Kirjat

Abdullah Koo

Kersantti

Sain luettua elämäni ensimmäisen fiktiivisen sotaromaanin. Sirénin sissit toimii, mitäs kannattaisi kirjailijalta tai skenestä seuraavaksi lukea? Hiukan arveluuttaa, että toistaako nämä pidemmän päälle itseään?

Sen verran hyvää tunnelmanluontia kirjailija kyllä sai aikaan, että veri vetää Vienan korpiin samoilemaan harmaissa..
 

Leaderdog

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Kaikki kirjoittajat kirjoittaa tyylillään. Ehkä ne jotka on kokeneet reissut itse, on enemmän arvostettuja. Sirén on ihan ok, vaikka on nuorempaa polvea.
Yksi hyvä on esim. Mikko Porvali, hänellä on hyvää kirjallista materiaalia.

Itse luen mielelläni niitä jotka ovat sodassa olleet ja kirjoittavat omista kokemuksistaan.
 
Viimeksi muokattu:

tulikomento

Ylipäällikkö
Kellään mielipidettä tästä ? Onko hankkimisen arvoinen ?

9789522026972.jpg
 

Leaderdog

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
^Veli Tulikomento, kirja on aina hyvä hankita jos vaan hinta/laatu miellyttää. Nuo äänikirjathan vain haihtuvat kuin tuhka tuuleen ja jos formaatti vanhenee, niin soromnoo.
 

tulikomento

Ylipäällikkö
^Veli Tulikomento, kirja on aina hyvä hankita jos vaan hinta/laatu miellyttää. Nuo äänikirjathan vain haihtuvat kuin tuhka tuuleen ja jos formaatti vanhenee, niin soromnoo.
Tarkotin lähinnä laadullisesti. Atso Haapasen tuotannosta olen aiemmin lukenut tämän Helsingin 1944 pommituksia käsittelevän teoksen. Pidän tätä ihan asiallisena.

487788.jpg

Sitten taas mies on kirjoittanut myös tällaistakin. :unsure: Mutta kyllä tuo panssariaselajin historiaa käsittelevä kirja kiinnostaisi.

kirja.jpg
 

tulikomento

Ylipäällikkö
Kellään mielipidettä tästä ? Onko hankkimisen arvoinen ?

View attachment 31197
No niin, tilasin tämän Adlibriksen kautta ja kirjapaketti tuli tänään. Silmäilin teoksen läpi ja täytyy sanoa että tämä taitaa olla pettymys. Osasin odottaa melko yleisen tason yhteenvetoa, mutta kovin köykäiseksi tämä osoittautui. Sivumäärä vähän päälle sata. Tekstikappaleet melko lyhyitä tai todella lyhyitä. Lisänä jokunen taulukko. Kirja ei missään vaiheessa mene kovin syvälle eri panssarityyppien ominaisuuksiin, suomalaisen panssariaselajin koulutukseen tai taktiikkaan, eikä edes käytyihin taisteluihin.

Myöskään puna-armeijan panssariaselajia, päävastustajaamme tässä ei sen syvällisemmin tutkita. No, jotain tämänkaltaista osasin kyllä odottaa, mutta tämä suoraan sanoen vaikuttaa enempi jonkinlaiselta opiskelijan pro gradu -työltä kuin vakavasti otettavalta sotahistoriakirjalta.
 

EK

Kenraali
No niin, tilasin tämän Adlibriksen kautta ja kirjapaketti tuli tänään. Silmäilin teoksen läpi ja täytyy sanoa että tämä taitaa olla pettymys. Osasin odottaa melko yleisen tason yhteenvetoa, mutta kovin köykäiseksi tämä osoittautui. Sivumäärä vähän päälle sata. Tekstikappaleet melko lyhyitä tai todella lyhyitä. Lisänä jokunen taulukko. Kirja ei missään vaiheessa mene kovin syvälle eri panssarityyppien ominaisuuksiin, suomalaisen panssariaselajin koulutukseen tai taktiikkaan, eikä edes käytyihin taisteluihin.

Myöskään puna-armeijan panssariaselajia, päävastustajaamme tässä ei sen syvällisemmin tutkita. No, jotain tämänkaltaista osasin kyllä odottaa, mutta tämä suoraan sanoen vaikuttaa enempi jonkinlaiselta opiskelijan pro gradu -työltä kuin vakavasti otettavalta sotahistoriakirjalta.
Haapanen on ammattikirjailija, jonka pitää valita, tuottaako laatua vai määrää. Nykyinen tuotanto antaa viitteitä, että valinta on ollut määrä. Brandberg tulee mieleen toisena esimerkkinä, mutta hänen kirjansa ovat vielä keveämpiä.

Pitääpä kaivella yksi Haapasen kirja hyllystä arvioitavaksi.
 

tulikomento

Ylipäällikkö
Haapanen on ammattikirjailija, jonka pitää valita, tuottaako laatua vai määrää. Nykyinen tuotanto antaa viitteitä, että valinta on ollut määrä. Brandberg tulee mieleen toisena esimerkkinä, mutta hänen kirjansa ovat vielä keveämpiä.

Pitääpä kaivella yksi Haapasen kirja hyllystä arvioitavaksi.
Tuosta luonnehdinnasta tulee myös mieleen Seppo Porvali. Tuottelias kirjailija. Laatu on sitten mitä on. Muutaman miehen ilmasotakirjoista olen lukenut ja kovin hyvää vaikutelmaa en ole niistä saanut. Esim. Hasse Windin elämäkerta vilisee asiavirheitä.

viimeinen-kotka.jpg

Olen myös kuullut että Tuomas Gerdt pahoitti mielensä tästä teoksesta. En tarkalleen ottaen tiedä mitä Porvali teki suututtaakseen viimeisen elossa olevan marskin ritarin mutta jotain tässä taustalla oli.

DSC_0001-1500x1500.jpg
 

EK

Kenraali
Laitetaanpa sitten arvio yhdestä Haapasen kirjasta, kun tuli luvattua.

Atso Haapanen: Viholliset keskellämme – Desantit Suomessa 1939-1944. Minerva 2012.

Haapanen kertoo kirjan tavoitteena olleen esitellä kaikki vuosina 1939-1944 kenttäoikeuksissa vakoilusta sekä sota- ja maanpetoksesta kuolemaan tai elinkautiseen kuritushuoneeseen tuomitut henkilöt. Lähteinään Haapanen on käyttänyt Suomen arkistoista löytyviä oikeudenkäynti- yms. vakoilutapauksiin liittyviä asiakirjoja. Haapanen on laskenut desantteja teloitetun, tuomitun elinkautiseen tai kaatuneen yhteensä 785 kappaletta. Kun kirjassa on sivuja 456, jää jokaiselle tilaa reilu puoli sivua. Nyt teoksessa noin puolet tapauksista käsitellään tarkemmin ja loput hyvin lyhyesti liitteissä kirjan lopussa.

Esitellyissä tapauksissa oikeudenkäyntiasiakirjat on tiivistetty hyvin suppeaksi paketiksi, jolloin lopputulos on lähinnä tekstimassa, jonka lukeminen käy äkkiä puuduttavaksi. Esitellyissä tapauksissa on myös muita kuin kuolemaantuomittuja tai elinkautisen saaneita, mutta valintoja ei perustella sen kummemmin, eikä analyysia tapauksista tehdä sen kummemmin. Silmiinpistävää on, että samoista asiakirjakokonaisuuksista, joita Haapanen käsittelee, jää pois kiinnijääneitä ja tuomittuja vakoojia esim. Suomussalmelta tai Salmista.

Aihe sinänsä on mielenkiintoinen, mutta käsittely vähintäänkin puolivillainen. Tekisi mieli sanoa ilkeästi, että tässä teoksessa näkyy hyvin ammattimaisen historiantutkimuksen ero ammattikirjoittajan kirjoittamaan historiaa käsittelevään kirjaan. Ei analyysia eikä kattavuutta. Joukko mielenkiintoisia referaatteja, joista kuitenkaan ei rakenneta kokonaisuutta, eikä perustella miksi jotakin kerrotaan ja jotakin muuta ei.

Näille tuomikoskille, porvaleille, brandtbergeille ja haapasille on varmasti oma lukijakuntansa ja tilauksensa, mutta "oikeita" tutkimuksia nämä eivät ole. Yleensä joko löydetään arkistosta jotain kivaa, jota sitten esitellään uutena tietona (mielellään salattuna) tai sitten vain kylmästi referoidaan aiempaa kirjallisuutta. Tosin esim. Teemu Keskisarjan Raaka tie Raatteeseen oli hyvin samassa hengessä ja samalla periaatteella kirjoitettua (spk:t ja ruumiskasat olivat Teemulle ihan uutta tietoa), eli myös ammattitutkijat voivat sortua samaan. Ja vastaavasti monen tutkijan ongelmana on se huono ulosanti, joka karkottaa lukijat.
 

EK

Kenraali
Tuosta luonnehdinnasta tulee myös mieleen Seppo Porvali. Tuottelias kirjailija. Laatu on sitten mitä on. Muutaman miehen ilmasotakirjoista olen lukenut ja kovin hyvää vaikutelmaa en ole niistä saanut. Esim. Hasse Windin elämäkerta vilisee asiavirheitä.

View attachment 31283

Olen myös kuullut että Tuomas Gerdt pahoitti mielensä tästä teoksesta. En tarkalleen ottaen tiedä mitä Porvali teki suututtaakseen viimeisen elossa olevan marskin ritarin mutta jotain tässä taustalla oli.

View attachment 31286
Ne ensimmäiset Porvalin kirjat olivat reiluja romaaneja, jotka tosin pohjautuivat faktaan. Niistä tykkäsin kun ne ilmestyivät. Sitten ryhtyi suoltamaan teoksia. Ja miksei, kun kerran leipää pitää jokaisen syödä ja näistä vissiin rahaa saa.

Ja haukun jälleen muutoin suuresti arvostamani Antti Tuurin siitä Marskin ritareista kertovasta kirjasta. Olipa harvinaisen tyylipuhdas rahastus. Tuossa linkki arviooni #264
 

EK

Kenraali

Sain luettua elämäni ensimmäisen fiktiivisen sotaromaanin. Sirénin sissit toimii, mitäs kannattaisi kirjailijalta tai skenestä seuraavaksi lukea? Hiukan arveluuttaa, että toistaako nämä pidemmän päälle itseään?

Sen verran hyvää tunnelmanluontia kirjailija kyllä sai aikaan, että veri vetää Vienan korpiin samoilemaan harmaissa..
Reino Lehväslaiho ehdottomasti. Panssarisotaa 1941-1944 on omakohtainen romaani suomalaisesta panssarisodankäynnistä. Aihe on harvinainen, kerronta on autenttista ja mukaansa tempaavaa. 6/5 Myös Aunus tulessa on suositeltava, koska pohjautuu ritari Ahti K. Vuorensolan haastatteluihin. Sitten suuri osa muusta on lähinnä Sven Hasselin tyyppistä kioskikirjallisuutta. 1980- ja 1990-lukujen teokset pääosin viihdyttäviä. Helmiä varmasti löytyy, muttei nyt ulkomuistista irtoa.

Niilo Lauttamus myös. Vieraan kypärän alla, Rautasaappaat ja Viikinkidivisioona ovat se "suuri" SS-vapaaehtoisten trilogia. Kaksi ensimmäistä pohjaavat Lauttamuksen omiin kokemuksiin pataljoonan poikana ja kolmas kertoo divisioonan miehistä. Muiden taso vaihtelee, mutta Sotapoliisit ja Rangaistuskomppania jäivät mieleen nuorempana.

Esa Anttala oli kaukopartiomies Urpo Lempiäinen ja ensimmäiset teokset Päämajan kaukopartio, Hopeaa rajan takaa, Päämajan kaukopartio saarroksissa, Päämaja kutsuu – kaukopartio ja sitten myöhempi Tulijyrän takana ovat kovaa kamaa. Loppupää tuotannosta vähän monistaa itseään.

Jukka L. Mäkelä oli tiedustelumiehiä ja haastatteli veteraaneja sodan jälkeen. Kirjoitti sitten kertomusten pohjalta kirjoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän "totta". Teksti on oikeinkin vetävää. Lumitiikeri, Taipaleenjoki, Kannas salamoi, Aunuksen savut ja Teräsvyöry Kannaksella sekä Teräsvyöry murtuu ovat tiukkaa tavaraa. Semi-historiankirjoja.

Onni Palasteen ensimmäiset kirjat olivat kovia. Siviilisissit Stalinin kanavalla mainittakoon erikseen, koska siinä kerrottiin vuonna 1973 ihan suoraan ja ylpeillen, että Stalinin kanavaa sabotoimaan lähetettiin joukkoja jo ennen jatkosodan syttymistä. Eli "Ime keihästä ajopuu-teoria!" Raappanan miesten yhteydessä Palaste sitten pilasi mainettaan 14.D:n veteraanien keskuudessa.

Erkki Palolammen Kollaa kestää pitää lukea. Semi-faktuaalinen kuvaus talvisodan taisteluista Kollaalla. Sementoi mm. Marokon kauhun, Häyhän ja Vinkalon legendat - ja aiheesta! Make Uosukkista unohtamatta. Talvella 1939-40 löytyi Suomesta Miehiä, joilla oli paskassakin lihakset.

Esa Sireniltä kannattaa lukea esim. nuo Törni-kirjat. Siren on tehnyt hyvän taustatyön ja teksti on erittäin luettavaa ja vetävää, eikä asiavirheitä pahemmin löydy. Myös muut Sirenin kirjat ovat hyviä.

Antti Tuurilta Rata on ehdoton jatkosota-kirja. Talvisota on hyvä, mutta lähestymistapa ehkä vähän hankalahko.

Jorma Kurviselta en muista yksittäisiä kirjoja, mutta tykkäsin aikoinaan ja myivät kuin häkä.

Sekä paljon muuta hyvää. Kuten Aake Jermon Siiranmäen miehet ja Teräsmyrskyssä loppuun asti kertovat kesän 1944 torjuntataisteluista JR 7:n ja muiden 2. D:n joukkojen silmin sekä sotapäiväkirjojen että henkilöhaastattelujen kautta. Ehdottomasti tutustumisen arvoisia teoksia. Esim. Isä-Tikkanen tuurijuoppona komppanianpäällikönä tai Eero Seppänen jolle naapuri rykmentti ehdottaa marskinristiä tai Aimo Raassina reservinkapteenina johtamassa pataljoonaa tai Piri-Aatu vikoineen ja vahvuuksineen tai Kuovi ja Kuvaja tai se nimetön korpraali vyöryttämässä taisteluhautaa Siiranmäen laella tai Lauri Walden joka ei antanut penniäkään komppaniastaan penniäkään Martolan syntymäpäivälahjaan tai...
 

hansai

Ylipäällikkö
Onko lähdekirjoista kommentteja?

04.12.2013 19:37

Salaista tietoa liikkui Jyväskylästä itään ja länteen

Suuren vakoilujutun (ns. Jyväskylän juttu) tuomiot langetettiin 10. helmikuuta 1954 Helsingin hovioikeudessa. Rivissä maanpetturuudesta tuomitut (alk. neljäs vasemmalta) vaatturi Reino Armas Kettunen, metallijyrsijä Toivo Toivonen, rouva Irma Hellin Paatola, kapteeni Martti Kalervo Salo (keskellä), kersantti Lahja Olavi Naukkarinen ja aputyömies Paavo Koukka. Lisäksi tuomion länsivakoilusta saivat everstiluutnantti evp. Eino Antero Luukkanen ja luutnantti Paavo Olavi Kohonen.Suuren vakoilujutun (ns. Jyväskylän juttu) tuomiot langetettiin 10. helmikuuta 1954 Helsingin hovioikeudessa. Rivissä maanpetturuudesta tuomitut (alk. neljäs vasemmalta) vaatturi Reino Armas Kettunen, metallijyrsijä Toivo Toivonen, rouva Irma Hellin Paatola, kapteeni Martti Kalervo Salo (keskellä), kersantti Lahja Olavi Naukkarinen ja aputyömies Paavo Koukka. Lisäksi tuomion länsivakoilusta saivat everstiluutnantti evp. Eino Antero Luukkanen ja luutnantti Paavo Olavi Kohonen. Kuva: Lehtikuva
Vakoilusta kiinni jäänyt Mannerheim-ristin ritari Eino Luukkanen tuomittiin kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja menettämään sotilasarvonsa.

Esko Parkkila

Laaja vakoilu liittyi osana kamppailuun, jota käytiin talvi- ja jatkosodan jälkeen Suomen suunnasta pitkälle 1950-luvulle saakka. Suomea koskeneita salaisia tietoja joutui vakoilun seurauksena niin Neuvostoliiton tiedustelun kuin myös lännen tiedustelun haltuun.
Neuvostoliiton tiedustelu onnistui värväämään vakoilijoikseen suomalaisia, jotka työskentelivät monenlaisissa ammateissa. He olivat upseereita, virkamiehiä, tehdastyöläisiä ja maanviljelijöitä.
Myös läntiset tiedusteluorganisaatiot olivat kiinnostuneita Suomesta. Ruotsin tiedustelulle toimitettiin salaista tietoa Ilmavoimien lentokoneella Tikkakoskelta Ruotsin Övertorneåhon.

Lännen tiedustelu ilmeni myös kaukopartiotoimintana Suomen alueelta itärajan yli Neuvostoliittoon. Kohteina olivat muun muassa Muurmansk ja Laatokan pohjoispuoliset alueet. Tämä oli Suomen kannalta poliittisesti arkaluontoista. Silloinen pääministeri Urho Kekkonen sai presidentti J. K. Paasikiveltä ohjeet, että kaukopartiomiesten retket Suomen alueelta pitää saada loppumaan.

Suomi oli kylmän sodan aikaan tärkeä läntiselle tiedustelulle ennen kaikkea Neuvostoliiton naapuruuden vuoksi. Lännen tiedustelu lähetti Suomesta tai Suomen kautta agentteja tiedustelemaan Neuvostoliiton kohteita. Mahdollisesti Suomen aluetta käytettiin myös elektroniseen tiedusteluun, arvioi valtiotieteen tohtori, eversti Pekka Visuri kirjassaan Suomi kylmässä sodassa.

Vakoilu kuumempaa kuin missään muualla
Jyväskylä osoittautui paikkakunnaksi, jossa kylmän sodan aikainen vakoilu kävi ajoittain mahdollisesti kuumempana kuin missään muualla maassa. Neuvostotiedustelu sai värväämiensä suomalaisten vakoilijoiden avulla tietoa, joilla oli sotilaspoliittista merkitystä.
Jyväskylän laajaa valtakunnallista huomiota saaneen vakoilujutun päätekijä oli Koillis-Savosta Kaavilta lähtöisin ollut Reino Kettunen. Hän jäi Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana kesällä 1944 sotavangiksi. Kettunen suostui vakoilijaksi ja sai tehtäväkseen ryhtyä vakoilurenkaan yhdysmieheksi Suomeen palattuaan.
Sotavankileirillä ja vankilassa vaatturin ammatin opiskellut Reino Kettunen osoittautui tehokkaaksi yhdysmieheksi.

Suomen ja Neuvostoliiton suhteita tutkinut Turun yliopiston poliittisen historia professori Kimmo Rentola luonnehtii kirjassaan Niin kylmää että polttaa Reino Kettusen vaiheita menestystarinaksi. Käytännöllisyys, selviytymisen kyky ja arastelemattomuus tekivät hänestä taitavan ”osaajan” vakoilun kentällä.

Yksi syy: Ilmavoimien kuvakeskus
Miksi Jyväskylästä tuli tärkeä kylmän sodan aikainen vakoilukaupunki? Yksi syy lienee ollut se, että Ilmavoimien kuvakeskus sijaitsi Tikkakoskella. Armeijan ilmakuva-aineisto käsitti ajantasaisia kuvia esimerkiksi rauta-teistä, satamista, tehdasalueista ja varuskunnista. Toinen syy todennäköisesti oli paikkakunnalla toiminut aseteollisuus.
Tätä aineistoa välitti neuvostotiedustelulle, lennoston kuvauskeskuksen päällikkö kapteeni Martti Salo. Kettunen onnistui värväämään hänet vakoilutehtävään, joskin upseerin värvääminen arvelutti Rentolan mukaan Kettusta. Neuvostotiedustelu antoi Kettuselle tämän toimeksiannon Harjun portailla.
Salon päätehtävänä oli seurata lentokoneiden määrää ja tutkailla, valmistauduttiinko koulutuksessa hyökkäykseen vai puolustukseen. Ilmakuvien lisäksi hän toimitti muun muassa armeijan koulutussuunnitelmia.

Neuvostotiedustelua palveli Jyväskylän seudulla toinenkin sotilasyhdysmies. Hän oli kersantti Olavi Naukkarinen, joka toimi armeijan teknillisellä varikolla Seppälänkankaalla. Naukkarisen värvääminen tapahtui tiettävästi moottoriveneessä Tourujoen sillan alla.
Neuvostotiedustelun toimeksiantajien määräyksestä Kettunen sai radistikseen laukaalaisen Paavo Koukan. Myös tämä oli ollut sotavankina ja tullut siinä yhteydessä värvätyksi neuvostovakoilun palvelukseen.

Muita Jyväskylän suuren vakoilujutun vuoksi tuomittuja olivat Tourulan kivääritehtaan metallijyrsijä Toivo Toivonen ja tehtaan konttorissa työskennellyt rouva Irma Paatola. Heidän piti tarkkailla, mitä Tou- rulan tehtaassa valmistettiin ja kuinka paljon.

Suuria summia, pitkiä tuomioita
Korkein oikeus tuomitsi Kettusen ja Salon kahdeksaksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen maanpetoksesta. Toivonen sai neljä vuotta, Koukka kolme ja puoli vuotta, Naukkarinen kolme ja Paatola vuoden tuomion. Jälkimmäisen tuomio oli ehdollinen viiden vuoden koetusajalla.

Kapteeni Salo tunnusti Rentolan mukaan myyneensä ilmakuvia myös kahdelle lännen hyväksi vakoilleelle upseerille. He olivat Mannerheim-ristin ritari, everstiluutnantti Eino Luukkanen ja luutnantti Paavo Kohonen. He veivät kuva-aineistoa ilmavoimien koneella Tikkakoskelta Ruotsin Övertorneåon. Tässä aineistossa oli kuvia muun muassa silloista, varikoista ja tehtaista.
Vakoilusta kiinni jäänyt Luukkanen tuomittiin hovioikeudessa kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja menettämään sotilasarvonsa.
Vahvana pontimena vakoilijoiksi ryhtymiseen oli raha. Eri lähteiden mukaan Salo sai neuvostotiedustelulta kaikkiaan miljoona markkaa. Kettusen ansiot nousivat 800000 markkaan ja Koukankin puoleen miljoonaan.
Ne lienevät olleet 1950-luvun alussa itävakoilussa maksettuja suurimpia summia. Nämä ansiot tuomittiin sittemmin valtiolle menetetyksi.

Lähteet: Kimmo Rentola Niin kylmää että polttaa (1997), Pekka Visuri, Suomi kylmässä sodassa (2006)

 

Hallinkorva

Kenraali
Kiitokset @EK kattavasta vastauksesta. Tuossahan sitä on seuraavalle kirjastoreissulle valittavaa..
Minulla on aika lailla samat painotukset. Itseeni myös Onni Palasteen Suomussalmen sankarit teki vaikutuksen. Hehkuvasta nimestä huolimnatta se on vankasti maan tasalla oleva kirja. Palasteella on sellainen ote, että siitä suorastaan haistaa mustan ajan. Dokumentaarinen ote.

Yleissivistyksen vuoksi Panssarisotaa on todellakin lukemisen arvoinen, ja etenkin hyökkäysvaiheen kuvauksena se antaa paljon informaatiota.

Jos joskus ehdin, laitan jonkin oman maun top tenin mutta siinä on kyllä jo paljon samoja, joita tässä on mainittu.
 

Coffee Man

Ylipäällikkö
Tämän ajattelin lukea heti kun ilmestyy...

 

Hallinkorva

Kenraali
Tämän ajattelin lukea heti kun ilmestyy...

Hermannien edeltäjät.
 

Coffee Man

Ylipäällikkö
Hermannien edeltäjät.
Tavallaan kyllä.

Ihan mielenkiintoinen aihe, enkä siitä entuudestaan kovin paljon tiedä...varsinkaan siitä viimeisestä vaiheesta..

Saksalaisten tappiot itärintamalla saivat suomalaiset havahtumaan tilanteen uhkaavuuteen ja osasto sai toisen, salaisen tehtävän. Sen tuli valmistautua torjumaan saksalaisten vallankaappaus ja miehitysyritykset, jos ja kun Suomi irtaantuisi sodasta Neuvostoliittoa vastaan.

Toisaalla Euroopassa Saksa oli miehittänyt asevelimaat, jotka olivat aloittaneet omin päin rauhanneuvottelut. Vastaavaan kostoon oli syytä varautua Suomessakin, etenkin kun Etelä-Suomi oli saksalaisille erittäin tärkeä heidän turvatessaan malmin kuljetuksia Ruotsista.


Toki ihan ymmärrettävää ja myös aiheellista tuohonkin varautua. Vaikka jälkiviisaana on toki helppo todeta että enemmän niitä olisi kaivattu Rovaniemellä ja sillä suunnalla :ROFLMAO:

 

Hallinkorva

Kenraali
Tavallaan kyllä.

Ihan mielenkiintoinen aihe, enkä siitä entuudestaan kovin paljon tiedä...varsinkaan siitä viimeisestä vaiheesta..

Saksalaisten tappiot itärintamalla saivat suomalaiset havahtumaan tilanteen uhkaavuuteen ja osasto sai toisen, salaisen tehtävän. Sen tuli valmistautua torjumaan saksalaisten vallankaappaus ja miehitysyritykset, jos ja kun Suomi irtaantuisi sodasta Neuvostoliittoa vastaan.

Toisaalla Euroopassa Saksa oli miehittänyt asevelimaat, jotka olivat aloittaneet omin päin rauhanneuvottelut. Vastaavaan kostoon oli syytä varautua Suomessakin, etenkin kun Etelä-Suomi oli saksalaisille erittäin tärkeä heidän turvatessaan malmin kuljetuksia Ruotsista.


Toki ihan ymmärrettävää ja myös aiheellista tuohonkin varautua. Vaikka jälkiviisaana on toki helppo todeta että enemmän niitä olisi kaivattu Rovaniemellä ja sillä suunnalla :ROFLMAO:


Suomen erillisrauhakeskustelut vuotivat reaaliajassa eduskunnasta / hallituksesta Saksaan. Varmaan Moskovaankin. Saksalaisilla oli useita suunnitelmia, joista kaksi suunnitelmaa (Tanne Ost - Suursaari ja Tanne West - Ahvenanmaa) tunnetaan nykyisin vähän paremmin. Pääkaupungin valtaamiseen tähtäävää suunnitelmaa en tunne, mutta varmasti oli syytä varautua.

Tanne Westiä varten saksalaisilla oli Tanskassa korvamerkitty divisioona.

Näyttää siltä, että tälläkin palstalla on erittäin seikkaperäisesti käyty läpi Ahvenanmaan varmistamista:

 

Osasto 31

Kapteeni
Tämän hetken lukemisena:



It is a little-known fact that during the Cold War, two U.S. Army Special Forces detachments were stationed far behind the Iron Curtain in West Berlin. The existence and missions of the two detachments were highly classified secrets.

The massive armies of the Soviet Union and its Warsaw Pact allies posed a huge threat to the nations of Western Europe. US military planners decided they needed a plan to slow the juggernaut they expected when and if a war began. The plan was Special Forces Berlin. The first 40 men who came to Berlin in mid-1956 were soon reinforced by 60 more and these 100 soldiers (and their successors) would stand ready to go to war at only two hours' notice, in a hostile area occupied by nearly one million Warsaw Pact forces, until 1990.

Their mission, should hostilities commence, was to wreak havoc behind enemy lines, and buy time for vastly outnumbered NATO forces to conduct a breakout from the city. In reality it was an ambitious and extremely dangerous mission, even suicidal. Highly trained and fluent in German, each man was allocated a specific area. They were skilled in clandestine operations, sabotage, intelligence tradecraft and able to act if necessary as independent operators, blending into the local population and working unseen in a city awash with spies looking for information on their every move.

Special Forces Berlin was a one of a kind unit that had no parallel. It left a legacy of a new type of soldier expert in unconventional warfare, one that was sought after for other deployments including the attempted rescue of American hostages from Tehran in 1979. With the U.S. government officially acknowledging their existence in 2014, their incredible story can now be told.
Monenlaisten operaatioiden edelläkävijä.
 
Top