Ei ole kokemukseni mukaan huono neuvo ollenkaan.
Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
Ei ole kokemukseni mukaan huono neuvo ollenkaan.
Suunnilleen kaikille divisioonille ja prikaateille. Kannattaa käydä lähimmässä kirjastossa tarkistamassa, ainakin meillä ovat historiaosastolla hyllyssä. En ole asiaan sen kummemmin perehtynyt, mutta uskallaan veikata, että noihin piti ilmoittautua. [MUTU](Ja mahdollisesti ihan rahan kanssa.)[/MUTU]
Ainakin vaimon pappa puuttuu juurikin tuosta kyseisestä teoksesta sekä sen täydennysosasta, vaikka oli käsitteekseni 1941-44 rivissä ilman pitempiä katkoja. Vastaavasti taas hänen (siis sen papan, ei vaimon) veljensä löytyy, vaikka tuomittiin itsensä silpomisesta (ampuivat kaverinsa kanssa toisiaan käteen) ja sodanjälkeisessä veteraanitapaamisessa kärähti kunniamerkkien, muistomitalien/-tunnusten ja joukko-osastotunnusten varastamisesta kaatuneilta ja haavoittuneilta, kun pököpää laittoi rintapieliin kaikki mahdolliset mitalit ja ristit, mitä oli pöllinyt.
Ihan hyvä kirja. Vähän siloteltu (ajan henkeen ja kirjoittajan mukaisesti), mutta rivien välistä voi lukea aika paljonkin. Traaginen esimerkki siitä, miten poikkeusolot nostavat esiin poikkeusyksilöitä, jotka eivät kuitenkaan välttämättä sitten kestä enää normaalioloja tai jalustalle nostamista.
lukkarinapulainen
Majuri
Arvon nimimerkki EK. Muistanko väärin, vai kirjoititko jossain langassa ja viestissä siitä, että rintamalla pahasti vammautuneet saksalaiset joutuivat nämäkin kolmannessa valtakunnassa eutanasiaohjelman piiriin? Jos näin oli, niin mistähän siitä voisi lukea? Ei ainakaan jäänyt mieleen, että Evans tai vaikkapa Burleigh olisi sellaisesta kirjoittanut.
Viimeksi muokattu:
Joo. Kirjoitin. Ulkomuistista mainitsen:
Neitzel&Welzerin Sotilaat on jonkun sotilaan kommentti asiaan liittyen. Samoin Jonathan Littellin Hyväntahtoiset -romaanissa. Joka on tietenkin fiktiivinen, mutta pohjaa laajaan faktamateriaaliin.
Tuo löytyi äkkiä googlaamaalla:
https://history.stackexchange.com/q...n-t4-euthanasia-murders-kill-severely-wounded
Natsit korostivat jo ennen valtaannousuaan ihmisen arvon yhteiskunnan toiminnalle määrittävän hänen arvonsa ihmisenä (kuulostaa hieman tutulta nykypäivänä). Tästä looginen johtopäätös oli, että vaikeasti vammautunut sotilas, josta ei ollut enää hyötyä vaan ainoastaan haittaa yhteiskunnalle, jouti mennä. Tämä osa eutanasiaohjelmasta oli kaikkein varmaan salatuin ja sitä tuskin toteutettiin kategorisesti. Kun vammaisten ja mielisairaiden eutanasia aiheutti vastareaktion, niin rintamalla haavoittuneiden tappaminen olisi nostattanut varmaan vielä suuremman mekkalan ja laskenut moraalia rintamajoukoissa.
Minäkö? En. Seppo Porvalin kirjaa en varmaankaan ole lukenut, joten en tiedä siitä. Porvalin ensimmäiset romaanit luin ja ne olivat silloin mielestäni hyviä, mutta tuosta en osaa sanoa mitään. Tuo Mäkelän kirja perustuu näköjään Juutilaisen omiin julkaisemattomiin muistelmiin (Wikipedian mukaan).
Kenttäpappina Kollaalla varmaan kertoo paljon, Haartmanin kirja ainakin kuvaa Kauhua ja positiivisessa valossa, vaikkakin esim. alkoholinkäyttöön viitataan aika selkeästi.
lukkarinapulainen
Majuri
Kiitos.
Niin, aivan johdonmukaista toimintaahan se on ollut aatteen ihmiskäsityksen mukaan. Kuten kommunismissakin, että jos työmiehen mekko puuttuu ja käsissä ei ole känsiä, sietää mennä (paitsi jos kuuluit johtokaadereihin).
Mutta jos Suuressa sodassa Saksan puolesta taistelleiden saksanjuutalaisten alentaminen ensiksi kakkosluokan kansalaisiksi ja sitten hävitettäviksi oli melkoinen petos entisiä rintamatovereita kohtaan, niin kolmannen valtakunnan puolesta taistelleiden ja vammautuneiden tappaminen oli härskiydessään jo kuvottava.
Mielestäni tuo on lähtökohta aina ihmisyhteisössä. Se vain vaihtelee, kuinka jyrkästi sitä sovelletaan.
Viimeksi muokattu:
Mikähän teos?
Neuvostoliitto aloitti suomalaisten aivopesun heti sodan jälkeen – Näin länsi iski takaisin
Kylmän sodan aikana maailmassa oli yksi valtio, johon sekä itä että länsi oli suuntasivat propagandaa: Suomi. Uusi kirja valottaa lännen vastaiskua Neuvostoliiton aivopesua vastaan.
Tilaajille
Suomen-vierailullaan kuningatar Elisabet II vietiin – mitä ilmeisimmin järkytyksekseen – syömään metsään Toivakan Haukanmaalle toukokuussa 1976. (KUVA: PENTTI KOSKINEN / HS)
Unto Hämäläinen
Julkaistu: 25.5. 2:00 , Päivitetty: 25.5. 6:28
Maailmalla kohkataan kyberhyökkäyksistä, joilla pyritään vaikuttamaan vaaleihin. Kylmän sodan aikana maailmassa oli kuitenkin yksi valtio, johon itä ja länsi oli suuntasivat propagandaa – yhtä aikaa ja yhtä mittaa lähes viisikymmentä vuotta. Valtion nimi oli Suomi.
TILAAJILLE
Neuvostoliitto aloitti suomalaisten aivopesun heti sodan jälkeen – Näin länsi iski takaisin
Kylmän sodan aikana maailmassa oli yksi valtio, johon sekä itä että länsi oli suuntasivat propagandaa: Suomi. Uusi kirja valottaa lännen vastaiskua Neuvostoliiton aivopesua vastaan.
Tilaajille
Suomen-vierailullaan kuningatar Elisabet II vietiin – mitä ilmeisimmin järkytyksekseen – syömään metsään Toivakan Haukanmaalle toukokuussa 1976. (KUVA: PENTTI KOSKINEN / HS)
Unto Hämäläinen
Julkaistu: 25.5. 2:00 , Päivitetty: 25.5. 6:28
Maailmalla kohkataan kyberhyökkäyksistä, joilla pyritään vaikuttamaan vaaleihin. Kylmän sodan aikana maailmassa oli kuitenkin yksi valtio, johon itä ja länsi oli suuntasivat propagandaa – yhtä aikaa ja yhtä mittaa lähes viisikymmentä vuotta. Valtion nimi oli Suomi.
TILAAJILLE
Osasto 31
Kapteeni
Marek Fields: Lännestä tuulee. Britannian ja Yhdysvaltojen propaganda kylmän sodan Suomessa
arix
Respected Leader
Ja nyt tuulee idästä, lännestä ja etelästä, ainoastaan pohjoistuuli on vapaa propagandasta...
Hesari tänään:
Politiikka | Kirja-arvostelu
Tietokirjallisuuden huippunimi Jared Diamond kirjoittaa Suomen selviytymistarinasta jopa kiusallisen mairittelevasti
Jared Diamondin uutuusteos Upheaval (”Mullistus”) vertailee seitsemän maan kriisikokemuksia. Suomi on esimerkkinä talvi- ja jatkosodan sekä suomettumisen kautta.
Suomalaisia sotilaita talvisodan aikana. (KUVA: SA-KUVA)
Heikki Aittokoski HS
Julkaistu: 31.5. 2:00 , Päivitetty: 31.5. 8:37
SUOMALAISENA tuntuu mairittelevalta lukea Jared Diamondin uusinta teosta.
Tuntuu liiankin mairittelevalta: sen verran sievän kuvan huippukirjailija rakentaa pienestä sisukkaasta pohjoisen kansasta.
Kirjan nimi on Upheaval (”Mullistus”), ja sen kunnianhimoisena tavoitteena on selittää, miten kansakunnat selviävät kriiseistään.
Diamond käy läpi seitsemän tapausta, joista ensimmäinen on Suomi. Muut ovat Japani, Chile, Indonesia, Länsi-Saksa, Australia ja Yhdysvallat.
YHDYSVALTALAINEN Diamond on tietokirjallisuuden suuria nimiä ja poikkeuksellisen monitieteellinen maailmanselittäjä.
Olen lukenut kaksi hänen aiempaa menestysteostaan. Tykit, taudit ja teräs (1997) piirsi komean 13 000 vuoden kaaren ja raamitti ihmiskunnan ja yhteiskuntien kehitystä. Romahdus (2005) liikkui niin ikään laaja-alaisesti ja ruoti nimensä mukaisesti syitä yhteiskuntien luhistumiseen.
Molemmat kirjat ovat rautaisia. Niinpä tartuin uusimpaan kirjaan suurin odotuksin. Ja valitettavasti petyin.
Diamondin kaaret ovat edelleen laajoja, mutta lähtökohta tuntuu keinotekoiselta. Hän kirjoittaa kuin eräänlainen globaali terapeutti, jonka vastaanottohuoneen sohvalla lepää kokonaisia kansoja.
Ensin Diamond käy läpi yksittäisten ihmisten kokemien kriisien peruspiirteitä. Sitten hän soveltaa niitä kansakuntien tasolla ja hahmottelee toipumisen edellytyksiä.
Esimerkiksi: jotta kriisistä voi selvitä, pitää ensin tunnustaa olevansa kriisissä. Järkeenkäypää sinänsä.
SUOMI saa Diamondilta täydet pisteet, kun hän kuvailee maamme vaikeaa taivalta talvisodasta jatkosodan kautta suomettuneisuuden vuosikymmeniin.
”Suomi on paraatiesimerkki vastuun hyväksymisestä ja rehellisestä inhorealistisesta itsearvioinnista”, Diamond kirjoittaa.
”Uudelleenarviointi oli erityisen kivulias, koska Neuvostoliiton armeija oli tappanut tai tehnyt leskiksi, orvoiksi tai kodittomiksi huomattavan osan väestöstä.”
”Suomalaisten oli vältettävä joutuminen ansaan, jossa itsesääli ja kauna halvauttaisivat heidän suhteensa Neuvostoliittoon.”
Sodat ylivoimaista vihollista vastaan ja niitä seurannut tosiasioiden tunnustaminen saavat Diamondilta myötämieltä osakseen. Ihan aiheestakin: olihan Suomen 1900-luku kaiken kaikkiaan menestystarina. Kansakunta selvisi koettelemuksistaan itsenäisenä ja vauraana, siis voittajana.
81-VUOTIAS Diamond on pitkäaikainen ja vilpitön Suomen ystävä, joka vieraili Helsingissä ensimmäistä kertaa kesällä 1959.
On kiinnostavaa, millä tavalla hän suhteuttaa Suomen kohtaloita.
Diamond toteaa, että toisessa maailmansodassa kuoli liki 100 000 suomalaista eli noin 2,5 prosenttia silloisesta väestöstä.
”Osuus on sama kuin jos yhdeksän miljoonaa yhdysvaltalaista kuolisi nykypäivän sodassa.”
Onhan tämä hätkähdyttävä ajatus.
Historian opetukset ovat Suomelle kovia, ja siinä Diamondin analyysi menee mielestäni nappiin. Viime kädessä Suomi oli yksin.
Tästä on lyhyt matka johtopäätökseen: kannattaa pyrkiä välttämään tilannetta ja silti varautua tilanteeseen, jossa olemme yksin.
DIAMOND suhtautuu suurella ymmärryksellä suomettumisen vuosiin.
”Suomalaiset ovat kivenkovaa kieltäytyneet kompromisseista varjellessaan maataan miehitykseltä, mutta he ovat antaneet äärimmäisen joustavasti periksi asioissa, joita muut kansakunnat pitävät demokratian luovuttamattomina oikeuksina – kuten siinä, etteivät muut maat kajoa oman maan presidentinvaalien sääntöihin.”
Diamond viittaa tietysti Moskovan Kremliin, jossa asusti kylmän sodan vuosina Suomen presidentinvaalien ylimääräinen valitsijamies.
Neuvostoliiton presidentti ja tuleva kommunistipuolueen pääsihteeri Leonid Brežnev saapui Helsinki-Vantaalle syyskuussa 1961. Suomen presidentti Urho Kekkonen oli ottamassa vastaan.
Suomettuneisuus oli raadollista reaalipolitiikkaa, ja sellaisena Diamond sitä kuvailee. Joko ystävällisyyttään tai tietämättömyyttään hän jättää mainitsematta, kuinka niin moni suomalainen antautui mielistelemään suurta itänaapuria puistattavalla antaumuksella.
Faktat ovat enimmäkseen kohdillaan, mutta ”enimmäkseen” on Diamondin tasoiselle tietokirjailijalle aivan liian vähän. Olisi kannattanut palkata joku suomalainen faktantarkistajaksi.
Mainitsen pari esimerkkiä.
Diamondin mukaan Suomi on ”skandinaavinen” ”liberaali sosiaalidemokratia”, jonka väkiluku on ”kuusi miljoonaa”.
Epäilemättä Suomi on skandinaavinen sosiaalidemokratia, jos katsoo Atlantin takaa. Ja väkiluvun voi armeliaasti laskea pyöristetyksi totuudeksi.
Yli 300-miljoonaisen kansan kasvatille ei liene merkittävää, ilmaistaanko Suomen väkiluku muodossa 5,5 vai 6 miljoonaa, mutta suomalaisen lukijan silmissä tämä pyöristys tarkoittaa lähes Helsingin väkiluvun kokoista heittoa.
Diamondin mukaan ”Ranska rakennutti 1700-luvulla suuren linnoituksen Helsingin satamaan valmistellakseen hyökkäystä Pietariin”.
Sveaborg eli Suomenlinna oli tietysti Ruotsin kruunun hanke. Ranska kyllä rahoitti sitä.
SYVÄLLE metsään menee siinä, millaisilla ylisanoilla Diamond hehkuttaa suomen kieltä. Kyse on tosin ehkä enemmän tulkinnasta kuin paljaista faktoista.
”Suomi on kaunis kieli, ja siihen kiinnittyy Suomen kansallisylpeys ja identiteetti. Kansalliseepos Kalevalalla on vielä suurempi sija Suomen kansallisessa tietoisuudessa kuin Shakespearen näytelmillä englanninpuhujille.”
Tuota noin. Onhan suomi kaunis kieli ja Kalevalan poljento kumea, mutta tokkopa niiden kantovoima yltää ihan näin myyttisiin mittoihin:
”Suomen kieli muodosti ytimen suomalaiselle kansalliselle identiteetille, jonka puolesta niin monet suomalaiset olivat valmiita kuolemaan sodassaan Neuvostoliittoa vastaan.”
Olisiko sen identiteetin ytimessä nyt kuitenkin ollut maan itsenäisyys ja kansalaisten vapaus? Diamondilta myös unohtuu tyystin, että merkittävä osa suomalaisista oli ja on ruotsinkielisiä.
On kiinnostavaa lukea, mitkä globaalit uhkakuvat ovat Diamondin listan kärjessä: ydinasein käytävä sota, ilmastonmuutos, luonnonvarojen liikakäyttö ja globaali eriarvoisuus.
Upheaval ei ole huono kirja. Se vain ei ole erinomainen. Tämä on sikäli harmi, että myönteinen Suomi-julkisuus maistuisi makeammalta, jos sen puitteet olisivat tykkiä ja terästä.
Jared Diamond: Upheaval. How Nations Cope with Crisis and Change. Penguin / Allen Lane, 2019. 320 s.
Politiikka | Kirja-arvostelu
Tietokirjallisuuden huippunimi Jared Diamond kirjoittaa Suomen selviytymistarinasta jopa kiusallisen mairittelevasti
Jared Diamondin uutuusteos Upheaval (”Mullistus”) vertailee seitsemän maan kriisikokemuksia. Suomi on esimerkkinä talvi- ja jatkosodan sekä suomettumisen kautta.
Suomalaisia sotilaita talvisodan aikana. (KUVA: SA-KUVA)
Heikki Aittokoski HS
Julkaistu: 31.5. 2:00 , Päivitetty: 31.5. 8:37
SUOMALAISENA tuntuu mairittelevalta lukea Jared Diamondin uusinta teosta.
Tuntuu liiankin mairittelevalta: sen verran sievän kuvan huippukirjailija rakentaa pienestä sisukkaasta pohjoisen kansasta.
Kirjan nimi on Upheaval (”Mullistus”), ja sen kunnianhimoisena tavoitteena on selittää, miten kansakunnat selviävät kriiseistään.
Diamond käy läpi seitsemän tapausta, joista ensimmäinen on Suomi. Muut ovat Japani, Chile, Indonesia, Länsi-Saksa, Australia ja Yhdysvallat.
YHDYSVALTALAINEN Diamond on tietokirjallisuuden suuria nimiä ja poikkeuksellisen monitieteellinen maailmanselittäjä.
Olen lukenut kaksi hänen aiempaa menestysteostaan. Tykit, taudit ja teräs (1997) piirsi komean 13 000 vuoden kaaren ja raamitti ihmiskunnan ja yhteiskuntien kehitystä. Romahdus (2005) liikkui niin ikään laaja-alaisesti ja ruoti nimensä mukaisesti syitä yhteiskuntien luhistumiseen.
Molemmat kirjat ovat rautaisia. Niinpä tartuin uusimpaan kirjaan suurin odotuksin. Ja valitettavasti petyin.
Diamondin kaaret ovat edelleen laajoja, mutta lähtökohta tuntuu keinotekoiselta. Hän kirjoittaa kuin eräänlainen globaali terapeutti, jonka vastaanottohuoneen sohvalla lepää kokonaisia kansoja.
Ensin Diamond käy läpi yksittäisten ihmisten kokemien kriisien peruspiirteitä. Sitten hän soveltaa niitä kansakuntien tasolla ja hahmottelee toipumisen edellytyksiä.
Esimerkiksi: jotta kriisistä voi selvitä, pitää ensin tunnustaa olevansa kriisissä. Järkeenkäypää sinänsä.
SUOMI saa Diamondilta täydet pisteet, kun hän kuvailee maamme vaikeaa taivalta talvisodasta jatkosodan kautta suomettuneisuuden vuosikymmeniin.
”Suomi on paraatiesimerkki vastuun hyväksymisestä ja rehellisestä inhorealistisesta itsearvioinnista”, Diamond kirjoittaa.
”Uudelleenarviointi oli erityisen kivulias, koska Neuvostoliiton armeija oli tappanut tai tehnyt leskiksi, orvoiksi tai kodittomiksi huomattavan osan väestöstä.”
”Suomalaisten oli vältettävä joutuminen ansaan, jossa itsesääli ja kauna halvauttaisivat heidän suhteensa Neuvostoliittoon.”
Sodat ylivoimaista vihollista vastaan ja niitä seurannut tosiasioiden tunnustaminen saavat Diamondilta myötämieltä osakseen. Ihan aiheestakin: olihan Suomen 1900-luku kaiken kaikkiaan menestystarina. Kansakunta selvisi koettelemuksistaan itsenäisenä ja vauraana, siis voittajana.
81-VUOTIAS Diamond on pitkäaikainen ja vilpitön Suomen ystävä, joka vieraili Helsingissä ensimmäistä kertaa kesällä 1959.
On kiinnostavaa, millä tavalla hän suhteuttaa Suomen kohtaloita.
Diamond toteaa, että toisessa maailmansodassa kuoli liki 100 000 suomalaista eli noin 2,5 prosenttia silloisesta väestöstä.
”Osuus on sama kuin jos yhdeksän miljoonaa yhdysvaltalaista kuolisi nykypäivän sodassa.”
Onhan tämä hätkähdyttävä ajatus.
Historian opetukset ovat Suomelle kovia, ja siinä Diamondin analyysi menee mielestäni nappiin. Viime kädessä Suomi oli yksin.
Tästä on lyhyt matka johtopäätökseen: kannattaa pyrkiä välttämään tilannetta ja silti varautua tilanteeseen, jossa olemme yksin.
DIAMOND suhtautuu suurella ymmärryksellä suomettumisen vuosiin.
”Suomalaiset ovat kivenkovaa kieltäytyneet kompromisseista varjellessaan maataan miehitykseltä, mutta he ovat antaneet äärimmäisen joustavasti periksi asioissa, joita muut kansakunnat pitävät demokratian luovuttamattomina oikeuksina – kuten siinä, etteivät muut maat kajoa oman maan presidentinvaalien sääntöihin.”
Diamond viittaa tietysti Moskovan Kremliin, jossa asusti kylmän sodan vuosina Suomen presidentinvaalien ylimääräinen valitsijamies.
Neuvostoliiton presidentti ja tuleva kommunistipuolueen pääsihteeri Leonid Brežnev saapui Helsinki-Vantaalle syyskuussa 1961. Suomen presidentti Urho Kekkonen oli ottamassa vastaan.
Suomettuneisuus oli raadollista reaalipolitiikkaa, ja sellaisena Diamond sitä kuvailee. Joko ystävällisyyttään tai tietämättömyyttään hän jättää mainitsematta, kuinka niin moni suomalainen antautui mielistelemään suurta itänaapuria puistattavalla antaumuksella.
JARED DIAMONDIN Suomi-suitsutuksesta tulee ennen pitkää vaivautunut olo. Se johtuu ehkä juuri siitä, että tarina on liian eheä, särötön.
Faktat ovat enimmäkseen kohdillaan, mutta ”enimmäkseen” on Diamondin tasoiselle tietokirjailijalle aivan liian vähän. Olisi kannattanut palkata joku suomalainen faktantarkistajaksi.
Mainitsen pari esimerkkiä.
Diamondin mukaan Suomi on ”skandinaavinen” ”liberaali sosiaalidemokratia”, jonka väkiluku on ”kuusi miljoonaa”.
Epäilemättä Suomi on skandinaavinen sosiaalidemokratia, jos katsoo Atlantin takaa. Ja väkiluvun voi armeliaasti laskea pyöristetyksi totuudeksi.
Yli 300-miljoonaisen kansan kasvatille ei liene merkittävää, ilmaistaanko Suomen väkiluku muodossa 5,5 vai 6 miljoonaa, mutta suomalaisen lukijan silmissä tämä pyöristys tarkoittaa lähes Helsingin väkiluvun kokoista heittoa.
Diamondin mukaan ”Ranska rakennutti 1700-luvulla suuren linnoituksen Helsingin satamaan valmistellakseen hyökkäystä Pietariin”.
Sveaborg eli Suomenlinna oli tietysti Ruotsin kruunun hanke. Ranska kyllä rahoitti sitä.
SYVÄLLE metsään menee siinä, millaisilla ylisanoilla Diamond hehkuttaa suomen kieltä. Kyse on tosin ehkä enemmän tulkinnasta kuin paljaista faktoista.
”Suomi on kaunis kieli, ja siihen kiinnittyy Suomen kansallisylpeys ja identiteetti. Kansalliseepos Kalevalalla on vielä suurempi sija Suomen kansallisessa tietoisuudessa kuin Shakespearen näytelmillä englanninpuhujille.”
Tuota noin. Onhan suomi kaunis kieli ja Kalevalan poljento kumea, mutta tokkopa niiden kantovoima yltää ihan näin myyttisiin mittoihin:
”Suomen kieli muodosti ytimen suomalaiselle kansalliselle identiteetille, jonka puolesta niin monet suomalaiset olivat valmiita kuolemaan sodassaan Neuvostoliittoa vastaan.”
Olisiko sen identiteetin ytimessä nyt kuitenkin ollut maan itsenäisyys ja kansalaisten vapaus? Diamondilta myös unohtuu tyystin, että merkittävä osa suomalaisista oli ja on ruotsinkielisiä.
KIRJA herättää paljon ajatuksia. Kriisejä maailmassa ikävä kyllä riittää, ja Diamond tarjoaa eväitä sen pohtimiseen, mitä ja miten pitää ratkaista.
On kiinnostavaa lukea, mitkä globaalit uhkakuvat ovat Diamondin listan kärjessä: ydinasein käytävä sota, ilmastonmuutos, luonnonvarojen liikakäyttö ja globaali eriarvoisuus.
Upheaval ei ole huono kirja. Se vain ei ole erinomainen. Tämä on sikäli harmi, että myönteinen Suomi-julkisuus maistuisi makeammalta, jos sen puitteet olisivat tykkiä ja terästä.
Jared Diamond: Upheaval. How Nations Cope with Crisis and Change. Penguin / Allen Lane, 2019. 320 s.
Hyvin monen kuuluisankin tietokirjan kanssa käy niin, että kun käsitellään sellaisia asioita, jotka eivät ole itselle ihan tuttuja, reaktio on "Olipas fiksusti sanottu!" tai "Noinhan sen tosiaan onkin täytynyt mennä, enpä ole tajunnutkaan!", mutta sitten kun vuorossa on teema, johon olen perehtynyt, reaktioni ovatkin "No ei se nyt ihan noin ole", "No okei, jostakin näkökulmasta noinkin voi sanoa, mutta ei se oikein ole" tai "No nyt on kyllä mutkia suoristettu oikein kunnolla!" Väistämättä kyllä herää epäilys, että koko kirja on samaa laatua, itse ei vain tiedä tarpeeksi sitä havaitakseen. :/
tulikomento
Supreme Leader
Professori Norman Daviesin teos Varsovan kesän ja syksyn 1944 traagisesta kansannoususta on lukemisen arvoinen. Kirja jakautuu kolmeen osioon. Ensimmäinen osa taustoittaa Puolan historiaa ja suhteita länteen ja itään. Toinen osa kertoo itse kansannousun tapahtumat ja viimeinen kolmas osio käsittelee jälkiselvittelyt.
Kirjan luettuani voin sanoa että tämä vahvisti käsitystäni puolalaisista. Omien havaintojeni perusteella ovat ylpeää kansaa. Mutta heillä on tapana heittää marttyyrin viitta ajoittain päällensä. Varsovan 1944 tapahtumat on tästä mainio esimerkki. Puolan maanalainen kotiarmeija AK ja Puolan Lontoossa toiminut pakolaishallitus päättivät yrittää maan itsenäisyyden palauttamista tilanteessa jossa saksalaiset olivat itärintaman takaiskujen myötä vetäytymässä. Ja oleellisen tärkeää myös oli, että takaa-ajava puna-armeija ei ehtisi liian syvälle Puolan maaperälle tuhoamaan Puolan kansallista itsenäisyyttä. Puolalaisilla ei ollut turhia harhakuvitelmia Stalinin Neuvostoliitosta.
Mutta kuten tunnettua, epätoivoinen yritys pääkaupungin valtaamiseksi epäonnistui. Saksalaiset kostivat julmasti ja puna-armeija jäi katselemaan Varsovan tuhoa Veikselin itärannalle. Kirjassa on lukuisia traagisia silminnäkijäkuvauksia ja ne elävöittävät tekstiä mukavasti. Siinä mielessä hyvä teos, että se auttaa lukijaa ymmärtämään myös nykypäivän Puolaa ja puolalaisten mentaliteettia.
Kirjan luettuani voin sanoa että tämä vahvisti käsitystäni puolalaisista. Omien havaintojeni perusteella ovat ylpeää kansaa. Mutta heillä on tapana heittää marttyyrin viitta ajoittain päällensä. Varsovan 1944 tapahtumat on tästä mainio esimerkki. Puolan maanalainen kotiarmeija AK ja Puolan Lontoossa toiminut pakolaishallitus päättivät yrittää maan itsenäisyyden palauttamista tilanteessa jossa saksalaiset olivat itärintaman takaiskujen myötä vetäytymässä. Ja oleellisen tärkeää myös oli, että takaa-ajava puna-armeija ei ehtisi liian syvälle Puolan maaperälle tuhoamaan Puolan kansallista itsenäisyyttä. Puolalaisilla ei ollut turhia harhakuvitelmia Stalinin Neuvostoliitosta.
Mutta kuten tunnettua, epätoivoinen yritys pääkaupungin valtaamiseksi epäonnistui. Saksalaiset kostivat julmasti ja puna-armeija jäi katselemaan Varsovan tuhoa Veikselin itärannalle. Kirjassa on lukuisia traagisia silminnäkijäkuvauksia ja ne elävöittävät tekstiä mukavasti. Siinä mielessä hyvä teos, että se auttaa lukijaa ymmärtämään myös nykypäivän Puolaa ja puolalaisten mentaliteettia.
Coffee Man
Respected Leader
En ollut koskaan aiemmin tajunnut kysyä tätä kysymystä, mutta miksi Suomi on kuin Skandinavia eikä kuin Itä-Eurooppa.
Suomen ratkaisuna oli todistaa Neuvostoliitolle, että Suomi oli sille hyödyllisempi kumppanina kuin nukkevaltiona. Seurauksena oli paitsi taloudellinen menestys, toisaalta myös suomettuminen, eli suurvallan huomiointi päätöksenteossa.
Samalla Gates huomauttaa, että suomettumisesta puhuneet diplomaatit edustivat maita, jotka eivät koskaan auttaneet Suomea toisen maailmansodan aikana.
– Ihmeellisesti tällä tavalla Suomi ei vain säilyttänyt asemaansa itsenäisenä demokratiana, vaan myös teki itsestään korvaamattoman venäläisille länsimaisen teknologian lähteenä ja Neuvostoliiton ikkunana länteen.
Bill Gates innostui Suomen historiasta: ”En ollut koskaan tajunnut kysyä tätä”
Miksi Suomi on kuin Skandinavia eikä kuin Itä-Eurooppa? Microsoftin perustaja otti selvää.
www.is.fi
Täsmälleen naulan kantaan! Samoin olen ihmetellyt sanaparia: hyödyllinen idiootti. Mistä päin katsotaan?En ollut koskaan aiemmin tajunnut kysyä tätä kysymystä, mutta miksi Suomi on kuin Skandinavia eikä kuin Itä-Eurooppa.
Suomen ratkaisuna oli todistaa Neuvostoliitolle, että Suomi oli sille hyödyllisempi kumppanina kuin nukkevaltiona. Seurauksena oli paitsi taloudellinen menestys, toisaalta myös suomettuminen, eli suurvallan huomiointi päätöksenteossa.
Samalla Gates huomauttaa, että suomettumisesta puhuneet diplomaatit edustivat maita, jotka eivät koskaan auttaneet Suomea toisen maailmansodan aikana.
– Ihmeellisesti tällä tavalla Suomi ei vain säilyttänyt asemaansa itsenäisenä demokratiana, vaan myös teki itsestään korvaamattoman venäläisille länsimaisen teknologian lähteenä ja Neuvostoliiton ikkunana länteen.
Bill Gates innostui Suomen historiasta: ”En ollut koskaan tajunnut kysyä tätä”
Miksi Suomi on kuin Skandinavia eikä kuin Itä-Eurooppa? Microsoftin perustaja otti selvää.
Karhun kainalossa pitää olla " mielin kielin", samaan aikaan molemmat ovat tienneet, että aidan yli ei ole asiaa. Kalju osasi homman, vai kuka muu sen silloin olisi tehnyt? Ei politiikkaa tänään enenpää.
(typo)
Viimeksi muokattu:
Hallinkorva
Ylipäällikkö
Lyhyt arvio Viipurissa sijaitsevan Kannaksen sotamuseon johtajan Bair Irincheevin kirjasta Kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 venäläisin silmin.
Teos on ytimekäs ja toteava. Koska hän tukeutuu verraten objektiivisesti molempien puolten lähteisiin, suurimmat huomiot tässä:
- Tuntemattomaksi jäänyt JR58:n ryhmä piteli 109. AK:n suurhyökkäystä 10.6.1944 Rajajoen rautatiesillan luona puoli päivää. Muutoinkin JR58 saa kiittäviä mainintoja. Täällä hyökkääjän tappiot pääaseman murtamisessa olivat verraten raskaat ja osa JR58:n miehistä säilytti rauhallisuutensa ja toimintakykynsä. Nämä tuntemattomat suomalaiset sankarit jäivät kaikki sinne.
- Kuuterselän taistelu 14.6.-15.6. oli hyökkääjälle huomattavasti raskaampi kuin suomalaiset käsittävät. Tilanne oli välillä yöllä todella vaikea neuvostonäkökulmasta, mutta suomalaiset eivät saaneet hupeneville jääkäripataljoonilleen mitään apuja.
- Olof Laguksen tuhoamia panssareita majuri Junatski (185. Panssarirykmentti) ei ilmoittanut. Hän muutti muitakin yksityiskohtia. Kuitenkin taistelun lopuvaiheessa saapuneen vereksen rykmentin (31. kaartin panssarirykmentti) mukaan Junatskilla oli enää kaksi vaunua heidän saapuessaan taistelualueelle eikä 185. rykmentti ollut enää taistelukelpoinen
- Venäläiset panssarimiehistöt, jotka Rynnäkkötykkipataljoona kohtasi, olivat olleet Valkeasaaresta asti kärjessä ja huonolla unella, mikä saattoi hidastaa heidän kykyään reagoida nopeasti. Teoksessa mainitaan vaunujen miehistöä myös nimiltä.
- Tiedustelu VT-linjan kaikista pesäkkeistä oli tehty jatkuvalla ilmatiedustelulla varsin kattavasti jo toukokuun aikana.
- RvPr:n torjunta 12.6.-14.6 saa kiittäviä mainintoja. Vammelsuun tuhoamistykistö oli huomattavasti mittavampi kuin on arveltu. Vaikuttava luettelo. Irincheevin kirjan perusteella Vammelsuun ja Kuuterselän suuntien läpimurtoa yritettiin tosissaan ja putkia oli riittävästi.
- Irincheevin mukaan I/JR53 ei huolehtinut kunnolla vastuualueestaan, minkä vuoksi VT-linjan kohtalo sinetöityi. 1. Punalippuisen prikaatin tehtävä oli edetä RvPr:n taakse katkaisemaan rantatie RvPr:n takaa. Prikaatin mukana omassa vaunussaan kulki lentäjä (Razgulov), joka johti Il-2-koneiden parvia maaleihin. Koneiden parvet olivat 4-12 koneen kokoisia. Komentoketjussa ei ollut välikäsiä.
- Siiranmäessä neuvostotappiot olivat 3784, joista 887 kaatui. Eivät kyenneet seuraamaan suomalaisia, kun nämä jättivät alueen.
- Tienhaaran taistelun "eeppisyyttä" suomalaisella puolella Irincheev ei täysin ymmärrä. JR61 oli hänenkin mukaansa hyvä rykmentti ja sillä oli hyvä komentaja, mutta salmea ylitti 19. Punalippuinen jalkaväkirykmentti yleensä komppania kerrallaan (yksi ahdettiin neljään veneeseen, ja se tuhoutui kokonaan). Neuvostolähteiden (sotaministeriön asiakirjat) mukaan heidän puoleltaan kyse oli väkivaltaisesta tiedustelusta. Suomalaisten vahva tykistöisku jalkaväen keskityspaikkoihin klo 14 ja viimeinen laimea ylitysyritys 15.30 mainitaan.
- Suomalaisten vastaisku Talin puolustusaseman palauttamiseksi 27.6.-29.6. (Taisteluosastot Björkman, Puroma ja Forsberg) koettiin neuvostopuolella rankkana. Pelkästään 190. ja 192. rykmentit menettivät 994 henkeä vaikka eivät edes hyökänneet. 268. Divisioonan komentaja kaatui. Suunnalle siirrettiin kolme divisioonaa lisäjoukkoja menestyksen varmistamiseksi. Kaksi siirrettiin Viipurista. Se ratkaisi. Neljän vuorokauden taistelujen jälkeen kärkidivisioonan kolmessa rykmentissä oli asiakirjojen mukaan pystyssä enää n. 150 taistelijaa kussakin. Suomalainen Jääkäriprikaatikin oli saanut 40%:n loven alkuperäiseen vahvuuteensa, samoin taistelussa olleet JR6 ja JR48 olivat olleet kovilla.
- Suomalaisten Talin alueelle tekemät toistuvat ilmaiskut mainitaan hyvin onnistuneiksi (tässä puhutaan nimenomaan suomalaisten Blenheimien ja Dornierien toiminta). Kuhlmeysta oltiin kyllä tietoisia.
- Ihantalan taisteluista suomalaisten ja neuvostoliittolaisten tiedot eroavat aika paljon. Neuvostotietojen mukaan 30. kaartinarmeijakunta oli jo lopussa Talin jälkeen. Panssarirykmenteistä kaikki eivät suostuneet liittymään ensimmäiseen hyökkäykseen Ihantalan kylään. Eräs jalkaväkirykmentti sai niin suuret tappiot jo lähtötasalla, ettei kyennyt seuraamaan panssareita.
- Kaartilaiset ja panssarimiehet olivat neuvostolähteiden mukaan aivan lopussa jo, kun Vihman joukkoja alkoi saapua.
- 3.7.1944 30. Kaartinarmeijakunnan hyökkäys takkuili suomalaisten tykistötuleen, mutta klo 7.45 alkaen Neuvostoliitto pommitti 200 koneella Vakkilasta Ihantalaan ja liitti mukaan vahvan tykistön. Hyökkäys suunnattiin Pyörökankaalle. Suomalaiset jättivätkin asemansa mutta eräs suomalaisluutnantti, vaikka ei kyennyt pysäyttämään asemansa jättäneitä, keräsi pst-miehiä Vanhatorpan taakse. He saivat hyökkäyksen ensin pysähtymään. Iltapäivällä suomalaiset saivat kahden pataljoonan vastahyökkäyksellä asematkin takaisin.
- Viipurinlahden taistelut olivat raskaita saaristotaisteluita, joissa alkumenestyksen jälkeen tappiot kasvoivat eivätkä joukot kyenneet suoriutumaan tehtävistään. Lisäksi puolustajan tueksi alueelle saapui saksalainen divisioona, eikä suomalaisten tarvinnut tuoda edes reservejä.
- Äyräpään taisteluja Irincheev pitää puolustajan yli-inhimillisenä voimannäytteenä. Suomalaiset pitivät mäkeä vain pari päivää liian pitkään. Äyräpään vallanneiden mukaan kolmisenkymmentä suomalaista suojasi muiden vetäytymistä aina a-tarvikkeiden loppumiseen asti.
- Hyökännyt 381. Divisioona ei ollut sen komentajan mukaan enää taistelukelpoinen. 108. AK menetti suomalaisten sillanpäässä 3500 miestä, joista 1000 kaatuneina.
- Govorov hermostui saamattomuudesta Vuoksella.
- Vuosalmen taistelut olivat hirveää lihamyllyä puolin ja toisin. Suomalaiset jalkaväkirykmentit olivat tehokkaampia kuin vastahyökkäyksiin lähetetyt täydennetyt jääkäripataljoonat, joiden komppaniat eivät saaneet edes hyökkäyksiään käyntiin yhtaikaisesti. Jos JR7 tunnettiin Äyräpäästä, JR57 ja JR49 tulivat venäläisille tutuiksi Vuosalmen lujina puolustajina.
Teoksessa on joitakin virheitä kellonajoissa ja nimissä.
Teos on ytimekäs ja toteava. Koska hän tukeutuu verraten objektiivisesti molempien puolten lähteisiin, suurimmat huomiot tässä:
- Tuntemattomaksi jäänyt JR58:n ryhmä piteli 109. AK:n suurhyökkäystä 10.6.1944 Rajajoen rautatiesillan luona puoli päivää. Muutoinkin JR58 saa kiittäviä mainintoja. Täällä hyökkääjän tappiot pääaseman murtamisessa olivat verraten raskaat ja osa JR58:n miehistä säilytti rauhallisuutensa ja toimintakykynsä. Nämä tuntemattomat suomalaiset sankarit jäivät kaikki sinne.
- Kuuterselän taistelu 14.6.-15.6. oli hyökkääjälle huomattavasti raskaampi kuin suomalaiset käsittävät. Tilanne oli välillä yöllä todella vaikea neuvostonäkökulmasta, mutta suomalaiset eivät saaneet hupeneville jääkäripataljoonilleen mitään apuja.
- Olof Laguksen tuhoamia panssareita majuri Junatski (185. Panssarirykmentti) ei ilmoittanut. Hän muutti muitakin yksityiskohtia. Kuitenkin taistelun lopuvaiheessa saapuneen vereksen rykmentin (31. kaartin panssarirykmentti) mukaan Junatskilla oli enää kaksi vaunua heidän saapuessaan taistelualueelle eikä 185. rykmentti ollut enää taistelukelpoinen
- Venäläiset panssarimiehistöt, jotka Rynnäkkötykkipataljoona kohtasi, olivat olleet Valkeasaaresta asti kärjessä ja huonolla unella, mikä saattoi hidastaa heidän kykyään reagoida nopeasti. Teoksessa mainitaan vaunujen miehistöä myös nimiltä.
- Tiedustelu VT-linjan kaikista pesäkkeistä oli tehty jatkuvalla ilmatiedustelulla varsin kattavasti jo toukokuun aikana.
- RvPr:n torjunta 12.6.-14.6 saa kiittäviä mainintoja. Vammelsuun tuhoamistykistö oli huomattavasti mittavampi kuin on arveltu. Vaikuttava luettelo. Irincheevin kirjan perusteella Vammelsuun ja Kuuterselän suuntien läpimurtoa yritettiin tosissaan ja putkia oli riittävästi.
- Irincheevin mukaan I/JR53 ei huolehtinut kunnolla vastuualueestaan, minkä vuoksi VT-linjan kohtalo sinetöityi. 1. Punalippuisen prikaatin tehtävä oli edetä RvPr:n taakse katkaisemaan rantatie RvPr:n takaa. Prikaatin mukana omassa vaunussaan kulki lentäjä (Razgulov), joka johti Il-2-koneiden parvia maaleihin. Koneiden parvet olivat 4-12 koneen kokoisia. Komentoketjussa ei ollut välikäsiä.
- Siiranmäessä neuvostotappiot olivat 3784, joista 887 kaatui. Eivät kyenneet seuraamaan suomalaisia, kun nämä jättivät alueen.
- Tienhaaran taistelun "eeppisyyttä" suomalaisella puolella Irincheev ei täysin ymmärrä. JR61 oli hänenkin mukaansa hyvä rykmentti ja sillä oli hyvä komentaja, mutta salmea ylitti 19. Punalippuinen jalkaväkirykmentti yleensä komppania kerrallaan (yksi ahdettiin neljään veneeseen, ja se tuhoutui kokonaan). Neuvostolähteiden (sotaministeriön asiakirjat) mukaan heidän puoleltaan kyse oli väkivaltaisesta tiedustelusta. Suomalaisten vahva tykistöisku jalkaväen keskityspaikkoihin klo 14 ja viimeinen laimea ylitysyritys 15.30 mainitaan.
- Suomalaisten vastaisku Talin puolustusaseman palauttamiseksi 27.6.-29.6. (Taisteluosastot Björkman, Puroma ja Forsberg) koettiin neuvostopuolella rankkana. Pelkästään 190. ja 192. rykmentit menettivät 994 henkeä vaikka eivät edes hyökänneet. 268. Divisioonan komentaja kaatui. Suunnalle siirrettiin kolme divisioonaa lisäjoukkoja menestyksen varmistamiseksi. Kaksi siirrettiin Viipurista. Se ratkaisi. Neljän vuorokauden taistelujen jälkeen kärkidivisioonan kolmessa rykmentissä oli asiakirjojen mukaan pystyssä enää n. 150 taistelijaa kussakin. Suomalainen Jääkäriprikaatikin oli saanut 40%:n loven alkuperäiseen vahvuuteensa, samoin taistelussa olleet JR6 ja JR48 olivat olleet kovilla.
- Suomalaisten Talin alueelle tekemät toistuvat ilmaiskut mainitaan hyvin onnistuneiksi (tässä puhutaan nimenomaan suomalaisten Blenheimien ja Dornierien toiminta). Kuhlmeysta oltiin kyllä tietoisia.
- Ihantalan taisteluista suomalaisten ja neuvostoliittolaisten tiedot eroavat aika paljon. Neuvostotietojen mukaan 30. kaartinarmeijakunta oli jo lopussa Talin jälkeen. Panssarirykmenteistä kaikki eivät suostuneet liittymään ensimmäiseen hyökkäykseen Ihantalan kylään. Eräs jalkaväkirykmentti sai niin suuret tappiot jo lähtötasalla, ettei kyennyt seuraamaan panssareita.
- Kaartilaiset ja panssarimiehet olivat neuvostolähteiden mukaan aivan lopussa jo, kun Vihman joukkoja alkoi saapua.
- 3.7.1944 30. Kaartinarmeijakunnan hyökkäys takkuili suomalaisten tykistötuleen, mutta klo 7.45 alkaen Neuvostoliitto pommitti 200 koneella Vakkilasta Ihantalaan ja liitti mukaan vahvan tykistön. Hyökkäys suunnattiin Pyörökankaalle. Suomalaiset jättivätkin asemansa mutta eräs suomalaisluutnantti, vaikka ei kyennyt pysäyttämään asemansa jättäneitä, keräsi pst-miehiä Vanhatorpan taakse. He saivat hyökkäyksen ensin pysähtymään. Iltapäivällä suomalaiset saivat kahden pataljoonan vastahyökkäyksellä asematkin takaisin.
- Viipurinlahden taistelut olivat raskaita saaristotaisteluita, joissa alkumenestyksen jälkeen tappiot kasvoivat eivätkä joukot kyenneet suoriutumaan tehtävistään. Lisäksi puolustajan tueksi alueelle saapui saksalainen divisioona, eikä suomalaisten tarvinnut tuoda edes reservejä.
- Äyräpään taisteluja Irincheev pitää puolustajan yli-inhimillisenä voimannäytteenä. Suomalaiset pitivät mäkeä vain pari päivää liian pitkään. Äyräpään vallanneiden mukaan kolmisenkymmentä suomalaista suojasi muiden vetäytymistä aina a-tarvikkeiden loppumiseen asti.
- Hyökännyt 381. Divisioona ei ollut sen komentajan mukaan enää taistelukelpoinen. 108. AK menetti suomalaisten sillanpäässä 3500 miestä, joista 1000 kaatuneina.
- Govorov hermostui saamattomuudesta Vuoksella.
- Vuosalmen taistelut olivat hirveää lihamyllyä puolin ja toisin. Suomalaiset jalkaväkirykmentit olivat tehokkaampia kuin vastahyökkäyksiin lähetetyt täydennetyt jääkäripataljoonat, joiden komppaniat eivät saaneet edes hyökkäyksiään käyntiin yhtaikaisesti. Jos JR7 tunnettiin Äyräpäästä, JR57 ja JR49 tulivat venäläisille tutuiksi Vuosalmen lujina puolustajina.
Teoksessa on joitakin virheitä kellonajoissa ja nimissä.
Viimeksi muokattu:
tulikomento
Supreme Leader
Frederick Taylorin viime vuosikymmenellä ilmestynyt teos Berliinin muurin historiasta on suositeltavaa luettavaa kylmän sodan historiasta kiinnostuneille.
Vuonna 1961 kylmä sota oli kylmimmillään supervaltasuhteiden ollessa pakkasen puolella. Kolmannen maailmansodan syttymistä odotettiin. Köyhä Itä-Saksa kärsi massiivisesta työvoiman muuttoliikkeestä rikkaaseen Länsi-Saksaan. Maan johtaja Walter Ulbricht oli saanut kansalaisten joukkopaosta tarpeekseen ja Neuvostoliiton suostumuksella DDR sulki rajansa yhdessä yössä elokuussa 1961. Vaikein sietää lännelle oli Berliinin tilanne. Panssarivaunuja tuotiin rajalinjalle näyttävästi puolin ja toisin, mutta oli selvää ettei John F. Kennedy ollut valmis aloittamaan sotaa Berliinin takia. Asia sai jäädä ja pragmaattisesti länsivallat hyväksyivät muurin pystyttämisen tapahtuneena tosiasiana.
Berliiniläisille muuri oli kauhistus ja tuskaisa. Kirja kertoo muurin syntyhistorian lisäksi lukuisista onnistuneista ja epäonnistuneista pakoyrityksistä. Osa näistä oli todella kekseliäitä ja innovatiivisia. DDR:n virallinen kanta oli että muuri oli "antifasistinen suojavalli." Virallisesti sen piti suojella maata lännen propagandalta ja vihamielisiltä toimilta. Todellisuudessa sen piti varmistaa se, etteivät DDR:n omat kansalaiset pääsisi pakoon työläisten paratiisista. Ulbrichtin seuraaja Erich Honecker antoi rajavartijoille kirjallisen tappokäskyn. Pakoa yrittävät sai ampua. Synkkää ja traagista historiaa.
Vuonna 1961 kylmä sota oli kylmimmillään supervaltasuhteiden ollessa pakkasen puolella. Kolmannen maailmansodan syttymistä odotettiin. Köyhä Itä-Saksa kärsi massiivisesta työvoiman muuttoliikkeestä rikkaaseen Länsi-Saksaan. Maan johtaja Walter Ulbricht oli saanut kansalaisten joukkopaosta tarpeekseen ja Neuvostoliiton suostumuksella DDR sulki rajansa yhdessä yössä elokuussa 1961. Vaikein sietää lännelle oli Berliinin tilanne. Panssarivaunuja tuotiin rajalinjalle näyttävästi puolin ja toisin, mutta oli selvää ettei John F. Kennedy ollut valmis aloittamaan sotaa Berliinin takia. Asia sai jäädä ja pragmaattisesti länsivallat hyväksyivät muurin pystyttämisen tapahtuneena tosiasiana.
Berliiniläisille muuri oli kauhistus ja tuskaisa. Kirja kertoo muurin syntyhistorian lisäksi lukuisista onnistuneista ja epäonnistuneista pakoyrityksistä. Osa näistä oli todella kekseliäitä ja innovatiivisia. DDR:n virallinen kanta oli että muuri oli "antifasistinen suojavalli." Virallisesti sen piti suojella maata lännen propagandalta ja vihamielisiltä toimilta. Todellisuudessa sen piti varmistaa se, etteivät DDR:n omat kansalaiset pääsisi pakoon työläisten paratiisista. Ulbrichtin seuraaja Erich Honecker antoi rajavartijoille kirjallisen tappokäskyn. Pakoa yrittävät sai ampua. Synkkää ja traagista historiaa.
Hallinkorva
Ylipäällikkö
Koska muurin piti virallisesti suojella lännen saastutukselta, pakenijat olivat sitten varmaan lähdössä hakemaan lännen vihamielistä propagandaa ja jo tulossa takaisin, kun heitä piti ampua.
