Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
Hallinkorva
Ylipäällikkö
Hyvä kirja. Kyllä Kantakoski vanhan neuvostokaluston tuntee. Kopteri-Kustaan helikopterihullutuksen aikaan häntä harmitti niin kahden sodanajan panssariprikaatin lopettaminen, että hän saattoi vähän ampua hutejakin, eikä ehkä ymmärtänyt enää uutta aikaa.
Eikä siinä mitään. T-72 modattuna olisi vienyt sen suorituskyvyn osittain yli sen Leopard 2A4:n, mutta olisi tullut vastaavasti kalliimmaksi kuin ostaa Leoja. Ei hän siis täysin väärässä ollut. Mutta ei meillä ollut rahaa niitä säilöä ja huoltaa. Nykypanssari on asejärjestelmä, joka vaatii aktiivista ammattihenkilöstöä, omat mekaanikot, jatkuvan huollon, varastoinnin jne. Ei se ole mikään mopo, jota voi pitää talvisäilössä tai antaa amatööreille.
Ei ollut fyrkkaa. Olisihan se tietysti makeaa, että olisi vaikka useampaan prikaatiin modernia ja ajanmukaista tst-vaunua...
Maavoimiemme iskukykyä kyllä kunnioitettaisiin.Maavoimien kehitystyö 2000-luvulla on ollut kyllä oikeansuuntaista. Joukkoja on vain liian vähän, mielestäni.
Hallinkorva
Ylipäällikkö
Tst-vaunun, kyllä. Miehistönkuljetusvaunun, kyllä. Ollut komennossanikin kolme kappaletta.
tulikomento
Supreme Leader
En, vaikka mieli kyllä tekisi.
Leopard 2A4 ja T-72 on tullut kyllä koluttua sisältäpäin. Eli ns. kylmät tyypit löytyy.
Asekätkentä on luettu ja listalle kuuluu.
Oltiin Tupaswillan perinnepäivillä poikien kanssa tämän kyydissä...kerrankin pojat oli hiljaa..
Ari Heikkilä Konnevedeltä: "Jokaisella miehellä pitäisi olla oma panssarivaunu"
Katso MT–LB-panssarivaunun koeajovideo.
www.ksml.fi
Intissä erään harjoituksen aikana saatiin hetken ottaa kyytiä vaunun kannella. En nyt muista vaunun mallia mutta joku venäläinen kevyttankki lienee ollut mitä Dragsvikissa oli -86. BMP-...joku?
tulikomento
Supreme Leader
Kenraali Hermann Balck ei taatusti ole suuren yleisön hyvin tuntema panssarikenraali, mutta eittämättä hän oli yksi Wehrmachtin kyvykkäimmistä taktisen tason komentajista. Onneksi mies kirjoitti muistelmansa jälkipolville. Ja mielenkiintoista luettavaa kirja onkin. Balck ehti nähdä panssarisodankäyntiä niin itärintamalla kuin lännessäkin. Suosittelen kirjaa aiheesta kiinnostuneille.
Oli se virhe, ei t-72 olisi kannattanut pitää pääkalustona, koska uuta kalustoa saatiin halvalla. Mutta kyllä niillä vielä olisi ollut ”käyttö arvo” muissa tehtävissä.
Vaikka Kajaaniin 150 vaunun tuki komppania tai maakunta joukoille.
Olisi vain pidetty kunnossa ilman mitään päivityksiä.
Sodassa ei vanhalla kalustolla tee mitään vai?
Palataanpa alkuperäiseen kysymykseen.
Kirja käsittelee venäjän panssarikaluton kehitystä, tuotannosta,taktiikasta aseistuksetta jne,1918-1945 hyvin ja laajasti.
Siinä kerrotaan myös ulkomaisista vaunuista, joita hankittiin tai saatiin apuna.
Puoli kirjaa kertoo sitten näiden joukkojen taistelutta.
Eli hyvä ja hyvin kirjoitettu perusteos asiasta.
Ja jos keran kirjailijan nimi häiritsee, niin tässä on ratkaisu
Abdullah Koo
Luutnantti
Ketä/mitä ovat Hermannit?
Salainen yhdistys valmisteli Helsingin puolustusta kylmän sodan vuosina – mukaan pääsi vain kutsun kautta eikä viina saanut maistua
Hermannikunta harjoitteli liikekannallepanoa yhdessä Helsingin sotilaspiirin kanssa.
Salainen yhdistys valmisteli Helsingin puolustusta kylmän sodan vuosina – mukaan pääsi vain kutsun kautta eikä viina saanut maistua
Hermannikunta harjoitteli liikekannallepanoa yhdessä Helsingin sotilaspiirin kanssa.www.hs.fi
tulikomento
Supreme Leader
Hans Schäuflerin sotamuistelmat ovat karua luettavaa. Talvella 1945 tämä kävi epätoivoista sotaa Itä-Preussissa etenevää puna-armeijaa vastaan Jagdpanther-panssarintorjuntavaunun johtajana. Sitten hän myös otti jalkaväkimiehenä osaa Danzigin kaaosmaiseen puolustukseen. Hyvä kirja joka omalla tavallaan tuo esiin kolmannen valtakunnan romahduksen ruohonjuuritasolla.
Erwin Bartmannin teos on hankinnassa. SS-divisioona Leibstandarte Adolf Hitlerin veteraani muistelee mm. Kurskin taistelua ja Seelowen kukkuloiden epätoivoista puolustusta Berliinin edessä keväällä 1945. Odotan tätä mielenkiinnolla.
Erwin Bartmannin teos on hankinnassa. SS-divisioona Leibstandarte Adolf Hitlerin veteraani muistelee mm. Kurskin taistelua ja Seelowen kukkuloiden epätoivoista puolustusta Berliinin edessä keväällä 1945. Odotan tätä mielenkiinnolla.
Kirja-arvio: Kiinnostavaa tietoa venäläisten sotavankien kohtalosta Suomessa
16.7.2019 09:00 Päivitetty: 12.7.2019 13:58
SA-KUVA
Venäläisiä sotavankeja menossa ruokailuun Viipurin vankileiri kesällä 1942.
SÄHKÖPOSTI
Ville Jalovaara
LÄHETÄ JUTTUVINKKI →
Venäläisten sotavankien suuri kuolleisuus jatkosodan aikana on maamme sotahistorian synkimpiä lukuja. Suomalaiset saivat talvisodan aikana vangiksi lähes 6000 neuvostosotilasta. He selvisivät sodan lyhyestä kestosta johtuen vankeudesta suhteellisen hyvin. Sen sijaan jatkosodan aikana vangiksi jääneestä 64 000 neuvostosotilaasta yli neljäsosa ei palannut elossa kotiin. Moni kuoli sairauteen heikon ravinnon puutteessa, mutta myös ammuttujen määrä oli huomattava.
Atso Haapanen on sotahistoriaan erikoistunut porvoolainen tietokirjailija, jonka uusin teos kertoo venäläisistä sotavangeista ja heidän kohtaloistaan suomalaisilla sotavankileireillä. Haapanen on aiemmin kirjoittanut tietokirjan muun muassa Suomen varautumisesta kaasusotaan sekä viime vuonna ilmestyneen teoksen Sisällissodan 1918 unohdetut taistelut.
KIRJAT
Atso Haapanen:
Suomen sotavankileirit 1939-1944
Minerva 2019, 313 s.
Teoksessa käydään läpi sekä talvisodan että jatkosodan aikaiset sotavankileirit. Leirejä sijaitsivat eripuolilla maata ja upseereille ja karkaamista yrittäneille oli omansa. Monetkaan suomalaiset eivät tänä päivänä tiedä kotipaikkakunnallaan toimineesta sotavankileiristä.
Teoksessa kerrotaan Raahen lähellä olleesta leiristä, josta alueen asukkaat eivät ole kirjoittajan mukaan halunneet puhua tai jonka olemassa olosta he eivät tienneet. Teoksesta ilmenee, että vankileireiltä oli varsin runsaasti karkaamisia, jotka useimmiten päättyivät niitä yrittäneiden kannalta huonosti. Kirjassa kerrotaan myös vankien vaihdosta saksalaisten kanssa, joka on synkkä luku Suomen sotahistoriassa.
Suomensukuiset vangit väliinputoajina
Neuvostoliittolaisten vankeja työskenteli paljon suomalaisilla maatiloilla. Sodasta huolimatta vankien ja väestön välille syntyi ystävyyssuhteita ja ajoittain läheisempiäkin suhteita. Jatkosodan aikana noin tuhat suomensukuista neuvostosotavankia lähti niin sanotun heimopataljoonan riveissä taistelemaan sodassa Suomen puolella. Pataljoonan lähteville luvattiin vapaus ja lopulta tiedossa piti olla Suomen kansalaisuus. Vaikka jonkin verran loikkauksia vastapuolelle tapahtui erityisesti kesän 1944 suurtaistelujen aikana, suurin osa pataljoonasta taisteli Suomen puolesta sodan päättymiseen saakka.
Välirauhan jälkeen syksyllä 1944 Neuvostoliitto vaati kaikkia kansalaisiaan palautettavaksi. Sodan hävinnyt Suomi ei nähnyt muuta mahdollisuutta kuin taipua. Kuljetukset itärajalle näyttävät teoksen mukaan olleen niin heikosti vartioituja, että karkaamisiin tarjoutui runsaasti tilaisuuksia. Vaikka karkaamaan olisi päässytkin, moni jäi myöhemmin kiinni ”paperittomana” ja luovutettiin Neuvostoliittoon.
Stalinin johtamassa maassa heimopataljoonaan kuuluneet saivat maanpetturuudesta pitkät vankeusrangaistukset ja moni menehtyi vankileirien ankariin olosuhteisiin. Puna-armeijassa vangiksi jäämistä ei katsottu muutenkaan hyvällä ja moni entinen sotavanki joutui uudestaan leirille sodan päättymisen jälkeen.
Suomen sotavankileirit 1939-1944 sisältää runsaasti kiintoisaa tietoa teemasta. Kyseessä on puhtaasti tietokirja, ei siis lähdeviitteistä huolimatta niinkään tieteellinen historiantutkimus, jossa olisi selkeä tutkimuskysymys, johon teos pyrkii vastaamaan. Erityisesti kirjan loppuun jää kaipaamaan jonkinlaista yhteenvetolukua, josta saisi lyhyesti kokonaiskuva venäläisten sotavankien asemasta Suomessa toisen maailmansodan aikana.
16.7.2019 09:00 Päivitetty: 12.7.2019 13:58
SA-KUVA
Venäläisiä sotavankeja menossa ruokailuun Viipurin vankileiri kesällä 1942.
SÄHKÖPOSTI
Ville Jalovaara
LÄHETÄ JUTTUVINKKI →
Venäläisten sotavankien suuri kuolleisuus jatkosodan aikana on maamme sotahistorian synkimpiä lukuja. Suomalaiset saivat talvisodan aikana vangiksi lähes 6000 neuvostosotilasta. He selvisivät sodan lyhyestä kestosta johtuen vankeudesta suhteellisen hyvin. Sen sijaan jatkosodan aikana vangiksi jääneestä 64 000 neuvostosotilaasta yli neljäsosa ei palannut elossa kotiin. Moni kuoli sairauteen heikon ravinnon puutteessa, mutta myös ammuttujen määrä oli huomattava.
Atso Haapanen on sotahistoriaan erikoistunut porvoolainen tietokirjailija, jonka uusin teos kertoo venäläisistä sotavangeista ja heidän kohtaloistaan suomalaisilla sotavankileireillä. Haapanen on aiemmin kirjoittanut tietokirjan muun muassa Suomen varautumisesta kaasusotaan sekä viime vuonna ilmestyneen teoksen Sisällissodan 1918 unohdetut taistelut.
KIRJAT
Atso Haapanen:
Suomen sotavankileirit 1939-1944
Minerva 2019, 313 s.
Teoksessa käydään läpi sekä talvisodan että jatkosodan aikaiset sotavankileirit. Leirejä sijaitsivat eripuolilla maata ja upseereille ja karkaamista yrittäneille oli omansa. Monetkaan suomalaiset eivät tänä päivänä tiedä kotipaikkakunnallaan toimineesta sotavankileiristä.
Teoksessa kerrotaan Raahen lähellä olleesta leiristä, josta alueen asukkaat eivät ole kirjoittajan mukaan halunneet puhua tai jonka olemassa olosta he eivät tienneet. Teoksesta ilmenee, että vankileireiltä oli varsin runsaasti karkaamisia, jotka useimmiten päättyivät niitä yrittäneiden kannalta huonosti. Kirjassa kerrotaan myös vankien vaihdosta saksalaisten kanssa, joka on synkkä luku Suomen sotahistoriassa.
Suomensukuiset vangit väliinputoajina
Neuvostoliittolaisten vankeja työskenteli paljon suomalaisilla maatiloilla. Sodasta huolimatta vankien ja väestön välille syntyi ystävyyssuhteita ja ajoittain läheisempiäkin suhteita. Jatkosodan aikana noin tuhat suomensukuista neuvostosotavankia lähti niin sanotun heimopataljoonan riveissä taistelemaan sodassa Suomen puolella. Pataljoonan lähteville luvattiin vapaus ja lopulta tiedossa piti olla Suomen kansalaisuus. Vaikka jonkin verran loikkauksia vastapuolelle tapahtui erityisesti kesän 1944 suurtaistelujen aikana, suurin osa pataljoonasta taisteli Suomen puolesta sodan päättymiseen saakka.
Välirauhan jälkeen syksyllä 1944 Neuvostoliitto vaati kaikkia kansalaisiaan palautettavaksi. Sodan hävinnyt Suomi ei nähnyt muuta mahdollisuutta kuin taipua. Kuljetukset itärajalle näyttävät teoksen mukaan olleen niin heikosti vartioituja, että karkaamisiin tarjoutui runsaasti tilaisuuksia. Vaikka karkaamaan olisi päässytkin, moni jäi myöhemmin kiinni ”paperittomana” ja luovutettiin Neuvostoliittoon.
Stalinin johtamassa maassa heimopataljoonaan kuuluneet saivat maanpetturuudesta pitkät vankeusrangaistukset ja moni menehtyi vankileirien ankariin olosuhteisiin. Puna-armeijassa vangiksi jäämistä ei katsottu muutenkaan hyvällä ja moni entinen sotavanki joutui uudestaan leirille sodan päättymisen jälkeen.
Suomen sotavankileirit 1939-1944 sisältää runsaasti kiintoisaa tietoa teemasta. Kyseessä on puhtaasti tietokirja, ei siis lähdeviitteistä huolimatta niinkään tieteellinen historiantutkimus, jossa olisi selkeä tutkimuskysymys, johon teos pyrkii vastaamaan. Erityisesti kirjan loppuun jää kaipaamaan jonkinlaista yhteenvetolukua, josta saisi lyhyesti kokonaiskuva venäläisten sotavankien asemasta Suomessa toisen maailmansodan aikana.
tulikomento
Supreme Leader
Nyt löytyi tälle oivallinen ja erittäin harvinainen kumppani vantaalaisesta divarista. 80-luvun puolivälissä Bovingtonin museo julkaisi ko. teoksen. Tähän on koottu yhteen brittien Tunisiasta 1943 sotasaaliiksi saadun Tiger-vaunun testiraportit ja tutkimustulokset. Sotilastiedustelulle lähes ehjän Tiikerin haltuunotto oli lottovoitto. Tämä kirja on ollut loppuunmyyty vuosikaudet. Brittien Amazonissa hinnat ovat liikkuneet jopa 150 punnan tienoilla. Hyvä ja erikoinen divarilöytö.
Tutkimuksen tuloksena syntyi Comet, joita meilläkin oli lyhyen aikaa käytössä 1960-luvulla. Aika selvä Tigerin kopio. Panssarimuseon Comet esiintyi ajokuntoisena Panssarijoukkojen 100 v juhlassa. Sen yksilön erikoisuutena oli, että ennen Panssarimuseolle luovuttamista vaunu seisoi muistomerkkinä Linnan kasarmin vieressä olevassa puistossa, mutta sen tykki oli edelleen PV:n kirjanpidossa. Ei tarvinu deaktivoida ja varkausvaaraakin pidettiin ilmeisesti vähäisenä.
Viimeksi muokattu: