Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
soittaja
Kapteeni
Olen lukenut noin 190 sivua kirjasta
Markku Henriksson: Tähtilipun maa, Yhdysvaltain alueen historia (Tammi 2021), 944 sivua
Nyt sain käsiini hyvän kirjan. Alkuosa on mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja sujuvasti kirjoitettu. Se on uusittu ja laajennettu versio saman kirjoittajan aikaisemmin julkaisemasta historiakirjasta ”Siirtokunnista kansakunnaksi” (Gaudeamus 1989).
Markku Henriksson on Helsingin yliopiston Yhdysvaltain tutkimuksen … professori emeritus (= entinen) ja Kanadan tutkimuksen dosentti. Kirja on takakannen mukaan ”tarkoitettu kaikille Yhdysvalloista kiinnostuneille ja soveltuu myös erinomaisesti alan oppikirjaksi.”
Luen samanaikaisesti erästä toista historiateosta Yhdysvalloista. Etenen tarkoituksella ajanjakso kerrallaan. Se antaa myös mahdollisuuden vertailla näitä kirjoja keskenään. Kerron myöhemmin, mikä tuo toinen historiakirja on.
Markku Henriksson: Tähtilipun maa, Yhdysvaltain alueen historia (Tammi 2021), 944 sivua
Nyt sain käsiini hyvän kirjan. Alkuosa on mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja sujuvasti kirjoitettu. Se on uusittu ja laajennettu versio saman kirjoittajan aikaisemmin julkaisemasta historiakirjasta ”Siirtokunnista kansakunnaksi” (Gaudeamus 1989).
Markku Henriksson on Helsingin yliopiston Yhdysvaltain tutkimuksen … professori emeritus (= entinen) ja Kanadan tutkimuksen dosentti. Kirja on takakannen mukaan ”tarkoitettu kaikille Yhdysvalloista kiinnostuneille ja soveltuu myös erinomaisesti alan oppikirjaksi.”
Luen samanaikaisesti erästä toista historiateosta Yhdysvalloista. Etenen tarkoituksella ajanjakso kerrallaan. Se antaa myös mahdollisuuden vertailla näitä kirjoja keskenään. Kerron myöhemmin, mikä tuo toinen historiakirja on.
Viimeksi muokattu:
Nyt se on luettu. Sanoisin että Kauranteen Punaisen Porvoon, Remeksen Jäätyvän Helvetin, ja Palolammen Kollaa Kestää ohella parhaimpia lukemiani kirjoja ihan helposti. Vahva lukusuositus vaikkapa kesälomalle.
Tärkein opetus mielestäni: suurkaupungit täytetään ihmisillä ja niille annetaan kulutettavaksi loputon määrä viihdettä ja täysin turhaa knoppitietoa, sekä vaalit käydään naamakertoimen ja viihdearvon, eikä poliittisen osaamisen ja päämäärän perusteella.
Maalaisjärki sekä perimätieto kuolee kuihtuvan maaseudun mukana sukupuuttoon ilman sen kieltämistäkin.
Lopulta kuitenkin lukeneet, omavaraiset ja kädentaitoja omaavat ihmiset selviytyvät voittajana, niin omasta, kuin vihollis hallinnostakin, sekä maapallon liikakansoittumisesta johtuvasta katastrofista.
Loppukaneetin aika:
Oikeastaan en enää ihmettele, että miksi ihmiset joilla on järkeä ja toteutuskelpoisia unelmia, haluavat pois tästä teknologia-helvetistä elämään omaa elämäänsä ja jakamaan sitä äidinmaidon mukana perittyä viisautta sukupolvelta toiselle.
Minäkin nimittäin haluan, ja askel kerrallaan myös olen toteuttamassa tätä suunnitelmaa.
tulikomento
Supreme Leader
Luin Slaavilaisen pelin loppuun viime yönä. Täytyy sanoa että harvemmin enää tulee ahmittua jännäreitä loppuun yhdeltä istumalta. Tämä tuli. En malttanut jättää kesken. Ei mikään elämää suurempi lukuelämys, mutta hyvin etenevä trilleri. Tykkäsin.
Tuo edellisessä viestissä mainittu Jäätyvä Helvetti oli myös sellainen, että sen lukemista ei vaan malttanut lopettaa. Parastahan kirjoissa, verrattuna elokuvasovituksiin, on se, että niiden henkilöt, tapahtumat ja tapahtumapaikat pitää kuvitella itse, ja näin ollen lukukokemus on lukijalleen täysin uniikki.
Käsitettä perhe ei enää ole, ja biologinen lisääntyminen on epämoraalista, sillä kyllähän nyt parempi väki tuotetaan hedelmöityslaitoksissa koeputkissa. Kristinusko on hävitetty ja tilalle on tuotu konsumerismi, kristinuskoa kuvaava risti on korvattu T-kirjaimella Teslan merkin fordin mallin mukaan.
Ja ei, käsissäni ei ole hesarin NYT liite vaan:
Ja ei, käsissäni ei ole hesarin NYT liite vaan:
Vuonna 1932 kirjoitettu:
John Hilly
Ylipäällikkö
Tunsin Henrikssonin yliopisto-opiskelijana. Järkevä kaveri jo silloin.
Tässä Huxleyn Uljaassa uudessa maailmassa tuo sama näköjään sanotaan ihan suoraan sivuilla 35 ja 36:
Panssari Salama
Respected Leader
"Elokuun kriisi" tuli nyt luettua läpi. Ei kyllä nouse Päämajan kaukopartion tasolle, vaikka kolme reissua tässäkin kuvattuna. Lukukokemusta häiritsi hieman "Vaaralan" ja "Suomisen" puheripuli kirjan alkupuolella, vaikkakin oli selvää että tällä taustoitettiin kesän 1940 yleistilannetta. Viimeinen reissu taas se jännittävin, siinä maltettiin jo keskittyä itse tiedustelureissuun. Erikoista, että ampuivat venäläisen upseerin rajan takana, mutta meno oli ilmeisesti sangen villiä silloin.Eipä ollut esipuhetta tai vastaavaa kummassakaan uusintapainoksista. Olisivat kyllä sen arvoisia. Panostettu siis lähinnä kansipaperin ulkoasuun. "Dokumentaarinen kuvaus pst-komppanian vaiheista" vielä sallittakoon, antaa lisävaloa sisältöön. "Legendaarinen kuvaus" menee kyllä jo vähän klikkiotsikoinnin puolelle...
Katso liite: 49295
Taidan pidättäytyä vanhan liiton meiningissä ja hakea jatkossakin kirjat divareista jos en ensipainoksina, niin mahdollisimman lähellä sellaista. Yhtä kaikki, eiköhän tässä ennustetun takatalven koiranilmat saada kulumaan ihan sisätiloissa näillä tuoreemmilla painoksillakin
Mielenkiintoisena tarinana neljäs reissun kuvaus, joka käsittelikin kahta petturia, jotka olivat yhteistoiminnassa venäläisten kanssa. Kun tämä selvisi ja saatiin aukottomat todisteet, niin eipä viety miehiä leivättömän pöydän ääreen, vaan osoitettiin vielä yksi keikka, jossa heidät sitten ammuttiin kylmästi heti miesten päästyä rajan toiselle puolelle. "Olisi muuten NL taas vaan vaatinut kaikkien poliittisten vankien vapauttamista."
Sinne jäivät ruumiit, reppuun oli ujutettu lappu "pettureilla on kova kohtalo täällä Suomessakin".
Lopputuomiona hieman vaihteleva lukukokemus, mutta kirjan käsistä laskettua kyllä toisaalta sitten hyvä kuva sen ajan asenteista menosta sekä meiningeistä.
Viimeksi muokattu:
soittaja
Kapteeni
Olen lukenut 154 sivua kirjaa
Reijo Kero-Auvo Kostiainen-Keijo Virtanen: Uuden maailman jättiläinen - Yhdysvaltain historia (Otava 1991).
Siinä on 570 sivua, karttoja ja pääasiassa mustavalkoisia valokuvia. Kirja alkaa luvulla: Intiaanien aika. Se jakautuu 2 osaan: Amerikan ensimmäiset asukkaat / Löytötetket ja Amerikka. Seuraavan luvun otsikkona on: Siirtokuntakaudesta itsenäistymiseen. Kolmas luku on nimeltään: Itsenäistymisestä sisällissotaan.
Kirja on mielestäni tavattoman mielenkiintoinen. Se soveltuu juuri siihen tarkoitukseen, jota varten sen hankin. Aion nimittäin kirjoittaa Yhdysvaltojen historiasta blogiini useita kirjoituksia aloittaen käydystä itsenäisyyssodasta uusien siirtokuntien ja Iso-Britannian maailmanvallan kesken Miksi heikompi ja hajanaisempi alue voitti voimakkaamman ja yhtenäisesti johdetun sotilaallisen suurvallan? Se on varmaan mielenkiintoista, vai mitä.
Tarkasti ilmaisten siirrokuntien vapaussota käytiin vuosina 1775 - 1783. Kun näytti, että siirtokunnat pystyvät taistelemaan, niin sekä Ranska että Espanja ryhtyivät auttamaan siirtokuntia oman etunsa nimissä. Siis maailman tilanne auttoi amerikkalaisia osaltaan tuossa taistelussa.
Reijo Kero-Auvo Kostiainen-Keijo Virtanen: Uuden maailman jättiläinen - Yhdysvaltain historia (Otava 1991).
Siinä on 570 sivua, karttoja ja pääasiassa mustavalkoisia valokuvia. Kirja alkaa luvulla: Intiaanien aika. Se jakautuu 2 osaan: Amerikan ensimmäiset asukkaat / Löytötetket ja Amerikka. Seuraavan luvun otsikkona on: Siirtokuntakaudesta itsenäistymiseen. Kolmas luku on nimeltään: Itsenäistymisestä sisällissotaan.
Kirja on mielestäni tavattoman mielenkiintoinen. Se soveltuu juuri siihen tarkoitukseen, jota varten sen hankin. Aion nimittäin kirjoittaa Yhdysvaltojen historiasta blogiini useita kirjoituksia aloittaen käydystä itsenäisyyssodasta uusien siirtokuntien ja Iso-Britannian maailmanvallan kesken Miksi heikompi ja hajanaisempi alue voitti voimakkaamman ja yhtenäisesti johdetun sotilaallisen suurvallan? Se on varmaan mielenkiintoista, vai mitä.
Tarkasti ilmaisten siirrokuntien vapaussota käytiin vuosina 1775 - 1783. Kun näytti, että siirtokunnat pystyvät taistelemaan, niin sekä Ranska että Espanja ryhtyivät auttamaan siirtokuntia oman etunsa nimissä. Siis maailman tilanne auttoi amerikkalaisia osaltaan tuossa taistelussa.
Viimeksi muokattu:
soittaja
Kapteeni
Olen lukenut historian lukemisen välissä myös sotahistorian kirjan. Se on
Robert Brandtberg: Sotakenraalit (2008), 287 sivua, yhtenäinen valokuvien liite
Kirja oli pokkarin muodossa ja siksi sitä oli helppo kuljettaa mukana eri paikkohin, joissa jäi aikaa sitä lueskella. Kirja koostuu toisistaan riippumatta, mutta samaan historialliseen aikakauteen sijoittuvista pienistä kertomuksista. Niissä oli samaa muotoilu: lapsuus, nuoruus, aikuisikä, myöhempi keski-ikä ja jos henkilö jäi eloon, vielä sotien jälkeinen aika.
Luettelen kaikki kirjan henkilöt, koska he ovat olleet tärkeitä Suomelle:
Aksel Airo . Pietari Autti . Aarne Blick . Erik Heinrichs . Taavetti Laatikainen . Ruben Lagus . Jarl Lundqvist . Armas-Eino Martola . Vilho Nenonen . Lennart Oesch . Aaro Pajari . Erkki Raapana . Aarne Sihvo . Hjalmar Siilasvuo . Antero Svensson . Paavo Talvela . Rudolf Walden . Martti Wallenius . Väinö Valve . Hugo Österman
Suomen sotien kirjoja lukeneille, tulee paljon kertausta ja kirjan sisällä on myös samojen asioiden toistoa. Eri henkiöt kokevat saman tilanteen ja hetken eri paikassa ja eri näkökulmasta katsoen. Se on kirjottajan tekemä ratkaisu ja ei ehkä haittaa. Välillä ihmettelin, että eikö tuo jo kerrottu aikaisemmin. Selitys on tietysti uusi henkilö ja hänen näkökulmansa.
Esimerkiksi laivaston edustaja näki, että herra ratsuväen aikaisempi komentaja Mannerheim tsaarin armeijassa näki laivastossa vain kilpailijan muille tärkemmäksi pidetyille hankkeille. Saksan jääkärit eivät jostain syystä panostaneet panssareihin ja panssarien torjuntaan. Ilmeisesti heillä ei ollut panssarialan koulutusta.
Viimeisenä esitelty Hugo Österman oli torjumassa Kannaksella talvisodassa venäläisten hyökkäystä omien arvioidensa mukaisesti. Hän kieltäytyi tottelemasta ylipäällikköä, joka puuttui hermostuksissaan asioihin. Ilmeisesti Österman oli oikeassa, koska Mannerheim ei antanut hänelle asiaa koskaan anteeksi.
Edit.
Lainaus kirjasta s. 276: „Tuli helmikuun 13. päivä, verinen pakkaspäivä. Ja seuraava päivä, jolloin Östeman pyysi eroa, koska ei saanut vetää joukkojaan Viipurin tasalle. Venäläisten murtokiilan edessä oli vain heikko verho, joka saattoi revetä milloin tahansa, Österman sanoo.“
Kuten hän sanoi tapahtui seuraavaa: „helmikuun 17. päivänä venäläiset saivat aikaiseksi useita läpimurtoja. jne …“
Robert Brandtberg: Sotakenraalit (2008), 287 sivua, yhtenäinen valokuvien liite
Kirja oli pokkarin muodossa ja siksi sitä oli helppo kuljettaa mukana eri paikkohin, joissa jäi aikaa sitä lueskella. Kirja koostuu toisistaan riippumatta, mutta samaan historialliseen aikakauteen sijoittuvista pienistä kertomuksista. Niissä oli samaa muotoilu: lapsuus, nuoruus, aikuisikä, myöhempi keski-ikä ja jos henkilö jäi eloon, vielä sotien jälkeinen aika.
Luettelen kaikki kirjan henkilöt, koska he ovat olleet tärkeitä Suomelle:
Aksel Airo . Pietari Autti . Aarne Blick . Erik Heinrichs . Taavetti Laatikainen . Ruben Lagus . Jarl Lundqvist . Armas-Eino Martola . Vilho Nenonen . Lennart Oesch . Aaro Pajari . Erkki Raapana . Aarne Sihvo . Hjalmar Siilasvuo . Antero Svensson . Paavo Talvela . Rudolf Walden . Martti Wallenius . Väinö Valve . Hugo Österman
Suomen sotien kirjoja lukeneille, tulee paljon kertausta ja kirjan sisällä on myös samojen asioiden toistoa. Eri henkiöt kokevat saman tilanteen ja hetken eri paikassa ja eri näkökulmasta katsoen. Se on kirjottajan tekemä ratkaisu ja ei ehkä haittaa. Välillä ihmettelin, että eikö tuo jo kerrottu aikaisemmin. Selitys on tietysti uusi henkilö ja hänen näkökulmansa.
Esimerkiksi laivaston edustaja näki, että herra ratsuväen aikaisempi komentaja Mannerheim tsaarin armeijassa näki laivastossa vain kilpailijan muille tärkemmäksi pidetyille hankkeille. Saksan jääkärit eivät jostain syystä panostaneet panssareihin ja panssarien torjuntaan. Ilmeisesti heillä ei ollut panssarialan koulutusta.
Viimeisenä esitelty Hugo Österman oli torjumassa Kannaksella talvisodassa venäläisten hyökkäystä omien arvioidensa mukaisesti. Hän kieltäytyi tottelemasta ylipäällikköä, joka puuttui hermostuksissaan asioihin. Ilmeisesti Österman oli oikeassa, koska Mannerheim ei antanut hänelle asiaa koskaan anteeksi.
Edit.
Lainaus kirjasta s. 276: „Tuli helmikuun 13. päivä, verinen pakkaspäivä. Ja seuraava päivä, jolloin Östeman pyysi eroa, koska ei saanut vetää joukkojaan Viipurin tasalle. Venäläisten murtokiilan edessä oli vain heikko verho, joka saattoi revetä milloin tahansa, Österman sanoo.“
Kuten hän sanoi tapahtui seuraavaa: „helmikuun 17. päivänä venäläiset saivat aikaiseksi useita läpimurtoja. jne …“
Viimeksi muokattu:
Leaderdog
Kaukopartio
Tänään sain päätökseen kuuntelu version Steven Jobsin elämän kerran, voin todeta kirjan mielenkiintoiseksi ja avartaa hyvin kuvaa hänen elämänsä taustoista.
Suosittelen niille joita kiinnostaa elämänkerrat.
Steve Jobsin ”virallinen” elämäkerta on hämmästyttävä tarina yritysjohtajasta, jonka elämä muistutti vuoristorataa, kirjoittaa teoksen suomentaja, toimittaja Jyri Raivio.
Kuka mahtaa olla maailman tunnetuin henkilö?
Kiehtova kysymys, johon vastaaminen on vaikeaa ellei tuiki mahdotonta. Mutta onhan meillä Google. Googlataan ihmisen nimi ja katsotaan, kuinka monta osumaa hakukone kaivaa verkon uumenista. Mitä useampi osuma, sitä tunnetumpi henkilö. Menetelmä on kieltämättä krouvi, mutta keksikää parempi.
Google-mittarilla maailman tunnetuin ihminen on lokakuun 5. päivänä kuollut Applen perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Steve Jobs. Hänestä löytyi Googlessa 23. lokakuuta yli 432 miljoonaa osumaa. Barack Obama jäi 200 miljoonan tuloksen päähän. Jobsin vanhalla arkkivihollisella, Microsoftin Bill Gatesilla on vaivaiset 51 miljoonaa tulosta.
Lukemat muuttuvat koko ajan, mutta viesti on selvä. Steve Jobsin maailmanlaajuinen tunnettuus on yhtä hämmästyttävä ilmiö kuin hänen uransa ja elämänsäkin. Molemmista saadaan runsain mitoin uutta tietoa tänään maanantaina ilmestyvässä ”virallisessa” elämäkerrassa, joka tulee kauppoihin samana päivänä niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Meillä kirjan kustantaa Otava.
Elämäkerran kirjoitti Jobsin aloitteesta Walter Isaacson, Aspen-instituutin johtaja ja entinen huippujournalisti. Ennen Jobsia hän teki elämäkerrat Benjamin Franklinista (25 miljoonaa Google-hittiä) ja Thomas Alva Edisonista (4 miljoonaa osumaa).
Kirja on hämmästyttävä tarina nerokkaasta mutta lähes neuroottisesta yritysjohtajasta, jonka elämä Isaacsonin mukaan muistutti vuoristorataa. Lisää draamaa kirjantekoon toi Jobsin sairastuminen haimasyöpään, joka johti hänen kuolemaansa 56-vuotiaana.
Sitä ei automekaanikko-Paul ja kirjanpitäjä-Clara Jobsilla ollut. He saivat pojan vasta sitouduttuaan kirjallisesti kustantamaan hänelle yliopistokoulutuksen. Jobseilla oli toinenkin lapsi, tytär. Jostakin syystä hänestä ei kirjassa puhuta juuri mitään.
Steve haahuili nuoruusvuosinaan Kaliforniassa kuten monet muutkin. Murrosiässä hän äkkiä tajusi olevansa vanhempiaan fiksumpi. Saman huomion tosin ovat tehneet kaikki muutkin murrosikäiset maailman sivu.
Jobs meni yliopistoon kuten biologiset vanhemmat olivat edellyttäneet, ja vielä kalliiseen sellaiseen. Reedissä häntä eivät kiinnostaneet pakolliset kurssit, ja hän jätti opinnot sikseen jo ensimmäisen vuoden jälkeen.
Ajan henkeen sopivat hengellinen etsiskely ja huumeet LSD:tä myöten. Vielä huippujohtajanakin Jobs oli lähinnä ylpeä LSD-tripeistään ja piti niitä kehityksensä kannalta hyvin tärkeinä.
Kovin tavaton sen ajan ilmiö ei ollut myöskään avioliiton ulkopuolinen lapsi. Jobsin tyttöystävä synnytti tyttären, jonka isä lähes hylkäsi vuosien ajaksi. Isaacsonille Jobs myönsi, ettei ole ylpeä tavasta, jolla hoiti suhteen tyttäreensä.
Nuoruusvuosina Jobsiin tarttuivat kiinnostus buddhalaisuuteen ja omituisiin ruokavalioihin. Hän kierteli seitsemän kuukauden ajan intialaisissa kylissä, kulki pitkään vielä koti-Kaliforniassakin kaavussa ja paljasjaloin eikä koskaan syönyt lihaa. Vastakulttuuri oli kova sana Jobsille kuten monelle muullekin sen aikakauden nuorelle.
Adoptiovanhempiaan Jobs ylistää. Biologisista vanhemmistaan hän etsi aikuisiällä käsiinsä äidin mutta ei koskaan halunnut olla yhteyksissä syyrialaissyntyiseen isäänsä.
Mukana oli kolmaskin perustaja, Ron Wayne, joka alle kahdessa viikossa menetti uskonsa koko firmaan ja myi osakkeensa 800 dollarilla Jobsille ja Wozniakille. Jos hän olisi pitänyt ne, potin arvo vuonna 2010 olisi ollut 2,6 miljardia dollaria.
”Ei kaduta”, Wayne väitti Isaacsonille, joka yhytti hänet käyttämästä sosiaaliturvasta saamiaan lantteja hedelmäpeleihin Arizonassa.
Wozniakin insinööritaidot ja Jobsin markkinointiosaaminen tekivät Applesta menestyksellisen tietokonevalmistajan. Wozniak jäi melko pian syrjään, ja Applesta tuli ainakin ulkoapäin katsottuna yhden miehen show.
Sen ja Jobsin kantava periaate oli keskittyminen tuotteeseen ja sen täydellinen integrointi. Jobs uskoi kuolemaansa saakka siihen, että paras tulos saadaan, jos sama yhtiö tekee laitteet, ohjelmistot ja sovellukset ja jopa myy tuotteen asiakkaalle.
Apple listattiin pörssiin ja Jobsista tuli miljonääri. Hänen johtamistyyliinsä liittyvät ongelmat kasvoivat kuitenkin koko ajan. Vuonna 1983 yhtiön toimitusjohtajaksi houkuteltiin limonadiyhtiö Pepsin johtajistoon kuulunut John Sculley.
Alkuvaiheessa Jobs ja Sculley lähes rakastivat toisiaan. Jobsin tyyli johti kuitenkin väistämättä välirikkoon, jossa Applen hallitus ja sen vahva mies, suomalaistaustainen Mike Markkula, asettuivat Sculleyn taakse. Tunteet kuohuivat ja kyyneleet virtasivat, kun Jobs jätti johtamansa yhtiön 1985.
Yksi monista dramaattisista kohtauksista sattui ravintolassa, jossa Jobs lähipiireineen istui eronsa jälkeen. Sculleyn vaimo Leezy ryntäsi sisään ja huusi, tajusiko Jobs millainen etuoikeus hänelle on ollut tuntea niin hieno mies kuin John Sculley. ”Kun katson useimpien ihmisten silmiin, näen niissä sielun. Kun minä katson sinun silmiisi, näen pohjattoman kuilun, tyhjän aukon, kuolleen alueen”, rouva Sculley sanoi.
Sculley kertoo oman versionsa tapahtuneesta omassa kirjassaan (Apple – elämäni haaste, WSOY 1988). Sekin todistaa, että alkuvaiheen lapselliselta vaikuttaneesta kiintymyksestä huolimatta herrat olivat kuin tuli ja vesi eivätkä pitemmän päälle millään olisi mahtuneet samaan yhtiöön. ”Hän ei ymmärtänyt tuotteesta mitään”, Jobs sanoi Isaacsonille. Sculley jäi Appleen, mutta sai potkut 1993. Hänestä löytyy Googlessa 630 000 hittiä.
Jobs perusti heti uuden, korkeakouluille tietokoneita kehittävän yhtiön NeXT:in, joka ei koskaan pärjännyt hyvin. Ison osan rahastaan hän kuitenkin käytti animaatioelokuvien tuottajayhtiö Pixariin, josta hän osti 70 prosenttia vuonna 1986 kymmenellä miljoonalla dollarilla. Pixarista tuli huima menestys. Jobs kävi värikkäitä kiistoja Pixarin kumppanin Disneyn kanssa, joka lopulta osti Pixarin vuonna 2006 ja maksoi siitä 7,4 miljardia. Jobsin kymmenen miljoonan sijoitus oli lähes 5,2 miljardin arvoinen.
Jobsin suurin hetki koitti kuitenkin 1996. Apple osti NeXT:n, ei saadakseen vaatimattomasti menestyneen tietokoneyrityksen vaan saadakseen takaisin perustajansa. Jobs savusti härskiin tyyliin ulos silloisen toimitusjohtajan Gil Amelion ja tuli itse väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi.
Paluuseen liittyy uskomaton esimerkki suuryritysten ”corporate governancesta” eli hyvästä hallintotavasta. Sen mukaan yrityksen hallituksen valitsee yhtiökokous ja hallitus on toimitusjohtajan esimies. Applessa väliaikainen toimitusjohtaja Jobs valitsi itse hallituksen ja myös erotti sen niin halutessaan.
Jobs pyysi hallitukseen USA:n pörssikauppaa valvovan viranomaisen SEC:n entisen johtajan Arthur Levittin, joka suostui riemumielin. Vähän myöhemmin Jobs luki Levittin kirjoituksen, jossa tämä korosti hallituksen itsenäisyyttä suhteessa toimitusjohtajaan. Jobs soitti heti Levittille ja peruutti hänen hallituspaikkansa.
Jobs äksyili samalla tavalla omille työntekijöilleen. Pahimmalta tuntui hänen tapansa varastaa alaistensa ideoita. Jobs lyttäsi useasti täysin jonkun alaisensa idean vain esittääkseen sen vähän myöhemmin omanaan.
Nokiasta (saati Suomesta muuten) kirjassa ei puhuta sanaakaan, mutta Keilaniemessä ehkä pannaan kiinnostuksella merkille iPhonen syntyhistoria. Oman älypuhelimen kehittely päätettiin aloittaa sen jälkeen, kun Jobs alaisineen totesi kaikkien sitä edeltäneiden kännyköiden olleen etenkin käytettävyydeltään kelvottomia.
Isaacson on todella hurmioitunut Applen i-laitteista, jopa niin hurmioitunut, että hänen nimensä luulisi olevan iSaacson. Laitteiden kehittelystä kirja antaa kuitenkin aika yksipuolisen kuvan.
Jobsia (ja iSaacsonia) ei kiinnosta insinööritiede vaan vempaimien teollinen muotoilu, viimeistä yksityiskohtaa myöten. Jobs sanoi usein kehittävänsä ”järjettömän suurenmoisia” tuotteitaan teknologian ja humanismin risteyskohdasta. Teknologian hoitivat Applessa kuitenkin muut.
Jobs oli upporikas. Hänen omaisuutensa arvoksi laskettiin 2010 yli 8 miljardia dollaria. Toisin kuin esimerkiksi elinikäinen kilpailijansa, kirjassa kirpeää kritiikkiä saava Microsoftin Bill Gates, Jobs ei kuitenkaan jakanut miljardejaan hyväntekeväisyyteen tai ainakaan sellaisesta ei kerrota elämäkerrassa.
Jobs on aina vartioinut tarkasti yksityiselämäänsä. Isaacson on päässyt syvälle siinäkin suhteessa. Hän on viettänyt paljon aikaa Jobsin kotona ja tavannut hänen vaimoaan ja kolmea lastaan. Hän on myös saanut yksityiskohtaista tietoa sairaudesta, joka lopulta koitui Jobsin kohtaloksi.
Kuten syövät usein, tämäkin hellitti välillä otettaan. Ehkä ratkaisevinta oli diagnoosin jälkeinen aika. Leikkaus on yleisin ja menestyksellisin tällaisen haimasyövän hoitomuoto, mutta siitä luontaishoitoihin ja mehudieetteihin uskova Jobs kieltäytyi ehkä ratkaisevien yhdeksän kuukauden ajan.
Suosittelen niille joita kiinnostaa elämänkerrat.
Steve Jobs -elämäkerta: Neuroottinen nero haahuili, äksyili ja teki rahaa
JYRI RAIVIOSteve Jobsin ”virallinen” elämäkerta on hämmästyttävä tarina yritysjohtajasta, jonka elämä muistutti vuoristorataa, kirjoittaa teoksen suomentaja, toimittaja Jyri Raivio.
Steve Jobs maaliskuussa 2011 Applen tilaisuudessa, jossa yhtiö julkisti iPad 2 -laitteen. Kuva Justin Sullivan / AFP / Lehtikuva.
Kuka mahtaa olla maailman tunnetuin henkilö?
Kiehtova kysymys, johon vastaaminen on vaikeaa ellei tuiki mahdotonta. Mutta onhan meillä Google. Googlataan ihmisen nimi ja katsotaan, kuinka monta osumaa hakukone kaivaa verkon uumenista. Mitä useampi osuma, sitä tunnetumpi henkilö. Menetelmä on kieltämättä krouvi, mutta keksikää parempi.
Google-mittarilla maailman tunnetuin ihminen on lokakuun 5. päivänä kuollut Applen perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Steve Jobs. Hänestä löytyi Googlessa 23. lokakuuta yli 432 miljoonaa osumaa. Barack Obama jäi 200 miljoonan tuloksen päähän. Jobsin vanhalla arkkivihollisella, Microsoftin Bill Gatesilla on vaivaiset 51 miljoonaa tulosta.
Lukemat muuttuvat koko ajan, mutta viesti on selvä. Steve Jobsin maailmanlaajuinen tunnettuus on yhtä hämmästyttävä ilmiö kuin hänen uransa ja elämänsäkin. Molemmista saadaan runsain mitoin uutta tietoa tänään maanantaina ilmestyvässä ”virallisessa” elämäkerrassa, joka tulee kauppoihin samana päivänä niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Meillä kirjan kustantaa Otava.
Elämäkerran kirjoitti Jobsin aloitteesta Walter Isaacson, Aspen-instituutin johtaja ja entinen huippujournalisti. Ennen Jobsia hän teki elämäkerrat Benjamin Franklinista (25 miljoonaa Google-hittiä) ja Thomas Alva Edisonista (4 miljoonaa osumaa).
Kirja on hämmästyttävä tarina nerokkaasta mutta lähes neuroottisesta yritysjohtajasta, jonka elämä Isaacsonin mukaan muistutti vuoristorataa. Lisää draamaa kirjantekoon toi Jobsin sairastuminen haimasyöpään, joka johti hänen kuolemaansa 56-vuotiaana.
PILVEÄ JA BUDDHALAISUUTTA
Steve Jobs syntyi abortteihin erikoistuneen lääkärin klinikalla San Franciscossa. Hänen vanhempansa olivat päättäneet antaa lapsen adoptoitavaksi, yhdellä ehdolla. Adoptiovanhemmilla piti olla yliopistotutkinto.Sitä ei automekaanikko-Paul ja kirjanpitäjä-Clara Jobsilla ollut. He saivat pojan vasta sitouduttuaan kirjallisesti kustantamaan hänelle yliopistokoulutuksen. Jobseilla oli toinenkin lapsi, tytär. Jostakin syystä hänestä ei kirjassa puhuta juuri mitään.
Steve haahuili nuoruusvuosinaan Kaliforniassa kuten monet muutkin. Murrosiässä hän äkkiä tajusi olevansa vanhempiaan fiksumpi. Saman huomion tosin ovat tehneet kaikki muutkin murrosikäiset maailman sivu.
Jobs meni yliopistoon kuten biologiset vanhemmat olivat edellyttäneet, ja vielä kalliiseen sellaiseen. Reedissä häntä eivät kiinnostaneet pakolliset kurssit, ja hän jätti opinnot sikseen jo ensimmäisen vuoden jälkeen.
Ajan henkeen sopivat hengellinen etsiskely ja huumeet LSD:tä myöten. Vielä huippujohtajanakin Jobs oli lähinnä ylpeä LSD-tripeistään ja piti niitä kehityksensä kannalta hyvin tärkeinä.
Kovin tavaton sen ajan ilmiö ei ollut myöskään avioliiton ulkopuolinen lapsi. Jobsin tyttöystävä synnytti tyttären, jonka isä lähes hylkäsi vuosien ajaksi. Isaacsonille Jobs myönsi, ettei ole ylpeä tavasta, jolla hoiti suhteen tyttäreensä.
Nuoruusvuosina Jobsiin tarttuivat kiinnostus buddhalaisuuteen ja omituisiin ruokavalioihin. Hän kierteli seitsemän kuukauden ajan intialaisissa kylissä, kulki pitkään vielä koti-Kaliforniassakin kaavussa ja paljasjaloin eikä koskaan syönyt lihaa. Vastakulttuuri oli kova sana Jobsille kuten monelle muullekin sen aikakauden nuorelle.
Adoptiovanhempiaan Jobs ylistää. Biologisista vanhemmistaan hän etsi aikuisiällä käsiinsä äidin mutta ei koskaan halunnut olla yhteyksissä syyrialaissyntyiseen isäänsä.
JOBS JA APPLE
Jobs ei ollut insinööri vaan pikemminkin humanisti, mutta elektroniikka häntä kiinnosti nuoresta pitäen. Sen alan guru oli Steve Wozniak, jonka kanssa Jobs perusti Applen.Mukana oli kolmaskin perustaja, Ron Wayne, joka alle kahdessa viikossa menetti uskonsa koko firmaan ja myi osakkeensa 800 dollarilla Jobsille ja Wozniakille. Jos hän olisi pitänyt ne, potin arvo vuonna 2010 olisi ollut 2,6 miljardia dollaria.
”Ei kaduta”, Wayne väitti Isaacsonille, joka yhytti hänet käyttämästä sosiaaliturvasta saamiaan lantteja hedelmäpeleihin Arizonassa.
Wozniakin insinööritaidot ja Jobsin markkinointiosaaminen tekivät Applesta menestyksellisen tietokonevalmistajan. Wozniak jäi melko pian syrjään, ja Applesta tuli ainakin ulkoapäin katsottuna yhden miehen show.
Sen ja Jobsin kantava periaate oli keskittyminen tuotteeseen ja sen täydellinen integrointi. Jobs uskoi kuolemaansa saakka siihen, että paras tulos saadaan, jos sama yhtiö tekee laitteet, ohjelmistot ja sovellukset ja jopa myy tuotteen asiakkaalle.
Apple listattiin pörssiin ja Jobsista tuli miljonääri. Hänen johtamistyyliinsä liittyvät ongelmat kasvoivat kuitenkin koko ajan. Vuonna 1983 yhtiön toimitusjohtajaksi houkuteltiin limonadiyhtiö Pepsin johtajistoon kuulunut John Sculley.
Alkuvaiheessa Jobs ja Sculley lähes rakastivat toisiaan. Jobsin tyyli johti kuitenkin väistämättä välirikkoon, jossa Applen hallitus ja sen vahva mies, suomalaistaustainen Mike Markkula, asettuivat Sculleyn taakse. Tunteet kuohuivat ja kyyneleet virtasivat, kun Jobs jätti johtamansa yhtiön 1985.
Yksi monista dramaattisista kohtauksista sattui ravintolassa, jossa Jobs lähipiireineen istui eronsa jälkeen. Sculleyn vaimo Leezy ryntäsi sisään ja huusi, tajusiko Jobs millainen etuoikeus hänelle on ollut tuntea niin hieno mies kuin John Sculley. ”Kun katson useimpien ihmisten silmiin, näen niissä sielun. Kun minä katson sinun silmiisi, näen pohjattoman kuilun, tyhjän aukon, kuolleen alueen”, rouva Sculley sanoi.
Sculley kertoo oman versionsa tapahtuneesta omassa kirjassaan (Apple – elämäni haaste, WSOY 1988). Sekin todistaa, että alkuvaiheen lapselliselta vaikuttaneesta kiintymyksestä huolimatta herrat olivat kuin tuli ja vesi eivätkä pitemmän päälle millään olisi mahtuneet samaan yhtiöön. ”Hän ei ymmärtänyt tuotteesta mitään”, Jobs sanoi Isaacsonille. Sculley jäi Appleen, mutta sai potkut 1993. Hänestä löytyy Googlessa 630 000 hittiä.
Jobs perusti heti uuden, korkeakouluille tietokoneita kehittävän yhtiön NeXT:in, joka ei koskaan pärjännyt hyvin. Ison osan rahastaan hän kuitenkin käytti animaatioelokuvien tuottajayhtiö Pixariin, josta hän osti 70 prosenttia vuonna 1986 kymmenellä miljoonalla dollarilla. Pixarista tuli huima menestys. Jobs kävi värikkäitä kiistoja Pixarin kumppanin Disneyn kanssa, joka lopulta osti Pixarin vuonna 2006 ja maksoi siitä 7,4 miljardia. Jobsin kymmenen miljoonan sijoitus oli lähes 5,2 miljardin arvoinen.
Jobsin suurin hetki koitti kuitenkin 1996. Apple osti NeXT:n, ei saadakseen vaatimattomasti menestyneen tietokoneyrityksen vaan saadakseen takaisin perustajansa. Jobs savusti härskiin tyyliin ulos silloisen toimitusjohtajan Gil Amelion ja tuli itse väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi.
Paluuseen liittyy uskomaton esimerkki suuryritysten ”corporate governancesta” eli hyvästä hallintotavasta. Sen mukaan yrityksen hallituksen valitsee yhtiökokous ja hallitus on toimitusjohtajan esimies. Applessa väliaikainen toimitusjohtaja Jobs valitsi itse hallituksen ja myös erotti sen niin halutessaan.
Jobs pyysi hallitukseen USA:n pörssikauppaa valvovan viranomaisen SEC:n entisen johtajan Arthur Levittin, joka suostui riemumielin. Vähän myöhemmin Jobs luki Levittin kirjoituksen, jossa tämä korosti hallituksen itsenäisyyttä suhteessa toimitusjohtajaan. Jobs soitti heti Levittille ja peruutti hänen hallituspaikkansa.
Jobs äksyili samalla tavalla omille työntekijöilleen. Pahimmalta tuntui hänen tapansa varastaa alaistensa ideoita. Jobs lyttäsi useasti täysin jonkun alaisensa idean vain esittääkseen sen vähän myöhemmin omanaan.
I-TUOTTEISTA ALKOI UUSI AIKA
Verrattain menestyksellisestä tietokonevalmistajasta tuli kuitenkin pörssiarvoltaan yksi maailman suurimmista yrityksistä vasta i-tuotesarjan avulla. Se alkoi musiikkisoitin iPodista ja jatkui musiikin verkkokauppa iTunesin ja iPhone-kännykän kautta taulutietokone iPadiin.Nokiasta (saati Suomesta muuten) kirjassa ei puhuta sanaakaan, mutta Keilaniemessä ehkä pannaan kiinnostuksella merkille iPhonen syntyhistoria. Oman älypuhelimen kehittely päätettiin aloittaa sen jälkeen, kun Jobs alaisineen totesi kaikkien sitä edeltäneiden kännyköiden olleen etenkin käytettävyydeltään kelvottomia.
Isaacson on todella hurmioitunut Applen i-laitteista, jopa niin hurmioitunut, että hänen nimensä luulisi olevan iSaacson. Laitteiden kehittelystä kirja antaa kuitenkin aika yksipuolisen kuvan.
Jobsia (ja iSaacsonia) ei kiinnosta insinööritiede vaan vempaimien teollinen muotoilu, viimeistä yksityiskohtaa myöten. Jobs sanoi usein kehittävänsä ”järjettömän suurenmoisia” tuotteitaan teknologian ja humanismin risteyskohdasta. Teknologian hoitivat Applessa kuitenkin muut.
Jobs oli upporikas. Hänen omaisuutensa arvoksi laskettiin 2010 yli 8 miljardia dollaria. Toisin kuin esimerkiksi elinikäinen kilpailijansa, kirjassa kirpeää kritiikkiä saava Microsoftin Bill Gates, Jobs ei kuitenkaan jakanut miljardejaan hyväntekeväisyyteen tai ainakaan sellaisesta ei kerrota elämäkerrassa.
Jobs on aina vartioinut tarkasti yksityiselämäänsä. Isaacson on päässyt syvälle siinäkin suhteessa. Hän on viettänyt paljon aikaa Jobsin kotona ja tavannut hänen vaimoaan ja kolmea lastaan. Hän on myös saanut yksityiskohtaista tietoa sairaudesta, joka lopulta koitui Jobsin kohtaloksi.
Kuten syövät usein, tämäkin hellitti välillä otettaan. Ehkä ratkaisevinta oli diagnoosin jälkeinen aika. Leikkaus on yleisin ja menestyksellisin tällaisen haimasyövän hoitomuoto, mutta siitä luontaishoitoihin ja mehudieetteihin uskova Jobs kieltäytyi ehkä ratkaisevien yhdeksän kuukauden ajan.
Leaderdog
Kaukopartio
Nyt luen kirjaa Aavepartio, vaikuttaa oiken lupaavalle teokselle, harmi vaan että aikaa on noin 30 sivua kerrallaan lukemiseen....
Aavekomppania oli kokoonpantu vuonna 1920 syntyneistä asevelvollisista. Se muodostettiin Lieksassa toukokuussa 1940.
Nämä miehet osallistuivat jatkosodan aikana taisteluihin Ilomantsin, Porajärven ja Seesjärven suunnilla. Majuri G.R. Renvall totesi sodan jälkeen tästä joukko-osastosta: "Se oli paras ja kurinalaisin komppania, minkä minä milloinkaan olen nähnyt. Sitä oli helppo johtaa sodassa. Kurinalaisuudesta ja hyvästä koulutuksesta johtuen sen tappiot olivät erittäin pienet niihin vaikeisiin tehtäviin nähden, joita sille sodassa annettiin."
Hemmo O. Hakkaraisen teos on kunnianosoitus Aavekomppanialle, siinä taistelleille miehille ja sen riveissä kaatuneille. Se on samalla karu teos korpisodasta Karjalan erämaissa.
Kirjoittajasta Hemmo O. Hakkarainen:
Aavekomppania oli kokoonpantu vuonna 1920 syntyneistä asevelvollisista. Se muodostettiin Lieksassa toukokuussa 1940.
Nämä miehet osallistuivat jatkosodan aikana taisteluihin Ilomantsin, Porajärven ja Seesjärven suunnilla. Majuri G.R. Renvall totesi sodan jälkeen tästä joukko-osastosta: "Se oli paras ja kurinalaisin komppania, minkä minä milloinkaan olen nähnyt. Sitä oli helppo johtaa sodassa. Kurinalaisuudesta ja hyvästä koulutuksesta johtuen sen tappiot olivät erittäin pienet niihin vaikeisiin tehtäviin nähden, joita sille sodassa annettiin."
Hemmo O. Hakkaraisen teos on kunnianosoitus Aavekomppanialle, siinä taistelleille miehille ja sen riveissä kaatuneille. Se on samalla karu teos korpisodasta Karjalan erämaissa.
Kirjoittajasta Hemmo O. Hakkarainen:
Tuosta erikoisjoukkojen toiminnasta Itä-Saksassa kuulisin mielelläni lisää luettuasi.
tulikomento
Supreme Leader
James Stejskalin Special forces Berlin alkaa kohta olla luettu. Todella mielenkiintoista tarinaa. Jenkkien Länsi-Berliiniin sijoitetut erikoisjoukot varautuivat toimimaan sotatilanteessa vihollisen selustassa. Armeijan erikoisjoukot erosivat aika lailla muista kaupunkiin sijoitetuista länsivaltojen joukoista. Pitivät siviilivaatteita ja tukat saivat olla 70-luvun tyyliin pitkiä. Yhdessä vaiheessa osa porukasta joutui vaikeuksiin brittien sotapoliisin kanssa joka luuli amerikkalaisia IRA:n terroristeiksi. Kouluttivat myös Länsi-Berliinin poliisin karhuryhmän terrorismintorjuntaan. Amerikkalaiset tekivät myös läheistä yhteistyötä Länsi-Saksan rajavartioston GSG-9:n kanssa. Hyvä kirja.
Olympiakasarmi
Kenraali
13 sotilasta Länsi-Berliinin erikoisjoukoista oli mukana operaatio "Eagle Claw:ssa "vuonna 1980. Heidän tehtävänsä olisi ollut vapauttaa Teheranissa Ulkoministeriön tiloissa olleet 3 panttivankia. Operaatio jouduttiin keskeyttämään tunnetuista sysitä.
Leaderdog
Kaukopartio
Tänään aloittelin kuuntelemaan Hannu Lauerma Psykiatrin Päänavaus äänikirjaa, vaikuttaa mielenkiintoiselle äänikirjalle.
Hannu Lauerma on tullut television kuvaruudun välityksellä suomalaisille tutuksi. Kun jokin traaginen tapahtuma ylittää uutiskynnyksen, hänen asiantuntijalausuntoaan halutaan kuulla. Hänen toimenkuvaansa kuuluu akuutisti sairaiden vankien hoito ja mielentilatutkimukset, joiden tarkoituksena on selvittää rikoksen tekijän syyntakeisuutta rikoksen tekohetkellä.
Kirjassa Lauerma kertoo kokemuksiaan mm. Suomen pahimpien vankien kanssa työskentelystä, itsetuhoisuudesta ja tappouhan käsittelystä. Mukana on myös tavallisen ihmisen arkea käsitteleviä osuuksia hypnoosista urheilussa, esiintymispelosta, lääkkeistä ja armokuolemasta.
Hannu Lauerma on tullut television kuvaruudun välityksellä suomalaisille tutuksi. Kun jokin traaginen tapahtuma ylittää uutiskynnyksen, hänen asiantuntijalausuntoaan halutaan kuulla. Hänen toimenkuvaansa kuuluu akuutisti sairaiden vankien hoito ja mielentilatutkimukset, joiden tarkoituksena on selvittää rikoksen tekijän syyntakeisuutta rikoksen tekohetkellä.
Kirjassa Lauerma kertoo kokemuksiaan mm. Suomen pahimpien vankien kanssa työskentelystä, itsetuhoisuudesta ja tappouhan käsittelystä. Mukana on myös tavallisen ihmisen arkea käsitteleviä osuuksia hypnoosista urheilussa, esiintymispelosta, lääkkeistä ja armokuolemasta.
tulikomento
Supreme Leader
Brandtberg on populaarihistorian kirjoittaja. Ei mikään varsinainen tutkija. Tuottaa ihan luettavaa tekstiä joka on suurelle yleisölle suunnattu. Tämä Erkki Raappanaa käsittelevä kirja on viimeisin miehen tuotannosta lukemani.
Tämä sen sijaan on jo tieteelliset kriteerit täyttävä tutkimus ja elämäkerta.
Erkki
Ylipäällikkö
Tuo jälkimmäinen tuli joskus hankittua. Erinomainen teos, paljon uutta tietoa minullekin. Brantbergin tuotannosta minulla on vain "Arnold Majewski- Rukajärven legenda", hänestä kun ei taida muuta elämäkertaa olla olemassa.