Kirjat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Museo
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Onko jo luettu?

Ilkka Remes julkaisi uuden trillerin - Kremlin nyrkissä on tymäkät ainekset – kirja on yksi miehen parhaista


Ilkka Remes tuo suursodan uhan Itämerelle


B19601F6008835C41E3457858DC0A93D.jpg


Kremlin nyrkki -teoksen tapahtumat sijoittuvat Itämerelle, josta on Remeksen mukaan tullut potentiaalinen kriisipesäke. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

HELSINKI

On tullut se aika syksystä, kun kahvi jäähtyy kuppiin, koira odottaa jalat ristissä ulko-oven vieressä ja nukkumaanmeno venyy pikkutunneille. Mutta eihän tätä voi jättää kesken...


Syynä on suomalaisen jännityskirjallisuuden ikonin, Ilkka Remeksen, uusi kirja.
Tällaista se on ollut aina vuodesta 1997 lähtien. Remes on noussut asemaan, jossa kilpailijoita ei kotimaassa enää ole. Eikä paljon ulkomaillakaan, sillä kuten tunnettu radioääni Jake Nyman sanoi jo vuonna 2011 ilmestyneessä Karjalan lunnaat -teoksen arviossaan, ”tomclancyt ja kenfolletit saavat olla mielissään, jos heitä verrataan Ilkka Remekseen.”
Pitkälti yli kaksi miljoonaa kirjaa myynyt Remes suhtautuu menestykseensä rauhallisesti.
–  Seuraan joka tapauksessa erilaisia asioita ja rakennan tarinoita. Se on minulle harrastus, jolla en pyri erityisempiin tavoitteisiin, Remes sanoo.
Tai ei hän oikeasti sano, sillä tämä haastattelu, kuten lähes kaikki Remeksen haastattelut, on tehty sähköpostilla. Remeskään ei ole Remes, vaan Petri Pykälä, vuonna 1962 Luumäellä syntynyt kauppatieteiden maisteri.
Kirjailija tuntuu viihtyvän salaperäisessä roolissaan: antaa tarinoiden puhua ja miehen niiden takana olla hiljaa. Puhukaamme siis mekin mieluummin Remeksestä kuin Pykälästä.

Venäjä haikailee Neuvostoliiton ajan sisämerta

Tämänvuotisen Remeksen trillerin, Kremlin nyrkin, tapahtumat sijoittuvat Itämerelle. Siitä on Remeksen mukaan tullut potentiaalinen kriisipesäke koko maailmankin mittakaavassa.
–  Aina kun asevoimaa kasataan jonnekin, syntyy vaaran ja arvaamattomuuden potentiaalia. Neuvostoliitto piti Itämerta lähes sisämerenään, ja tuon ajan kaipuu vaikuttaa Kremlin toiminnassa. On kuvaavaa ja huolestuttavaa, että Venäjän asevoimat harjoittelevat Itämeren alueella ydinaseiden käyttöä, Remes kertoo.
–  Samaan aikaan kun venäläiset ovat pettyneitä elintasoonsa, ohjaa Kreml öljy- ja kaasutuloja yhä kalliimpien asejärjestelmien kehittämiseen. Varsinkin nuorison kasvava tyytymättömyys hallintoon luo pohjan arvaamattomalle kehitykselle, hän jatkaa.
Itämeren valikoituminen tuoreen teoksen näyttämöksi ei tietenkään ole sattumaa, kuten ei mikään Remeksen kirjoissa. Usein ne ovat onnistuneesti ennakoineet tapahtumia, joista on tullut tavalla tai toisella totta myöhemmin. Onko kirjailijalla kristallipallo? Teenlehtiä? Ennustajan kykyjä?
–  Minua kiinnostavat asiat, jotka ovat juuri kehittymässä tai pulpahtamassa pintaan. Usein ne jäävät vain ohimeneviksi vilahduksiksi ajan virrassa, toisinaan taas kasvavat jonkinlaisiksi ilmiöiksi.
–  Se, mitä kulloinkin osuu tarinan aihepiiriin, on pitkälti sattumaa. Esimerkiksi Kremlin nyrkissä tapahtuu drone-iskuja Suomeen samaan tapaan kuin muutama päivä sitten Saudi-Arabiassa.
Remes on toistuvasti korostanut taustatyön merkitystä uskottavan teoksen rakentamisessa. Sillä luodaan menestyksen pohja.
–  Aineistoa kertyy paljon, ja siitä on maltettava poimia vain tarinan kannalta olennainen. Tässä minulla on toisinaan haasteita, ja taustatyön tekemisessä joudun lähes poikkeuksetta asettamaan itselleni aikarajoja.
–  Kremlin nyrkissä sivutaan esimerkiksi natsi-Saksassa tehtyä kiinnostavaa tieteellistä koetta, ja tähän aihepiiriin perehtyminen alkoi viedä aivan liikaa aikaa.

Synkkä maailma, optimistinen kirjailija

Remeksen teoksien maailma on usein tumma ja synkkä. Osin tämä johtuu lajityypistä, mutta kertooko se samalla myös jotain kirjailijan omasta maailmankuvasta?
–  Olen optimisti. Käsittelen kirjoissani erilaisia haasteita ja ristiriitoja, koska ilman niitä ei ole tarinaa.
–  Mielestäni kaikkien olisi hyvä lukea professori Hans Roslingin Faktojen maailma. Ihmiskunta elää historiansa parasta aikaa, ja valmiutemme tarttua ilmastonmuutoksen kaltaiseen haasteeseen on erinomainen.
Remes muistuttaa, että ilmastouhkaa halutaan käyttää myös informaatiovaikuttamiseen, jolla luodaan hajaannusta ja epävarmuutta läntisiin demokratioihin.
–  Tästä ei haluta erityisemmin puhua, koska sen pelätään leimaavan tärkeää teemaa, mikä mielestäni on virhe.
–  Keskustelin Englannissa viime viikolla Extinction Rebellion -ryhmän edustajan kanssa ja sain aiheesta materiaalia, jota käytän teemaa sivuavassa tekeillä olevassa tarinassa.

Aikuisten satuja ajattelun pohjaksi

Jännäreitä pidetään aikuisten satuina: kliseisesti ne ovat kepeää viihdettä pitkällä lentomatkalla tai mukavaa ajankulua riippukeinussa. Mutta koska ne tavoittavat huikean määrän ihmisiä, ei kai haittaisi jos lukijan maailmankuvaan ja ajatteluun jäisi jokin muistijälki?
–  Minulle tärkeintä on päästä käsittelemään asioita, joista olen kiinnostunut ja joiden ympärille saan mielestäni toimivan tarinan. Jos ne samalla herättävät lukijan ajattelemaan jotakin asiaa ehkä uudestakin näkökulmasta, niin aina parempi.
Ja näkökulmiahan meiltä kaikilta löytyy, toisilta paremmin perusteltuina kuin toisilta. Tämän Remes tietää hyvin, mikä käy ilmi Kremlin nyrkin jälkisanoista.
”Huomasin kuinka vaikeaa on muodostaa todellisen elämän realiteetteihin perustuvia mielipiteitä. Mutta on selvää, että mielipiteiden esittäminen ilman faktoja on demokratiaamme liittyvä ylellisyys ja etuoikeus”.

STT

 
JES ! Vihdoinkin tänään löysin tämän nettidivarista. Parikymmentä vuotta olen tätä etsiskellyt ja nyt tärppäsi. :uzi:

422856199-m.jpg

Sotahistoriavinkki. Mainio teos talvisodan tuhoisimmasta ilmataistelusta. Karkauspäivänä 1940 punailmavoimat iskivät lujasti Ruokolahden jääkentälle ja yllättivät Suomen ilmavoimat housut kintuissa. Erittäin tarkasti tutkittua asiaa.

17983_680x1000.jpg
 
”Stalin johti vainoa kirjaimellisesti joka päivä”, sanoo diktaattorin uusimman elämäkerran kirjoittaja https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006245799.html?share=931502f4a3477029de99c6226d429862

salaisen poliisin...
”Stalinin järjestelmä lakkasi olemasta kirjaimellisesti parissa kuukaudessa.”
Bolshevistiset turvallisuuselimet eivät koskaan olleet salaisia, vaan poliittisia poliiseja. Päinvastoin ihmisten haluttiin tietävän niiden olemassaolosta, kaikkivoipaisuudesta ja täten pelkäävän niitä.

Stalin peri järjestelmän, ei luonut sitä. On uskomatonta, että sata vuotta myöhemmin kansainväliseen sosialismiin myötämielisesti suhtautuvien ihmisten, jopa akateemikkojen on mahdotonta nähdä peruskiven valajaa (ihmeellistä kyllä, Tuomioja tunnustaa sorron synnyinsijan).

Vähän vituttaa, että vain näitä (tässäkin tapauksessa todennäköisesti) keskinkertaisia tai sitten täysin revisionistisia elämäkertoja suomennetaan. Kotkin saa pian kolmannen ja viimeisen osan Stalin-elämäkerrastaan valmiiksi ja siinä olisi noin miljoonaa kertaa parempi teossarja suomennettavaksi. Siitäkin huolimatta, että Kotkin on ukrainalaisten kansanmurhan kieltäjä ('there was no Ukrainian famine'), joka on hassua sinänsä, koska jos kyseessä olisi Hitler-elämäkerrotsija ja erään toisen kansanmurhan kieltäjä, niin tekijä kuin teoskin työnnettäisiin suoraan höpöosastoon.

'Suuri terrori' oli merkittävä vain siksi, että se iski itse puolueen jäseniin, turvallisuusmiehiin ja uuden järjestelmän upseeristoon. Tätä kivaa oli aikaisemmin jaeltu 'vain' joukkotuhonnan kohteiksi joutuneille kansoille (ukrainalaisille, Donin kasakoille, suomalaisille jne.), musikoille, todelliselle vastavallankaappaukselle ja muille kuin uljanovilaisille sosialisteille.

Kuten Solzenitsyn kirjoitti, 'musikkarutosta' ei ole paljon kirjoiteltu, koska ne leireihin ja ikuiseen karkoitukseen saatetut rohdinpaitaiset ja virsuihin pukeutuneet naavaparrat eivät osanneet sen paremmin kirjoittaa kuin lukeakaan. 'Suuren terrorin' uhrit sen sijaan osasivat.
 
Viimeksi muokattu:
'Suuri terrori' oli merkittävä vain siksi, että se iski itse puolueen jäseniin, turvallisuusmiehiin ja uuden järjestelmän upseeristoon. Tätä kivaa oli aikaisemmin jaeltu 'vain' joukkotuhonnan kohteiksi joutuneille kansoille (ukrainalaisille, Donin kasakoille, suomalaisille jne.), musikoille, todelliselle vastavallankaappaukselle ja muille kuin uljanovilaisille sosialisteille

Ja tämä etuoikeutettu kommunistieliitti oli omien sanojensa mukaan - elänyt niin ihanaa elämää - kunnes....muistelmakirjallisuuden mukaan oltiin kyllä täysin sokeita muiden kärsimyksille. Itku ja vitinä alkoi, kun vaino alkoi osua ns. kohille.

-isä oli mukava mies-....-istuin Koban sylissä-....-Jezov oli kyllä kultainen-.....-hän oli ihana runoilija-...-kesällä olimme datsalla- pääsimme talvella Krimin lomalle joka vuosi-....-emme tienneet mitään Ukrainan nälänhädästä-.....-asuimme ytimissä-.....-meillä kokoontui joka päivä runoilijoiden kerma-.......asianosaisten, yleensä jälkeläisten muistelmakirjallisuus on osittain tympeää luettavaa. Tuudittiko viiksivallu tämän eliittinsä täydelliseen ruususenuneen ja kun hetki koitti oli karja helppo ajaa pilttuuseen? Tähän viittaa myös se toistuva: emme pitäneet mahdollisena, että Koba tiesi tästä, lähetimme kirjeitä hänelle ja pyysimme puuttumaan asioihin.....

Ylensyötettyä, paijattua, erikoiseduilla laiskistettua pulskaa väkeä, joka kohtasi Joosefin puhdistuksen. Väkeä, joka täydelliset paskat nakkasi millekään muulle kuin omalle erityiselämälleen, täysin sokeina sille todellisuudelle, jossa neuvostokansat jo huokailivat, kyvyttöminä kuin kaninpoikaset tajuamaan millainen Isäntä on Talossa.

Sitten on näitä suomalaisperäisiä selviytymisen mestareita, kuten OV Kuusinen tai Kremlin kellonsoittaja, joka ihmeen ullattaen vältti punaisen kouran siirtymällä Tukholman kautta Suomeen....niljakkaita äijiä. Historian kummallisen käden ohjaamana nämä Hennalan kuopat välttäneet heput yleensä päätyivät mm. Sardamohin montuille, nämä kaksi venkulaa selvisivät.....
 
Minulla lukeminen tyssäsi puoliväliin..jotenkin tympeä..ehkä lopussa on muutakin kuin kääpiöauton entisöintiä ruokapöydällä..

Epäsovinnaisuutensa takia Liene olikin niin mainio tyyppi. Ja päättäväinen. Jos hän jotain päätti tehdä niin hän myös teki. Muut tekivät mitä osasivat, hän mitä halusi.
 
Oletteko lukeneet näitä Ospreyn kampanja-sarjan kirjoja? Mielenkiintoisen oloinen kirja Leroksen taistelusta 1943, mutta vain satasivuinen, joten lieneekö vaivan väärtti?


41yDVbV5CcL._SX369_BO1,204,203,200_.jpg


Muoks. Amazon UK:n review, eli ehkäpä metsästän tuota pidempää kirjaa aiheesta:

Any review of this book would have to start out by pointing out that it is part of Osprey Publishing’s “Campaign” series. As such it is relatively short, at only 96 pages in length. Plus about a rough third or so of those pages consist of illustration of one type or another (i.e, maps, photographs of leading figures, etc.). Hence if one is looking for an academic tome on the subject, this book is not it. It is intended as a relatively high-level and succinct overview of the campaign. For those interested in a lengthier treatment of the topic this reviewer recommends Anthony Roger’s previous book on the subject, “Churchill’s Folly: The battle for Kos and Leros 1943”. That book is in the hundreds of pages.
 
Viimeksi muokattu:
Oletteko lukeneet näitä Ospreyn kampanja-sarjan kirjoja? Mielenkiintoisen oloinen kirja Leroksen taistelusta 1943, mutta vain satasivuinen, joten lieneekö vaivan väärtti?


41yDVbV5CcL._SX369_BO1,204,203,200_.jpg

Minulla on kymmenkunta tämän sarjan kirjasta hyllyssä. Toimivat johdatuksena aiheeseen. Sata sivua on melko tiivis setti ja kirjasen lukee illassa tai kahdessa.
 
Minulla on kymmenkunta tämän sarjan kirjasta hyllyssä. Toimivat johdatuksena aiheeseen. Sata sivua on melko tiivis setti ja kirjasen lukee illassa tai kahdessa.
Kiitos, muokkasinkin viestiäni jo Amazonin arvostelulla, joka viittaa samaan. Hyvä johdanto, mutta syvällisempää löytyy toisaalta. Taidanpa liipaista tilaukseen, syksyn räntäsateita odottamaan.

TIlattu :solthum:

51zf%2BTbFL4L._SX341_BO1,204,203,200_.jpg


'Churchill's Folly' is a book published recently, dealing with the British operations in the Aegean in the autumn of 1943. These are interesting both in a strategic sense, showing Churchill at his worst as an interfering politician with a difficult to understand feeling that the key to victory is in the eastern Mediterranean theatre, and in a tactical sense, because the campaign saw the last combat drop of German paratroopers in WW2.
The book is a detailed account of the fiasco that destroyed the Long Range Desert Group, and severely weakened British forces in the Mediterranean at a time when the struggle for Italy was getting underway. There is a day-by-day account of the battle for Leros, and a very detailed account of flight and naval operations in the battle.

Rogers has gone to great length with his research, finding German veterans, going through German primary sources, and trying to splice together the story giving equal weight to both sides. That he could walk the ground on a Greek holiday island must have been a bonus.
The book has some great, previously unpublished pictures, and a good array of maps. In the appendix there are various primary documents, and the whole book is superbly documented and annotated. In my opinion it is a shining example of how battles should be researched - balancing veteran accounts, primary sources, and secondary sources, with a good understanding of the lay of the land. What is particularly interesting is his attempt to confirm claims for downed aircraft from the opposing side's war diaries.
This book is a must read for anyone interested in Commonwealth WW2 history.
 
Viimeksi muokattu:
Divarilöytö tämäkin. Historioitsija Andrew ja legendaarinen KGB-loikkari Gordievski julkaisivat yhteistyössä tämän teoksen. Ilmestyi suomeksi 90-luvun alussa. Odotan mielenkiinnolla lukemista Tämän pitäisi olla kutakuinkin ensimmäinen kokonaisesitys KGB:n historiasta.

422885700-m.jpg
 
Divarilöytö tämäkin. Historioitsija Andrew ja legendaarinen KGB-loikkari Gordievski julkaisivat yhteistyössä tämän teoksen. Ilmestyi suomeksi 90-luvun alussa. Odotan mielenkiinnolla lukemista Tämän pitäisi olla kutakuinkin ensimmäinen kokonaisesitys KGB:n historiasta.

Katso liite: 33153
Olen tainnut kysyä jo aiemminkin...kuinka paljon sinulla on jo kirjoja? ;)
Hankintatahti ketjua seuraamalla on huikea..hyvä harrastus :solthum:
 
Olen tainnut kysyä jo aiemminkin...kuinka paljon sinulla on jo kirjoja? ;)
Hankintatahti ketjua seuraamalla on huikea..hyvä harrastus :solthum:

Ei vielä ainakaan riittävästi. Tiedusteluteemaan liittyen, Andrew työsti myös tämän teoksen KGB:n kylmän sodan toiminnoista yhteistyössä Vasili Mitrohinin kanssa. Mitrohin työskenteli Moskovassa KGB:n arkistossa ja kopio valtavat määrät arkistotietoja salaa itselleen. Piilotteli niitä kotonaan aina NL:n romahtamiseen saakka. Muutti sitten länteen ja aloitti yhteistyön brittien kanssa. Näiden uusien tietojen perusteella läntisessä Euroopassa ja Yhdysvalloissa paljastui suuret määrät pettureita.

960086145.jpg
 
Divarilöytö tämäkin. Historioitsija Andrew ja legendaarinen KGB-loikkari Gordievski julkaisivat yhteistyössä tämän teoksen. Ilmestyi suomeksi 90-luvun alussa. Odotan mielenkiinnolla lukemista Tämän pitäisi olla kutakuinkin ensimmäinen kokonaisesitys KGB:n historiasta.

Katso liite: 33153

Eikös tuo Andrew ollut enemmänkin tämän CIA handler, eikä mikään historioitsija? Toisaalta, kyseessä on CIA niin ei kai tuo sitä saa kertoa, ja historioitsija on sinällään ainakin jokseenkin tarkka kuvaus.
 
Eikös tuo Andrew ollut enemmänkin tämän CIA handler, eikä mikään historioitsija? Toisaalta, kyseessä on CIA niin ei kai tuo sitä saa kertoa, ja historioitsija on sinällään ainakin jokseenkin tarkka kuvaus.

Historian proffa Cambridgen yliopistossa. Mutta on hyvin läheisissä väleissä ainakin brittien tiedustelu- ja turvallisuuspalveluiden kanssa.

 
Nettikiusaamisen käsikirja – Jessikka Aron teos kertoo miten hirveillä tavoilla ihmisten elämän voi pilata verkossa

Kirja-arvostelu

Toimittajan ja ansioituneen luennoitsijan Jessikka Aron odotettu kirja ”Putinin Trollit” (Johnny Kniga, 2019) on vaikuttavaa luettavaa. Kirja on kattava kokoelma eri alojen asiantuntijoiden kokemuksia siitä, millaiseksi helvetiksi kenen tahansa elämä voi muuttua, kun nettikiusaajien armadat hyökkäävät kimppuun.

Ihmissuhteet murenevat, perättömätkin juorut jäävät yleisön muistiin, likaisimmatkin valeet, kantelut ja juorut haittaavat työuraa, ja joka suunnasta loanheiton takia tuleva psyykkinen kuormitus ajaa lopulta vahvimmatkin ihmiset lähelle hajoamispistettä.

Solvaamisen, mielenvikaiseksi leimaamisen ja nöyryyttämisen hyökyä täydennetään kyberrikollisuuden keinolla, identiteettivarkauksilla ja tietomurtoyrityksillä. Jotkut verkon pimeät toimijat ovat valmiita käyttämään suhteettomasti rahaa ja aikaa yksilön virtuaaliseen häpäisemiseen ja tuhoamiseen.




Lue lisää








Näitä nykyaikaisia inkvisition keinoja esitellessään kirja on kaunistelematon ja pelottava kuvaus virtuaallisen pahuuden eri ilmenemismuodoista.

Läpi teoksen kantavana teemana Aro kuvaa omaa tositarinaansa. Hän itse koki yksityiselämässään järkyttävää, vuosia jatkunutta törkeää nettivainoa, joka pakotti hänet lopulta luopumaan hetkeksi päivätyöstään Yleisradion toimittajana ja muuttamaan ulkomaille tätä kirjaa tekemään.

Aron mukaan vainon syynä olivat hänen Yleisradiolle tekemänsä netti- ja televisiojutut, joissa esiteltiin Venäjän informaatiosodankäynnin keinoja ja avattiin länteen suunnattua disinformaatiota.

Näistä, osin joukkoistettuina nettikyselyinä toteutetuista jutuista, haastatteluista ja Pietarissa tehdystä trollitehdas-reportaasista Aro käyttää ilmaisua ”tutkimukseni”, ja ne antoivat alkusysäyksen ilmiöön perehtymiselle. Hän saikin keväällä 2016 uutisoinnistaan Bonnierin Suuren journalistipalkinnon.

En ihmettelisi, jos tämäkin kirja voittaisi ainakin jotain tiedonjulkistamispalkintoja tai saisi aikanaan englanniksi käännettynä jopa kansainvälisiä tunnustuksia.

Lähdekriittisyys parantaisi jälkeä
Yleisradiolle tehdyt jutut eivät tietenkään olisi kantaneet kokonaiseksi kirjaksi asti. Putinin trollit –kirjaa varten Aro on haastatellut lukuisia kansainvälisiä asiantuntijoita, jotka ovat kokeneet samanlaista mustamaalausta ja nettilynkkausta Venäjä-aktiviteettiensa takia.

Mukana on niin diplomaatteja, tutkijoita, nettiaktivisteja, journalisteja kuin rahoitusalankin ihmisiä, jotka ovat joutuneet Kremliä puolustavien verkkoyhteisöjen tai aitojen idän tiedustelupalveluiden maalitauluiksi.

Aro kuuntelee haastateltaviaan kunnioittavasti – joskin hivenen naiivisti ilman lähdekritiikkiä. Muun muassa 1990-luvun Venäjän kaaoksessa liiketoimillaan rikastunut, häikäilemättömästi yritysomistuksilla keinotellut suursijoittaja Bill Browder kuvataan lähes pyhimysmäisen hyveellisenä korruption vastustajana ja Putinin oligarkkien haastajana.

Miljoonaomaisuuttaan Putinin rosvokoplalle menettänyt Browder kutsui itse Aron juttelemaan kanssaan – ja pääsi samalla kirjaan kertomaan vapaasti väitteitään siitä, miten Suomen poliisi ja viranomaiset hidastavat venäläisen rahanpesun tutkimista.

Browderin mustavalkoista ehdottomuutta kuvaa, että keväällä hän väitti suomalaisen europarlamentaarikon Heidi Hautalan toimivan Kremlin hyväksi: Hautala oli hänen mielestään vesittämässä oligarkkien rahaliikenteen pysäyttämiseksi laaditun Magnitsky-lain käsittelyä Brysselissä. Tällaisen äkkiväärän käyttäytymisen kertominen ei vähentäisi Browderin talousrikollisuuden vastaisen tärkeän työn arvoa.

Muidenkaan haastateltavien lausumia tai tekemisten logiikkaa ei kirjassa julkisesti kyseenalaisteta. Riittää, että haastateltava vastustaa nyky-Venäjän toimintaa, sen jälkeen hänen toimintaansa käsitellään silkkihansikkain.

Esimerkiksi Venäjän propagandakanavan Russia Todayn palveluksesta näyttävästi 2014 irtisanoutunut uutisankkuri Liz Wahl ei kirjassa selitä kovin perusteellisesti, miksi hän alunperin edes tarttui kanavan rekrytarjoukseen 2011.
Georgian sota oli takana, eikä kovin monella pitänyt olla harhakuvitelmia siitä miten vapaata venäläinen, ulkomaille suunnattu tiedonvälitys on.
Silti Wahl pysyi kanavalla kevääseen 2014 asti, ja haastatteli toivotulla tavalla niin salaliittoteoreetikko Alex Jonesia kuin Putin-fania Steven Seagaliakin.

Kaiken pahuuden ydin Putin
Kirjan suurin demoni on Venäjän presidentti Vladimir Putin. Kirjoittajan mukaan hän ohjailee henkilökohtaisesti koko maan disinformaatioverkostoa.

Väitettä ei todenneta muuten kuin yhden ihmisen arviolla siitä, miten Putin oli kerran lehdistötilaisuudessa muokannut lukemaansa tiedotetekstiä lennosta.

Jos tämä kirja olisi journalistinen tuote, sen yhdeksi ongelmaksi muodostuisi juuri lähdekritiikki. Jos tämä olisi tieteellinen tutkimus, myös joidenkin kirjan toteamien asioiden verifioiminen ja lähteyttäminen olisi yhtä vaikeaa.

Miten esimerkiksi pitäisi suhtautua kirjan väitteeseen, että Yleisradiossakin toimii Venäjän sabotöörejä eli myyriä?
myyra-1024x208.jpg


Monet tällaiset kirjassa puhtaina faktoina esitetyt asiat ovat kokemusasiantuntijoiden perusteltuja ja järkeenkäyviä näkökulmia, mutta osa enemmänkin kirjan henkeä tukevia tulkintoja.

Epävarmuuksia ei eritellä, ja moni luultavasti rikollisten tai henkisesti sairaiden yksityishenkilöiden tekemä pahuus menee Kremlin piikkiin.

Myös Aro itse kertoo kokemastaan vainosta näin:
Henkinen väkivalta oli Kremlin propaganda-arkkitehtien käsialaa”.

Yksi Aron keskeisistä piinaajista oli ja kirjan mukaan yhä on dosentti Johan Bäckman, joka jakaa karkeaa Suomen-vastaista propagandaa Venäjän medialle. Hän ryhtyi loppusyksyllä 2014 suoltamaan Venäjällä päättömiä väitteitä siitä, että Yleisradion toimittaja Aro puhuu Suomessa pahaa Venäjästä ”Naton laskuun”.

Kuitenkin Aron jahtaamisen aloittivat jo aiemmin 2014 sosiaalisessa mediassa hyvin tavallisen kaltaiset ihmiset, verkkonimimerkit ja anonyymit nettihäiriköt, joilla ei välttämättä ollut minkäänlaisia henkilökohtaisia kytköksiä Venäjään. Motivaatioksi riittivät silkka raivokas naisviha, epäusko ja kauna Ylen uutisointia kohtaan.

Aroon kohdistuneen vainon yltymistä 2015-2016 voi sanoa Kremlin kätyrien lietsomaksi – ei nimittäin ole todisteita siitä etteikö se VOISI sellaista olla.

Dosentti Bäckman levitti Venäjän mediassa Aron puhelinnumeroa ja sähköpostiosoitetta (jotka Yleisradio oli varomattomasti julkaissut Aron tekemissä jutuissa).
On päivänselvää, että Venäjän kokoisesta maasta löytyy viranomaisten lisäksi myös valtavasti sekopäitä, jotka haluavat virtuaalisesti käydä näin selkeästi maalitetun ihmisen kimppuun.

Kirjoittajalle yhteys on varma: hänen kiusaamisensa takana ovat Kremlin turvallisuusviranomaiset ja politiikan korkeammat voimat, jotka halusivat estää häntä paljastamasta Venäjän propagandakoneiston toimintaa.

Näin hän asemoi itsensä samaan viiteryhmään kirjan muiden haastateltavien kanssa, jotka ovat usein todistetusti olleet Venäjän ulkoasiainhallinnon suoran häiriköinnin, omaisuuksien takavarikoinnin ja Venäjällä tehtyjen perättömien rikosilmoitusten kohteena.



Ainutlaatuinen oikeusvoitto valemediasta
Tässä onkin hyvän kirjan suurin heikkous: tekijä ei objektiivisesti ja itsekriittisesti analysoi, mikä osa mistäkin esitellystä vainokampanjoinnista oli alun perin Venäjän ja mikä kussakin maassa verkkoa saastuttavien kotimaisten vihapuhujien syytä.

Suomessa Aron kokemusten kaltaista raakaa nettivainoa, raiskaus- ja tappouhkauksia ovat saaneet niskaansa ne toimittajat, jotka ovat tehneet juttuja esimerkiksi turvapaikanhakijoista, maahanmuutosta ja politiikasta. Samoin on käynyt tutkijoille ja papeille.
Moni on joutunut Aron tapaan asentamaan kotiinsa kalliita turvalaitteita tai vaihtamaan asuinpaikkaa.

Kaikki tämä nykyajalle ominainen saatanallinen kiusaaminen nimittäin onnistuu tarvittaessa puhtaasti suomalaistenkin tekemänä, ilman mitään Venäjän agenttien osallistumisia. (Kuten tästä linkistä löytyvässä jutussa kerrotaan. )

Mutta toisin kuin muut kollegansa, sitkeästi viranomaisia patistanut Aro onnistui saamaan osan kotimaisista vainoajistaan oikeuden eteen.

Dosentti Bäckman ja MV-julkaisun tekijät saivat viime vuonna käräjillä tuntuvat rangaistukset törkeyksistään.

Vaikka jutun puiminen jatkuu vielä hovioikeudessa, kyse on ehkä viime vuosien tärkeimmästä oikeusprosesseista vihapuheen vastaisessa taistelussa. Siitä Aro ansaitsisi minkä tahansa sananvapaus-aiheisen tunnustuspalkinnon.

Huoliteltua jälkeä, ei turhaa vähättelyä
Kirjan kieli on sujuvaa. Yksi käsitelipsahdus sentään on päässyt kustannustoimittajan seulan läpi: Aro kertoo keskustelleensa ”suomalaisen akateemikon” kanssa ja mainitsee toistuvasti muitakin ”akateemikkoja”.
Luultavasti kirjoittaja tarkoittaa tällä akateemisia ammattilaisia, tieteentekijöitä eikä akateemikko-tittelin saaneita ihmisiä.

Kirjassa ei sorruta perisuomalaiseen, turhaan vaatimattomuuteen. Kirjoittaja kertoo auliisti viime aikoina saamistaan arvostuksen osoituksista:

”Tutkimuksiani siteerattiin laajasti. Koululaiset, diplomaatit sekä tietoturva- ja turvallisuusasiantuntijat arvostivat niitä suuresti. Minua kutsuttiin puhujaksi koulutuksiin eri puolille maailmaa.”

Kirjassaan Aro mainitsee usein, miten hänen trollienvastaisen työnsä motiivina on isänmaan ja yleisön palveleminen.

Samalla kyse on myös uudenlaisesta, kekseliäästä ansiotoiminnasta, jolle tällaisena valeuutisten ja disinformaation torjunnan aikakaudella on varmasti tilausta.
Kirjan kotisivujen mukaan Aron voi tilata luennoimaan kirjassakin käsitellyistä aiheista 2800-3200 euron tuntikorvauksella.



Jessikka Aro: Putinin Trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta
Johnny Kniga 2019
453 sivua


 
Back
Top