Kirjat

Case Red tuli luettua läpi. oli ihan hyvä lukukokemus. Panssareissa armeijauransa tehnyt Forczyk oli aiemmin tuttu minulle Tankwarfare on Easter Front-kirjaparista, jossa tarkasteli itärintaman taisteluita toisaalta panssariupseerin näkökulmasta, toisaalta mainiosti huomioidun miksi vastakkain taistelleet asevoimat olivat mm. koulutukseltaan ja varustukseltaan juuri sellaisia kun olivat.

Case Red-kirjassa hän omien sanojensa mukaan paikkaa Ranskan taisteluiden jälkimmäisen osan vähää kirjallisuutta, suurin osa vuoden 1940 Ranskan valtauksen historiasta keskittyy "sirpiniskuun" eli Case Yellow / Fall Gelb osuuteen. Silti noin puolet kirjasta vietetään taustoittaen sotienvälistä aikaa, ja Fall Gelb osuus kerrataan myös nopeasti. Silti Fall Rot-osiolle jää hyvin tilaa, ja ne hän käy läpi eritellen erityisesti Ranskan armeijan, Ranskan ilmavoimien, ja Brittien sotapanosta.

Myyttienmurtamista hän omien sanojensa mukaisesti ja kirjassa eritellen myös haluaa tehdä, tai ainakin kyseenalaistaa yleistyksiä. Ranskan huonon materiaalitilanteen faktaa hän ei syyllistä panostuksella esim Maginot-linjaan, vaan että ylipäätään prioriteetit olivat pielessä, ja prioriteettien selkeytyessä aika loppui kesken.

Lopulta, jälkiviisautta pohtiessaan hän toteaa, että ainoa sota jonka Ranska olisi voinut Saksaa vastaan voittaa, oli jos se olisi puuttunut jo 1936 Reininmaan kriisiin sotilaallisesti, mitä Ranska ei uskaltanut lopulta tehdä, pelätessään Saksan olevan vahvempi kuin mitä se siinä vaiheessa oli.

Lopuksi, hän toteaa kolmen upseerin tottelemattomuuden lopulta ratkaiseen pitkälti lopputuloksen: Guderian, joka kieltäytyi pysähtymästä ja hyökkäsi agressiivisesti sillanpäästä toiseen, Brittien Brooke, joka veti toisen Expeditionary forcen pois Churchillin nimenomaisesta kiellosta huolimatta, suoranaisesti valehdellen että Ranska ei taistele enää, ja lopulta Ranskan ylipäälliköksi Gameulinin tilalle tullut Weyngand, jonka sotilaallinen päätös kiinteistä linjoista Pariisin ulkopuolella, vaikka linjoissa oli jo läpimurtoja, suunnitelma B:n täydellinen puutos, sekä lopuksi juonittelu Petainin kanssa Daladierin syrjäyttämiseksi pääministerin paikalta, ja aselevon sopimisesta Saksan kanssa taistelujen jatkamisen sijaan.

Paljon mielenkiintoista luettavaa. Suositus.

Miehen Fall Weiss eli hyökkäys Puolaan valmistuu kuun lopulla, pitänee laittaa lukuun sekin.

Muistaakseni Hitler oli antanut Reininmaan miehitykseen liittyen Wehrmachtille ohjeet perääntyä välittömästi mikäli Ranska olisi protestoinut äänekkäästi ja lähettänyt joukkoja alueelle. Eli kertoo tosiaan siitä mitenkä heikko Saksa vielä tuolloin oli sotilaallisesti. Ja kertoo siitäkin mitenkä tehokkaasti Ranska omaksui saksalaisen propagandan, joka tietysti korosti sotilaallista voimaa.

Ranskan operaation aikana Guderian taisi olla lähellä välirikkoa esimiehensä kanssa. Olikohan Ewald von Kleist joka koetti jarrutella panssarikärkiä.
 
Muistaakseni Hitler oli antanut Reininmaan miehitykseen liittyen Wehrmachtille ohjeet perääntyä välittömästi mikäli Ranska olisi protestoinut äänekkäästi ja lähettänyt joukkoja alueelle. Eli kertoo tosiaan siitä mitenkä heikko Saksa vielä tuolloin oli sotilaallisesti. Ja kertoo siitäkin mitenkä tehokkaasti Ranska omaksui saksalaisen propagandan, joka tietysti korosti sotilaallista voimaa.

Ranskan operaation aikana Guderian taisi olla lähellä välirikkoa esimiehensä kanssa. Olikohan Ewald von Kleist joka koetti jarrutella panssarikärkiä.
Frieserin "The Blitzkrieg Legend", "legenda salamasodasta", kuvaa hienosti tätä saksalaisten sisäistä kädenvääntöä. Hyvä lukukaveri tälle kirjalle, myös sen takia, että se keskittyy lähinnä Fall Gelbiin. Forczyk kirjoittaa pitkälti ranskalaisesta ja britti-näkökulmasta, Frieser saksalaisnäkökulmasta.
 
Päämajan historia ilmestyy vihdoin lokakuussa.

Kirjan esittelytekstiä: Myyttisen valtakeskuksen historia. Mannerheimin Päämajassa Mikkelissä tehtiin Suomen kohtalon määritelleet ratkaisut. Millaista oli arki ja juhla Päämajassa? Havahduttiinko Päämajassa suurhyökkäyksen uhkaan keväällä 1944?

Katso liite: 31615

IS:n pitkähkö artikkeli Mikko Karjalaisen kirjasta. Marski sairasteli sota-aikana melko paljonkin. Mm. syksyllä 1943 häntä hoitanut lääkäri arvioi marsalkan kuolevan 80 % varmuudella.

 
Muistaakseni Hitler oli antanut Reininmaan miehitykseen liittyen Wehrmachtille ohjeet perääntyä välittömästi mikäli Ranska olisi protestoinut äänekkäästi ja lähettänyt joukkoja alueelle. Eli kertoo tosiaan siitä mitenkä heikko Saksa vielä tuolloin oli sotilaallisesti. Ja kertoo siitäkin mitenkä tehokkaasti Ranska omaksui saksalaisen propagandan, joka tietysti korosti sotilaallista voimaa.
Ranskassa oli vaalit tulossa ja Isossa-Britanniassa yleinen mielipide oli melko vahvasti sitä mieltä, että Saksa toimii ihan oikeutetusti. Sotilaalliset toimet eivät olleet silloisessa tilanteessa realistinen vaihtoehto.

Varsin mielenkiintoinen teos on A.J.P.Taylorin _The Origins of the Second World War_, joka löytyy netistäkin osoitteesta http://www.jrbooksonline.com/PDF_Books/Origins_Second_World_War.pdf, lukusuositus. Pitkähkö pätkä ko. kirjasta Reininmaan miehitykseen liittyen:
A.J.P.Taylor kirjoitti:
The reoccupation of the Rhineland did not take the French by surprise. They had been brooding on it apprehensively ever since the beginning of the Abyssinian affair. In January 1936 Laval left the foreign ministry—a victim, like Hoare, of the outcry against the Hoare-Laval plan. Flandin, his successor, claimed to be more pro-British. He at once went to London to discuss the Rhineland problem. Baldwin asked: what has the French government decided to do? It had decided nothing; and Flandin returned to Paris to extract a decision from his colleagues. He failed; or rather he obtained only a declaration that “France would place all her forces at the disposal of the League of Nations to oppose a violation of the Treaties”. Thus the decision was passed in advance from Paris to Geneva, where the League was already in full dissolution.

On 7 March the French ministry met in a state of high indignation. Four ministers, including Flandin and Sarraut, the prime minister, were for immediate action; but, as often happened with French ministers, these strong men had ascertained that they were in a minority before raising their voices. General Gamelin, the chief of staff, was called in and delivered the first of those oracular judgements with which he was to tantalise French statesmen, and British also, in the following years. Gamelin was a man of high intelligence, but without fighting spirit; fitted to be a politician rather than a soldier, he was determined that the politicians should not shift the decision from their shoulders to his own. As chief of the fighting services, he had to claim that they were ready for any task that they might be called upon to fulfil; on the other hand, he wished to impress upon the politicians that they must spend a great deal more money on the army if it were to be of any use. At bottom Gamelin’s subtle equivocations were more than an expression of his personality. They reflected the contradiction between France’s conscious determination to maintain her traditional position as a Great Power and her unconscious, but more genuine, resignation to a modest, defensive position. Gamelin might talk of taking the initiative against Germany; the defensive equipment of the French army and the psychology of the Maginot line made this impossible.

Gamelin began with brave words. Of course the French army could advance into the Rhineland and defeat the German forces there. Then he unfolded the difficulties. Germany, he claimed, had nearly a million men under arms, of whom 300,000 were already in the Rhineland. Some classes of French reservists would have to be called up; and, if there were any German resistance, there must be general mobilisation. Moreover, it would be a long war; and, in view of Germany’s industrial superiority, France could not hope to win it if she fought alone. There must be the certainty of at least British and Belgian support. This was also necessary for political reasons. The Treaty of Locarno authorised France to act immediately and alone only in case of “flagrant aggression”. But was a movement of German troops into the Rhineland “flagrant aggression”? It did not affect the “national territory” of France; given the Maginot line, it did not even threaten French security in a more remote future. If France acted alone, she might find herself condemned as the aggressor by the Locarno Powers and the Council of the League.

Here were riddles for the politicians to solve. With a general election approaching in France, none of the ministers could contemplate general mobilisation; only a minority supported the recall of reservists. All thought of action disappeared; diplomacy took its place. The French could shift the blame from themselves to their allies, just as Gamelin had shifted it from himself to the politicians. Italy, though a Locarno Power, would of course do nothing while sanctions were still being applied against her. Poland declared that she would fulfil her obligations under the Franco-Polish treaty of 1921; but this treaty was strictly defensive, and the Poles were only committing themselves to go to war if France were actually invaded—which they knew Hitler did not at the moment intend. The Poles offered to mobilise if France did so; on the other hand, the Polish representative abstained from voting against Germany when the question came before the Council of the League. Belgium was equally reticent. In 1919 the Belgians had given up their old neutrality and made an alliance with France in the hope that this would increase their security. Now that the alliance threatened to involve action, they jettisoned it abruptly.

Only the British remained. Flandin went over to London, ostensibly canvassing for support. Actually he was more concerned to take his responsibility across the Channel and to leave it there. Baldwin displayed his usual sympathy and goodwill. Tears stood in his eyes as he confessed that the British had no forces with which to support France. In any case, he added, British public opinion would not allow it. This was true: there was almost unanimous approval in Great Britain that the Germans had liberated their own territory. What Baldwin did not add was that he agreed with this public opinion. The German reoccupation of the Rhineland was, from the British point of view, an improvement and a success for British policy. For years past—ever since Locarno if not before—the British had been urging France to adopt a strictly defensive policy and not to be drawn into war for some remote “eastern” cause. As long as the Rhineland remained demilitarised, the French could still threaten Germany, or so it appeared. The British were haunted by the fear that the situation of 1914 might be repeated—that they might be dragged into war for the sake of Czechoslovakia or Poland as, in 1914, they supposed they had been dragged into war for the sake of Russia. The German reoccupation of the Rhineland removed this fear. henceforward France had a defensive policy imposed upon her, whether she would or no; and most Frenchmen made no great complaint.

Flandin accepted Baldwin’s veto without much argument. He never contemplated independent action by France. Any attempt to emulate the French statesmen of 1914 would, he believed, involve a breach with Great Britain; and Gamelin had laid down that action was impossible in such conditions. The British insisted on diplomacy. Therefore diplomacy there must be. The Council of the League met in London. Only Litvinov, the Soviet foreign commissar, proposed sanctions against Germany; and his advocacy was in itself enough to damn the proposal. The Council resolved, though not unanimously, that the treaties of Versailles and Locarno had been broken. Hitler was invited to negotiate a new arrangement of European security, to replace that which had been destroyed. He responded to the invitation: he had “no territorial claims in Europe”, wanted peace, proposed a twenty-five-year pact of non-aggression with the Western Powers. The British in their turn sought further definition with a list of precise questions. To this Hitler did not reply at all. Silence followed. The last remnants of Versailles had gone, and Locarno with them. It was the end of an epoch: the capital of “victory” was exhausted.
 
Ranskassa oli vaalit tulossa ja Isossa-Britanniassa yleinen mielipide oli melko vahvasti sitä mieltä, että Saksa toimii ihan oikeutetusti. Sotilaalliset toimet eivät olleet silloisessa tilanteessa realistinen vaihtoehto.

Varsin mielenkiintoinen teos on A.J.P.Taylorin _The Origins of the Second World War_, joka löytyy netistäkin osoitteesta http://www.jrbooksonline.com/PDF_Books/Origins_Second_World_War.pdf, lukusuositus. Pitkähkö pätkä ko. kirjasta Reininmaan miehitykseen liittyen:
Tuossa tulee hyvin ilmi tuo ranskalainen käsitys, että Saksa oli jo sotilaallisesti paljon vahvempi, kuin mitä se oikeasti oli. Pelkäsivät, että Saksalla oli jo miljoona sotilasta, ja että heidän tulisi toteuttaa liikekannallepano Reininmaan miehittämiseksi. Propaganda oli toiminut hyvin. Tosiasiassa Saksan vähäiset asevoimat käytettiin lähes kaikki (en muista prosenttiosuutta, 80%?) Reininmaan miehittämiseen. Samoin ranskalaisilla oli täysin väärä kuva Luftwaffen vahvuudesta tuolla ajan hetkellä.

Toki ranskalaisten oma valmiustaso 1936 ei ollut järin kaksinen.
 
Tuossa tulee hyvin ilmi tuo ranskalainen käsitys, että Saksa oli jo sotilaallisesti paljon vahvempi, kuin mitä se oikeasti oli. Pelkäsivät, että Saksalla oli jo miljoona sotilasta, ja että heidän tulisi toteuttaa liikekannallepano Reininmaan miehittämiseksi. Propaganda oli toiminut hyvin. Tosiasiassa Saksan vähäiset asevoimat käytettiin lähes kaikki (en muista prosenttiosuutta, 80%?) Reininmaan miehittämiseen. Samoin ranskalaisilla oli täysin väärä kuva Luftwaffen vahvuudesta tuolla ajan hetkellä.

Toki ranskalaisten oma valmiustaso 1936 ei ollut järin kaksinen.

Näin on.

Wehrmacht oli kauhuissaan 1936 siitä, että ranskalaiset tekisivät jotain. Sama oli vielä Tsekkoslovakian miehityksen aikana 1938/39. Vasta 1939 Wehrmacht oli hieman luottavaisempi, mutta silloinkin kuului soraääniä.
 
Tässäpä vielä yksi hyvä tiedustelukirja. Milt Bearden on pitkän linjan veteraanikenttämies. Palveli mm. Länsi-Saksassa ja Pakistanissa. Kirja kertoo 80-luvun tiedustelutoiminnasta globaalissa mittakaavassa. Kylmän sodan loppuvaiheen Euroopasta aina Afganistaniin saakka. Mielenkiintoisia tarinoita tässä riittää. Kummankin puolen, CIA:n ja KGB:n tuolloista henkilöstöä on haastateltu kirjaan.

81ZGoFRhSxL.jpg
 
Nämä kirjat tilan sitten

9781782747253_200x_modern-tanks-and-afvs


9781782748687_200x_chinese-tanks-afvs


9781782748694_200x_modern-russian-tanks
 
Kävin kirjamessuilla.

Sota, tiedustelu, turvallisuuspolitiikka yms. hyvin edustettuna niin divari- kuin poistomyyntikirjallisuudessakin. Tuli vastaan paljon sellaista, mistä mietin, että joku palstalainen olisi onnessaan saadessaan kouransa siihen kiinni.

Ohjelmistossa oli liikaa SJW -painotusta, mutta sitähän ei ole pakko kuunnella.

Osa porukasta voisi kiinnostua myös siitä toisesta messusta, johon pääsee samalla lipulla. Tässä sen sivumessun näytteilleasettajat.

 
Tänään kuuntelin Loiri kirjaa, jossa yllättäen mainittiin Immolaan laskeutuneen Hitlerin koneen tapauksesta oikein sammuttavien lentomekaanikkojen nimetkin.
Loirin sukua on siis kotoisin Lappeen huudeilta.
 
Tänään kuuntelin Loiri kirjaa, jossa yllättäen mainittiin Immolaan laskeutuneen Hitlerin koneen tapauksesta oikein sammuttavien lentomekaanikkojen nimetkin.
Loirin sukua on siis kotoisin Lappeen huudeilta.

Tässä kuvasarjassa on mukana kuva, jossa Aatun Condorin jarrupaloa sammuttavat kaverit näkyvät työn touhussa.

 
Itse luen juuri ampiaisten häädön lomassa (veneestä), Paavo Rintalan sissi luutnantti;

http://kirsinbookclub.com/kirjat/pa...-aikansa-kohuteos-ylen-101-kirjaa-vuosi-1963/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sissiluutnantti

Katso liite: 23180

Edit, lisätty tiivistetty arvostelu:
Kirjan arvosteluksi sanoisin että 6 / 10 pistettä, sisältää mielestäni liikaa siviilielämän murehtimista.
Lueskelin saman pienen tauon jälkeen ja itse antaisin helposti 8,5/10 pistettä. Yksi parhaista suomalaisista sotakirjoista.
 
Back
Top