Jos tuo OSS juttu olisi vahvistettavissa, niin se antaisi uskottavuutta moneen muuhun asiaan. Jos se taas on kukkua, niin sitten voidaan pitää humpuukkina kaikkea muutakin, ellei sitä erikseen saada vahvistettua.
Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
Jos tuo OSS juttu olisi vahvistettavissa, niin se antaisi uskottavuutta moneen muuhun asiaan. Jos se taas on kukkua, niin sitten voidaan pitää humpuukkina kaikkea muutakin, ellei sitä erikseen saada vahvistettua.
Jep. Puuttui vain enää tapetin vaihtaminen umpipunaiseksi sodan jälkeen. Vähän joka toinen suomalainen intonatsi muuttui sodan jälkeen varsin "maltilliseksi" ja oli suorastaan vastustanut natsikomentoa......joo joo.
Väittävät, että yksi miehistön jäsen selviytyi hengissä. Vietti loppuelämänsä Neuvostoliitossa.
vlad
Respected Leader
Hyllyssäni oli lojunut jo jonkin aikaa Neal Bascombin teos "Tähtäimessä Eichmann" mutta vasta nyt sain teoksen luettua.
Uskoisin, että tämän foorumin lukijoille Adolf Eichmann on enemmän kuin tuttu - moni on kenties perehtynyt hänen elämäänsä hyvinkin tarkoin elämäkertojen ja historiankirjoitusten kautta. En ole lukenut Eichmannin elämäkertoja mutta henkilönä hänen tarinansa (elämänsä) on tuttuakin tutumpi aina Mossadin suorittamaan oivalliseen operaatioon ja tuomitsemiseen ja hirttämiseen saakka. Hiukan syvällisemmin lukemistassani kirjoissa Eichmannin roolia on käsitelty Ladislaus Löbin teoksessa "Sopimus saatanan kanssa", kirja itsessään on enemmänkin unkarinjuutalaisen Rezsö Kasztnerin tarina, jossa toisen maailmansodan tapahtumien myötä Eichmann saa merkittävän roolin kun unkarinjuutalaisten kohtalosta käydään kauppaa. Mutta Tähtäimessä Eichmanniin...
Kirjoittaja Neal Bascomb kirjan (ja tarinan) historiallisuudesta huolimatta on onnistunut kirjoittamaan kirjan todella vetävällä ja kiehtovalla tyylillä, jos ei tietäisi mikä kirjan tarinan tausta todellisuudessa on sitä voisi jopa kuvitella fiktiiviseksi kertomukseksi ihmismetsästyksestä - toisinaan totuus on tarua ihmeellisempää ja todellisesta elämästä ja todellisen elämän tapahtumista on ammennettavissa vaikka kuinka uskomattomalta tuntuvia tarinoita. Kirjallisesti siis valittu tyyli on mielenkiintoinen ja miellyttävä ja sopii kirjan aiheeseen todella mainiosti - olennaisesti paremmin kuin kuivakka tieteellinen kertomistyyli/-tapa.
Kirjassa on myös oivallisella tavalla nostettu esille Mossadin agenttien tunteita heidän suorittaessa tehtävää ja etenkin sen jälkeen kun he ovat onnistuneet vangitsemaan Adolf Eichmannin - kerronta siitä millaisten tuntemusten valtaan agentit tuolloin vajosivat on mielenkiintoinen raapaisu ihmismieleen ja se millainen vaikutus alistuneenoloisella ja apaattisella - nöyrällä - Eichmannilla oli ihmismieliin on kieltämättä kiehtovaa luettavaa. Alkuun olisin voinut kuvitella, että tunneskaala olisi ollut voimakas mutta etenkin toiseen suuntaan - nyt tunneskaala oli voimakas mutta siinä korostui ahdistavuus, synkkämielisyys - masennus ja voimakkaat selkeällä tapaa masentuneen ja ahdistuneen ihmisen mieleen vaikuttavat reaktiot. (Omaa kokemusta kyseisestä aiheesta on laajaltikin - myös ammatillista - joten tässä suhteessa havainnot olivat mielenkiintoisia).
Hyvää oli myös se, että Adolf Eichmannille annettiin tilaa kirjassa myös kaappauksen suorittamisen jälkeen ja hänen käyttäytymistään ja ajatuksiaan kuvattiin - ihmiset saattoivat nähdä se millaisena hän itsensä koki ja sen muokkasiko tapahtuma häntä sitten juurikaan, näkikö ja kokiko hän tekonsa oikeutettuina pidätyksen jälkeenkin - sen, että hänellä oli merkittävä rooli siinä, että ne miljoonat juutalaiset onnistuttiin kuljettamaan tuhoamisleireille/keskitysleireille ja tämä tehtävä kaikessa julmuudessaan onnistui näinkin hyvin. Saksalainen virkamies osaa myös olla tehokas... vaikka toisinaan byrokraattinen!
Tuomion langettamisenkaan jälkeen Eichmann ei osoittanut katumusta: "En ole tehnyt syntiä. Välini Jumalan kanssa ovat selvät. En ole syyllinen. En ole tehnyt mitään väärää. En kadu". (sivu 387).
Niin - hän sanoi suorittaneensa hänelle annetun tehtävän ja sotilaana hän katsoi olevansa velvollinen suorittamaan tehtävän - noudattamaan käskyä. Kysymys tietenkin on siitä, että kuinka pitkälle voi kätkeytyä tämän puolustuksen taakse, missä on se raja jonka jälkeen on kannettava henkilökohtainen vastuu teoista eikä voi enää vedota "sotilaan velvollisuuteen noudattaa käskyä".
En nyt spekuloi sillä kuinka paljon todellisia tapahtumia on jouduttu jättämään kertomatta kirjassa, olettaen ei välttämättä kovinkaan paljon, koska kirja on kirjoitettu tämän vuosituhannen puolella ja täten tarve suojella operaatioon osallistuneita ihmisiä on olennaisesti vähäisempi. Tietyissä kohdin kirjassa on eroja verrattuna siihen mitä olen aiemmin operaatiosta lukenut, tosin nämä aiemmin lukemani kirjoitukset ovat enemmän artikkeleja ja yksityishenkilöiden katsauksia tai puolidokumentaarisia tieteellisiä kirjoituksia - eivät kattavia kunnolla pohjustettuja kirjoituksia/kirjoja.
vlad.
Uskoisin, että tämän foorumin lukijoille Adolf Eichmann on enemmän kuin tuttu - moni on kenties perehtynyt hänen elämäänsä hyvinkin tarkoin elämäkertojen ja historiankirjoitusten kautta. En ole lukenut Eichmannin elämäkertoja mutta henkilönä hänen tarinansa (elämänsä) on tuttuakin tutumpi aina Mossadin suorittamaan oivalliseen operaatioon ja tuomitsemiseen ja hirttämiseen saakka. Hiukan syvällisemmin lukemistassani kirjoissa Eichmannin roolia on käsitelty Ladislaus Löbin teoksessa "Sopimus saatanan kanssa", kirja itsessään on enemmänkin unkarinjuutalaisen Rezsö Kasztnerin tarina, jossa toisen maailmansodan tapahtumien myötä Eichmann saa merkittävän roolin kun unkarinjuutalaisten kohtalosta käydään kauppaa. Mutta Tähtäimessä Eichmanniin...
Kirjoittaja Neal Bascomb kirjan (ja tarinan) historiallisuudesta huolimatta on onnistunut kirjoittamaan kirjan todella vetävällä ja kiehtovalla tyylillä, jos ei tietäisi mikä kirjan tarinan tausta todellisuudessa on sitä voisi jopa kuvitella fiktiiviseksi kertomukseksi ihmismetsästyksestä - toisinaan totuus on tarua ihmeellisempää ja todellisesta elämästä ja todellisen elämän tapahtumista on ammennettavissa vaikka kuinka uskomattomalta tuntuvia tarinoita. Kirjallisesti siis valittu tyyli on mielenkiintoinen ja miellyttävä ja sopii kirjan aiheeseen todella mainiosti - olennaisesti paremmin kuin kuivakka tieteellinen kertomistyyli/-tapa.
Kirjassa on myös oivallisella tavalla nostettu esille Mossadin agenttien tunteita heidän suorittaessa tehtävää ja etenkin sen jälkeen kun he ovat onnistuneet vangitsemaan Adolf Eichmannin - kerronta siitä millaisten tuntemusten valtaan agentit tuolloin vajosivat on mielenkiintoinen raapaisu ihmismieleen ja se millainen vaikutus alistuneenoloisella ja apaattisella - nöyrällä - Eichmannilla oli ihmismieliin on kieltämättä kiehtovaa luettavaa. Alkuun olisin voinut kuvitella, että tunneskaala olisi ollut voimakas mutta etenkin toiseen suuntaan - nyt tunneskaala oli voimakas mutta siinä korostui ahdistavuus, synkkämielisyys - masennus ja voimakkaat selkeällä tapaa masentuneen ja ahdistuneen ihmisen mieleen vaikuttavat reaktiot. (Omaa kokemusta kyseisestä aiheesta on laajaltikin - myös ammatillista - joten tässä suhteessa havainnot olivat mielenkiintoisia).
Hyvää oli myös se, että Adolf Eichmannille annettiin tilaa kirjassa myös kaappauksen suorittamisen jälkeen ja hänen käyttäytymistään ja ajatuksiaan kuvattiin - ihmiset saattoivat nähdä se millaisena hän itsensä koki ja sen muokkasiko tapahtuma häntä sitten juurikaan, näkikö ja kokiko hän tekonsa oikeutettuina pidätyksen jälkeenkin - sen, että hänellä oli merkittävä rooli siinä, että ne miljoonat juutalaiset onnistuttiin kuljettamaan tuhoamisleireille/keskitysleireille ja tämä tehtävä kaikessa julmuudessaan onnistui näinkin hyvin. Saksalainen virkamies osaa myös olla tehokas... vaikka toisinaan byrokraattinen!
Tuomion langettamisenkaan jälkeen Eichmann ei osoittanut katumusta: "En ole tehnyt syntiä. Välini Jumalan kanssa ovat selvät. En ole syyllinen. En ole tehnyt mitään väärää. En kadu". (sivu 387).
Niin - hän sanoi suorittaneensa hänelle annetun tehtävän ja sotilaana hän katsoi olevansa velvollinen suorittamaan tehtävän - noudattamaan käskyä. Kysymys tietenkin on siitä, että kuinka pitkälle voi kätkeytyä tämän puolustuksen taakse, missä on se raja jonka jälkeen on kannettava henkilökohtainen vastuu teoista eikä voi enää vedota "sotilaan velvollisuuteen noudattaa käskyä".
En nyt spekuloi sillä kuinka paljon todellisia tapahtumia on jouduttu jättämään kertomatta kirjassa, olettaen ei välttämättä kovinkaan paljon, koska kirja on kirjoitettu tämän vuosituhannen puolella ja täten tarve suojella operaatioon osallistuneita ihmisiä on olennaisesti vähäisempi. Tietyissä kohdin kirjassa on eroja verrattuna siihen mitä olen aiemmin operaatiosta lukenut, tosin nämä aiemmin lukemani kirjoitukset ovat enemmän artikkeleja ja yksityishenkilöiden katsauksia tai puolidokumentaarisia tieteellisiä kirjoituksia - eivät kattavia kunnolla pohjustettuja kirjoituksia/kirjoja.
vlad.
Rajajääkäri
Ylipäällikkö
Kirjahyllyssäni on tämä teos ja luettu on. Mielenkiintoinen ja suositeltava. Antaa myös hyvän kuvan Mossadin tehokkaasta toiminnasta. Ei ollut Eichmannin elo ja elintaso mikään ruusuinen uudessa kotimaassa Argentiinassa, koko ajan sai katsella olkansa yli ja olla varovainen.
tulikomento
Supreme Leader
Ihan samaa olen minäkin ihmetellyt jo toista vuotta. Kirja on loppuunmyyty eikä sitä tunnu saavan edes divareista.
taktinen taistelumajava
Kapteeni
Kirjasto on keksitty.
Stamford
Alikersantti
Eipä löytynyt viime viikolla sieltäkään.
vlad
Respected Leader
Kuten kirjan lukijat (tai tapauksen tuntijat) tietävät, meinasi Mossadkin mennä ensin halpaan kun heidän agenttinsa teki täydellisen väärän tulkinnan Eichmannin asuinolojen ja sopimuksessa esiintyneen nimen perusteella. Mossadinkin piirissä oli ilmeisen vankka lähtöolettamus sille, että Eichmannin kaltainen henkilö on tavalla tai toisella kerännyt rikkauksia itselleen sodan aikana ja näin pyrkinyt varmistamaan itselleen tulevaisuuden sodan jälkeen jos/kun käy siten, että sota päättyy tappioon ja enteitä tähän oli jo riittävästi esim. tuolloin kun Eichmann operoi Unkarissa ja toteutti unkarinjuutalaisten massiiviset siirrot.
Tiedä olisiko Mossad koskaan päässyt uudelleen Eichmannin jäljille jollei saksalainen Fritz Bauer olisi ollut riittävän määrätietoinen ja painostanut israelilaisia uudelleen toimintaan? Ja toisaalta Mossadin suorittama ensimmäinen tarkistus Eichmannin henkilöllisyyden suhteen oli todella puutteellisesti ja pikaisesti suoritettu, joten tapauksen yhteydessä oli riittämiin tuuria, että lopulta Adolf Eichmann saatiin oikeuteen Israelin maaperälle.
vlad.
Kysy kirjastosta kaukolainausta. Tilaavat kirjan jonkun toisen kylän kirjastosta. Maksaa vajaan kympin vähän kirjastosta riippuen.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu
BlackFox
Ylipäällikkö
Ihan mielenkiintoinen kirja tuo Mossadista kertova.
http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/salainen-lasti-maailman-vaarallisimmat-salakuljettajat/
Kirja kertoo vanhoista neuvostolentäjistä mitkä kuljettavat kaikkea.
Antaa aika karun kuvan, mutta selittää miten sinne lähi-itään niitä aseita virtaa tai africaan.
http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/salainen-lasti-maailman-vaarallisimmat-salakuljettajat/
Kirja kertoo vanhoista neuvostolentäjistä mitkä kuljettavat kaikkea.
Antaa aika karun kuvan, mutta selittää miten sinne lähi-itään niitä aseita virtaa tai africaan.
vlad
Respected Leader
Michael Bar-Zohar & Nissoim Mishal: Mossad.
Sopivaa jatkumoa jokin aika sitten lukemalleni opukselle Adolf Eichmannin "metsästyksestä". Tässä kirjassa käydään läpi Mossadin vaiheikkaan historian onnistumisia sekä muutamia epäonnistumisia, samalla kirja on oivallinen läpileikkaus Mossadin historiaan ja sen johtoon - lukuisa organisaation johdossa palvellut ramsad saa kiitettävällä tavalla huomiota. Kirjasta olisi kenties saanut vieläkin paremman jos lopussa olisi ollut lyhyt henkilögalleria, jossa olisi käyty läpi tunnetut ramsadit, joista voidaan, turvallisuutta vaarantamatta, mainita muutama henk.koht. seikka (pokkariversiossa tällaista ei ainakaan ollut).
Tietenkin kirjaa lukiessani väkisinkin oli mietittävä, että missä määrin ajankohtaisemmista operaatioista oli jätettävä seikkoja ja tapahtumia edelleen kertomatta, tai jätettävä huomiotta sellaisia henkilöitä joiden mainitseminen edes ohimennen saattaisi vaarantaa henkilön turvallisuuden tai tulevia tehtäviä. Toisaalta kirja on mielestäni hyvin avoin ja rehellisenoloinen - siitä huolimatta, että se kertoo salaisesta palvelusta, ja kirjan perusteella saa mielestäni luotettavan kuvan Mossadin toiminnasta ja siitä mihin se (ja Israel) on valmis kun kyse on valtion turvallisuudesta tai juutalaisten turvallisuudesta (kansana tai jopa yksilöinä).
En osaa varmuudella sanoa, että missä määrin kirja antaa yksiulotteisen kuvan siitä kuinka onnistuneita Mossadin operaatiot ovat (yleisesti israelilaisten operaatiot tuntuvat onnistuvan hyvin ja olevan olennaisesti paremmin suunniteltuja ja paremmin organisoituja) mutta toisaalta kirjan perusteella uskaltaisin tehdä sen päätelmän, että Lähi-idässä Mossad on selkeällä tavalla etulyöntiasemassa ja Israelin yhteiskunnallinen tilanne osaltaan saa aikaan sen, että Mossadilla on tämä etulyöntiasema. Sellainen tuntuma on (yleisemminkin), että israelilaisten onnistuu yleensä paremmin saada myyriään vihollisen "sisäpiiriin" tai onnistuvat yleisesti ottaen paremmin salaisissa operaatioissa vihollisten sisäpiiriä tai salaisia tutkimuskohteita vastaan.
Israelin alueellisista vihollisista lukuisat ovat (tai ovat olleet) diktatuureja tai semi-diktatuureja, niissä on runsaasti sisäisiä kansanryhmien välisiä ongelmia sekä uskonnollisia ongelmia (shiiat ja sunnit), useissa valta on vaihtunut kerran tai jopa useammin väkivaltaisesti - demokratianperinne on olematon, lukuisat maat ovat korruptoituneita - mikä helpottaa työtä olennaisesti, koska ihmiset ovat valmiit vaihtamaan tietoja rahaan ja toisaalta rahalla saa helpohkosti ostettua henkilöitä, joiden lojaalius ei ole täysin valtiojohdon takana. Näihin verrattuna Israel on olennaisesti paremmassa asemassa ja juutalaisuuden kautta sillä on yhdistävä tekijä, joka auttaa usein jopa globaalissa toiminnassa. Toki juutalaisetkaan eivät ole yhtenäinen joukkio ja on ryhmiä, jotka eivät edes hyväksy Israelin valtion olemassa oloa mutta silti tilanne on olennaisesti parempi mitä huomattavasti haavoittuvaisemmissa vihollismaissa.
Yllä olevaan kun lisätään sitten se, että pääsääntöisesti operaatiot tuntuvat olevan paremmin suunniteltuja, taustoitettuja, harkitumpia, miehet paremmin koulutettuja etc. niin asetelma on se, että Mossad on siinä asemassa globaalisti missä on ja naapurimaiden turvallisuusorganisaatiot "puuhastelevat" usein toisilla pelimerkeillä ja niillä tuntuu energiaa tuhlautuvan usein todella paljon myös ns. sisäisten uhkatekijöiden kukistamiseen tms. Mikä olisi ollut Mossadin tulevaisuus jos Iso-Isserin (Isser Be'eri) organisaatio olisi lähtenyt hänen viitoittamalle tielle? Olisiko se kyennyt kehittymään nähdynlaiseksi voimatekijäksi vai olisiko se enemmänkin käsikassara toteuttamaan kidutuksia, murhia, poliittista väkivaltaa etc?
vlad.
Sopivaa jatkumoa jokin aika sitten lukemalleni opukselle Adolf Eichmannin "metsästyksestä". Tässä kirjassa käydään läpi Mossadin vaiheikkaan historian onnistumisia sekä muutamia epäonnistumisia, samalla kirja on oivallinen läpileikkaus Mossadin historiaan ja sen johtoon - lukuisa organisaation johdossa palvellut ramsad saa kiitettävällä tavalla huomiota. Kirjasta olisi kenties saanut vieläkin paremman jos lopussa olisi ollut lyhyt henkilögalleria, jossa olisi käyty läpi tunnetut ramsadit, joista voidaan, turvallisuutta vaarantamatta, mainita muutama henk.koht. seikka (pokkariversiossa tällaista ei ainakaan ollut).
Tietenkin kirjaa lukiessani väkisinkin oli mietittävä, että missä määrin ajankohtaisemmista operaatioista oli jätettävä seikkoja ja tapahtumia edelleen kertomatta, tai jätettävä huomiotta sellaisia henkilöitä joiden mainitseminen edes ohimennen saattaisi vaarantaa henkilön turvallisuuden tai tulevia tehtäviä. Toisaalta kirja on mielestäni hyvin avoin ja rehellisenoloinen - siitä huolimatta, että se kertoo salaisesta palvelusta, ja kirjan perusteella saa mielestäni luotettavan kuvan Mossadin toiminnasta ja siitä mihin se (ja Israel) on valmis kun kyse on valtion turvallisuudesta tai juutalaisten turvallisuudesta (kansana tai jopa yksilöinä).
En osaa varmuudella sanoa, että missä määrin kirja antaa yksiulotteisen kuvan siitä kuinka onnistuneita Mossadin operaatiot ovat (yleisesti israelilaisten operaatiot tuntuvat onnistuvan hyvin ja olevan olennaisesti paremmin suunniteltuja ja paremmin organisoituja) mutta toisaalta kirjan perusteella uskaltaisin tehdä sen päätelmän, että Lähi-idässä Mossad on selkeällä tavalla etulyöntiasemassa ja Israelin yhteiskunnallinen tilanne osaltaan saa aikaan sen, että Mossadilla on tämä etulyöntiasema. Sellainen tuntuma on (yleisemminkin), että israelilaisten onnistuu yleensä paremmin saada myyriään vihollisen "sisäpiiriin" tai onnistuvat yleisesti ottaen paremmin salaisissa operaatioissa vihollisten sisäpiiriä tai salaisia tutkimuskohteita vastaan.
Israelin alueellisista vihollisista lukuisat ovat (tai ovat olleet) diktatuureja tai semi-diktatuureja, niissä on runsaasti sisäisiä kansanryhmien välisiä ongelmia sekä uskonnollisia ongelmia (shiiat ja sunnit), useissa valta on vaihtunut kerran tai jopa useammin väkivaltaisesti - demokratianperinne on olematon, lukuisat maat ovat korruptoituneita - mikä helpottaa työtä olennaisesti, koska ihmiset ovat valmiit vaihtamaan tietoja rahaan ja toisaalta rahalla saa helpohkosti ostettua henkilöitä, joiden lojaalius ei ole täysin valtiojohdon takana. Näihin verrattuna Israel on olennaisesti paremmassa asemassa ja juutalaisuuden kautta sillä on yhdistävä tekijä, joka auttaa usein jopa globaalissa toiminnassa. Toki juutalaisetkaan eivät ole yhtenäinen joukkio ja on ryhmiä, jotka eivät edes hyväksy Israelin valtion olemassa oloa mutta silti tilanne on olennaisesti parempi mitä huomattavasti haavoittuvaisemmissa vihollismaissa.
Yllä olevaan kun lisätään sitten se, että pääsääntöisesti operaatiot tuntuvat olevan paremmin suunniteltuja, taustoitettuja, harkitumpia, miehet paremmin koulutettuja etc. niin asetelma on se, että Mossad on siinä asemassa globaalisti missä on ja naapurimaiden turvallisuusorganisaatiot "puuhastelevat" usein toisilla pelimerkeillä ja niillä tuntuu energiaa tuhlautuvan usein todella paljon myös ns. sisäisten uhkatekijöiden kukistamiseen tms. Mikä olisi ollut Mossadin tulevaisuus jos Iso-Isserin (Isser Be'eri) organisaatio olisi lähtenyt hänen viitoittamalle tielle? Olisiko se kyennyt kehittymään nähdynlaiseksi voimatekijäksi vai olisiko se enemmänkin käsikassara toteuttamaan kidutuksia, murhia, poliittista väkivaltaa etc?
vlad.
1 jäseneltä Vinya, Kuopio, Pohjois-Savo, Finland, 1. heinäkuuta 2011
Pohjoiskorealaisen terroristitytön uskomaton tarina.
"Vangitsevan kiehtova" -Jean P. Sasson, "Prinsessan" tekijä
Sieluni kyyneleet on tosikertomus pohjoiskorealaisesta tytöstä, josta tuli 115 ihmisen murhaaja. Kahdeksantoistavuotias Kim Hyun Hee viedään suoraan yliopistosta armeijan salaiselle leirille, jossa koulutetaan erikoisagentteja lännenvastaiseen taisteluun. Hän oppii ajamaan autoa suurilla nopeuksilla, korjaamaan ja kokoamaan aseita, vakoilemaan, varastamaan ja tappamaan. Agentin loppututkinnon jälkeen hän matkustaa Eurooppaan ja perehtyy siellä japanilaisen turistin rooliin, jota tuleva "suuri tehtävä" edellyttää. Kun kaikki on valmista, Kim Hyun Hee saa Pohjois-Korean johtajan Kim Il Sungin allekirjoittaman kirjeen, joka sisältää ohjeet eteläkorealaisen matkustajakoneen tuhoamiseksi.
Tästä terroriteosta kerrottiin laajasti maailman lehdistössä ennen Söulin olympialaisia.
Sieluni kyyneleet on karmaiseva kuvaus suljetusta yhteiskunnasta, missä oikea ja väärä, hyvä ja paha, orjuus ja vapaus saavat sen merkityksen minkä Puolue niille antaa, ja jossa lapset kasvatetaan jo kehdosta palvelemaan yksioikoisia ideologisia päämääriä. Kim Hyun Heekin uskoi vilpittömästi tuottavansa kunniaa isänmaalleen ja perheelleen, kunnes joutui oikeussalissa kasvotusten lentokoneuhrien omaisten vihan ja surun kanssa. Vasta silloin hän tajusi tekonsa hirvittävyyden.
"Purskahdin itkuun ja hoin mielessäni yhtä sanaa: 'Äiti'."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kim_Hyon-hui
Viimeksi muokattu:
JR49
Respected Leader
@Ikarus, Lentokoneita-säikeessä vihjasit kuuluisista luodinkestävistä viiksistä F-105:ien yhteydessä. Oletko siis lukenut Ed Rasimuksen muistelmat Ukkosen jyrinää, Thunderchie-lentäjänä Vietnamissa?
Aivan uskomattoman hyvä kirja, suosittelen.
Minulla oli jossain vaiheessa fiksaatio saada paljon tietoa Vietnamin ilmasodasta.
Randy Zahnin Cobra-pilotti toi siihen edellisen lisäksi helpotusta.
Edit: Stephen Coontsin Paholaislentäjät teki suuren vaikutuksen nuorukaisena. Jalkaväkimuseossa oli myytävänä halvalla kirja Air war Vietnam vuodelta 1978. Ilmavoimien historiaa taistelutehtävien valottamana.
Aivan uskomattoman hyvä kirja, suosittelen.
Minulla oli jossain vaiheessa fiksaatio saada paljon tietoa Vietnamin ilmasodasta.
Randy Zahnin Cobra-pilotti toi siihen edellisen lisäksi helpotusta.
Edit: Stephen Coontsin Paholaislentäjät teki suuren vaikutuksen nuorukaisena. Jalkaväkimuseossa oli myytävänä halvalla kirja Air war Vietnam vuodelta 1978. Ilmavoimien historiaa taistelutehtävien valottamana.
Ikarus
Respected Leader
Olen lukenut. Parhaita ilmasotakirjoja mitä on vastaan tullut.
Pelokkaan nuoren luutnantin (hävittäjällä lentäjän) kasvu hävittäjälentäjäksi.
Ehdottomasti suosittelen minäkin, jos ilmasotahistoria kiinnostaa edes vähän.
Tuo Zahnin Corba-pilotti kirjahyllystä löytyy myös.
Hyvä kirja sekin, ei Rasimuksen Ukkosen Jyrinää veroinen, mutta sen ylittäminen on vaikeaa keneltä tahansa.
edit: corba-pilotti...
Viimeksi muokattu:
tulikomento
Supreme Leader
Marshall L. Michell: "Clashes - Air combat over North Vietnam 1965-1972"
Tämä on ehdottomasti genren perusteos. USAF:n evp. upseerin tutkielma jokseenkin kaikista merkittävistä tuon sodan aikaisista ilmataisteluista. Kirjassa käsitellään doktriinit, kalusto, lentäjien koulutustaso ym. ja näiden vaikutukset ilmasotatoimiin millintarkasti.
Itse aloitin oman tutustumismatkani Vietnamin sodan ilmasotatoimiin juuri tämän opuksen lukemisella. Sitten lähdin laajentamaan valikoimaa pilottien muistelmiin ja konetyyppikohtaisiin historiikkeihin.
Pohjois-Vietnamin näkövinkkelistä ei ole paljoa kirjoitettu. Oikeastaan ainoa aihetta käsittelevä kirja mikä tulee mieleen on Roger Bonifacen "MiGs over North Vietnam: The Vietnamese People's Air Force in combat 1965-1975". Ihan luettava, mutta kannattaa suhtautua tietynlaisella kriittisyydellä jos meinaatte tämän lukaista.
vlad
Respected Leader
Josef Goebbels on varmasti suurimmalle osalle ikäluokkani suomalaisia tuttu henkilö 1900-luvun historiassa ja natsi-Saksan historiassa - Roger Manvellin ja Heinrich Fraenkelin Goebbels - Kolmannen valtakunnan propagandaministeri tuo yhden näkökulman lisää tähän 1900-luvun historian merkkihenkilöön, jokaisella on tietty oikeus omaan mielipiteeseensä mutta teoistaan huolimatta, tai juuri niistä johtuen, pidän Goebbelsiä eräänä 1900-luvun merkkihenkilönä.
Muistelen joskus 90-luvun alkuvuosina lukeneeni Goebbelsin Lopun alku teoksen, samoin hänen henkilöhistoriansa on tullut tutuksi lukuisien kirjojen ja dokumenttien kautta mutta kaikesta huolimatta näiden (dokumenttien siis) välittämä kuva on tavallaan pinnallinen ja sikäli yksipuolinen, että Goebbels yksityishenkilönä jää piiloon tai jää usein kovin vähälle käsittelylle, jolloin hänen rakkaussuhteensa ja perhesuhteensa jäävät kovin vaillinaiselle käsittelylle. Tässä Manvellin ja Fraenkelin teoksessa tämäkin puoli Goebbelsista sai riittävällä tavalla huomiota, nousematta kuitenkaan (minusta) liian suureen rooliin. Samoin Manvellin ja Fraenkelin teoksessa Goebbels propagandaministerinä sai kiitettävällä tapaa huomiota ja etenkin hänen työskentelytapoihin kiinnitettiin huomiota ja valotettiin häntä tätä kautta ja hän sai "lihaa luiden" ympärille.
Tietenkin kokonaisuutena kirjan mielenkiintoista antia oli sota-ajan kuvauksen ohella kuvaus nuoruudesta ja siitä kuinka Goebbels eteni hierarkiassa ylöspäin ja pääsi aina vaan vastuullisempiin asemiin, ja tässä kohdin on todettava, että Goebbels oli hyvin määrätietoinen henkilö mutta toisaalta valmis myös hyvin rohkeisiin puolenvaihtoihin jos oletti tai laski sellaisen hyödyttävän olennaisella tapaa hänen omaa urakehitystään. Tietyissä tapauksissa Goebbelsiä voisi myös kuvata sanalla häikäilemätön.
On pakko todeta, että olipa Goebbels sitten persoonana millainen tahansa ja edustipa hän millaisia arvoja ja millaista yhteiskuntaa tahansa niin se määrätietoisuus jolla hän paneutui työhönsä ja se intohimo ja voima jolla hän toimi on tavallaan hyvin ihailtavaa. Hän todellakin teki kaikkensa kehittyäkseen paremmaksi ja kehittääkseen propagandaa entistäkin paremmaksi ja hän ymmärsi mikä vaikutus puheella on kirjoittamiseen verrattuna ja mikä vaikutus esiintymisellä on siihen kuinka viestin saa perille ja kuinka kansan voi saada aatteen puolelle. Toisaalta kovinkaan usein se ei ollut todella hienostunutta vaan ennemminkin toistoon, intohimoon, voimaan ja esiintymiseen perustuvaa propagandaa - mutta se oli suunnattu pääasiassa oikeaan yleisöön ja siten, että sillä yleisö saatiin puolelle. Ajatus voi olla se, että mitä muutamasta tuhannesta intellektuellista jos liikkeen takana on miljoonia kansalaisia!
Teokseen verrattuna Goebbelsin julkinen kuva on ehkäpä hiukan liian yksiulotteinen ja monelle ensinnä tulee mieleen propaganda sekä omien lasten tappaminen (ja ollakseni rehellinen, en muistanut entuudestaan sitä, että juuri Magda Goebbels oli niin voimakkaasti lasten murhaamisen kannalla eikä ollut valmis hyväksymään aviomiehensä ehdotusta pakenemisesta - toisaalta se liene mahdottomuus Magdalle, johtuen hänen palvovasta suhteesta Führeriin).
***
Wendy Lower: Hitlerin raivottaret - saksalaisnaisia natsien kuolemankentillä.
Ollakseni rehellinen niin teoksen nimi oli sellainen, että se likimain "esti" minua ryhtymästä lukemaan teosta - sana "raivottaret" oli vain niin provosoiva sana nimessä ettei se miellyttänyt minua ja syntyi alkuun mielikuva kirjasta, joka on hyvin asenteellinen ja sensaatiohakuinen. Mutta koska aihe oli kiintoisa eli se käsitteli saksalaisnaisten roolia kansallissosialistisen Saksan kuolemankentillä ja etenkin näkökulmasta, jossa ehdottomat sotarikolliset eli julmat keskitysleirivartijat jätettiin huomiotta - muutaman maininnan saivat osakseen, kirja herätti kuitenkin nimestä huolimatta kiinnostusta ja päätin lukea sen (ostettuani sen ensin).
Onneksi Lower tyytyi vain nimessä voimakkaan provosoivaan ilmaukseen, kirja itsessään oli loppujen lopuksi mielenkiintoinen ja provosoimattomasti kirjoitettu teos, jossa useiden saksalaisnaisten näkökulmasta tarkasteltiin naisten roolia näillä kuolemankentillä. Mukana oli sairaanhoitajia, jotka olivat osallisena niin eutanasiaohjelmassa kuin myös sitten rintamalla hoitamassa haavoittuneita ja joutuen täten vähintäänkin todistamaan hirmutekoja joiden kohteena olivat miehitettyjen alueiden asukkaat.
Samoin huomion saivat myös ne lukuisat sihteerit, jotka vain tekivät työtään Gestapon ja/tai miehityshallinnon alaisuudessa ja jotka välillisesti olivat mukana sotarikoksissa ja jopa joukkotuhonnassa, ja osan kohdalla toiminta ei ollut enää välillistä päätösten välittämistä vaan aktiivista toimintaa, jossa otettiin myös rooli tekijänä.
Yhtälailla osansa saivat myös naiset upseereiden ja virkailijoiden vaimoina ja sen millaisen roolin he tällöin ottivat, ja etenkin siellä idässä (jonka tapahtumista pääosa aineistosta tuli) moni otti muutakin kuin passiivisen sivustaseuraajan tai vaimon roolin - roolina oli siis olla myös aktiivinen toimija ts. mikä tarkoitti vähintäänkin juutalaisten tms. paikallisten hyödyntämistä työntekijöinä mutta useiden kohdalla mukaan tuli myös väkivaltainen käyttäytyminen ja jopa murhaaminen.
Kirjassa aiheellisesti kritisoidaan sitä roolia mikä etenkin Itävallassa ja Länsi-Saksassa oli sodan jälkeen kuin myös sitä roolia minkä naiset usein ottivat ja naisellisuuteensa vedoten vetäytyivät vastuusta ja usein myös oikeuslaitos sodan jälkeen (etenkin lännessä) lähti siitä lähtökohdasta liikkeelle ettei nainen voinut olla julma tunteeton tappaja - se ei kuulu naisellisuuteen ja tämä epäilemättä pelasti jopa tuhannet naiset tuomiolta. Sen sijaan DDR:n puolella kohtelu oli usein olennaisesti ankarampaa vaikka sielläkin naisen asema huomioitiin eikä häntä välttämättä pidetty niin tunteettomana tappajana millaisina miehiä pidettiin. Toisaalta Itä-Saksan puolella kuulustelutkin olivat varmasti toisenluokan tapahtumia vrt. Länsi-Saksa, ne saattoivat kestää kuukausia ja niissä kuulusteltava murrettiin ja saatiin tunnustamaan tekoja (aivan eri asia on se, että olisiko länsimainen tuomioistuin edes hyväksynyt tällaisia tunnustuksia). Siinä missä moni Erna Petrin (DDR:n alueella tuomittu saksalaisnainen, upseerin vaimo) kanssasisar lännessä selvisi vastaavista teoistaan tuomiotta (Petrin tapauksessa pahoinpitelyjä ja kuuden juutalaislapsen murhaaminen ampumalla) itäsaksalainen oikeuslaitos tuomitsi tekonsa tunnustaneen Petrin elinkautiseen vankeusrangaistukseen ja hänen miehensä Horst Petri tuomittiin kuolemaan - giljotiinilla. Erna Petri vapautettiin 1992 eli aikana jolloin Saksat olivat jo yhdistyneet.
Kaikkiaan ihan mielenkiintoinen teos ja avasi sellaista näkökulmaa johon ei niin kovinkaan aktiivisesti ole kiinnitetty huomiota - tavallisten naisten rooliin natsi-Saksassa. Nimeään parempi teos!
vlad.
Muistelen joskus 90-luvun alkuvuosina lukeneeni Goebbelsin Lopun alku teoksen, samoin hänen henkilöhistoriansa on tullut tutuksi lukuisien kirjojen ja dokumenttien kautta mutta kaikesta huolimatta näiden (dokumenttien siis) välittämä kuva on tavallaan pinnallinen ja sikäli yksipuolinen, että Goebbels yksityishenkilönä jää piiloon tai jää usein kovin vähälle käsittelylle, jolloin hänen rakkaussuhteensa ja perhesuhteensa jäävät kovin vaillinaiselle käsittelylle. Tässä Manvellin ja Fraenkelin teoksessa tämäkin puoli Goebbelsista sai riittävällä tavalla huomiota, nousematta kuitenkaan (minusta) liian suureen rooliin. Samoin Manvellin ja Fraenkelin teoksessa Goebbels propagandaministerinä sai kiitettävällä tapaa huomiota ja etenkin hänen työskentelytapoihin kiinnitettiin huomiota ja valotettiin häntä tätä kautta ja hän sai "lihaa luiden" ympärille.
Tietenkin kokonaisuutena kirjan mielenkiintoista antia oli sota-ajan kuvauksen ohella kuvaus nuoruudesta ja siitä kuinka Goebbels eteni hierarkiassa ylöspäin ja pääsi aina vaan vastuullisempiin asemiin, ja tässä kohdin on todettava, että Goebbels oli hyvin määrätietoinen henkilö mutta toisaalta valmis myös hyvin rohkeisiin puolenvaihtoihin jos oletti tai laski sellaisen hyödyttävän olennaisella tapaa hänen omaa urakehitystään. Tietyissä tapauksissa Goebbelsiä voisi myös kuvata sanalla häikäilemätön.
On pakko todeta, että olipa Goebbels sitten persoonana millainen tahansa ja edustipa hän millaisia arvoja ja millaista yhteiskuntaa tahansa niin se määrätietoisuus jolla hän paneutui työhönsä ja se intohimo ja voima jolla hän toimi on tavallaan hyvin ihailtavaa. Hän todellakin teki kaikkensa kehittyäkseen paremmaksi ja kehittääkseen propagandaa entistäkin paremmaksi ja hän ymmärsi mikä vaikutus puheella on kirjoittamiseen verrattuna ja mikä vaikutus esiintymisellä on siihen kuinka viestin saa perille ja kuinka kansan voi saada aatteen puolelle. Toisaalta kovinkaan usein se ei ollut todella hienostunutta vaan ennemminkin toistoon, intohimoon, voimaan ja esiintymiseen perustuvaa propagandaa - mutta se oli suunnattu pääasiassa oikeaan yleisöön ja siten, että sillä yleisö saatiin puolelle. Ajatus voi olla se, että mitä muutamasta tuhannesta intellektuellista jos liikkeen takana on miljoonia kansalaisia!
Teokseen verrattuna Goebbelsin julkinen kuva on ehkäpä hiukan liian yksiulotteinen ja monelle ensinnä tulee mieleen propaganda sekä omien lasten tappaminen (ja ollakseni rehellinen, en muistanut entuudestaan sitä, että juuri Magda Goebbels oli niin voimakkaasti lasten murhaamisen kannalla eikä ollut valmis hyväksymään aviomiehensä ehdotusta pakenemisesta - toisaalta se liene mahdottomuus Magdalle, johtuen hänen palvovasta suhteesta Führeriin).
***
Wendy Lower: Hitlerin raivottaret - saksalaisnaisia natsien kuolemankentillä.
Ollakseni rehellinen niin teoksen nimi oli sellainen, että se likimain "esti" minua ryhtymästä lukemaan teosta - sana "raivottaret" oli vain niin provosoiva sana nimessä ettei se miellyttänyt minua ja syntyi alkuun mielikuva kirjasta, joka on hyvin asenteellinen ja sensaatiohakuinen. Mutta koska aihe oli kiintoisa eli se käsitteli saksalaisnaisten roolia kansallissosialistisen Saksan kuolemankentillä ja etenkin näkökulmasta, jossa ehdottomat sotarikolliset eli julmat keskitysleirivartijat jätettiin huomiotta - muutaman maininnan saivat osakseen, kirja herätti kuitenkin nimestä huolimatta kiinnostusta ja päätin lukea sen (ostettuani sen ensin).
Onneksi Lower tyytyi vain nimessä voimakkaan provosoivaan ilmaukseen, kirja itsessään oli loppujen lopuksi mielenkiintoinen ja provosoimattomasti kirjoitettu teos, jossa useiden saksalaisnaisten näkökulmasta tarkasteltiin naisten roolia näillä kuolemankentillä. Mukana oli sairaanhoitajia, jotka olivat osallisena niin eutanasiaohjelmassa kuin myös sitten rintamalla hoitamassa haavoittuneita ja joutuen täten vähintäänkin todistamaan hirmutekoja joiden kohteena olivat miehitettyjen alueiden asukkaat.
Samoin huomion saivat myös ne lukuisat sihteerit, jotka vain tekivät työtään Gestapon ja/tai miehityshallinnon alaisuudessa ja jotka välillisesti olivat mukana sotarikoksissa ja jopa joukkotuhonnassa, ja osan kohdalla toiminta ei ollut enää välillistä päätösten välittämistä vaan aktiivista toimintaa, jossa otettiin myös rooli tekijänä.
Yhtälailla osansa saivat myös naiset upseereiden ja virkailijoiden vaimoina ja sen millaisen roolin he tällöin ottivat, ja etenkin siellä idässä (jonka tapahtumista pääosa aineistosta tuli) moni otti muutakin kuin passiivisen sivustaseuraajan tai vaimon roolin - roolina oli siis olla myös aktiivinen toimija ts. mikä tarkoitti vähintäänkin juutalaisten tms. paikallisten hyödyntämistä työntekijöinä mutta useiden kohdalla mukaan tuli myös väkivaltainen käyttäytyminen ja jopa murhaaminen.
Kirjassa aiheellisesti kritisoidaan sitä roolia mikä etenkin Itävallassa ja Länsi-Saksassa oli sodan jälkeen kuin myös sitä roolia minkä naiset usein ottivat ja naisellisuuteensa vedoten vetäytyivät vastuusta ja usein myös oikeuslaitos sodan jälkeen (etenkin lännessä) lähti siitä lähtökohdasta liikkeelle ettei nainen voinut olla julma tunteeton tappaja - se ei kuulu naisellisuuteen ja tämä epäilemättä pelasti jopa tuhannet naiset tuomiolta. Sen sijaan DDR:n puolella kohtelu oli usein olennaisesti ankarampaa vaikka sielläkin naisen asema huomioitiin eikä häntä välttämättä pidetty niin tunteettomana tappajana millaisina miehiä pidettiin. Toisaalta Itä-Saksan puolella kuulustelutkin olivat varmasti toisenluokan tapahtumia vrt. Länsi-Saksa, ne saattoivat kestää kuukausia ja niissä kuulusteltava murrettiin ja saatiin tunnustamaan tekoja (aivan eri asia on se, että olisiko länsimainen tuomioistuin edes hyväksynyt tällaisia tunnustuksia). Siinä missä moni Erna Petrin (DDR:n alueella tuomittu saksalaisnainen, upseerin vaimo) kanssasisar lännessä selvisi vastaavista teoistaan tuomiotta (Petrin tapauksessa pahoinpitelyjä ja kuuden juutalaislapsen murhaaminen ampumalla) itäsaksalainen oikeuslaitos tuomitsi tekonsa tunnustaneen Petrin elinkautiseen vankeusrangaistukseen ja hänen miehensä Horst Petri tuomittiin kuolemaan - giljotiinilla. Erna Petri vapautettiin 1992 eli aikana jolloin Saksat olivat jo yhdistyneet.
Kaikkiaan ihan mielenkiintoinen teos ja avasi sellaista näkökulmaa johon ei niin kovinkaan aktiivisesti ole kiinnitetty huomiota - tavallisten naisten rooliin natsi-Saksassa. Nimeään parempi teos!
vlad.
"...Mutta kaiken yli tikkasi Rokan konepistooli niin kuin ompelukone" : Oy Tikkakoski Ab:n Suomi-konepistoolituotanto talvi- ja jatkosodan aikana
https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/12054
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/12054/334.pdf?sequence=1
https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/12054
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/12054/334.pdf?sequence=1