Kirjat

EK kirjoitti:
Nykyään lukijat ja kirjoittajat luulevat, että iso sivumäärä on jotenkin autuaaksitekevä juttu. Harva asia oikeasti riittää edes täyttämään yli 250 sivua. Puhumattakaan kirjoittajan lahjoista.
Klikkaa laajentaaksesi...

Yksi kirja oli tätä Lehmusta koskeva.....Mannerheimin salainen luottomies tai jotain sellaista. Jos tarkoitus oli kirjoittaa Lehmuksesta, niin siihen olisi piisannut 150 sivua helposti. Tai sata. Teos paisuu toisen ms:n selittämiseen laidasta laitaan, esikuntien nimitysvatvomisiin jne.jne. Jos tarkoitus oli nostaa oikeistososialidemokratian ansioita esille, niin sen olisi toden totta voinut latoa tiiviiseen muotoon. Oikeistodemarien ansioita en tässä kiistä lainkaan, päinvastoin.

Miksi tuottaa eeten teeten järkäle, kun asian voi toimittaa tiiviisti ja vain faktoja tiputellen? On Suomessa tehty tiiviitäkin esityksiä ja ne ovat olleetkin hyviä. Faktat eivät silloin huku arvailujen ja mielipiteiden mereen ja lukija pysyy kärryillä paljon paremmin. Edm. kirjaa lukiessa tuli monta kertaa mieleen, että haloo, Lehmuksestahan tämän kirjan piti kertoa.....
 
Lueskelin tässä pitkästä aikaa Juha Pohjosen väitöstutkimusta sotienjälkeisestä vakoilusta Suomessa. Surkeaa on ollut toiminta 40-luvun lopulla ja 50-luvun alkupuolella kun rajamiehiäkin suunnilleen viinapullon lumosta lankesi antamaan tietoja venäläisille RVL:n taktiikoista ja tehtävistä.

3237_680x1000.jpg
 
Olen lukenut melkein loppuun sota- ja rakkausromaanin

Ken Follett: Kun suuret sortuvat (WSOY, 2011), 876 sivua

Tätä lukiessa kyllä kului päiviä, mutta mielestäni se kannatti. Siinä on hienosti yhdistetty yleistä maailmanhistoriaa, ensimmäisen maailmansodan taistelukuvauksia ja rakkausromantiikkaa. Se sopii siis hyvin monenlaisille lukijoille. Koska olen juuri lukenut ensimmäisen maailmasodan sotahistoriaa, oli mielenkiintoista nähdä samat taistelut sotilaiden ja upseerien näkökulmasta.

Esimerkiksi kuvaus maataisteluista Iso-Britannian ja Saksan sotilaiden välillä on kuvattu elävästi ja todentuntuisesti. Ei mennyt brittien hyökkäykset ohjekirjan mukaan. Saksalaisten sotilaiden olisi pitänyt kuolla tai paeta juoksuhautojen pommituksissa, mutta he vastasivatkin konekivääritulella pitkin hyökkääjien rivistöjä. Selvää jälkeä ja paljon brittiläisiä ruumita siitä tuli!

Tuo romaani on kirjasarjan ensimmäinen osa. Seuraavat osat ovat „Maailman talvi“, 2013 ja „Ikuisuuden ääri“, 2015. Viimeisessä tuon sarjan kirjassa ollaan jo 1960-luvulla keskellä kylmää sotaa.
 
Parhaillaan luettavana. Tiitisen kaudella SUPO oli presidenttien UKK ja Koivisto poliisi. KGB oli päävastustaja. Kärähtäneitä neuvostovakoojia poistettiin Suomesta, mutta karkotuksia ei haluttu tehdä julkisesti, sillä Neuvostoliittoa ei haluttu näin julkisesti nöyryyttää. Kommunistien valvontaa jatkettiin rutiinina aina Koiviston ensimmäisen kauden alkupuolelle. SUPO:n läntisiä yhteistyökumppaneita olivat Ruotsin SÄPO (+ muiden pohjoismaiden turvallisuuspoliisit), Brittien MI6, USA:n CIA, Ranskan DST. Tietoja vaihdettiin ja suomalaisten osaamista erityisesti venäläisten illegaalien paljastamisessa arvostettiin. Ja Seppo Tiitisen mukaan ns. Tiitisen lista on silkkaa hölynpölyä. Sieltä ei hänen mukaansa löydy esim. Kalevi Sorsan tai Tarja Halosen nimiä.

zeoz4h_926091_0.jpg
 
Perhana, onko siis sittenkin mahdollista ettei listan mahdollisen julkaisun jälkeen tule mitään isompaa uutisoitavaa ja pettymys on läsnä.
 
Leaderdog kirjoitti:
Perhana, onko siis sittenkin mahdollista ettei listan mahdollisen julkaisun jälkeen tule mitään isompaa uutisoitavaa ja pettymys on läsnä.
Klikkaa laajentaaksesi...

Kirjassa mainitaan että 2050 jälkeen voisi alkaa suuri yleisö listaa kysellä. Mutta Tiitinen selittää, että mikään ei tällä hetkellä estä sitä etteikö joku vakavasti otettava tieteen tekijä (tutkija) voisi pyytää tutkimuslupaa aineistoon. SUPO:n oma näkemyshän on, että koska lista on saatu ystävällismieliseltä yhteistyökumppanilta (Saksa), voisi sen julkistaminen tehdä hallaa Suojelupoliisin maineelle luotettavana kumppanina. Tiitinen kertoo kirjassa, että listalla ei ole valtakunnan tason poliitikkoja ja että nimien seassa on useita täysin väärin ja sekavasti kirjoitettuja henkilönimiä.
 
Rajavartiolaitoksen 75-vuotishistoria vuodelta 94. RVL:n alkuaikojen historiaa käsitellään aika kattavasti. Alkutilanne oli vuonna 1919 vaikea. PV ilmoitti ettei se halua sitoa resurssejaan rajojen vartiointiin, sotilaallisessa maanpuolustuksessa oli tekemistä riittämiin. Maaliskuussa 1919 sisäministeriön alaisuuteen luotiin sotilaalliset rajavartiojoukot. Viime sodissa RVL taisteli Puolustusvoimien osana. Kirja avaa ihan mielenkiintoisesti Rajan kylmän sodan historiaa. Kirja päättyy 90-luvun alun muutosvuosiin. RVL:n uhkakuvat ja tehtäväkenttä alkaa muuttua. Rajajääkäreistä tuli käytännössä rauhan ajan rajapoliiseja poliisin toimivaltuuksin. Rajanylityspaikkojen passintarkastustehtävät otettiin Poliisilta Rajalle 1991. Välillä vähän raskassoutuista tekstiä, mutta ihan hyvät perustiedot kirjasta saa.

822399.jpg
 
Niinistöllä on 2 kirjaa Susitaipaleesta: alkuperäinen väitöskirja ja äskettäinen uudistettu "kansanpainos". Sinällään on hyvä, että mahdolliset virheet on uudessa korjattu, uutta tietoa hyödynnetty jne., mutta en kerta kaikkiaan voi hyväksyä lähdeviitteiden poistoa "luettavuuden" verukkeella. Lukijalta on riistetty mahdollisuus pohtia kunkin väitteen luotettavuutta.
 
Trilisser kirjoitti:
Niinistöllä on 2 kirjaa Susitaipaleesta: alkuperäinen väitöskirja ja äskettäinen uudistettu "kansanpainos". Sinällään on hyvä, että mahdolliset virheet on uudessa korjattu, uutta tietoa hyödynnetty jne., mutta en kerta kaikkiaan voi hyväksyä lähdeviitteiden poistoa "luettavuuden" verukkeella. Lukijalta on riistetty mahdollisuus pohtia kunkin väitteen luotettavuutta.
Klikkaa laajentaaksesi...
Kustantaja tykkää, saattaa jopa vaatia.
 
Trilisser kirjoitti:
Esimerkiksi Seaforth julkaisee Norman Friedmanin laivakirjoja, joissa on hyvin laaja loppuviitteistö.
Klikkaa laajentaaksesi...
Joo ja ulkomailla on muitakin juttuja erilailla kuin meillä Suomessa. Suomalaiset kustantajat julkaisevat mieluummin ilman viitteitä kuin viitteillä ja mieluummin loppuviitteillä kuin alaviitteillä ja mieluummin niin, että on pelkkiä alaviitteitä, jotka ovat huomautuksia/täydennyksiä kuin lähteitä.

Nykyään optimi on se, että tutkimus julkaistaan sähköisesti yliopiston painon kautta, jolloin siinä on lähdeviitteet ja teksti on oikeasti tieteellistä ja sama tutkimus julkaistaan kaupalliselta kustantajalta kevennettynä versiona, ilman nootitusta.
 
Onko kukaan lukenut ? Kiinnostaisi kuulla mielipiteet tästä Rislakin kirjasta. Kuvaa 1920-luvun alun kiivasta vakoilusotaa. Suomen ja Neuvosto-Venäjän välinen rajaseutu toimi tapahtumien näyttämönä.

9789522919953.jpg
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top