Sinällään kyllä. Jotenkin se kirjassa vaan tulee esille aika laimeana, tai sitten siitä on vain kauan kun olen lukenut kirjan.
Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
Sinällään kyllä. Jotenkin se kirjassa vaan tulee esille aika laimeana, tai sitten siitä on vain kauan kun olen lukenut kirjan.
Eikös nuo Tu-95 Bear koneet olleet juuri niitä jotka kävivät kupututkillaan maalittomassa laivasto-osastot ja ampuivat niitä harhamaali ohjuksilla? Tuolloin jo olivat kirjan mukaan museokalustoa. Vieläkin lentelevät noilla aktiivisesti ja saamme lukea lehdistäkin.
JR49
Respected Leader
Luin sen äskettäin uudestaan, ihan maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi.
Iso kuvahan siinä on, että maskirovkalla yritetään hajottaa NATO:n yhtenäisyys. Se kirjassa onnistuu.
Muistatko niiden lapsien kuoleman Kremlissä KGB:n pommi-iskussa? Jotenkin tulee mieleen tapahtumat ennen ensimmäistä Tsetsenian sotaa. Ja Itä-U:ssakin on ollut kaikenlaista "ristiinnaulitsemista".
Kyllä siinä kaiken kaikkiaan mielenkiintoisia yhtymäkohtia on nykyaikaan. Tulee tuo NATO:n ja EU:n yhtenäisyys mieleen ensimmäisenä, ja se, miten kärkkäästi NL käyttää kaikki keinot, millä saa tikaria muurinrakoon.
Joo, muistan sen pommin ja muistan myös sen, että ryssät alkoivat lähettää sopivan "isänmaallista" leffaa ja muuta ohjelmaa telkusta juuri ennen sotaa. Siitä huolimatta siitä puuttuu se samanlainen häikäilemättömyys mitä näinä päivinä nähdään. Toisaalta, silloin ryssät koettivat pitää sotavalmistelut salassa, mikä saattaa selittää asian.
JR49
Respected Leader
Niin puuttuu. Ei sitä voluumin määrä meinaa uskoa todeksi, tai että sitä on tehty vuosikausia, ja ihan tosielämässä.
Se mikä itseäni pisti miettimään, niin muistan hyvin, kuinka ajattelin alun islaminuskoisten terrori-iskusta, että "vähän yliampuvaa, ei kai nyt kukaan noin oikeesti...".
En ole koskaan ollut niin väärässä kuin silloin.
Muutama seikka jäänyt mietityttämään kirjasta. Mikä oli se jenkkien salainen sukellusvene joka kuunteli Barentsinmerellä jo ennen sotatoimia. Oli jokin tiedustelualus.
JR49
Respected Leader
"Tosiaika".
Mikä lienee sitten oikeassa elämässä, jos mikään.
tulikomento
Supreme Leader
Se mitä neukkujen sotasuunnitelmista on tullut sittemmin ilmi on peräisin Varsovan liiton entisten jäsenmaiden arkistoista. Ainakin tämä 70-luvun lopun suunnitelma on nyttemmin melko tunnettu.
https://en.wikipedia.org/wiki/Seven_Days_to_the_River_Rhine
Lännen ja NATOn heikkouksia kritisoitiin juuri samoihin aikoihin ilmestyneissä evp. brittikenraali Sir John Hackettin skenaariokirjoissa "The Third World War."
https://en.wikipedia.org/wiki/The_Third_World_War:_The_Untold_Story
Näissä puututtiin mm. NATOn mobilisaation hitauteen ja ennakkovaroituksen tarpeeseen. Lisäksi Hackett vaati länttä tehostamaan joukkojen koulutustasoa sekä erityisesti uusien pst-aseiden, taisteluhekojen ja USA:n nk. AirLand Battle-doktriinin omaksumisen tärkeyttä.
https://en.wikipedia.org/wiki/AirLand_Battle
Ja oikeastaan Clancyn kirjassahan, joka kuvaa noin suunnilleen 80-luvun puolivälin tilannetta, mennään juuri noilla asetelmilla. Lännen panssarintorjunta ja ilma-ase tasoittavat neukkujen massiivista panssariylivoimaa.
tulikomento
Supreme Leader
Kirjassahan KGB:n masinoima maskirovka onnistui vain osittain. Tarkoitus oli hajottaa NATOn rivit, mutta ainoastaan Etelä-Euroopan NATO-maathan (mm. Kreikka !) lipesivät rivistä. Ja vaikka Ranskahan oli irrottautunut jo 60-luvulla NATOn sotilaallisesta komentojärjestelmästä, sotivat kirjassa ranskalaiset yhdessä muiden rinnalla neukkuja vastaan. Mutta kun tosiaan peilaa 80-luvulla kirjoitettua teknotrilleriä nykypäivään, niin ex-KGB upseeri V.V. Putinin käyttämät metodit tuntuvat kyllä kovin tutuilta. Esim. ne Moskovan kerrostaloräjäytykset !
En ole voinut olla miettimättä Suomen roolia. Olisiko Suomi vaan yksinkertaisesti jätetty sotatoimien ulkopuolelle?
Rajajääkäri
Ylipäällikkö
En ole tuota lukenut, mutta tänään ostin Antony Beevorin Berliini 1945. Mukavaa, jos arvioit sen hyväksi.
Aikalaismuistelmat tekevät kirjasta erinomaisen.
tulikomento
Supreme Leader
Juu, Beevorin Berliini-teos on ilman muuta lukemisen arvoinen. Alotin just lukemaan tänä iltana tuota Ardennien taistelua. Laitan jonkinlaista arvostelua sitten kun saan tahkottua kirjan läpi.
tulikomento
Supreme Leader
Clancy ei sen tarkemmin Suomen / Skandinavian roolia tuo esiin. Tosin mainintoja on, että neukut valtaavat Pohjois-Norjan ja norjalaiset vetäytyivät viivyttäen muistaakseni jonnekin Bodön tasalle. Sen sijaan John Hackett käsittelee omissa kirjoissaan Pohjolaakin. Niissä Suomi neukkujen painostuksen alla antaa YYA-sopimuksen mukaisesti puna-armeijalle kauttakulkuoikeuden Lapin halki Norjan rajalle. Tosin siinä vaiheessa kun yleistilanne Keski-Euroopassa kääntyy NL:lle tappiolliseksi päättää Suomi myös kääntyä iivanaa vastaan.
Ruotsi sen sijaan pitää tiukasti kiinni puolueettomuudestaan ja kun venäläiset loukkaavat sitä, puolustautuu Ruotsi menestyksekkäästi. Varsinaiset sotatoimet rajoittuvat tosin Ruotsin ilmatilassa käytyihin ilmataisteluihin.
vlad
Respected Leader
Taistelu Normandiasta - maihinnousu saksalaisten silmin: Vince Milano & Bruce Conner.
Kirjassa keskitytään erityisesti kenraaliluutnantti Dietrich Kraissin johtaman 352. jalkaväkidivisioonan otteisiin Normandiassa, mutta siinä samalla tullaan sivuttua muidenkin saksalaisyksiköiden toimintaa liittoutuneita unohtamatta - etenkin 352. jalkaväkidivisioonaa vastaan taistelleet amerikkalaisjoukot saavat aiheellista huomiota.
Kirjan erityisenä ansiona pidän juuri sitä, että se avaa maihinnousua saksalaisten näkökulmasta ja 352. divisioonan kautta prehdytään tilanteeseen riittävän varhain ennen maihinnousua eli kerrotaan divisioonan historiasta, kouluttautumisesta Normandiassa ja siitä millaisin määrätietoisin toimin Kraiss kehitti ja valmensi kyseisestä jalkaväkidivisioonasta toimivan ja tehokkaan kokonaisuuden - olennaisesti tehokkaamman ja toimivamman mitä alkujaan saattoi kuvitella ja mikä divisioonan miehistön valmius pääosin oli sen koulutustaipaleen alkaessa.
Muistelen, että palstalla on ollut keskustelua Atlantin vallin puolustusjärjestelmästä Normandiassa ja kirjan perusteella saa kyllä sen kuvan, että se oli kaikkea muuta kuin tyydyttävässä kunnossa - kaikkea muuta mitä Goebbelsin propaganda antoi ymmärtää ja näin työsarka Rommelilla kuin myös Kraissilla oli huomattavan suuri. Samalla kun 352. jv. divisioonaa koulutettiin ja valmistettiin sotatoimia varten (alkup. suunnitelma oli siiro itään) se joutui myös raskaisiin rakennuspuuhiin, joissa se rakensi ja vahvisti oman sektorin heikohkoja linnoitteita.
Kirjan luettuani vääjäämättä tulee miettineeksi, että mikä olisikaan ollut tilanne Normandiassa maihinnousun aikana jos kaikki divisioonat olisivat taistelleet yhtä tarmokkaasti mitä 352. jv. divisioona teki viikkojen ja taas viikkojen ajan. Toisaalta kirja paljasti sen ongelman mikä johtui ulko-saksalaisista että etenkin idästä kootuista joukoista, lukuisat "itäpataljoonan" miehet yksinkertaisesti jättivät rintaman ja antautuivat taistelutta amerikkalaisille. Näiden joukkojen lojaliteetin heikkous loi omanlaisensa taakan saksalaisille ja sitoi ainakin jonkin verran saksalaisten voimia - eivät ne taistelua ratkaisseet mutta harvemmin yleistajuisissa teoksissa on nostettu näiden joukkojen käyttäytyminen ja toiminta esille.
352. jalkaväkidivisioonan taistelua ja merkitystä ei pidä väheksyä, ja kirjan tekijät tuovat tämän asian oivallisesti esille siitä huolimatta, että kyse oli saksalaisista. Heitä ei demonisoida vaan divisioonan miehet ovat inhimillisiä, joista suurin osa tekee sen mitä sotilaan oletetaan tuolloin tekevän. He ovat koulutettuja, taitavia ja uhrautuvaisia, jotka taistelivat jokaisesta pensasaidasta ja ladosta - jokaisesta metristä normannian maata.
vlad.
Kirjassa keskitytään erityisesti kenraaliluutnantti Dietrich Kraissin johtaman 352. jalkaväkidivisioonan otteisiin Normandiassa, mutta siinä samalla tullaan sivuttua muidenkin saksalaisyksiköiden toimintaa liittoutuneita unohtamatta - etenkin 352. jalkaväkidivisioonaa vastaan taistelleet amerikkalaisjoukot saavat aiheellista huomiota.
Kirjan erityisenä ansiona pidän juuri sitä, että se avaa maihinnousua saksalaisten näkökulmasta ja 352. divisioonan kautta prehdytään tilanteeseen riittävän varhain ennen maihinnousua eli kerrotaan divisioonan historiasta, kouluttautumisesta Normandiassa ja siitä millaisin määrätietoisin toimin Kraiss kehitti ja valmensi kyseisestä jalkaväkidivisioonasta toimivan ja tehokkaan kokonaisuuden - olennaisesti tehokkaamman ja toimivamman mitä alkujaan saattoi kuvitella ja mikä divisioonan miehistön valmius pääosin oli sen koulutustaipaleen alkaessa.
Muistelen, että palstalla on ollut keskustelua Atlantin vallin puolustusjärjestelmästä Normandiassa ja kirjan perusteella saa kyllä sen kuvan, että se oli kaikkea muuta kuin tyydyttävässä kunnossa - kaikkea muuta mitä Goebbelsin propaganda antoi ymmärtää ja näin työsarka Rommelilla kuin myös Kraissilla oli huomattavan suuri. Samalla kun 352. jv. divisioonaa koulutettiin ja valmistettiin sotatoimia varten (alkup. suunnitelma oli siiro itään) se joutui myös raskaisiin rakennuspuuhiin, joissa se rakensi ja vahvisti oman sektorin heikohkoja linnoitteita.
Kirjan luettuani vääjäämättä tulee miettineeksi, että mikä olisikaan ollut tilanne Normandiassa maihinnousun aikana jos kaikki divisioonat olisivat taistelleet yhtä tarmokkaasti mitä 352. jv. divisioona teki viikkojen ja taas viikkojen ajan. Toisaalta kirja paljasti sen ongelman mikä johtui ulko-saksalaisista että etenkin idästä kootuista joukoista, lukuisat "itäpataljoonan" miehet yksinkertaisesti jättivät rintaman ja antautuivat taistelutta amerikkalaisille. Näiden joukkojen lojaliteetin heikkous loi omanlaisensa taakan saksalaisille ja sitoi ainakin jonkin verran saksalaisten voimia - eivät ne taistelua ratkaisseet mutta harvemmin yleistajuisissa teoksissa on nostettu näiden joukkojen käyttäytyminen ja toiminta esille.
352. jalkaväkidivisioonan taistelua ja merkitystä ei pidä väheksyä, ja kirjan tekijät tuovat tämän asian oivallisesti esille siitä huolimatta, että kyse oli saksalaisista. Heitä ei demonisoida vaan divisioonan miehet ovat inhimillisiä, joista suurin osa tekee sen mitä sotilaan oletetaan tuolloin tekevän. He ovat koulutettuja, taitavia ja uhrautuvaisia, jotka taistelivat jokaisesta pensasaidasta ja ladosta - jokaisesta metristä normannian maata.
vlad.
Katsokaas lopussa olevasta kuvasta missä on Saksalaissotilaan varusteet että mitä tupakkaa se poltti.
Clancyn kirjassa Tyynellä Valtamerelläkään ei tapahtunut mitään. Se taisi olla kerronnallisista syistä tehty rajaus, olisiko peräti esipuheessa niin sanottu?
Mitä Neuvostoliitto olisi sitten tehnyt Aasiassa ja Tyynen Valtameren alueella? Olisivatko rynnänneet Alaskaan tai Japaniin?
tulikomento
Supreme Leader
Joo. Näin oli. Muistaakseni mainittiin, että neukut olivat pelotelleet Japania että jos tukevat aktiivisesti jenkkejä, niin siitä ei hyvää seuraa. Ja toisaalta tarjosivat porkkanaa että jos japsit ovat aloillaan, niin voivat keskustella Kuriilien saariryhmän asemasta.
Itse hämmästelin Clancyn päätöstä jättää täysin huomioitta Varsovan liiton muiden jäsenmaiden asema ja toimet. DDR:n ja Puolan joukoilla olisi nyt olettanut olleen tärkeitäkin tehtäviä Länsi-Saksaa vastaan kohdistuneessa iskussa. Mutta kirjassa kuvataan ainoastaan NL:n omien joukkojen sotatoimia.
Jere Laine Sota 2016 Nordbooks 2014. 444 s.
Kuva: Nordbooks
Harvassa sotakirjassa on sellaista määrää taktisia karttoja kuin on Jere Laineen kirjassa Sota 2016. Se kertoo osaltaan siitä, missä Laineen kuvauksen pääasialliset kiinnostuksen kohteet ovat. Henkilökuvien sijaan entistä ammattisotilasta kiinnostaa sodankäynnin suuri kuva – joukkojen liikuttelut, strategiat ja sen sellaiset.
Laineen kirja poikkeaa valtavirrasta myös sikäli, että siinä missä sotakirjallisuutemme pohjaa yleensä hyvin tarkasti historiallisiin faktoihin, Sota 2016 on lähtökohdiltaan puhtaasti fiktiivinen: kirjassa kuvitellaan sota, joka syttyy Suomen ja Venäjän välille keväällä 2016.
Tämä ei tietystikään tarkoita sitä, etteikö Laine pyrkisi niin totuudenmukaiseen kuvaukseen kuin mahdollista. Riviväleihin on kirjoitettu ajatus siitä, että ihan kaikkia varuskuntia ei ehkä kannattaisi vielä lakkauttaa.
Aiemmin lähinnä YK-kokemuksiinsa pohjaavia fiktioita kirjoittanut Laine on saanut aikaiseksi varsin jouheasti etenevän sotaromaanin, joka tekee mieli verrata paikoin jopa Ilkka Remeksen trillereihin.
Päähenkilönä kirjassa huseeraa lahtelainen mainostoimistomies Juhani Teräs. Teräksen elämä on menossa päin prinkkalaa. Viina maistuu, eivätkä housutkaan aina pysy jalassa silloin kun pitäisi.
Sitten Venäjän karhu alkaa uhitella Suomelle osana laajempaa kansainvälistä selkkausta, näennäisenä perusteena öljykuljetusten turvaaminen Suomenlahdella. Mahdottomia aluevaatimuksia esitetään, ja Venäjän salaiset agentit alkavat napsia korkeita suomalaisupseereita kuin pullasorsia puistolammella.
Eräänä krapula-aamuna reservin yliluutnantti Teräs huomaa saaneensa kutsun ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Kun isänmaa kutsuu, on korkki pakko panna ainakin hetkeksi kiinni.
Vaikka kirja ajoittuu lähitulevaisuuteen, sen poliittinen tilanne on melko tarkka kopio tästä päivästä. Venäjällä hallitsee yksinvaltiaan ottein Putin, Suomen presidenttinä on Niinistö. Laine maalaa kuvan tiukkaa talouskuria ajaneesta, änkyröivästä kansakunnasta, joka on ajautunut EU:ssa ulkoraiteelle ja jää jälleen kerran puolustamaan itse itseään idästä vyöryvää ylivoimaista vihollista vastaan.
Juoni etenee elokuvamaisesti, kohtaus ja päivä kerrallaan. Tarinavetoisille jännäreille ominaisesti kieli on suoraviivaista ja toteavaa.
Laine on turhankin viehtynyt kuvaamaan sodan logistiikkaa kaikkine ryhmittymisineen, mutta lukuisten eri kerrontatasojen välillä hän liikkuu kyllä sujuvasti. Toisinaan kuvataan Teräksen joukko-osaston taisteluita ja päähenkilön mietteitä, toisinaan taas mennään itärajan tuolle puolelle ja poliitikkojen perässä kabinetteihin. Sujuvuuden nimissä jotain olisi ehkä voinut karsiakin, sillä kirjan sivumäärä paisuu lähelle sietokyvyn ylärajaa.
Siviilin on tietysti jokseenkin mahdotonta arvioida, kuinka totuudenmukaisen kuvan kirja antaa Suomen puolustuskyvystä. Toisaalta se ei ole olennaistakaan, sillä Laine rakentaa illuusion, johon lukijan tekee mieli uskoa.
Kirjan tapahtumien valossa suuri kuva on sellainen, että piskuinen Suomi pärjää taisteluissa ensin oveluudella ja yllätyksen turvin, mutta kun Venäjän sotavoimat antavat täyslaidallisen, Härmässä ollaan hätää kärsimässä. Onneksi Putinilla on vihollisia myös omiensa joukossa.
Päähenkilö pois luettuna romaanin henkilökuvat jäävät melko mustavalkoisiksi. Lyhyesti sanottuna Suomen armeijassa on tolkun miehiä ja täysiä mulkkuja, joiden kanssa yhteistyö ei vain toimi.
Vaikka Laine ei unohda sodan traumatisoivia vaikutuksia, suurin osa miehistöstä marssii kuitenkin enempiä kyselemättä veriseen konfliktiin, jota käydään kirjassa lähinnä Kymenlaakson alueella.
Puolustusvoimien sisällä Laineen sympatiat ovat selvästi huoltojoukkojen ja jalkaväen puolella. Sen sijaan ilmavoimat tuntuu puuhailevan lähinnä omiaan jossakin kaukana taivaalla.
http://www.ksml.fi/uutiset/viihde/kirjat/jere-laine-sota-2016-nordbooks-2014-444-s/1837335
Olipa mielenkiintoinen lukukokemus. Laine on evp. kapiainen, mikä antaa jonkinlaista uskottavuutta teokselle. Rauhanturvaajana toimiminen näkyy teoksessa rauhanturvaajana toimineiden reserviläisten kehumisena.
Havainto1: sotatoimien rajaaminen pelkästään Kymenlaaksoon perustellaan teoksessa aika hyvin (Venäjän tavoitteena nopea strateginen isku) ja se on kirjan kannalta toimiva ratkaisu, kun päähenkilöt seikkailevat ainoalla sotanäyttämöllä. Samalla tapahtumat saadaan pidettyä tiiviinä ja kuvattava ajanjakso lyhyenä. Eri asia tietenkin, miten realistinen kuvaus on.
Havainto2: maavoimien mies ei pahemmin muista aselajeista piittaa. Merivoimista ei mitään mainintaa, ilmavoimille ensin vähän vittuillaan, sitten mainitaan isosta taistelusta, mutta sitäkään ei avata sen kummemmin.
Havainto3: ihmiset olivat uskottavampia kuin suomalaisissa kirjoissa yleensä. Kuitenkin se iso kuvio siellä Venäjän puolella oli vähän Des ex Machina -kokemus. Tosin se selitti, miksi Galinan tarinaa seurattiin niin paljon.
Arvosana: Koukuttava, mutta käytä suodatinta lukiessasi.
No sehän on pohjustuksessa. Ryssällä on öljy loppu ja meinaavat hyökätä iraniin valtaamaan lisää. Ei silloin voida joka nurkalla mellastaa.