti olisi ollut jäistä. Kun tuo tyyppi oli kuin talvimatikan ja kyyn risteytys: liukas, kylmä, tunteeton....arvata saattaa, että olisi ollut kuoppien reunoilla vilskettä ja pauketta eikä olisi muutama juna riittänyt kuljettamaan uussiperialaisia kohti itää.

Kyllä sitä voidaan olla ihan hattu kourassa ja nöyrällä mielellä, kun muistellaan viime sotien uhrauksia ja lopun viimein onnistunutta politiikkaa.

Kuusisella ei koko hommassa ollut kuin kulissin osa. Kun Terijoen hallitusta suunniteltiin, sen hoitivat Stalin, Hruštšov ja Zdanov. Otto-Villelle lyötiin vain paperi kouraan, että noin tehdään. Mutta totta se, että ihan kaikista ei olisi ollut lähtijäksi tuohon hommaan. O-V lähti.

Suomesta olisi "heti" viety ohjeiden mukaisesti kaikki suojeluskuntalaiset, virkamiehet (pienin poikkeuksin), intelligetsija ja kulakit. Kulakin raja meni Neuvostoliitossa 3-5 lehmässä, tulkinnasta riippuen. Ja kannattaa muistaa, että kyyditykset suoritettiin yleensä perheittäin.

Lisäksi tietysti sotavangit, jotka eivät olisi vannoneet uutta sotilasvalaa. Ja veikkaan, ettei joulukuun 1939 jälkeen noita valoja hirveästi olisi edes otettu vastaan.

Edit.
Ai niin. Ohto Mannisen essee-kokoelmissa tarkemmin.

 

[EK]

Paavo Siltasaari (toim Veikko Peltonen): Korpisoturista esikuntaherraksi. Docendo 2017
Paavo Siltasaaren teos kertoo reservinupseerin kokemuksista talvisodan Raatteessa ja jatkosodassa Uhtuan suunnalla sekä Suomussalmella sekä kouluttajana että partisaanien vastaisten osastojen komentajana että Hyrynsalmella "etappisikana".

Veikko Peltonen on toimittanut kirjan, joka pohjautuu Paavo Siltasaaren sotien aikana tekemiin muistiinpanoihin. Talvisodassa vänrikki Siltasaari komennetaan rintamalle 1940, jolloin hänen kulkunsa suuntautuu "Mökkiiin" Raatteen suunnalla. Heti alkutaipaleella hän joutuu kaksintaisteluun punaupseerin kanssa, eikä myöhemminkään ihan rauhallista ole.

Jatkosodassa hyökkäysvaiheessa hän etenee luutnanttina Jyskyjärven suuntaan Kuittijärvien eteläpuolella. Korpisodan erityispiirteet tulevat hyvin esiin teoksessa, ja kenttävartioiden muodostama "etulinja" on ollut lähinnä nimellisyys. Hupaisa on lukea selkeästikin ansioituneen ja motivoituneen luutnantin ilo ja into, kun hänelle tarjotaan komennusta takalinjoilta koulutustehtävissä. Ilmeisesti se henkensä menettämisen uhka ei olekaan ollut ihan niin helposti ohitettava juttu, kuin nykyään mielellään annetaan ymmärtää...

Partisaaneja vastaan muodostetaan osastoja myös koulutettavista varusmiehistä ja Siltasaari pääsee/joutuu johtamaan yhtä niistä. Hyvin kuvaavaa on, että Siltasaaren osastolla on ohjeistus vain seurata ja tarkkailla, mutta ehdottomasti välttää kosketusta viholliseen. Muut joukot hoitavat sitten taistelutoiminnan. Harmi, että Siltasaari ei kommentoi tai Peltonen ei ole ottanut kirjaan kommentteja Viiangin partisaani-iskusta. Siltasaaren osasto on nimittäin ollut merkintöjen mukaan aivan huudeilla edellisenä päivänä.

Lopuksi Siltasaari toimii Hyrynsalmella lomatoimiston päällikkönä. Täällä hänen tehtävänsä on ohjata lomille tulevat ja lähtevät oikeisiin osoitteisiin. Työ on tylsää toimistotyötä, mutta Siltasaari ei tunnollisena virkamiehenä valita. Saksalaisten suuri määrä Hyrynsalmella(kin) käy hyvin ilmi. Menihän Hyrynsalmelta kapearaiteinen kenttärata Kuusamoon, jonka kautta Uhtuan suuntaa huollettiin. Rata oli saksalaisten hallinnassa.

Kaikkinensa erittäin mielenkiintoinen kirja. Isoa kuvaa riittävästi (muttei liikaa) mukana, mutta painopiste Siltasaaren muistiinpanoissa.

4/5

 

[EK]

Ilmari Kianto: Elämän ja kuoleman kentiltä. Otava 1928, II painos Koillismaan kirjapaino Oy Kuusamo 2018.

Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja kaikilla vuoden 1918 tapahtumista kiinnostuneille! On vittu diippii shittii, kuten moderni polvi asian ilmaisee.

Alkupuoli teoksesta on pahinta mahdollista Kiantoa. On - väliviivoja ja --- katkelmallisia - lauseita. Ja puhekielisyyttä. Kun Kianto pyrkii - luomaan, suomenkieltä uusiksi. Aidolla - kainuulaisella poljennolla.

Kuitenkin paskakaivosta on seulottavissa kirkasta juomavettä. Kiannon aktiivinen toiminta jääkäriliikkeessä ja etappien toiminnassa tulee esiin. Valitettavasti mies ei vaivaudu kertomaan tarkemmin siitä, miten suomussalmelaiset julistivat ensimmäisinä Suomen Itsenäiseksi 1917 Suomussalmen kirkossa, eikä Kiantokaan ollut osaton tapahtuneeseen! Samoin oululaisten toiminta Oulun taisteluiden aikaan saa vähintäänkin ristiriitaisen tulkinnan (silminnäkijän) teoksessa.

Myöhemmin Kianto tapaa Mannerheimin Seinäjoella ja saa lupalapun liikkua ilmaiseksi junalla sekä pääsyn rintamalle halutessaan. Hauskaa tässä nykynäkökulmasta on, että Kianto on tiukka suomalaisuusmies, eikä suostu puhumaan ruotsia Mannerheimille, venäjästä puhumattakaan.

Iso osa teoksesta on aika perinteistä isänmaallis-valkoista paatosta. Kuitenkin Kianto kuvaa esim. kaatuneita rehellisen realistisesti ja kuvaukset sekä kenttäoikeuden istunnosta ja teloituksesta tai vallatusta Raudusta ovat erittäin kovaa kamaa. Vaikka Kianto antaakin ymmärtää vaikenevansa monesta asiasta, ovat kuvaukset sekä tappotantereesta että valkoisten mielialoista hyvin realistisia ja muutamassa paikassa rivien välissä annetaan ymmärtää vieläkin pahemmasta...

Ikävää teoksessa on, että Kianto on kirjoittanut sen "Aarni Suursalon" suulla. Siispä muutkin ovat salanimellä, joten "taiteilija Suurhumu" lienee Akseli Gallen-Kallela, koskapa suunnittelee kunniamerkkejä ja nimeltämainitsematon valkoinen sankari, joka kehuu ampuneen 15 punaista on joku Rummin Jussi tai Saaren Jallu tms.

Jos tämä olisi julkaistu 1918, kuten Kianto yritti, kuva Suomen sisällissodasta voisi olla hieman toisenlainen kuin se yleensä "virallisessa historiankirjoituksessa" on ollut. Silti, jopa vuonna 1928 julkaistu Kiannon teos on suora, rehellinen ja graafinen. Ei ihme, että työväenliikkeenkin lehdet suhtautuivat kirjaan ja Kiantoon varovaisen positiivisesti.

Kianto vihaa punaisia ja "ryssiä", mutta epäilee valkoisissa sekä selustaan jääviä saarnamiehiä että rintamalla tapahtuvaa teurastusta. Ilmari ei myy itseään kirkolle tai valkoisille, vaikka tunnustaakin Jumalan ja puhtaan Suomen Kansan itsenäisyyden.

Nykykirjallisuuden tekstinä ehkä 3/5, mutta historiallisena dokumenttina 4,5/5

"Isien pääkallot
haudoista huutaa:
Kostakaa hurmeemme!"

 

[Deleted member 2762]

Suomesta olisi "heti" viety ohjeiden mukaisesti kaikki suojeluskuntalaiset, virkamiehet (pienin poikkeuksin), intelligetsija ja kulakit. Kulakin raja meni Neuvostoliitossa 3-5 lehmässä, tulkinnasta riippuen. Ja kannattaa muistaa, että kyyditykset suoritettiin yleensä perheittäin.

Tämä olisi suomalaisten hyvä takoa päähänsä. Tyttö joskus pikku natiaisena kysyi, että miksi pappa-vainaa ei pitänyt venäläisistä eikä kommunisteista. Selitin nuo tummennetut kohdat jälkikasvulle, sanoin että eipä olisi Woodsmanin-klaania muuta kuin luina jossain Kolyman tms seutuvilla jos ei pappa ja muut aikoinaan olisi lähteneet rintamalle. Ja tuossa omassa jälkikasvussa seisoo se suurin syy minkä vuoksi itsekin olen valmis oman karvaisen perseeni uhraamaan Suomi-poloisen eteen.

 

[Leaderdog]

^Tuosta päähän takomisesta, siitä olen mielestäni oman osuuteni tehnyt ja hyvin näyttää perille menneen. Tämä sivistäminenhän kuuluu lasten vanhemmille. Näen todella punaista jos joku erehtyy mainitsemaan veteraaneista että mitäs menivät sinne..

 

[lukkarinapulainen]

Ilmari Kianto: Elämän ja kuoleman kentiltä. Otava 1928, II painos Koillismaan kirjapaino Oy Kuusamo 2018.

...

Jos tämä olisi julkaistu 1918, kuten Kianto yritti, kuva Suomen sisällissodasta voisi olla hieman toisenlainen kuin se yleensä "virallisessa historiankirjoituksessa" on ollut. Silti, jopa vuonna 1928 julkaistu Kiannon teos on suora, rehellinen ja graafinen. Ei ihme, että työväenliikkeenkin lehdet suhtautuivat kirjaan ja Kiantoon varovaisen positiivisesti.

Kianto vihaa punaisia ja "ryssiä", mutta epäilee valkoisissa sekä selustaan jääviä saarnamiehiä että rintamalla tapahtuvaa teurastusta. Ilmari ei myy itseään kirkolle tai valkoisille, vaikka tunnustaakin Jumalan ja puhtaan Suomen Kansan itsenäisyyden.

Nykykirjallisuuden tekstinä ehkä 3/5, mutta historiallisena dokumenttina 4,5/5

Siis täh, väitätkö 'nykykirjallisuuden', kaunokirjallisuuden olevan miltään osiltaan parempaa kuin Kiannon varhaisemmatkaan tekstit?

En ymmärrä mikä kustantajaa hirvitti tässä teoksessa (ehkä Kiannon olisi pitänyt yrittää Kirjan kautta?). Eihän se eroa Wilkunan 'Kun kansa nousee' -teoksesta juuri mitenkään; siinäkin kuvataan inhorealistisesti raatojen suolenpätkiä ja selitetään 'vaarattomaksi tekemistä' ilman suurempia estoja.

'Suomen vapaussota, josta tuli kauhea kansalaissota' on aika hyvä selitys tälle sodalle Kiannon johdannossa.

Tuo uusintapainos (?) on ilmeisesti taas niin pieni, että sitä ei löydä mistään. Jostain syystä kaikki kohdalleni sattuneet alkuperäiset niteet ovat haisseet helvetin pahalle (ei, ikä ei pelkästään selitä, koska on minulla paljon vanhempiakin, mutta tuoksuttomia kirjoja).

Ja jos lainausmerkit ryssän ympärillä olivat vihjailua näiden puutteesta, niin Raudun taistelussahan niitä nimenomaan oli keskimääräistä enemmän.

No, 'valkoinen anarkisti' oli ahdistanut itsensä jokseenkin ahtaaseen nurkkaan vaihtelevilla mielipiteillään (ennen itsenäistymistä kirjoituksissa on ihan silkkaa sosialismin ihailua), eikä ollut oikein kenenkään valkean tai punakan äärilaidan mieleen, joten jonkinlainen ihme, että ylipäätänsä mitään tämän teoksista julkaistiin.

 

[Leaderdog]

Tässä osuva kuvaus kyseisestä teoksesta.

Armeijan silmänä ja korvana, tiedustelukenraalin elämä

Suomen puolustusvoimien pitkäaikaisesta tiedustelupäälliköstä, Raimo Heiskasesta, on julkaistu elämäkerta. Armeijan silmänä ja korvana kuvaa Suomen sotilaallisen tiedustelun ankaraa työtä idän ja lännen välissä.

yle.fi

No, pitihän tämäkin teos jo tilata

Kiitos vinkistä.

 

[EK]

Siis täh, väitätkö 'nykykirjallisuuden', kaunokirjallisuuden olevan miltään osiltaan parempaa kuin Kiannon varhaisemmatkaan tekstit?

En ymmärrä mikä kustantajaa hirvitti tässä teoksessa (ehkä Kiannon olisi pitänyt yrittää Kirjan kautta?). Eihän se eroa Wilkunan 'Kun kansa nousee' -teoksesta juuri mitenkään; siinäkin kuvataan inhorealistisesti raatojen suolenpätkiä ja selitetään 'vaarattomaksi tekemistä' ilman suurempia estoja.

'Suomen vapaussota, josta tuli kauhea kansalaissota' on aika hyvä selitys tälle sodalle Kiannon johdannossa.

Tuo uusintapainos (?) on ilmeisesti taas niin pieni, että sitä ei löydä mistään. Jostain syystä kaikki kohdalleni sattuneet alkuperäiset niteet ovat haisseet helvetin pahalle (ei, ikä ei pelkästään selitä, koska on minulla paljon vanhempiakin, mutta tuoksuttomia kirjoja).

Ja jos lainausmerkit ryssän ympärillä olivat vihjailua näiden puutteesta, niin Raudun taistelussahan niitä nimenomaan oli keskimääräistä enemmän.

No, 'valkoinen anarkisti' oli ahdistanut itsensä jokseenkin ahtaaseen nurkkaan vaihtelevilla mielipiteillään (ennen itsenäistymistä kirjoituksissa on ihan silkkaa sosialismin ihailua), eikä ollut oikein kenenkään valkean tai punakan äärilaidan mieleen, joten jonkinlainen ihme, että ylipäätänsä mitään tämän teoksista julkaistiin.

No minun mielestäni teoksen alku on melkoisen raskasta lukea. Juuri noiden viivojen ja kolmen pisteen käytön takia, jolla on selkeästi tavoiteltu pohdiskelevaa tms. tyyliä, mutta henkilökohtaisesti en pitänyt. Viime aikoina on tullut luettua nykykirjailijoista esim. Jukka Parkkista ja Hannele Lampelaa. Heidän tekstinsä ja ilmaisunsa on paljon selkeämpää ja toimivampaa kuin Kiannolla tämän teoksen alussa. Myöskin Markus Majaluomaa voin suositella varauksetta kaikille.

Wilkunan teosta en ole lukenut, mutta ehkä Wilkunan näkökanta ei ole yhtä kriittinen kuin Kiannolla?

Lainausmerkkejä käytin siksi, että Kianto itse käyttää tekstissään sanaa ja lainasin sen omaan tekstiini. Itse en lähtökohtaisesti käytä kyseistä sanaa, ja laitoin sen tekstiin tuossa muodossa, että lukija ymmärtäisi kyseessä olevan suoran lainauksen.

 

[Hallinkorva]

Sinulla on maanisen hyvä lukuputki päällä @EK

Kiitos suosituksista!

 

[tulikomento]

Saako tätä kirjaa enää mistään ? Divareistakin saatavuus taitaa olla olematonta. Perhana, olisi pitänyt ostaa tämä silloin tuoreeltaan parikymmentä vuotta sitten. Kirjastosta muistan tätä silloin tiuhaan lainanneeni. Jäi mieleen erinomaiset valokuvat.



Tämä kirja saattaisi myös olla hyvä.

 

[taapo]

En ole vielä lukenut, mutta jos jotakin kiinostaa.

Sipoolainen selvitti traagisen itsemurhan syyn – unohdettu sotasankari sai oman kirjan

Yksi aukko Suomen sotahistoriasta täyttyi viime viikolla kun sipoolaisen Martin Anderssonin kirjoittama kirja jääkärieversti Verner Viiklasta näki päi...

www.sipoonsanomat.fi

Jääkärieversti Verner Viikla - Prisma verkkokauppa

Jääkärieversti Verner Viikla (entinen Viklund) oli sotasankari, joka osallistui neljään sotaan; ensimmäiseen maailmansotaan jääkärinä Saksan armeijassa, Suomen sisällissotaan adjutanttina valkoisessa armeijassa, talvisotaan Pohjois-Suomen Ryhmän esikuntapäällikkönä ja jatkosotaan 6. divisioonan...

www.prisma.fi