Tämä on mielenkiintoinen teos. Vihapuhe nousee hienosti esiin ja kirjailijoiden agitointi oli niin jäätävää, että vihapuhe konkretisoitui karusti.
Kapina sytytettiin enemmänkin kynällä kuin kiväärillä.
Kirja-arvio: Kuohuva vuosi 1917 saa kasvot
Pajunkissakauppaa Helsingin Kauppatorilla Ivan Timiriasevin ottamassa kuvassa. 1917-kirjan kuvitusta. Kuva: 1917/WSOY
Kai Häggman, Teemu Keskisarja, Markku Kuisma, Jukka Kukkonen
1917
WSOY 2017. 224 s.
Historioitsijoiden
Kai Häggmanin,
Teemu Keskisarjan ja
Markku Kuisman kirjoittama ja erikoistutkija
Jukka Kukkosen kuvatoimittama
1917-historiateos lukeutuu Suomi 100 -vuoden tyylikkäimpiin juhlakirjoihin.
Historiaesseet hahmottavat olosuhteita, jotka mahdollistivat Suomen itsenäistymisen ja ruokkivat kansan kahtiajakautumista. Maamme itsenäistymisessä Keskisarja painottaa ”ainutkertaista aikaikkunaa”. Moni poikkeustila osui yksiin loppuvuonna 1917, ”Suomi tarttui tilaisuuteensa, säilytti suuntansa ja otti onnettarelta sen, minkä ansaitsikin”.
Kun
Lenin johti bolshevikkivallankumouksen Venäjälle marraskuussa 1917,
Svinhufvudin senaatti kiirehti Suomen itsenäisyysjulistusta. Lenin oli kiireinen oman vallankumouksensa kanssa eikä harannut vastaan. Kaiketi hän luotti siihen, että työläisvallankumous koittaa Suomessakin. Tärkeää oli, että keisarillista Venäjää vastaan sotinut Saksa tuki myös Suomen itsenäistymistä.
Sekasorron vuonna 1917 suomalaisen työväen vihaa lietsoivat kurjat työolot, työttömyys, ruokapula ja nälänhätä. Helsingissä kapinamieltä nostattivat myös tuhannet venäläissotilaat. Suomen valtatyhjiö salli aseistautuneet punakaartit ja suojeluskunnat - verisin seurauksin.
Kuisma kuvaa Suomen talouskehitystä 1910-luvulla vasten maailmansotaa ja Venäjän vallankumousta. Harmillisesti kirjan artikkeliin on jäänyt parikymmentä kirjoitusvirhettä, jotka tökkäävät silmään.
Kuisma osoittaa, miten maailmansota tukki Suomen kauppareittejä merille ja länteen, mutta samalla Suomen metsä- ja paperiteollisuus hyödynsi huippuunsa Venäjän vientiä sotavuosina. Vilkas Venäjän-kauppa päättyi, kun keisarikunta ajautui valtakriisiin keväällä 1917.
Häggman kirjoittaa kulttuuriväen kahtiajakautumisesta: ”Kapina sytytettiin enemmänkin kynällä kuin kiväärillä”. Valkoisten intomieliin kuuluivat kustantaja
Eino Railo ja kirjailija
Ilmari Kianto. Porvarista sosialistiksi kääntynyt kirjailija
Algot Untola agitoi puolestaan
Työmies-lehdessä - ja päätyi valkoisten käsissä mereen Helsingin edustalla keväällä 1918.
Jukka Kukkosen kuvatoimitus kirjaan on laadukas ja monipuolinen. Valokuvat näyttävät aikakauden ajanhengen, kansan köyhyyden ja vaurauden, aktivistien kiihkomielen ja valtaisat ihmismassat mielenilmauksissa. Näin kuohuva vuosi saa kasvot. Keskisarjan sanoin: ”Sodat eivät syty ja riehu itsekseen. Ihmiset niitä sytyttävät ja niissä riehuvat”.
Kai Häggman, Teemu Keskisarja, Markku Kuisma, Jukka Kukkonen1917.
www.ess.fi