Kirjat

Suomen Puolustusvoimat ennen ja nyt. Vieläkö tätä teosta tehdään vai milloin lopetettu? Netistä en löytänyt tietoa.
 
Luin tämän viime vuoden puolella hankkimani neuvostosotahistoriikin. Vasili Tsuikov oli Stalingradin sankari ja mies joka johdatti puna-armeijan Berliiniin. Komensi lopputaisteluissa 8. kaartinarmeijaa. Suomennettu sotamuistelma ilmestyi 60-luvun puolivälissä.

Ihan mielenkiintoinen lukukokemus. Suuret linjat itse taistelujen kulusta on kerrottu ainakin minusta pääosin oikein. Poliittisia päätöksiä kuvatessa mennään sitten reilusti virallisen neukkupropagandan puolelle. Kirjoittaja jaksaa moitiskella lännen imperialistien sekä revanssihenkisten länsisaksalaiskenraaleiden luonnollisesti vääriä historiatulkintoja. Kerronta on myös taattua neuvostoliittolaista tyyliä. Tsuikov kertoo ilmeisen mielellään joukkojensa uroteoista ja osapuilleen jokaisen Neuvostoliiton sankarin tittelin kyseisissä lopputaisteluissa saaneen puna-armeijalaisen tarina tulee kerrottua.

Ja kyllä, Tsuikovin mukaan sankarillinen puna-armeija vapautti Puolan orjuutetun kansan (jonka Lontoon maanpakolaishallitus tietysti oli pettänyt) ja saksalaista siviiliväestöä vapauttajana toiminut puna-armeija kohteli silkkihansikkain.

Mielenkiintoinen on myös Tsuikovin marsalkka Zhukovia kohtaan esittämä kritiikki. Tsuikovin armeija eteni Oder-joelle helmikuussa 1945. Kirjoittajan mielestä olisi pitänyt painaa päälle, ylittää joki ja vallata Berliini suoraan liikkeestä. Zhukov ja Stalin olivat eri mieltä. Pitkä eteneminen Veikseliltä oli uuvuttanut joukot ja huolto laahasi perässä. Lisäksi ylijohto pelkäsi avoimeksi jääviä sivustoja ja saksalaisten mahdollista vastahyökkäystä pohjoisesta Pommerin suunnalta. Niinpä Tsuikov sai käskyn pysähtyä Oderille. Puna-armeija puhdisti ensin Pommerin saksalaisista ja ryhmitti joukot uudelleen Berliinin valtausta varten. Offensiivi alkoi lopulta huhtikuun puolivälissä 1945. Tästä päätöksestä Tsuikov tuntui olevan katkera.

20651_680x1000.jpg
 
Tässäpä mielenkiintoinen uutuus. Wehrmachtin sotilastiedustelun historiaa itärintaman näkövinkkelistä. Fremde Heere Ost oli siitä surullisenkuuluisa että ennen operaatio Barbarossaa se aliarvioi todella pahasti Neuvostoliiton sotilaallisen vahvuuden ja sotateolliset kyvyt. Reinhard Gehlenin astuttua itätiedustelun johtoon alkoi työn laatu mennä vähän parempaan suuntaan. Silti, saksalaisten sotilastiedustelu noin kaikkiaan toimi kyllä luvattoman heikosti.

kirja.jpg
 
Tämäkin on lukemisen alla juuri nyt:


Hyvä kirja ensimmäisten 50 sivun perusteella. Etenkin MI6:n varsin surkuhupaisa alku on mielenkiintoinen. Ja brittien valtiokoneiston henkilöstöpolitiikan sössimiset. Mansfield Cumming ei ollut pahemmin käynyt ulkomailla eikä kovin kielitaitoinen, osasi vain hieman ranskaa. Kell-nimisellä upseerilla oli paljon ulkomaankokemusta, kielitaitoa (ranska, saksa, venäjä, kiina) ja kokemusta sotilastiedustelun johtotehtävistä. Joten jossain vaiheessa byrokratiassa tietenkin Kellistä tuli turvallisuuspalvelu MI5:n pomo ja avuttomasta Cummingista (jonka laivasto-ura oli jumittunut ja joka käytti aikaansa Southamptonin sataman puomisulun suunnitteluun) tuli MI6:n pomo.

Kuulemma syy miksi MI6:n arkistot on niin salattuja johtuu siitä, ettei haluta esille etenkään alkuaikojen sössimisiä.

Ja vielä en ole päässyt lukemisessa edes Suomeen liittyvään operaatioon, jossa pääosissa nuori laivastoupseeri Agar ja torpedoveneet.
Mainio kirja, ja kuvaa myös sössimistä, ja aikansa brittiläistä asennetta, hyvin.
Erityisen herkullisen sössimis- tai olisiko enemmin asennekerroksen, kirjan tarina muodostaa omassa itsessään; tuossa taannoin Sotahistoriallisessa Aikakauskirjassa - en nyt muista numeroa, voin tsekata - oli artikkeli suomalaisten tuohon samaan aikaan liittyvästä tiedustelusta. En osaa sanoa, oliko artikkelin kirjoittaja tullut lukeneeksi kirjan, mutta hauskasti nämä kaksi kirjoitusta kohtaavat. Operaatio Kronstadtissa suomalaiset ovat sivuroolissa (omalla maallaan), ja ovat jossain määrin epäjärjestäytynyttä viinaan menevää sakkia, jotka rommipullolla saa lahjottua kuljettamaan brittivakoilijan rajan yli, ja joka onnekseen törmää yheistyöhaluisiin ihmisiin toisellakin puolella.
No ... artikkelissa kuvataan suomalaisen tiedustelun järjestelyitä, ja kuvataan myös kuinka se auttoi brittejä rajanylityksissä ja varmisti jonkinlaisen etappisysteemin avulla, ettei nämä joutuneet ihan mieron tielle siellä toisella puolella :) Tämä todistettavasti jäi sitten briteiltä hiffaamatta - totaalisesti; heillä ihan vain zägällä löytyi aina joku suomalainen juoppo salakuljettaja jeessaamaan, sillee sopivasti.
 
Kuunneltavissa:

Heimosotien uho ja pettymys

 
Pörssiraamatun 17.painos on nyt myynnissä :


Miten sijoitan pörssiosakkeisiin
 
Luin tämän viime vuoden puolella hankkimani neuvostosotahistoriikin. Vasili Tsuikov oli Stalingradin sankari ja mies joka johdatti puna-armeijan Berliiniin. Komensi lopputaisteluissa 8. kaartinarmeijaa. Suomennettu sotamuistelma ilmestyi 60-luvun puolivälissä.

Ihan mielenkiintoinen lukukokemus. Suuret linjat itse taistelujen kulusta on kerrottu ainakin minusta pääosin oikein. Poliittisia päätöksiä kuvatessa mennään sitten reilusti virallisen neukkupropagandan puolelle. Kirjoittaja jaksaa moitiskella lännen imperialistien sekä revanssihenkisten länsisaksalaiskenraaleiden luonnollisesti vääriä historiatulkintoja. Kerronta on myös taattua neuvostoliittolaista tyyliä. Tsuikov kertoo ilmeisen mielellään joukkojensa uroteoista ja osapuilleen jokaisen Neuvostoliiton sankarin tittelin kyseisissä lopputaisteluissa saaneen puna-armeijalaisen tarina tulee kerrottua.

Ja kyllä, Tsuikovin mukaan sankarillinen puna-armeija vapautti Puolan orjuutetun kansan (jonka Lontoon maanpakolaishallitus tietysti oli pettänyt) ja saksalaista siviiliväestöä vapauttajana toiminut puna-armeija kohteli silkkihansikkain.

Mielenkiintoinen on myös Tsuikovin marsalkka Zhukovia kohtaan esittämä kritiikki. Tsuikovin armeija eteni Oder-joelle helmikuussa 1945. Kirjoittajan mielestä olisi pitänyt painaa päälle, ylittää joki ja vallata Berliini suoraan liikkeestä. Zhukov ja Stalin olivat eri mieltä. Pitkä eteneminen Veikseliltä oli uuvuttanut joukot ja huolto laahasi perässä. Lisäksi ylijohto pelkäsi avoimeksi jääviä sivustoja ja saksalaisten mahdollista vastahyökkäystä pohjoisesta Pommerin suunnalta. Niinpä Tsuikov sai käskyn pysähtyä Oderille. Puna-armeija puhdisti ensin Pommerin saksalaisista ja ryhmitti joukot uudelleen Berliinin valtausta varten. Offensiivi alkoi lopulta huhtikuun puolivälissä 1945. Tästä päätöksestä Tsuikov tuntui olevan katkera.

Katso liite: 36637

Pitääpä lukea. Kaveri kävi ottamassa ukin kanssa matsia Kainuun korvessa apunaan Neuvostoliiton 9. Armeija. Eikä pärjännyt edes ylivoimalla.

Keräsi oppia Stalingradissa ja kävi valtaamassa sitten Berliinin.
 
Viimeksi muokattu:
Kuunneltavissa:

Heimosotien uho ja pettymys

Päätin vähän kiusata itseäni ja lukaista Villi itä -teosta - kirjastossa tietenkin. En löytänyt mitään uusia avainlähteitä, mitä esim. Jouko Vahtola, Heinämäki (Hans Kalm -elämäkertateoksesaan) tai Niinistö ei olisi käyttänyt. Sen sijaan agendatutkijat ovat päättäneet sekoittaa syitä ja seurauksia ja tehdä villejä tulkintoja.

Suomalaisia nimenomaan ei otettu hyvin vastaan Virossa: Ekströmin pataljoonaan suhtauduttiin välinpitämättömästi, nuivasti ja jopa vihamielisesti, johtuen uskotusta Tallinnan menetyksestä bolshevikeille ja suomalaisten vapaaehtoisten juopottelusta (vapaan viinan Virossa) ja muusta perseilystä. Ekströmin johtama ensimmäinen suomalainen vapaajoukko esti Tallinnan menetyksen käytännössä yksinään ja tämä motivoi virolaisia suuresti taistelemaan.

Kalmin johtamat Pohjan Pojat tulivat Viroon vasta myöhemmin, mutta heidät otettiin iloiten vastaan, vaikka eivät olleet vielä tehneet mitään. Tietysti Kalmin virolaisuudellakin oli osansa suosioon, mutta Pohjan Pojat keräsivät käytännössä kunnian ensimmäisen vapaajoukon suorituksista.

Tekijät desanttidosentit esittävät asian päinvastoin eli että hyvä vastaanotto muuttui nuivuudeksi, eikä päinvastoin. En oikein ymmärrä mitä tällä yritettään saavuttaa.

Näen teoksen ainoana ansiona sen, että siinä on ehkä eniten kootusti suomalaisten toimet Viron vapaussodassa, tosin vihamielinen ellei jopa valheellinen tulkinta nakertaa tätä ansiota aika paljon. Kaikki annettu tieto on ollut käytännössä ennenkin saatavilla, mutta monissa eri teoksissa.

Vienan ja Aunuksen kohdalla taas keskitytään lähes täysin siihen miten suomalaisiin kommunistipataljooniin (muodostettu itään paenneista suomalaisista punaisista) kuuluvia ei otettu käytännössä koskaan vangiksi, vaan 'tehtiin vaarattomiksi'. Sitä ei juurikaan mietitty, että olisiko tälle voinut olla muuta syytä kuin Suomessa käydyn sodan vaikuttimet, esim. logistiset? Ja että miksi nämä retket epäonnistuivat, vaikka suomalaiset vapaaehtoiset onnistuivat etenemään pitkälle?

Ei mietitä, koska teos ei ole sotahistoriaa, vaan punaista sosiologiaa.

Ja mitä ihmeen 'myyttejä' tuossa puretaan, kun valtaosa suomalaisista ei tiedä heimosodista käytännössä yhtikäs mitään, vielä vähemmän kuin Suomessa käydystä sodasta? Myytti on asia jota ei ole olemassa. Yksisarvinen on myytti; kommunistien hyvät tarkoitukset tulkinta.
 
Kalmin johtamat Pohjan Pojat tulivat Viroon vasta myöhemmin, mutta heidät otettiin iloiten vastaan, vaikka eivät olleet vielä tehneet mitään. Tietysti Kalmin virolaisuudellakin oli osansa suosioon, mutta Pohjan Pojat keräsivät käytännössä kunnian ensimmäisen vapaajoukon suorituksista.

Tekijät desanttidosentit esittävät asian päinvastoin eli että hyvä vastaanotto muuttui nuivuudeksi, eikä päinvastoin. En oikein ymmärrä mitä tällä yritettään saavuttaa.
Eikö Pajun jälkeen joukon vastaanotto muuttunut nuivaksi, joka oli joukon perseilyjen ansiota?
 
Nyt oli vuorossa Suurta Pohjan sotaa ja Isovihaa käsittelevästä kirjallisuudestaTeemu Keskisarjan Murhanenkeli. Ensivaikutelma oli vaisuhko, tuntui kuin Kustaa Vilkuna olisi Viha- teoksellaan jo tyhjentänyt pajatson. Lukiessa kuitenkin mieli muuttui, Keskisarja löytää uusia näkökulmia käsitellen aihetta omalla tyylillään, ja kirjan otsikon luonnehdinta "ihmisten historia" on osuva. Ajatuksia herättävä ja sujuvasti kirjoitettu kirja.1580329658876.png
 
Ryhdyin eilen illalla lukemaan todellista itärintamakirjallisuuden klassikkoa, professori John Ericksonin teosta The Road to Stalingrad. Erickson oli varmaan yksi ensimmäisistä läntisistä tutkijoista joilla oli pääsy neuvostoarkistoihin. Tutkimustyö alkoi 60-luvulla ja kirja ilmestyi 70-luvulla.

Todella tuhti perusteoshan tämä on. Etenee kronologisesti ja kerronta on kokonaan puna-armeijan näkökulmasta. Vaikka teos on jo vanha, on tämä varmasti yksi alan perusteoksista. Erickson oli edelläkävijä. Ennen hänen tutkimuksiaan perustui läntinen tietämys itärintamasta lähes täysin lännessä julkaistuihin saksalaismuistelmiin. Amerikkalainen David Glantz jatkoi Ericksonin viitoittamalla tiellä. Tähän videoarvosteluun on helppo yhtyä.

 
Nyt oli vuorossa Suurta Pohjan sotaa ja Isovihaa käsittelevästä kirjallisuudestaTeemu Keskisarjan Murhanenkeli. Ensivaikutelma oli vaisuhko, tuntui kuin Kustaa Vilkuna olisi Viha- teoksellaan jo tyhjentänyt pajatson. Lukiessa kuitenkin mieli muuttui, Keskisarja löytää uusia näkökulmia käsitellen aihetta omalla tyylillään, ja kirjan otsikon luonnehdinta "ihmisten historia" on osuva. Ajatuksia herättävä ja sujuvasti kirjoitettu kirja.Katso liite: 36883

Sain tuon kirjan joulupukilta kun olin vähän vihjaillut että kirja kiinnostaisi. Luin parissa illassa
 
Hävittäjä- ja tiedustelulentäjistä on omat juhlakirjansa. Maavoimien puolelta myös panssari- ja kaukopartiomiehistä. Pommarilentäjistä näemmä myös. Hintapyyntö "vain" vähän päälle 200EUR.

 
Lyhyt tarina Hesarissa tämän päivän kirjakauppiaasta taantuvalla Puolangalla:


Hotkaisemme aamiaisen nopeasti. Vielä täytyy piipahtaa ihmettelemässä Puolangan Kipa-kirjakauppaa, ja valoisan aikaan pitäisi ehtiä Törmänmäellekin.

Kirjakauppa kuulostaa melkein ihmeeltä. Miten ihmeessä sellainen sinnittelee edelleen?


Kaupan tiskin takana seisoo kauppias Jaakko Paavola, eikä hän hätkähdä tungettelevasta kysymyksestä, vaan vastaa aitoon pessimistityyliin: ”Sitä tässä saa ihmetellä.”
Paavola on kylän yrittäjiä nuoremmasta päästä, sillä ikää on vasta 63 vuotta.
”Kuule, minä olen joulukuun alusta ollut eläkeukko”, Paavola sanoo. ”Tässä vaan kuljen haittona.”
Samaan syssyyn hän kertoo kirjakaupan historian. Lyhyt versio menee näin:
”Kaksi sukupolvea tätä rakensi, ja minun osalle tuli se tuhoaminen.”

Vielä tuho ei näy ainakaan ulospäin. Tavaraa on paljon, erilaisia myyntiartikkeleita löytyy noin 15000. Ja nyt meitä tietysti kiinnostaa, mitä Puolanka lukee. Mikä oli joulun suurin hitti?
Paavola ohjaa myydyimpien nimikkeiden pöydälle ja poimii sieltä kirjan.
”Tämä”, hän sanoo. ”Minä arvaan, että et ole kuullut tällasesta.”
Ja Paavola on oikeassa. En tosiaankaan ole kuullut
Risto JussilanKuningasmetsuri-teoksesta, joka kertoo Jaakko Pessisen elämäntarinan.
”Aivan armoton työmies. Sata sahaa on sahannut loppuun. Se teki yli satatuhatta kiintokuutiota. Se tarkoittaa metrin pinoa Suomen päästä päähän”, Paavola kertoo.

On helppo uskoa, että tuollainen kirja kiinnostaa puolankalaisia, sillä kovaa työntekoa on täällä aina arvostettu. Muistan hyvin, miten puolankalaisäijät hokivat, että paras apu kaikkiin vaivoihin ja murheisiin on kova työ ja huono ruoka. Jestas, miten vihasinkaan sitä hokemaa.
Kirjojen myymisen ohessa Jaakko Paavola on ehtinyt olla perustamassa Puolangan pessimismipäiviä, niitä alkuperäisiä.
”Siitä on hirveästi inttoa, että miten se alkoi”, Paavola sanoo. ”Käy keneltä tahansa kysymässä, niin saat aina eri tarinan.”
 
Nostetaan tämä tänne Kirjat-vitjaankin. Olen lukenut nyt ensimmäiset noin 50 sivua, tässä on paljon mielenkiintoista heijastepintaa myös suomalaiseen uuteen taistelutapaan, jossa vihollinen asetetaan etenemään valittuun uraan, väsytetään, ja tuhotaan vastahyökkäyksellä. Tässä saksalaisten veteraanikenraalien ja sen hetken US-kenraalien työkokousten dokumentissa toki mittakaava isompaa. Mutta silti.

Saksalaisten kenraalien kommenteissa toistuu venäläisten kaavamaisuus, mikä puolestaan johtuu, että alatason komentajilla ei ole liikkuma- ja aloitevaraa. Miten lie nykyään?

Lukusuositus.

Vanhat saksalaiskenraalit on laitettu kartan ääreen suunnittelemaan kaartin panssariarmeijan pysäyttämistä NATOn mekanisoiduin joukoin.

Kiitos jakamisesta! Mielenkiintoista paneelin osalta meille vanhojen Strategy&Tactics ja Avalon Hill lautasotapelien ystäville, että peliguru James "Jim" Dunnigan oli mukana paneelissa. Mieshän teki sotapelejä / simulaatioita sekä siviili- että sotilasmarkkinoille.

Anekdoottina muistelisin, että jenkkien sotilaspiirit huomasivat Saddamin Kuwaitin hyökkäyksen yhteydessä, että heillä ei ole minkäänlaista sotapeliä eli simulaatiota tutkimaan tilannetta. Ostivat sitten ihan siviilimarkkinoille tehdyn operaatiotason pelin pohtiakseen eri strategioita.
 
Nostetaan tämä tänne Kirjat-vitjaankin. Olen lukenut nyt ensimmäiset noin 50 sivua, tässä on paljon mielenkiintoista heijastepintaa myös suomalaiseen uuteen taistelutapaan, jossa vihollinen asetetaan etenemään valittuun uraan, väsytetään, ja tuhotaan vastahyökkäyksellä. Tässä saksalaisten veteraanikenraalien ja sen hetken US-kenraalien työkokousten dokumentissa toki mittakaava isompaa. Mutta silti.

Saksalaisten kenraalien kommenteissa toistuu venäläisten kaavamaisuus, mikä puolestaan johtuu, että alatason komentajilla ei ole liikkuma- ja aloitevaraa. Miten lie nykyään?

Lukusuositus.

Artikkelissa mainittujen Wehrmachtin entisten kenraaleiden omaan kirjalliseen tuotantoon kannattaa myös tutustua.

heh.jpgheh2.jpg
 
Back
Top